maanantai 31. joulukuuta 2012

Hyvää uutta vuotta 2013!

Niin se vuosi vaihtuu taas ja tämä vuosi on ollut aivan mahtava. Uskoisin, että ensi vuodestakin tulee yhtä mahtava, joten sitä odotellessa.
Tässä kuvina Eemilin ja Veetin vuosi 2012.
Eemilin 2012:
Huhtikuussa alkoi olla kunnon ulkoilusäät.
Toukokuussa oli jo näin kiva ulkoilla.
Kesäkuussa vietettiin juhannusta vaarilla.
Heinäkuussa päästiin mm. Korkeasaareen.
Elokuussa talouteemme muutti kaksi kissaa.
Syyskuussa täytyi alkaa pukemaan jo enemmän kun ilmat viilenivät.
Lokakuussa kissojen määrä väheni yhteen.
Marraskuussa oli tarhakuvaus ja hiukset lyhenivät.
Joulukuussa valmistauduttiin jouluun.
 Veetin 2012:
Tammikuussa olin vielä pieni ja avuton.
Huhtikuussa kannattelin päätä jo näin hyvin.
Toukokuussa pääsi jo ulkoilemaan ilman kauheaa toppautumista.
Kesäkuussa käytiin juhlimassa äidin serkun ylioppilasjuhlia.
Heinäkuussa pärjäsi ulkona jo hyvin vähissä vaatteissa.
Elokuussa osasin jo istua näin hyvin.
Syyskuussa harjoiteltiin seisomaan nousemista.
Lokakuussa vietettiin paljon aikaa veikan kanssa.
Joulukuussa vietettiinkin jo 1-vuotis synttäreitä.
Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä lopettaa tämä vuosi. Vielä kerran hyvää ja onnelista uutta vuotta 2013 teille lukijat!

perjantai 28. joulukuuta 2012

Kiitoksia jälleen armas vuokranantajamme.

Ärsyttää niin, etten jaksa kirjoittaa koko juttua uudelleen, joten kopioin facebookin tilapäivitykseni, joka selvittää ärsyyntymiseni syyn (vuokranantajan nimi sensuroitu):
"Kiitos *** kun vuokraatte niin loistavia taloja, tykkään varsinki siitä kun kuuntelette asukasta ja tilaatte ainakin kosteusmittauksen heti ekalla kerralla. Tai sit ei.
Kesästä lähtien pyydetty kosteusmittausta, lopulta saatiin se alakerran vessaan, löyty kosteutta, korjattiin, yritettiin saada loppuasuntoonkin kosteusmittaus ja nyt vihdoin se tuli tänään.
No lopputuloksena kosteutta joka ikisen kantavan seinän yhteydessä lattianrajassa / lattiamaton alla ja kylppäriin tulee jossain vaiheessa joku poraamaan reiän lattiaan + mittaamaan kosteuden kunnolla, koska sieläkin on epäily kosteusvahingosta.
Nyt sit odotellaan et joku soittaa joskus *** ja kertoo jatkosta, jos me vaikka saatais kokonaan uus asunto, koska jos koko alakerta menee remonttiin, niin eihän tää paskakämppä oo enää asuttava samaan aikaan. -.-
"

Kuten siis olen jo muutamaan kertaan tänne blogiinkin valittanut siitä, että olen täysin varma, että asunnossa on kosteusvahinko ja ettei se jäänyt pelkästään alakerran vessaan joka siis remontoitiin joku aika sitten kosteusvahingon vuoksi. Ja siitä, että ei voi olla sattumaa, kuinka naapurit kertovat asunnosta muuttaneen kuuden perheen kuuden vuoden sisään pois, kuulemma kosteuden vuoksi ja kuinka olemme koko perhe sairastelleet jatkuvasti tähän asuntoon muuton jälkeen. Tänään sitten tuo epäilys kävi toteen ja eniten riepoo se, että olemme yrittäneet kosteusmittausta saada KOKO asuntoon ties kuinka kauan ja se saatiin alkuun tosiaan vain alakerran vessaan.
No, onneksi tiedämme jo asunnon jonka haluamme uudeksi asunnoksi ja meinaammekin kysäistä vuokranantajalta, josko saisimme kyseisestä taloyhtiöstä uuden asunnon. Ne talot valmistuisivat parin kuukauden päästä ja olisivat aivan unelmasijainnilla ja kyseisessä taloyhtiössä olisi yhden huoneen isompi asunto, joka olisi meille juuri sopiva.
Ainoa vain, että inhoan sitä kun vuokralaista ei kuunnella ja todellakaan ei kiinnostaisi muuttaa kolmatta kertaa kolmen vuoden sisään. Inhoan tavaroiden pakkaamista, muuttamista ja varsinkin laatikoiden purkamista. Ainoa positiivinen asia muutoissa on, että saa kaiken ylimääräiseen heivattua pois ja käytyä kaiken tavaran läpi. Ei vain yhtään huvittaisi, mutta eipä tässä paljon muita vaihtoehtoja taida olla kun en kosteusvahinkoasuntoon halua jäädä ja eipä tässä pystyisikään asua jos koko alakerta menee remonttiin.
Että sellaisia kuulumisia tällä kertaa..

tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulu oli ja meni.

Lahjaröykkiö (kuvassa siis poikien, minun, J:n, äitini, siskoni ja veljieni lahjat).
Eemilin ottama kuva osasta poikien lahjoista.
Luojan kiitos jouluaatto on vain kerran vuodessa! Ei siinä mitään, on ihana nähdä lapset iloisina uusista lahjoistaan ja syödä hyvin, mutta se stressi ennen jouluaattoa. Itsellänihän oli siis selkeä mielikuva siitä, että miten tahtoisin jouluaaton menevän ja stressaamiseni huomasi kyllä kaikki meillä olevat jo edellisenä iltana. Olin mm. jo mennyt nukkumaan, kun muistin, että matto on edelleen ulkona, porkkanalaatikko ja maksa (kissan jouluateriaksi) sulamassa edelleen hellan päällä (jossa siis kinkku paistumassa) ja kauhealla kiireellä juoksin alakertaan hoitamaan unohdetut asiat.
Aamulla kun heräsin, oli äitini jo ottanut kinkun uunista ja keittänyt riisipuuron valmiiksi, myös kahvi oli valmiina keittimessä. Ehkä ihanin herätys siis ikinä, kun sai valmiin kahvin kuppiin ja sen valumistakaan ei tarvinnut odotella. Ihanampaa kumminkin oli se, että koska pojat nukkuivat vielä herätessäni, sain juoda kahvini kerrankin ihan rauhassa, ilman häiriöitä. Kun pojat heräsivät, söimme riisipuuroa, katselimme jouluohjelmia tv:stä ja aloimme jonkun ajan päästä tekemään jouluruokia loppuun, jotta ainakin pojat saisivat normaali lounasaikaansa ruuan.
Kun pojat olivat syöneet, jaoimme lahjat ja niitähän siis oli aivan tarpeeksi ja roskakasakin oli lahjamäärän mukainen... Eemilin ehdottomat lempilahjat olivat digikamera, sekä nelipyöräinen potkulauta. Molemat ovat olleet kovassa käytössä pakettien avaamisen jälkeen... Omasta mielestäni paras Veetin lahja oli J:n äidin ja siskon ostama Jumpin, joka on kylläkin minimiehelle hiukan liian iso, mutta silti ihan paras oloasu pojalle.
Lahjojen jaon jälkeen menin itse hetkeksi lepäämään ja J lähti poikien, sekä pikkuveljeni kanssa ulos rakentamaan lumilinnaa, että lepo tekikin hyvää. Kun mies- / poikanelikko oli tullut sisälle, laitettiin sauna lämpiämään ja käytiin joulusaunassa.
Siinä siis jouluaattomme pähkinän kuoressa ja tosiaankin tuon stressaamisen jälkeen tulin siihen tulokseen, että ensi jouluna vietämme joulun vain perheen kesken, eli muut sukulaiset viettäköön joulun omissa kodeissaan (älkääkä armaat sukulaiset ottako tätä pahalla!).

Loppuun laitan vielä muutaman kuvan poikien jouluaatosta (ja Eemilistä ei tosiaan montaa kuvaa saanut, kun herra viihtyi enemmän itse kuvaamassa, kuin kuvattavana).
Eemiliä ei kuvattavana olo kiinnostanut (uutta villapaitaa oli tarkoitus kuvata).
Joko sä voisit lopettaa sen kuvaamisen?
Lahjojen availua.
Uusi Jumpin <3
Iso poika jo.
Saanks mäki kuvata?
Mä tässä vaan vähän syön.
Imurikin saatiin lahjaksi.
Eemilin ottama kuva veikastaan.
Mä tässä vaan hengailen.
Hyvää joulua vielä kerran kaikille, itse taidan siirtyä juomaan lisää teetä ja odottelemaan uhattua lumimyrskyä, joka viime vuonna vei meiltä sähköt kokonaan 29 tunniksi. Toivotaan, ettei tänä vuonna käy samalla tavalla, tai joudume jälleen anelemaan majoitusta sukulaisilta...

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Hyvää joulua!

Kaikista kolmesta kuvasta kiitos äidilleni.

Tulin toivottamaan hyvät joulut jo nyt, sillä huomenna pysyy tietokone kiinni, joten huomenna en pääse jouluja toivottelemaan. Yllä olevista kuvista voi varmaan päätellä, että missä merkeissä mennyt tämä päivä, jos joku ei kumminkaan arvaa, niin leipoessahan päivä on mennyt. Eemil oli ahkera apukokki muna-riisi-pasteijoita, joulutorttuja ja pipareita leipoessa ja voi että mikä harmistus tuli, kun leipominen loppui... Pasteijat loppuivatkin jo hyvän nopeasti, sillä meillä kävi Eemilin kummitädit kylässä ja lisäksi meillä on jo valmiina huomista varten oma äitini, pikkusiskoni ja pikkuveljeni (joka onneksi saapui pohjoisesta tänne meitä ilahduttamaan). Kohta taitaa kinkku mennä uuniin (vaikka äitini sen paistaakin) ja lahjatkin on siirretty poikien makuuhuoneen kaapista minun ja J:n makuuhuoneeseen piiloon.
Aamulla ajattelin antaa molemmille pojille yhdet lahjat, ihan niinkuin meillekin on pienenä annettu aina yhdet lahjat jo aamulla lievittämään loppuillan jännitystä ja loput jaetaan sitten jouluaterian jälkeen. Joulukuusta meillä ei ole, sillä tekokuusta on turha hankkia (edellinen meni pilalle varastossa kun hiiri kävi jyrsimässä kuusta + kakkaamassa säilytyslaatikkoon ja uudelle ei olisi sen parempaa säilytyspaikkaa) ja aitoa kuusta en raaski ostaa kissan kaadettavaksi / revittäväksi ja Veetin syötäväksi.
Pidemmittä jaaritteluitta, hyvää joulua vielä kerran ja viettäkää tekin rauhallinen jouluaatto! :)

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Ruokahaluttomuudesta.

Nämä ovat omia pohdintojani ja ajatuksia, mitään moraalisaarnaa syömisen tärkeydestä raskaana en kaipaa. Se tuskin ainakaan auttaisi ruokahaluttomuuteeni.

Kiva, ilmestynyt uusi vaiva. En tiedä liittyykö mitenkään raskauteen vai ei, mutta eipä tämä vaiva kovin mukava ole. Nimittäin ruokahaluttomuus. Saatan monta kertaa päivässä avata jääkaapin ja vain tuijottaa sen sisältöä, todeten ettei tee mitään mieli, vaikka olisi pieni nälkäkin. Tänään söin ensimäistä kertaa lämpimän ruuan kolmeen päivään, koska ei ole tehnyt mieli syödä. Eilen taisin syödä kaksi leipää (joista todellisuudessa Eemil söi toisen) aamulla ja Sellossa käydessä yhden täytetyn ruisleivän. Illalla possutin sipsejä jonkun verran leffaa katsoessa (Tshernobyl Diaries, oli muuten surkein kauhuelokuva ikinä!). Tänään J motkotti syömättömyydestäni sen verran paljon, että loppujen lopuksi söin makaronia, jauhelihaa ja wokkivihanneksia, ihan kunnon annoksen. Mutta, sitten kun kerrankin syön, tuntuu että vatsalaukku räjähtää jo pienestä määrästä ja että kylläisyys tulee huomattavasti nopeammin kuin aikaisemmin, joten se voi olla yksi syy ettei ruoka maistu kun ei ole kiva olla ihan ähkyssä ja tuntea oloansa sellaiseksi, ettei pääsisi eteenpäin kuin pyörimällä.
Voihan toki olla, että vatsa on kasvanut kokoaan sen verran ripeästi, ettei vatsalaukulle jää oikein tilaa ja siksi kylläisyyden tunne tulee nopeammin. Tai sitten voi olla, että alitajuntaisesti yritän vähentää painoani väärällä tavalla, eli syömättömyydellä, vaikka tosiasiassa tekisikin mieli syödä koko ajan jotain. Painoindeksini kun ei ensimäisellä neuvolakäynnillä ollut todellakaan mitään nättejä lukuja ja noista aikaisemmistakin raskauksista jäi kohtuullisesti kiloja tippumatta... Tai, voi olla että tämä on vain joku kausi, joka loppuu kohta ja ruokahalu palaakin huomattavasti suurempana. Vaihtoehtoja syillehän löytyy vaikka kuinka paljon, joten turha se on jossitella. Onneksi tiedän, että jouluna tulee syötyä näiden vähäruokaisempien päivien edestäkin, joten mitään hätää pitkästä jatkumisesta tälle vaivalle ei ole. Sekä onneksi ensi kuun alussa on seuraava neuvola, jossa voin kysellä vinkkejä jossei ruokahaluttomuus ala loppumaan.
Kaikkein inhottavinta tässä on se, että Eemil ottaa hyvin hanakasti mallia minun syömisistäni ja koska kipeä lapsi nyt ei muutenkaan syö mitenkään päätä huimaavia määriä, niin nyt kun en itse osaa olla hyvänä mallina ruokapöydässä, jää ruoka-annokset pojalla entistä pienemmiksi. Olen toki yrittänyt itse syödä samalla edes jotain pientä, tai ainakin ottanut ruuan lautaselle ja närpinyt siitä, jotta Eemil näkee minunkin syövän ja söisi itsekin, mutta kun ei niin ei. Voihan tuo olla Eemililläkin joku uhmaikään liittyvä juttu, ettei ruoka maistu silloin kun sitä olisi tarjolla, vaan ruokaa pitäisi saada tasan silloin kun pikkumiehelle sopii. Onneksi ainakin J osaa pitää päänsä tuossa asiassa ja ruokaa on tarjolla ruoka-aikoina, ei muulloin.
No, oli vain pakko päästä purkamaan ajatuksia tästä ja jos teiltä lukijoilta vaikka löytyisi vinkkejä, millä parantaa ruokahalua sekä omalta osaltani, että Eemilin osalta? Kaikki vinkit otetaan enemmän kuin mielellään vastaan.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Pirun lumi.

Möhömaha rv 15+2
Sama möhis edestä.
Eilen siis uskaltauduin ottamaan ensimäiset mahakuvat ja herran jumala, kuinka iso tuo maha jo on. Ilmankos yhdetkään ns. normaalit housut ei mene enää jalkaan ja olo on hiukan turvonnut. Huomaa kyllä, että on hiukan kahden edellisen raskauden kiloja ennestään, joten on päässyt maha kasvamaan huomattavasti nopeammin kuin edellisissä raskauksissa. Jossain vaiheessa voisin melkein tehdä koosteen mahakuvista, jotta näette, kuinka erikokoinen se vatsa voi olla eri raskauksien aikana.
Onneksi olo on muuten mitä mahtavin ja ei tunnu ollenkaan kuin olisin raskaana, ainoa mitä olen nyt huomannut, on raskaushormonien esilletulo. Pahoitan mieleni huomattavasti helpommin ja pinnakin palaa monta kertaa nopeammin kuin normaalisti, ihmettelen tosiaan miten J jaksaa kiukutteluani ja marttyyrin leikkimistä välillä, koska itse tajuan vasta jälkikäteen aina, että nyt ei oma käytöskään ollut ehkä parhain mahdollinen...
Jännittää ensi kuun toinen ultra ihan mielettömästi, koska vaikka nyt pitäisittekin minua ihan täysin pikkumaisena ja turhamaisena ym. niin jännittää kuulla sukupuoli. Kahden pojan jälkeen kun olisi enemmän kuin kiva saada tyttö perheeseen ja nyt kun oman olon perusteella olen jo hieman alkanut elättelemään toivoa tytöstä, niin pelottaa se ultra kun saa tosiaan tietää sukupuolen. Varsinkin kun tämä raskaus tulee tosiaan näillä näkymin olemaan viimeinen, niin se tyttölapsi olisi ihan kiva... Tietenkään en tarkoita, etteikö poikalapsi olisi yhtä rakas, tietenkin on jos vatsassa poika on. Mutta uskon kumminkin, että jokainen useamman samaa sukupuolta olevan lapsen vanhempana toivoo salaa jossain pienessä mielenkolkassaan vastakkaista sukupuolta olevaa lasta ja jos tänne blogiin eksyy yksikin, jonka kohdalla näin ole, saa ilmoittautua jotta tiedän että poikkeuksiakin on.
Kauheasti ei tästä raskaudesta kumminkaan ole loppujen lopuksi kirjoitettavaa, koska seuraava neuvolakin on vasta ensi kuussa ja kun oireita ei tosiaan pahemmin ole, niin ei ole myöskään mitään mitä raskaudesta kertoa.

Pieni synttäri-sankari
Lauantaina oli tosiaankin Veetin 1-vuotis synttärit, vaikka virallinen päivä onkin vasta tänään. Juhlat menivät omasta mielestäni hyvin, vaikka montaa vierasta ei paikalla ollutkaan ja synttärit pidettiin nyyttäriteemalla, eli pyysin vieraita tuomaan mielummin jotain tarjottavaa kuin lahjoja, joita Veeti ei olisi osannut vielä arvostaa. Tarjottavaa kertyikin ihan kivasti ja sitä on edelleen ihan mielettömästi, pitäisi varmaan laittaa Veetin kummitädille viestiä, että haluaako hän herkkuja kun nähdään tänään Veetin hammaslääkäritarkastuksen jälkeen...
Kuten varmaan tuosta kuvastakin jo huomaa, niin pikkusankari oli hiukan räkäinen synttäripäivänä korvatulehduksen vuoksi, mutta eipä se jaksanut paljoa menoa haitata. Housut häiritsivät Veetiä enemmän ja poika ei halunnut kävellä senttiäkään housut jalassa, joten lopulta tehtiin kompromissi ja annoin pojan juhlia pelkkä kauluspaita ja vaippa päällä.
Onneksi ei tarvitse seuraavia juhlia järjestää ainakaan ennen helmikuuta kun on Eemilin 3-vuotissynttärit. En meinaan pidä alkuunsakkaan juhlien järjestämisestä, koska stressaan niitä aina ihan mielettömästi ja kauan ennen juhlia. Vaikka tietäisinkin, että kaikki menee hyvin, mutta se stressi vain puskee jostain melkein pakonomaisesti. Pitäisi varmaan alkaa oppia luottamaan jo itseensä kun onhan sitä jo muutamia juhlia joutunut järjestämään lasten vuoksi (2x ristiäiset ja 3x lastensynttärit), eiköhän sitä varmuutta kumminkin kartu ajan myötä...

Eemilin kuvausnäkemys synttärisankarista
Ja jottei tuo otsikko tuossa hengaisi ihan turhaan, niin tosiaankin, pirun lumi. Kiva liikkua rattaiden kanssa kun joutuu rattaita kiskomaan perässään takaperin ja silti ei meinaa päästä eteenpäin. Varsinkin täällä Espoon peräkylässä, jossa me asutaan ei todellakaan ilmeisesti aurata teitä ensimäisten teiden joukossa, vaan usein saadaan odotella muutamakin päivä lumisateiden loppumisen jälkeen, ennen kuin tiet on aurattu. Huoltoyhtiömmekään ei kyllä tunnun turhan ripeää toimintaa harrastavan ja eilenkin aurausauto kävi vasta kun maassa oli valehtelematta noin 10-15cm lunta. Yritä siinä sitten lähteä vaikka kauppaan rattaiden kanssa kun lumikinos tulee vastaan heti ulko-ovella. No, pieni toivon kipinä elää, että huoltoyhtiö kävisi auraamassa ennen kuin lähden Veetin kanssa hammaslääkäriin ja moikkaamaan pojan kummitätiä, mutta enpä jaksa odottaa liikoja. Pettyisin kumminkin.
Onneksi lumisateen pitäisi Forecan mukaan loppua tänään ja alkaa uudelleen "vasta" huomenna. Jospa sillä aikaa kerkeisi kaupunkikin auraamaan tiet, jotta rattaiden kanssa kulkevatkin pääsisivät eteenpäin edes hiukan ongelmattomammin. Ns. onneksi J on tällä hetkellä sairaslomalla, jotta J voi jäädä Eemilin kanssa kotiin hammaslääkärin ajaksi, kahden lapsen raahaaminen tuolla olisi meinaan täysin itsemurhatouhua. Varsinkin kun tuntuu, että hiki meinaa puskea mitään tekemättäkin.

Jos sitä nyt kumminkin lopettaisi taas tämän jaarittelemisen ja menisi vähän siivoamaan ennen hampilääkäriin lähtöä, jotta kerkeän siivota hyvissä ajoin, ettei sitten myöhästytä lähdöstä vain sen takia, että minun tekee mieli siivota...

lauantai 15. joulukuuta 2012

Olo on kuin tiejyrän alle jääneellä.

Jo parisen kuukautta vanha kuva Veetistä.
Siis ihan järkyttävä olo. Niska jumissa, nenä tukossa, kurkkuun on muuttanut ilmeisesti kaktus. Siihen päälle kun lisää väsymyksen ja kaksi räkäistä lasta, joista toinen sairastaa korvatulehdusta, saadaan olo, että voisin kuolla tähän paikkaan. Tässä siis syy, miksi kirjoittelu on hiukan jäänyt taas kun ei jaksa koneella roikkua...
Eilen käytiin siis Veetin kanssa lääkärissä ja saatiin diagnoosiksi korvatulehdus. Onneksi ei kumminkaan mitään tarttuvaa, sillä tänään juhlitaan Veetin 1-vuotis syntymäpäiviä (vaikka virallinen päivä onkin vasta 18.) ja olisi ollut nihkeä perua juhlat jos pojalla olisikin ollut jotain tarttuvaa. Omasta flunssaisuudestani en viitsi edes huolestua, sillä sitä on jatkunut koko perheellä siitä lähtien kun tähän asuntoon muutettiin ja epäilenkin kosteusvahinkoa. Huono vain, että isännöitsijämme on sitä mieltä, että kosteusmittausta ei tehdä "turhaan" ja että sairastella voi ilman kosteusvahinkoakin... Eikä tuo kohtuu edullisen kosteusmittaajan löytyminenkään ole mikään kovin helppo homma, mutta pakko yrittää vielä löytää sellainen jotta saataisiin selvyys tähän jatkuvaan sairaskierteeseen.
Onneksi kuuma suihku ja kahvi / tee auttavat flunssaiseen oloon ja niiden kanssa meinaan jatkaakin itseni parantelua. Aikuisen yskä ja nuha kun eivät kuulemma ole lääkäriasia, joten lääkäriaikaakaan en saanut itselleni...
Meinaamme kyllä joka tapauksessa näillä näkymin hakea uutta asuntoa ensi vuoden puolella, kunhan yhdet ihanat asunnot valmistuvat. Kyseinen taloyhtiö olisi huomattavasti fiksumpien kulkuyhteyksien päässä, sukulaiset asuisivat hiukan lähempeänä (poikien toinen mummi melkein naapurissa) ja uusissa taloissa voisi ainakin luottaa, ettei talot olisi terveyshaitta... Nyt pitää vain toivoa, että hakuaika noihin taloihin alkaisi mahdollisimman pian ja että saisimme asunnon sieltä.

Kuva Eemilistä loppukesältä.
Poikien kuulumisista sen verran, että Eemil tosiaan on nyt ollut ryhmiksestä pois melkein koko ajan, sillä ei poikaa voi räkäisenä ja yskäisenä sinne viedä. Harmi vain, ettei ryhmiksen ohjaajat tunnu olevan yhtään samaa mieltä siitä, että pidämme paikkaa pojalle kun Eemil vain sairastaa koko ajan. Itse kumminkin uskon, että meillä on siitä huolimatta oikeus pitää paikka, koska terveinä päivinä Eemil selkeästi tarvitsee ryhmistä, jotta saa ikäistään leikkiseuraa ja erilaista tekemistä kuin kotona.
Veeti taasen oppii huimaa vauhtia uusia asioita ja nytkin Veeti kävelee jo ilman tukea. Tuota ilman tukea kävelyä on nyt jatkunut pari viikkoa ja hassu miettiä sitä, kuinka paljon nopeammin Veeti oikeen oppii kaiken, kuin Eemil aikoinaan. No, kaipa se on se isomman veljen malli, joka on paras opetus. Yksi hyvin ärsyttävä uusi tapa Veetille on myös ilmestynyt. Nimittäin sohvalle kiipeäminen. On todella ärsyttävää kun ei melkein uskalla edes vessaan mennä, ilman että pikkumies on kiivennyt sohvalle, eikä osaakkaan tulla alas, vaan tippuu yleensä satuttaen itsensä. Kaipa (toivottavasti) Veetikin sitten kohta oppii myös tulemaan alas sohvalta itse, tai tajuaa olla kiipeämättä sinne.

Raskaudesta sen verran, että olo on aivan mahtava. (jos ei oteta huomioon jatkuvaa flunssaa, mutta se nyt ei liity periaatteessa raskauteen). Pahoinvointi jäi jonnekin hyvin alkuviikoille ja ei ole tullut takaisin ja pientä (tai oikeastaan aika isoa) väsymystä lukuunottamatta tuntuu, että energiaa olisi vaikka pienelle kylälle. Asunto pysyy huomattavasti siistimpänä nyt kun tuntuu, että siivousinto ei vain lopu, leipomistakin olen yrittänyt lisätä, mutta koska en todellakaan ole mikään leipuri, niin en viitsi kovin erikoisia juttuja leipoa, muuten niitä ei söisi kukaan.
Maha taasen turpoaa mielestäni ihan hävytöntä vauhtia, mutta onneksi tuokin turvotus vissiin häviää vielä jossain vaiheessa hetkeksi jos oikein muistan. Liitoskipuja löytyy ja ne ovat suoraan sanottuna täyttä helvettiä, mutta onneksi nekään ei ole liian suuri vaiva pilatakseen hyvää oloani. En vain osaa täysin nauttia tästä hyvästä olosta, koska molemat edelliset raskauteni ovat olleet ihan järkyttäviä, joten pieni ns. järjen ääni huutelee pään sisällä, että sieltä se järkyttävä olo tulee jossain vaiheessa... Meinaan silti yrittää nauttia tästä raskaudesta täysillä, sillä näillä näkymin tämä jää viimeiseksi raskaudeksi, sillä kolme on ehdoton maksimi meidän perheen lapsiluvulle. Vaikka, niin piti olla yhdenkin ja sitten kahden... Nyt vain tunne on erilainen, koska tuntuu että lapsimäärä on aivan loistava silloin, kun viimeinen raskaus olisi koko raskauden ajan näinkin ihana ja voisin muistella raskauksia vain hyvällä.

Nyt taidan kumminkin lopettaa tämän jorinan ja mennä pesemään vielä lattiat ennen vieraiden tuloa. Tulen varmaan jossain vaiheessa laittamaan kuvia synttäreiltä ja kertomaan, miten ne menivät.

torstai 6. joulukuuta 2012

Pahoittelut postaamattomuudesta.

Tosiaan en ole hetkeen kirjoitellut ihan kauheasti, mutta sille on ollut syynsä...

Tosiaan tuolla mahassa kasvaa kovaa vauhtia pienen pieni tyyppi. Tällä hetkellä viikkoja on kasassa 12+6 ja tuon ultrakuvan päivästäkin on jo hiukan yli viikko aikaa, mutta nyt kun sukulaisille on kerrottu, niin uskallan jo täälläkin uutisen julkistaa.
Alkuraskaus on mennyt yllättävän hyvin, yhdessä neuvolassakin olen jo käynyt ja siellä oli kaikki hyvin. Sydänäänetkin kuuluivat jo silloin, vaikkakin vasta puolen tunnin etsimisen jälkeen, mutta onneksi on ihana neuvolantäti, joka jaksoi sydänääniä etsiä.
Pahoinvointia on ollut jonkun verran, mutta ei onneksi läheskään niin paljoa, eikä niin pahasti kuin poikien aikana, mutta väsymystä on ollut sitten pahoinvoinnin edestäkin ja voisin vain nukkua koko ajan, jos se olisi mahdollista. Onneksi J on kumminkin mahdollistanut sen, että pääsen edes välillä nukkumaan hetkeksi ja keräämään voimia. Sekä onneksi Veeti nukkuu nykyisin täysin öitä (muutamia poikkeusöitä lukuunottamatta), joten saan levättyä myös öisin paremmin.
Vatsan turvotus on ihan järkyttävää ja kohta ei kyllä ole enää kenellekään epäselvää, että vatsassa kasvaa joku. Yhdetkään normaalit housut eivät mene jalkaan, joten olen joutunut käyttämään äippähousuja, sekä onneksi äitini osti minulle aikaiseksi joululahjaksi yhdet ihanat isot "treenihousut", jotka ovat aivan yber mukavat jalassa...

No, mutta voisin ehkä kertoa muitakin kuulumisia kuin pelkästä raskaudesta höpöttää, eiköhän siitä tule kirjoitettua tarpeeksi ennen synnytystäkin... Eemilillä on tällä hetkellä kurkunpääntulehdus, mutta onneksi se on jo paranemaan päin. Jouduin itse totaalliseen paniikkiin toissayönä kun Eemil heräsi yskäkohtaukseen kuulostaen kuin tukehtuisi ja hengitys oli todella raskasta, sekä kuulosti kuin henki ei kulkisi yhtään. Meinasin jo tilata ambulanssin, mutta annoin ensin hiukan vettä ja yskänlääkettä, joka rauhotti poikaa niin että pääsi jatkamaan unia. Itse en osannut mennä nukkumaan, koska pelkäsin pojan tukehtuvan yön aikana, joten menin koneelle istumaan ja kuuntelemaan Eemilin nukkumista. Muutama kaveri neuvoi Facebookissa laittamaan pojan viileään ilmaan, joten kun Eemil seuraavan kerran heräsi yskäkohtaukseen, kannoin pojan alakertaan, viilensin koko alakerran ja annoin Eemilin nukkua sohvalla. Itse en osannut vieläkään nukkua kunnolla, joten loppuyö menikin sitten sohvalla kaikkein ahtaimmassa nurkassa torkkuen, vaikka poika nukkuikin koko loppuyön välillä yskien, mutta ei kumminkaan siihen heräten.

Eipä tässä oikein muuta ihmeellistä ole tapahtunut, jouluvalmisteluita yritän kovasti tehdä ja suunnitella ensi viikolla olevia Veetin 1-vuotis synttäreitä... Nyt kumminkin lähden aloittamaan joulusiivousta, joten jatkan taas myöhemmin.

lauantai 1. joulukuuta 2012

perjantai 30. marraskuuta 2012

Oriflamen hemmotteluilta arvonta.

Kunnon postauskin on tulossa, kunhan kerään voimia sen tekoon.

Toimin siis Oriflamen edustajana ja puhuttiin oman tiiminvetäjäni kanssa, että järjestämme Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla asuville yli 18-vuotiaille arvonnan, jossa voit voittaa hemmotteluillan itsellesi ja kavereillesi kotonasi. Arvomme viisi kappaletta hemmotteluiltoja, joiden teeman saat itse päättää (vaihtoehtoina: ihonhoito, meikki, käsienhoito, jalkahoito tai vaihtoehtoisesti joku muu aihe, voittaessasi voit ehdottaa niin katsotaan onko se mahdollista).
Tähän arvontaan osallistuaksesi ei pidä tehdä mitään muuta kuin vastata muutamaan kysymykseen kommenttiboksiin (tai sähköpostiini: mhaavisto1@gmail.com , jolloin laita viestin otsikoksi Arvonta) ja ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.
Osallistumisaikaa on 31.12.2012 klo 12.00 saakka, jonka jälkeen otan tammikuun puolella mahdollisimman pian yhteyttä voittajiin sopiakseni sinulle sopivan päivän / illan hemmotteluillan pitämiseksi.

Kysymykset joihin vastaten olet mukana arvonnassa (vastaa kyllä tai ei):
1. Oletko käyttänyt Oriflamen tuotteita?
2. Oletko kiinnostunut kuulemaan lisää Oriflamesta?
3. Haluatko tietää keneltä voit ostaa Oriflame-tuotteita?
4. Haluatko järjestää ystävillesi Oriflame-illan?
5. Oletko jo itse Oriflame-edustaja?

Arpaonnea kaikille!

tiistai 20. marraskuuta 2012

Vaunujen / rattaiden kanssa liikkuminen.

Kun oli vielä kesä.
Nyt on pakko purnata aiheesta, joka on ärsyttänyt jo pidempään. Nimittäin vaunujen / rattaiden kanssa liikkuvat ihmiset, varsinkin ne jotka kulkevat julkisissa kulkuvälineissä ja jotka eivät ilmeisestikään käytösetikettiä osaa. Ja jos joku ei purnauksiani tahdo lukea, niin skippaa suosiolla tämä teksti.

a) Jos bussiin mahtuu vain kahdet rattaat, älä tunge niitä kolmansia siihen kahtien rattaiden taakse. On meinaan todella hankalaa yrittää itse satunnaisesti ilman rattaita kulkevana sukkuloida sieltä välistä ulos ja vielä hankalampaa on yrittää päästä ulos omien vaunujen kanssa jos ne kolmannet siinä takana ovat tukkeena. Tai jos on ihan pakko tunkea bussiin "ylimääräisten" vaunujen kanssa, niin älä nyt herran jumala ala pyörittelemään silmiäsi ja tuhahtelemaan kun pyydän väistämään hetkellisesti ulos, jotta pääsen itse jäämään oikealla pysäkillä. Eilen meinaan kävi juurikin niin, että kolmannet vaunut (ei kovinkaan pienet yhdistelmät) tunkivat omien vaunujeni taakse ja kun pyysin väistämään, niin yritti ensin tunkea väkisin penkkikäytävälle mennen entistä enemmän eteeni ja kun neuvoin siirtymään hetkeksi ulos, jotta pääsen itse helpoiten poistumaan bussista, alkoi se silmien pyörittely ja hyvin kovaääninen tuhahtelu...

b) Toinen mitä en voi käsittää ollenkaan on se, että ihmiset tunkevat bussiin ostoksia täynnä olevien rattaiden / vaunujen kanssa, täysin ilman lasta. Yleisesti ottaen tuota ilman lasta kulkemista yritetään myös peitellä mitä säälittävimmillä keinoilla ja liikutaan maksamatta. Onpa tosi kiva todeta, että bussiin ei mahdu, kun välillä siellä on ollut kahdet tai kolmetkin "tyhjät" rattaat täynnä ostoksia ja muuta krääsää. Menkää hitto kauppaan kävellen jos ei muuten ole varaa kulkea. Ei meinaan todellakaan ole kivaa odotella talvipakkasille seuraavaa bussia kun joku älypää on keksinyt ns. fiksun tavan säästää...

c) Nyt kun on tullut ainakin pk-seudulle näitä uusia busseja joihin mahtuu ainakin kolmet vaunut, välillä jopa neljätkin jos kaikki ovat pieniä, niin se ei tarkoita että sinne olisi tarkoitus mahtua vain kaksien vaunujen, niin että tilaa jää istumiselle. Itse nimittäin väistän automaattisesti, jos kyytiin on tulossa kolmannetkin vaunut, niin että ne mahtuisivat kyytiin, mutta muutamia kertoja olen nähnyt myös mammoja, jotka eivät tee elettäkään siirtyäkseen ja antaakseen tilaa vaan jatkavat istumista ihan kuin eivät huomaisikaan kolmansia rattaita, jotka sisään yrittävät.
Kaikkein törkein tälläinen tapaus, johon olen törmännyt oli eräs mamma, joka istui muina naisina ratasosan penkillä, eikä tehnyt elettäkään siirtyäkseen, vaikka kyytiin olisi tullut pyörätuoli ja siinä mamman valloittaman penkin kohdalla nimenomaan luki "Antakaa tarvittaessa tilaa pyörätuolille". Ja siis tuo pyörätuoli olisi mahtunut kyytiin erinomaisesti, jos tuo kyseinen mamma vain olisi perseensä nostanut penkistä. Ja ei, edes asiasta huomattaminen ei auttanut, vaan lopputuloksena bussikuski veti ovet kiinni ja jatkoi matkaa jättäen pyörätuolissa istuneen selkeästi todella vanhan miehen odottamaan seuraavaa bussia.

d) Toinen paikka, jossa käytöstavattomat rattaiden kanssa kulkijat ärsyttävät ovat ahtaat kaupat, kuten esimerkiksi oma armas lähikauppamme. Eihän siinä mitään, pakkohan ne rattaat on kauppaan mukaan ottaa, en itsekään niitä todellakaan ulos jättäisi, mutta onko ne rattaat pakko jättää keskelle käytävää kun itse muistat unohtaneesi ottaa jotain koriin toiselta puolelta kauppaa? Tiedän itse kokemuksesta, että niiden rattaiden kanssa ei todellakaan ole helppoa kulkea ahtaissa paikoissa, mutta hankalampaa se on yrittää liikkua omien rattaiden kanssa kun ei tarvitse joka käytävällä olla siirtelemässä jonkun vieraan lapsen kulkuvälinettä. Ja mihinkän siirrän ne rattaat ilman että sieltä tulee joku erittäin vihainen äiti raivoamaan kun hänen kultamussukansa vaunuihin on mennyt joku vieras koskemaan ja nyt lapsi on saanut ainakin elinikäiset traumat siitä? Ei nimittäin ole todellakaan harvinaista nuo raivoavat äidit, joiden vaunuja ei saa siirtää, mutta jotka eivät myöskään itse ole lähettyvillä niitä siirtämässä.
Itselleni ei tulisi mieleenkään jättää rattaita valvomatta mihinkään, edes kauppaan ja kadota toiselle puolelle liikettä. Pienen hetken saatamme kykkiä käytävällä muiden edessä, mutta sekin yleensä vain pakon kanssa, kun vaikka etsin jotain tiettyä hyllystä... Lisäksi siirrän kyllä meidän vaunuja mahdollisuuksien mukaan, jos joku sitä pyytää. Niitä saa myös itse siirtää, jos kokee sen nopeammaksi kuin pyytää minut siirtämään.

Eiköhän tuossa nyt ollut pahimmat ärsytyksen aiheet. Ja kyllä, liikun myös itse vaunujen kanssa aina kun johonkin liikumme, mutta itse sentään edes yritän käyttäytyä, sekä ottaa muut huomioon. Vielä kun muutkin ymmärtäisivät, että eivät ole koko maailman napa, eivätkä varsinkaan ainoita jotka vaunuilla liikkuvat...

lauantai 17. marraskuuta 2012

Asiat ja sanonnat, joita en kuvitellut tulevan eteen ennen äitiyttä.

Eemil vielä pitkien hiusten kanssa (ja ei meillä tavallisesti ole noin paljon tavaraa lattialla, mutta kun pojat innostuvat sotkemaan niin ei kerkeä siivota samaa vauhtia)
Tosiaan ennen äitiyttä en olisi todellakaan osannut kuvitella osaa tapahtumista joita on tullut eteen ja sanomisista joita itse olen päästänyt suustani. Selkeästi äitiys siis pääsee yllättämään joka kantilta...

Yllättäviä sanomisia (ja nämä ovat vain murto-osa kaikesta):
-Ota se nakki pois suusta ja tule ulos kaapista! (Veetin lempipuuhaa siis nykyisin on pureskella muovista leikkinakkia ja mennä keittiön kaappiin piiloon.)

-Älä kuvaa sen laaman pyllyä, vaan yritä saada koko laama kuvaan. Ei, älä kuvaa niiden lampaidenkaan pyllyjä, vaan yritä saada nekin kokonaisina kuvaan. (Yritin ohjeistaa Eemiliä valokuvaamisessa Elma-messuilla)

-Älä mene sinne laama-aitaukseen, vaikka se aikalailla sun sielunveli vaikuttaisikin olevan räkimisen puolesta. (Ohjeistin Eemilin vuoden -11 poninäyttelyssä kun oltiin katsomassa esillä olleita laamaa ja alpakkaa)

-Ei, kaikki pitkähiuksiset ei ole tyttöjä. (Eemil osoitti bussissa pitkähiuksista hevaripoikaa ja huusi kovaan ääneen "TYTTÖ!")

-Älä tunge niitä jalkoja sinne vessanpönttöön. (Eemil yritti tunkea jalkojansa wc-pönttöön samalla kun kävi pissalla)

-Ei, eno ei mennyt läppärin alle piiloon vaikka ruudulta hävisikin. Eikä se eno ole myöskään pöydän alla. (Eemil jutteli facebookin videokeskustelulla pohjoisessa asuvan enonsa kanssa ja kun keskustelu loppui, niin alkoi etsimään enoa läppärin ja pöydän alta)

-Älä siellä pöydän alla rupea nukkumaan, vaan mennään sänkyyn nukkumaan. (Sekä Veeti, että Eemil ovat useamman kerran yrittäneet mennä pöydän alle piiloon nukkumaan)

-Ei, et voi nukkua heijastin unikaverina. Sulla on jo kolme unilelua ja heijastin kuuluu vaunuihin kiinni, ei sänkyyn. (Eemil yritti raahata uutta heijastintaan unikaverikseen)

-Sä et tartte kolmia housuja, etkä kahta t-paitaa, etkä ainakaan kahtia kalsareita päällekäin kun mennään ulos. Yksi kerros vaatteita riittää mainiosti. (Eemil sentään edes oli yrittänyt pukea itse :D)

-Saisko äiti jooko käydä edes kerran yksin vessassa? (Molemat pojat ovat ahkerasti yrittämässä samaan aikaan vessaan)

-Älä syö sitä johtoa! (Veetin mielestä kaikki johdot on tehty maisteltaviksi ja varsinkin imurin johto tuntuu olevan minimiehelle pakkomielle)

Yli kuukauden vanha kuva Veetistä.
 Yllättäviä tekemisiä / asioita (näistä suurin osa luuloista kaikkosi jo Eemilin ollessa pieni):
 -En todellakaan kuvitellut viettäväni päiviäni hiukset ja vaatteet yltäpäältä kuolassa. (Kun pojat ovat olleet pienempiä, söivät jatkuvasti hiuksiani ja nyt Veeti on oppinut "pärisyttämään" mm. käsiäni ja jalkojani, niin että olen yltäpäältä kuolassa)

-Luulin, että lapselle riittäisi oma ruoka ja itse saisin syödä oman ruokani. (Pojat syövät sata kertaa mielummin minun lautaseltani kuin omiltaan ja lopputulos on yleensä, että itse saan syödä eri aikaa kuin pojat jos meinaan saada itsenikin kylläiseksi)

-Ihmettelin kovasti, että miksi kaikki äidit haaveilivat ajasta jolloin sai käydä yksin edes vessassa. (Kuten varmaan jo noista yllättävistä sanomisista selvisikin, niin se on tosiaan harvinaisuus)

-Luulin, että lapset olisi ollut helppo opettaa pitämään mm. lelut omassa huoneessaan ja siivoamaan omat jälkensä. (Sotkua tosiaan tulee nopeammin kuin sitä kerkeää siivota ja vaikka Eemil onkin jo hiukan oppinut siivoamaan jälkiänsä, niin Veeti kyllä sotkee Eemilinkin edestä. Ja ei, ne lelut eivät pysy lastenhuoneessa vaikka kuinka yrittäisi)

-Ennen Eemilin syntymää olin jo päättänyt itsekseni, että leluja ei tule montaa ja möykkääviä leluja ei yhtään. Luulin tuon päätöksen olevan helppo pitää. (Taisin unohtaa leluja ostavat sukulaiset kokonaan, joiden mielestä juuri ne möykkäävät lelut ovat hulvattoman hauskoja...)

-Kovasti ihmettelin myös niitä, jotka sanoivat kaipaavansa töihin. Eikö lasten kanssa kotona olo ole muka juuri kivaa ja ihanaa lomaa? (Tuo ihmettely katosi hyvin pian jo Eemilin syntymän jälkeen ja tajusin ettei lasten kanssa kotona olo tosiaankaan ole mitään lomailua. Pikemminkin satunnaiset keikkatyöt tuntuvat lomalta ja pitävät järjissään)

Nyt juuri ei tulekaan enempää noita mieleen ja pitää mennä laittamaan pyykit kuivumaan niin jatkan ehkä myöhemmin toisella osalla.
(pakko mainita jälkihuomautuksena, että ainoa lähes tulkoon periaatepäätös, jonka olen tehnyt ennen Eemilinkään syntymää ja joka pitää edelleen on, etten tule ottamaan yhtään varsinaista alastonkuvaa lapsista ja niin en ole myöskään ottanut. Ei niissä muuten mitään pahaa, mutta en ymmärrä ihmisiä jotka jakavat mm. facebookissa kaikki lastensa kylpykuvista lähtien...)

perjantai 16. marraskuuta 2012

Tulisi jo lunta.

Räkänokkamuruset lukee lelulehteä.
Viime kuulumisista on taas hetki ja viime postauksen jälkeen voitin jälleen messuliputkin. Tällä kertaa motorsport-, elma-, metsä-, kädentaito, outlet- ja lemmikkimessuille. Ja olihan sielläkin pakko käydä pyörähtämässä... Onneksi oma äitini suostui jäämään Veetin kanssa kotiin, jottei tarvinnut minimiestä raahata messuille kiukkuamaan ja sain keskittyä täysin huomion antamiseen Eemilille ja hauskaa Eemilillä ainakin vaikutti olevan...
Eemil nautti täysin siemauksin lemmikkimessuilla mm. siitä kun päästiin pojan kanssa katsomaan kuningasboaa lähietäisyydeltä ja saatiin jopa silittää sitä. Olipa pojalla ihmettelemistä 2,5 metrisessä käärmeessä ja tuskin nähdään ihan heti samanlaista... Eemil viihtyi myös elmamessujen puolella, jossa poika halusi välttämättä valokuvata itse joka ikisen eläimen joka vastaan tuli. Muutamia naurunpyrähdyksiä sain aikaiseksi takanani seisovissa ihmisissä, kun ohjeistin Eemiliä olemaan kuvaamatta laaman pyllyä, vaan yrittäisi saada koko eläimen kuvaan. En muuten olisi ikinä uskonut neuvovani vajaa kolme vuotiasta tuolla tavalla, mutta onhan tässä äitiyden aikana kerennyt tulla muutama muukin yllättävä kommentti omasta suustani (joista voisin jossakin vaiheessa tehdä oman postauksenkin)...
Outletexposta en löytänyt oikeastaan mitään ostettavaa, tai no, en yhtikäs mitään. Maatalousmessujen puolelta ostin kaksi pakettia luomuannospuuroa, joiden kaupanpäälliseksi tuli paketillinen luomu lettutaikinajauhopussi. Kyseistä lettutaikina sekoitusta en ole vielä kokeillut, mutta ainakin nuo puurot ovat jo melkein loppuneet, sillä ne maistuvat molemmille pojille mainiosti. Ostin siis tosiaan puolukan ja vadelman makuiset puurot.
Muuta ihmeellistä tuolla messuilla ei oikeastaan ollut, mutta oli ihana päästä viettämään aikaa Eemilin kanssa kaksisteen (vaikka pikkusiskoni olikin mukana ja myöhemmin näin messuilla myös Veetin kummitädin).

Näin mä kiipeän rattaiden alaosaan.
Mitään ihmeempiä ei oikeastaan muuten kuulu perheeseemme, paitsi että Veeti on nyt kokonaan siirtynyt tavalliseen maitoon ja pikkumiehen sänkykin siirrettiin Eemilin huoneeseen. Hyvinhän tuo samassa huoneessa nukkuminen on lähtenyt toimimaan ja vaikka Veeti kitisisikin (tai itkisi) yöllä jotakin, niin Eemil nukkuu hyvin sikeästi heräämättä mihinkään. Turhaan siis etukäteen pelkäsin poikien makuuhuoneen yhdistämistä. Vielä pitäisi hiukan sisustaa huonetta uudelleen, jotta pinnasängyn saisi fiksummin sinne mahtumaan, sillä tällä hetkellä pinnasänky on poikittain oven edessä ja veronpalautuspäivänä pitäisi käydä Veetillekin hakemassa oikea isojen poikien sänky, jotta minimies pääsisi vihdoin luopumaan pinnasängystä. Saapa nähdä mitä siitä muutoksesta sitten tulee. Mutta toisaalta, jos muutkin muutokset ovat tähän mennessä menneet näin hyvin, niin uskallan toivoa ja uskoa, että myös isoon sänkyyn siirtyminen menisi suht kivuttomasti.
Niin ja Veetin 1-vuotis neuvolakin saatiin varattua tammikuun alkuun ja synttäreitäkin olisi tarkoitus viettää ensi kuun puolessa välissä. Vielä kun osaisin päättää, että pitäisikö kutsua Veetin ns. kavereita (koska ei 1-vuotiaalla voi varsinaisesti kavereita olla, muita siis kuin vanhempien kavereiden lapsia)... Ainiin ja 1-vuotis hammaslääkärikin on täsmälleen 1-vuotis päivänä. Harmittaa vain hiukkasen kun ei saatu aikaa tuohon viereseen hammaslääkäriin, vaan joudutaan mennä paikalle kahdella bussilla kun ei aikoja ollut yhtään lähempänä... Tuntuu että koko ajan on kauheasti jotain, mutta sitten sitä menoa ei loppujen lopuksi olekaan niin paljoa kuin luulen.

Eemil halusi välttämättä yhdistää pirunsarvet ja tonttulakin (ja tuo hervoton tyynykasa on pojan itse kokoama).
Eemilin kuulumisia on ihan mielettömän hankala kertoa, koska ei Eemil oikeastaan kehity niinkään suurta vauhtia, että kehittymisestäkään voisi kertoa.. Päivät menee uhmaiästä kärsiessä ja pikkuveljen kanssa leikkiessä. Niin ja aina välillä pitää käydä kissaakin vähän halailemassa ja pussailemassa... Uhmaiästä riippumatta Eemil osaa siis olla mitä ihanin lapsi ja kaikkein ihaninta on kun pikkumies tulee illalla katsomaan telkkaria kainaloon ja rauhoittuu siinä iltaunia varten. Sitä ns. oikeaa uhmaikää siis odotellessa, kun kaikki tuo ihanuus loppuu ja tilalle tulee pikkupiru joka ei kuuntele yhtikäs mitään.
Pian pitäisi varata myös Eemilin 3-vuotisneuvola, mutta ehkä tässä on vielä aikaa kun sekin on vasta helmikuussa ajankohtainen.
Tarhakuviakin odotellaan edelleen ja niin toivoisin, että ne tulisivat mahdollisimman pian, jotta kerkeän sukulaisille antamaan kuvat viimeistään jouluna. Kuvat kun ilmestyvät ensin nettiin ja sieltä saan valita sitten haluamani kuvapaketin + kehitettävän sisaruskuvan. Pidetään siis peukkuja pystyssä, että kuvat olisivat onnistuneet...

Kuinka tyhmän näköinen voi kissa olla? :D
 Ja jottei tuo otsikko tuossa turhaan olisi, niin pakko hiukan purnata tästä Suomen ns. talvesta. Ensin tuli lunta ja elättelin jo toivoa, että se olisi jäänyt maahan ja pian olisi tullut pulkkailukelit / lumilinnan rakennuskelit. Mutta ei. Sitten tuli plussaa ja vesisadetta ja se lumi muuttui loskaksi, sitten tuli pakkasta ja se loska jäätyi, jolloin oli melkein mahdoton kulkea koska tämä Pohjois-Espoo ei todellakaan ole missään hiekoitus tärkeysjärjestyksen alkupäässä. Ja nyt kun marraskuu on jo puolessa välissä, onko lunta? No ei ole. Taivaalta sataa vettä harvase päivä ja plussa-asteita on ollut nyt joka päivä noin 5-10. Missä se talvi siis viipyyy? Tahdon kunnon pulkkailusäät, jotta päästään poikien kanssa pulkkamäkeen. Tahdon myös oikein paljon lunta, jotta saadaan poikien kanssa rakennettua lumilinna takapihalle, nyt kun pihalla kerran on tilaa sellaiselle. Olen nimittäin jo suunnitellut, että rakennan ison lumilinnan, jonka yhteyteen tulee pieni pylly- / liukurimäki, josta voi laskea omalla pihalla. No, kaipa se lumi sieltä pikkuhiljaa tulee kunhan jaksaa odottaa... Kunhan lunta tulisi edes jouluaatoksi, niin sitten olisin edes jotenkin tyytyväinen.

Murut sulassa sovussa.
Ja jos jotakuta kiinnostaa, niin viime postauksessa mainittu vesiongelma leikkipaikalla ja takapihallammekin on nyt hoidettu. Maakaivon tyhjentäjä kävi tyhjentämässä kaivon kaksi päivää sähköpostin jälkeen ja johan oli homma lokamiehellä saada kaivo auki. Loppujen lopuksi vesikin hävisi, mutta hiukan ikävänä yllätyksenä tuli se, että leikkipaikan sadevesikaivosta löytyi huumeruiskuja samalla kun lokamies tyhjensi kaivon... Nyt pitää sitten olla entistä tarkempi sen kanssa, että miten pojat leikkivät leikkipaikalla ja mihin koskevat, koska kukaan ei voi tietää kuinka vanhoja nuo ruiskut siellä kaivossa olivat...

Nyt kumminkin lähden pakkaamaan Eemilin yökamoja, sillä poika lähtee yökylään minun isälleni ja samalla nähdään minun mummonikin, jonka olen nähnyt viimeksi yli vuosi sitten ja joka ei ole Veetiäkään vielä nähnyt... Jatkan taas kertoilua jossain vaiheessa.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Kiitos räntäsateen ja ahkeran huoltoyhtiön, meillä on oma uima-allas pihalla.

Ja ei, koko postaus ei käsittele valitusta, mutta pakko se on alkuun purkaa ärsyyntymistäni. Olemme siis soittaneet huoltoyhtiöön valehtelematta varmaan viisi tai kuusi kertaa nyt puolen vuoden sisällä siitä, että leikkipaikan sadevesikaivo ei vedä ollenkaan ja sen johdosta koko leikkipaikka, sekä takapihamme lainehtii vedestä joka ikinen kerta kun sataa puolta tuntia kauemmin. Joka ikinen kerta asialle on luvattu tehdä jotakin ja aina ollaan oltu yhtä toiveikkaita, että jos nyt tällä kertaa, mutta ei. Eilisen räntäsateen johdosta pihamme ja taloyhtiön leikkipaikka on siis yhtä suurta uima-allasta, paitsi nyt kun yöllä on ollut pakkasta, niin se on muuttunut luistinradaksi. Tosi siistiä kun melkein voimme ulkoilla siinä, ilman että Eemil lähtee leikkimään mestariuimaria tai luistelijaa, sillä varsinkin leikkialueen vesilätäkkö on valehtelematta sen syvyinen, että Eemil kastuisi siinä ainakin polvia myöten.
Yritettiin tosiaan eilenkin soittaa huoltoyhtiölle noin kahden aikaan iltapäivällä (sieltä pitäisi vastata neljään saakka), mutta ei. Kukaan ei vastaa edes puhelimeen, vaan puhelu katkeaa loppujen lopuksi kun sinne ollaan jonotettu tarpeeksi kauan. Ja tämä ei ole edes ensimäinen kerta. Nyt on kumminkin otettu isännöitsijään yhteys ja onneksi isännöitsijä lupasi laittaa vauhtia huoltoyhtiöön, ei meinaan olla ainoita tässä taloyhtiössä (tai muissakaan saman firman huoltamissa taloyhtiöissä), jotka ovat isännöitsijöille ja vuokranantajalle valittaneet huoltoyhtiön saamattomuudesta...
Ohessa muutama kuvakin ah niin ihanan käyttökelvollisesta takapihasta ja leikkipaikasta. Samat kuvat lähtivät siis isännöitsijällekin todisteeksi, ettemme todellakaan liioittele vesiongelman kanssa.




Eemilin kuulumisia sen verran, että herran parturiaika meni aivan loistavasti. Eemil istui koko parturiajan todella kiltisti paikoillaan ja söi tikkariansa. Osa kunniasta Eemilin loistavaan käytökseen kuuluu myös ihanan lapsiystävälliselle parturille, josta kyllä huomasi että kyseinen tyttö sopii alalle mitä parhaiten. Parturi nimittäin kertoi koko ajan mitä teki ja esitteli kaikki käyttämänsä laitteet Eemilille etukäteen, sekä jutteli hiusten leikkuun ohessa Eemilille rauhoittavasti. Jäi siis todella positiivinen mieli tuosta hiusten leikkuusta ja mielelläni vien pojat uudelleenkin saman parturin hiustenleikuuseen jos se vain on mahdollista.
Toinen positiivinen kokemus oli Eemilin tarhakuvaus. Valokuvaaja oli todella ystävällinen ja ymmärsi, että molempia poikia jännitti sisaruskuvan otto ja että Veetiä väsytti kun päiväuni aika olisi ollut juuri silloin. Eemil ei muutenkaan näyttänyt nauttivan tilanteesta järin paljoa, joten valokuvaaja yritti saada Eemiliä rentoutumaan mm. esittelemällä kameransa etukäteen ja olisi antanut jopa Eemilin yrittää "ottaa valokuvaa" kamerallansa, eli painaa laukaisunappia. Tätä Eemil ei kumminkaan uskaltanut tehdä ja saa nyt nähdä minkälaiset kuvat sieltä tulee, sillä kumpaakaan pojista ei pahemmin valokuvaustilanne hymyilyttänyt ja aika vakavan ilmeen kuvia kuvaaja sai. Kuulemma Eemil jatkoi yksittäiskuvissakin samaa vakavaa linjaa, mutta tuleepahan edes jonkinlaiset kuvat...

Eemilin uudet hiukset, sekä siisti vaatetus valokuvausta varten.
Veetin kasvamisessa ei ole oikeastaan mitään uutta tapahtunut, paitsi että pikku hiljaa ollaan alettu siirtymään korvikkeesta tavalliseen maitoon ja hyvin näyttää vaihdos tähän mennessä sujuneen. Annan siis edelleen iltamaidon korvikkeena, mutta noin parin viikon sisällä olisi tarkoitus siirtyä kokonaan samaan maitoon muun perheen kanssa jos totuttelu jatkuu yhtä sujuvana kuin nyt. Ensimäistä kertaa annoin nimittäin normaalia maitoa noin kolmisen viikkoa sitten ja silloin pienelle tuli pieniä vatsaoireita, mutta nyt tauon jälkeen kun rupesin taas pari päivää sitten antamaan tavallista maitoa, niin ei ole Veetillä näkynyt enää minkäänlaista reagointia vatsaongelmina tai muunakaan. Eiköhän mekin siis saada kohta aloitettua pelkän tavallisen maidon juonti.
Viimeistään ensi viikolla olisi myös tarkoitus varata Veetille 1-vuotis neuvola-aika ja toivotaan, että saadaan se aika suhteellisen lähelle synttäreitä. Tuo meidän neuvola kun tuppaa aina olemaan täynnä ja kaikki ajat varattuja ties kuinka pitkälle saakka, niin ei ole mitään varmuutta ajan saannista... Mutta toivoa sopii, ettei neuvola-aika venähtäisi ainakaan ihan kauheasti yli 1-vuotis synttäreiden.

Eemilin käsitys Riepun kuvaamisesta.
Eemilin käsitys Riepun kuvaamisesta. vol. 2
Joulusuunnitelmista jos kertoisin vielä jonkin verran, vaikka siihen jouluun onkin vielä aikaa. Eli Eemilille on jo kaikki lahjat hankittu lukuunottamatta kahta hiukan kalliimpaa lahjaa (jos löytyy jostain, niin joku halpa digikamera ja leikkipölynimuri). Nyt siis lahjoiksi on: yöpuku, autolelu, kolmipyöräinen potkulauta (oiskohan ollut Plaston), palapelikirja ja sanojen opettelukirja. Yhteiseksi lahjaksi pojille on hankittu yksi dvd. Veetille taas on hankittuna vasta yksi lahja (kirja) ja nyt onkin alkanut iskemään kamala miettiminen, että mitä ihmettä voi 1-vuotiaalle edes ostaa lahjaksi. Tiedän, ettei sen ikäinen vielä tarvitse melkein mitään, varsinkaan kun pojan synttäritkin ovat ihan joulun lähellä, mutta olisi se nyt kiva jotain keksiä. Leluja meillä on kumminkin ihan tarpeeksi, joten niitä en edes harkitse ostavani enempää... Taidan siis vain päätyä ostamaan muutaman vaatekappaleen ja olla sitten tyytyväinen lahjaostoksiin.
Kaikki nuo lahjathan on siis ostettu "jo nyt", koska mielestäni on huomattavasti fiksumpaa ostaa lahjoja vähän etukäteen kun ne vielä ovat tarjouksessa, eikä sitten kauhealla kiireellä etsiä jouluostos ruuhkassa lahjoja kalliimmalla.
Jokos te lukijat mietitte joulua kovasti ja joko lahjoja on hankittu?

Loppuun voisin laittaa vielä muutaman uuden kuvan Veetistä kun herra innostui leikkimään minikokoisella jalkapallolla:



Hyvää loskapäivän jatkoa kaikille ja toivottavasti intoudun taas mahdollisimman pian kirjoittelemaan meidän kuulumisiamme.