sunnuntai 31. elokuuta 2014

Hulluutta

Nyt testaan tätä kännykällä kirjoitusta, jos joskus tulee tarve päivittää blogi kännykällä, joten pahoittelut jo valmiiksi lyhyestä postauksesta sekä mahdollisista kirjoitusvirheistä...

Kumminkin, en ole ikinä oikein nauttinut siivoamisesta ja sen vuoksi asunto räjähtääkin välillä turhankin herkästi ja koska pojat ovat kumminkin pieniä, sotkevat he omalta osaltaan hyvinkin paljon... Nyt olen kumminkin alkanut siivoamaan asuntoa päivittäin lähes hulluuteen saakka ja onneksi pojatkin auttavat sen minkä osaavat. Nyt kaipaisin kumminkin vinkkejä miten asunnon saa tarpeen tullen äkkiä siistiksi kun joka päivä ei jaksa tehdä suursiivousta..?

Lisäksi joku voisi neuvoa miten mobiili versiossa saa kuvia liitettyä tekstiin?

lauantai 23. elokuuta 2014

Kommunikointi Veetin kanssa.

Ajattelin hieman kirjoittaa väliaikatietoja Veetin kanssa kommunikoinnista, sillä olenhan maininnut jo aikaisemmin siitä, että pojalla on jonkinasteisia ongelmia puhumisen suhteen ja aina välillä myös ymmärryksessä. Tai oikeastaan, en voi olla täysin sata prosenttisen varma, mitä Veeti ymmärtää ja mitä ei, sillä poika ei varsinaisesti osaa kertoa mitä kertomistani asioista on mennyt jakeluun ja mikä taas ei. Tästä johtuen joudun itse vetämään omat johtopäätökseni siitä, mitä ymmärretään ja mitä ei.
Veetihän siis tosiaan täyttää jouluussa jo kolme vuotta ja puhetta on alkanut tulemaan vasta parisen kuukautta sitten, tai oikeastaan silloin pari kuukautta sitten poika alkoi vähitellen toistamaan sanoja aikuisten ja isompien lasten perässä ja nyt noin kuukausi sitten Veeti alkoi vähitellen, hitaasti, mutta varmasti puhumaan koko ajan enemmän. Nyt puhe alkaa siis pikkuhiljaa olla enemmän ymmärrettävää ja onkin helpottanut joka päiväisiä toimia kun ymmärrän paremmin mitä Veeti tahtoo milloinkin ja koko ajan ei tarvitse tapella kun en ymmärrä poikaa.

Yhdessä vaiheessahan Veeti oli myös äärimmäisen agressiivinen lapsi ja poika mätki koko ajan joko minua, tai veljiään koska kukaan ei ymmärtänyt häntä (tai tähän johtopäätökseen tultiin neuvolan kanssa, että poika purkaa turhautumisensa agressiivisuutena) ja vaikka kuinka kiellettiin (ja kielletään edelleen), sekä kannettiin jäähylle (ja kannetaan edelleen) kun poika teki jotain kiellettyä, ei Veeti tuntunut ymmärtävän mistä kieltäminen ja rangaistukset johtuivat. Vieraampien ihmisten seurassahan Veeti harvemmin näyttää tuota hankalampaa puoltaan ja sen vuoksi onkin ollut äärettömän hankala saada ihmisiä uskomaan, ettei poika todellakaan ole se pieni, kiltti enkeli jonka antaa ymmärtää olevansa. Kotioloissa ja perheen kesken Veeti nimittäin näyttää sekä kommunikaatio-ongelmista johtuvan, sekä uhmaiästä johtuvan agressiivisuutensa juurikin sillä että jokainen joka ei ymmärrä samantien, saa osakseen järjettömän huudon, sekä pahimmillaan kokea pojan lyönnit, sekä potkut. Ollaan onneksi jo J:n kanssa totuttu tähän, mutta muunmuassa Niilo ei vielä ymmärrä mistä veljen vihaisuus johtuu. Onneksi Veeti on alkanut vähentämään huomattavasti väkivaltaisuuttaan ja liekö syy sitten siinä, että kommuniikatiokyvyt ovat parantuneet edes jonkun verran, vai lukemattomissa jäähyissä, sekä kielloissa, mutta kaikki saavat olla tyytyväisempiä kun Veetikin osaa olla iloisempi.
Paitsi, nyt kärsijän asemassa ovat kissamme joihin Veeti purkaa agressioitaan vähän turhankin usein ja en tiedä johtuuko kissojen kiusaaminen siitä, etteivät kissat osaa puolustautua (tai vaikka osaisivatkin, eivät tee niin) vai siitä, että kissamme tunkevat koko ajan ihmisten läheysyyteen riippumatta Veetin käytöksestä, mutta tilanne on alkanut menemään lähes mahdottomaksi ja tilanne aiheuttaa minulle lisästressiä kun kissat ovat alkaneet stressioksentamaan, sekä tekemään hätäpissoja. Tästä syystä tulinkin siihen tulokseen, että etsin kissoillemme uuden kodin (teen vielä tänään blogiini uuden välilehden jossa on ilmoitus kissoista) sillä itse en tahdo yhtään lisästressiä itselleni, enkä myöskään tahdo hankaloittaa hyvin alkanutta kommunikaation sujumista Veetin suhteen jatkuvilla kielloilla / jäähyillä, en tahdo kissojenkaan stressaavan jatkuvasti ja hyvin todennäköisesti kärsivän tilanteesta. Toivotaankin, että kissoille löytyy hyvä koti ja Veetin käytökseen olisi jälleen hieman helpompi puuttua sen jälkeen kun ylimääräiset häiriötekijät on saatu pois.

Nyt kun kommunikaatio on kumminkin alkanut sujumaan paremmin, on Veeti alkanut myös vähitellen harjoittelemaan kuivana oloa aktiivisemmin. On huomattavasti helpompi opettaa poikaa kuivaksi ja pitää ilman vaippaa kun Veeti osaa jo kertoa milloin on hätä (tai no, kertoo kun muistaa) ja ainakin tähän mennessä olen ollut tyytyväinen pojan kehitykseen tässäkin asiassa. Mikään kiirehän meillä ei ole luopua vaipasta, olen nimittäin sitä mieltä että lapsi oppii kun on valmis oppimaan ja koska meillä on Veetin suhteen tärkempiäkin asioita opeteltavana, en aio painostaa poikaa kuivaksi.

Olemme kokeilleet myös kuvakorttien, sekä Midi-AACI kuvakirjan käyttöä kommunikoinnin apuna, mutta koska Veetiä ei selkeästikään kumpikaan tapa kiinnosta, emme painosta lasta myöskään noiden käyttöön. Puheterapiassakin painotettiin, ettei lasta saa missään nimessä painostaa kyseisen kommunikointityylin opetteluun, sillä muuten lapsi voi kyllästyä koko asiaan niin ettei opettelu kiinnosta jatkossakaan. Odottelemme siis kaikessa rauhassa, että joko Veeti oppisi itse puhumaan paremmin, tai että kuvakortit ja / tai kirja alkaisi kiinnostamaan enemmän ja uskoisinkin, että puhuminen alkaa pikkuhiljaa sujumaan paremmin ennen kuin kuvakortit kiinnostavat enempää.

Tässä nyt siis jonkinlaista tilannepäivitystä Veetin kanssa kommunikoinnista, saa toki kysyäkin jos jotakuta aihe kiinnostaa enemmän.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Tervetuloa kiipeilykausi.

Nyt se sitten alkoi, nimittäin kiipeilykausi Niilolla. Onhan herra jo aiemminkin kiipeillyt itse sohvalle, sängylle ja muualle mihin on ollut helppo, sekä suhteellisen turvallinen kiivetä, mutta nyt pikkumies sitten kiipeää ihan kaikkialle. Kiipeiltystä on nyt jo kerennyt tulla muutamia vaaratilanteita eteen ja tuntuu kuin silmät saisi olla selässäkin, jotta kerkeäisin valvomaan Niilon apinointeja joka hetki...
Nyt Niilo on nimittäin alkanut kiipeilemään keittiöntuolien kautta keittiönpöydälle jos keittiön ovi unohtuu sekunniksikin auki, lisäksi pikkumies kiipeää syöttötuoliinsa seisomaan, vaunuihin taiteilemaan ja eräs aamu havahduin siihen etten löytänyt Niiloa mistään vaikka huuto kuului. Hetken etsiskeltyäni tajusin, että Eemil oli unohtanut vessanöpöntön auki ja siellä Niilo seisoi wc-pöntössä kun ei päässyt enää omin avuin ylös. Onneksi poika ei ollut jäänyt jumiin ja Niilo pääsikin pesun kautta takaisin jatkamaan leikkejään, mutta ainakin Eemil oppi miksi vessanpöntön kansi suljetaan aina vessassa käynnin jälkeen...

Tiedän, että kiipeileminen on yksi monista kausista, jotka kestävät oman aikansa ja sitten innostus siihen lakkaa vähitellen kun lapsi kasvaa, mutta on se silti ärsyttävää kun saa koko ajan olla nostamassa lasta alas kaikkialta ja samalla kieltämässä. Ja aiheuttaahan tuo kiipeily muutamia sydämentykytyksiäkin aina silloin tällöin kun kiipeilypaikka on tarpeeksi ylhäällä ja silti sinne on mukamas pakko päästä. Tänään pikkumies myös kerkesi yllättämään ja kiipeämään omatoimisesta alas syöttötuolistaan sillä välin kun käänsin selkäni kahvinkeittämistä varten. Tuo poika on siis vähän turhankin nopea kiipeämään joka paikkaan ja alas sieltä. Onneksi kumminkin alastulokin onnistuu jo ainakin jotenkuten ja alas tullessa ei ole vielä tapahtunut haavereita, toisin kuin kiipeillessä jos poika pelleilee esimerkiksi tuolilla ja tuoli kaatuu.
Onneksi lapset ovat kumminkin kestävää tekoa ja ihan pienestä ei satu pahasti. Lisäksi voin onnekseni todeta, että kuhmut, sekä mustelmat ja pienet haavatkin kuuluvat pikkulapsiperheisiin ja niiltä ei voi välttyä ellei kääri lastaan pumpuliin ja juokse perässä 24/7 lapsen hereillä ollessa. Vielä kun joskus oppisin olemaan panikoimatta jokaisesta pienestä kuhmusta tai pikkuhaaverista.

Harmikseni en vain yhtään muista kauan Eemilillä ja Veetillä kesti lopettaa tuo joka paikkaan kiipeäminen, mutta sen muistan että se loppuu aikanaan, ainakin osittain. Kiipeileehän Eemil ja Veetikin nimittäin edelleen mitä idiootimpiin paikkoihin ja esimerkiksi Veeti rakastaa levittää vaatteet vaatekaapista lattialle ja sen jälkeen kiivetä pötköttämään vaatekaapin hyllylle. Yhdessä vaiheessa Veetiä saikin olla koko ajan pelastamassa kaapista kun poika ei osannutkaan enää tulla omatoimisesti pois sieltä... Seuraavaksi pojat varmaan aloittavatkin sitten jo puihin kiipeämisen pihalla, jota isommat jo harjoittelevatkin kovasti jos lähistöllä sattuu olemaan puu jota pitkin pääsee kipuamaan edes vähän ylemmäs.

Toivonkin, että Niilon kiipeilykausi päättyy pian tai että poika saisi edes hieman järkeä, sekä itsesuojeluvaistoa päähänsä jotta pahimmilta haavereilta säästyttäisiin...

Kiipeileekö muiden lapset paljonkin? Milloin kiipeily alkoi ja kauanko kiipeilykautta kesti?

maanantai 11. elokuuta 2014

Operaatio turhat romut kiertoon.

Luin jostain blogista vähän aikaa sitten, että kyseisen bloggarin suunnitelmissa oli luopua vuoden aikana vähintään 200 tavarasta ja olla ostamatta mitään ylimääräistä, sekä tarpeetonta tilalle. Alkuun mietin, että hitsi kun tuo määrä kuulostaa todella suurelta, mutta sitten aloin miettimään määrää tarkemmin...
Juurihan itsekin vein melkein viisi Ikea-kassillista tavaraa kierrätyskeskukselle valtakunnallisen siivouspäivän kunniaksi, eli lähes kaiken mitä en saanut kirpputorilla myytyä ja tavaraa jäi vielä kotiinkin, jonka tiesin olevan turhaa mutta jota en jaksanut raahata mukanani. Jo pelkästään tuossa määrässä oli siis varmasti ainakin melkein tuo 200 tavaraa. Tämän lisäksi olen lahjoitellut Niilon vanhoja vauvatavaroita eteenpäin tutuille ja muutamat myynyt niistä ja silti vauvatavaraa on edelleen nurkissa enemmän välillä uskoisinkaan. Onneksi Niilon kummitäti on saamassa vauvan ensi vuoden puolella ja noille jäljellä oleville tavaroillekin on siis käyttäjä, joten nekään eivät enää kauan nurkissamme pölyty.

Aloin kumminkin miettimään, onnistuisikohan tuo 200 tavaran kiertoon laitto vieläkin, vaikka tavaraa olen tämän vuoden puolella laittanut kiertoon jo ihan kohtuullisen määrän. Ihan kaikesta en suoraan sanottuna tahdo täysin ilmaiseksi luopua, joten olenkin nyt alkanut käyttämään ahkerasti Facebookin vaihtoyhteisöä. Olen siis vaihtanut tavaraa jo ihan kohtuullisesti sellaiseen, mikä meillä menee käyttöön, niin kuin esimerkiksi kuivaruokatarvikkeisiin, sekä lahjakortteihin ja näin ollen me pääsemme turhasta tavarasta eroon, joku saa sellaista mitä tarvitsee ja mekin hyödymme asiasta jotenkin.
Vaikka olen vasta pari viikkoa kerännyt pikkuhiljaa turhaa tavaraa kasaan ja kuvannut, sekä kuvaillut niitä tuonne Facebookkiin, on minulla tällä hetkellä kansiossani melkein viisikymmentä tavaraa ja osan tavaroista olen jo vaihtanutkin ja silti osa tavaroista odottaa vielä kuvaamista. Ei siis luulisi olevan hankalaa luopua vähintään tuosta 200 tavarasta vielä tämän vuoden puolella. Tähän samaan tavoitteeseeni kuuluu myös se, etten osta mitään sellaista tämän vuoden aikana mitä emme oikeasti tarvitse (okei, joululahjoissa saatan lipsua hieman), josko tällä keinolla saisin hieman enemmän säilytystilaa niille tavaroille, jotka tahdon oikeasti säästää ja joita tarvitsemme, säilytystilaa kun ei koskaan voi olla liikaa.

Nyt olen kumminkin jonkinasteisen ongelman edessä. Pojilla on nimittäin jokaisella vaatteita niin paljon, ettei pojat kerkeä millään käyttämään läheskään kaikkia ennen kuin kasvavat vaatteistaan ulos ja näin ollen vaatteita on selkeästi aivan liikaa. Itse tiedän, että noita vaatteita tarvitsisi ehkä hieman karsia, mutta kun ne kaikki vaatteet ovat kivoja! Miten osaan päättää mitkä vaatteet karsin pois pölyyntymästä ja mitkä säästän?
Okei, karu tosiasia on, että osa vaatteista on pölyyntynyt kaapissa siitä saakka kun ne on ostettu ja vaikka kyseiset vaatteet ovatkin kuinka kivoja, ei niitä ole kumminkaan jostain syystä käytetty vielä kertaakaan. Ajattelenkin siis, että toisaalta tuollaisista vaatteista voisi luopua, mutta sitten tulee ajatus, että jos kumminkin se vaate pääsisi joskus käyttöön? Ihan sama ilmiö on omissa vaatteissanikin, eli ajattelen että jos joskus laihdun tarpeeksi ja mahdun vaatteisiin joita olen käyttänyt yli viisi vuotta sitten, tai entä jos joskus alankin tykkäämään joistain vaatteista enemmän?

Kertokaas siis vinkkejä, miten osaan karsia poikien kaapeista vaatteita kun niitä nyt vain on valitettavasti aivan liikaa ja niitä on aivan turha pölyttää kaapissa jos niitä ei ikinä kumminkaan pueta lapsille todennäköisesti ikinä...

Tänään taas jatkuu tavaroiden kuvaaminen tuonne vaihtoyhteisöön ja toivon, että tavarat vaihtavat omistajaa mahdollisimman pian, jotta saan lisää tilaa tähän asuntoon.

torstai 7. elokuuta 2014

Viimeisen kerran imetyksestä.

Nyt se on loppu, nimittäin imetys. Olin jo pidemmän aikaa miettinyt imetyksen lopetusta, sillä Niilo alkoi hyvin pian hampaiden tulon jälkeen puremaan imetettäessä ja suoraan sanottuna se sattui ja paljon. Jostain syystä se imetyksen lopetus ei kumminkaan ollutkaan niin helppoa kuin luulin ja onnistuin vähentämään imetystä vain yöimetykseen ja imetys jatkuikin öisin. Jossain takaraivossa kumminkin oli ajatus, että olihan neuvolakin kehoittanut lopettelemaan imetyksen jo puolen vuoden kohdalla ja varsinkin yöimetys ei kuulemma olisi enää tarpeellista yli puolen vuoden ikäiselle, mutta omasta mielestäni se vain tuntui oikealta kun maitoa kerran tuli tarpeeksi. Imetyksen pitkään jatkumiseen saattoi vaikuttaa myös se, että Eemilin kohdalla imetys onnistui vain hyvin lyhyen aikaa ja Veetinkin kohdalla maidon tulo hiipui jo hieman yli puolen vuoden kohdalla. Syynä maidontulon hiipumiseen vanhempien poikien aikana oli varmaan se, että stressasin imetystä liikaa sillä halusinhan imettää vähintään vuoden.

Nyt Niilon aikana päätin, etten tulisi ottamaan minkäänlaista stressiä imetyksestä ja imettäisin juuri sen aikaa kun se tuntuisi sekä minusta, että lapsesta hyvältä ja en kuuntelisi tuntemattomien niin sanotusti mahtavia vinkkejä tai arvosteluita imetyksestä. Selkeästi tuo taktiikka toimikin sillä imetys onnistui huomattavasti paremmin näiden päätösten ansiosta. Toisaalta on kyllä pakko myöntää, että vaikka päätin etten kuuntele imetyksen arvostelua, kyllä silti jouduin sellaista kuulemaan ja aina se ei tosiaankaan kuulostanut kivalta. Ensinnäkin oli mielestäni väärin, ettei neuvolassa kunnolla kannustettu imetykseen enää puolen vuoden jälkeen ja mitä lähempänä oltiin Niilon 1-vuotis synttäreitä, sitä enemmän kannustus väheni. 1-vuotisneuvolassa sainkin kuulla, ettei imetyksestä olisi enää mitään hyötyä ja sen lopettamista tulisi harkita tosissaan. En myöskään saanut minkäänlaisia vinkkejä miten jatkaa imetystä ja samalla totuttaa Niiloa tavalliseen lehmänmaitoon. Tämä olikin varmaan se viimeinen niitti jonka jälkeen en osannut enää ajatella imetystä kovinkaan positiivisena asiana.
Sain myös kuulla tutuiltani useampaan otteeseen, kuinka sairasta oli imettää vajaa vuoden ikäistä lasta ja kuinka se ei ollut kuulemma alkuunsakkaan normaalia. Onneksi osasin sivuuttaa tällaiset kommentit kokonaan, koska tiedän ettei lapsettomat ihmiset voi sanoa mikä on normaalia lapsenkasvatuksessa taikka ruokkimisessa ja mikä ei. Lisäksi oma mielipiteeni on, että imetys on täysin luonnollista ja sitä voi jatkaa ihan pitkään kuin äiti vain jaksaa ja lapsi tahtoo olla tissillä. Tietty omasta mielestäni on myös poikkeuksia, niin kuin en esimerkiksi henkilökohtaisesti ymmärrä ihmisiä jotka imettävät lähemmäs kouluikäisiä lapsiaan, mutta tämäkin on vain oma mielipiteeni ja jokainen tehköön niin kuin parhaimmaksi tuntee.

Kumminkin. Sain lopetettua oman imetykseni niin, että Niilo siirtyi omaan huoneeseensa nukkumaan viime viikon perjantaina ja samalla sain lopetettua imetyksen luontevasti kun ei tullut enää houkutusta ottaa lasta viereen aina Niilon herätessä. En olisi myöskään millään mahtunut imettämään mukavassa asennossa Niilon sängyssä ja niinpä se jäi. Vaikka imetyksen loppuminen tuntuukin haikealta ja tulee varmaan tuntumaan vielä jonkun aikaa, on silti huojentavaa että tissini ovat vihdoin omani. Lisäksi on myös huomattavasti mukavampi nukkua kun vieressä ei ole pientä hikoilevaa lasta, varsinkin kun nämä helteet ovat mitä ovat. Niilokin on sopeutunut ajatukseen, että maito tulee nyt joko tuttipullosta tai mukista, mutta tisseistä sitä ei enää tule (okei, tulee sitä maitoa edelleen hieman jos kokeilee, mutta sitä Niilo ei onneksi tajua tai huomioi).
Seuraava virstanpylväs tulee olemaan Niilon unikouluttaminen, heti kun helteet hieman laantuvat. En nimittäin raaski huudattaa lasta näillä helteillä ja Niilollahan voi oikeastikin olla ihan vain jano kun on näin kuuma. Onhan Eemilillä ja Veetilläkin vettä tarjolla öisinkin.

Loppuun voisin mainita, että jos meille joskus tulee vielä lapsi tai lapsia (joita ei ole näillä näkymin tulossa), meinaan imettää silloinkin mahdollisimman pitkään. Onhan imetys kumminkin se helpoin tapa ruokkia lapsi ja suoraan sanottuna imetyksellä säästääkin pitkän pennin.
Olen myös omalla tavalla ylpeä itsestäni kun onnistuin jatkamaan imetystä yli vuoden, vaikka aina kaikki eivät tukeneetkaan imetystäni.
Pakko vielä sanoa loppuun, että omasta mielestäni lapset kasvavat ihan yhtä hyvin rintamaidolla kuin korvikkeellakin ja jokainen siis ruokkikoon lapsensa niin kuin parhaimmaksi näkee ja suosittelen olemaan ottamatta turhaa stressiä asiasta, kunhan se lapsi nyt saa ruokansa jotenkin.

maanantai 4. elokuuta 2014

Voihan näppylät.

Mainitsin viime postauksen lopussa, että meillä on vissiin verirokko, no hitot tuo mitään vesirokkoa olekkaan, mutta en kyllä yhtään osaa sanoa mitä nuo näppylät ovat. Veetillä nimittäin ilmestyi näppylät torstai aamuna, torstai iltana ilmestyi Niilolle pieniä näppyjä ja perjantai aamuna oli sitten Eemililläkin jo näppylöitä. Jos tuo olisi vesirokkoa, olisi kuumeen pitänyt jo nousta ja näppylöiden muuttua vesikelloiksi, mutta mitään ei ole tapahtunut. Nuo näppylät vaan pysyvät sitkeästi poikien vartoloissa, eikä niihin tunnu auttavan oikein mikään, ainakaan hävittävästi.

Nuo näppylät ovat siis suhteellisen pieniä, vaaleahkon punaisia ja niitä on isoina rykelminä pitkin kroppaa. Näppylöiden määräkin on lisääntynyt huomattavasti siitä kuin huomasin ne ensimäisen kerran Veetillä, Eemil on ainoa joka on selvinnyt vain muutamilla näpyillä. Nuo näppylät tuntuvat koskettaessa kuivilta ja ne selkeästi kutisevat sillä Veeti ja Niilo ovat jo kerenneet repimään muutamat näppylät verille... Suihkussa näppylöitä taasen ilmeisesti kirvelee sillä sekä Veeti, että Niilo vetävät ihan mielettömän hepulin jos kehtaan viedä heitä suihkuun pestäkseni näppylöistä päivän liat pois. Ainoa mikä tähän mennessä on auttanut, on ollut aloe veraa sisältävä after sun voide (tästä ohjeesta kiitos eräälle tutulleni!) joten sitä sitten onkin kulunut oikein kunnolla, jotta olen saanut kutinan pysymään edes jollain tapaa kurissa.

Jotta nämä näppylät aiheuttaisivat varmasti vielä lisää päänvaivaa, on ilmeisesti monella muullakin lapsella ollut täysin samanlaisia. Kun kirosin näppylöitä Facebookissa, tuli muutamat kaverini kertomaan että heidänkin lapsilla oli samanlaista, eikä tietoa mitä se on. Itseasiassa yhdeltä näistä sainkin after sun ohjeen kokeiltavaksi...
Tämän lisäksi Facebookin Äityleissä on ollut montakin aloitusta samanlaisista näppylöistä, joissa yksikään ei tiedä mitä ne näppylät ovat. Aloitusten alle on tietenkin aina tullut myös keskustelua ja näissä keskusteluissa on ilmennyt lisää ihmisiä joilla tuota mysteerinäppylää on. Muutamat ovat jopa vieneet lapsensa lääkäriinkin, eikä sieltäkään ole selvinnyt että mitä tuo näppylä on...

No, koska olen jo torstaista saakka hengannut poikien kanssa keskenään kotona, luullen että heillä on tarttuva vesirokko, olen alkanut jo vähän muuttua mökkihöperöksi. Eilen olikin sitten pakko lähteä liikkeelle ja meninkin Helsingin keskustaan moikkaamaan erästä tuttuani ja olikin ihan mielettömän kiva nähdä häntä pitkästä aikaa! Oli myös kiva olla ulkoilemassa kun ei nuo näppylät selkeästikään ole mitään tarttuvaa, muutenhan minulla ja J:lläkin olisi niitä.
Matka oli kiva, jos ei oteta huomioon vihaisia mulkaisuja jotka sain bussissa kotimatkalla kun vaunuissa oli yksi näppyläinen lapsi ja penkillä istui toinen. Yksi vanhempi rouva jopa jupisi miehelleen (tai oletettavasti ole hänen miehensä), että pitääkö kaiken maailman teinien raahata vesirokkoisia lapsiaan tartuttamaan koko kaupunki. Onneksi kyseinen pariskunta jäi parin pysäkin jälkeen pois kyydistä, joten en joutunut tuota kuuntelemaan pidempään, mutta ei se nyt suoraan sanottuna järin kivalta tuntunut, varsinkaan kun olen itse varma ettei lapsillani ole vesirokkoa. Enkä myöskään ala todellakaan höperöitymään kotona pahimmillaan useampaa viikkoa kun lapsetkin alkaa jo hyppimään melkein seinille jos eivät pääse ulos...

Nyt toivotaankin, että näppylät katoavat pian, jotta voidaan liikkua ilman vihaisia mulkaisuja tai arvosteluja. Ja kaikkein eniten tahdon näppylöiden katoavan, jottei ne häiritsisi enää lapsia kutinallaan.

lauantai 2. elokuuta 2014

1-vuotis kuvat.

Kaverini Sinna otti siis Niilosta jonkinlaiset 1-vuotis kuvat kun kaikki pojat menivät yökylään Niilon synttäreiden jälkeen. Eihän nämä nyt tietenkään ammattilaistasoisia ole, mutta minulle riittää kun on edes muutama parempi kuva pojasta. Pitää vielä nakittaa joku ottamaan Eemilistä ja Veetistäkin paremmat kuvat.

Tässä nyt vain muutama kuva, vaikka kuvia oli huomattavasti enemmän, en vain viitsi täyttää blogia tsiljoonalla lähes samanlaisella kuvalla, saatika niillä niin sanotisti epäonnistuneilla kuvilla, kun Niilo kuulemma oli vähän turhankin pirteä kuvattavaksi...








Ainiin. Meillä vissiin sairastetaan vesirokkoa. Kaikki kolme poikaa ovat täynnä punaista näppylää joka kutisee ja vedessä kirvelee. Siistiä hengata kotona kolmen kipeän ja kiukkuisen lapsen kanssa, tai sitten ei... Vinkkejä vesirokkoisten lasten olon helpottamiseen otetaan enemmän kuin mielellään vastaan...

perjantai 1. elokuuta 2014

Niilon 1-vuotis synttärit.

Pahoittelen jo valmiiksi kuvaoksennusta, sillä meillä oli Niilon synttäreillä kaverini kuvaamassa ja luonnollisesti kuviakin tuli otettua tsiljoona kun se kuvaaja en kerrankin ollut minä. Kuvista siis kiitos kaverilleni Sinnalle! Alkupään kuvat otettu Sinnan puhelimella, loppupäässä järkkärillä sillä järkkäri saapui paikalle vasta hieman synttäreiden alkamisen jälkeen.

Heräsin siis Niilon synttäriaamuna mielettömän aikaisin, niin kuin joka kerta kun on tiedossa jotkut järjestämäni juhlat, sillä stressaan juhlia ihan älyttömästi. Onneksi kuvaamassakin ollut kaverini lupautui tulemaan jo aikaisin avukseni sillä hommaa oli ja J:n huomio meni lähes kokonaan lasten paimentamiseen jotta sain itse tehtyä edes jotakin.
Olin edellisenä iltana saanut älynväläyksen tehdä vadelmista hyytelöä aamupalaksi ja hyytelöä pojat sitten saivatkin.



Isommat pojat tykkäsivät hyytelöstä ja olisivat halunneet lisääkin, harmi vaan etten ollut tehnyt kuin pienen hyytelön ja aamupalaksihan tuo sopi enemmän kuin hyvin kun en ollut lisännyt hyytelöön yhtään sokeria, eli siinä oli ainoastaan vadelmia, niiden keitinvesi, sekä liivate. Niilo taasen ei ollut ihan samaa mieltä tästä makuelämyksestä, vaan ilme oli lähes koko ajan tyyliä: "Mitä hittoa sä mulle tyrkytät?" Lopulta puolet hyytelöstä löytyikin siis lattialta...

Koska pojat kävivät aamupalan jälkeen aivan ylikierroksilla, päätimme laittaa pojat hetkeksi kylpyyn ja sen jälkeen he saisivat leikkiä samalla kun me aikuiset järjestettäisiin synttäreitä kuntoon. Asunnossamme oli meinaan jo heti aamusta kuuma kuin saunassa ja itsenikin olisi tehnyt mieli loikata poikien vannaan viilentäytymään.



Suihkun jälkeen pojat saivatkin heilua vaippasillaan ja varsinkin Niilolla oli kivaa kun poika leikki minulta ja J:ltä lahjaksi saamallaan merirosvolaivalla. Harmi vaan, että Eemil ja Veetikin olisivat tahtoneet leikkiä samalla laivalla ja lopulta pojat saivat noin viiden sekunnin välein riidan aikaiseksi. No, eipä siinä voinut muuta kuin laittaa laiva jäähylle ja pojat leikkimään muita leikkejä...








Kellon viisarit tuntuivat liikkuvan hieman liian nopeasti eteenpäin ja pian alkoikin olla melkein kiire koristella kakku, pukea pojat, laittaa pöytä ja tehdä kaikki viimeiset hommat. Luulin, että tarjottavaa olisi ollut jotenkin tosi vähän, mutta lopulta sitä tarjottavaa oli kumminkin aivan liikaa ja pakkasimmekin osan tarjottavista vieraiden mukaan. Tarjottavana meillä oli:
*Neljiä erilaisia keksejä
*Valkosipuli- ja yrttipatonkia
*Coctailpiirakoita ja munavoita
*Limua, kahvia, teetä
*Kolmen suklaan juustokakkua koristeltuna mansikoilla (Kinuskikissan ohjeella tehtyä)
*Täytekakku

Melkein samantien kun olin saanut kaiken valmiiksi, alkoi vieraita saapua paikalle ja oma stressinikin alkoi pikku hiljaa hieman hellittämään. Niilo sai ihan kivasti lahjoja ja ihana kun minua oltiin kuunneltu lahjatoiveissa, ettei ainakaan mitään turhaa krääsää miljoonaa kiloa. Niilo sai lahjaksi vaatteita, rahaa ja potkupyörän, ei siis mitään turhaa. Potkupyörä on itseasiassa ollut ihan hitti meidän taloudessa, kaikki pojat tahtoisivat nimittäin ajaa sillä koko ajan ja tappelukin saadaan vähän väliä aikaiseksi. Niilokin osaa muuten ajaa yllättävän hyvin potkupyörällään, vaikka luulin allkuun ettei poika tulisi pysymään sillä pystyssä...







Sitten olikin aika korkata kakku. Niiloa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa kynttälän puhallus ja poika olisikin halunnut vain tunkea kätensä kakkuun. Lopulta jouduin itse puhaltamaan kynttilän sammuksiin ja Niilo sai omalle laitaselleen kakkua. Osa kakusta meni kumminkin vaatteille ja lattialle, eli se määrä mikä lopulta päätyi suuhun saakka on hieman arvoitus... Täytekakku oli vielä jääkaapissa piilossa, sillä se oli pikkusiskoni tilaama ja samalla synttärilahja Niilolle, joten oltiin sovittu että se otetaan esiin vasta kun siskonikin on päässyt töistä ja synttäripaikalle.






Vihdoin siskonikin pääsi paikalle ja saimme ottaa varsinaisen synttärikakun esille. Kakku oli ihan mielettömän hieno ja sen lisäksi kakku vielä maistuikin älyttömän hyvälle. Ei jää siis epäilystäkään, mistä seuraavatkin synttärikakut tilataan jatkossa.












Pikku hiljaa synttärisankaria alkoi kumminkin väsyttämään, isommat pojat alkoivat käymään ylikierroksilla, juustokakku alkoi lässähtämään kuumuudesta ja vieraat alkoivat lähteä koteihinsa. Kun kaikki muut vieraat olivat lähteneet, tulivat vielä Niilon kummitäti ja -setä käymään tyttärensä kanssa.

Lopulta päivä päättyi niin, että meidän pojat lähtivät kaverilleni yökylään ja minä, sekä J lähdettiin viettämään iltaa viimeisenä käymään tulleiden Niilon kummien kanssa. Kaiken kaikkiaan synttärit menivät hyvin ja oli ihana päästä viettämään pitkästä aikaa iltaa J:n kanssa kahdestaan. Tämä kaverini Sinna, joka valokuvasi, auttoi ja otti pojat yökylään, otti Niilosta myös 1-vuotis kuvat luonaan kun pojat olivat siellä. 1-vuotiskuvat esittelen kumminkin myöhemmin jottei tämä postaus veny kilometrin mittaiseksi...