sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Arvonnan voittaja.

Super Farmari lautapelin arvonnassa voitti tällä kertaa Nicole. Voittajaan on otettu henkilökohtaisesti yhteyttä. Kiitoksia kaikille osallistuneille ja onnea voittajalle! :)

Amolla leikkimässä.

Angry Birdsejä! Ja Eemilillä selässään Color Me Mine reppu.
Käytiin siis tosiaan keskiviikkona Amolla tutustumassa talven uutuus leluihin ja peleihin kun meidät sinne kerran oltiin kutsuttu. Niilokin oli mukana ja Veetikin olisi tullut jossei olisi ollut niin kauheassa räkätaudissa, joten katsottiin parhaaksi jättää herra räkänokka kotiin sairastamaan rauhassa. Itse olin alkuun kiinnostunein joulun Angry Birds leluista ja vihaisia lintuja löytyikin siis vaikka minkälaisia. Yllä olevassa kuvassa on vain pieni osa Amon Angry Birds tarjonnasta ja Eemil oli innoissaan tutkimassa kaikki linnut yksitellen ja voisinkin kuvitella, että joululahjatoiveisiin eksyy yksi jos toinenkin vihainen lintu.

Rakas joulupukki, saisinko tälläisen meille? (Kuvasta ei hahmota kokoa, mutta kyseessä oli jättimäinen pehmolelu)

Tämä yhtä iso lintu kelpaisi myös...
Kun Eemil tahtoi lähteä lintujen luota tutkimaan muita leluja, olisin itse voinut jäädä pidemmäksikin aikaa tutkimaan vihaisten lintujen tarjontaa. Mutta kun poika näki niin paljon erilaisia leluja, ei voinut jäädä paikalleen ettei tuo tuholainen olisi vahingossakaan rikkonut mitään.

Nikkon valmistama radio-ohjattava hieman pienemmille lapsille.

Eemil rakastui Nikkon Hello Kitty radiohjattavaan.
Seuraavaksi Eemil bongasi radio-ohjattavat. Ja mikä riemu siitä syntyikin kun poika pääsi ajelemaan radio-ohjattavalla pitkin Amon sisätiloja, vaikkakin harmistuskin kerkesi syntymään kun Nikko Nano VaporizR oli varattu pidemmän tovin, sillä moni muukin poika halusi päästä leikkimään radio-ohjattavalla joka oli vesialtaassa ja kulkee siis sekä vedessä, lumessa ja maalla. Vuoroa odotellessa olikin hyvä tutkia muita radio-ohjattavia ja pakko myöntää että itse hieman ihastuin Fast and Furiousin auton malliin tehtyyn radio-ohjattavaan, sekä jättikokoiseen maastoautoon joka kuulemma soveltuu erittäin hyvin ulkona ajamiseen, kuulemma jopa paremmin kuin sisällä ajamiseen.
Toisaalta myös tykästyin tuohon pienemmille lapsille tarkoitettuun radio-ohjattavaan joka kulkee hieman vähäisemmällä vauhdilla kuin isommille tarkoitetut ajoneuvot ja ohjaimessa on tasan kaksi nappia, joista toisesta auto liikkuu eteenpäin ja toisesta kääntyy. Ei siis tosiaankaan liian vaikea pienen lapsen ymmärrettäväksi. Eemil tykkäsi eniten tuosta ratin muotoisesta ohjaimesta kun sillä pystyi samaan aikaan leikkimään ohjaavansa autoa ratilla...
Kun vihdoin tuli Eemilin vuoro kokeilla vesialtaassa olevaa radio-ohjattavaa, oli ilo suuri. Harmi vain ettei Eemil ihan kunnolla tajunnut ohjaimen käyttöä ja poika pyöritti autoa suurimman osan vain ympyrää vesialtaassa, mutta eipä se haittaa. Pääasia että ilo oli ylimmillään Eemilin leikkiessä. Sainpahan myös varmuuden, etten hanki tuollaista isompien lasten radio-ohjattavaa ihan muutamaan hetkeen Eemilille, odotellaan siis rauhassa että poika kasvaa...

Jättikokoinen autoratakin löytyi.

Ja potkupyörääkin päästiin kokeilemaan.
Vaaleanpunainen potkuauto oli pop.

Poliisiauto piti tietenkin tankata ennen ajoa.

Tulipalokin sammutettiin.

Auton tankkausta.

Paloautolla leikkimistä.
Nuo isot potkuautot olivat kumminkin lähes paras juttu. Niillä leikittiin pitkään ja hartaasti, eikä poika olisi tahtonut ollenkaan lähteä leikkimästä autoilla ja sain maanitella Eemiliä pitkään että päästiin hakemaan minulle edes kahvia. Samantien kun kahvi oli kupissani, tuli kumminkin kiire leikkimään takaisin autoilla. Onneksi autojen lähellä oli myös penkit, jotta sain itse istua ja katsella pojan touhuamista. Samalla kun Eemil tutki autoja, tutkin itse noita taustalla näkyviä suht isoja muovisia taloja / kauppoja. Eemilin huoneeseenhan siis mahtuisi tuollainen isohko talo ja semmoinen olisi kiva, mutta en edes uskalla miettiä paljonkohan tuollainen iso talo maksaisi + vaikka talolla onkin kokoa, tulisi isommille pojille kumminkin tappelu siitä kumpi talossa saisi leikkiä...
Kun itse kyllästyin vihdoin istuskelemaan paikallani ja halusin tutkimaan muita leluja, totesi Eemil ettei ainakaan tahdo lähteä kotiin, ei ikinä, vaan jäisi kuulemma leikkimään koko yöksi Amolle. Harmi vain etten ollut ihan samaa mieltä tästä suunnitelmasta...

Kaksosten hoitamista.

Eemilille tuli kiire toisen vauvan luo.

Lenkille lähössä.

Tuttipulloon tutustumista.

Ruoka-aika.

Baby Annabellalle tuli ilmeisesti väsy.

Ja heräämisen jälkeen piti tietty mennä pissalle.
Illan ehdottomasti paras juttu oli kumminkin Baby Born, sekä Baby Annabella. Aikaisemmin olenkin jo kirjoittanut blogiini siitä, kuinka Eemil rakastaa leikkiä ns. tyttöjen leluilla ja nyt se tuli taas nähtyä. Kun Eemil kerran huomasi nuo nuket, niin loppuilta vietettiinkin sitten nukeilla leikkien ja kaksosia hoitaen. Eemil siis lykki Baby Bornin kaksostenrattaissa kahta Baby Bornia ja oli pakannut tietenkin mukaansa kaiken vauvan hoitamiseen tarvittavan, niin kuin esimerkiksi tuttipullot ja vaipat. Siellä Eemil sitten työnteli kaksostenvaunujaan ylpeänä ja aina välillä pysähtyen joko syöttämään vauvaa, viemään vauvaa pöntölle tai laittamaan vauvan nukkumaan. Ihan ehdoton hitti oli selkeästi kumminkin tuo Baby Bornin vessanpönttö, josta kuului pisaamisen tai piereskelyn ääniä kun nuken laittoi pöntölle ja pöntön sai myös vedettyä tarpeiden teon jälkeen. Harmi vain ettei tuollainen Baby Born ja sen ikioma pönttö mahdu millään tapaa joululahjabudjettiimme, sillä pöntön suositushinnan ollessa 49 euroa, ylittää se reippaasti summan jonka olen valmis laittamaan leluun jota en laske edes kehittäväksi.
Katsoo nyt sitten josko Eemil saisi joululahjaksi ihan tavallisen nuken kun tuo nuken hoito näytti olevan sen verran mieluista tekemistä ja voin vain olla onnellinen siitä että Eemil tuskin osaa kaivata noin hienoja nukkeja, vaan pojalle kelpaa todennäköisesti normaalikin nukke jolla ei ole ylimääräisiä toimintoja, vaikka sellainen olisi tietenkin hieno...

Radio-ohjattava lähti karkuun ja pojalle tuli kiire.
Eemil ei olisi millään malttanut jättää vauvoja nukkumaan kun koitti lähdön aika, mutta suostui lopulta lähtemään kotiin. Poika oli kyllä niin väsynyt illalla ettei paljon tarvinnut nukutella, taikka lukea iltasatuja vaan Eemil nukahti lähes samantien kun sai pään tyynyyn. Juttuakin riitti tästä reissusta vaikka muille jakaa ja saapa nähdä kuinka pitkä joululahjatoivelistasta tulee, sillä Eemil keksi Amolta todella monta lelua jotka tahtoo ehdottomasti koristamaan huonettaan... Eikä sen puoleen, löysin itsekin monta lelua jotka voisin haluta pojille, mutta katsellaan ja mietitään...

lauantai 28. syyskuuta 2013

Hääpäivä.

Tänään on se päivä kun olen ollut jo vuoden naimisissa J:n kanssa. Yllättävän äkkiä tuo aika on mennyt ja tuntuu että vastahan me juhlittiin häitämme. Tänään on siis luvassa kaksinkeskinen ruokailu, kun lähdemme syömään ravintolaan ja pojat menevät pariksi tunniksi hoitoon. Niilo ja Eemil menevät kaverini kanssa lentokentälle katsomaan lentokoneita ja Veeti menee enolleni ja hänen naisystävälleen.

Tiedossa siis kiva päivä ja toivottavasti näitä hääpäiviä on vielä monta edessä.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Diagnoosi.

Kävin siis tosiaan tiistaina sairaalassa jälleen ja toivoin kuulevani diagnoosin mysteerisairaudelleni. Toivon myös, etten joutuisi leikkaukseen sillä sen aikaisessa ajassa olisi liikaa järjesteltävää muunmuassa lastenhoidon ym. kanssa ja itse en tosiaankaan ole persoona, joka osaisi vain hengata kotona tekemättä yhtikäs mitään (tai esimerkiksi olla siivoamatta lähes joka hetkeä tai olla riehumatta isompien poikien kanssa).

Lähdinkin siis jälleen tarpeeksi ajoissa viemään poikia hoitoon tuohon melkein naapuriin, enoni naisystävälle (Kiitos teille tuhannesti kun auttelette tarvittaessa!) ja hetken siinä juteltuani, lähdin bussipysäkille. Bussissa jännitys kasvoi koko ajan vain enemmän ja enemmän sitä mukaa, mitä lähemmäs pääsin sairaalaa. Ilmoittauduin ja menin odottamaan omaa aikaani kirurgiselle osastolle. Olin reippaasti ajoissa, sillä bussien aikataulut eivät olleet puolellani ja jos olisin mennyt seuraavalla, olisin myöhästynyt ajastani jos bussi olisi ollut myöhässä edes kolme minuuttia, siksi päätinkin suosiolla mennä aikaisemmalla bussilla ja odotella sairaalalla jonkun aikaa. No, olisin ihan hyvin voinut mennä sillä seuraavalla bussilla sillä kirurgi otti minut vastaan 20 minuuttia myöhässä ja tuo ylimääräinen odottelu ei parantanut yhtään stressaamistani...

Vihdoin pääsin kirurgin juttusille ja heti alkuun hän sanoi, ettei tarvetta leikkaukselle olisi. Sen jälkeen kirurgi kertoi viime viikkoisten verikokeiden tulokset, joista selvisi että maksa-arvot olivat edelleen hieman koholla, mutta lähteneet laskuun. Samoin tulehdusarvot olivat hieman koholla. Diagnoosiksi sain siis sappikivet, jotka olivat ilmeisesti jääneet joksikin aikaa jumiin ja sitten lähteneet itsekseen liikkeelle. Ilmeisesti nuo jumiin jääneet sappikivet olivat myös aiheuttaneet tulehduksen sappeen, joten sain reseptin antibiootteihin joilla tuo tulehdus toivottavasti häviää ja kivut lähtevät pois.

Jatkoksi sain lähetteen kuukauden päähän kontrolliverikokeisiin, joissa tarkistetaan vielä sekä maksa-, että tulehdusarvot ja että ne ovat laskeneet normaalilukemiin. Lisäksi sain lähetteen kontrolliultraan, jossa ultrataan ylävatsa ja katsotaan ettei sapessa ole kiviä, tai muutakaan sinne kuulumatonta. Tuo kontrolliultra olisi siis puolen vuoden päästä.

Helpotti huomattavasti kun sain tietää diagnoosin ja sen, ettei ettei minulle ole mitään vakavaa. Hieman pitää karsia ruokavaliosta ruoka-aineita jotka aiheuttavat sappikiviä helpommin, mutta muuten voin taas elää normaalia elämää ja jatkaa siis laihdutus / kunnonkohotusprojektia normaalisti. Toivon myös etteivät sappikivut tule takaisin, sillä se kipu on niin helvetillistä etten toivoisi sitä pahimmalle vihamiehellenikään...

torstai 26. syyskuuta 2013

Niilo 3kk

Aika tuppaa kulkemaan ihan järjetöntä vauhtia ja on aivan kamala ajatella että synnytyksestäkin on jo 3kk aikaa, tai no tarkalleen 3 kuukautta ja 4 päivää. Tuntuu että vastahan olin Jorvissa ihastelemassa pientä vastasyntynyttä poikaa ja nyt jo tämä pieni poika on kasvanut ihan mielettömästi, sekä oppinut uusia asioita vielä enemmän. 3kk neuvola meillä on vasta ensi kuun puolella, koska 2kk neuvola myöhästyi jonkin verran ja rotarokote pitää antaa neljän viikon välein, eli en siis tiedä pojasta vielä tarkkoja 3kk mittoja ja ehkä parempikin sillä aina kun kuulen kasvaneet mitat, olo muuttuu vieläkin haikeammaksi sillä en millään tahtoisi oman pienen vauvani kasvavan.

Mitä Niilo sitten osaa 3kk iässä? No, meillä hymyillään kauheasti ja lähes koko ajan ja poika tuntuu nauttivan varsinkin lastenlauluista, sekä niihin niin sanotusti kuuluvista leikkilauluista. Kaikkein leveimmät hymyt aiheuttaa Limpsin Lampsin (vai onkohan oikea nimi Metrolla mummolaan...) ja sitä voisikin Niilon mielestä laulaa vaikka koko päivän, kunhan suoritetaan siihen kuuluva leikkikin samalla. Niilo osaa nykyisin myös nauraa ääneen ja se jos mikä on ihanaa kuultavaa. Mikään ei siis ole niin sympaattisen kuuloista kuin vauvan nauru ja se alkaa melkein pakosti aina naurattamaan itseänikin. Tuota taitoa tulikin siis jo odoteltua ja se piristää päivää aina huomattavasti. Suurin opittu asia tähän mennessä on kumminkin ollut selältä vatsalleen kääntyminen. Vaikkakaan, Niilo ei itse tunnu tuosta taidosta järin pitävän sillä vatsallaan olo ei tosiaankaan kuulu pojan lempipuuhiin, mutta pian poika sitten pyöriikin jo joka suuntaan ja lähtee liikkeelle... Enää ei voikkaan jättää Niiloa edes sängylle pieneksikään hetkeksi valvomatta, sillä poika pyörähtää vatsalleen sellaisella vauhdilla etten tahdo lapsen putoavan sängystään. Lisäksi Niilo myös heiluttelee jalkojaan, sekä käsiään sellaisella vauhdilla että poika liikkuu jonkin verran aina johonkin suuntaan jolloin putoamisen riski olisi vain suurempi.

Nyt kun noita taitoja kirjoittaa ylös, tuntuu entistä pahemmalta että vauva kasvaa. Tahtoisin että Niilo olisi vauva hieman pidempään sillä tiedän että ensimäinen vuosi hujahtaa ohi ennen kuin sitä edes huomaa ja lapsen kasvaminen tuntuu äärimmäisen haikealta. Nyt on jo suurin osa 62cm vaatteista liian pieniä (vaikka ihmettelenkin miten niistä mahtuu enää yksikään Niilon päälle kun poika oli jo viime neuvolassa yli 62cm pitkä ja osa 68cm vaatteistakin on jo liian pieniä...) ja niiden myyminen on erittäin vaikeaa. Toisaalta taasen tiedän, etten todellakaan voi säilyttää montaa kaapillista liian pieniä vaatteita sillä edelleen olemme J:n kanssa sitä mieltä että Niilo jää viimeiseksi lapseksi. Ne vaatteet, joissa on eniten tunnearvoa ja joilla on joku tarina, säilytän, muut myyn mahdollisimman pian pois jotten koe mitään mielenhäiriötä ja ala säästämään vaatteita...

No, lapset kasvavat koko ajan ja oppivat uusia asioita. Niin se elämä vain liikkuu eteenpäin. Nyt ryhdytään isompien poikien kanssa aamutoimiin ennen kuin Niilo herää ja jotta isommat pojat saavat osakseen joka-aamuisen oman huomionsa...

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Voita oma Super Farmari lautapeli!

Päätin järjestää arvonnan, jossa voit voittaa ikioman Super Farmari lautapelin.
Oman arvosteluni, kyseisestä pelistä löydät täältä.

Koska olen kumminkin erittäin huono lähettämään postissa mitään, arvonta on avoinna vain niille, jotka voivat pelin noutaa kotoani Vantaan Martinlaaksosta.

 Arvonta on avoinna sunnuntaihin 29.09.2013 klo 12.00 saakka ja arvon voittajan mahdollisimman pian tuon jälkeen, sekä otan yhteyttä voittajaan henkilökohtaisesti.

Arvontaan voit osallistua jättämällä kommenttiboksiin jonkinlaisen kommentin, sekä sähköpostiosoitteesi. Yhden lisäarvon saat, jos olet blogini lukija.

Onnea arvontaan!

maanantai 23. syyskuuta 2013

Lasten peloista.

Jokainen lapsi varmasti pelkää jotakin ainakin jossain vaiheessa elämäänsä ja aina peloille ei löydy järkevää syytä. En itse muista, mitä olen pelännyt lapsena, mutta pitäisi varmaan kysellä äidiltäni että mitä kaikkea olen pelännyt ja miten pelot on mahdollisesti saatu pois.

Eemil on ihan vauvasta saakka ollut todella herkkä lapsi ja liekö johtuu herkkyydestä vai mistä, mutta Eemil on myös erittäin herkkä keksimään itselleen erilaisia pelkoja. Yhdessä vaiheessa Eemil pelkäsi hysteerisesti imuria joka oli päällä, vaikka meillä on aina imuroitu lähes päivittäin. Nyt Eemil pelkää enää että hänen huoneensa imuroidaan ja että lelut menisivät vahingossa imuriin. Yhdessä vaiheessa Eemil pelkäsi myös kissaamme jos se oli sylissä. Nykyisin tuokin pelko on onneksi unohtunut.
Nyt Eemil on kumminkin keksinyt uuden pelon noiden kadonneiden tilalle. Eemil nimittäin pelkää nykyisin joka ilta ikkunastaan näkyviä voimalan punaisia valoja aivan hysteerisesti. Ei ole mitään tietoa mistä tuo pelko on tullut ja miksi poika pelkää niitä nimenomaan iltaisin, mutta päivällä Eemilillä ei ole minkäänlaista ongelmaa noiden valojen kanssa. Päivällä Eemil myöskin selittää tohkeissaan, kuinka valot ovat hänen mielestään enon univalot, mutta iltaisin tuokin juttu tuppaa unohtumaan.
Eihän tuossa pelossa mitään, sehän olisi helppo estää esimerkiksi sulkemalla verhot tarpeeksi ajoissa, mutta kun Eemil ei tahdo verhoja kiinni ennen nukkumaanmeno aikaa, mutta ei myöskään suostu esimerkiksi leikkimään omassa huoneessaan illalla kun verhot ovat auki. Lisäksi kun pojalta kysyy syytä pelkoon, tulee vain vastaukseksi että valot tekevät pahaa. Mitä sitten lie tarkoittaa tuolla sillä Eemil ei ole kertaakaan osannut vielä osannut selittää, että mitä tuo pahan tekeminen on.
Yritin jopa selittää Eemilille, että valot tekevät vain hyvää kun varoittavat lentokoneita voimalan korkeista piipuista, mutta ei siitäkään ollut apua, sama hysteerinen huuto jatkuu siitä huolimatta joka ilta kun Eemil näkee ne samat punaiset valot ikkunastaan. Lisäksi Eemil ei suostu nukkumaan pimeässä, vaan lukuvalon on oltava päällä jokaikinen yö, jottei nuo pelottavat punaiset valot tule tekemään pahaa yöllä. Auta armias jos erehdyn sammuttamaan univalon keskellä yötä, niin on aivan varma että poika herää hetken päästä huutamaan hysteerisenä. En tajua mistä tuokin juttu on keksitty, en nimittäin keksi yhtään asiaa mistä Eemil on keksinyt pelätä punaisia valoja ikkunassaan...
Olisiko jollain lukijalla hyviä neuvoja, miten tuota pelkoa saisi hieman hallittua ja pojalle selitettyä ettei niitä valoja tosiaankaan tarvitse pelätä?

Veeti ei onneksi ole ainakaan vielä osoittanut pelkoa mitään kohtaan, ei siis todellakaan yhtikäs mitään kohtaan. Poika ei ilmeisesti pelkää edes satuttavansa itseänsä riehuessaan ja kertaakaan Veeti ei ole vielä elämänsä aikana säikähtänyt mitään. Pikemminkin kaikki mikä tuntuu pelottavan Eemiliä, vain naurattaa Veetiä. Tämä pikkumies taitaakin olla siis luonteeltaan äärimmäisen rämäpäinen persoona ja luulenpa, että kun tulee aika juosta päivystyksessä lasten vuoksi (siis lasten itse aiheuttamien vammojen vuoksi) niin ensimäisenä sinne kiikutetaan hyvin varmasti juurikin Veeti.
Välillä kyllä tuntuu että Veetin rämäpäisyydestä ja pelottomuudesta ei voi koitua mitään hyvää, mutta toiselta kantilta kun ajattelee niin on huomattavasti helpompaa kun poika ei ole niin arka kuin veljensä. Onkin siis todella hassua ajatella kuinka veljekset voivat tässäkin asiassa olla niin erilaisia...

torstai 19. syyskuuta 2013

Kuvaukset ohi.

Meillä kävi siis eilen Ylen kuvausryhmä kuvaamassa haastatteluni Kuningaskuluttajaan ja ihan hyvin ne kuvaukset menivät mielestäni, vaikka en olekaan varma uskallanko kyseistä jaksoa katsoa televisiosta. Oma naamani oli nimittäin kirkkaan punainen kun kameralle puhuminen hieman hävetti ja lisäksi kuvausryhmän lamppu lämmitti naamaani kohtuullisen ikävästi koko kuvauksen ajan. Lisäksi oli erittäin outoa puhua tv-kameralle kun selitin lyhyesti ongelmani vuokra-asunnossa ja kun kukaan ei selostuksen aikana vastannut mihinkään, joten puhuminen taisi mennä aika pahasti änkytykseksi. Haastattelija kyllä sanoi, että puhe kuului selkeästi ja kuulosti hyvältä kun hän kuunteli äänitteen nauhalta. Tuon selostuksen lisäksi minua myös haastateltiin ja vielä ei ollut tietoa, tuleeko sekä haastattelu, että selostus tv:stä vai vain jompikumpi. Lisäksi ensi viikolla saattaa olla vielä kuvaus, jossa on pidempi haastattelu kosteusvahingosta, mutta se selviää vasta lähempänä ja jos minusta tehdään pidempi haastattelu, ei noita lyhyempiä pätkiä välttämättä näytetä ollenkaan.
Eniten kuvausta ehkä häiritsi taustalla hilluvat pojat, jotka ajoivat taustalla rallia polkuautolla, sekä soittivat huuliharppua. Onneksi sekä haastattelija, että kuvaaja olivat kumminkin selkeästi lapsiystävällisiä ja ymmärsivät että aina lapset eivät käyttäydy niin kuin haluaisi. Kuvaaja sai kumminkin lopulta Eemilin ja Veetin leikkimään omaan huoneeseensa kun lupasi, että menee kuvaamaan poikien leikkiä hetkeksi kunhan aikuisten jutut on hoidettu ja arvatkaas vain kuinka iloinen Eemil oli kun tv-setä kävi isolla videokameralla kuvaamassa hänen leikkiään. Myös Niilo näkyy haastattelussa, koska pikkuherra halusi viettää koko ajan sylissäni eikä suostunut olemaan hiljaa muualla. Siitä siis alkaa Niilonkin mahdollinen ura julkkiksena... :D Tämän jakson pitäisi muistaakseni tulla ulos torstaina 10.10, eli kaikki avaavat silloin telkkarinsa ja katsovat Kuningaskuluttajaa...

Ainiin, toissapäiväisen postin mukana tuli muuten leikkauksen esitietolomakkeetkin, sekä lähete leikkausta edeltäviin verikokeisiin (maksa-arvoja, sekä haima-arvoja), mutta minkään sortin leikkauksesta ei ole minulle infottu. Nyt täytyykin siis odotella tiistain aikaa kirurgiselle, josko siellä saisin lisätietoja että mitä aiotaan leikata ja milloin. Inhottaa vain kun ei ole voitu infota etukäteen mistään leikkauksesta ja silti laitetaan jotain esitietolomakkeita pelottelemaan. Nyt on onneksi kumminkin kipuilut pysyneet poissa kahden yön kipuiluja lukuun ottamatta (koputtaa puuta) ja nyt jännitänkin vain mahdollista leikkausta, sekä sitä pysyykö kivut sen jälkeen kokonaan poissa.
Mahdollisessa leikkauksessa jännittää eniten se leikkauksen jälkeinen aika. Kuinka pärjään kolmen lapsen kanssa kun lähes mitään ei saisi nostella vähään aikaan? Ja vaikka J saisikin lomaa töistä hetkeksi, ei hän voi kovinkaan kauaa olla kotona, koska kyseinen loma on palkatonta ja kaikki raha on tarpeellista meidän talouteen, varsinkin kun joulua varten pitäisi alkaa säästämään ja ei J voi oppisopimuksesta muutenkaan olla liian kauan poissa jotta hän pääsee koulusta läpi mahdollisimman pian. Miten siis pärjään sen jälkeen kun J palaa töihin? Onko jollain kokemusta leikkauksen jälkeisestä ajasta lasten kanssa? Miten pärjäsitte ja oliko joku apuna?

Hei, Eemilhän tajuaa jo lautapelejä.

Kyseessä on kaupallinen postaus, joka tarkoittaa että olen saanut postauksessa esitellyt tuotteet ilmaiseksi kokeiluun. Vaikka kirjoitus on kaupallinen, mielipiteet ovat täysin omiani. Enemmän Amosta ja sen tuotteista voi lukea täältä.


Saimme siis Amolta testattavaksemme Vuoden perhepeliksi 2013 valitun Super Farmari pelin, joka opettaa pelin ohessa laskemista, suunnittelua ja riskien laskelmoimista. Peli on tarkoitettu 7+ vuotiaille ja 2-4 pelaajalle, mutta päätin kokeilla josko Eemil ymmärtäisi pelin idean, vaikka Eemil onkin vasta kohta 4-vuotias ja ei siis aivan sitä ikäluokkaa jolle peli on tarkoitettu.

Pelin historiasta sen verran, että peli on alunperin keksitty puolalaisen matemaatikon Karol Borsukin toimesta vuonna 1943 ja pelin luultiin kadonneen kokonaan sotavuosien jälkeisessä kaaoksessa, mutta 1990-luvulla peliä löydettiin yksi kappale ja se otettiin uudelleen tuotantoon. Peli siis ilmestyi Suomessa 70 vuotta alkuperäisen ilmestymisen jälkeen ja vaikka peli onkin iäkäs, voitti se siitä huolimatta Vuoden perhepeli 2013 tittelin.


Pelin tarkoituksena on kerätä pelilaudalleen yksi kani, lammas, porsas, lehmä ja hevonen ja alussa jokainen saa laudalleen yhden kanin jotta aloitus olisi niin sanotusti helppo. Eläimiä kerätään pelin edetessä noppia heittämällä, mutta lehmän ja hevosen voi saada ainoastaan muita eläimiä vaihtamalla jottei peli menisi liian helpoksi. Pelin siis voittaa se, jolla on ensimäisenä kaikkia erilaisia eläimiä yksi kappale laudallaan.
Jottei peli olisi kumminkaan liian nopea voitettava, eikä kumminkaan liian helppo, on nopissa myös susi ja kettu, jotka saadessaan pelaaja menettää joko kaikki kaninsa (ketun saadessaan) tai kaikki muut eläimet paitsi yhden hevosen ja yhden lehmän (suden saadessaan). Itse en ollut aivan sata prosenttisen varma kumpi oli susi ja kumpi kettu, joten päätimme että enemmän kettua muistuttava on kettu ja enemmän sutta muistuttava on susi. Sutta ja kettua vastaan voi tietenkin myös puolustautua hankkimalla joko ison tai pienen koiran, tai vaikkapa molemat. Iso koira suojaa sudelta ja pieni koira luonnollisesti ketulta ja nämä koirat voi hankkia vaihtamalla kerättäviä eläimiä suojelevaan koiraan.


Kokeilimme eilen peliä Eemilin kanssa kahdestaan ja poika ymmärsi pelin idean yllättävän äkkiä. Vaikkei Eemil osaakkaan vielä laskea, autoin poikaa laskemaan vaihtoon tarvittavia eläimiä ja lopputulos oli että Eemil voitti minut. Poika oli iloinen ja itseäni hieman niin sanotusti hävetti hävitä 3,5-vuotiaalle lautapelissä joka oikeasti vaatii jonkin verran ajattelemistakin. Yllätys oli myös se, että Eemil tunnisti kaikki laudalla olevat eläimet ja osasi laittaa eläimet oikealle paikalle laudalla. Ensimäinen pelikerta oli ohi todella pian, sillä kumpikaan meistä ei saanut nopista sutta tai kettua eikä eläimet näin ollen vähentyneet. Melkeinpä voisi sanoa, että peli oli harmittavan nopeasti ohi sillä juuri kun Eemil kerkesi enemmän innostua pelistä, oli se jo ohi...






Tänään kokeilimme peliä niin, että pelaamassa oli minä, J ja Eemil ja pelihetki olikin oiva tekeminen päivään jolloin on satanut koko päivän eikä Eemilille keksi pahemmin uutta tekemistä kun ei Veetikään tahtonut leikkiä veljensä kanssa. Lisäksi Super Farmari oli helppo peli pelata imettäessäkin, eli edes Niilon nälkäisyys ei häirinnyt pelihetkeä.
Aluksi J ei tuntunut millään ymmärtävän pelin sääntöjä ja meinasikin jo turhautua koko peliin, mutta kun herra ymmärsi vihdoinkin pelin idean, eläytyä hän peliin mukaan kunnolla. Ensimäinen joka sai suden ja menetti siis kaikki eläimensä oli Eemil ja ihme kyllä poika ei ollut moksiskaan vaikka kaikki eläimet menettikin laudaltaan. Seuraavaksi suden sai J ja menetti kaikki vaivalla keräämänsä eläimet, sillä J yritti taktikoida ja kerätä ison lauman kaneja ja vaihtaa ne sitten ns. kalliimpiin eläimiin. Tämä taktikointi ei siis selkeästikään toiminut. Seuraavaksi sainkin sitten itse suden ja menetin kaikki muut eläimeni paitsi hevosen, jonka olin onnekseni viime kierroksella vaihtanut minulle muista eläimistä.




Tämä pelikierros kestikin siis huomattavasti kauemmin kuin eilinen pelikierros kahdestaan Eemilin kanssa sillä jokainen menetti vuorotellen kaikki eläimensä sudelle. Oli kumminkin kiva kun Eemil jaksoi keskittyä koko pelin ajan, vaikkei tavallisesti keskity lähes mihinkään yhtä antaumuksella. Eemilin harmiksi J kumminkin voitti tämän kierroksen ja poika sai kauhean itku-potku-raivo kohtauksen, joten häviämistä täytyy selkeästi harjoitella ja yrittää selittää pojalle ettei aina voi voittaa vaikka kuinka tahtoisi...


Tämä peli tulee varmasti jäämään sadepäivien iloksi ja täytyy toivoa että Veetikin kasvaisi pian sen verran että voisi ottaa osaa peliin. Vaikka peli olikin siis erittäin viihdyttävä ja omalla tavallaan opettavainen, niin ainoa hieman huonompi puoli oli ettei pelin kestoa voi tietää ollenkaan etukäteen. En siis suosittele tämän pelin aloittamista jos aikaa ei ole varmasti tarpeeksi tai jos aikataulu on kovinkin tiukka. En kumminkaan ole itse täysin samaa mieltä pelin ikärajasta, sillä mielestäni sitä voi pelata helposti nuoremmatkin jos vain pelissä on mukana aikuinen joka voi neuvoa pienempää. Mutta toisaalta kaikki pienemmät eivät välttämättä jaksa keskittyä peliin koko aikaa jos peli venähtääkin pidemmäksi, kannattaa siis miettiä kuinka pitkään oma lapsi jaksaa keskittyä ja sen mukaan miettiä tämän pelin sopivuutta.
Seuraavaksi täytyykin pyytää enoni naisystävän kouluikäiset lapset kokeilemaan peliä jotta enoni saa vaikka hetken kaksinkeskistä laatuaikaa naisystävänsä kanssa...

maanantai 16. syyskuuta 2013

Puhhuh.

Tänään oli siis se odotettu magneettikuvaus aika ja olinkin hyvissä ajoin jo viemässä poikia hoitoon enoni naisystävälle ja siitä lähdössä sairaalalle. Onneksi kaverini lähti mukaani, sillä jännitin aikaa ihan mielettömästi ja olisin varmaan kuollut bussiin ilman seuraa... Olinkin kumminkin ilmeisesti lähtenyt hieman liian aikaisin liikenteeseen, sillä ilmoittauduin sairaalassa jo vähän päälle puoli tuntia ennen aikaani ja kerkesinkin jo stressaamaan odotusaulassa että kuolen odottaessa, sillä aika alkoi jännittää koko ajan vain enemmän ja enemmän. Tuudittauduin kumminkin ajatukseen, että kaverini saisi tulla mukaan tutkimushuoneeseen, sillä niin luki tutkimusohjeessa jonka sain kotiini.
Jo puoli tuntia ennen aikaani minua kumminkin kutsuttiin huoneeseen sisään ja pettymykseni oli suuri kun kuulin ettei kaverini pääsisikään mukaan tutkimushuoneeseen. Lääkäri joka kertoi ohjeita magneettikuvausta varten piti minua varmaan ihan hulluna sillä jännittäessäni minua alkaa naurattamaan tosi helposti ja nytkin meinasin alkaa nauramaan magneettikuvausputken nähdessäni... No, menin vaatteiden vaihtoon (ah kun niin rakastan niitä yber muodikkaita sairaalavaatteita...) ja valitsin radiokanavan jota halusin kuunnella tutkimuksen aikana.
Nousin makaamaan tutkimuslaudalle, joka nostettiin ylös ja minulle kerrottiin että jos putken ahtaus alkaisi ahdistamaan, pääsisin ulos noin kymmenessä sekunnissa kutsunapin painamisesta. Tämän jälkeen lauta valutettiin putkeen sisällä ja pakko myöntää, että alkuun putken ahtaus meinasikin alkaa ahdistamaan ja vaikka ahdistus helpottikin hieman hyvin äkkiä, oli muutamaan otteeseen tutkimuksen aikana pakko sulkea silmät jottei sitä ahtautta tullut ajatelluksi... Kuuntelin siis kuulokkeiden kautta radiota ja aina välillä musiikki katkesi kun lääkäri antoi hengitysohjeita jotta laite saisi oikeanlaiset kuvat otettua sisäelimistäni. Oli muuten yllättävän vaikeaa olla hengittämättä vähän väliä, vaikka henkeä pitikin pidätellä kerrallaan vain kymmenen - viisitoista sekuntia. Onneksi kuvat saatiin kumminkin äkkiä otettua ja kokonaisaika putkessa oli vain 14 minuuttia.
Kun pääsin ulos magneettikuvausputkesta, kyselin jatkoista ja tuloksista. Tuloksia en saanut vielä ja lääkäri ihmetteli ettei minulle ollut jo annettu jatkoaikaa. No, lääkäri soitteli hieman ja selvisi että jatkoaika on ensi viikon tiistaina sairaalan kirurgisella osastolla ja nyt sitten vain toivotaan että silloin saisin vastauksen tähän vaivaan, en nimittäin halua koko loppuelämääni popsia kipulääkkeitä. Nytkin olen jo kahtena aamuyönä herännyt suoraan sanottuna helvetilliseen kipuun ja jälkimmäisenä yönä ei enää riittänytkään yksi kipulääke, vaan jouduin kahden tunnin sisällä ottamaan kaksi Litalginia jotta kipu hellitti. Pitäkää siis peukkuja että nyt tämä magneettikuvaus antaisi vihdoin vastauksia.

Pakko kyllä myöntää, että olen varmaan hullu kun olen kerännyt ehkä vähän liikaakin erilaista ohjelmaa kalenteriini jotten stressaisi liiaksi tuota ihmevaivaa. Keskiviikkona olisi nimittäin vihdoin Kuningaskuluttajan haastattelu ja hieman jännittää tv-esiintyminen ja se että ohjelma kuvataan näillä näkymin meillä kotona. Jännittää nimittäin miten ohjelma saadaan kuvattua poikien hääriessä ympärillä. Lisäksi ensi viikolla olisi Amon leikki- ja peli-ilta ja ensi kuun alussa olisi tuttuni Tuppervara (vai miten se kirjoitetaankaan...) kutsut joillaisilla en ole ennen ollut.. Noiden lisäksi vielä miljoona muutakin menoa ja normaalit kotityöt.

Nyt kumminkin tv:n pariin, oli pakko vain tulla kertomaan heti miten meni magneettikuvauksessa...

perjantai 13. syyskuuta 2013

Ihana, kamala jälkikasvu.

Murut <3
Äitiys on ihanaa, mutta välillä sitä tulee miettineeksi että mihin sitä on oikein päänsä laittanut hankkiessaan kolme lasta ja varsinkin näin pienillä ikäeroilla. Onhan pojista toki seuraa toisilleen ja poikien välistä ystävyyttä on ihana seurata, mutta on kolmessa pojissa ja niiden paimentamisessa kyllä hommaakin vaikka muille jakaa.

Eemil (3v 7kk) uhmaa tällä hetkellä lähes kaikkea ja lähes koko ajan. Mikään ei ole hyvin ja poika ilmoittaa hyvin usein "Mä oon vihanen." tai "Mulle tuli paha mieli." Eemilhän tulee siis vihaiseksi nykyisin ihan kaikesta, alkaen siitä että kiellän poikaa koskemasta tietokoneeseen, leikkimästä vessan hanalla tai kantamasta kissalle kirjaimellisesti neljää kiloa ruokaa kerrallaan. Pahan mielen aiheuttaa myös lähes tulkoon kaikki ja siihen ei siis tarvita muuta kuin vaikkapa Veetin lyömisen kieltäminen ja omaan huoneeseen käskeminen. Pahan mielen aiheuttaa myös se, että kiellän Eemiliä syöttämästä Niiloa väkisin tai tunkemasta tuttia väkisin Niilon suuhun. Pahan mielen ja vihaisuuden aiheuttaa myös hyvin usein se, että laitan Eemilille vaipan jalkaan kun en jaksa enää kymmenennen kerran jälkeen siivota lattioilta pissoja ja vaihtaa puhtaita kalsareita jalkaan. (Järjestelmällistä kuivaksi opettelua on nyt ollut jo useamman kuukauden ja silti mitään edistystä ei ole tapahtunut.)
On kumminkin ihana seurata sitä kuinka Eemil oppii koko ajan uusia asioita ja oppii koko ajan puhumaan lisää, sekä kertomaan mitä tahtoo ja miltä milloinkin tuntuu. On myös äärimmäisen ihanaa kun Eemil tulee joka ilta ennen nukkumaan menoansa hakemaan halipusun ja ilmoittaa "Hyvää yötä." Aamuisin poika toivottelee iloisesti "Huomenta" ja ruokailun jälkeen kiitetään, sekä viedään astiat tiskiin. Välillä ihmettelinkin miten Eemil voi olla yhdessä hetkessä uhmaava pikku pirulainen ja seuraavassa hetkessä mitä kiltein, auttavaisin ja huomaavaisin lapsi?
Pakko kyllä myöntää että Eemilistä on myös todella suuri apu muunmuassa siivoamisessa, sekä pienempien komentamisessa ja hoitamisessa. Välillä kumminkin hermot vain palaa ihan totaallisesti ja tekisi mieli lukita poika omaan huoneeseensa miettimään käytöstään, olen kumminkin tyytynyt vain viemään Eemilin omaan huoneeseensa, sulkemaan oven ja kantamaan takaisin aina kun poika sieltä yrittää livistää ennen kuin saa luvan poistua huoneestaan. Tähän mennessä omaan huoneeseen kiikuttamisella ei kumminkaan ole ollut mitään vaikutusta, joten kaipa se pitää miettiä jonkinnäköisen jäähypenkin tai vastaavan käyttöön ottamista. Vai olisiko jolla kulla teistä lukijoista jotain hyvää keinoa uhmaikäisen "rankaisuun" huonosta käyttäytymisestä?

Veeti (1v 9kk) potee tällä hetkellä erittäin pahaa varhaisuhmaa. En muista että Eemilillä olisi ikinä ollut noin pahaa uhmaamista, edes nyt varsinaisen uhmaiän aikana ja Veeti on myös todella kova hakkaamaan kaikkia ja koko ajan. En edes tajua miten noinkin pieni lapsi voi olla noinkin väkivaltainen ja miten voi sattua niinkin paljon kun Veeti lyö? Lyöminen on aina kielletty koko ajan järjestelmällisesti ja poika on kiikutettu joka ikinen kerta omaan huoneeseensa, mutta tuolla ei vaikuta olevan mitään vaikutusta käytökseen ja Veeti vain nauraa aina kun minä tai J kannetaan poika huoneeseensa häpeämään. Ihan kuin rangaistus olisi vain joku kiva leikki. Asiaa hankaloittaa suunnattomasti se, ettei Veeti puhu vielä mitään. Kirjaimellisestikaan ei yhtikäs mitään. Poika kyllä ääntelee ja puhuu niin sanottua omaa kieltänsä, mutta mitään selkeää puhetta ei Veetin suusta tule. Kerran poika on tainnut vahingossa sanoa äiti, ei ja joo, mutta siihen se sitten on jäänytkin, eli en laske noita vielä sanoiksi koska ne on tosiaan kuulunut vain kerran. Pitää nyt vain toivoa, että Veeti alkaisi pian puhumaan, sillä helpottaisi kummasti kun ymmärtäisi mitä poika haluaa ja kun voisi kommunikoida lapsen kanssa kunnolla ja olisi sata prosenttisen varma että lapsi myös ymmärtäisi mitä hänelle sanotaan.
Toinen luonteen piirre joka välillä saa minut lähes hulluksi on Veetin rämäpäisyys. Tämä herra ei siis yhtään ajattele mahdollisia seuraamuksia tai loukkaantumisia vaan Veeti tekee ensin ja miettii sitten. Poika esimerkiksi hyppii sohvalla, sekä pöydällä, kiipeilee tuoleilla ja keikkuu niillä, lähtee juoksemaan märkien jalkapohjien kanssa kylpyhuoneesta karkuun ym. ja yleensä tuosta ei koidu mitään muuta kuin huutoa ja kyyneleitä. Vielä kun pojan saisi ymmärtämään ettei aina kannata olla suinapäinä riehumassa, sillä joku päivä siinä voi käydä oikeasti pahastikkin. Ja jottei kukaan luulisi että meillä saa elää kuin pellossa, niin kyllä Veetiä kielletään aina kun poika tekee jotain kiellettyä, mutta valitettavasti en omista silmiä selässä ja turhan usein Veeti kerkeää satuttamaan itsensä ennen kuin kerkeän lopettamaan esimerkiksi Niilon syöttämisen ja tajuan pojan tekevän pahuuksia.
Veetikin osaa kumminkin olla myös todella empaattinen, kiltti ja rakastava lapsi. Poika silittelee Niiloa hyvin usein ja tulee todella usein halailemaan minua tai J:tä. Veetin lempipuuhaa on myös iltaisin käpertyä kainalooni katsomaan telkkaria tai lastenleffaa. Veetin luonteelle ominaista on myös todella kova siivousinto joka on omalla tavallaan todella hellyyttävää, vaikka muunmuassa pöytien pyyhkimisestä on yleensä enemmän haittaa kuin hyötyä sillä poika vain levittää likaa edes takaisin. Samoin kuin lattiaa rikkalapiolla harjatessa Veeti yleensä levittää roskia enemmän kuin siivoaa niitä. Hyvähän se on kumminkin jostain aloittaa ja täytyykin toivoa että tuo siivousinto pysyy yllä myös pojan kasvaessa...
Onko jollakulla teistä lukijoista kokemusta hyvin myöhäisestä puhumaan oppimisesta? Ja voiko puhumisen opettelua jotenkin kannustaa tai vaikkapa niin sanotusti opettaa lasta puhumaan ilman jatkuvaa jankkaamista, sillä sellaiseen Veetillä tuppaa yleensä vain menemään hermot?

Niilo (2kk 3vko) on vielä pieni ja onneksi suhteellisen kilttikin vielä toistaiseksi. Rintaraivoa on alkanut ilmenemään jonkin verran sillä maidon tuloni on selkeästi vähenemään päin noiden sairaalareissujeni takia ja kaipa se olisi vain kaikille parempi lopettaa imetys kokonaan pikku hiljaa. Muuten Niilo on todella hymyileväinen ja vähään tyytyväinen vauva joka kylläkin kasvaa mielestäni aivan liian nopeasti. Alkuun poika oli varsinainen syliapina, mutta nyt hän on alkanut viihtymään leikkimatolla ja sitterissä hieman enemmän, joten saan tehtyäkkin jotain kotona päivisin. Isoveikkojen rakkaudenosoitukset eivät kumminkaan ole läheskään aina Niilon mieleen ja niistä seuraa yleensä enemmän itkua kuin hymyjä.
Todellakin toivon että Niilon leppoisa ja iloinen luonne pysyy samanlaisena kunhan poika kasvaa vielä lisää vaikka tiedänkin että uhmaikä tällekin herralle tulee loppujen lopuksi. Nyt aion kumminkin nauttia Niilon vauva-ajasta niin paljon kuin pystyn ja kerkeän sillä näillä näkymin Niilo tulee jäämään viimeiseksi lapseksemme ellei mieli muutu joskus usean vuoden päästä. Hieman on kumminkin haikeaa ajatella että Niilo olisi se viimeinen vauva ja esimerkiksi liian pienten vaatteiden myyminen on ehkä hieman kirpaissut, mutta parempi se on niistä luopua kuin jättää pölyttymään turhiksi esimerkiksi varastoomme...

torstai 12. syyskuuta 2013

Mitosyl sinkki-kalanmaksaöljyvoide ja puhdistuspyyhkeet.

Kyseessä on kaupallinen postaus, joka tarkoittaa että olen saanut postauksessa esitellyt tuotteet ilmaiseksi kokeiluun. Vaikka kirjoitus on kaupallinen, mielipiteet ovat täysin omiani. Enemmän Mitosyl tuotteista täällä.

Sain jo suhteellisen kauan sitten (jo vanhassa asunnossa asuessamme) kokeiluun Mitosylin sinkki-kalanmaksaöljyvoidetta, sekä saman sarjan puhdistuspyyhkeitä, mutta vasta nyt kun tuo voide on päässyt todelliseen testiin Niilon synnyttyä, uskallan kirjoittaa jonkin näköistä arviota tuotteista. Puhdistuspyyhkeethän tuli käytettyä jo hyvin pian niiden saavuttua, sillä puhdistuspyyhkeillä on todella näppärä puhdistaa esimerkiksi isompien poikien naamat ja / tai kädet liikenteessä ollessa jos lähellä ei satu olemaan vesipistettä jossa hoitaa peseytymistä esimerkiksi eväiden syönnin jälkeen. Toisaalta taas noita puhdistuspyyhkeitä tuli käytettyä myös kotona ollessa naaman puhdistamiseen esimerkiksi ruokailun yhteydessä.
Puhdistuspyyhkeet ajoivat asiansa erittäin hyvin ja ainoa mikä kyseisissä puhdistuspyyhkeissä häiritsi itseäni oli niiden erittäin voimakas tuoksu. Liekö hajuherkkyys johtunut silloisesta raskaudestani, vai oliko haju oikeasti voimakas, sitä on paha sanoa, mutta itse en ainakaan rehellisesti sanottuna ostaisi Mitosylin kosteuspyyhkeitä koska laventelin (tai ainakin sille se mielestäni tuoksui) tuoksu ei ole lempituoksuni ja tuppaan saamaan siitä pientä migreeninpoikasta...
Äärimmäisen hyvä asia noissa kosteispyyhkeissä oli kumminkin se, etteivät ne sisällä ollenkaan alkoholia, väriaineita, eikä parabeenejä ja tämän lisäksi Mitosylin kosteusvoiteet ovat pH neutraaleja ja sisältävät aloe veraa. Vaikka meidän pojilla, varsinkin Eemilillä olikin siis erittäin herkkä iho edellisessä asunnossa asuessamme (ilmeisesti kosteusvahingosta johtuen), eivät nämä kosteuspyyhkeet aiheuttaneet minkäänlaisia iho-oireita, toisin kuin osasta muiden merkkien kosteuspyyhkeistä.
Kosteuspyyhkeitä löytyy isommassa 72 kappaleen pakkauksessa, joka riittää hieman pidemmäksikin aikaa. Sekä pienemässä, 24 kappaleen matkapakkauksessa joka on helppo pakata vähän pienempäänkin hoitolaukkuun mukaan.

Tosiaan tuo sinkki-kalanmaksaöljyvoide on päässyt tositoimiin vasta nyt Niilon iholla, vaikka sitä välillä käytettiinkin Veetin vaippaihottumaankin. Alkuun hieman vierastin voiteen hajua, sillä se haisee / tuoksuu, miten jokainen sen määrittelee, aivan kalanmaksaöljylle. Nyt kumminkin olen tottunut hajuun ja nykyisin voisin melkein kutsua tuota hajua tuoksuksi.
Ominaisuuksiltaan tuo sinkki-kalanmaksaöljyvoide on mielestäni huomattavasti parempi kuin normaalit sinkkivoiteet, sillä se ei tunnu niin kuivalta omissa käsissäkään ja lisäksi voide levittyy huomattavasti paremmin kuin yksikään muu kokeilemani sinkkivoide. Uskoisin myös että juuri tuo kalanmaksaöljy voiteessa helpottaa meidän poikien suhteellisen herkkää ihoa, sillä iho ei ole päässyt kuivumaan liikaa vaippaihottumaa rasvatessa.
Mitosylin sinkki-kalanmaksaöljyvoide on ainakin Niilon kohdalla poistanut myös ilkeän vaippaihottuman todella nopeasti. Ei tarvita montaakaan rasvauskertaa vaipan vaidon yhteydessä ja vaippaihottuma on jo poissa. Paras saavutus on tähän mennessä ollut yhdellä rasvauskerralla hävinnyt ihottuma. Mitosylhän on ollut Ranskan suosituin vaippaihottumavoide ja ainakaan itse en yhtään ihmettele tätä asiaa, sillä meille kyseinen voide tulee jäämään pysyvästi käyttöön tehokkuutensa ansiosta. Alkuun inhottanut kalanmaksaöljyn hajukin on pieni vaiva sen rinnalla, että vaippaihottuma häviää äärimmäisen helposti.
Tätä voidettahan saa siis sekä pienemmässä 20g tuubissa, että 65g isommassa tuubissa, joten jos sinkkivoiteen vaihto tähän epäilyttää, voihan sitä vaikka ostaa ensin pienemmän tuubin kokeiluun ja sitten pysyä vanhassa jossei Mitosyl jostain syystä sovikkaan teidän lasten iholle.

Vielä kerran vanhasta asunnostamme.

Jo pidempään blogiani seuranneet muistavat ehkä lukuisat valitukseni vanhasta asunnostamme, mutta ne jotka eivät ole lukeneet blogiani niiltä ajoilta niin tiivistettynä: Asuimme siis Espoon asuntojen (vanhalta nimeltään Espoonkruunun) asunnossa noin vuoden ja sinä aikana asunnossa ilmeni lähes koko ajan uusia vikoja ja vuokranantaja ei ollut todellakaan yhteistyöhaluinen vikojen korjaamisen suhteen. Jos haluat, voit lukea lukuisat valitukseni seuraavista postauksista (osa sisältää myös muuta juttua, joten pääpointti kaikissa ei ole valittaminen):
Osa 1
Osa 2
Osa 3
Osa 4
Osa 5
Osa 6
Osa 7
Osa 8
Osa 9
Osa 10
Osa 11

Haluan kyseisen ongelman tulevan mahdollisimman laajalti tietoon, sillä en usko Espoon asuntojen olevan ainoa kaupungin asuntoja välittävä firma joka toimii yhtä törkeästi (emmekä ole edes ainoita tuttavapiiristämme joilla on ollut saman tyyppisiä ongelmia Espoon asuntojen kanssa) ja siksi olenkin kertonut epäkohdista muunmuassa blogissani, sekä tutuilleni ja joillekin tuntemattomillekin jos asuntojen ongelmista on tullut puhetta. Vastasin myös heinäkuun alussa Ylen Kuningaskuluttajan kyselyyn joka koski vuokra-asuntojen, sekä vuoranantajien ongelmia ja vaikka tiesinkin että kyseinen kysely saattaa poikia haastattelupyynnön, en suoraan sanottuna uskonut niin tapahtunut ja kerkesinkin jo unohtamaan koko kyselun.
Eilen oli kumminkin sähköpostiini kolahtanut haastattelupyyntö asiaan liittyen ja vähän aikaa mietittyäni päätin suostua. Nyt on ohjelmassani siis viikolla 39 kuvaukset Kuningaskuluttajaan ja pääsen kertomaan asiasta laajemmin. Toivottavasti kyseinen jakso saa ihmiset miettimään ettei kaikessa kannata uskoa vuokranantajaa sinisilmäisesti vaan joskus kannattaa uskoa siihen mitä itse tuntee.

P.S. Luotettavan lähteen mukaan tuo vanha asuntomme on tällä hetkellä täydellisessä remontissa sekä ulko-, että sisäpuolelta, eli vaatimuksemme remontista eivät olleet täysin turhia ja toivotaan että remontti tehtäisiin nyt kunnolla jottei kukaan enää joutuisi kärsimään kosteusvahingon aiheuttamista terveyshaitoista...

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Mysteeri diagnoosi.

Lähipäivät on mennyt aika paljolti sairaalassa oleskellessa sillä viime viikon tiistaina alkoi illalla aivan jumalaton ylävatsakipu joka säteili selkään saakka ja sai kirjaimellisesti sen päivän ruuat tulemaan paluupostissa takaisin mahalaukusta, sekä itkun tulemaan. Kuvittelin kyseessä olevan vatsataudin ja annoin asian olla. Keskiviikko-iltana sama toistui, samoin torstai-iltana, perjantai-iltana ja lauantai-iltana. Lauantai-iltana kipu alkoi käydä jo niin pahasti voimille, että kun uni ei tullut kivun takia, päätin keskellä yötä lähteä Peijaksen päivystykseen.
Odotin päivystyksessä monta tuntia ja välissä koitin nukkua. Kipu korvensi keuhkojani ja tuntui kuin joku olisi puristanut keuhkojani, sekä kylkiluitani kasaan ja välillä tuntui ettei henki olisi kulkenut kunnolla. Oksennuskin meinasi tulla kivun vuoksi. Odotin hieman lisää ja jopa minun jälkeeni tulleet juopot pääsivät lääkärille ennen minua. Meinasin jo menettää toivoni, kunnes vihdoin kuului nimeni ja luulin saavani helpotuksen olooni.
Lääkäri kyseli jonkin verran kysymyksiä ja lopulta ilmoitti, että kyseessä on todennäköisesti närästys. Lopputuloksena oli siis paikan päällä saatu närästyslääke ja käsky mennä kotiin nukkumaan. Särkylääkettä en saanut koska sitä kyseistä lääkettä ei saanut ottaa imetyksen aikana. No, tilasin siis taksin ja lähdin hieman pettyneenä kotiin kun en saanut tietää mikä vaivasi, mutta luotin lääkärin arvioon että kyseessä olisi ollut vain närästys.

Sunnuntai päivä meni kohtuullisen hyvin ja vieläpä ilman kipuja. Illalla helvetti iski kumminkin uudelleen ja en tiennyt miten päin olla, nappasin kumminkin kaksi 500mg särkylääkettä ja yritin nukkua. Nukkumisestahan ei kumminkaan tullut yhtikäs mitään kun tuntui ettei saa hengitettyä ja mikään asento ei ollut hyvä. Särkylääkekkään ei auttanut. Jossain vaiheessa sain kumminkin nukahdettua, mutta aamulla sama helvetillinen kipu jatkui jälleen.
Tässä vaiheessa laitoin jo Facebookkiin huhuilun, että kuka heittäisi lääkäriin koska luulin kuolevani kipuun. Serkkuni tarjoutuikin heittämään päivystykseen töidensä jälkeen, eli neljän jälkeen. Sovittiinkin että serkkuni olisi heittänyt... Onneksi enoni naisystävä tarjoutui kumminkin heittämään päivystykseen vieläkin aikaisemmin koska kipu vain paheni koko ajan ja yhdessä vaiheessa lamaannuin kokonaan sängylle enkä päässyt liikkumaan, enkä tekemään lähes mitään muutakaan. Imetyskin onnistui itkua tuhertaen ja makuullaan, vaikka siinäkin asennossa sattui aivan mielettömästi. Soitinkin siis J:lle, että saa alkaa tulemaan töistä kotiin sanoin pomo mitä tahansa, itse en kykenisi yhtikäs mihinkään. J lähtikin tulemaan kotiin ja vähän ajan päästä enoni naisystävä olikin jo oven takana.
No, pääsin päivystykseen ja istuin odottamaan. Onneksi enoni naisystävä odotti kanssani koska hän kävi pyytämässä minulle särkylääkettä ja kun se ei auttanut vaan olo vain huononi niin että meinasi taju lähteä, sekä oksennus tulla kivun takia kävi hän pyytämässä hoitajan paikalle. Tässä vaiheessa oli siis jo otettu verikokeet ja pissanäyte minusta. Pääsin makuupaikalle lepäämään ja yhdessä vaiheessa nukahdinkin hetkeksi. Kun heräsin jälleen kipuun, tuli hoitaja paikalle ja kertoi maksa-arvojeni olevan äärimmäisen pahasti koholla (normaalisti naisilla alle 50 ja minulla oli hieman yli 600). Hoitaja ilmoitti, että kyseessä oli kuulemma sappikivet ja joutuisin jäämään yöksi sekä joutuisin leikkaukseen.
Kävinkin siis ilmoittamassa enoni naisystävälle, että joutuisin jäämään yöksi ja lähdin hoitajan perässä tarkkailuosastolle. Tarkkailussa odottelin pari tuntia, kunnes toinen lääkäri tuli kertomaan että joutuisin uudelleen kotiin sillä minusta pitäisi ottaa vielä vatsanalueen ultra ennen kuin minua voisi leikata. Soitinkin siis taksikuski kaverilleni ja pyysin kyytiä kotiin. Takaisin piti tulla tiistai aamuksi kello kahdeksaksi.

Kotona söin hieman ja menin nukkumaan, ennen sairaalaan menoa kun piti olla koko yö ja aamu syömättä ja juomatta. Aamulla sain kyydin enoltani takaisin sairaalaan. Ilmoittauduin, odottelin hetken ja pääsin uusiin verikokeisiin. Verikokeiden jälkeen menin toiselle osastolle odottelemaan vatsanseudun ultraa. Pääsin ultraan ja minut komennettiin odottamaan samaan paikkaan kuin missä olin odottanut edellisenäkin päivänä, joten menin tietysti odottamaan päivystyksen aulaan.
Odotin noin neljä tuntia kunnes puhelimeni soi ja sielä oli kirurgisen päivystyksen lääkäri, joka kyseli missä olin kun en ollut vastannut kutsuihin. Oli siis sattunut väärinkäsitys ja minut oli ohjattu väärään paikkaan odottamaan joten siirryi kirurgisen päivystyksen odotustilaan. Hetken päästä lääkäri tuli ja pyysi antamaan vielä pissanäytteenkin ja odottamaan sen jälkeen vielä.
Odotin jonkun aikaa kunnes lääkäri kutsui miten huoneeseensa. Vatsaani paineltiin ja lääkäri sanoi suoraan ettei osannut sanoa mikä minua vaivaa. Kyseessä ei kuulemma olleetkaan sappikivet, vaan sappirakossani on jotain liejua josta lääkäri ei osannut sanoa mitä se on ja miksi sitä on sappirakossani. Maksa-arvotkin olivat kohonneet edellisestä päivästä niin, että nyt ne olivat noin 700 ja tulehdusarvotkin olivat alkaneet nousemaan. Lääkäri kyseli myös, käytänkö paljon alkoholia koska maksa-arvoni oli erittäin korkea, mutta kun kerroin etten ollut juonut vuoteen alkoholia kuin kerran, ei lääkäri osannut sanoa miksi maksa-arvoni oli niin koholla.
Lääkäri laittoi kumminkin lähetteen magneettikuvaukseen ja lupasi sen olevan parin päivän sisällä jotta saisimme hieman lisätietoa mikä minua vaivaa ja miten sitä hoidetaan. Onneksi sain myös reseptin kipulääkkeisiin, ainoa vain että jos syön niitä, en voi imettää. Se siis tarkoittaa imetyksen loppua jos en pärjää ilman kipulääkkeitä...

Tänään tuli sitten odotettu puhelu ja magneettikuvaus on maanantaina kello 15 ja toivottavasti sen jälkeen olen viisaampi että mikä vaivaa ja miten tuo hoidetaan. Lisäksi todellakin toivon ettei kyseessä ole mitään vakavaa ja että vaivan voisi hoitaa mahdollisimman helposti pois...

tiistai 3. syyskuuta 2013

Viron reissu, synttärit ja vähän muuta.

Ei Niilolla sitten ollutkaan viime viikon torstaina neuvolaa kun poika oli sen verran räkäinen etten uskaltanut käydä rokotusta hakemassa ja nyt neuvola on sitten ylihuomenna ja todella toivon ettei tule mitään esteitä matkalle vaan poika saa rokotuksensa vihdoin. Viime viikolla oli kumminkin muutenkin kaikennäköistä ja toisaalta ei haittaa ettei neuvolaan menty torstaina, sillä tosiaan ohjelmaa riitti muutenkin vaikka muille jakaa.

Keskiviikkona olin siis tosiaan Virossa J:n siskon kanssa ja oli kyllä kiva matka. Oli ihanaa päästä välillä viettämään omaa aikaa ja vieläpä niin ettei kukaan edes voinut soitella kun puhelin oli koko matkan kiinni. Ainoa mikä hieman teki matkasta tyhmän, oli oma mokani, eli unohdin rintapumpun kotiin ja oli suoraan sanottuna helvetillistä pumppailla tissejä käsin tyhjiksi milloin missäkin vessassa limupulloon. Jos enää ikinä lähden imetyksen aikana mihinkään, niin tarkastan kyllä moneen otteeseen että rintapumppu on mukana. Muuten matka oli tosiaan mielettömän kiva ja matkaseura oli hyvä valinta joten aika meni vähän liiankin nopeasti. Matkan aikana juotu yksi siiderikin maistui äärimmäisen hyvälle aurinkoisella terassilla ja ei ainakaan huonontanut matkaa.
Ostoksia tuli ostettua hieman liikaakin, vaikkakin suurin osa ostoksista oli alkoholia sekä synttäreilleni, että muutamalle kaverilleni. Alkoholin lisäksi tuli ostettua Rimistä (paikallinen ruokakauppa) keksiä, karkkia ja vaikka kaikkea ns. turhaa joka oli Virossa todella paljon halvempaa. Myös nuorempi pikkuveljeni sai synttärilahjansa tuolta. Tietty ostin myös pojille tuliaisia, vaikka Niilo jäikin tällä kertaa ilman koska en nuorimmaiselle löytänyt mitään ostamisen arvoista... Isommat pojat saivat kumminkin molemat omat Pezit, sekä pehmolelut, vaikka olisi varmaan pitänyt ostaa samanlaiset, nyt pojat nimittäin koko ajan tappelevat siitä mitkä ovat kummankin tuliaiset... Toisaalta taas taisi tuliaiset olla juuri sopivat sillä Eemil on nyt joka yö halunnut oman pehmolelunsa viereensä yöksi ja omasta mielestäni on mielettömän ihanaa nähdä kuinka joku pieni ja suoraan sanottuna halpa tuliainen voi olla noinkin tärkeä pienelle lapselle.

Omia synttäreitänikin tuli tosiaan vietettyä ja ihan kivaa oli, vaikka osa kutsutuista ei päässytkään paikalle. Omat hiuksenikin kokivat muodonmuutoksen kun ne leikattiin ja värjättiin ja ihan kiva olikin saada hiuksiin vähän eloa kun niille ei oltu tehty mitään ainakaan 1,5 vuoteen... Saapa nähdä milloin seuraavan kerran teen jotain hiuksilleni kun olen vähän huono laittamaan rahaa itseeni kun aina rupeaa miettimään mitä milläkin summalla saisi lapsille. Jospa kumminkin nyt alkaisin petraamaan ja pitämään enemmän huolta itsestänikin jotta oma mieli pysyisi parempana.

Mitään kummempaa ei Viron reissun ja synttäreiden lisäksi ole tapahtunut, joten turhaa sitä enempää jaarittelemaan. Pakko jatkaa siivoamista kun serkkuni haki kaikki pojat mukaansa Porvoossa käymään jotta saan siivottua kunnolla kun ei ole pojat sabotoimassa siisteyttä samaa vauhtia kun itse siivoan...