lauantai 31. joulukuuta 2011

Hyvää uutta vuotta lukijoille!

Pian siis eletäänkin jo vuotta 2012 ja tuntuu että tämä vuosi on hujahtanut ihan järjetöntä vauhtia ohi. Ylihuomenna tulee myös täyteen 3 vuotta minun ja J:n seurustelua ja sekin tuntuu menneen vähän turhankin nopeasti... Uusi vuosi meinattiin viettää ihan rauhassa kotona, vaikkakin Eemil saa valvoa hiukan tavallista myöhempään ja jossakin vaiheessa mennään vissiin katsomaan raketteja hetkeksi ulos.

Torstaina unohdin tulla neuvolakuulumiset kertomaan ja ajattelin ne kertoa nyt samalla. Eli siis kaikki oli Kääpiöllä hyvin (ihon hilseilyä ja silmän rähmimistä lukuunottamatta) ja pituutta oli huimat 56cm ja painoa 4505g, eli hyvin kasvaa herra rintamaidolla. Hiukan kyllä ihmetyttää että kuinkahan paljon tuo pituus on heittänyt synnärillä, sillä eihän Kääpiö voi olla kasvanut kolmea senttiä hiukan päälle viikossa... Ihon hilseilyyn saatiin neuvoksi öljytä poikaa ahkerasti ja silmän rähmimisen syyksi neuvolatäti arveli liian ahdasta kyynelkanavaa, johon saatiin neuvoksi painella sitä hiukan suuremmaksi pumpulipuikolla tai sormella. Vuoden ikään mennessä jos ei ole rähmiminen loppunut, niin kyynelkanavaa suurennetaan kuulemma kirurgisella toimenpiteellä. Toivotaan kumminkin että ihan siihen ei tarvitsisi ryhtyä.

Nyt jatkamaan uuden vuoden viettoa J:n isän ja äitipuolen, sekä perheeni kanssa, eli jatkellaan myöhemmin. :)

torstai 29. joulukuuta 2011

Tervetuloa 1700-luku kertaheitolla.

Jep, eli maanantaina koettiin sekin, että kuinka ihminen on nykyaikana riippuvainen sekä sähköstä, että lämpimästä vedestä. Sen myrskyn seurauksena kun meiltä meni maanantaina sekä sähköt, että lämmin vesi (alkuun myös kylmä vesi pariksi tunniksi) 29 tunnin ajaksi. Maanantai aamuna siis sähköt katkesivat joskus klo 11.30 ja aikamme ihmeteltyä + todettuamme ettei vettä tule ollenkaan, päätimme mennä J:n äidille koska ei kahden vaippaikäisen kanssa vain yksinkertaisesti voi olla ilman vettä ja sähköä. No, aikamme ihmeteltyä siinä ja sekö HSY:n, että Fortumin sivuja tutkailtuamme uskaltauduimme lähteä kotiin katsomaan, josko sähköt olisivat palanneet, no miksipä olisivat... Pari tuntia kotona oltuamme (siis joskus klo 20) tulimme siihen tulokseen ettei kotona vaan voi olla kun ainoa vesi jota hanasta tuli oli kylmää ja sähköä ei ollut, lisäksi Eemil pelkäsi yllättävää pimeää. Aloimme siis soitella sukulaisia läpi, josko joku meidät majoittaisi ja onneksi lopulta enoni vaimoineen suostui majoittamaan ja hakemaan koko poppoon heille.

No, yön vietimme siis enoni luona ja enon vaimo heitti meidät kotiin aamulla joskus vähän ennen yhtätoista kotiin, vain todetaksemme ettei sähköt ollut vieläkään palannut. Lähdimme loppujen lopuksi Selloon pyörimään ja syömään, koska pakko Eemilinkin oli saada lämmintä ruokaa.. Kotiin päästyämme oli sähköt lopulta palanneet (kello oli tuolloin noin 17) ja tutuilta, sekä naapureilta kuulimme että sähköt olivat palanneet vasta hetki aikaisemmin. Asunto oli kylmä kuin Siperia ja haisi vanhalle ladolle kun ei ilmanvaihtokaan toiminut sähköjen puutteen vuoksi. Lisäksi suurin osa ruoista oli mennyt pilalle jääkaapissa. Ei muuta kuin jääkaapin siivoukseen ja puoli jätesäkillistä ruokaa roskiin. Onneksi sentään pakkanen oli pysynyt jäässä ja ruoat siellä olivat vielä kunnossa. Nyt on sitten enää vahingonkorvausten hakeminen Fortumilta ja kotivakuutuksesta...

Hyvin kyllä huomasi tuona aikana, että kuinka riippuvainen ihminen on tosiaan sähköstä ja vedestä ja itse en ainakaan olisi pärjännyt yötä kotona lasten kanssa ilman noita nykyajan ylellisyyksiä. Onneksi siis on ihanat sukulaiset jotka auttavat tarvittaessa.

Ainiin ja Eemil oli toissapäivänä minun tädilläni yökylässä ja kävi näiden perheen kanssa Huimalassa eilen. Pikkumies oli ilmeisesti tykännyt todella paljon Huimalasta ja ainakin kotiin saapui yltä päältä hikinen ja hyvin väsynyt lapsi.

Nyt taas keskityn imetykseen ja alan henkisesti valmistautua Kääpiön neuvolaan, joka on iltapäivällä... Neuvolakuulumiset tulen sitten kertomaan jossakin vaiheessa.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Kääpiön ensimäinen joulu (ja muuta jorinaa).

Kääpiön ensimäinen ja Eemilin toinen joulu meni aivan loistavasti kaikesta jännittämisestä huolimatta. Rauha oli maassa ja Kääpiökin antoi minunkin syödä jouluruuan rauhassa ja itseasiassa nukkuikin päivällä sen verran hyvin, että pikkumies oli pakko herättää tissille... Vaikka loppuilta menikin Kääpiöllä valveilla, niin ei se oikeastaan haitannut, kun seura oli hyvää (minun äiti, sisko ja veli oli meillä joulun vietossa).

Lahjoja tuli molemmille pojille muutama, vaikka Kääpiölle en yhtään lahjaa itse ostanutkaan, niin kummit ja sukulaiset olivat pikkumiestäkin muistaneet. Eemilin ehdottomat ykköslahjat olivat Saippuakupla Lauri (jota työnneltiin koko ilta pitkin olohuonetta), sekä vaarin tuomat Duplot (joilla jaksettiin rakennella omassa huoneessa melkein tunti yksinään).

No yöllä olikin hiukan enemmän hulinaa kun Kääpiö päätti ettei nukuta. Herra meni nukkumaan loppujen lopuksi vasta joskus puoli kahdelta yöllä ja hengasi siitä huolimatta melkein koko yön hereillä tissillä. Ja tissit huutaa jälleen hoosiannaa. Pakko käydä tiistaina ostamassa rintakumit ja toisenlaiset tuttiosat tuttipulloihin, jos vaikka niillä saisi vauvan juomaan pullosta jottei tarvitsisi ihan itku kurkussa pakottaa itseään imettämään kun sattuu ja maitoa ei tule tarpeeksi.
Olen muuten ihan vakuuttunut, että uskomus siihen että imetys laihduttaa on huuhaata, mahdollinen laihtuminen imetyksen aikana johtuu ihan varmasti vain siitä, ettei täysimettävä äiti kerkeä syömään missään vaiheessa. Itsekin joudun miettimään tarkkaan että mitä syön kun ja jos kerkeän syömään, jotta pärjään ja jaksan sillä mahdollisimman monta tuntia eteenpäin.

Kääpiön yksi kummikin tarjoutui jo ottamaan vauvan muutamaksi tunniksi hoitoon (kiitos mielettömästi tarjouksesta :) ), jotta saisin levättyä, mutta en vielä uskalla antaa vauvaa hoitoon, varsinkaan kun ei pullo kelpaa. Katsellaan josko jossakin vaiheessa maito kelpaisi muualtakin kuin tissistä, niin sitten otan avuntarjoukset tutuilta vastaan riemun kiljahduksin... Onneksi sentään oma kummitätini ottaa Eemilin ensi viikolla yhdeksi päiväksi hoitoon (mahdollisesti myös yöksi, jos päivä menee hyvin), jotta saan keskittyä täysin vauvaan ja mahdollisesti levättyä kun ei tarvitse Empun kanssa leikkiä vauvan nukkuessa...

No, onneksi tämäkin arjen rankkuus tasaantuu jossakin vaiheessa eikä kestä loputtomiin. Ja tiedän että kyllä tuo Kääpiökin jossakin vaiheessa alkaa nukkumaan enemmän, tai ainakin viettämään aikaansa jollakin muulla tapaa kuin tissillä. Ainiin (asiaa vaihtaakseni), Kääpiön napatynkäkin irtosi jo eilen, eli kuuden päivän iässä... Onneksi irtosikin, koska ainakin omasta mielestäni se oli harvinaisen ällöttävä näky.

Loppuun vielä veljeksistä kuva eiliseltä (huomaa hyvin, että Eemil on juuri syönyt suklaata ja ettei poikia kiinnosta kuvattavana olo tippaakaan):

Ensi kertaan taas.

torstai 22. joulukuuta 2011

Vastasyntyneet KUULEMMA nukkuvat paljon.

Itse kehtaan kyllä väittää vastaan. Kääpiö hengasi koko viime yön tissillä ja sain itse nukutuksi noin tunnin. Tänään taas herra on nukkuvat vain hyvin pieniä pätkiä (aamupäivän muutamia pidempiä unia lukuunottamatta) ja muuten taas hengaillut hereillä tissillä. Tissit huutaa kohta hoosiannaa ja pullo ei kelpaa Kääpiölle. Huomenna käydään vielä jouluostoksilla ja ostamassa erilaisia tuttiosia pulloihin, jos vaikka sitten maito maistuisi pullostakin... Tai no, jos Kääpiö valvoo yhtä paljon tänä yönä niin J menee yksinään ostoksille.
Muutenhan meillä on mennyt ihan hyvin, maito ilmeisesti riittää, ainakin Kääpiön maitokakka määrän perusteella (joo tiedän, kaikki eivät halua kuulla vauvan kakasta, mutta kun blogi kertoo pääasiassa lasten elämästä niin kakkakin siihen oleellisesti kuuluu :D ), sillä kuulemma riittävästä maidontulosta kertoo yhdet kakat päivässä ja Kääpiöltä saa vaihtaa kakkavaipan noin viidesti päivässä.
Ja Eemil on ottanut pikkuveljensä ihailtavan hyvin vastaan. Eemil käy vähän väliä silittelemässä veikan päätä ja heiluttaa sitteria innoissaan. Myös leluja Eemil yrittää antaa pikkuiselle, mutta valitettavasti niillä ei oikein osata leikkiä ja sekös yleensä Eemiliä harmittaakin...

Niin ja tänään oli Kääpiön neuvola, eipä sielä mitään ihmeellistä todettu. Syntymäpaino oli ylitetty ja paino oli nyt 4295g, eli ei iso nousu, mutta nousu kumminkin. Pituutta ei turhaan katsottu, vaan se vissiin katsotaan ensi käynnillä ensi viikolla.

Eipä tässä oikein muuta kerrottavaa, nyt murun kanssa leffaa katsomaan kun molemat pojat nukkuvat (ihme kyllä). Palaillaan asiaan kun jotain kerrottavaa ilmenee.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Kääpiö on syntynyt + jonkinlaista synnytyskertomusta.

Eli siis nyt vihdoin olen kahdessa osassa ja synnytyskin käynnistyi ihan luonnollisesti ilman minkäänlaisia käynnistyksiä lauantaina kun viikkoja oli kasassa 41+6. Lauantaina kärsin siis koko päivän suoraan sanottuna helvetillisistä supistuksista ja aamulla tuli muutamaan otteeseen itkukin kun sattui niin paljon. Pidin kumminkin pintani, kun olin aivan varma ettei mitään edistystä ollut tapahtunut perjantaista ja en halunnut turhaan lähteä Jorviin (olin siis perjantai iltanakin käynyt turhaan näytillä kun supisteli koko päivän kivuliaasti). No lauantai päivä meni kirotessa ja kivuista kärsien, niin etten voinut itse tehdä yhtään mitään ja edes sohvalta en päässyt ylös ilman apua. Joskus klo 20.00 kaverini ja J puhuivat minut ympäri, että soitan Jorviin koska kivut olivat ihan järjettömät. No, Jorvista luvattiin ainakin kipulääkettä jos ei muuta ja soitinkin kyydin sairaalaan. Kyytini oli meillä joskus puoli yhdeksän maissa ja Jorvissa oltiin vähän ennen klo 22.
Hetken aikaa odoteltuani pääsin käyrille, jotka näyttivät säännöllisiä supistuksia n. 3-4min välein ja supistusten voimakkuus oli jo synnytyssupistusten laatua. Tehtiin siis sisätutkimus, jossa olin 3cm auki ja kohdunkaula kokonaan kadonnut. Sain käskyn siirtyä synnytyssaliin, jonne meninkin sitten pihan kautta kun piti käydä J:lle soittamassa, että jään sisälle ja että pärjäilee Eemilin kanssa. Synnytyssaliin päästyäni kätilö lupasi käydä tarkistamassa ammeen vapauden kun pyysin niin ja onneksi se olikin vapaana. Pääsin siis kokeilemaan ammetta kivunlievitykseen ja hetken aikaa se auttoikin, ja viihdyin ammeessa melkein tunnin verran kunnes kivut alkoivat olla entistä helvetillisemmät ja en enää kestänyt. Pyysinkin siis epiduraalia ja mahdollisimman pian, siihen jäi siis suunnitelmani ilman kivunlievitystä synnyttämisestä..
No, anestesialääkärit olivat molemmat leikkauksessa juuri silloin ja sain ilokaasua aluksi. Piti kuulemma katsoa kerkeääkö anestesialääkäri ollenkaan ajoissa paikalle. No, joskus klo 24 anestesialääkäri pääsi vihdoin paikalle ja laittoi epiduraalin, jonka jälkeen tehtiinkin uudelleen sisätutkimus. Yllätys oli melkoinen kun kätilö totesi paikkojen olevan auki jo huimat 8cm, eli synnytys oli edennyt todellakin vauhdilla. En siis olisi vissiin saanut epiduraalia ollenkaan jos paikkojen olisi tiedetty olevan noin paljon auki jo tuossa vaiheessa... No, aika menikin odotellessa ja ilokaasua ottaessa (epiduraali kun ei pahemmin tuntunut vaikuttavan), kunnes kätilö totesi vihdoin klo 03.40, että saan alkaa ponnistamaan. Ponnistusvaihe kesti 10min ja vihdoin klo 03.50 sain tuhisevan pikku nyytin syliini.
Pikku miehen mitat olivat 4290g ja 53cm, eli loppujen lopuksi kamalan pienestä tapauksesta ei ollut kyse, mutta koin silti synnytyksen huomattavasti helpommaksi kuin Eemilin synnytyksen ja synnytyksestä jäikin vain positiivinen muisto. Tikkejä ei tullut yhtään ja olo oli muutenkin heti aivan loistava, vaikkakin suihkuun mennessäni meinasi jalat lähteä alta kun nousin vähän liiankin nopeasti. Niin ja tukihenkilönäni ollut kaverini sai leikata napanuoran ja traumojakaan ei tälle kuulemma jäänyt, vaikka omia lapsia ei kys. henkilöllä olekaan.

Kuva vielä pikkumiehestä heti syntymän jälkeen:
 Ja vähän päälle tunnin ikäisenä:
 Ja tänään ennen kotiin lähtöä:

Hassua muuten miten Kääpiö on prikulleen saman näköinen kuin Eemil saman ikäisenä, vaikka omasta mielestäni kaikki vauvat eivät tosiaankaan ole saman näköisiä. Ja vaikka Kääpiö muuten onkin erilainen jo nyt luonteeltaan kuin Eemil tuon ikäisenä. Ruokaa kun minimies haluaa, niin sitä on tultava sillä sekunnilla tai alkaa ihan jäätävä huuto ja se loppuu vasta kun saa ruokaa.

Tänään siis tosiaan päästiin kotiin ja hiukan on vielä totuttelua kahden lapsen kanssa, mutta eiköhän se siitä. Ainakin nyt Eemil on ottanut pikkuveikan vastaan ihailtavan hyvin ja osoittaa suurta mielenkiintoa pikkumiestä kohtaan, toivotaan nyt että näin jatkuisi jatkossakin... Torstaina neuvolaan vauvan kanssa ja viimeistään sen jälkeen tulen varmaan kertoilemaan lisää. :)

torstai 15. joulukuuta 2011

Lapsivettä.

Joo, osaa ehkä ällöttää tämä aihe, mutta ajattelin kumminkin päivitellä, jos jotakuta kiinnostaa. Eli siis viime yönä alkoi lapsivettä tihkutella joskus 3 aikoihin ja sitä valuu edelleen. Supistuksia ei kumminkaan näy eikä tunnu, joten niitä odotellessa.. Jossakin vaiheessa soitan synnärille ja kyselen kauan uskallan olla kotona lapsivettä vuotavana, jos vaikka jo tänään pääsisi tositoimiin..

Ja voisinhan tässä samalla mainita, että raukkaparka Eemilkin on kipeä. Eilen iltapäivällä nukahti lattialle juuri ennen joulujuhlaan lähtöä ja ajattelin sen johtuvan vain ns. stressistä ja koko päivän kestäneistä juhlaharjoituksista. No päästiin joulujuhlaan ja herra oli koko kävelymatkan (noin 15min) todella flegmaattinen rattaissa + melkein nukkui. Katsottiin joulujuhlan ohjelma (joka kesti noin 15min) johon herra ei suostunut osallistumaan kun pelkäsi ukkosta + kaatamalla tulevaa raesadetta ja lähdettiin kotiin ilman tarjoiluihin osallistumista. Kotiin kun päästiin, Eemil leikki hetken yksikseen, kunnes yht äkkiä Salkkareiden aikaan nukahti jälleen lattialle. Mittasin lämmön (39,9) ja kannoin sänkyynsä nukkumaan. Nyt tuo raukka nukkuu edelleen ja saakin nukkua kunnes herää. Toivottavasti pieni paranee pian, jottei Kääpiön tapaaminen sairaalassa eväänny kuumeen takia...

Ja saapa muuten nähdä pääseekö tukihenkilökseni lupautunut äitinikään mukaan synnytyssaliin, kun hänkin on flunssassa tällä hetkellä. Hitto että pelottaa jos joudun synnyttämään ilman tukihenkilöä. J:hän siis tosiaan ei saa isyyslomaansa aloittaa töistä ennen kuin lapsi on syntynyt, joten hänkin on pois suljettu vaihtoehto tukihenkilönä...

No, mutta pidetään peukkuja pystyssä että synnytys lähtisi pikapuoliin käyntiin, tai että se käynnistettäisiin viimeistään huomenna.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Ei vieläkään.

Eli siis taas on kirjoittelu vähän jäänyt kun ei oikeastaan kerrottavaa ole ollut.. Nyt ajattelin kumminkin tulla taas väliaikatietoja kertomaan, jottei ihan hiljaisuuteen jäisi tämä blogi. Kääpiö ei siis ole vieläkään syntynyt ja viikkoja tänään kasassa 41+3. Alkaa pikkuhiljaa tuntumaan hiukan toivottomalta, mutta onneksi perjantaina on yliaikaiskontrolli ja viimeistään maanantaina tai tiistaina käynnistellään. Vaikka toivonkin että saisin jäädä jo perjantaina osastolle käynnistykseen, niin jotenkin en vain usko niin käyvän..

Kävin muuten jo sunnuntaina Jorvissa supistusten takia ja jäin yöksi osastolle tarkkailtavaksi. No, vaikka supistuksia oli illalla tullut 2min välein, niin aamulla supistukset loppuivat kuin seinään ja kohdunsuukin oli auennut vain 2cm, niin jouduin takaisin kotiin. Tuon jälkeen ei supistuksia ole paljoa näkynyt eikä tuntunut, muutamaa hiukan kivuliaampaa supistusta lukuunottamatta, joten pitää nyt vielä toivoa että tilanne kypsyisi entisestään mahdollisimman pian.

Tänään on muuten Eemilin joulujuhlakin, toivotaan että jaksan kykkiä ryhmiksen pihalla koko joulujuhlan ajan jäätymättä (juhla järjestetään siis ulkona) ja että Eemil ei saa mitään hervotonta kiukku-uhmakohtausta juhlan aikana.

No, eipä tässä kai muuta kerrottavaa tällä erää ole, tulen taas kirjoittelemaan viimeistään kun Kääpiö on syntynyt.

torstai 1. joulukuuta 2011

Joulukuun ensimmäinen.

Kiitoksia teille muutamille viime postaukseen vastanneille :) Itse siis tosiaan aloitan jouluvalmistelut huomenna, kunhan päästään kaupoilta ostamasta kaikki joulutarvikkeet. Joulukuusen kokoamisen jätän kumminkin ehkä vielä vähän pidemmälle... Nyt sitten varmistui meidänkin jouluaattosuunnitelmat ja meille on siis tulossa äitini, siskoni, veljeni ja ex. isäpuoleni viettämään jouluaattoa ja hippasen ehkä jännittää kun kaikki ruuat teen vieraille (okei, kinkun paistaa äitini ja tuo mukanaan), mutta oikeasti kiva viettää joulua koko perheen kesken ja hassua myöntää että itse ainakin odotan jouluaattoa, vaikka en mikään vieraita kestitsevä kotiäiti tavallisesti olekkaan...

Tänään siis tosiaan on viikko 39+4 ja alkaa pikku hiljaa tuntumaan, että ainakaan ennen laskettua aikaa tämä lapsi ei ole tulossa ulos... No, nyt kun siihen on pikku hiljaa alkanut motivoitumaan, että saattaa mennä käynnistykseen asti, niin en jaksa varsinaisesti edes elätellä toiveita synnytyksestä ennen käynnistystä. Menee muuten aika huomattavasti nopeammin kun en vainoharhaile jokaisen pienen supistuksen kanssa, että kohta tulee lähtö. Aloin muuten myös miettimään, että entäs jos en huomaakkaan synnytyksen oikeasti käynnistyneen nyt kun olen motivoitunut tuohon käynnistykseen... Hassua että vielä yhden lapsen synnyttäneenäkin voi murehtia tuollaista, mutta kaipa synnytyksen alkamisenkin tajuaa samalla tavalla kun siitä vain osasi olla sata prosenttisen varma Eemiliä odottaessa.

Niin ja masukuva maanantailta (eli viikoilta 39+1):
Hyvinhän tuo maha on laskeutunut ja sen kyllä tuntee että lapsi on niin alhaalla kuin mahdollista ja enää alemmas ei Kääpiö tosissaankaan enää pääse...

Ainiin ja rattaatkin sain huuto.netistä huudettua. Nouto tosiaan vasta ensi viikon lauantaina, kun myyjä oli laittanut sopivan noutopäivän vasta huutoni jälkeen, mutta eipä sille mitään voi. Onneksi vaikka Kääpiö päättäisikin syntyä ennen rattaiden noutoa, niin montaa päivää ei tarvitsisi kotona olla ilman tuplarattaita ja ensimäisinä päivinä tuskin mihinkään vauvan kanssa liikkuisin, niin ei mitään huolta. Kyseessä siis Britax B-Dual sisarusrattaat vaaleanvihreinä ja tyytyväinen olen päätökseeni, vaikka niin olisinkin Cosatton alligaattorirattaita himoinnut.. Onneksi kumminkin J puhui järkeä mm. renkaiden suhteen (Cosattoissa nimittäin renkaat näyttivät siltä etteivät liikkuisi senttiäkään lumessa) ja onhan se kivempi että rattaat saa yhden lapsen rattaiksi sitten kun Eemil ei enää rattaissa istu.

Mutta, tässä taas hiukan kuulumisia, nyt odottelemaan pikkusiskoa kylään ja katsellaan jos jossakin vaiheessa saisin tehtyä postauksen meidän asunnosta kun sellaiseen sain ispiraation yksi päivä :)

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Neuvolakuulumisia viikolta 38+2 + muuta

Eilisen neuvolakuulumisia siis ajattelin tulla kertoilemaan, kun ei oikein muutakaan jutun aihetta ole... Kaikki oli siis ihan niinkuin pitikin, paitsi hemoglobiini oli laskenut 116:sta, joten sain määräyksen aloittaa rautalisän syönnin. Tuossa olikin varmaan selitys jatkuvalle päänhuippaukselle ja pahalle ololle, verenpaine oli nimittäin onneksi noussut lähes normaalilukemiin, joten siitäkään ei saatu selitystä huippaukselle, joka saattaa alkaa jopa sohvalla istuessa... Sain myös käskyn mennä lääkärissä käymään jos ei huippaus lopu tai se tuntuu pahenevan, no toivoa sopii ettei ainakaan pahene, sillä nyt jo tekee välillä tiukkaa viedä ja hakea Eemil ryhmiksestä kun tuntuu taju lähtevän matkalle. Oikeastaan muuta en osaa neuvolasta sanoakaan, paitsi että ensi viikon perjantaina olisi uusi aika ja samalla Eemil saa sen puuttuvan 1,5-vuotis rokotuksen...

Pakko muuten purkaa ärsytystä siitä, että kuinka rasittavaa on tässä vaiheessa raskautta ihmisten "joko vauva on syntynyt?", "milloin synnytät?", "etkö voisi jo synnyttää?" kyselyt. Ei siinä mitään jos yksi tai kaksi ihmistä kysyisi kerran, mutta kun joka ikisen tutun pitää olla samoja asioita kysymässä joka ikisessä käänteessä. Jos olisin jo synnyttänyt, niin eiköhän ihmiset siitä jo tietäisi? Tai jos tietäisin milloin Kääpiö suvaitsee tulla ulos, niin olisin enemmän kuin onnellinen. Vielä onnellisempi olisin jos voisin itse päättää sen ajankohdan. Miksi ihmeessä siis ihmisten on pakko kysyä samaa asiaa joka päivä? Ihan kuin itse en odottaisi muutenkin tarpeeksi lähenevää synnytystä ilman että ihmisten täytyy koko ajan ns. hoputtaa asiaa, siihen kun ei valitettavasti voi millään tapaa vaikuttaa...

Ainiin ja pakko myös kertoa, että nyt on taas ilmennyt ah niin ihania uusia loppuraskauden oireita, mm. hyvin kivuliaat suonenvedot (joihin herää aamuisin niin että itku tulee kivun vuoksi), sekä loppuraskauden unettomuus. Viime yönäkin pyörin sängyssä melkein kirjaimellisesti koko yön (nukuin lyhyissä pätkissä yheensä ehkä max. 2 tuntia) ja nyt olo on kuin kuolleista nousseella, eikä uni tule silti... No, onneksi tiedän unenlahjojen palautuvan synnytyksen jälkeen, mutta onhan se turhauttavaa kun Eemil vihdoin nukkuu yönsä heräämättä klo 20.30 - 07.00 niin itse ei sitten saa nukuttua ei millään. Pitää vain sitkeästi yrittää tuota nukkumista, koska pian saan tuskin nukuttua yhtään enempää kun on Kääpiö valvottamassa.

Niin ja piti myös kysyä teiltä lukijoilta, (jos teitä edes on :D) että milloin olette aloittaneet jouluvalmistelut? Ja mitä teidän jouluvalmistelurutiineihin kuuluu? Itse kun olen ihan pihalla kaikista jouluvalmisteiluista, kun ensimäistä kertaa vietetään joulua ihan kotona ja hiukan jo jännittääkin kun kaikki jouluostokset ajattelin jättää veronpalautuksiin, joten saapa nähdä joutuuko J yksinään ostamaan joulutarvikkeet, jos vaikka Kääpiö suostuisi ennen sitä syntymään... Onneksi on myös ihana pikkusisko, joka suostuu tarvittaessa auttamaan, joten ainakaan ei jää jouluostokset tekemättä. Ongelmana on myös, että kannattaako Kääpiölle ostaa ollenkaan joululahjoja? Kääpiö kun on jouluaattona maksimissaan kuukauden ikäinen (jos siis tulisi nyt parin päivän sisällä ulos) ja minimissaan noin viikon ikäinen (jos menisi sen sallitun kaksi viikkoa yli), eli pikkuinen ei kumminkaan tajua joulusta vielä yhtikäs mitään... Äh, kamala stressata jotain sellaista kuin joulua näin paljon, mutta ehkä se on normaalia.

Mutta nyt jätän valitukset taas sikseen ja yritän oikeasti keksiä ensi kerraksi jotain positiivista kirjoitettavaa, ettei kaikki mene aina vain valitukseksi...

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Neuvolakuulumisia.

Tänään oli siis neuvolalääkäri ja viikkoja kasassa 36+3. Oli kovin "kiva" neuvolakäynti, sillä jos synnytys ei tähän mennessä pelottanut ja olen tähän saakka suunnitellut ilman kipulääkkeitä synnytystä, niin nyt pelottaa ja en todellakaan synnytä ilman kipulääkkeitä... Vauva oli nimittäin tehnyt kahdessa viikossa jonkun ihmeellisen kasvuspurtin mahassa taas ja neuvolalääkäri hiukan pelotteli, että Kääpiö on syntyessään isompi kuin Eemil syntyessään (Eemil oli syntyessään 52cm ja 3990g) ja omasta mielestäni Eemil oli ihan tarpeeksi iso vauva synnytettäväksi. Tuon ennustuksen jälkeen mieleeni muistui myös kauhukuva siitä, että perhetuttumme tytär on juuri vähän aikaa sitten saanut 5,1kg painavan lapsen alateitse ja lapsi jäi synnytyksessä kiinni hartioistaan, jonka seurauksena vauva halvaantui vasemmalta puolelta. No onneksi lääkärit osasivat asiansa ja leikkauksen + muiden hoitojen jälkeen vasenkin puoli toimii jo jotenkuten ja vauva on päässyt jo kotiinsa toipumaan... Näen silti kauhukuvia mielessäni, että vauva on varmasti joku ihan järkyttävän kokoinen ja minulle käy synnytyksessä samalla tavalla kuin tuolle perhetuttumme vauvallekin.
Pakko kumminkin ehkä hiukan rauhoittua ja pyytää ensi neuvolassa painoarviota vauvasta, jos nuo kauhukuvat eivät katoa mielestäni. Ei vain tunnu kamalan kivalta kun muutenkin jossittelen aina ihan kauhesti ja olen muutenkin hyvin vainoharhainen, niin hyvin helposti sitä tulee luotua kaikkein pahimmat kauhuskenaariot mielessään tuollaisesta pienestä asiasta, josta kumminkin jossain päin aivojani tiedän, että neuvoiloiden kokoarviot harvoin pitävät paikkaansa.

Niin ja ne neuvolakuulumiset muuten (suluissa viime neuvolakäynnin arvot, viikolta 34+2) [ja hakasuluissa samoilta viikoilta arvot Eemiliä odottaessani]:
Paino 70,2kg (70.3kg) [66.8]
Turvotus - (-) [-]
RR 94/66 (90/60) [107/75]
Pissa +- (--) [--] ja tämän seurauksena huomenna siis labraan antamaan pissanäyte.
Sf-mitta 36 (33) [34]
Syke 140 (135) [147]
Liikkeet ++ (++) [++]

Eli kaikki arvot oli ihan ok, paitsi tuo pissa jossa näkyi hiukan proteiinia ja kauhulla odotan huomista näytteen antoa kun pitää olla 12h syömättä ennen sitä ja vähintään 4h pissaamatta ennen näytteen antoa. Muutenkin huippaa koko ajan päästä tuon alhaisen verenpaineen vuoksi ja voin muutenkin aamuisin ihan yberhuonosti, niin karmii melkein tunnin bussimatka lähimpään labraan. Saapa siis nähdä joutuuko bussikuski soittelemaan ambulanssia kun minulta lähtee taju. Tai, voi olla että taju lähtee jo Eemiliä ryhmikseen viedessä...

No, eipä tässä kai muuta kerrottavaa ollutkaan, seuraava neuvola on taas parin viikon päästä ja palailen viimeistään silloin kertomaan kuulumisia, jos ei mitään kerrottavaa ennen sitä tule.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Uhmaikä.

Eli niinkuin osa saattaakin jo otsikosta arvata, niin meillä on alkanut Eemilillä uhmaikä ihan todenteolla. Tai no, uhmaikä minua kohtaan, isille ollaan todella kiltisti (ihan pientä normikiukuttelua lukuunottamatta) ja ryhmiksessä käyttäydytään vieläkin paremmin... En olisi ikinä uskonut, että vajaa 2-vuotias voi olla niin voimakas luonteeltaan, sekä voimiltaan, kuin mitä Eemil on ja välillä on hermot todella koetuksella pojan kanssa. Esimerkiksi aamuisin kun olisi aika lähteä hoitoon, niin herra lähtisi hyvin mielellään matkaan ilman aamupalaa, sekä pelkkä vaippa + kengät jalassaan. Ja auta armias kun tulee aika pukea päälle, saan osakseni sekä potkuja, huutoa, että hakkaamista ja raapimista, eikä kieltäminen pahemmin näytä asiaa auttavan, ainoastaan yllyttävän. Pakko kumminkin toivoa, että kieltämällä tarpeeksi johdonmukaisesti Eemil lopettaisi tuon järkyttävän riehumisen kun kaikki ei menekään pikkuherran tahdon mukaan.
Hyvä esimerkki uhmasta tuli myös perjantaina kun olin hakemassa Eemiliä hoidosta... Herra leikki ihan kiltisti pikkuautoilla siihen saakka, kunnes huomasi minut. Ensin Eemil koitti olla noteeraamatta minua mitenkään ja jatkaa leikkejänsä normaalisti, mutta sitten kun nostin pojan pukemaan päällensä, alkoi kirjaimellinen helvetti. Eemil heittäytyi vatsalleen maahan huutamaan, potkimaan ja hakkaamaan lattiaa, samalla heittäytyen niin veltoksi, ettei pukemisesta tullut mitään. Lopputulos oli sitten se, että eräs ryhmiksen hoitajista piti poikaa väkisin paikoillaan, jotta sain Eemilin puettua (tietty pikkumiehen potkiessa samaa aikaa minkä kerkeää).
Samanlainen raivoaminen alkaa myös esimerkiksi siitä, jos ruoka ei ole valmista tasan sillä sekunnilla kun Eemil päättää että on nälkä. Sekunttiakaan ei saa myöhästyä ruuan tarjoilusta, tai ruoka jää kokonaan syömättä raivoamisen vuoksi.
Kaikkein inhottavinta Eemilin uhmaiässä on oma loppuraskauteni, olo kun on valmiiksi jo tukala, niin asiaa ei auta ollenkaan Eemilin raivoaminen, sekä minuun kohdistuva niin sanottu väkivalta pikkumieheltä (varsinaiseksi väkivallaksi en sitä oikein miellä vielä tuon ikäiseltä, mutta en parempaakaan sanaa keksinyt).

No, toivotaan että uhmaikäkin helpottaa jossakin vaiheessa, eikä jatku murrosikään saakka.

Ylihuomenna yritän tulla kertomaan neuvolalääkärikuulumisia, jos vain muistan ja jaksan. Nyt lopetan tämän kertaisen valittamisen tähän...

perjantai 28. lokakuuta 2011

Hoitopaikka volinaa.

Pakko tulla nyt purkamaan ärsytystä, kun ärsyttää tuon Eemilin hoitopaikan toiminta välillä suunnattomasti (tai sitten ylireagoin raskaushormonien vuoksi). Toissapäivänä sain siis Eemiliä hoitoon viedessäni täytettäväksi lappusen, jossa pyydettiin ilmoittamaan lapsen hoidossa olopäivät aikaväliltä 19.12 - 8.1, no merkitsin siitä sitten päivät 19-21.12 ja 4-6.1, eli niin että Eemil pitäisi noin kahden viikon talviloman tarhasta. No, olin ihan tyytyväinen ja kun päivän päätteeksi palautin lapun Eemiliä hakiessani, niin sainpahan kuulla etten voi poikaa noina päivinä viedä hoitoon. No, ei tässä ärsytyksessä muuten mitään, mutta miksi kukaan ei voinut mainita, että tuo hoitoonviemismahdollisuus tuona ajankohtana on ainoastaan niille perheille, joissa on molemat vanhemmat töissä jokaisena niistä päivistä jotka lapsi on hoidossa? Ja miksi myöskään siinä saatelapussa, jossa oli ohjeet kys. lapun täyttöön ei tuota mainittu?
No, ei tuokaan vielä ärsytä niin paljoa kuin se, että kun kysyin hoitomaksusta tuolta ajankohdalta, jolla siis periaatteessa olisi mahdollisuus viedä lapsi hoitoon, mutta jona en lasta saa viedä sinne, niin sain vastaukseksi, että hoitomaksu tulee maksaa ihan normaalisti. Eli nyt siis joudun maksamaan kolme viikkoa kuukaudesta, vaikka minkäänlaista palvelua en tuolle ajalle saa. Eikä nuo hoitomaksutkaan olisi mikään ongelma tai ärsytyksen aihe JOS olisin itse ilmoittanut, ettei Eemil mene tuona aikana hoitoon, mutta kun valinnanvaraa ei edes anneta, niin ärsyttää suunnattomasti maksaa silkasta ilmasta. Onneksi hoitomaksu ei ole mitään ihan järjettömiä summia, mutta kun sitä rahaa ei tosiaan voi koskaan olla liikaa ja ärsyttää laittaa sitä täysin turhaan...

No, eiköhän tämä valitus ollut tässä, oli pakko päästä purkamaan ärsytystään jottei hermot pala totaallisesti.  Ja siis tosiaan voi myös olla, että olen hiukan turhan herkkä raskauden takia ja asiat saattavat ärsyttää minua tällä hetkellä kuin normaalisti...

tiistai 25. lokakuuta 2011

Kotiäiteilyä ja second hand löytöjä.

Viime aikaisia kuulumisia ajattelin jälleen tulla hiukan kertomaan ja jottei menisi taas ihan turhan päiväiseksi löpinäksi, niin alkuun voisin kertoa tämänpäiväiset neuvolakuulumiset... Viikkoja on siis kasassa jo 34+2 ja neuvolassa oli kaikki hyvin. Painoa oli tullut 100g kuukaudessa, eli viikossa noin 27g, ei siis mitään ihan huimia painonnousuja ole ollut koko raskauden aikana. Verenpaineet oli muistaakseni 90/60, eli siinäkään ei mitään vikaa. Hemoglobiinia ei tällä kertaa edes mitattu, koska se on koko raskauden ajan ollut sen verran hyvä... Mitään ihmeempiä ei siis neuvolassakaan ollut ja raskaus etenee normaalisti, itse olen vain niin kyllästynyt jo koko raskauteen, että en malta odottaa saavani Kääpiön syliini ja että pääsen vihdoin tekemään tuttavuutta pikkuiseen.

Tuosta otsikon kotiäitely osiosta sen verran, että alan pikkuhiljaa tuntemaan itseni vähän turhankin höperöityneeksi kotiäidiksi. Ikinä en nimittäin ole itseäni tuntenut mitenkään ihanne kotiäidiksi ja kaikki kodinhoitoon liittyvä on ollut enemmänkin haukottelun arvoista. Vaikkakin tietenkin olen perussiivoukset ja ruuan laiton hoitanut kotona ollessani, mutta en ole siitä ikinä erityisemmin nauttinut. Nyt kumminkin on omat tapani heittäneet täysin häränpyllyä ja olen alkanut siivoilemaan enemmän kotona ja tein meille jopa kuukauden ruokalistan valmiiksi, jonka mukaan sitten valmistan ruuat perheellemme. Hassua tuossa ruokalista-asiassakin on se, että kuvittelin kyllästyväni ruokalistan noudattamiseen alta kahden päivän, mutta nyt olenkin noudattanut sitä "jo" kaksi viikkoa (vaikkakin muutamien ruokien paikkaa vaihtanut) ja ei tunnu edes pahalta. Lisäksi olen nyt neljän päivän sisällä leiponut kahteen otteeseen tuoreita sämpylöitä ja jopa pitänyt kyseisestä touhusta, vaikka tavallisesti leipominen on ollut mielestäni hyvin vastenmielistä puuhaa... Tässä kohtaa joku saattaisi vedota loppuraskauden pesänrakennusviettiin, mutta itse en usko asian johtuvan siitä. Eemiliä odottaessa tuo pesänrakennusvietti nimittäin ilmestyi noin viikkoa ennen synnytystä ja ilmeni ainoastaan järjettömänä siivousintona... Nyt toisaalta siis toivonkin, että jaksaisin jatkaa tätä idyllistä kotiäiteilyä vielä synnytyksen jälkeenkin, mutta se jää nähtäväksi...

Sitten jos hiukan kertoisi noista second hand löydöistäni. Bongattiin siis J:n kanssa lähiaikoina tästä aivan kotimme vierestä aivan ihana second hand liike, joka tuo käytettyjä lastenvaatteita Jenkeistä ja myy niitä halvalla. Ensin hiukan arvoimme, että kannattaako liikeeseen mennä edes tutustumaan kun vaatteet kerran tuodaan niin pitkältä, koska luulimme hintojen olevan jotain aivan muuta kuin budjetillemme sopivia. No, keräsimme itsemme ja menimme tutustumaan Rok Clothing nimeä kantavaan liikeeseen ja sitä ei tarvinnut katua. Kahdella käyntikerralla sain kulumaan vain 22,5e ja se ei tosiaankaan ole paljoa, kun kumminkin sain nämä kaikki sillä ostettua:
 ^ Kääpiölle lappuhaalarit.
 ^ Kääpiölle ihan minikokoinen huppari lyhyillä hihoilla.
 ^ Kääpiölle raitahousut. (rakastan kaikkea raidallista lastenvaatteissa)
 ^ Eemilille hiukan siistimmiksi housuiksi samettihousut. (enemmänkin ajattelin ostaa nämä tulevaa tarhakuvausta varten)
 ^ Kääpiölle ihan uusi body, jossa vielä USAn pään hintalaputkin jäljellä. Tuo väri vain on jotain aivan ihanaa<3
 ^ Kääpiölle minibody. (saa muuten olla sitten laiha vauva, jotta tuohon bodyyn mahtuu)
 ^ Kääpiölle maastokuvioinen pitkähihainen paita.
 ^ Ja pitäähän sitä isoveikallekin olla samantyyppinen paita, jottei kateus iske...
^ Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä Eemilille mustat reisitaskuhousut.

Itse olin siis hyvin tyytyväinen näihin löytöihin ja kaikkien vaatteiden laatu oli aivan mahtava. Noita vaatteita voisi siis melkeinpä luulla uusiksi ja siihen nähden parin euron hinta per vaate ei tosiaankaan ole liikaa pyydetty... Jos siis asutte jonkun Rok Clothingin liikkeen vieressä, niin suosittelen ehdottomasti kyseiseen liikkeeseen tutustumista. Facebookista löytyy myös jokaiselle kolmelle liikkeelle omat sivut, joista löytyy aina tieto milloin tulee uusi kuorma Jenkeistä (uusia tuotteita lisätään ainakin Vantaan myymälän hyllyihin lähes päivittäin), joten kannattaa myös Facebook sivua tarkkailla.

Jos nyt kumminkin lopettaisin taas löpinän tältä päivältä ja menisin syömään lisää muroja. Jatkellaan taas kun tulee jotain asiaa...

maanantai 17. lokakuuta 2011

Masupäivittelyä (ja ehkä vähän muutakin)

Tällä hetkellä on siis menossa viikko 33+1 ja olo on niin totaallisen kyllästynyt koko raskauteen ettei mitään rajaa. Kääpiö laskeutuu kovaa vauhtia ja sen mukaiset ovat myös liitoskivut, vatsan vihlomisen ym. muut ah niin mukavat oireet. Olen ihan sitä mieltä, että lapsi saa syntyä samantien kun viikko 36 on täynnä, tai ainakaan ei tarvitsisi syntyä viikolla 42 niin kuin isoveljensä teki... Masukuvaa tältä aamulta:
Yhtään en enää tuon kuvan näkemisen jälkeen ihmettele, miksi osa ihmisistä järkyttyy vatsani kokoa (varsinkin omalla äidilläni on tapana kommentoida vatsan kokoa joka kerta kun nähdään). Ennen tuota kuvaa olin nimittäin pitänyt vatsaani vain isona ja hiukan turvonneena, en sentään kirjaimellisesti valtavana.

Vertailun vuoksi masukuva Eemiliä odottaessa viikolta 33+0:
(joo ja matto tyylikkäästi kasassa taustalla odottamassa roskiin menoa). Onhan tämä vatsa nyt tämän raskauden ajalta ihan järkyttävästi suurempi, joten jos vatsan koko on verrannollinen lapsen kokoon, niin en todellakaan edes tahdo tietää, että mikä mutaatiovauva vatsassani asustaa. (Eemil oli syntyessään 3990g ja 52cm, joten kauhesti isompaa lasta ei tarvitsisi tulla).

Ja jos nyt edes vähäsen kertoisi muitakin kuulumisia, niin Eemil on oppinut itse pukemaan kengät, hanskat, housut melkein täydellisesti ja pipon. Varsinkin tuo kenkien jalkaan laitto on niin järjettömän hauskaa, että sitä on ihan pakko tehdä koko ajan ja kaikkien kengillä... Tässä muutama kuva esimerkkinä tämän pikkumiehen hauskasta leikistä (joka varsinkin itseäni karmii kun Eemil lähtee yli-isoilla kengillä kävelemään pitkin asuntoa ja pelkään nilkan nyrjähtävän...)
 ^ Ensin siis laitetaan vain yksi kenkä ja kokeillaan naurun kanssa, että suuttuuko äiti vai ei...

^ Kun on yhdet kengät saatu jalkaan, niin todetaan että juttu olikin niin hauska, että kokeillaan saadaanko toisetkin kengät samaan aikaan jalkaan...
^ Loppujen lopuksi pitää vielä hiukan tuijotella äitiä ja hakea hyväksyntää mahtavalle idealle, jonka äiti sitten loppujen lopuksi pilaa kieltämällä kys. leikin...

Ainiin ja tällä viikolla pitäisi vihdoin tulla huoltomiehen suorittamaan muutosta saakka odotettu kosteusmittaus koko asuntoon! Toivon tosiaan että kosteutta ei löytyisi, mutta toisaalta se olisi helpotus kun saisi syyn Eemilin jatkuvalle sairastelulle, jota on jatkunut aina siitä asti kun tähän asuntoon muutettiin. Ja kuulemma neuvolassa on melkein kaikki tässä samassa taloyhtiössä asuvat valittaneet lasten oireilevan ja kaiken huipuksi sain joku aika sitten kuulla Eemilin hoitotädiltä, että tämä talo on rakennettu suon päälle, josta olohuoneen lattian vajoumakin (oli muuten kolmas kerta silloin kun muutimme tähän) todennäköisesti johtui... No, pidetään peukkuja että joku syy oireilulle löytyy ja jos talossa mahdollisesti on kosteutta, niin että saadaan mahd. pian uusi asunto, jottei tarvitsisi lapsen enää kärsiä...

Äh, nyt loppu inspiraatio taas kirjoittamiseen ja väsykin puskee läpi, pakko se on kai jotain syödä ja painella sitten sängynpohjalle päiväunille... Jatkan taas paremmalla ajalla kun ajatus kulkee paremmin...

Arvontamainos.

Oi mutsi mutsin blogissa on mahtava arvonta, josta voi voittaa 50 euron lahjakortin Ombrellinon nettikauppaan (joka ainakin oli minulle uusi tuttavuus) ja ainakin itse ihastuin vähän turhankin moneen tuotteeseen tuolla sivulla. Kannattaakin käydä osallistumassa kyseiseen arvontaan.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Unikoulu, neuvola ja yleisiä kuulumisia.

Höms, mistäköhän sitä aloittaisi kun on mukamas paljon kerrottavaa kun huimaan kahteen viikkoon en ole mitään tänne jaaritellut... No, jos vaikka ihan ensimäisenä kertoisi hiukan unikoulusta Helsingin Ensikodissa. Eli siis unikoulussa vierähti näppärästi kaksi viikkoa aikaa ja ainakaan Eemil ei enää juo maitoa öisin, vaikkakin muutamia heräilyjä saattaa tulla edelleen yön aikana. Herra kumminkin nukahtaa hyvin äkkiä uudelleen ja yöunillekin mennään jo noin klo 20-20.30, eli huima parannus entiseen noin klo 22-23 tapahtui. Aamulla herätään viimeistään klo 7.30, eli ihan hyvät yöunet kerkeää tuossa ajassa ottamaan ja kuulemma tuo on ihan normaali määrä alle 3-vuotiaalle yöunia...
Kaikki ei kumminkaan mennyt ihan niin helposti ja mm. ensimäisenä yönä valvoin 2,5h Eemilin kanssa kun herra huusi maidon kaipuutansa. Muutamana muunakin yönä Eemil hiukan protestoi, mutta onneksi osasin pitää omat hermoni kasassa ja olla antamatta sitä maitoa (okei, siihen auttoi myös tieto, että voin koska tahansa soittaa yöhoitajan paikalle jos oikeasti menee hermot). Ja kaiken huipuksi Eemil ei syönyt melkeinpä kertaakaan lämmintä ruokaa tuon kahden viikon aikana ja muutenkin syöminen oli todella huonoa, lopputuloksena tästä parin viikon syömälakosta Eemil laihtui aika paljon. Onneksi ruokahalu palasi samantien kotiin päästyämme ja nyt nämä pari päivää mitä ollaan kotona oltu, on Eemil syönyt kuin pieni hevonen. Eiköhän se painokin siis pikku hiljaa palaile normaalilukemiin... Ja ennenkuin kukaan kerkeää tulla mitään saarnaamaan, niin paino ei tosiaan pudonnut huolestuttaviin lukemiin ja vaikka poika laihtuikin, niin normaalipainossa pysyttiin koko ajan.
Enempää en nyt oikeastaan osaa tuosta unikoulusta kertoa, jos jotakuta kiinnostaa niin kysykää ihmeessä, vastailen sitten parhaani mukaan. Minua saa myös lähestyä sähköpostitse (mhaavisto1@gmail.com), jos joku haluaa ns. yksityisemmin kysellä kokemuksia unikoulu ajastamme...

Sitten voisinkin kertoa neuvolakuulumisia... Eli meillä tosiaan oli neuvola viime viikon torstaina, jolloin viikkoja oli kasassa jo huimat 30+4 (meneepä aika nopeaa, nytkään enää muutama kuukausi aikaa laskettuun aikaan). Kaikki oli hyvin neuvolassa ja painoa oli tullut lisää 700g viikkoa kohden (eli nyt on koko raskauden aikana paino noussut 3,8kg), hemoglobiinikin oli vielä 131, eli edelleenkään ei tullut käskyä syödä rautatabletteja. Näillä näkymin en usko, että rautaa joutuisin syömään koko raskauden aikana, ainakin sen verran hyvältä näyttää tuo rauta-arvo vieläkin... Sf-mitta oli taas kasvanut kuukaudessa huimasti (oli nyt 30cm) ja hiukan jo alkaa pelottamaan, että mikä jättiläisvauva sielä mahassa kasvaa... Ei nimittäin Eemilinkään aikana sf-mitta ihan noin huimaa vauhtia kasvanut (oli korkeimmillaan 33cm).
Tällä kertaa varattiin myös kaikki loput neuvola-ajat ja onneksi niitä on vähemmän kuin ensi raskaudessa. Toisen raskauden aikana joutuu nimittäin viimeisillään käymään neuvolassa "vain" kahden viikon välein, kun taas ensimäistä odottaessa neuvolassa sai juosta viikon välein... Ainiin ja Eemil pelkäsi Kääpiön sydänääniä, joka sinällään oli minusta outoa, koska luulisi pikkuisen vielä muistavan mahassa oleskelu ajalta miltä sydänäänet kuulostavat...

Sitten niihin yleisiin kuulumisiin. Eli siis Eemil ei enää käytä tuttipulloakaan ollenkaan (päästiin siitäkin eroon lopullisesti unikoulussa, kun ei enää nukkumaan mentäessä anneta maitoa pullosta) ja kaikki juotava menee joko juomapullosta, nokkamukista, normi mukista tai lasista.
Eemil on myös periaatteessa kokonaan päiväkuiva, tuo periaatteessa sana tulee siitä, että aina ei oma ajoitukseni Eemilin potalle kiikuttamisessa onnistu ja hätä kerkeää tulla vaippaan. Onneksi tuollakaan asialla ei ole mikään aivan mieletön hoppu ja tyytyväinen olen siinä vaiheessa, kunhan Eemil olisi päiväkuiva viimeistään 2,5-vuoden iässä.
Raskauskuulumisia ei oikeastaan ole mitään uusia, joka asia vain vihloo vatsaan ja aiheuttaa harkkasupistuksia, mutta niidenkin kanssa olen jo oppinut elämään, vaikka välillä tuleekin ruma irvistys kun sattuu niin järjettömästi... Maha myöskin tuntuu olevan vain entistä enemmän koko ajan tiellä ja esim. lattialta en pääse enää yhtään niin helposti ylös jos sinne erehdyn istumaan vaikkapa leikkiäkseni Eemilin kanssa. Nyt on myös alkanut ah niin kamalan ihanat liitoskivut, jotka sattuvat ja saavat myös irvistelemään. Nyt toista lasta odottaessani, ihmettelen entistä enemmän, että miksi kaikki aina hokevat raskauden olevan elämän ihaninta aikaa? Ja että siitä pitäisi vielä nauttia? Itse nautin huomattavasti enemmän vauva-arjesta kuin tästä jatkuvasta tukalasta olosta ja joka paikan särkemisestä... Keskiraskaus oli vielä kohtuullisen ihanaa aikaa ja rakastan raskausmahaani (johon ei luojan kiitos ole vielä yhtään raskausarpea ilmestynyt), mutta joku voisi kyllä kertoa miten tästä olosta voi vielä nauttiakin?

Mahakuvan pyrin ottamaan seuraavan kerran viikolla 33, jotta saan verrattua sitä Eemilin odotuksen aikaiseen mahakuvaan samalta viikolta...

Nyt tämä meni kyllä jo ihan överiksi tämä kirjoituksen pituus, mutta toivottavasti edes joku jaksaa lukea loppuun saakka.

torstai 15. syyskuuta 2011

Vanish tuotteet testauksessa.

Toimin siis buzzadorin Buzzador testipaneelissa ( http://www.buzzador.com/ ) ja joku aika sitten sain ison paketin eri Vanish tuotteita testattavaksi... Testattavat tuotteet olivat seuraavat:
Vanish Oxi Action jauhe
Vanish Oxi Action Crystal White jauhe
Vanish Oxi Action Extra Hygiene jauhe (ei vielä testattu)
Vanish Oxi Action geeli
Vanish Oxi Action Crystal White geeli (ei vielä testattu)
Vanish Oxi Action esikäsittelysuihke
Vanish Oxi Action matto & tekstiilisuihke

Kaikkia en siis tosiaan ole vielä kerennyt testata, mutta muutaman sanasen voisin sanoa noista joita olen jo kerennyt testaamaan... Se kun periaatteessa kuuluu buzzadorin tehtävään, että kertoo myös muille kokemuksistaan tuotteen kanssa. Mutta siis tosiaan aiheeseen:
Vanish Oxi Action Crystal White jauhe oli todellinen pettymys... Kyseisen tuotteen kun mainostetaan tekevän valkoisesta valkoisempaa ja itse ihan innoissani lähdin etsimään valkoista pyykkiä kotoa ja myös sellaista, jossa olisi pinttynyttä likaa. Pyykkinä toimi keittiöpyyhkeet ja puklurätit, joiden tosiaan toivoin muuttuvan edes hiukan valkoisemmiksi kun kyseistä tuotetta niin paljon mainoksissa hehkutettiin. Mutta ei, kun otin pyykit koneesta niin kohtasin todellisen pettymyksen. Pyykit olivat ihan yhtä ei valkoisia kuin pyykkikoneeseen mennessään ja mitään näkyvää muutosta ei niissä ollut. Pitää vissiin vielä kokeilla tuota tuotetta uudelleen niin, että liotan pyykit ensin tuossa aineessa ja laitan sitten pyykkikoneeseen uudelleen jauheen kanssa. Katsotaan sitten tuleeko vieläkään mitään muutosta.

Vanish Oxi Action jauhetta testasin yhdessä Vanish Oxi Action esikäsittelysuihkeen kanssa ja yllätyin positiivisesti. Testasin tuotteita nimittäin J:n työtakkiin, jossa oli töissä siihen tullutta konerasvaa ym. hankalasti poistettavaa likaa. Odotukseni eivät olleet turhan korkealla, mutta konerasvahan lähti kuin lähtikin takista. Ihan pienen pieni läikkä jäi takin hihaan, mutta sitäkään ei huomaa jos ei oikein siristele silmiänsä. Hyvin siis toimivat yhdessä.

Vanish Oxi Action matto & tekstiilisuihketta testasin sohvaamme. Sohvassa kun on Eemilin jäljiltä jos jonkinlaista tahraa. Kaikkea siis löytyy aina vellistä pillimehuun ja todella toivoin, että sohva olisi lähtenyt edes hiukan puhtaammaksi. Pienimmät tahrat kyllä lähtivät, mutta esimerkiksi vellitahra jäi aivan samannäköisenä sohvaan kuin oli siinä aluksi ollutkin. Lisäksi kyseisen tuotteen haju oli niin hirveä, että oksennus meinasi tulla kirjaimellisesti ja sohvalla ei voinut enää koko loppupäivänä istua kyseisen vahvan hajun vuoksi. Ilman tuota ylitsepääsemätöntä vahvaa hajua tuotetta voisi käyttääkin sohvan pienimpien tahrojen poistoon, mutta koska haju tosiaan kävi nenään ja esti sohvalla istumisen, niin taitaa kyseinen tuote jäädä jatkossa kaupan hyllylle. Etsin sitten jatkossa hiukan vähemmän haisevan tuotteen jolla puhdistan tekstiilit sohvista yms.

Tässä siis lyhyet arviot oman rehellisen mielipiteeni mukaan, nyt painelen nukkumaan. Ajattelin vaan tulla jakamaan nämä arviot teidän lukijoiden kanssa...

Unikouluun ja vanhempainiltailua.

Eilen oli siis tosiaan Eemilin vanhempainilta ryhmiksessä ja sai kyllä jäädä ensimäiseksi ja viimeiseksi sellaiseksi. Muutenkin väsytti ihan järjettömästi jo ennen sinne menoa ja jotenkin ne jutut olivat niin tylsiä (eikä muutenkaan koskeneet osa meitä, koska suurin osa jutuista oli tarkoitettu vain yli 3-vuotiaiden vanhemmille) ja en kehdannut livistääkkään kesken 1,5 tuntisen vanhempainillan... Onneksi Eemil ei sentään ollut mukana aiheuttamassa härdelliä, vaan pikkusiskoni jäi pikkutuholaisen kanssa meille siksi aikaa, tai oikeastaan menivät käymään Eemilin velipuolella sillä väliä ja oli vissiin ollut ihan kivaa siellä...
Jotain hyötyäkin oli kyllä siitä vanhempainiltailusta. Sain tietooni nimittäin että eräältä ryhmiksessä olevan pojan isosiskolta oli löytynyt eilen täitä ja nyt vain toivotaan, ettei täit rantaudu meille. En millään jaksaisi alkaa siihen täirumbaan kun tuntuu, että tekemistä on muutenkin vaikka muille jakaa. Sain myös tietää että Espoossa on nyt liikkeellä taas suu- ja sorkkatautia, sekä jotain vatsatautia (jonka hienoa nimeä en juuri nyt tähän hätään muista). Pitää vain toivoa ettei kumpikaan noistakaan rantaudu Empun ryhmikseen, tai ainakaan meidän perheeseen. Ei nimittäin kuulostanut kivalta taudilta varsinkaan tuo suu- ja sorkkatauti...

Niin ja tuo otsikon unikouluun teksti tulee siitä, että saatiin vihdoin se unikoulu paikka! Maanantaina pitäisi heti aamusta olla Helsingin ensikodilla ja siitä alkaakin sitten kaksi viikkoa kestävä rytmiblues jakso, jonka aikana pikkumies ainakin toivon mukaan alkaa nukkumaan yönsä. Vaarana kumminkin kuulemma on, että lapsi oppii nukkumaan unikoulussa, mutta ei sitten jatkakkaan kokonaisia öitä kotiin päästyään. Uskon kumminkin (tai no haluan uskoa), että Eemil oppii sen kahden viikon aikana nukkumaan ja myös jatkaa hyviä öitänsä kotona, nyt kun saadaan asiantuntijan apua 24/7 tarvittaessa. Niin ja tuon unikoulun ajan olen siis totaallisessa nettipimennossa ja seuraavat päivitykset tänne blogiin tulevatkin siis aikaisintaan ensi kuun puolella, kunhan olen taas kotiutunut.

Hiukan voisin ehkä raskauskuulumisiakin tähän väliin kertoa (ennen kuin lampsin päiväunille). Nyt siis menossa viikko 28+4 ja olo muuttuu päivä päivältä tukalammaksi. En edes muistanut että olo voi oikeasti olla näin tukala, varsinkin jos erehtyy syömään yhtä paljon kerralla kuin ennen raskautta. Maha nimittäin tuntuu repeävän ja missään asennossa ei oikein tunnu hyvältä olon ollessa liian ähky. Tai no, tuo mahan repeämisfiilis tuntuu muutenkin vähän joka välissä kun ei tuo Kääpiö oikein tunnu löytävän itselleen hyvää asentoa tuolla vatsassa. Koko pitää olla kääntyilemässä ja monottamassa niin että välillä tuntuu että sisäelimet + rintalasta menisivät rikki... Mutta onneksi tämäkin kurja olo palkitaan loppujen lopuksi ja siihen laskettuun aikaankaan ei loppujen lopuksi ole niin kamalan pitkä aika, pitää vain yrittää jaksaa siihen saakka sitkeästi.

Nyt on kyllä ihan pakko mennä päiväunille jotta kerkeän nukkumaan edes pienen hetken ennen Eemilin hoidosta hakua. Jatketaan taas viimeistään unikoulun jälkeen.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Ärsytys kiukutus.

Nyt ärsyttää ihan suunnattomasti, kun sain eilen kuulla ettei J välttämättä voikkaan pitää isyyslomaansa. Joo, tiedetään että se on lakisääteinen ja työnantaja ei voi sitä evätä, mutta näillä näkymin se evätään silti. J kun on töissä pienessä huoltoyhtiössä Itä-Helsingissä ja J:n lisäksi siellä on tasan yksi huoltomies töissä (tai no kaksi, jos jo eläkkeelle jäänyt osakas, joka tekee satunnaisesti töitä) ja johtaja ei voi kuulemma luvata mitään talvikaudesta... No, kokeillaan vielä että J väittää laittaneensa jo paperit Kelaan vetämään isyysrahasta ja että J uhkaa liitolla jos ei isyyslomaansa saa pitää ja toivotaan että sillä on jotain vaikutusta. Ehkä olen itse hiukan liian herkkä, mutta ärsyttää suunnattomasti jos herra ei saa isyyslomaansa, koska olen aivan varma, että tarvitsen apua kahden pienen lapsen kanssa ensimäisinä viikkoina...

Mutta hiukan iloisempiin aiheisiin taas, ensi viikon tiistaina on nimittäin vihdoin haastattelu unikoulupaikan saamisesta Helsingin ensikodissa ja toivon niin paljon, että saataisiin se paikka... Hakijoitahan sinne on aivan järjettömästi ja paikkoja on auki vain yksi, mutta ainahan sitä saa toivoa.
On muuten ihan järjettömän hassua mennä käymään siellä ensikodilla, kun itse olen siellä ensimäiset kuukauteni asunut äitini kanssa... Mitäänhän tietenkään en tuosta ajasta muista / en voikkaan muistaa, mutta onhan se kiva nähdä edes vähän paikkaa jossa on aikaansa vauvana viettänyt. Oma äitini muistaa hyvinkin tarkkaan kaiken tuosta ajasta, muunmuassa missä huoneemme sijaitsi, huoneen sisustuksen ym. Jotenkin outoa ajatella, että joku voi pikkuvauva ajasta muistaa noinkin paljon, sillä itselläni meni Eemilin ensimäinen vuosi täysin sumussa eläen pikkumiehen uniongelmien vuoksi ja vaikka muistankin kaiken tärkeimmän (mm. milloin Eemil on mitäkin oppinut yms.), niin en voisi kuvitellakaan muistavani yli 20-vuoden jälkeen tuollaisia yksityiskohtia...

Niin joo ja se kauan suunnittelemani mahakuva, jonka vihdoin sain aikaiseksi ottaa (viikkoja tänään, eli kuvauspäivänä 27+3):
Nyt ei tällä kertaa olekaan muuta kerrottavaa, joten ensi kertaan... Nyt tämä tyttö painelee päiväunille, jos vaikka tällä kertaa saisi nukkuakin jalkojen + käsien puutumiselta...

torstai 1. syyskuuta 2011

Syntymäpäivät.

Hiphei ja hellät tunteet ja silleen. Tänään on siis omat synttärini ja täytän 22v ja ihan samalta tuntuu kuin eilenkin, paitsi että on väsy ja hiukan paha olo tuon väsymyksen vuoksi. Eemil siis oli toissapäivänä vähän päälle 39 asteen kuumeessa ja kuume laski vasta eilen, joten ei ole pahemmin tullut nukuttua kun pikkumies on heräillyt 30min välein kurjaan oloonsa... Onneksi kuume kumminkin laski ja viime yönä Eemil heräsi vain kerran kunnolla, joten sain edes vähän nukuttua univelkojani pois.

Mutta siis varsinaiseen asiaan, eli tiistaisiin neuvolakuulumisiin. Tiistaina oli neuvolassa viikkoja kasassa 26+2 ja painoakin oli tullut neljässä viikossa lisää vain 1,2kg, eli 290g viikko eli voin olla hyvinkin iloinen tuosta painonnoususta kun nyt vasta tullut lähtöpainoon 600g lisää... Muuten oli kaikki erinomaisesti neuvolassa, turvotusta oli vähän, verenpaine oli 92/62, sf-mitta oli 26 ja vauvan syke oli 140. Hemoglobiinia ei edes otettu kun se on ollut aina niin korkea ja Eemiliäkin odottaessa hemppa laski minimillään 119. Viime neuvolassakin hemoglobiini oli 136, eli ei siis mitenkään kovin alhainen. Kysyin noista kivuliaista harkkasupistuksistakin ja pitää kuulemma yrittää levätä mahdollisimman paljon, mutta eipä siitä lepäämisestä mitään tule tuon pikkuterroristin kanssa... Ja lisäohjeeksi tuli, että jos harkkasupistuksia alkaa tulemaan enemmän ja kipeimpinä niin pitää varata uusi aika neuvolaan tarkistamaan kohdunsuun tilanne. Toivotaan nyt kumminkin, ettei ainakaan 10 viikkoon tapahtuisi minkäänlaista muutosta kohdunsuulla ja vauveli pysyisi kiltisti sisällä ainakin viikkoon 36 saakka.

No mutta asiasta toiseen, olen alkanut pikkuhiljaa miettimään sisarusrattaiden ostoa ja olen tosiaankin kahden vaiheilla, että ostetaanko sellaiset missä lapset istuvat peräkkäin / allekkain vai sellaiset jossa lapset ovat vierekkäin? Molemmissa kun tuntuu olevan omat hyvät puolensa ja molemmista malleista olen löytänyt juuri minua miellyttävät rattaat, joten se nyt ei helpota päätöstä yhtään... Olisiko jollakin teistä kokemusta sisarusrattaista ja osaisitte neuvoa?

No, eipä tässä kai muuta, voisin painella lepäämään kun Eemil on hoidossa ja masukuvaa yritän saada aikaiseksi mahdollisimman pian, kunhan jaksan ja muistan sen ottaa...

torstai 25. elokuuta 2011

Eemilin neuvolakuulumisia.

Eilen siis tosiaan oli Eemilin 1,5-vuotias neuvola, vaikkakin oli pari viikkoa tuon 1,5-vuoden iän saavuttamisen jälkeen... Kaikki oli todella hyvin, painoa oli 12 660g ja pituutta löytyi 84cm verran. Päänympärystä en nyt muista, kun neuvolantäti unohti sen neuvolakorttiin merkitä, mutta eipä se niin kamalan tärkeä mitta ainakaan itselleni muutenkaan ole... Neuvolassa kyllä huomasi hyvin, että Eemil ei tosiaan ollut hyvällä tuulella, sillä kaikki kiukutti. Oli aivan kamalaa kun herraa yritettiin punnita isojen poikien vaa´alla ja auta armias, mikä huuto tuli tuosta päänympäryksen mittauksesta. No, kun mitat oltiin ensin otettu terveydenhoitajan puolesta, niin päästiin hetkeksi odottelemaan neuvolalääkärille pääsyä.
Kun vihdoin päästiin neuvolalääkärin luokse, niin Eemilin kiukku vain yltyi... Mikään ei tuntunut kiinnostavan ja kaikesta nousi aivan järjetön meteli. Varsinkin korvien katsomisesta (oli pakko katsoa ennen rokotteen laittoa, koska korvakäytävä oli torstaina hiukan punottanut) ja paikalle jouduttiin pyytämään terveydenhoitaja pitämään hysteerisesti huutavaa poikaa. Neuvolalääkärin mielestä ei 1,5-vuotias saisi käyttäytyä ihan noin hysteerisesti toimenpiteitä kohtaan, mutta minkäs sille voi jos uhmaikäisellä sattuu olemaan huono aamu ja kokemukset lääkäreistä on, että aina on jonkinlainen lääkekuuri tullut... Eipä itseänikään tuossa vaiheessa kauheasti kiinnostaisi tutkimiset. No, korviin saatiin lopulta katsottua, vaikka toisen korvan tärykalvoa ei mukamas vaikun takia näkynyt. Kumma kyllä kun kotona putsasin herran korvat, ei korvasta irronnut yhtään vaikkua ja muutenkin kun korvat putsaan joka toinen päivä kylvyn yhteydessä, niin ei tosiaankaan pääse vaikkua niin paljon kerääntymään, ettei korvaan näkyisi... Takaisin asiaan, eli siis lääkäri tutki myös sydämen ja keuhkot, sekä kurkkasi kurkkuun (rokotteen antamisen varmistamiseksi) ja totesi, ettei rokotetta voida antaa, koska kurkku punoitti hiukan. Pitää siis varata ensi viikolla uusi aika rokotteen ottoa varten.
Eemilille tehtiin myös palikkatesti (piti koota kuusi palikkaa pinoon) ja sen mukaan herra vastaa kehitykseltään täysin ikäistään lasta. "Kävelytestissä" pojalla todettiin hiukan lättäjalat, mutta se on kuulemma täysin normaalia vielä tuon ikäiseltä lapselta ja kuulemma paranee iän myötä.
Muuten tuossa neuvolassa ei ollut mitään erikoista ja 2-vuotisneuvola pitää varata sitten lähempänä synttäreitä. Niin ja pituusennuste pikkuherralle on näiden mittojen mukaan 181cm. Kiva jos pojasta tosiaan tulee hiukan yli 20cm minua pidempi, niin siinäs sitten taputtelee minua teini-iässä päälaelle... No, onneksi nuo pituusennusteet harvoin pitävät paikkaansa, itsekin odottelen vielä pituusennusteestani puuttuvaa 19senttiä.

No, eipä tässä kai muuta. Kertokaas ihmeessä te muutamat lukijani, mistä haluaisitte lukea, kun ei oikein näitä kirjoitusaiheita tunnu olevan...

Ensi viikolla kerron sitten omat neuvolakuulumiseni.

perjantai 19. elokuuta 2011

Rv 24+5

Koska en taaskaan mitää kuvaavaa otsikkoa keksinyt, niin ajatkoot raskausviikot sen asian. Ajattelin siis taas tulla yleisesti kuulumisia kertomaan, kun ei varsinaisesti mitään huimaa ole tapahtunut raskauden eikä Eemilin kehityksen kannalta... Tiistaina oli siis aika sosiaaliviranomaiselle keskustelemaan unikoulusta ja edelleen kuulin vain saman asian, eli Helsingin ensikodin rytmibluesiin on aivan järjettömät jonot kun ainoastaan kolme paikkaa unikoululaisille on ja Helsingin ensikoti hoitoo Espoon, Helsingin ja Vantaan unikouluilut... Pitää siis nyt katsoa, että saadaanko me paikkaa ennen Kääpiön laskettua aikaa, vaikka kovasti niin toivonkin. Ja tultiin sosiaaliviranomaisen kanssa myös siihen tulokseen, että siitä Tuomarilan perhetukikeskuksesta ei ole periaatteessa mitään hyötyä meidän tilanteessa, koska ongelma on Eemilin nukkumisessa öisin ja siellä Tuomarilassa ei ole ollenkaan henkilökuntaa öiseen aikaan. Nyt siis sekin on kokonaan pois laskuista, eli pidetään vain peukkuja unikoulupaikan saantiin.

Sitten jälleen kuulumisia Eemilin päivähoidosta. Hyvinhän siellä on muuten mennyt, mutta kun poika ei edelleenkään syö. Muutaman kerran näykkinyt ruokaansa yhden tai kahden lusikallisen verran ja kerran syönyt välipalansa. Kumminkin kaikki muu menee aivan mainiosti ja vaikka minun lähtiessäni tuleekin itku, niin sekin loppuu alta kahden minuutin, kun Eemil pääsee leikkimään kavereidensa kanssa. Ja potallekin herra kipittää ihan omatoimisesti kavereiden seurana, vaikka pottaan ei mitään tulekkaan niin pidän sitä silti isona asiana, että Eemil edes suostuu harjoittelemaan. Muutenhan tuolla hoidossa menee tosiaan ihan hyvin, vaikka eilen jouduinkin hakemaan Eemilin aikaisemmin kotiin kun pikkuherra alkoi yskimään kovin limaisesti ja nenä vuosi jatkuvasti. Kotona siis oli ollut aamulla vain pientä nenän vuotamista, mutta kuulemma tuollaista flunssaa on liikenteessä ja eilen joutui myös yksi hoitaja lähtemään kotiin kuumeen nousun takia ja kahta muutakin lasta oltiin Eemilin lisäksi tulossa hakemaan kotiin.
No, Eemilin haun jälkeen menimme käymään Samariassa näyttämässä korvat ja onneksi siellä ei ollut välikorvantulehdusta. Tällä kertaa ainoastaan korvakäytävä punoitti hiukan ja saatiin viiden päivän korvatippakuuri, joka toivottavasti auttaa. Ensi viikon keskiviikkona kun pitäisi olla Eemilin 1,5-vuotis neuvolankin... Nyt sitten sairastetaan kotona ainakin tämä päivä ja jos herra on maanantaina terveempi, niin Eemil menee taas hoitoon. Mutta jotain hyvääkin tästä sairaspäivästä on, Eemil teki tänään ensimäiset pissansa pottaan aamulla! Jos se vaikka siitä lähtisi sitten eteenpäin ja poika olisi edes päiväkuiva joulukuussa...

Aika on muuten alkanut menemään ihan järkyttävän hitaasti, vaikka se alussa pomppi huimaa vauhtia eteenpäin... (Jälleen aihetta vaihtaen, huoh, kun en osaa samassa aiheessa pysyä) Nyt kun on lähes tulkoon kaikki valmiina Kääpiötä varten, on vauvanvaatteet pesty, uusi sitteri ostettu, pinnasängyn petivaatteet pesty ja viikattu kaappiin, vauvanlelun kaivettu esille yms, niin tuntuu ettei enää mitään enempää viitsi tehdä, että jää loppuraskauteenkin vielä tekemistä... Vielä olisi siis jäljellä: Sisarusrattaiden hankkiminen, uusien tuttipullojen + tuttien hankkiminen (vaikka tuskin tällekään vauvalle tuttia tarjoan, kun ei Eemilkään sitä ensimäisten kahden viikon jälkeen tarvinnut), pinnasänkyyn pitää ostaa vielä yksi pohjaa ylhäällä pitävä tappi (se kun hävisi muutossa) ja ostaa kaikki "pikkukrääsä" vauvaa varten (mm. vaipat, puhdistuspyyhkeet yms...). Paljoakaan ei siis tosiaan ole tehtävää jäljellä ja pikku hiljaa on alkanut tulemaan olo, että voisin jo haluta Kääpiön syliini, vaikka varsinaisesti en tunne itseäni vielä valmiiksi synnyttämään... Varsinkaan kun en ole edelleenkään varma, että millä tavalla haluan synnyttää. No, kaipa sekin sitten ajan myötä varmistuu se olo, että miten haluan synnyttää, vaikka nyt olenkin melkein 100% varma, että täysin ilman kivunlievityksiä ainakin yritän, saapa nähdä onnistunko siinä.

Mutta nyt loppuu tämä aiheesta toiseen poukkoilu. Tulen taas kertoilemaan kuulumisia, kunhan ajatus kulkee hiukan paremmin...

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Kuulumisia yleisesti.

Ajattelin tulla kertoilemaan kuulumisia yleisesti, kun ei taaskaan varsinaisesti mitään kirjoitettavaa ole... Koko ajan tuntuu vain, että raskausviikot humahtelee eteenpäin ja pikku hiljaa on alkanut tuo edessä oleva synnytys jännitämään / melkein jopa pelottamaan... Eemilin synnytyksestä kun jäi jonkinasteiset traumat epiduraalista, kun kahdesti epäonnistuneen epiduraalin seurauksena sain postspinaalisen päänsäryn. Alkuun tietenkin luulin sitä vain väsymyksestä johtuvaksi päänsäryksi ja kärsin siitä kolme vai neljä päivää, ennen kuin ahkeran Googlettelun tuloksena tajusin mikä minulla on ja soitin uudelleen Jorvin äippäpolille. No, ei siitä sen enempää, pointtina nyt kumminkin oli, että epiduraalia en halua ja spinaalipuudutuskaan ei ole varsinainen vaihtoehto (siitä kun voi vielä helpommin saada tuon postspinaalin päänsäryn), joten täytyy vissiin seuraavassa lääkärineuvolassa keskustella tästä. Mieluitenhan tahtoisin mahdollisuuden ammesynnytykseen, mutta koska se ei kuulemma ole enää Jorvissa mahdollista (vaikka oli silloin kun Eemiliä odotin ja vielä synnytyksen aikaankin), niin en ole synnytyssairaalaakaan vaihtamassa enää tässä vaiheessa pelkän ammesynnytyksen mahdollisuuden vuoksi. Onneksi vielä on aikaa miettiä synnytystapaa ja kivunlievityksiä kun viikkojakin on kasassa "vasta" 23+3.

Sitten taas asiasta toiseen (olen todella hyvä hyppäämään aiheesta toiseen, varsinkin jos varsinaista asiaa ei alunperinkään ollut), eli Eemilin hoitopaikkaan. Nyt on siis takana kolme päivää itsenäistä oleskelua Eemililtä takana ja hyvinhän herralla on mennyt. Tänään oli ensimäinen kerta kun tuli itku pojan jäädessä omahoitajansa kanssa, mutta muuten on mennyt aivan loistavasti, ruokailua lukuunottamatta... Eemilhän siis ei ole suostunut syömään yhtään mitään eilen, eikä toissapäivänä, ei edes maistamaan ruokaansa, mutta luulen että se on vain jonkinasteista protestointia tarhaan jäämistä kohtaan... Ja toisaalta, eihän Eemil kotonakaan syö järin hyvin... Ja saapa nähdä ensi viikolla, miten hoidossa nukkuminen menee kun tällä viikolla sovittiin ettei Eemil nuku vielä päiväunia hoidossa, vaan saa niin sanotun pehmeän alun hoidon aloituksessa, vaikkakin huomenna yrittää nukkumista ja jos siitä ei tule mitään niin haen pojan kotiin. Ensi viikolla ei sitten ole enää kotiin hakemista, vaikka poika ei nukkuisikaan edes viittä minuuttia hoidossa.

Jälleen uuteen aiheeseen, eli Eemilin unikouluasian edistymiseen... Eilen siis soitti se meidän alueen oma lastensuojeluviranomainen (viimeksi meillä kävi vissiin tuuraaja) ja kertoi, että unikouluun on aivan järjettömät jonot ja unikouluun pääseminen voi mennä hyvinkin pitkälle eteenpäin. Nyt siis saattaakin olla, että jos unikouluun ei tosiaan pääse ennen Kääpiön syntymää, niin meille varataan paikka Tuomarilan perhetukikeskuksesta, joka niin sanotusti kuntouttaa lastensuojen asiakkaiden perheitä. Eli siis käyttännössä tuo tarkoittaa, että menisin Eemilin kanssa tuonne Tuomarilaan kuukaudeksi (niin että olisin aina viikonloput kotona) ja tuona aikana laitettaisiin päivärytmi täysin uusiksi ja samalla "opetettaisiin" Eemil myös syömään kunnolla ja pidettäisiin unikoulu yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa. Hiukan kyllä karmii ajatus kuukaudesta täysin tuntemattomien kanssa, mutta toisaalta taas jos se saa Eemilin nukkumaan yönsä ja minut sitä kautta paremmalle tuulelle kun Eemil nukkuu, niin olen valmis kokeilemaan lähes tulkoon mitä vain. En nimittäin tosiaankaan halua, että meillä on joulukuun jälkeen kaksi öisin heräilevää lasta talossa, veikkaanpa ettei oma pääni nimittäin kestäisi kovinkaan montaa vuotta enää kroonista univelkaa.

No mutta, eiköhän tuossa ollut taas ihan tarpeeksi jaarittelua tälle päivälle, varsinkaan kun ei aihekkaan pysynyt lähellekään samassa. Nyt voisin pikku hiljaa valmistautua Eemilin hoidosta hakuun ja sen jälkeen mennä omaa äitiäni vastaan hänen työpaikallensa...

perjantai 5. elokuuta 2011

Hoitopaikka harjoittelua viikko takana.

Eli siis nyt ollaan Eemilin kanssa oltu harjoittelemassa hoidossa oloa ensimäinen viikko ja hyvinhän se on mennyt, vaikka hiukan muutamia hoitotätien tapoja kummastelenkin... Ensimmäisenä on se toisten hoitotätien kanssa juttelu ulkoillessa. Ei siinä mitään, hyvähän se on vain että ylläpitävät kaverisuhteitaan työkavereihinsa, eivätkä istu tuppisuina koko ulkoilun aikaa, mutta jos se juttelu menee niin tiiviiksi, ettei yksikään neljästä tädistä huomaa lapsen kaatuneen lyöden takaraivonsa, tai huomaa puolitoistavuotiaan kipanneen ämpärillisen vettä syliinsä, tai huomaa edes neljän lapsen heittelevän hiekkaa päällensä, niin silloin ainakin omasta mielestäni sietäisi jättää juttelu vähemmälle. Ei nimittäin tosiaankaan ole ainakaan omasta mielestäni minun asia, lapsen kanssa hoitopaikkaan tutustuvana (ja lisäksi lapsille täysin ulkopuolisena henkilönä) kertoa siitä mitä pihalla tapahtuu, koska muuten nuo tädit eivät siihen mitään huomiota kiinnittäisi.
Toinen kummastuksen aihe oli eilen, kun istuimme Eemilin kanssa syömässä hoitopaikassa ja yksi lapsista oksensi pöytään. No, täti oli sillä hetkellä yksinään sillä puolella ja koki hyvin kiireiseksi asiaksi mennä ilmoittamaan lapsen oksentamisesta toiselle puolelle, niin mitenkäs muuten asia hoidettaisiin kuin jättämällä minut yksin vieraiden lasten kanssa. Kys. lapsen kotiin ei myöskään asiasta ilmoitettu, koska katsottiin lapsen voivan aivan mainiosti jäädä nukkumaan päiväunet ja syömään välipala, vaikka lapsen isoveli olikin kuulemma kotona vatsataudissa. No, eipä kys. lapsi ollut tänäänkään kotona, vaan siellä se iloisesti leikki muiden lasten seurassa minun viedessä Eemiliä hoitoon.
Kolmas minua myös ihmetyttävä tapa on se, kuinka avoimesti hoitotädit kertovat muiden perheiden asioita minulle, joka olen edelleenkin täysin ulkopuolinen ja jolle ei ymmärtääkseni saisi mitään hoitolasten perheiden asioita kertoa. Hoitotädit kertovat siis hyvin avoimesti kaiken, mikä heitä ihmetyttää muiden lasten vanhempien kasvatustavoissa ja lasten kotioloista. Pistää vain miettimään, että mitäköhän meidän perheestä kerrotaan muille perheille, kunhan tädit vain tutustuvat meihin paremmin?

No, siis suurimmilta osinhan tuo hoitopaikka on ihan kiva ja hoitajat mukavia, pistää vain miettimään, että jos jo vaivaisen viikon aikana huomaan noin paljon epäkohtia (en siis kaikkea minua mietityttävää jaksa edes kirjata), niin kuinka paljon noita epäkohtia ilmenee seuraavan viiden vuoden aikana, jonka Eemil viettää samassa hoitopaikassa ennen esikouluun menoa? Onneksi minua myöskin varoiteltiin hoitotätien kummallisista tavoista ennen Eemilin hoitoon vientiä, jotta osasin varautua tuollaiseen...

No, mutta se siitä hoitopaikkaihmettelystä. Hiukan voisin meidän kuulumisiakin kertoa. Eli siis loppujen lopuksi ja kaikesta huolimatta, Eemil on sopeutunut hoitopaikkaansa aivan erinomaisesti. ja jo kolmantena päivänä herra suostui menemään omahoitajansa kanssa kahdesta pesemään kätensä + naamansa. Lisäksi aamuisin kävellään loppumatka hoitoon (sellainen jyrkkä hiekkatie) hymyssä suin. Kaipa tuo ensi viikko alkaa siis ihan hyvin, kun maanantaina pitäisi Eemil jättää yksin hoitoon ja ensi viikolla haenkin pojan jo ruokailun jälkeen kotiin, jotta Eemil saa mahdollisimman pehmeän alun hoidon aloitukseen... Sitä seuraavalla viikolla Eemil jääkin jo sitten hoitosopimuksen mukaiseksi viideksi tunniksi hoitoon ja pitää vain toivoa, että kaikki menisi hyvin.

Raskaudesta sen verran, että viikkojahan tosiaan on kasassa tällä hetkellä 22+5 ja nyt olen pikku hiljaa alkanut muistaa raskauden huonot puolet. Vähitellen olen nimittäin uudelleentutustunut maailman kaikkeuden hirveimpään närästykseen (josta en siis tosiaankaan kärsi muulloin kuin raskaana), sekä hyvin epämukaviin harjoitussupistuksiin. Nuo harkkasupistukset tuntuvat aivan kamalilta, varsinkin kun ne iskevät kävelylenkillä ja yleensä niiden jälkeen vatsaa + selkää vihloo ikävästi vielä hetki niiden ohimenonkin jälkeen. Yritä siinä sitten kävellä naama peruslukemilla kun joka paikkaan vihloo... Kauhulla odotan taas niitä oikeita synnytyssupistuksia, kun pikku hiljaa alkaa mieleen muistua niidenkin kivuliaisuus ja se, ettei lähdön hetkestä voinut todellakaan erehtyä... Niin joo ja hiukan positiivisempia "oireitakin" on, sillä J tuntee jo vauvan liikkeet pitäessään kättä vatsan päällä. Vaikka tämä onkin jo toinen raskauteni, niin tuntuu silti hassulta ajatukselta, että joku voi tuntea vauvan liikkeet vatsani läpi. Mutta onhan se kieltämättä kivakin, että J:kin voi jollakin tapaa osallistua raskauteen, vaikkakaan ei nyt mitenkään konkreettisesti...
Mutta jos nyt lopettaisin tämän höpöttelyn ja siirtyisin lepäämään kun Eemilkin meni jo nukkumaan (ihme ja kumma, varsinkin kun normaali nukkumaanmeno aika on ollut joskus klo 21-22). Pitää siis nauttia tästä omasta ajasta, kerrankin kun se alkaa ennen omaa nukkumaanmenoaikaani.
Tulen taas joku päivä höpöttelemään lisää...

maanantai 1. elokuuta 2011

Neuvolakuulumisia.

Tänään siis tosiaan oli neuvola ja viikkoja on kasassa 22+1. Eipä siellä mitään ihmeempiä todettu, hemoglobiini oli 136, eli laskenut aika huimasti alkuraskauden 156 lukemasta. Mutta vielä ei kuulema ole tarvetta rautatableteille, ellei omasta mielestäni kunto ala heikkenemään tai ala huononemaan, niin voin kuurin aloittaa... Painoa oli 66, eli hiukan vielä on kirittävää alkuraskauden painon saavuttamiseenkin, mutta eipä se itseäni haittaisi vaikka menisikin sen painon saavuttamiseen vielä hetki. Ja ainakaan ei haittaa tippaakaan, vaikka "ylimääräistä" painoa ei tulisi paljoakaan, jos vaikka nimittäin saisin tämän raskauden jälkeen raskauskilot oikeasti karistettua poiskin.
Sain Kelan paperitkin ja nyt pitäisi enää vain pohtia, että tahdonko äitiyspakkauksen vai sen 140e rahana. Periaatteessa kun tuo äitiyspakkaus olisi kiva ottaa, mutta toisaalta taas Kääpiölle on jo kaikki tarvittava, niin oikeastaan ei mitään siitä tarvittaisi. Ja toisaalta tuo 140e on järjettömän pieni summa sen pakkauksen arvoon nähden... Äh, kamalan hankalaa päättää kun Eemilin aikana oli sanomattakin selvää, että äitiyspakkaus me otetaan.

Niin ja uusin masukuva tältä päivältä:
Huono kuva, mutta minkäs teet kun en osaa tuota masua oikein kuvata... Pitää varmaan pyytää joku toinen kuvaamaan mahakuva joku päivä...

Niin joo ja tänään käytiin tosiaan sielä päivähoidossakin tutustumassa ja sopimassa, että nyt ainakin pari päivää olen Eemilin kanssa hoitopaikassa pari tuntia kerrallaan, jottei hoidon aloitus tulisi niin shokkina. Ihan kivaltahan tuo hoitopaikka vaikutti ja hoitotädit vaikuttivat kivoilta. Silti vain karmii kun Eemil on jo niin iso poika, että hoitoon pitäisi jo viedä. Ja kauhulla odotan myös, että kummalta tulee helpommin itku "ekana oikeana hoitopäivänä", minulta voi Eemililtä.
Huomenna mennään sitten hoitopaikalle kello yhdeksäksi aamulla, ulkoillaan siinä heidän kanssaan ja osallistutaan ruokailuun. Sen jälkeen lähdetäänkin taas kotiin ja keskiviikkona jälleen uusiksi. Toivottavasti tuo pikku-ukko sopeutuu nopeasti, jottei mamilla ole niin paha mieli sitten jättää sitä hoitoon aina itkemään...

No, eipä tässä kai muuta, painelen vahtimaan Eemilin iltapalan syöntiä ja siivoilemaan hiukan Eemilin tämän päiväisiä sotkuja...

torstai 28. heinäkuuta 2011

Päivittelyä.

Aina välillä tulee tunne, että haluaa päivitellä tätä blogia, mutta en varsinaisesti edes tiedä onko minulla mitään kirjoitettavaa. No, taas tuli tälläinen tunne ja päätin tulla purkamaan kirjoituksen haluni tänne.

Maanantaina pitäisi Eemilin aloittaa ryhmäperhepäivähoitajalla ja hiukan jänskättää, että pääseekö poika aloittamaan kun ei ne sopimuspaperit ole vieläkään postilaatikosta kolahtanut, vaikka niiden piti olla perillä jo ennen ryhmiksen + tämän alueen päivähoitovastaavan lomalle jääntiä, no eipä ole näkynyt. Vaikka papereita ollaan odotettu jo kohta 1,5kk. Pitää siis maanantaina soittaa heti oman aamuneuvolani jälkeen ryhmikseen ja kysyä, että mitenkäs tehdään, saanko viedä Eemilin hoitoon niin kuin alunperin päivähoitovastaavan kanssa sovittiin aloituspäiväksi, vai tullaanko vain pariksi tuntia tutustumaan hoitopaikkaan. Ja jännittää, kun ei yhtään ole tietoa mitä hoitopaikkaan pitää pojalle pakata mukaan...? Ilmeisesti ainakin oma vaippapaketti, unirätti + vaihtovaatteet, mutta muusta ei ole sitten tietoa... No, kaipa sekin selviää maanantaina sinne soittamalla.

Eilisestä sen verran, että käytiin kaverini + Eemilin velipuolen W:n kanssa Kaivarissa ihastelemassa benjihyppääjiä ja samalla itse muistelin kaiholla viime vuotista hyppyäni 150metristä. Pakko päästä ensi vuonna taas hyppäämään, oli se sen verran ihana kokemus, vaikka koko kroppa tärisikin vielä 30min hypyn jälkeen...
Muutama kuva eiliseltä.

Ensin istuttiin kiltisti nurmikolla:

Kunnes todettiin, että pikkuherra olikin istunut linnunkakkaan ja siirryttiin rattaisiin syömään eväitä:

Sitten tajuttiin, että isossa kaivurissa olikin kauniin pinkki kori, josta ainakin äidin selitysten mukaan ihmiset hyppäsivät alas:

Ja sitten alkoikin jo hyppijöiden katselu kyllästyttämään ja piti päästä rattaista pois:

Hyvin maistui kyllä Eemilillekin uni tuon reissun jälkeen ja harvinaista kyllä, herra nukahti alta viiden minuutin saatuaan iltamaidon ja mentyään sänkyynsä. Koko yö nukuttiin hyvin ja herättiinkin vain yhden kerran, tavallisen kahden-viiden kerran sijasta... Nyt on kyllä muutenkin muutama yö putkeen mennyt hyvin vain yhdellä heräämisellä, joten toivotaan että heräämiset jäisivät nyt vain tuohon yhteen tai jopa loppuisivat pikku hiljaa kokonaan...

Ihan pakko lisätä vielä fiilistelyvideo viime vuotisesta benjihypystäni, suosittelen kyllä samaa kokemusta kaikille joilla on korkeanpaikankammo. Katoaa kyllä kaiken maailman kammot siinä samalla, kun alas ei pääse muuta kuin hyppäämällä. Ja onhan se vapauttava olo sekin, että tietää voineensa voittaa oman pelkonsa.

No, pakko kai se on tämä kirjoitus lopetella, kun en oikeastaan mitään kirjoitettavaa keksi.. Palaillaan asiaan varmaan viimeistään maanantain neuvolan jälkeen kun tulen neuvolakuulumisia kertomaan. Ja viimeistään silloin yritän saada myös päivitetyn mahakuvan tänne.

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Helteet saisi jo loppua...

Jep, eli hiukan päivityksiä kuulumisiin ajattelin tulla kertoilemaan... Perjantaina siis tosiaan oli ultra ja silloin viikkoja oli kasassa 20+5. Kaikki oli vaavilla hyvin ja ultraaja ei uskaltanut varmaksi sanoa kumpaakaan sukupuolta, vaikka hiukan enemmän ehkä poikaan uskoi. Itse siis luotan nyt siihen, että poika tulee ja uskallan Eemilin vanhat vaatteet pestä jo valmiiksi lipastoon. Niin ja Kääpiön koko vastasi viikkoja 21+1, eli hiukan yläkäyrillä mennään koon kanssa, vaikka varhaisultrassa viikot laskivatkin parilla päivällä. Ultrakuvan laitan tännekin, kunhan jaksan siitä kuvan ottaa ja lisätä koneelle.
Ultraaja Jorvissa oli aivan superkiva ja nainen kertoili kaiken todella tarkkaan ja hartaasti, kun Eemiliä odottaessa totuin siihen, ettei lääkärit / ultraajat turhia höpötelleet, mutta tämä nainen oli kyllä paras kaikista joita eteeni on sattunut.

No, perjantaina menin sitten illaksi karaokeen vetämään karaoken pomoni tyttären 18-vuotis synttäreille ja ei se keikka ollut yhtään niin kamala kuin luulin. Ainoastaan kapakan sisälämpötila (34 astetta koko illan) ja ilmastoinnin toimimattomuus aiheuttivat pientä huonoa oloa illan aikana... Töistä pääsin puoli kaksi yöllä ja ai että kun uni maittoi kotona. Loppujen lopuksi menin sitten lauantainakin töihin, kun lapsenvahdin armottoman metsästyksen jälkeen saatiin vihdoin lapsenvahdiksi J:n ex.tyttöystävä ja Eemil meni siis velipuolelleen yökylään. Hyvinhän siellä oli kuulemma mennyt ja sunnuntaina kun haettiin poika, niin Eemil ei olisi millään halunnut lähteä kotiin...

Muuta ihmeellistä ei oikeastaan olekaan tapahtunut, paitsi että turpoan jatkuvasti vain lisää ja lisää ja alan oikeasti tuntemaan itseni hiukan ryhävalaaksi. Hassuinta on, että täysin tuntemattomat ihmiset kyselevät viikkoja ja kun kuulevat ne, niin epäilevät ettei vatsassa olisi vain yhtä vauvaa. Onneksi itse tiedän, että vain yksi vauva majailee vatsassa ja että vatsan "suurehko" koko saattaa johtua myös niistä edellisistä raskauskiloista joita oli jäljellä. Ja vatsahan kasvaa kuulemma aina seuraavassa raskaudessa nopeammin, kun on vatsanahka jo valmiiksi venynyt jonkin verran...
Niin ja Kääpiön liikkeetkin tuntuvat nykyisin päivittäin, vaikka aina ei olekaan niin mukavaa kun pikkuherra monottaa rintalastaa tai sisäelimiä. Muutenhan nuo liikkeet on ihana tuntea, kun tietää herralla olevan kaiken hyvin silloin.

Mutta juu, nyt suihkuun ja syömään lettuja iltapalaksi, jos vaikka J saisi Eemilin nukutettua suihkuni aikana. Ja jos vaikka Eemil suostuisi nukkumaan edes kohtuu hyvin tästä hiostavasta säästä huolimatta...

torstai 21. heinäkuuta 2011

20+4

Koska en mitään kuvaavaa otsikkoa yleiselle päivitykselle keksinyt, niin antaa nyt olla raskausviikkojen otsikkona... Eipä kai mulla ollut mitään oikeaa kirjoitettavaakaan, pakko vain päästä purkamaan jännitystä huomista kohtaan kun on rakenneultra. En edes tajua, miten ultra voi nyt jännittää niin järjettömästi, kun Eemiliä odottaessa kumpikaan ultra ei jännittänyt yhtään... No, toivottavasti saan huomenna tietää myös sukupuolen, niin pääsee shoppailemaan Kääpiölle kaikenlaista ja tietää vähän, että kannattaako noita Eemilin vanhoja vaatteita edes pestä käyttöön.
Huomenna pitäisi myös töihin mennä taas illaksi. Nimittäin juontamaan karaokea 60:nelle 18-19-vuotiaalle yksityistilaisuuteen. Hiukan ehkä jännittää mennä töihin pomon tyttären synttäreille, mutta toisaalta taas onneksi kukaan noista vieraista tuskin ihan mikään ammattilainen karaoken suhteen on, niin ei minunkaan tarvitse ottaa kauheita paineita säätöjen oikein menosta.
Saapa myös nähdä, palaako pikkusiskollani taas hermot lapsenvahtina oloon, kun J:kin on tulossa samaan tilaisuuteen töihin toimimaan Texas Hold'em jakajana.

Öm, eipä tässä kai mitään asiaa oikeastaan ollutkaan... Tai luulin, että kirjoitettavaa olisi ollut enemmän, kunnes aloitin kirjoittamaan, niin asia loppuikin kuin seinään.
No, pakko kai se on alkaa siivoilemaan hiukan, kun tänään tulee kaksi mahdollista hoitokoiraa käymään illalla, jos vaikka kys. koirat tulisivat ensi kuussa pariksi päivää hoitoon. Toivotaan, että ensi tapaaminen Eemilin ja toisen koiran Chencon kanssa menee hyvin, kun Chenco ei vissiin ole pahemmin lapsia nähnyt aikaisemmin. Ja Eemil kun tuppaa koiria rakastamaan välillä hiukan liikaakin.

Mutta, jatkan juttua vaikka huomenna rakenneultran jälkeen :)

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Annetaan tyrnin taimia.

Jos siis joku oman pihan omistava ja tyrnistä pitävä tätä blogia lukee, niin tervetuloa hakemaan tyrnin taimia meidän pihalta Espoosta.

Taimia noin 10kpl, kun tuo tyrni leviää pienen roskakasvin tavoin (uhkaa vallata koko pihan -.-) ja taimilla korkeutta ehkä n. 5-30cm...

Laittakaa vaikka mailia mhaavisto1@gmail.com jos taimet kiinnostavat, niin keskustellaan lisää. Ja ainoa ehto noiden tyrnien saamiselle tosiaan on, että kaivaa itse tuolta pihalta ylös.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Rv 20+0

Mitään kummempia muutoksia ei oikeastaan ole missään tapahtunut, mutta ajattelinpa tulla päivittelemään kuulumisia hiukan... Tänään siis alkoi raskauden puoliväli, eli viikko 20 ja en voi muuta kuin kauhistella, että kuinka äkkiä se aika loppujen lopuksi meneekään. Eemiliä odottaessa tuntui, ettei aika mene yhtään eteenpäin, mutta nyt nämä viikot vain humahtelee eteenpäin, ilman että sitä edes kerkeää tajutakkaan... Kääpiö on alkanut liikkumaan huomattavasti enemmän ja nyt tunnen jo melkein päivittäin liikkeet, parhaiten silloin kun maltan olla paikoillani pidemmän aikaa.

Niin ja mahakuva viikolta 19+3.
Onhan tuo maha ihan kiitettävästi kasvanut, ainakin omasta mielestäni ja vaikkei mahan koko ihan realistisesti ajateltuna ole edes valtava, niin alan jo pikkuhiljaa tuntea itseni aivan valaaksi, kun tuntuu ettei mikään vaate mahdu enää päälle. Mutta toisaalta taas rakastan raskausvatsaa niin paljon, että sen pallon voisi pitää tuossa ihan huoletta synnytyksen jälkeenkin, vaikkakin ilman niitä raskausoireita ja ilman että se vauva putkahtaisi sieltä ihan niin äkkiä.
Mahan koon kasvun huomaa myös hyvin siitä, että kun olin pe + la illat karaokea juontamassa entisessä lähiräkälässä, niin jokainen vähänkään vieraampi asiakas (joka ei siis vielä raskaudestani tiennyt) oli kysymässä, "Odotatko sä vauvaa?", "Mikä viikko menossa?" "Milloin on laskettu aika?" yms. Eikä tuossa kyselyssäkään mitään vikaa ole, mutta se inhottaa kun joku täysin tuntematon viinalta haiseva juntti tulee lääppimään vatsaa ilman lupaa, aivan kuin kaikkien raskaana olevien vatsat olisivat jotain yleistä omaisuutta. Onneksi osaan ja myös saan ärähtää asiakkaille, jos liian läheisiksi alkavat käydä...
Muuten töissä meni jälleen ihan hyvin, kun tuo karaoken juontaminen on kumminkin sen verran rentoa puuhaa ettei selkäkään pääse kipeytymään pahemmin. Ainoastaan väsymys alkoi hiukan ennen kahtatoista puskea läpi, mutta siitäkin selvittiin venyttelemällä hiukan ja Pepsiä juoden. Puoli kaksi kun pääsin töistä, niin olinkin jo aivan valmis nukkumaan.

Ainiin ja ultrakuvankin voisin laittaa tänne näkyville viikolta 11+1.
Hiukan on epäselvä kuva, mutta kuvia en saanutkaan mukaan kuin kaksi kappaletta ja toinen oli vielä huonompi kuin tuo. Siinä näkyi koko kohtu + vauva ihan pienellä ja alla näkyi sydänkäyrä. Toivotaan nyt, että perjantaina olisi ultrassa kaikki hyvin ja mahdollisesti saisin jopa tietää sukupuolen... Hiukkasen ehkä tuo sukupuolen kysyminen jännittää, kun omalla tavallaan toivoisi vauvan olevan tyttö (jotta lapset olisivat molempia sukupuolia), mutta toisaalta taas toivoisin vauvan olevan poika, jotta siitä olisi kasvaessaan ehkä hiukan enemmän seuraa Eemilille. Molemat sukupuolet ovat kumminkin tähän talouteen toivottuja ja vaikka alkuraskaudessa minulla olikin aivan tyttöolo, niin nyt tunne on vaihtunut poikaoloon. Jos nimittäin tyttö tulisi, niin se olisi ensimäinen laatuaan koko J:n puolen suvun miehien lapsista.

No, mutta voisin pikkuhiljaa lopettaa tämän jaarittelun ja jatkaa myöhemmin.