Sairastupa taas vaihteeksi...

Isossa perheessä on hyvin luonnollista että perheessä ollaan sairaana useammin kuin pienessä perheessä. Tai oikeastaan kun yksi sairastaa ensin, kiertää kaikki pöpöt hyvin usein koko perheen vuorotellen ja pahimmillaan vielä useampaan kertaan.

Tällä hetkellä meidän perheessämme sairastaa minä. Kuumetta, yskää, lihaskipua ja kaikkea mahdollista flunssaan kuuluvaa noiden väliltä. Olo on ihan järkyttävä ja esimerkiksi eilen nukuin suurimman osan päivästä kun mihinkään muuhun en kyennyt. Vuorotellen paleli ja hikoilutti ja mikään asento ei tuntunut hyvältä kun lihaksia särki ja ne olivat kosketusarat. Lisäksi yskitti niin että oksetti ja tuntui että keuhkot tippuvat hetkenä minä hyvänsä yskimisen vuoksi.

Tänään aamulla olo oli jo hieman parempi, mutta heti kun yritin tehdä yhtään mitään olo huononi. Hikoiluttaa ja tuntuu siltä että tekisi mieli hillua alasti mutta heti jos vaatteita yrittää vähentää niin palelee. Onneksi J on vapaalla koko viikonlopun ja hän onkin auttanut todella paljon, muunmuassa vienyt lapset eilen ja tänään päiväkotiin yövuoronsa jälkeen koska oma oloni ei sitä ole sallinut. Ja kyllä, vien lapset päiväkotiin jos itse olen sairaana kunhan lapset ovat terveitä. En nimittäin saisi hetkeäkään levättyä jos neljä lasta riehuisi kotona ja olisi koko ajan vaatimassa jotakin.
Joidenkin mielestähän on lähes pyhäinhäväistys jos vanhempi ei pidä lapsia kotona kun itse sairastaa, mutta minä voin sanoa suoraan että tahdon parantuakin joskus ja siihen auttaa lepo joka taasen ei neljän lapsen kanssa ole mahdollista kuten yllä jo totesinkin...

Tällä hetkellä yritän parantaa itseäni lepäämällä, särkylääkkeillä, finrexinillä, panadol hotilla ja carmoliksella. Ja todellakin toivon ettei tämä pöpö jää turhan pitkäksi aikaa perheeseemme sillä ei ole kiva sairastaa ja vielä vähemmän kivaa on se jos lapset sairastavat. Jo pelkät normaalit kotityöt tuntuvat tällä hetkellä ylitsepääsemättömiltä saatika koiran ulkoilutus ja minun täytyykin kiittää onneani, että J on auttanut myös ulkoiluttamalla koiraa. Eilen J tuli jopa ruokatauolla kotiin käymään jotta sai autettua laittamaan lapset nukkumaan ja käytti koiran. Itse nimittäin nukahdin jo hieman kahdeksan jälkeen...

Onko teillä hyviä vinkkejä flunssan selätykseen?

Raikasta juomaa Raikastamolta!

Saimme Raikastamolta joku aika sitten huikean paketin joka sisälsi pillimehuja, sekä limuja. Paketista paljastui kuusi eri makuista limua ja neljä eri makuista pillimehua joita pääsimme testaamaan. Varsinkin pojat olivat tästä yhteistyöstä todella innoissaan sillä he tykkäävät kun saavat esimerkiksi pillimehun evääksi ulos ja itsekin olin innoissani kun testattavat tuotteet olivat luomua.

Alkuun voisin kertoa hieman Raikastamosta yrityksenä. Tarina alkoi kuudesta ystävyksestä joita kaikkia yhdisti haave omasta omenatarhasta. Kellään heistä ei kumminkaan ollut omaa maata joten he ostivat vanhan mehupuristimen, rekallisen pulloja ja paljon parhaita luomuomenia. Tämän jälkeen he alkoivat valmistaa mehua ometarhan yhteydessä olevassa vanhassa varastossa. Tämä omenamehu voittikin jopa vuoden luomutuote palkinnon. Tästä alkoi Raikastamon tarina ja nämä kuusi ystävystä haaveilevat edelleen siitä omasta omenatarhasta mutta sitä odotellessa he laajentavat valikoimaansa ja tekevät tuotteitaan tunnetuiksi.

Pillimehuista saimme testiimme kaikki neljä makua, eli omena-päärynä, appelsiini-porkkana, karpalo-viinirypäle ja mustikka-omena. Kaikki neljä makua kuulostivat hyvin mielenkiintoisilta mutta etukäteen eniten kiinnostusta herätti itsessäni tuo appelsiini-porkkana joka muuten omasta mielestäni oli sitten lopulta myös paras maku. Pojat tykkäsivät ihan kaikista mauista ja mikä parasta, näissä pillimehuissa ei ole yhtään lisättyä sokeria! Nämä ovat siis monta kertaa parempi eväsjuoma kuin sokerilla kyllästetyt pillimehun mitä löytyy melkein jokaiselta huoltoasemaltakin.

Karpalo-viinirypäle sen sijaan ei ollut ihan omaan mieleeni mutta pojat tykkäsivät siitäkin. Eivät muuten edes vissiin tajunneet että tämä oli terveellisempi vaihtoehto muille pillimehuille ja koska sokeria on muutenkin liikaa melkein kaikessa niin nämä ovat loistava vaihtoehto pojillemme jotka käyvät valmiiksi jo ylikierroksilla ilman ylimääräistä sokeriakin...

Limuista saimme testiin kuusi eri makuista limua joista kaksi ovat uutuusmakuja eivätkä siksi ole vielä Raikastamon verkkosivuilla esillä. Limujen makuina oli: verigreippi, appelsiini, sitruuna, kola, greippi ja bitter lemon. Jokainen limuista maistui juuri sille mille sen voisin olettaa maistuvan ja kolme makua oli ehkä hieman enemmän aikuisen kuin lapsen makuun. Verigreippi, greippi ja bitter lemon saivat nimittäin lapsilta aikaiseksi suun mutristelua vaikka pojat kovasti kilpaa kehuivatkin niitäkin hyvän makuisiksi. Lopputulos oli kumminkin se että kyseiset limut jäivät minulle ja J:lle juotavaksi kun ei pojat niitä halunneet lisää. Poikien yhteinen lempimaku limuista oli kuulemma appelsiini ja oma suosikkini oli sitruuna kun J taas piti eniten kolan makuisesta.

Kokonaisuudessaan tuotteet olivat todella hyviä ja ainakin pillimehut tulevat olemaan jatkossakin hankintalistallamme varsinkin eväitä miettiessä. Limuja en harmikseni ole vielä löytänyt mistään kaupasta mutta varmasti tulen limujakin ostamaan tulevaisuudessa kunhan ensin löydän kaupan joka niitä myy...

Postaus toteutettu yhteistyössä Raikastamon ja Mammalandian kanssa.

Kysy niin minä vastaan.

On jo muutama hetki aikaa siitä kun viimeksi olen laittanut blogiini kysy niin vastaan postausta. Nyt juuri sinulla onkin mahdollisuus kysyä mitä ikinä tuleekaan mieleen esimerkiksi perheestämme, koirastamme tai vaikka suurperheen äitinä olosta. Jätän toki vastaamatta liian henkilökohtaisiin kysymyksiin, mutta muuten voit kysyä ihan mitä vain mieleesi juolahtaa.

Voit kysyä vain yhden kysymyksen tai voit kysyä useamman. Jos kysymyksiä tulee monta niin saatan jakaa vastauksia useampaan postaukseen.

Kysymyksiä otan ainakin ensi viikkoon saakka vastaan.

Jätä kysymyksesi kommentteihin niin kokoan niistä vastauspostauksen vaikkapa noin viikon päästä.

Niilon 5. puheterapiakäynti

Keskiviikkona Niilolla oli jo viides puheterapiakäynti ja vaikka se ei loppujen lopuksi olekaan kovinkaan montaa kertaa niin kumminkin kyseessä on jo kolmasosa niistä viidestätoista käynnistä jotka vaaditaan ennen kuin saamme lähetteen erikoissairaanhoitoon. Vielä on siis matkaa siihen että saadaan lähete tutkimuksiin ja yksityiselle puheterapeutille mutta jostain se on aloitettava.

Yleensä minä jään odotustilaan odottamaan siksi aikaa kun Niilo tekee tehtäviä mutta tällä kerralla puheterapeutti tahyoi opettaa tukiviittomia minullekin ja siksi olin mukana huoneessa. Aika myös alkoi hieman etuajassa joten Niilolla oli vielä eväiden syönti kesken kun astuimme puheterapeutin huoneeseen mutta tämä oli puheterapeutista vain hyvä juttu sillä samalla hän sai tarkkailtua sitä miten Niilo pureskelee ruokansa. Pureskelu ei kuulemma ollut ihan sellaista kuin pitäisi ja puheterapeutti pyysikin että ottaisin Niilolle evästä mukaan myös ensi kerralla jotta hän saisi katsottua olisiko pureskelu edelleen "kummallista". Tavasta pureskella ruokaa voisi nimittäin myös päätellä erilaisia asioita puheentuottamiseen liittyen. Lupasin ottaa jotain pureskeltavaa mukaan ensi kerrallakin jos muistaisin sillä nyt Niilolla on hetki taukoa puheterapiasta.

Kun aika alkoi, puheterapeutti teki alkuun muutamia tehtäviä Niilon kanssa jotka poika kylläkin yritti heittää ihan leikiksi. Lopulta Niilo kumminkin onneksi keskittyi ja teki tehtävänsä kunnolla samalla kun puheterapeutti yritti opettaa pojalle tukiviittomia. Tämän kerran tukiviittomat tuntuivat ehkä hieman turhilta omasta mielestäni sillä aiheena oli eläimet. Toki on parempi mitä enemmän Niilo saa kommunikoitua haluamiansa sanoja mutta kahdentoista eri kotieläimen niinkuin esimerkiksi kana ja vuohi tuntui hieman turhalta sillä tuskin tulisimme kovinkaan usein esimerkiksi vuoheen törmäämään...

Saimme tällä kerralla mukaan myös ohuehkon kommunikointivihkon jossa oli kuvia asioille ja tekemisille joita lapsiperheessä tarvitsisi. Aiheina vihkossa on muunmuassa nukkumaanmeno, aamupala, lounas, ulkolekit, pukeminen ja sisäleikit. Tämän vihkon avulla olisi tarkoitus opetella kommunikoimaan entistä paremmin ilman että joudumme raahaamaan mukana irrallisia kuvakortteja. Tämä vihko olisikin tarkoitus ottaa joka paikkaan mukaan ja kehoittaa jopa päiväkotia käyttämään sitä jotta vihkon käytöstä tulisi mahdollisimman pian rutiinia Niilolle.
Vihkon käyttö aloitetaan niin, että mahdollisimman moni asia sanoitetaan ja samalla näytetään vihkosta kuvaa kyseiselle asialle, tunteelle tai tekemiselle. Näin lapsi alkaa oppimaan että mikä kuva tarkoittaa mitäkin asiaa ja vähitellen olisi tarkoitus saada Niilo näyttämään itse vihkosta asiansa.

Ainakin tällä hetkellä vihko on Niilolle suuri aarre ja sitä kannetaan kovasti mukana ja kun sitä ei tarvita niin Niilo piilottaa vihkonsa ettei veljet pääse siihen vahingossakaan käsiksi. Toivotaan että tämä kommunikointivihko auttaisi hieman edes Niiloa kommunikoimaan selkeämmin niin ettei vieraampienkaan tarvitsisi arvailla mitä Niilolla on asiaa.

Miten valmistaudumme mätsäreihin?

Nyt kun olen oikein kunnolla innostunut mätsäreistä ja osallistumisia on alkanut tulla enemmän, voisin kertoa kuinka valmistaudumme osallistumiseen. Suhteellisen sama kaava tulee varmasti olemaan sitten joskus jos uskaltaudun kokeilemaan virallisia näyttelyitä.

Noin viikkoa aiemmin päätän viimeistään että tahdonko osallistua vai en sillä tällä tavalla yritän opetella siihen ettei virallisissakaan näyttelyissä voi perua osallistumistaan. Joskus lähtö on enemmän spontaani jos kuulen mätsäristä vasta esimerkiksi edellisenä päivänä, mutta pääsääntöisesti pyrin päättämään ajoissa.

Ennen ensimmäistä mätsäriä harjoittelimme hieman kotona ravaamista sekä koiran seisotusta mutta nyt en ole sitä tehnyt sillä en kumminkaan osaa itse sanoa teenkö kyseiset asiat oikein vai olisiko niissä petrattavaa. Mätsäreissä sen sijaan ollaan saatu hyviä vinkkejä ja varmaan jo hieman saatu lisäkokemustakin sillä Windyn kehäkäytös on parempaa kuin ekoilla kerroilla.

Sitten se pesu ja puunaus. Joka kerta on Windyä pese ennen mätsäriä ja sopiva shampookin on ollut vielä hieman hakusassa. Saimme kuvin Ole Hyvä Luonnontuotteelta testiin Luonnollinen Kamu koirashampoon, sekä Luonnollinen Kamu koiran tekstiileille tarkoitetun pesuaineen ja olihan niitä kokeiltava. Aiemmin olin ostanut halvemman shampoon jossa oli mukana hoitoaine, mutta tämä vain tuntui vaahtoavan koko ajan enemmän ja pois huuhtelu tuntui olevan kovan työn takana.
Hieman jännitin sitä kuinka Windyn turkin saisi selvitettyä kun shampoossa ei ollut hoitoainetta mukana mutta toivoin parasta kun aloin Windyä eilen pesemään ennen mätsäriin lähtöä.

Shampoossa oli hyvin mieto tuoksu joka tuntui nenääni hyvin miellyttävältä. Lisäksi shampoo levittyi oikein helposti. Pois huuhteleminenkin oli helppoa eikä shampoo jäänyt turhan pitkäksi aikaa vaahtoamaan. Mieto tuoksu joka oli shampoota levitettäessä ei myöskään jäänyt koiraan joten tuoksun ei pitäisi häiritä koiraakaan pesun jälkeen.
Huolellisen kuivaamisen jälkeen oli vuorossa tietenkin harjaaminen ja olin todella yllättynyt kun harjaaminen onnistui täysin ilman ongelmia siitä huolimatta ettei shampoo sisältänyt hoitoainetta. Takut saatiin selvitettyä ja koira mätsärikuntoon.
Vaikka tämä shampoo ei olekaan halvin mahdollinen niin pienellä kokemuksellani sanoisin että Luonnollinen Kamu shampoo on hintansa arvoinen.

Koska nyt oli koira pesty ja puunattu, ajattelin että olisi hyvä pestä myös Windyn peti. Siispä tuumasta toimeen ja peti pesukoneeseen ja pesuaineeksi Luonnollinen Kamu sarjan pesuainetta.
Hyvin tuli peti puhtaaksi ja tuoksu oli hyvin mieto eucalyptuksen tuoksu joka sekin hälveni hyvin pian kuivumisen jälkeen.

Voinkin suositella molempia Luonnollinen Kamu sarjan tuotteita hyvällä omallatunnolla ja heti kun tuotteet alkavat olla lopussa, etsin varmasti jälleenmyyjän jolta näitä saa ostettua lisää.

Postaus toteutettu yhteistyössä Mammalandian ja Ole Hyvä Luonnontuote verkkokaupan kanssa.
Mammalandian Facebook-sivut

Kun itsestämme lasun teimme

Itse itsestään lastensuojeluilmoituksen teko on yleensä hyvin vaiettu ja jopa nolo aihe josta hyvin harvoin puhutaan julkisesti edes tutuille. Lastensuojelu on myös asia jota hyvin usein pelätään ja kiertääpä netissä jopa juttuja siitä kuinka lastensuojelu ottaa ja vie lapset mukamas täysin ilman syytä. Koska aiheesta täytyisi mieluummin puhua enemmän jottei se olisi niin iso tabu niin ajattelin nyt kirjoittaa meidän perheestämme.

Mitään akuuttia syytähän perheessämme ei ole lastensuojelulmoitukselle ja painotan, että ilmoituksen teimme tosiaan ihan itse eikä kukaan ulkopuolinen. Kenenkään ei siis tarvitse alkaa spekuloimaan mitään mikä ei pidä paikkaansa.

Mistä kaikki sai alkunsa?

Olimme jokunen aika sitten päiväkodissa palaverissa sillä päiväkodilla oli hieman huolta siitä, miten minä ja J jaksamme arkea kun alle kouluikäisiä lapsia on neljä kappaletta ja näistä yhdellä lapsella on adhd-testit edessä ja toisella lapsella liuta testejä, puheterapiaa, sekä sairaalajaksoja puhumattomuuden vuoksi. Tämän lisäksi Leevikään ei oikein syö kunnolla. Tai no, syö kaikkea mikä on vähäänkään makeaa ja hyvää mutta kunnollinen ruoka ei tunnu uppoavan. Vähitellen totutetaan Leeviä syömään kunnolla mutta koska syöminen on heikkoa niin yöheräilyjä on luonnollisesti hieman enemmän.

Palaverissa sovimmekin siis, että teemme itsestämme lastensuojelullisen tuen tarpeen kartoituksen jotta saamme apua arkeemme ajoissa vielä kun jaksaminen riittää hyvin. Tällä tapaa meillä on mahdollista saada apua myös Eemilin järjettömiin raivareihin kotona joiden aikana poika heittää tavaroita, huutaa ja paiskoo ovia. Järjestelmällinen jäähylle laittaminenkaan tai kieltäminen ja keskustelu kun ei ole tähän käytökseen auttanut joten jossain vaiheessa on pakko nöyrtyä ja hakea ulkopuolista apua.

Yksi iso syy, miksi päiväkoti tätä myös ehdotti oli se että myönsin suoraan ettei meillä ole järin suurta tukiverkostoa. Tai tukiverkosto toki löytyy jotka auttavat oman jaksamisensa sekä pystymisensä puitteissa, mutta Niiloa ja Leeviä ei oikein saada ikinä mihinkään varsinkaan yöksi. Tästä johtuen minulla ja J:llä on ollut kahdenkeskistä aikaa viimeksi noin neljä vuotta sitten. Ei siis tosiaankaan järin usein...

Nyt on siis tosiaan ilmoitus tehty ja sosiaalityöntekijän kanssa puhuttu puhelimessa. Ensi kuussa meille tulee kaksi kappaletta sosiaalityöntekijöitä käymään ja juttelemaan. Samalla puhutaan mahdollisuudesta saada tukiperhe. Tukiperheisiin tosin on järjettömät jonot ja sosiaalityöntekijä ei vaikuttanut kovinkaan optimistiselta sellaisen saannin suhteen mutta ainakin yritämme. Ilman yritystä kun ei ainakaan sellaista saada.

Sosiaalityöntekijöiden suhtautuminen tähän oli suorastaan ihana. He pitivät todella hyvänä sitä, että tukea haetaan ajoissa vaikkei tiedä edes vielä tuleeko tuelle tarve. Tällä tapaa pyritään pitämään jaksaminen varmana jottei jaksaminen vahingossakaan lopu. Rupeamme myös hakemaan meille tukiperhettä jotta saisimme J:n kanssa joskus aikuisten aikaa ilman lapsia. Katsotaan kumminkin nyt saadaanko tukiperhe sillä jonot ovat todella pitkät.

Tällaisistakin asioista tulisi pystyä puhumaan avoimemmin ja vaikkei tämä postaus varmasti ollut selkein niin tahdon kumminkin avata asiaa sillä se liittyy arkeemme josta tahdon kirjoittaa rehellisesti.

Plastex 80v!

Sain jokunen aika sitten Plastexilta ison kasan keittiöön ja kattaukseen sopivia muovituotteita testiin ja mukana oli todella paljon sellaisia tuotteita, joita keittiöstämme vielä puuttui ja joita en ollut osannut ajatella tarpeellisiksi mutta jotka kumminkin ovat olleet käytössä ihan mahtavia.

Plastexhan on todella vanha suomalainen firma, joka tuottaa kaikenlaisia muovisia tuotteita kotitalouksiin ja voisin jopa veikata, että jokaisessa perheessä on joskus ainakin ollut jotain Plastexin valmistamaa. Itsekin koin pienoisia ahaa-elämyksiä saamani laatikon sisältöä tutkiessa sillä osa tuotteista oli tuttuja jo lapsuudestani mutta en jostain syystä kumminkaan ollut osannut yhdistää näitä esimerkiksi vauvapulkkaan joka meillä ilmeni todella hyödylliseksi jo Eemilin vauva-aikana. Plastex valmistaa myös marjapoimureita, pulkkia, juomapulloja, leluja ja lähes tulkoon kaikkea mitä vain voi kuvitella muovista valmistettavan.
Plastex aloitti toimintansa vuonna 1936 joten firman toiminta on jatkunut jo 80 vuotta. Vaikka firmalla on aikoinaan mennyt huonomminkin niin siitä kumminkin noustiin ja suomalaiset saavat edelleen nauttia kotimaisista laatutuotteista muunmuassa keittiöissään.
Jos tahdot lukea enemmän Plastexin historiasta niin siihen voit tutustua täällä.

Pojat olivat lähes tulkoon yhtä innoissaan paketista kuin minäkin ja he löysivät itselleen hyvin nopeasti omat juomapullot. Uudet juomapullot tulivatkin tarpeeseen sillä Windy oli tuhonnut yhden juomapullon ja pojat itse olivat hävittäneet kaksi juomapulloa. Tasan yksi päiväkotiin ostetuista juomapulloista olikaan enää käyttökelpoinen. Juomapullot varsinkin olivat todella nostalgisia sillä muistan itse käyttäneeni samanlaisia omassa lapsuudessani ja pari kertaa olenkin miettinyt sellaisen hankkimista, mutta poikien painostuksesta olen yleensä päätynyt johonkin juomapulloon jossa on joku poikien mielestä kiva kuva.

Ehdotonta plussaa Plastexin keittiö- ja kattaustuotteissa on se, että tuotteet kestävät tiskikoneen. Meillä tuotteet pääsivät tiskikone testiin heti kun otin ne paketista pois sillä olenhan mukamas kiireinen kotiäiti enkä enää töiden jälkeen jaksa alkaa tiskaamaan astioita käsin. Joka ikinen tuote tuli tiskikoneesta ulos juuri sellaisena kuin olin ne sinne laittanut eli näiden tuotteiden kanssa ei tarvitse pelätä muovin sulavan tiskikoneessa. Olen nimittäin itse nähnyt myös sitä että epähuomiossa laitan tiskikoneeseen jotakin muovista joka ei tiskikonetta sitten kestäkään. Pesuohjelman jälkeen vastassa saattaakin olla epämääräinen möykky sulanutta muovia. Onneksi tämä on viimeksi tapahtunut joskus aikoinaan vanhan tiskikoneen aikoihin ja nykyisin olen tarkempi kestävyyden suhteen jotten riko tiskikonettamme tällaisella toiminnalla...

Lapsiperheitä ajatellen on myös ihan huippu juttu, että kaikki Plastexin tuotteen ovat bpa-vapaita. Vanhempien ei siis tarvitse pelätä tuotteista irtoavan myrkyllisiä kemikaaleja ja juomapullot uskaltaa hyvin antaa lasten käyttöön. Nykyaikana kun ihmiset osaavat olla tarkempia tuotteiden myrkyistä on ihan mahtavaa että Plastex tekee oman osansa myrkyttömyyden edistämiseksi. Ei nimittäin ole vieläkään itsestäänselvää että edes kaikki vauvatarvikkeet olisivat bpa-vapaita ja siksi lisää myrkyttömyyteen panostavia firmoja tarvitaan.

Tiesittekö muuten, että Lohjalla sijaitsee Plastexin tehtaanmyymälä? Siellä kannattaa käydä pyörähtämässä ja tekemässä mahdollisesti hyviäkin löytöjä jos sattuu Lohjalla päin liikkumaan. Tehtaanmyymälän aukioloajat, sekä osoitteen löydät täältä.

Plastexin tuotteita tulee varmasti löytymään jatkossakin meidän taloudestamme sillä kyllähän se kannattaa mahdollisuuksien mukaan suosia kotimaista yritystä jotta jälkipolvillammekin olisi mahdollisuus kokea nostalgisia ahaa-elämyksiä esimerkiksi keittiötuotteita ostaessaan.

Kirjoitus toteutettu yhteistyössä Mammalandian ja Plastexin kanssa.
Plastexin Facebook-sivut.
Mammalandian Facebook-sivut.

Iltahulinat

Kun kerran kerroin tuossa pari päivää sitten aamuistamme niin ehkä nyt sitten olisi hyvä kertoa vuorostaan siitä kuinka iltamme sujuvat. Kuvassa oleva kone ei muuten ole toiminnassa, joten kenenkään ei tarvitse iskeä kukkahattua syvälle päähän sen vuoksi.

Heti alkuun sanon että arki-iltaisin pojat hulinoivat selkeästi viikonloppuiltoja enemmän. Uskoisin tämän johtuvan siitä ettei nukkumaan malteta mennä arkisin kun tarhan jälkeen pojat käyvät ylikierroksilla ja he haluavat esimerkiksi leikkiä kotona olevilla leluilla. Lisäksi ainoastaan Leevi nukkuu viikonloppuna päiväunet ja uskoisin sen väsyttävän poikia kun arkisin he kumminkin nukkuvat päiväkodissa päiväunet.

Joka ilta iltatoimemme alkavat 18.30 - 19.00 riippuen siitä kuinka väsyneitä pojat ovat. Iltatoimemme järjestys on suihkuun, iltapalalle, hampaiden pesulle ja nukkumaan. Kuulostaa helpolta mutta sitä se ei aina ole sillä jos J on esimerkiksi yövuorossa on kaikkien neljän lapsen nukkumaan saaminen oikeaan aikaan hieman haastavaa. Lisäksi joitakin pitää saada käytettyä ja J:n ollessa yövuorossa käytän koiran yleensä sen jälkeen kun pojat ovat käyneet suihkussa ja vasta lenkin jälkeen pojat syövät iltapalan. Nyt kun kelit ovat alkaneet viilentymään on varmaan vähitellen hieman myöhäistettävä iltoja niin että iltatoimet alkavat vasta koiran käyttämisen jälkeen tai muutettava niin että pojat käyvät suihkussa vasta iltapalan jälkeen. En nimittäin tahdo poikien saavan esimerkiksi flunssaa sen vuoksi että he hiippailevat mukanani ulkona suihkun jälkeen.

Nukkumaan meillä menee ensin Niilo ja Leevi kello 19.30. Laitan ensin Niilon sänkyynsä ja sen jälkeen lähden nukuttamaan Leeviä. Kaksi isointa saavat sen aikaa vielä leikkiä tai katsoa lastenohjelmia jotta he pysyvät hiljaa ja pienemmät saavat nukahtaa rauhassa. Ei kumminkaan ole mitenkään harvinaista että Niilo saattaa juosta huoneestaan karkuun hihittäen ja jopa tulla herättämään Leevin ihan vain koska se tuntuu pojasta olevan suunnattoman hauskaa. Ei myöskään ole harvinaista että Eemilille ja Veetille tulee jostain taistelua ja he herättävät pienemmät metelöinnillään juuri kun molemmat pienistä on nukahtanut. Tämähän siis tarkoittaa että koko homma pitää aloittaa alusta.
Hyvinä iltoina pienemmät nukahtavat noin kymmenessä minuutissa ja kun pienemmät ovat nukahtaneet niin alkaa isompien nukkumaanlaitto. Joskus Veeti saattaa nukahtaa jo sohvalle josta hänet on helppo kantaa sänkyynsä nukkumaan mutta tätä ei tosiaankaan tapahdu kamalan usein. Huonoina iltoina isompien nukahtaminen tuntuu vain venyvän ja venyvän, mutta onneksiisommatkin pojat nukahtavat aina jossain välissä.

Pahimpina ilmoitana saan Leevin ja Niilon juuri nukkumaan jonka jälkeen Eemil sekä Veeti alkavat taistelemaan jostakin ja herättävät pienemmät. Tämän jälkeen on hommana ensin selvittää isompien riidat jotta he hiljenevät, sitten laittaa pienemmät uudelleen nukkumaan. Jos kyseessä tosiaan on todella huono ilta, ei Leevi yleensä tahdo nukahtaa uudelleen ihan helposti vaan pahimmillaan poika alkaa vain naureskelemaan ja kiipeilemään ylitseni kun yritän saada Leevin nukahtamaan tissille. Edelleen puhun pahimmasta mahdollisesta skenaariosta ja pahimpina iltoina isommat saattavat hulinoillaan herättää pienemmät vielä useammankin kerran. Onnekseni tälläisiä iltoja ei kumminkaan ole kamalan usein ja onneksi J ei ole aina yövuorossa.

Kun pojat on vihdoin saatu nukkumaan, lössähdän itse sohvalle katselemaan telkkaria tai selailemaan nettiä puhelimellani. Jos kaikki pojat nukahtavat todella kiltisti niin saatan jopa yllättää itseni ja katsoa elokuvan. Arkisin jaksan kumminkin harvemmin jäädä katselemaan elokuvia ja suunnilleen tunnin päästä lasten nukkumaan saannista könyän jo itsekin nukkumaan.

Miten teidän iltanne sujuvat?

Aloittelija koiran raakaruokinnassa

Kuten olen jo pariinkin otteeseen kertonut, koiramme on täysin raakaruokinnalla ja koska olen vielä aloittelija raakaruuan parissa, ajattelin hieman kirjoittaa ajatuksiani tähän astisesta raakaruokinnan sujumisesta. Eihän sitä voi tietää vaikka joku jakaisi kanssani samoja ajatuksia.

Hieman ennen kuin Windy muutti meille, oli luuloni raakaruokinnasta aikalailla tasoa "koiralle lihaa tietty määrä kuppiin ja se on siinä." Luulinkin siis että raakaruokinta olisi yksi maailman yksinkertaisinmistä asioista ja siksi se kuulosti juuri minulle sopivalta mielestäni.

Kumminkin kun kävin Windyä katsomassa ensimmäisen kerran ja sijoittaja alkoi puhumaan kaikennäköisistä lisistä ja kuiduista ja kaikesta muusta, aloin miettimään että ehkä se raakaruokinta ei olekaan niin helppoa kuin kuvittelin ja siksi useampi koiranomistaja tyytyy lemmikkinsä ruokkimiseen nappulalla. Halusin kumminkin ehdottomasti oppia lisää ja niinpä kotiin päästyäni aloin tutkimaan raakaruokinnan perusteita.

Osa raakaruokinta infosta menikin ihan yli ymmärrykseni, mutta sehän ei minua lannistanut. Tahdoin oppia lisää ja onneksi Windy oli jo sijoitukseen luovuttaneella henkilöllä ollut 50/50 raaka- ja nappularuokinnalla. Siitä olikin helppo lähteä opiskelemaan asiaa lisää. Windyn hintelän rakenteen vuoksi raaka oli myös todella hyvä vaihtoehto nappulan lisänä sillä massaa oli tarkoitus saada hieman lisää.

Ensimmäisen kuukauden jälkeen kyllästyin kumminkin nappuloiden liottamiseen ja nappulan syöttämiseen eikä Windykään tuntunut pahemmin keräävän massaa tällä ruokinnalla. Ilmoitinkin sijoitukseen luovuttaneelle henkilölle, että siirryn koiran kanssa pelkällä raakaruokinnalle ja tämä oli hänelle ok.

Nyt Windy on ollut noin kuukauden pelkällä raakaruokinnalla eikä kaikki ole minulle vieläkään ihan selvää. Koko ajan tuntuu että opin jotakin uutta mutta onneksi se ei todellakaan ole huono asia.
Toki olen saanut laskettua Windylle sopivan määrän lihaa per päivä ja se on puoli kiloa päivässä syötettynä kahdessa osassa. Tämän lisäksi on tietenkin lisiä jonkinverran niinkuin esimerkiksi lohiöljy öljylisänä.

Pelkkään raakaruokintaan siirtymisen jälkeen on ruoka alkanut maistumaan Windylle aivan eri tavalla ja kuppiin ei enää jää puolia ruuasta. Massaakin tuli alkuun lisää ihan kivasti, mutta massan tulo on alkanut hieman tasoittumaan eli selkeästi ruuan määrä on oikea. Jos koirasta alkaa jostain syystä tulemaan tanakan puoleinen niin ruuan määrää vähennetään ja jos jostain syystä koira alkaa laihtumaan niin sitä puolestaan lisätään. Tämä on itsestäänselvyys varmasti, mutta itseäni ainakin helpotti tieto että ruuan määrät joita voi laskea ovat vain suuntaa antavia eikä ehdottomia.

Pakko kyllä myöntää, että alkuun en edes tiennyt että mikä virka on kasvisraakapötköillä kunnes uskaltauduin kysymään eräässä Facebook-ryhmässä tätä ja sain vastaukseksi että se on kuitulisää koiralle. Onneksi olin tuohon tietoonkin saakka syöttänyt Windylle kerran kuussa kasviksia ja sama linja jatkuu vieläkin.

En usko että vielä pitkään aikaan tulen tietämään kaikkea raakaruokinnasta, mutta tämä on hyvä alku ja tällä tiellä jatketaan. Lisäksi jos meille joskus vuosien päästä tulee toinen koira, aloitetaan sillä heti pennusta alkaen raakaruokinta.

Syyspäivän ulkoilua

Syksy alkoi nopeasti ja vaikka vieläkin on välillä lämmintä päivällä niin pääsääntöisesti alkaa olla jo viileää ja ulkona näyttääkin jo ihan syksyltä. Tänään oli ohjelmassa eläinkaupassa käynti sillä Windylle piti ostaa uusi hihna ja lihavarastot piti täyttää.

Kaupassa käynnin jälkeen päätimme mennä läheisen tarhan pihalle leikkimään sillä lapset viihtyvät kyseisellä pihalla todella hyvin ja vaikka kyseinen päiväkoti onkin lähellä, ei sinne kamalan usein tule lähdettyä sillä onhan piha luonnollisesti päiväkodin käytössä arkisin.

Tässä onkin kasa kuvia tämän päiväisestä ulkoilusta.

Pojilla tuntui olevan astetta kovempi vauhti sillä heillä tuli kuulemma niin kuuma ettei takkeja voinut pitää kiinni ja Veeti nosti lahkeet ylös. Kivaa kumminkin oli ja pitäisi ehkä taas kunnostautua uusien ulkoilupaikkojen etsimisessä jottei samat paikat ala kyllästyttää niin pian.
Loppupäivä meneekin lepäillessä sillä huomenna on työpäivä minulla mutta pieni ulkoilu kyllä piristi kummasti.

Coffee Time!

Mikä olisikaan äiti-ihmiselle parempi yhteistyö ehdotus kuin kahvin testaus? Itse nimittäin olin todella innoissani kun tarjottiin mahdollisuutta testata kahta eri kahvia. Kahvia minulla kuluu nimittäin luvattoman paljon ja olen suhteellisen huono testaamaan uusia kahveja sillä mitäs jos kahvi onkin pahaa.. Nämä kaksi kahvia otin kumminkin testiin ennakkoluulottomasti sillä en voisi hävitäkään mitään vaikkei kahvi maistuisi.

Kofeiiniton versio Cafe Hag pääsi testiin jo heti samana iltana kuin paketti saapui. Minulla on nimittäin hyvin usein töiden jälkeen olo, että kahvi maistuisi mutta sitä ei viitsi enää illemmalla juoda tai yöunien meno on taattu. Onhan kahvi toki hyvää mutta ei ihan niin hyvää että yöuneni menettäisin sen vuoksi. Olen myös yrittänyt juoda teetä tähän kahvin himoon mutta ei se tee ole yhtään sama asia.
Alkuun olin hyvin skeptinen sen suhteen että voiko kofeiiniton kahvi muka oikeasti olla hyvää. Eihän se kofeiini toki tee kahvin makua mutta mieleeni on jäänyt niin pinttinyt kuva että kahvissa kuuluu olla kofeiinia että ilman tätä testausta en varmasti olisi ikinä edes harkinnut kahvia ilman sitä piristävää ainesosaa. Kahvin valuessa jopa J kiinnostui siitä ja tämän perheen mieshän ei tavallisesti voi kahvia sietääkään ja sehän se välillä ärsyttääkin kun kaipaisin esimerkiksi aamukahviseuraa.
Kun pääsin maistamaan kahvia niin yllätys oli suuri. Cafe Hag maistui nimittäin ihan tavalliselle kofeiinilliselle kahville ja vieläpä äärimmäisen hyvän makuiselle sellaiselle!

Kahvin historiasta sen verran että Café Hagin historia alkaa Bremenistä 1906 jolloin saksalainen Ludvig Roselius kehitti kofeiinittoman kahvin, Café Hagin. Kofeiini poistettiin kahvipavuista Roseliuksen itse kehittämällä menetelmällä. Kofeiinin poisto  kahvipavuista tehdään ennen paahtamista. Tämän jälkeen pavut paahdetaan samalla tavalla kuin kofeiinipitoisenkin kahvin valmistuksessa.
Café Hagin nimi tulee sanoista “Kaffee Handels-Aktien-Gesellschaft”.

Kyseessä on siis kevyesti paahdettu kahvi jonka mainostetaan valmistusmenetelmänsä vuoksi maistuvan aivan kofeiinipitoiselta kahvilta ja tämä pitää ainakin omien makuhermojeni mukaan paikkaansa. Varmasti jää tämä kahvi siis käyttöön jatkossakin niin ei tarvitse minun enää iltaisin tuskailla kahvin himon kanssa. Lisäksi Cafe Hagia pitäisi onneksi löytyä kaikista hyvin varustelluista ruokakaupoista eli saatavuudenkin pitäisi olla hyvä.

Toinen testiin saamamme kahvi oli Jacobs Krönung. Kyseessä on tummapaahtoinen 100% laadukkaista arabica pavuista valmistettu kahvi, jonka paahtoaste vastaa suomalaisella asteikolla noin kolmea. Paahtoastehan määritellään yhden ja viiden välillä niin että yksi on vaalein ja viisi on kaikkein tummapaahtoisin. Suomalaisella asteikolla tämä on siis keskitasoa.

Tiesittekö muuten että mitä tummapaahtoisempaa kahvi on niin sitä ystävällisempää se on vatsalle? En tiennyt minäkään vielä vähän aikaa sitten mutta nyt tiedän sen että näin on koska pavuissa luontaisesti olevat hapot ja kuona-aineet vähenevät oleellisesti pidemmän paahtoajan myötä. Sen sijaan kofeiinipitoisuuteen paahtoaika ei vaikuta, sillä kofeiinin määrä riippuu pavun luontaisista ominaisuuksista. Hyvän maun lisäksi vatsa ei siis suutu ihan niin paljon tästä kahvista. Melkolailla loistavaa siis. Lisäksi Jacobs Krönung kahvi on jauhatukseltaan hienompaa kuin muut kahvit joita olen kokeillut ja näin ollen samasta grammamäärästä pitäisi saada enemmän kahvia valmistettua.

Nyt osaa varmaan kiinnostaa mielipiteeni tästä kahvista. Mielipiteeni on että kahvi on juuri sitä mitä luvataankin. Maku on pehmeä eikä todellakaan liian tunkkainen niin kuin tummapaahtoiset yleensä tuppaavat olemaan. Lisäksi maku oli jopa parempi kuin normaalisti käyttämissäni kahveissa ja hieman harmitti kun aamulla kerkesin juomaan vain yhden kupillisen kun olikin pakko jo lähteä töihin. Onneksi töiden jälkeen kerkeää juomaan lisää kahvia ja pitääkin varmaan lähiaikoina lähteä etsimään lähin kauppa josta näitä molempia saa.

Jacobs Suomi Facebook-sivuille pääsee tästä.

Postaus toteutettu yhteistyössä Mammalandian ja Oy Valkoinen Ristin kanssa.

Joka aamuinen hoppu.

Olen niin kaukana aamuihmisestä kuin kukaan voi olla ja näin ollen en pidä aamuista ollenkaan. Lasten myötä olen kumminkin alkanut oppimaan heräämään aikaisin aamulla vaikka ei se siitä silti nautintoa tee. Ruudun toisella puolella olevat voivat kuvitella ettei neljän lapsen lähtövalmiiksi ajoissa tarhaan lähtöön ja koiran tarpeista huolehtiminen aamuvarhain ole välttämättä helppo homma ja siksi ajattelin hieman kertoa aamuistamme.

Aamumme alkavat 6.30 kun herätyskelloni pärähtää soimaan. Hyvin usein Leevi jää vielä hetkeksi nukkumaan ja itse lähden keittämään kahvia itselleni, sekä laittamaan koiralle ruuan kippoon. Samalla kun kahvi valuu, käyn herättelemässä pojat joista onneksi edes Niilo herää mielellään. Veeti ei oikein tahtoisi nousta ylös aamuisin, mutta pienen maanittelun jälkeen poika onneksi suostuu nousemaan. Eemil sen sijaan on kuin mikäkin teini-ikäinen sillä poika vetää peiton samantien takaisin päälleen kun sen ottaa pois ja hyvin usein poika vain kääntää kylkeään huutaen että tahtoo nukkua vielä. No sepä kiva, niin tahtoisi varmaan kaikki muutkin mutta valitettavasti on herättävä. Lopulta Eemil onneksi nousee ylös väittelyn jälkeen ja kipuaa sohvalle veljiensä kanssa katsomaan telkkaria samalla kun itse kaivan pojille vaatteet ja juon kahvia kamalalla kiireellä.

Pukemisessa joudun auttamaan melkein kaikkia poikia ellei heillä ole todella hyvä aamu niin että laittavat itse vaatteet päällensä. Toki kaikki kolme isointa osaavat jo pukea itse, mutta aamua nopeuttaa suunnattomasti kun autan heitä pukemaan samalla kun he katsovat telkkarista lastenohjelmia. Lisäksi jos pojat pukevat itse, he laittavat lähes aina päälleen edellispäivän vaatteet ja niiden vaihtamisesta tulee taas yksi uusi väittely... Kun kolme isointa on saatu puettua, komennan heidät etsimään ulkovaatteensa ja lähden itse herättelemään Leeviä vaipan vaihtoon ja vaatteiden pukemiseen.

Kun Leevi on saatu puettua, saan singota auttamaan poikia vuorostaan ulkovaatteiden kanssa kun mikään ei mukamas onnistu. Jälleen kerran auttamalla poikia vältän turhan hidastelun ja pääsemme edes suunnilleen ihmisten aikoihin ulos ovesta. Ulkona pitää nimittäin olla ihan viimeistään 7.30 tai muuten pojat eivät kerkeä päiväkotiin aamupalalle. Matka nimittäin kävellään ja samalla Windy pääsee aamulenkille.

Kun vihdoin koko lauma ollaan saatu ulos, aloittaa Eemil yleensä jo heti parkkipaikan kohdalla kitinän että miksei voida mennä bussilla. Joka aamu saan selittää uudelleen, että bussilla ei mennä koska koira tarvitsee käyttää samalla ja bussit menevät sen verran hölmöihin aikoihin että joko me myöhästymme tai olemme aivan liian ajoissa päiväkodilla. Alkumatkan aikana saan taasen kuunnella Veetin valitusta kuinka hän ei jaksa kävellä (poika jaksaa kävellä paljon pidempiäkin matkoja eli siitä ei oikeasti ole kyse) ja loppumatkasta saan komentaa sekä Eemiliä, että Veetiä hidastamaan vauhtiaan kun he juoksevat useamman metrin edelläni toistensa yllyttämänä.

Noin puoli tuntia ja vajaa kaksi kilometriä myöhemmin saavumme vihdoin ja viimein päiväkodilla. Kun vien yhden lapsen omaan ryhmäänsä, juoksevat loput yleensä jo edeltä omiin ryhmiinsä. Onnekseni Leevi ei sentään osaa vielä juosta niin edes yksi lapsi odottaa nätisti kunnes vien hänet sisälle. Kun lapset on viety ja leimattu sisälle tarhaan, itse lähden reipasta kävelyä kohti kotia viedäkseni koiran kotiin ennen töihin lähtöä. Kotona täytän yleensä vielä vesipullon mukaan ja varmistan että minulla on tuntilaput mukana jonka jälkeen lähden kiiruhtamaan bussipysäkille ja töihin.

Aamut ovat siis arkisin meillä aikamoista sinkoilua sekä kiirehtimistä ja näillä näkymin talvella herätys tapahtuu puoli tuntia aiemmin jotta kerkeämme jokainen ajoissa omiin suuntiimme. Onneksi J hoitaa lasten viennin välillä yövuoronsa jälkeen ja menee nukkumaan vasta kun lapset on viety ja tällaisina aamuina saan käyttää koiran autuaassa hiljaisuudessa ilman lapsia. Lisäksi onneksi on viikonloput jolloin ei ole niin kamala kiire mihinkään ja kerkeän jopa juomaan kupin tai kaksi kahvia lämpimänä. Arkisin kun kahvi kerkeää hyvin usein jäähtymään ennen kuin kerkeän edes miettimään sen loppuun juomista...

Millaisia teidän aamunne ovat? Ovatko ne samanlaista hoppuilua?

Kun lapsen kehitys ei vastaa ikää

Olen tänne blogiin jo jonkin verran avannut muunmuassa Niilon puheenkehitystä joka ei ole 3-vuotiaan tasolla ja viime viikolla kerroin että Niilolle tehtiin ymmärtämisentesti. Tulokset testistä tuli jo torstaina, mutta jouduin niitä jonkin aikaa sulattelemaan omassa päässäni ennen kuin niistä päätin kirjoittaa tänne blogiin.

Lyhyesti sanottuna Niilon ymmärtämisentaso ei ole ikäisensä tasolla ja vaikka ymmärtäminen on vain hieman huonompaa kuin 3-vuotiaalla kuuluisi olla niin se on silti heikompaa. Enemmän ongelmaa oli kuulemma näkemisen sekä kuulemisen ymmärtämisestä samaan aikaan eli kun Niiloa pyytää esimerkiksi etsimään kuvasta jotain tiettyä niin poika ei välttämättä ymmärrä pyyntöä. Tai kun Niiloa pyytää etsimään tietyn tavaran niin hän ei välttämättä tässäkään ymmärrä pyyntöä tai sitä, mikä tavara hänen kuuluisi hakea.

Itse kerkesin jo hieman kyseenalaistamaankin tuon ymmärtämisentestin tuloksia sillä kyllähän Niilo minun mielestäni ymmärtää kaiken ja on todella fiksu poika. Enkä siis oikeasti ole huomannut kotona mitään ongelmaa ymmärtämisen suhteen. Niilo vain tykkää välillä heittää puolet jutuista leikiksi ja tuo naureskellen välillä väärän tavaran jos pyydän tuomaan jotain. Selkeästi kyseessä on ihan tarkoituksellisesti väärän tavaran tuonti kun se kerran poikaa niin kovin naurattaa. Ehkä Niilo teki testissäkin sen tahallaan ettei mukamas olisi ymmärtänyt...

Hetken asiaa kumminkin sulateltuani ja muutamien kavereiden kanssa puhuttuani tulin siihen tulokseen että ehkä en itse vain äitinä huomaa tuollaisia pieniä viivästymiä. Kestihän ymmärtämisentesti kumminkin 45 minuuttia ja varmasti ammattilainen näkee siinä ajassa että ymmärtääkö poika vai ei. Eikä se tee Niilosta yhtään erilaista vaikka joku testi sanoisikin ettei ymmärtämisentaso ole ihan ikätasoista. Sama Niilo on kyseessä silti.

Nyt onkin sitten edessä lisää puheterapiaa, paljon lisää puheterapiaa. Puheterapeutti ei nimittäin saanutkaan laitettua vielä lähetetty erikoissairaanhoitoon sillä puheterapia käyntejä pitää olla käyty vähintään 15 ennen kuin lähetteen voi laittaa.. Eli lähete saadaan näillä näkymin marras- joulukuun vaihteessa. Lähetteen laiton jälkeen jonot ovat noin puolen vuoden mittaisia eli lähetteen saanninkin jälkeen jatkuu puheterapia ja odottelu.

Emme voi siis muuta kuin odottaa testejä ja toivoa että lähetteen saatuamme pääsisimme etenemään mahdollisimman pian jonossa. Olisihan se meinaan kiva tietää miksei 3-vuotias poikamme puhu...

Mätsärikuulumisia

Jälleen kerran oli päivän ohjelmassa mätsärissä pyörähtäminen. Olin miettinyt lähtöä jo jokusen viikon mutta lopullinen päätös osallistumisesta tehtiin vasta tänään aamulla noin puoli tuntia ennen kuin bussi tapahtumaan lähti. Aamulla tosin pesin Windyn siltä varalta jos lähdettäisiin liikenteeseen mutta välissä meinasin jo ettei mentäisi ollenkaan.

Päivä oli kumminkin kaunis ja sää oli hyvä joten päätettiin sitten lähteä koko perhe liikenteeseen. Meinattiin toki myöhästyä bussistakin kun tuli hieman hoppu ja mentiin alkuun ajatuksissa väärälle puolelle tietä, mutta lopulta kerettiin kumminkin erinomaisesti paikalle. Kirmattiin ilmoittautumaan ja kerettiin jopa käydä taas kuvauttamassa Windy Showhaun kuorma-autossa joten pian saan taas hieman onnistuneemmat kuvat koirasta kuin mitä itse onnistun räpsimään.

Windyn kehäkäytöksessä oli huomattavaa parannusta havaittavissa ja olinkin tytöstä todella ylpeä tämän kertaisen käytöksen ansiosta vaikka saimmekin vain sinisen nauhan. Seisotus tuottaa vielä itselleni hieman ongelmia sillä en osaa ihan vielä asetella Windyä oikein seisomaan. Vähitellen sekin alkaa onnistumaan kun sain pari viikkoa sitten hyviä neuvoja seisotukseen sijoitukseen luovuttaneelta henkilöltä.
Tänään hieman hankaluutta toki aiheutti edelliseltä kisaajalta kehään tippunut lihapulla mutta sekin onneksi ohitettiin ilman ongelmia.

Nyt kun tuntuu että olen innostunut mätsäreistä ihan kunnolla olisi tarkoituksena treenata enemmän seisotusta sekä käydä useammassa mätsärissä josko vaikka jossain vaiheessa innostuisin oikeista näyttelyistä...

Tällä kertaa ei tosiaan sijoituttu mutta kyseessä oli vasta neljäs match show minulle ja kahdessa ollaan jo sijoituttu joten ei se ole niin vakavaa. Hyvää harjoitusta ja loppukuusta olisikin jo seuraava mätsäri johon olisi tarkoitus osallistua. Jos siis aiemmin ei löydy läheltä mitään.

Onko imetys ainoa oikea tapa ruokkia lapsi?

Keskustelupalstoilla ja Facebookin mammaryhmissä kuohuu sillä Suvi Pitkänen on ilmoittanut nyt jo raskauden aikana ettei aio imettää. Imetys on hänen mielestään yliarvostettua ja epämiellyttävää. Harvoin kirjoitan lehdissä olevista aiheista yhtikäs mitään, mutta nyt aihe on sellainen että on pakko kirjoittaa.

Pitkästä on nimittäin haukuttu itsekkääksi ja olen jopa lukenut kommentteja joissa todetaan ettei hänen kuuluisi saada lapsia ollenkaan. En tiedä olenko kovinkin hullu kun myönnän julkisesti että olen sitä mieltä ettei kenenkään imetystä tai päätöstä olla imettämättä kuuluisi missään nimessä arvostella eikä todellakaan varsinkaan niin rumasti kuin nyt jotkut ovat tehneet.
Tunnen itsekin yhden nuoren naisen joka on sanonut niin pitkään kuin ollaan tunnettu ettei hän aio imettää jos joskus saa lapsia. Hänestä imetys ei vain tunnu hänen jutultaan eikä se tunnu ajatuksenakaan yhtään miellyttävältä. Hänestä imetys on jopa vastenmielistä. Tekeekö tämä hänestäkään huonompaa ihmistä? Ei tee. Lisäksi vaikka tästä nuoresta naisesta imetys on vastenmielistä, ei hän ole moksiskaan vaikka kaivaisin tissin esille hänen vieressään sohvalla istuessa ja alkaisin imettämään 1v3kk ikäistä Leeviä.

Jos ihminen joka ei voi ikinä kuvitella imettävänsä, ei arvostele kenenkään imetystä, ei edes taaperoimetystä niin mikä oikeuttaa muut haukkumaan ihmistä joka päättää olla imettämättä? Tokihan se on fakta että äidinmaito on lapselle parasta ravintoa mutta ei se tee korvikeäideistä yhtään sen huonompia äitejä. Ei ne kaikki imettävätkään äidit ole parhaita äitejä. Kukaan ei ole täydellinen.

En toki kyseistä Pitkästä tunne, enkä nyt ihan suoraan sanottuna ole edes ihan varma mistä hän on tunnettu mutta miksi leimata hänen äitiytensä sen vuoksi ettei hän aio imettää? Imetys kumminkin lopulta on vain äidin ja lapsen välinen asia, enkä yhtään ihmettele että imetystä nykyisin jännitetään usein tai esimerkiksi julki-imetystä tai taaperoimetystä vieroksutaan jos imetyksestä nostetaan vähän väliä järjetön haloo. Jokaisella on omat syynsä imettää pitkään, imettää vain hetki tai olla imettämättä ollenkaan. Miksei äitejä voisi vain kannustaa olemaan hyviä äitejä omalla tavallaan?

Mikä varsinkaan oikeuttaa ihmiset toivomaan ettei nainen saisi haluta lapsia ollenkaan jos ei tahdo imettää? Mikään ei minusta oikeuta sanomaan noin kenellekään vaikka toki tiedostan ettei kaikkien toki kannattaisi niitä lapsia hankkia. Imetys on kumminkin niin pieni juttu vaikka omalla tavallaan se onkin iso juttu. Lapsi kumminkin kasvaa myös korvikkeella ja mikäänhän ei estä imetyksestä kieltäytyvää äitiä esimerkiksi pumppaamasta maitoa vauvalleen.

Tuli todella sekava postaus tästä kun alkoi ärsyttämään ihmisten asenne. Voisiko jokainen huolehtia vain omista tisseistään ja antaa äitien olla parhaita äitejä lapsilleen niin kauan kun lapsi ei kärsi ja lapsen elämä on onnellista? Kenenkään mieli nimittäin tuskin tulee muuttumaan imetyksen suhteen vaikka asiasta kuinka keuhkoaisi.

Ja loppuun vielä totean että jos tässä postauksessa mainittu ystäväni saa joskus lapsia ja päättääkin imettää niin olen täysin hänen tukenaan. Samoin kuin aion olla vaikka hän ei imettäisikään ikinä, edes silloin kun hän saa vauvan ensimmäistä kertaa rinnalleen.

HomCare Bioswipe pesuaine sarja

Meille saapui Mammalandian ja HomCaren kanssa yhteistyössä testiin uusia pesuaineita ja pesuaineitahan tässä taloudessa kuluu joten tämä ei ollut yhtään hullumpi yhteistyö. Alkuun toki hieman kauhistelin tuotteiden hintoja, sekä pakkauskokojen pienuutta sillä olenhan tottunut ostamaan yleensä kaupasta vain halvinta pesuainetta mikä käteen sattuu tarttumaan.

Kun paketti saapui, avasin sen innoissani selvittääkseni että mitä pesuaineita meille oikein saapuikaan. Paketista paljastui Bioswipe Multi Clean, sekä Bioswipe Fresh Air ja näille pumppupullot. Koska tuotteet ovat vedellä laimennettavia, oli ihan pakko tehdä heti ensimmäiset satsit sumutepulloihin testausta varten. Kun olin laimentanut molemmat aineet, tajusin että näiden aineiden riittoisuushan on ihan käsittämätön. Laimennussuhde on ilmanraikastimella nimittäin 1+9 ja yleispuhdistajalla 1+24 eikä pieni pullo näin ollen tarkoitakaan vähäistä määrää pesuainetta vaan sitä ainetta tulee todellisuudessa pidemmänkin ajan tarpeisiin.

Itse Bioswipe sarjaan kuuluu näiden kahden testiin saadun tuotteen lisäksi myös saniteettitilojen puhdistusaine BioSwipe Sanit, sekä pyykinpesuneste BioSwipe Laundry Liquid. Nämä neljä ainetta yhdessä muodostavat omasta mielestäni varsin kattavan sarjan kodin puhtaanapitoon.

Mikä tästä tuotesarjasta tekee sitten niin edistyksellisen ja erilaisen kuin kaikki muutkin pesuaineet? HomCaren lehdistötiedotteessa tuotteista kerrotaan näin: BioSwipe-tuotteiden valmistuksessa käytetään ainutlaatuisia bioteknisiä menetelmiä, joiden tavoitteena on puhtaus, hajujen poisto ja pintojen suojaaminen uudelta lialta. Siivotessa BioSwipe tuotteet lisäävät puhdistettaville pinnoille ihmisen terveyttä edistäviä mikrobeja eli probiootteja, jotka vievät elintilaa haitallisilta bakteereilta. Jäte ja lika ovat probioottien ravintoa ja ne syövät likaa niin kauan kuin sitä riittää. Veteen laimennettavien BioSwipe-tuotteiden varastointiin, kuljetuksiin ja pakkaamiseen käytetään vähemmän energiaa ja ehkäistään ilmastonmuutosta. Samalla syntyy vähemmän ympäristölle haitallista pakkausjätettä. BioSwipe ei myöskään kiihdytä luonnon kemikalisoitumista.

Minun on kyllä pakko myöntää että yleensä en tutki pesuaineiden luontoystävällisyyttä tai muutakaan sillä olen elänyt siinä uskossa, että kyseisenlaiset pesuaineet maksaisivat mansikoita. Kumminkin BioSwipe-tuotteiden riittävyys on sen verran huima, että vaikka kertainvestointina summa on hieman isompi niin ei se hinta loppujen lopuksi ole paljoakaan suurempi kuin muillakaan aineilla joita ei vain laimenneta.

Entä mitä mieltä itse olin aineista? Multi Clean ainakin puhdistaa tasot todella hyvin ja jopa ilman että aineen tarvitsee antaa vaikuttaa ollenkaan. Olin itseasiassa hyvin positiivisesti yllättynyt siitä ettei vaikutusaikaa tarvittu sillä olen tottunut siihen että jokaisen aineen tarvitsee antaa olla jonkun aikaa ennen kuin se pyyhitään pois. Lisäksi pidin myös siitä, ettei aine haissut omaan nenääni oikeastaan miltään sillä osa pesuaineista aiheuttaa minulle päänsärkyä jos niillä tarpeeksi kauan siivoaa. Tämä onkin sellainen pesuaine, että uskaltaisin antaa jopa lasten pyyhkiä tasoja tällä ja siitä myös plussaa sillä ainahan lasten siivousapu on positiivinen asia.

Fresh Airia kokeilimme vessaan heti ensimmäisenä sillä vaipparoskis siellä tuppaa haisemaan hyvinkin usein aivan järkyttävälle. Toki vaipparoskis viedään ulkoroskikseen usein, mutta jo pienessä hetkessä vessa tuntuu haisevan ihan järkyttävälle. Fresh Air poistikin hajun hyvin ja jätti tilalle mukavan raikkaan tuoksun. Vaikka tuoksu tuoksui suhteellisen vahvasti, ei se silti ollut liian vahva tuoksu ja näin ollen ei tullut ns tukehtumisoloa toisin kuin esimerkiksi osa vahvoista suihkutettavista dödöistä taikka suurin osa ilmanraikastimista aiheuttaa. Lisäksi plussaa oli se että ilmanraikastinta tarvitsee suihkuttaa vain yksi tai ihan maksimissaan kaksi painallusta ja jo on paha haju poissa.

Kokonaisuudessaan tuotteet olivat siis aivan mahtavia ja suosittelenkin niitä todella lämpimästi lapsiperheisiin. Jos nyt kiinnostuit BioSwipe-tuotesarjasta niin tuotteita voi ostaa HomCaren sivuilta tai vaikka tilata esittelijän kotiin esittelemään tuotteita.

Niilon puheterapiakäynti, sekä ymmärtämisentesti

Tänään oli jälleen Niilolla puheterapia-aika, ihan niinkuin joka viikko tähän mennessä. Puheterapiaan on ollut kerran viikossa ja näillä näkymin tulee olemaan jatkossakin vaikka puheterapeutti vaihtuukin melko varmasti yksityiseen jossakin vaiheessa. Kunnallisessa puheterapiassa kun ei voi käydä vuodessa kuin maksimissaan 15 kertaa ja tämän vuoksi puheterapia muuttuu yksityisellä käyntiin pakostikkin ellei Niilo ala yllättäen puhumaan.

Tässä kerrassa oli erona muihin kertoihin se, että tänään Niilolla oli vuorossa ymmärtämisentesti joka olisi pakko tehdä ennen kuin saamme lähetteen tarkempiin tutkimuksiin. Ymmärtämisentestissä testataan että kuinka paljon lapsi oikeastaan ymmärtää puheesta jotta saadaan ensin selvitettyä se, onko ongelmaa ainoastaan puheentuottamisessa vaiko myös puheenymmärtämisessä. Itse en ole missään vaiheessa kokenut huolta Niilon ymmärtämisentasosta niinkuin ei ole kokenut päiväkotikaan, mutta onneksi tutkimisesta ei ole mitään haittaa.

Aikaa testin tekoon meni noin 45 minuuttia ja itse jouduin sen aikaa odottamaan aulassa. Onneksi aika meni suhteellisen ripeästi uutisia lukiessa ja nettiä selatessa. Ja kun testi oli tehty, haettiin minut takaisin puheterapeutin huoneeseen.

Harmikseni puheterapeutti ei kumminkaan vielä osannut sanoa tuloksia testistä, mutta hän lupasi soitella heti kun testin tulokset olisi laskettu. Viimeistään kahden viikon päästä kuullaan kumminkin pisteet kun Niilolla on uusi aika.
Alustavasti puheterapeutti ei kumminkaan nähnyt mitään huolta Niilon ymmärryksessä ja hän vielä sanoi poikaa todella fiksuksi tapaukseksi. Tiesinkin tuon fiksuuden jo entuudestaan, mutta olihan se kiva kuulla jonkun muunkin suusta.

Nyt vain siis odotellaan tuloksia ymmärtämisentestistä ja että lähete jonka puheterapeutti vihdoin tänään laittaa tutkimuksiin etenisi nopeasti. Pahimmillaan jonot voivat kumminkin olla kuulemma jopa puolen vuoden mittaisia eli kovin nopeaa toimintaa ei ole odotettavissa...

Kehitystä kuvakorttien käytössä

Kerroin joku aika sitten että Niilo sai käyttöönsä kuvakortit helpottamaan kommunikointia. Nyt osa kuvakorteista on ollut käytössä parisen viikkoa ja osa noin viikon joten nyt olisi varmaan hyvä aika kertoa hieman ensikokemuksia niiden käytöstä.

Alkuun Niiloa ei huvittanut korteilla kommunikoiminen yhtään. Korttien kanssa vain pelleiltiin ja jokainen kortti näytettiin vuoronperään ilman minkäänlaista johdonmukaisuutta ja perään vaan naureskeltiin. Korttien esittely oli siis suuri huvi eikä varsinaisesta kommunikoinnista niiden avulla ollut tietoakaan.

Nyt kumminkin viime viikonloppuna alkoi olla parannusta ilmassa kuvakorttien suhteen ja Niilo alkoi käyttämään kahta korttia selkeästi asiansa kertomiseen. Nämä kaksi käyttöön tullutta kuvakorttia ovat "käydä suihkussa" ja "leikkipuisto". Ei näilläkään siis mitään maatamullistavaa kommunikoida mutta alku nämä kaksikin korttia ovat.

Suihkussa käynnin korttia Niilo käyttää nyt kaikkein hanakoimmin illalla juuri iltapalan jälkeen, eli ajoituskin on täysin oikea suihkussa käynnin pyytämiseksi. Niilo on myös mennyt ilolla suihkuun kun kerrankin ymmärrämme kerrasta että mitä poika haluaa.

Toinen paljon käytetty kortti on nyt ollut leikkipuisto jolla Niilo kertoo hyvin hanakasti tahtovansa ulos. Ulos kyllä pyydetään vähän väliä, jopa juuri ennen kuin pitäisi mennä nukkumaan mutta tämänkin kortin ansiosta tiedämme ainakin että mitä Niilo tahtoo. Lisäksi saamme ainakin selitettyä Niilolle että miksi juuri ennen nukkumaanmenoa ei voi mennä puistoon.

Kortteja on toki näiden kahden lisäksi iso pino muitakin, mutta tosiaan jo näiden kahden käyttäminen on alku helpommalla kommunikoinnille. Toivon, että Niilo ottaa vähitellen käyttöön muitakin kuvakortteja sillä niiden avulla kommunikointi helpottaisi vieläkin enemmän. Mikään hoppu ei kumminkaan ole ja emme painosta Niiloa käyttämään kortteja sillä tämä näyttää toimivan parhaiten että poika saa itse ottaa kortteja käyttöön kun on siihen valmis.

Tukiviittomien käytössä sen sijaan ei ole edistystä, mutta ehkä niissäkin jossain vaiheessa...

Fatboy Lamzac ilmasohva

Meille saapui Mammalandian ja Extensionsin kautta yhteistyössä Lamzac ilmasohva jota olen katsellut jo pidemmän aikaa erilaisissa verkkokaupoissa.

Ilmasohviahan on tupsahdellut markkinoille jos minkä merkkisinä pitkin kesää, mutta Fatboylle patentoitu Lamzac sohva on se ainoa aito ja alkuperäinen. 

Muut sohvat ovatkin käytännössä tuoteväärennöksiä sillä onhan kyseessä patentoitu tuote. Alunperin ilmasohvan on suunnitellut Hollantilainen Marjin Oomen joka sittemmin myi patenttinsa suomalaiselle Fatboylle.

Kuvassa kokoa havainnollistamassa Leevin kummitäti.

Lamzacin materiaali on äärimmäisen kestävää laskuvarjokangasta ja meillä sohvan kestävyys tuli jo todettua poikien toimesta. Kaksi keskimmäistä poikaa keksivät nimittäin kokeilla että kuinka sohva kestää sen, että sohvan päälle hypätään lipaston päältä ja hyvin kesti. Itse pelkäsin että poikia sattuisi jos sohva päättäisi poksahtaa rikki mutta niin ei onneksi käynyt.

Kun ilmasohvan on kasassa tyhjänä, sen saa kätevästi pieneen pussiin jonka sitten vuorostaan voi helposti piilottaa melkeinpä minne vaan. Painoakaan Lamzacilla ei ole kuin 1,2kg eli se on todella kevyt mukana kannettava esimerkiksi festareille tai telttaretkelle.
Täytenä ilmasohvalla on kokoa 200 x 90cm eli sohvalle mahtuu useampikin ihminen istumaan ellei yhteispaino ylitä 200kg. Meillä sohvalle hujahtaakin helposti minun lisäkseni vaikka kaikki lapset ja suurin ongelma tilan suhteen tuleekin siinä että kaikki lapset haluaisivat pötköttää sohvalla yksin...

Hieman ehkä kumminkin petyin siihen ettei Lamzac ollutkaan ihan niin helppo täyttää kuin kuvittelin. Yritimme meinaan ensin täyttää sohvaa olohuoneessamme ja eihän siitä tullut yhtikäs mitään. Lopulta täytimmekin sohvan Leevin kummitädin kanssa ulkona naapurien nauraessa touhullemme.
Tekniikkamme oli ilmeisesti jotenkin pielessä sillä ihan täyteen emme sohvaa saaneet, mutta sohvan sai pienemmäksi tällä keinolla. Nyt sohva on siis juuri sopivan kokoinen jotta pojat saavat itse sitä liikuteltua paikasta toiseen ja Lamzac vaihtaakin paikkaa hyvin ahkerasti sen mukaan missä lapset milloinkin tahtovat aikaansa viettää.

Tämä ilmasohvahan on alunperin suunniteltu ulkokäyttöön, eli sen voi hyvin viedä vaikka mökille tai kotipihalle auringonottotuoliksi. Melko varmasti ilmalla täytetty sohva olisikin mukavampi auringonottoon kuin esimerkiksi pelkkä viltti maassa. Harmi vain ettei auringonotto säitä taida enää kamalasti olla töissä vaiheessa vuotta...
Lisäksi Lamzacin mukana tulee kätevä säilytyspussi jossa sohva on helppo kantaa mukana melkein mihin vain.

Ulkona emme vielä ole päässeet tätä testaamaan sillä säät eivät ole olleet kovinkaan suotuisat sille. Ehkä sitten ensi kesänä ellei tapahdu ihmeparanemista säässä...

Nyt jos kiinnostuit Lamzacista niin sen saa helposti tilattua Extension verkkokaupasta jossa on erilaisia värivaihtoehtojakin mukavasti.

Äidin ikiomat jutut

Syyskuussa Mammalandian blogiyhteistyön aiheena on äidin ikiomat jutut.
Näiden blogiyhteistyö postausten tarkoituksena on kirjoittaa mahdollisimman monen Mammalandian bloggaajan kanssa samasta aiheesta oma mielipidepostaus. Muihin Mammalandian blogeihin voit tutustua täällä.

Onko äideillä ylipäänsä ihan ikiomia juttuja? Tätä ajatusta olen nyt hautonut muutaman päivän kun olen miettinyt että mitä ihmettä tästä aiheesta keksin. Tuntuu nimittäin että kaikki mitä keksin ahaa-elämyksen saattelemana tyrmääntyykin hetken päästä jollain muulla ajatuksella.

Ajattelin nimittäin alkuun että itsestäänselvyytenä äideillä on ikiomaa ainakin vaatteet, sekä vaikkapa meikit. Sitten kumminkin tyrmäsin ajatuksen hetken päästä kun voihan vaikkapa teini-ikäinen tyttö lainata äitinsä vaatteita ja muita tavaroita. Minulla ei toki tulee melko varmasti tällaista tilannetta vastaan mutta ei sitä koskaan tiedä vaikka pojat tahtoisivat lainata tavaroitani. En kumminkaan voi näitä tavaroita yleistää äidin ikiomiksi jutuiksi jos aiheesta puhutaan yleisellä tasolla.

Jos taas mietitään meidän perhettämme ja minun ikiomia juttuja niin meinasin alkuun nimetä koiran, sekä koiraharrastuksen. Sitten taas tajusin että onhan koira koko perheen lemmikki ja vaikka ehdottomasti päävastuu Windystä onkin minulla niin ei sekään ole täysin ikiomaa... Lisäksi Eemil haluaisi harrastaa Windyn kanssa, mutta siihen on aikaa vielä ainakin pari vuotta ennen kuin uskallan päästää Eemilin harrastamaan koiran kanssa.

Aika vähän on loppujenlopuksi sellaisia asioita tai tekemisiä jotka laskisin ihan ikiomikseni sillä suurimman osan asioista jaan luonnollisesti perheeni kanssa. Eikä tämä silti ole mitenkään huono asia.

Muutaman täysin ikioman jutun keksin, mikä ei kiinnosta J:täkään ja se on The Walking Deadin sekä Orange is The New Blackin seuraaminen. Harmi vain että molemmista olen jo katsonut kaikki ilmestyneet jaksot tähän mennessä eli hetki menee ennenkuin pääsen taas valtaamaan sohvan nurkan näitä katsoessasi...
Lisäksi kahvin juonti ja blogin kirjoitus ovat sellaiset jutut jotka ovat meidän perheessämme vain ja ainoastaan minun juttujani. Viikonloppuisin osan lapsista leikkiessä ja osan nukkuessa päiväunia on suoranaista luksusta juoda kuppi tai kaksi kahvia ja päivittää blogia

Onko teillä lukijoilla ikiomia juttuja ja mitä ne ovat?

Vieraileva kirjoittaja: Teiniäidistä kuuden lapsen äitipuoleksi

Tällä kertaa vierailevana kirjoittajana on tuttuni joka hyppäsi teiniäitiydesta yhden lapsen äitiyden lisäksi kuuden lapsen äitipuoleksi.

Kun 18-vuotiaana tulin raskaaksi, en hetkeäkään epäillyt tai pohtinut muita vaihtoehtoja kuin että pitäisin lapsen. Se ei ollut ensimmäinen raskauteni, vaan toinen. Vuosi aikaisemmin koettu keskenmeno oli saanut minut asennoitumaan elämääni täysin eri tavalla. Monet illat sitä silti pohtin, olisinko tarpeeksi kypsä näin nuorena vanhemmaksi. Todennäköisesti en, en todellakaan ollut, en välttämättä ole tänäkään päivänä. Mutta siitä hetkestä lähtien, kun 19-vuotiaana synnytin ja sain omasta mielestäni täydellisen pakettini syliini, tiesin, että nyt on viimeinen hetki kasvaa. Olin sinä hetkenä virallisesti teiniäiti.

Siitä se elämän vuoristorata sitten lähti. Minua kohtasi synnytyksen jälkeinen masennus, josta en olisi selvinnyt ilman laajan tukiverkoston eli perheeni tukea. Todellinen osuma kasvoille, etten oikeastaan tiennyt mitään äitiydestä, eihän kukaan tiedä esikoisen tullessa mitä se todellisuudessa on. Äidiksi kasvetaan, ei synnytä. Tuli ero lapsen isän kanssa ja olin yksinhuoltaja. Monta kriisiä samaan hetkeen, josta ei selvitty ongelmista pois päin sukeltamalla. Se vaati voimia, aikuisen päätöksentekoa ja kasvamista henkisesti, nopeasti, rajusti ja niin vielä kerran nopeasti kuin vain mahdollista.

Kuulostaa varmasti kliseiseltä idiotismilta, kun sanoo, että nykyinen mieheni ilmestyi yhteisen kaverin kautta juuri oikeaan aikaan. Juuri sinä hetkenä, kun kaikki oli leviämässä käsiin, enkä ollut enää varma voisinko saada elämääni siihen pisteeseen, että kykenisin olemaan niin hyvä äiti kun halusin olla. Ja entä sitten, kun kohtaat unelmien miehesi täydellisessä kokonaisuudessaan ja hän sattuu olemaan leskimies ja samalla kuuden lapsen yksinhuoltaja. Ei siinä oikeastaan ollut mitään. En epäillyt hetkeäkään etteikö se olisi minulle sopinut. Lapset tulisivat mukana samassa paketissa, kaikki kuusi, vaikka yksi ei enää asunutkaan kotona. Jokainen pieni yksilö omassa paketissaan, juuri sellaisenaan, vikoineen täydellisenä.

En ehkä osannut siihen hetkeen ajatella kuinka vaikeaa se todellisuudessa olisi, nimittäin siirtyä yksinhuoltaja teiniäidistä suur- sekä uusperheen äitihahmoksi. Äitihahmoksi pojille, josta löytyi kaveria ihan tarhaikäisestä täysi-ikäiseen asti. Sanotaan näin, että omien kokemuksien jälkeen siihen asemaan oli suhteellisen helppo asettua. En usko, että kauhean moni minun ikäiseni olisi siihen ryhtyisi, sillä kaksikymppisellähän on vasta elämä edessä. Kaksikymppiset ovat, tahtoivat tai eivät, hirmuisen naiiveja elämän suhteen. Ihmekö tuo, vastahan sitä aikuisuuden maailmaan oli astuttu, eikä elämästä ollut vielä mitään hajua.

Minun kokemukseni saattoi kuitenkin antaa pientä tuntua siihen, ettei kaikkea oltu tuhoontuomittu jo valmiiksi. Olin meidän lapsuudenperheemme esikoinen. Muita useamman vuoden vanhempi. Meidän perheesemme kuului äiti ja pikkuveli. Hieman myöhemmin isäpuoli ja hänen kaksi lastaan. Minun pikkusiskoni ja pikkuveljeni. Meidän isäpuolemme tai no isämme, oli kuin tuuliviiri. Hän eli edelleen nuoruuttaan ja me kaikki neljä enemmän tai vähemmän biologista sisarusta olimme pitkälti äidin kanssa. Minun suhteeni oikeaan isääni oli aina ollut etäinen ja myrskyinen, sama juttu oli sisaruksillani, oli kyse isästä tai äidistä. Tilannetta vaikeutti se, että äitini oli jo meidän nuoruudessamme kovin sairas ja hänen päivänsä meni sängyssä tuskissaan makaamiseen ja siihen, että hänellä oli voimia pitää huolta siitä, että meillä oli päivällinen ruokapöydässä. Muuhun hänellä ei voimat riittäneet.

Minä olin meidän sisaruksistamme vanhin ja minä olin se, joka otti meistä kaikista vastuun. Otin vastaan pienempien sisarusten turvattomuuden ja pelon tunteesta syntyneet raivokohtaukset, kannoin huolta heidän asioistaan ja yritin olla esimerkki jo pienestä pitäen. Peitin pienten sisarusteni kasvot siltä päihtyneeltä ilakoinnilta, kun vanhemmat palasivat baari illan jälkeen kotiin, kun äiti kerrankin sai jalat toimimaan ja kykeni kävelemään kipujensa kanssa. Olin tavallaan se perheen aikuinen, jota äiti ei kyennyt olemaan sairastamisensa vuoksi ja isäpuoli ei halunnut olla. Hän oli naiivi nuori, joka ei halunnut menettää hetkeäkään nuoruudestaan. Niissä oloissa minä olin kasvanut ja sen vastuunkantavan asenteen minä toin mukanani meidän uusperheeseemme.

Oli ihan odotettavissa, ettei kaikki suju oppikirjojen mukaan, kun ryhtyy sellaiseen parisuhteeseen. Parisuhde ei ole koskaan yksinkertaisesti selvä ja kun siihen lisätään ripaus molempien menneisyyden kokemuksia sekä kuusi kotona asuvaa lasta, joilla jokaisella on omat omaikäisen pienen pojan ongelmat, oli sekametelisoppa valmis. Rutiineista ei alkujaan meillä ollut tietoakaan ja kuljimme pitkälti aika mututuntumalla läpi ensimmäisten kuukausien. Pikku hiljaa lasten vieraskoreus alkoi karista harteilta ja oma enemmän tai vähemmän kova luonne tuli esiin. Oli viisivuotias, jolta virtaa ja villejä/vaarallisia tilanteita ei puuttunut. Seitsemänvuotias juuri koulun aloittanut herkkä ja pehmeä nuori mies, joka kaipasi pitkiä elämää tutkiskelevia keskusteluja. Oli kymmenenvuotias siivousintoilija joka osasi asettua ison pojan rooliin, mutta halusi olla ajoittain mukana viisivuotiaan kanssa legoleikeissä. Kaksitoistavuotias biljardista innostunut poika, joka ei puhua putkahtanut. Kun poika pikku hiljaa ensimmäistä kertaa vuosiin alkoi kunnolla puhua, minulle, siinä suurin silmin katseltiin mitä ihmettä oli juuri tapahtunut. Ja tietysti neljätoistavuotias teini-ikäinen, jolla aikaa ei olut enää perheelle, kun kaverit ja harrastukset (tytöt) olivat houkuttelevampi osapuoli elämässä. Ja sitten minun vajaa kaksivuotias vauvapuolikas, joka vasta opiskeli ihmisyyttä ja asteittain äidistä itsenäistymistä.

Ongelmia meillä toi myös edelleen ajoittain se, että vanhimpien lasten kanssa minulla oli melkoisen pieni ikäero. Vanhinta omassa kotonaan asuvaa lasta se ei haitannut. Hän oli onnellinen isänsä puolesta, kun isä oli löytänyt elämäänsa naisen. Kuitenkin nämä teini-iän paremmalla puolella olevat pojat tutustuesaan kyseenalaistivat auktoriteetin täysin ja jaksoivat muistaa että ikäeroa meilllä kolmella oli vähemmän kuin minulla ja heidän isällään. Ongelma on tasaantunut vasta ajan kanssa ja olen nähnyt kovasti töitä sen eteen, että pojat näkisivät minut ennemmin aikuisena kuin ihmeellisenä tyttötätinä, joka oli heidän elämässään lähes päivittäin. Kyllä he jaksavat asiasta nykypäivänäkin muistuttaa, mutta enemmän leikkimielisessä suhteessa, kuin tosissaan. Olen aikuisen paikkani perheessa ansainnut kovalla työllä, ainakin melkein.

Myös pienempien poikien kanssa tuli astetta myöhemmin ongelmia, kun he ymmärsivät etten ole lähtemässä arjesta pois yhtäkkiä. Syntyi mustasukkaisuutta isää kohtaan ja ajoittain ei isä saanut koskea minuunkaan pienten poikien mielstä, kun olin heidän. Sen lisäksi vielä kaksivuotias kääpiöni raivosi vieressä, kun kukaan muu ei saanut tulla syliin paitsi hän ja jos mieheni kainaloon pääsin hetkeksi loikoilemaan pitkän päivän jälkeen, kaksivuotias käski äitiä pois sylistä. Viimeisenä konfliktina tuli kymmenenvuotiaan täysi kyseenalaistaminen, olisinko minä oikeasti heidän elämässään se turvallinen aikuinen, joka ei ole lähdössä minnekkään, oli kyseessä ylämäki tai alamäki. Hän koetteli hermoja ja sääntöjä, minkä vain osasi. Oli epäkunnioittava ja saimme mieheni kansa keskustella pojan kanssa useamman kerran asiasta. Vasta kun minä itse pojan raivokohtauksen tullessa uskalsin napata kymmenenvuotiaan syliini ja annoin raivokohtauksen tapahtua siinä, pysyin lähellä ja näytin ettei siinä ollut mitään väärää, meidän palapelimme palaset kolahtivat paikalleen, eikä sen koommin tämän pojan kanssa pienestä kiukuttelusta huolimatta ongelmia ole ollut.

Vuodessa kävin läpi miehen ja kaikkien poikien kanssa sellaisen tunnemyrskyn ja koettelun, että arkisista asioista huolehtiminen oli täysin hukassa. Täytyy myöntää, että vaikka se vei voimia, olisi minun pitänyt silti osallistua arkiseen taloudenhoitoon ja muuhun, sillä kun mies hoiti asiat yksin, se synnytti meidän välillämme konflikteja, joita seuraavaksi täytyi olla selvittämässä.

En sano, etteikö tämän konfliktivuoden aikana olisi ollut hyväkin hetkiä. Niitä oli paljon, kun seitsemänvuotias meni esimerkiksi ensimmäistä päivää kouluun, yhteisen leffaillat ja se, että jokainen oli paikalla päivällispöydässä samaan aikaan, jossa vaihettiin kuulumisia. On valitettavaa, että konflikteihin kului niin paljon aikaa ja energiaa, mutta ne oli käytävä läpi, jotta kykenin ansaitsemaan paikkani perheessä. Kun asia oli selvä, oli enää vain yksi konflikti käymättä ja se oli minun itseni kanssa. Minulla ei ollut enää varaa asettaa itseäni etusijalle, vaan minua ennen tuli aina kuusi (tai seitsemän tarvittaessa) poikaa, joiden elämä ja tarpeet menivät meidän aikuisten edelle. Minun tuli päästää irti itsekkyydestä, joka nuorena ihmisenä väkisinkin roikkui mukana ja vaati antamaan itselleen huomiota. Minun oli astuttava äidin rooliin täysin, oman lapseni takia ja näiden ihanan kuuden lapsen takia, jotka elämääni otin avosylin vastaan.

Nyt tätä kirjoittaessani voin sanoa, että olen kehittynyt itseni kanssa hurjasti. Olen ymmärtänyt sen, että kun lapsen synnyttää perheeseensä tai ottaa tietoisesti mukaan miehen mukana, se on täysipäiväinen sitoutuminen vanhemman rooliin, olit äiti tai äitipuoli. On kyse omasta biologisesta lapsesta tai lapsipuolista, he tarvitsevat turvalliset ja rakastavat aikuiset elämäänsä, joille lasten hyvinvointi ja tarpeet tulevat omien tarpeiden edelle. Kyllähän vanhemman kuin vanhemman kuuluu välillä olla terveellä tavalla itsekäs ja hieman levätä ja ottaa aikaa itselleen. Se tekee meistä hyviä vanhempia kun muistamme levätä, mutta omistaa myös aikamme siihen, että tarjoamme maailmalle hyvää kasvavaa aikuista ja lapselle turvallista ja tervettä otetta tulevaisuuteen.

Tilanne on alkanut tasaantua. Olen löytänyt itseni kanssa tasapainon, horjuvan sellaisen, mutta kehitys jatkuu sitä mukaa kuin päivät kuluu. Tärkeintä kuitenkin on, että meidän kotonamme todella vallitsee jonkinlainen tasapaino. Ei elämä ole yhtä juhlaa, eikä ole yhtäkään päivää etteikö huushollissa jotkut lapset riitelisi keskenään tai kiukuttelisi. Tai sitten se kiukuttelija on minä tai talon isäntä. Se on kuitenkin elämää, elämää meidän uusperheessämme, uusperheellisessä suurerheessämme. Me jaamme iloja ja suruja, vaikeuksia ja ratkaisuja. Hyviä päiviä ja huonoja päiviä. Mikään ei ole koskaan yksinkertaista. Tärkeintä on vain se voima, jolla jaksaa jatkaa ja kasvattaa itseään joka päivä. Se on meidän pojat.