Nyt se on päätetty. Tämä tyttö pitää pihakirppiksen. Ensi viikon lauantaina olisi tarkoitus pitää pihakirppis ja sitä olisi tarkoitus mainostaa jakamalla lähitalojen postilaatikoihin mainokset, sekä lähikaupan ilmoitustaululle. Toivottavasti joku vain innostuu tulemaan ja mahdollisesti jopa ostamaankin jotakin. Ajattelin nimittäin myydä lastenvaatteita, kirjoja, omia vanhoja vaatteitani, leluja yms, nyt kun tätä tavaraa on kertynyt ihan kiitettävä määrä ja en todellakaan raaski hyvää tavaraa heittää poiskaan, saatika jaella ilmaiseksi ennen kuin olen edes yrittänyt myydä niitä (vaikkakin aika paljon ollaan tavaraa annettu Uffille, sekä kierrätyskeskukselle).
Ajattelin laittaa mainokseen myös maininnan, että meillä on keinutuoli, sekä yksi astiasto myynnissä, jos joku vaikka niistä kiinnostuisi ja ostaisi pois. Haikein mielinhän tuosta keinutuolista luovun (mummini on siis hankkinut sen kun ensimäinen sisaruskatraasta syntyi, äitini sai sen kun minä synnyin ja itse sain sen vähän Veetin syntymän jälkeen). Ihanahan se olisi säilyttää tunnesyistä, mutta kun se ei alkuunsakkaan mahdu fiksusti meille, eikä edes sovi muuhun talon kalustukseen, niin pakko oli tehdä päätös myydä se. Turhaan sitä keinutuoliakaan vain pölyynnyttää jossakin nurkassa ja pitää koko ajan tukkimassa väylää kotona.
Harmittaa muuten ihan mielettömästi kun tuonne ulkovarastoonkaan ei voi tuota keinutuolia laittaa kun siellä homehtuu kaikki. Olisi ollut ihan mieletöntä säilyttää tuo keinutuoli ja antaa jommalle kummalle pojalle kunhan itse saavat lapsia. Valitettavasti aina ei vain voi saada kaikkea mitä haluaa...
Nonii ja nyt alkoi taas asia harhailemaan, eli palataanpas takaisin pihakirppikseen. Nyt on vain ihan mieletön kriisi päällä, että miten hinnoittelen tuotteet? Olen siis myymässä mm. Lapsi-kirjaa (Anna Wahlgrenin), lasten ulkovaatteita, omia vanhoja farkkujani, nuorten kirjoja ym. Ja kuinka paljon varaan vaihtorahaa? Ja kuinka pientä?
Onneksi kyse on kumminkin pihakirppiksestä, niin ei tarvitse koko ajan kykkiä pihalla jos ketään ei kiinnostakkaan tulla paikalle, niin siitä ei tarvitse stressata liikaa. Saan myös kahvia ihan milloin haluan... :D
No, nyt kumminkin menen jatkamaan Veetin yöunille laittoa, jota ei ilmeisesti voisi vähempää kiinnostaa nukkuminen...
tiistai 19. kesäkuuta 2012
sunnuntai 17. kesäkuuta 2012
Veeti 6kk.
Nyt kun Veeti meni jo aamupäiväunille, niin ajattelin tässä välissä tulla kirjoittamaan neuvolakuulumisia... Veetillä oli siis torstaina 6kk ryhmäneuvola, mutta koska olen jo yhden lapsen kanssa käynyt läpi nukkumis- ja syömisasiat, niin en jäänyt siihen ryhmäkeskustelu osioon, vaan kävin ainoastaan punnitsemassa ja mittaamassa Veetin, sekä varaamassa uuden ajan. Unikoulun jäljiltä kun en kokenut tarpeelliseksi keskustella uniasioista, kun ne on hyvin tarkkaan käyty läpi jo moneen otteeseen...
Veeti oli 6kk neuvolassa 9665g, 73cm ja päänymäpärys oli 45,9cm. Kahdessa viikossa oli siis tullut painoa lisää 220g ja pituutta 2cm. Tuo pikkumies kasvaa siis ihan järjetöntä vauhtia. Niin ja meillä on jo alettu liikkumaan pieniä matkoja ryömien, eli sitä odotellessa kun Veeti alkaa liikkumaan enemmän ja nopeammin... Unikouluun saatiin siis neuvolaltakin täysi kannustus, sillä Veeti syö jo viisi kertaa päivässä ja neuvolantätikään ei nähnyt enää mitään syytä yöruokinnalle.
Päivärytmi meillä ei ole vieläkään täysin säännöllinen, varsinkaan unien osalta, mutta pikkuhiljaa se muodostuu. Tärkeimpänä pidän sitä, että yöunille / rauhoittumaan mennään joka ilta kello kahdeksan ja siitä ei luisteta. Jos ei nukuta, niin sitten molemat pojat menevät ainakin lepäämään ja hakemaan unta. Ruoka-ajat meillä on seuraavanlaiset: klo 7-8 aamupala, klo 10.30-11 lounas, klo 14-15 välipala, klo 17-18 illallinen ja klo 19.30 iltapala. Noissa ajoissa on luistamisvaraa juurikin sen vuoksi, jos Veeti vaikka nukkuu tai vastaavaa, niin en ala poikaa herättämään syömään.
Viime öisestä unikoulun aloituksesta sen verran, että ei kestänyt pää. Johonkin yhteentoista saakka illalla valvoin ja kävin muutaman kerran hyssyttelemässä kun Veeti hiukan kähisi, mutta sen jälkeen kun olin itse ruvennut nukkumaan, ei unikoulusta tullut mitään. Oli huomattavasti helpompi napata lapsi viereen tissille, kuin valvoa koko yö hyssytellen... Toivotaan nyt, että ensi yönä unikoulu onnistuisi paremmin kun pikkusiskoni tulee henkiseksi tuekseni ja vahtimaan poikia hetkeksi, jotta saan nukkua päivällä, ilman että joudun komentamaan J:tä vahtimaan poikia pihatöiden ohessa... Siskoni lupasi vahtia poikia myös huomenna jonkin aikaa, jotta saan nukkua... Huomenna sitten jos olisi enemmän ja parempia uutisia unikoulun pidosta ja toivon tosiaan, että saisin itseäni otettua niskasta kiinni ja aloitettua sen unikoulun.
Veeti oli 6kk neuvolassa 9665g, 73cm ja päänymäpärys oli 45,9cm. Kahdessa viikossa oli siis tullut painoa lisää 220g ja pituutta 2cm. Tuo pikkumies kasvaa siis ihan järjetöntä vauhtia. Niin ja meillä on jo alettu liikkumaan pieniä matkoja ryömien, eli sitä odotellessa kun Veeti alkaa liikkumaan enemmän ja nopeammin... Unikouluun saatiin siis neuvolaltakin täysi kannustus, sillä Veeti syö jo viisi kertaa päivässä ja neuvolantätikään ei nähnyt enää mitään syytä yöruokinnalle.
Päivärytmi meillä ei ole vieläkään täysin säännöllinen, varsinkaan unien osalta, mutta pikkuhiljaa se muodostuu. Tärkeimpänä pidän sitä, että yöunille / rauhoittumaan mennään joka ilta kello kahdeksan ja siitä ei luisteta. Jos ei nukuta, niin sitten molemat pojat menevät ainakin lepäämään ja hakemaan unta. Ruoka-ajat meillä on seuraavanlaiset: klo 7-8 aamupala, klo 10.30-11 lounas, klo 14-15 välipala, klo 17-18 illallinen ja klo 19.30 iltapala. Noissa ajoissa on luistamisvaraa juurikin sen vuoksi, jos Veeti vaikka nukkuu tai vastaavaa, niin en ala poikaa herättämään syömään.
Viime öisestä unikoulun aloituksesta sen verran, että ei kestänyt pää. Johonkin yhteentoista saakka illalla valvoin ja kävin muutaman kerran hyssyttelemässä kun Veeti hiukan kähisi, mutta sen jälkeen kun olin itse ruvennut nukkumaan, ei unikoulusta tullut mitään. Oli huomattavasti helpompi napata lapsi viereen tissille, kuin valvoa koko yö hyssytellen... Toivotaan nyt, että ensi yönä unikoulu onnistuisi paremmin kun pikkusiskoni tulee henkiseksi tuekseni ja vahtimaan poikia hetkeksi, jotta saan nukkua päivällä, ilman että joudun komentamaan J:tä vahtimaan poikia pihatöiden ohessa... Siskoni lupasi vahtia poikia myös huomenna jonkin aikaa, jotta saan nukkua... Huomenna sitten jos olisi enemmän ja parempia uutisia unikoulun pidosta ja toivon tosiaan, että saisin itseäni otettua niskasta kiinni ja aloitettua sen unikoulun.
lauantai 16. kesäkuuta 2012
Pihasuunnitelmia.
Pahoittelen jo heti, ettei postauksessa ole kuvia selkeyttämässä ajatuksiani, mutta harmittaa itseänikin kun kameran laturi on jossain teille tietämättömillä muuton jäljiltä (eikä kyllä aikasemmissakaan ole ollut paljoa kuvia)...
Nyt olen kumminkin muuton jälkeen innostunut pihan laittamisesta, kun tuo oma piha on sen verran isompi ja kivempi kuin edellisen asunnon piha (edellisen asunnon pihasta puolet oli terassilaudoitettu ja toinen puoli alamäessä, niin ei paljoa jäänyt vaihtoehtoja pihan laittoon). Nykyisellä pihalla ei ollut lähes mitään kun tähän muutettiin, ainoastaan terassilaudoitus katoksen alla ja montut sen jäljiltä kun edellinen asukas oli kaivanut kukkansa mukaansa. Ja koska piha näytti harvinaisen ankealta tuollaisenaan, päätin alkaa toteuttamaan itseäni ja miettimään mahdollisimman halpoja keinoja pihan laittoon, rahaa kun ei todellakaan ole liikoja.
No, ensimäiseksi saatiin J:n äidiltä heidän kasvinsa heidän parvekkeeltaan, kun parveke meni remonttiin. Niinpä haettiin kukat meille ja istutettiin ne edellisen asukkaan jäljiltä oleviin monttuihin, joista saatiin näppärästi muokattua kukkapenkki. Mitään tietoa ei ole kaikkien kasvien lajeista, mutta ainakin siinä kasvaa tällä hetkellä hernettä, persiljaa ja krassia. Sekä tietenkin se sekalainen seurakunta tunnistamattomia rehuja. Nyt on lisäksi osa kukkapenkistä ja "aidattu" lähimetsiköstä löytyneillä kivillä ja tarkoitus olisi rajata loputkin, kunhan kiviä löytyy tarpeeksi lisää. Tarkoitus olisi myös hiukan vielä jatkaa kukkapenkkiä pensasaidan viertä pitkin ja laittaa siihen kasvamaan joitain värikkäitä kukkia.
Lisäksi nyt ollaan laitettu myös astinkivet terassilaudoitukselta pihan portille. Astinkivetkin löydettiin ilmaiseksi, kun vähän jaksettiin koluta lähimetikköä ja etsiä tarpeeksi litteitä luonnonkiviä. Kaivettiin siis (tai no, J ja pikkuveljeni kaivoi) astinkiville sopivan montun maahan, johon laitettiin ensin pikkukiviä (tai mitä soraa nyt ikinä onkaan), joka törkeästi otettiin taloyhtiön leikkipaikalta. En siis katso, että pieni määrä hiekkaa leikkipaikalta otettuna olisi keneltäkään pois, kun sen määrän puuttumista ei edes kukaan huimaa ja kyseessähän ei siis ole hiekkalaatikkohiekka, vaan se sora, jota on yleensä esim. keinujen alla. Tuon soran laittamisen jälkeen laitettiin astinkivet paikoilleen ja kiinnitettiin kivet kunnolla ympäröimällä niiden ympärille jäävä tyhjä tila mullalla, joka siis saatiin taloyhtiön asukkaille tilaamasta multasäkistä. Tämän jälkeen kasteltiin multa, tasoitettiin se ja lisättiin multaa vielä, jotta multa olisi varmasti tarpeeksi tasaisesti ja kivet eivät pääsisi heilumaan. Nuo astinkivet olisi vielä tarkoitus aidata pihan portin levyisesti, jotta saadaan pihaa hiukan rajattua niin, että grillipaikka ja poikien lelut pysyisivät edes vähän erillään toisistaan. Tuonne lähimetikköön kun on joku hylännyt myös vanhoja aitoja, niin ajateltiin ne hakea sieltä, hioa, maalata ja laittaa paikalleen. Näin tuostakin jää ainoaksi kuluksi meille ainoastaan maalit + hiekkapaperi, ei siis edes paha sijoitus.
Tämän kesän aikana olisi tarkoitus myös vaihtaa edellisen asukkaan jäljiltä oleva ruma ja laho portti johonkin hienompaan ja hankkia portin kohtaan myös sellainen kaari, jota pitkin voisi laittaa esim. jonkun köynnöskasvin kasvamaan. Tuohon kaareen olisi siis tarkoitus väkertää portti kiinni. Joitain hienoja kaaria olen jo katsellut, mutta tarkoitus olisi sekin löytää mahdollisimman edullisesti...
Tämän kesän aikana olisi tarkoitus myös laittaa pieni lammikko pihallemme niin, että kaivamme sille montun maahan, laitamme puutarha-altaille suunnitellun pressun monttuun, kiviä altaan reunoille ja veden altaaseen. Nuo pressutkaan eivät nimittäin mitään ihan mielettömiä maksa ja saadaanpahan ainakin juuri sen muotoinen + kokoinen allas kuin tahdotaan.
Ja jottei vahingossakaan olisi liian vähän tehtävää täksi kesäksi, niin koska joku ystävällinen sielu on tuohon lähimetikköön hylännyt myös täysin hyväkuntoisia "terassilaudoitusneliöitä" (siis sellaisia valmiiksi neliön muotoisia terassilaidoitus juttuja), niin ajattelimme niitä hakea muutaman kappaleen ja jatkaa niillä jo valmiiksi olemassa olevaa laudoitusta, jotta grillille saadaan oma ulokkeensa...
Ja kyllä, tiedän että tuonne lähimetikköön on dumpattu ihan mieletön määrä käyttökelpoista tavaraa, mutta periaatteessa ihan kiva, että tuolla tavalla saa pihaa laitettua kivaksi ja vieläpä hyvin vähällä rahalla. Samalla saadaan lähimetikkö edes muutamaa romua tyhjemmäksi. Ja olen myös huomannut, että on yllättävän kivaa edes yrittää olla luova ja saada jotain kivaa aikaiseksi kierrätysmateriaaleista...
Huomenna koitan keretä kirjoittamaan Veetin torstaina olleesta 6kk neuvolasta ja Veetin kehittymisestä muutenkin. Lisäksi tänään aloitetaan yöllä unikoulu, joten varmaan puran huomenna myös turhautumistani vähiin yöuniin...
Nyt olen kumminkin muuton jälkeen innostunut pihan laittamisesta, kun tuo oma piha on sen verran isompi ja kivempi kuin edellisen asunnon piha (edellisen asunnon pihasta puolet oli terassilaudoitettu ja toinen puoli alamäessä, niin ei paljoa jäänyt vaihtoehtoja pihan laittoon). Nykyisellä pihalla ei ollut lähes mitään kun tähän muutettiin, ainoastaan terassilaudoitus katoksen alla ja montut sen jäljiltä kun edellinen asukas oli kaivanut kukkansa mukaansa. Ja koska piha näytti harvinaisen ankealta tuollaisenaan, päätin alkaa toteuttamaan itseäni ja miettimään mahdollisimman halpoja keinoja pihan laittoon, rahaa kun ei todellakaan ole liikoja.
No, ensimäiseksi saatiin J:n äidiltä heidän kasvinsa heidän parvekkeeltaan, kun parveke meni remonttiin. Niinpä haettiin kukat meille ja istutettiin ne edellisen asukkaan jäljiltä oleviin monttuihin, joista saatiin näppärästi muokattua kukkapenkki. Mitään tietoa ei ole kaikkien kasvien lajeista, mutta ainakin siinä kasvaa tällä hetkellä hernettä, persiljaa ja krassia. Sekä tietenkin se sekalainen seurakunta tunnistamattomia rehuja. Nyt on lisäksi osa kukkapenkistä ja "aidattu" lähimetsiköstä löytyneillä kivillä ja tarkoitus olisi rajata loputkin, kunhan kiviä löytyy tarpeeksi lisää. Tarkoitus olisi myös hiukan vielä jatkaa kukkapenkkiä pensasaidan viertä pitkin ja laittaa siihen kasvamaan joitain värikkäitä kukkia.
Lisäksi nyt ollaan laitettu myös astinkivet terassilaudoitukselta pihan portille. Astinkivetkin löydettiin ilmaiseksi, kun vähän jaksettiin koluta lähimetikköä ja etsiä tarpeeksi litteitä luonnonkiviä. Kaivettiin siis (tai no, J ja pikkuveljeni kaivoi) astinkiville sopivan montun maahan, johon laitettiin ensin pikkukiviä (tai mitä soraa nyt ikinä onkaan), joka törkeästi otettiin taloyhtiön leikkipaikalta. En siis katso, että pieni määrä hiekkaa leikkipaikalta otettuna olisi keneltäkään pois, kun sen määrän puuttumista ei edes kukaan huimaa ja kyseessähän ei siis ole hiekkalaatikkohiekka, vaan se sora, jota on yleensä esim. keinujen alla. Tuon soran laittamisen jälkeen laitettiin astinkivet paikoilleen ja kiinnitettiin kivet kunnolla ympäröimällä niiden ympärille jäävä tyhjä tila mullalla, joka siis saatiin taloyhtiön asukkaille tilaamasta multasäkistä. Tämän jälkeen kasteltiin multa, tasoitettiin se ja lisättiin multaa vielä, jotta multa olisi varmasti tarpeeksi tasaisesti ja kivet eivät pääsisi heilumaan. Nuo astinkivet olisi vielä tarkoitus aidata pihan portin levyisesti, jotta saadaan pihaa hiukan rajattua niin, että grillipaikka ja poikien lelut pysyisivät edes vähän erillään toisistaan. Tuonne lähimetikköön kun on joku hylännyt myös vanhoja aitoja, niin ajateltiin ne hakea sieltä, hioa, maalata ja laittaa paikalleen. Näin tuostakin jää ainoaksi kuluksi meille ainoastaan maalit + hiekkapaperi, ei siis edes paha sijoitus.
Tämän kesän aikana olisi tarkoitus myös vaihtaa edellisen asukkaan jäljiltä oleva ruma ja laho portti johonkin hienompaan ja hankkia portin kohtaan myös sellainen kaari, jota pitkin voisi laittaa esim. jonkun köynnöskasvin kasvamaan. Tuohon kaareen olisi siis tarkoitus väkertää portti kiinni. Joitain hienoja kaaria olen jo katsellut, mutta tarkoitus olisi sekin löytää mahdollisimman edullisesti...
Tämän kesän aikana olisi tarkoitus myös laittaa pieni lammikko pihallemme niin, että kaivamme sille montun maahan, laitamme puutarha-altaille suunnitellun pressun monttuun, kiviä altaan reunoille ja veden altaaseen. Nuo pressutkaan eivät nimittäin mitään ihan mielettömiä maksa ja saadaanpahan ainakin juuri sen muotoinen + kokoinen allas kuin tahdotaan.
Ja jottei vahingossakaan olisi liian vähän tehtävää täksi kesäksi, niin koska joku ystävällinen sielu on tuohon lähimetikköön hylännyt myös täysin hyväkuntoisia "terassilaudoitusneliöitä" (siis sellaisia valmiiksi neliön muotoisia terassilaidoitus juttuja), niin ajattelimme niitä hakea muutaman kappaleen ja jatkaa niillä jo valmiiksi olemassa olevaa laudoitusta, jotta grillille saadaan oma ulokkeensa...
Ja kyllä, tiedän että tuonne lähimetikköön on dumpattu ihan mieletön määrä käyttökelpoista tavaraa, mutta periaatteessa ihan kiva, että tuolla tavalla saa pihaa laitettua kivaksi ja vieläpä hyvin vähällä rahalla. Samalla saadaan lähimetikkö edes muutamaa romua tyhjemmäksi. Ja olen myös huomannut, että on yllättävän kivaa edes yrittää olla luova ja saada jotain kivaa aikaiseksi kierrätysmateriaaleista...
Huomenna koitan keretä kirjoittamaan Veetin torstaina olleesta 6kk neuvolasta ja Veetin kehittymisestä muutenkin. Lisäksi tänään aloitetaan yöllä unikoulu, joten varmaan puran huomenna myös turhautumistani vähiin yöuniin...
keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
Hyvin Espoon sosiaalitoimi vetää.
Monellekaan tuskin tulee yllätyksenä, että lapsiperhe, niinkuin esimerkiksi me haemme toimeentulotukea, koska Kelan äippärahoilla (ja yhden henkilön palkalla) ei pitkälle pötkitä nelihenkisessä perheessä... No, olen ennenkin ihmetellyt Espoon sosiaalitoimen touhuja, esimerkiksi sitä, kuinka jonot vaan venyvät ja venyvät, vaikka päätöksenteko ajan pitäisi olla maksimissaan seitsemän arkipäivää. No, tuo seitsemän arkipäivää on vain haave, sillä todellisuudessa päätöksen tekoon menee hyvin paljon kauemmin, tästä ollaan jo yksi virallinen valitus tehty Espoon sosiaalitoimen johtajalle sossujen kehoituksesta. No, eikä tuo vielä mitään, mutta nyt viime hakemuksen kohdalla aloin oikeasti epäilemään sossujen ammattitaitoa.
Kaikki alkoi siitä, kun viime viikolla minulle soitettiin ja kyseltiin hakemuksessa mukana olleesta Instrumentariumin kuitista. Itse olin ihan puulla päähän lyöty, koska todellakaan ei oltu mitään kuitteja mukaan laitettu, saatika ainakaan Instrun, koska kukaan meistä ei ole kyseisen puljun palveluita tarvinnut... Kumminkin sanoin puhelimessa kuitin tulleen hakemukseen vahingossa, koska epäilin, että se saattoi olla pikkuveljeni (joka oli juuri hakenut silmälasit itselleen) ja menneen hakemuksen mukaan vahingossa.
Eipä tuossa vielä mitään, mutta kun eilen tuli toimeentulotukipäätös postitse, aloin tutkimaan, että mikäköhän kuitti sinne mukaan on mennyt... Kun kuitin löysin papereiden seasta, selvisi, että se on jonkun täysin tuntemattoman 6-vuotiaan tytön kuitti, joka oli niitattu kiinni tytön silmälääkärilähetteeseen. Jossa siis luki tytön nimi, sotu, osoite ja äidin puhelinnumero. Lisäksi kun tarkemmin tutkailimme sossun papereita, niin selvisi, että meille on myös maksettu tämän kyseisen tytön reseptilääkkeistä 16 euroa meidän toimeentulotukeen mukaan, sekä meidän papereissa luki myös, että tytön lääkärilasku on maksettu suoraan laskuttajalle.
Siis miten ihmeessä voi olla mahdollista, että meille lähetellään täysin tuntemattomien ihmisten papereita, tai että meille maksetaan toiselle ihmiselle kuuluvia korvauksia? Onneksi siinä silmätutkimuslapussa oli tosiaan tytön äidin puhelinnumero, niin saatiin soitettua kyseiselle henkilölle ja selvitettyä asia. Tänään tytön äidin pitäisi tulla paperi meiltä hakemaan, jotta se pääsee oikealle omistajalleen, mutta eipä vaikuttanut kyseinen äiti kovin iloiselta, että hänen tyttärensä tietoja sisältänyt lappu oli joutunut väärälle henkilölle. Eikä myöskään siitä, että heille kuuluvat rahat olivat joutuneet meille... Vaikka kyse ei isosta summasta olekkaan, mutta eihän se silti meidän tilillemme kuulu.
Ilmeisesti tytön äiti on myös tekemässä asiasta virallisen valituksen, sillä vaikka ne toimeentulotukipäätökset tekevätkin ovat vain ihmisiä, mutta pitäisihän se vähän tarkkuutta olla mukana. Kai nuo työntekijätkin osaavat lukea papereista toimeentulotukea hakevan perheen jäsenten nimet ja siinä samalla myös lähetteissä, resepteissä ym. olevat nimet ja niiden perusteella päätellä, että nyt on kyllä paperit joutuneet väärään pinoon. Itse en nimittäin todellakaan olisi järin iloinen jos meidän poikien tietoja sisältävät paperit joutuisivat vääriin käsiin. Kenenkään sotu kun ei todellakaan kuulu vieraille ihmisille.
No, onneksi tosiaan tämäkin asia saatiin selvitettyä ja paperi pääsee tänään oikean henkilön haltuun. Jotenkin vain inhottaa ajatus siitä, että kaikki eivät tosiaankaan samassa tilanteessa soittaisi sille, kenelle paperi kuuluu, vaikka lapussa puhelinnumero olisikin...
Ainiin ja kaikista hassuinta tässä asiassa on se, että kyseinen nainen on asunut tässä meidän nykyisessä asunnossa viisi vuotta sitten. Hassu yhteensattuma siis...
Kaikki alkoi siitä, kun viime viikolla minulle soitettiin ja kyseltiin hakemuksessa mukana olleesta Instrumentariumin kuitista. Itse olin ihan puulla päähän lyöty, koska todellakaan ei oltu mitään kuitteja mukaan laitettu, saatika ainakaan Instrun, koska kukaan meistä ei ole kyseisen puljun palveluita tarvinnut... Kumminkin sanoin puhelimessa kuitin tulleen hakemukseen vahingossa, koska epäilin, että se saattoi olla pikkuveljeni (joka oli juuri hakenut silmälasit itselleen) ja menneen hakemuksen mukaan vahingossa.
Eipä tuossa vielä mitään, mutta kun eilen tuli toimeentulotukipäätös postitse, aloin tutkimaan, että mikäköhän kuitti sinne mukaan on mennyt... Kun kuitin löysin papereiden seasta, selvisi, että se on jonkun täysin tuntemattoman 6-vuotiaan tytön kuitti, joka oli niitattu kiinni tytön silmälääkärilähetteeseen. Jossa siis luki tytön nimi, sotu, osoite ja äidin puhelinnumero. Lisäksi kun tarkemmin tutkailimme sossun papereita, niin selvisi, että meille on myös maksettu tämän kyseisen tytön reseptilääkkeistä 16 euroa meidän toimeentulotukeen mukaan, sekä meidän papereissa luki myös, että tytön lääkärilasku on maksettu suoraan laskuttajalle.
Siis miten ihmeessä voi olla mahdollista, että meille lähetellään täysin tuntemattomien ihmisten papereita, tai että meille maksetaan toiselle ihmiselle kuuluvia korvauksia? Onneksi siinä silmätutkimuslapussa oli tosiaan tytön äidin puhelinnumero, niin saatiin soitettua kyseiselle henkilölle ja selvitettyä asia. Tänään tytön äidin pitäisi tulla paperi meiltä hakemaan, jotta se pääsee oikealle omistajalleen, mutta eipä vaikuttanut kyseinen äiti kovin iloiselta, että hänen tyttärensä tietoja sisältänyt lappu oli joutunut väärälle henkilölle. Eikä myöskään siitä, että heille kuuluvat rahat olivat joutuneet meille... Vaikka kyse ei isosta summasta olekkaan, mutta eihän se silti meidän tilillemme kuulu.
Ilmeisesti tytön äiti on myös tekemässä asiasta virallisen valituksen, sillä vaikka ne toimeentulotukipäätökset tekevätkin ovat vain ihmisiä, mutta pitäisihän se vähän tarkkuutta olla mukana. Kai nuo työntekijätkin osaavat lukea papereista toimeentulotukea hakevan perheen jäsenten nimet ja siinä samalla myös lähetteissä, resepteissä ym. olevat nimet ja niiden perusteella päätellä, että nyt on kyllä paperit joutuneet väärään pinoon. Itse en nimittäin todellakaan olisi järin iloinen jos meidän poikien tietoja sisältävät paperit joutuisivat vääriin käsiin. Kenenkään sotu kun ei todellakaan kuulu vieraille ihmisille.
No, onneksi tosiaan tämäkin asia saatiin selvitettyä ja paperi pääsee tänään oikean henkilön haltuun. Jotenkin vain inhottaa ajatus siitä, että kaikki eivät tosiaankaan samassa tilanteessa soittaisi sille, kenelle paperi kuuluu, vaikka lapussa puhelinnumero olisikin...
Ainiin ja kaikista hassuinta tässä asiassa on se, että kyseinen nainen on asunut tässä meidän nykyisessä asunnossa viisi vuotta sitten. Hassu yhteensattuma siis...
maanantai 11. kesäkuuta 2012
Hiukan kuulumisia.
Jos vaikka välillä taasen hiukan kertoisi kuulumisia kun on vähän blogin kirjoitus jäänyt vähille jostain ilmestyneen jatkuvan väsymyksen vuoksi... Tuosta viime postauksesta sen verran, että tulin loppujen lopuksi järkiini ja en ole palaamassa töihin vielä ainakaan tämän vuoden puolella. Katsoo sitten ensi vuonna uusiksi, miltä tuntuu, jos vaikka töihin palaisi...
Perjantaina oltiin vähän viihteellä kun äitini + pikkuveljeni oli kaitsemassa poikia. Käytiin Kivenlahti rockia kuuntelemassa ulkopuolella ja nauttimassa muutama lonkero. Sää oli mitä ihanin ja oli kiva istua pitkästä aikaa hyvässä seurassa ulkona, ilman poikien huomion vaatimista. Kotona oltiin kylläkin jo ennen puolta yötä, mutta olipahan vapaailta silti kiva ja heti tuntui paremmalta taas jatkaa kotiarkea.
Lauantaina taasen oltiin juhlimassa oi mutsi mutsilla Tissilän 1-vuotis päiviä ja hiukan olen ehkä kateellinen mutsin keksimästä nyyttäri-ideasta. Mikään ei nimittäin ole niin raivostuttavaa kuin miettiä päänsä puhki juhlien tarjottavia ja sen jälkeen stressata niiden valmistuksesta ja ajan riittämisestä niiden tekoon + muihin järjestelyihin. Voisin olla kerrankin fiksu ja kopioida idean Veetin 1-vuotispäiville, tuota tavaraa kun todellakin on jo omasta takaa ihan tarpeeksi ja lisää ei kaivata. Muutenkin oli tosi kivat synttärit ja Eemilkin viihtyi kun oli muita lapsia ympärillä, ainoana harmina tuossa päivässä oli vain Eemilin hysteerinen pelko metroja kohtaan, joilla kuljettiin kolmeen otteeseen samana päivänä. Niin ja saihan Veetikin ensimäistä kertaa sormiruokaa maistella tuolla synttäreillä (porkkanaa ja kurkkua). Hyvin näytti nekin maistuvan, vaikka ainoastaan kurkusta sai nakerreltua ihan minipaloja, muuten niiden syönti oli vain imeskelyä.
Käytiin siis tosiaan myös moikkaamassa kaveriani ennen synttäreitä ja sielä Eemil sai pikku vekin käteensä, kun meni liian vauhdikkaasti koiraa paijailemaan... Onneksi vekki oli todella pieni ja ei kyseinen koira todellakaan pahaa tarkoittanut, koira nimittäin otti leikkiasennon ja oli alkamassa leikkimään, mutta välillä leikit ovat liian rajuja. Eikä Eemilkään traumatisoitunut tuosta, joten otan tuonkin asenteella, että oppiipahan jatkossa olemaan olematta liian kovakourainen koiria kohtaan.
Ainiin, nyt on Veetillekin löytynyt uusi herkku (ja samalla Eemil voi nautiskella samoista välipaloista kuin pikkuvelikin). Nimittäin maissinaksut. En ollenkaan muista milloin aloin niitä Eemilille antamaan, mutta lähes tulkoon näihin samoihin aikoihin ja innostus naksuihin oli ihan yhtä suuri kuin nyt Veetilläkin. Varsinkin kun Veeti tekee hampaita, niin nuo maissinaksut tuntuvat olevan mitä parhaimpia ikenien rapsutteluun.
Tämän viikon lauantaina olisi tiedossa Kalajärvipäivät, johon olisi tarkoitus mennä katselemaan erilaista tapahtumaa ja ehkä laittamaan Eemil aasiratsastamaankin. Kamalasti tuntuu vain olevan ohjelmaa nyt kesällä, mutta eiköhän se siitä... Oppiipahan pojatkin tekemään muutakin kuin vain hengaamaan kotona ja kerran vuodessahan kesä vain on, joten kiva se on hyvällä säällä tehdä jotakin.
Niin ja loppuun on pakko heittää lukijoille kysymys (jos vaikka teillä olisi kokemusta jostain syystä tästä): Voiko naapureiden HYVIN kovaäänisestä seksistä tehdä valituksen isännöitsijälle? Vai onko se normaalia elämisenääntä (johon kuuluu mm. vauvan itku), josta ei voi valitusta tehdä? Kyseessä siis tapaus, että naisen voihkinta + kiljuminen + sängyn töminä alkaa hiljaisuuden jälkeen, kestää kohtuullisen ajan, koko ajan hyvin kovaäänisenä ja kuuluu meille todella selkeästi... (Meidän takapihalle vielä selkeämmin)
Perjantaina oltiin vähän viihteellä kun äitini + pikkuveljeni oli kaitsemassa poikia. Käytiin Kivenlahti rockia kuuntelemassa ulkopuolella ja nauttimassa muutama lonkero. Sää oli mitä ihanin ja oli kiva istua pitkästä aikaa hyvässä seurassa ulkona, ilman poikien huomion vaatimista. Kotona oltiin kylläkin jo ennen puolta yötä, mutta olipahan vapaailta silti kiva ja heti tuntui paremmalta taas jatkaa kotiarkea.
Lauantaina taasen oltiin juhlimassa oi mutsi mutsilla Tissilän 1-vuotis päiviä ja hiukan olen ehkä kateellinen mutsin keksimästä nyyttäri-ideasta. Mikään ei nimittäin ole niin raivostuttavaa kuin miettiä päänsä puhki juhlien tarjottavia ja sen jälkeen stressata niiden valmistuksesta ja ajan riittämisestä niiden tekoon + muihin järjestelyihin. Voisin olla kerrankin fiksu ja kopioida idean Veetin 1-vuotispäiville, tuota tavaraa kun todellakin on jo omasta takaa ihan tarpeeksi ja lisää ei kaivata. Muutenkin oli tosi kivat synttärit ja Eemilkin viihtyi kun oli muita lapsia ympärillä, ainoana harmina tuossa päivässä oli vain Eemilin hysteerinen pelko metroja kohtaan, joilla kuljettiin kolmeen otteeseen samana päivänä. Niin ja saihan Veetikin ensimäistä kertaa sormiruokaa maistella tuolla synttäreillä (porkkanaa ja kurkkua). Hyvin näytti nekin maistuvan, vaikka ainoastaan kurkusta sai nakerreltua ihan minipaloja, muuten niiden syönti oli vain imeskelyä.
Käytiin siis tosiaan myös moikkaamassa kaveriani ennen synttäreitä ja sielä Eemil sai pikku vekin käteensä, kun meni liian vauhdikkaasti koiraa paijailemaan... Onneksi vekki oli todella pieni ja ei kyseinen koira todellakaan pahaa tarkoittanut, koira nimittäin otti leikkiasennon ja oli alkamassa leikkimään, mutta välillä leikit ovat liian rajuja. Eikä Eemilkään traumatisoitunut tuosta, joten otan tuonkin asenteella, että oppiipahan jatkossa olemaan olematta liian kovakourainen koiria kohtaan.
Ainiin, nyt on Veetillekin löytynyt uusi herkku (ja samalla Eemil voi nautiskella samoista välipaloista kuin pikkuvelikin). Nimittäin maissinaksut. En ollenkaan muista milloin aloin niitä Eemilille antamaan, mutta lähes tulkoon näihin samoihin aikoihin ja innostus naksuihin oli ihan yhtä suuri kuin nyt Veetilläkin. Varsinkin kun Veeti tekee hampaita, niin nuo maissinaksut tuntuvat olevan mitä parhaimpia ikenien rapsutteluun.
Tämän viikon lauantaina olisi tiedossa Kalajärvipäivät, johon olisi tarkoitus mennä katselemaan erilaista tapahtumaa ja ehkä laittamaan Eemil aasiratsastamaankin. Kamalasti tuntuu vain olevan ohjelmaa nyt kesällä, mutta eiköhän se siitä... Oppiipahan pojatkin tekemään muutakin kuin vain hengaamaan kotona ja kerran vuodessahan kesä vain on, joten kiva se on hyvällä säällä tehdä jotakin.
Niin ja loppuun on pakko heittää lukijoille kysymys (jos vaikka teillä olisi kokemusta jostain syystä tästä): Voiko naapureiden HYVIN kovaäänisestä seksistä tehdä valituksen isännöitsijälle? Vai onko se normaalia elämisenääntä (johon kuuluu mm. vauvan itku), josta ei voi valitusta tehdä? Kyseessä siis tapaus, että naisen voihkinta + kiljuminen + sängyn töminä alkaa hiljaisuuden jälkeen, kestää kohtuullisen ajan, koko ajan hyvin kovaäänisenä ja kuuluu meille todella selkeästi... (Meidän takapihalle vielä selkeämmin)
sunnuntai 3. kesäkuuta 2012
Pohdintaa töistä.
Pikku hiljaa on alkanut lähenemään aika, että pitäisi alkaa miettimään töiden hakemista tosissaan. Vaikka Veeti on vasta kohta puoli vuotias, niin silti ajattelin aloittaa töiden hakemisen hyvissä ajoissa, sillä olenhan ollut kotona kohta kolme vuotta (jos satunnaisia keikkatöitä ei lasketa mukaan) ja ilman minkäänlaista ammatillista koulutusta, en usko olevani kovinkaan haluttu työntekijä työmarkkinoilla... Lisäksi koska taloudellinen tilanteemme ei ole mitenkään liian hyvä (enkä suostu uskomaan kenelläkään olevan rahaa koskaan liikaa, varsinkaan lapsiperheillä, jos kumminkin jollakin on, niin saa toki kertoa), niin lisäraha ei olisi pahitteeksi...
Nyt olen alkanut miettimään, että josko sitä hakisi vaikka ilta- tai viikonlopputöitä, niin että J vahtisi lapsia minun ollessani töissä, mutta toisaalta tämä vaihtoehto ei houkuttele sen takia, että sitten minulle ja J:lle ei jäisi pahemmin yhteistä aikaa.. Nyt kumminkin pari päivää sitten ilmaantui mahdollisuus hakea yhtä hyväpalkkaista työtä, johon minulla olisi enemmän kuin hyvät mahdollisuudet päästä, mutta ainoksi mutaksi ilmaantui työsuhteen alkamisajankohta. Työt nimittäin alkaisivat ensimmäinen syyskuuta, eli ennen kuin Veeti olisi edes yhdeksää kuukautta. Niin nuorta en tällä hetkellä edes harkitse laittavani tarhaan, mutta nyt olen alkanut miettimään, että entä jos palkkaisin meille kotiin hoitajan molemmille pojille... Lisähoukutusta töiden hakuun lisää se, että omalla äidilläni loppuu työsuhde nykyisessä työpaikassaan kesällä (kys. toimipiste lopettaa kokonaan toimintansa) ja äitini ehdotti, josko hän jäisi meille lapsenvahdiksi ja minä menisin töihin. Vaikka maksaisin äidilleni ihan kohtuullista palkkaakin tuosta, niin jäisimme silti plussan puolelle verrattuna äitiyslomalla saamiini Kelan tukiin.
Kumminkin mietityttää sitten se, että miten jaksaisin ensin koko päivän töissä ja sitten illan kotona lapsia. Töissä käynti kun ei ikinä ole liian helppoa, enkä millään tavalla väitä, että kotona olokaan mitään lomailua on, pikemminkin nyt kun olen tehnyt satunnaisia keikkatöitä ravintola-alalla, niin sanoisin melkein töissä oloa lomaksi verrattuna kahden lapsen + talouden hoitoon, lisäksi töissä olo on kivaa vaihtelua kotona kököttämiseen ja saman kaavan toteuttamiseen päivästä päivään...
Äh, kamalan hankalaa kun koko ajan keksii itselleen syitä miksi pitäisi mennä töihin jos vain äitini nyt pystyisi tulemaan pojille lapsenvahdiksi (ja ei, en koe asiassa mitään pahaa, jos poikien mummi olisi pojilla lapsenvahtina, koska en koe, että poikien mummin hoidossa olo olisi millään tavalla sama asia kuin esim. ryhmis tai tarha), mutta toisaalta taas keksin myös itselleni syitä miksi en voisi / ei kannattaisi mennä vielä töihin. Molempia syitä keksin kokoajan vain lisää ja lisää ja kummankin laiset syyt kumoavat koko ajan toisensa. Tuohon aikaisemmin mainitsemaani työpaikkaan olisi mahdollista hakea vielä heinäkuun puoleen väliin saakka, eli periaatteessa minulla on vielä hetki aikaa miettiä, haenko paikkaa vai en. Mutta koska olen luonteeltani aikamoinen jahkailija ja minulle on enemmän kuin helppoa jahkailla / pohtia asioita liian pitkään, niin varmaan loppujen lopuksi tässäkin käy niin, etten paikkaa kerkeä hakea, koska en vain yksinkertaisesti pääse minkäänlaiseen lopputulokseen omien ajatusteni kanssa...
Ja vaikka olisi kuinka ihanaa olla kotona siihen saakka, että Veeti täyttäisi 3-vuotta, niin pakko myöntää, että oma pääni hajoaisi, jos edes yrittäisin olla kotona tuohon saakka tekemättä yhtään töitä. Minua kun ei todellakaan ole luotu kotona hengaajaksi ja tiedän myös etten ole todellakaan ainoa joka omalla tavallaan nauttii lasten kanssa kotona olosta, mutta toisaalta taas kaipaa töihin, jotta saisi jotakin vaihtelua elämäänsä ja jotta taloudellinen tilanne paranisi...
Jos jollakulla on kokemuksia töihin paluusta samantien virallisen äitiysvapaan loppumisen jälkeen, tai edes kokemuksia siitä kuinka sukulaiselle työnantajana olo sujuu, niin saa toki kertoa. Ja te, jotka ajattelette että olen teidän mielestänne "paska äiti" kun edes harkitsen töihin menoa, niin pitäkää ajatuksenne ihan omana tietonanne, suoraan sanottuna ne eivät minua kiinnosta ja tästäkin aiheesta kirjoitin julkisesti blogiini vain jotta saisin ajatuksiani jotenkuten kasaan.
Nyt olen alkanut miettimään, että josko sitä hakisi vaikka ilta- tai viikonlopputöitä, niin että J vahtisi lapsia minun ollessani töissä, mutta toisaalta tämä vaihtoehto ei houkuttele sen takia, että sitten minulle ja J:lle ei jäisi pahemmin yhteistä aikaa.. Nyt kumminkin pari päivää sitten ilmaantui mahdollisuus hakea yhtä hyväpalkkaista työtä, johon minulla olisi enemmän kuin hyvät mahdollisuudet päästä, mutta ainoksi mutaksi ilmaantui työsuhteen alkamisajankohta. Työt nimittäin alkaisivat ensimmäinen syyskuuta, eli ennen kuin Veeti olisi edes yhdeksää kuukautta. Niin nuorta en tällä hetkellä edes harkitse laittavani tarhaan, mutta nyt olen alkanut miettimään, että entä jos palkkaisin meille kotiin hoitajan molemmille pojille... Lisähoukutusta töiden hakuun lisää se, että omalla äidilläni loppuu työsuhde nykyisessä työpaikassaan kesällä (kys. toimipiste lopettaa kokonaan toimintansa) ja äitini ehdotti, josko hän jäisi meille lapsenvahdiksi ja minä menisin töihin. Vaikka maksaisin äidilleni ihan kohtuullista palkkaakin tuosta, niin jäisimme silti plussan puolelle verrattuna äitiyslomalla saamiini Kelan tukiin.
Kumminkin mietityttää sitten se, että miten jaksaisin ensin koko päivän töissä ja sitten illan kotona lapsia. Töissä käynti kun ei ikinä ole liian helppoa, enkä millään tavalla väitä, että kotona olokaan mitään lomailua on, pikemminkin nyt kun olen tehnyt satunnaisia keikkatöitä ravintola-alalla, niin sanoisin melkein töissä oloa lomaksi verrattuna kahden lapsen + talouden hoitoon, lisäksi töissä olo on kivaa vaihtelua kotona kököttämiseen ja saman kaavan toteuttamiseen päivästä päivään...
Äh, kamalan hankalaa kun koko ajan keksii itselleen syitä miksi pitäisi mennä töihin jos vain äitini nyt pystyisi tulemaan pojille lapsenvahdiksi (ja ei, en koe asiassa mitään pahaa, jos poikien mummi olisi pojilla lapsenvahtina, koska en koe, että poikien mummin hoidossa olo olisi millään tavalla sama asia kuin esim. ryhmis tai tarha), mutta toisaalta taas keksin myös itselleni syitä miksi en voisi / ei kannattaisi mennä vielä töihin. Molempia syitä keksin kokoajan vain lisää ja lisää ja kummankin laiset syyt kumoavat koko ajan toisensa. Tuohon aikaisemmin mainitsemaani työpaikkaan olisi mahdollista hakea vielä heinäkuun puoleen väliin saakka, eli periaatteessa minulla on vielä hetki aikaa miettiä, haenko paikkaa vai en. Mutta koska olen luonteeltani aikamoinen jahkailija ja minulle on enemmän kuin helppoa jahkailla / pohtia asioita liian pitkään, niin varmaan loppujen lopuksi tässäkin käy niin, etten paikkaa kerkeä hakea, koska en vain yksinkertaisesti pääse minkäänlaiseen lopputulokseen omien ajatusteni kanssa...
Ja vaikka olisi kuinka ihanaa olla kotona siihen saakka, että Veeti täyttäisi 3-vuotta, niin pakko myöntää, että oma pääni hajoaisi, jos edes yrittäisin olla kotona tuohon saakka tekemättä yhtään töitä. Minua kun ei todellakaan ole luotu kotona hengaajaksi ja tiedän myös etten ole todellakaan ainoa joka omalla tavallaan nauttii lasten kanssa kotona olosta, mutta toisaalta taas kaipaa töihin, jotta saisi jotakin vaihtelua elämäänsä ja jotta taloudellinen tilanne paranisi...
Jos jollakulla on kokemuksia töihin paluusta samantien virallisen äitiysvapaan loppumisen jälkeen, tai edes kokemuksia siitä kuinka sukulaiselle työnantajana olo sujuu, niin saa toki kertoa. Ja te, jotka ajattelette että olen teidän mielestänne "paska äiti" kun edes harkitsen töihin menoa, niin pitäkää ajatuksenne ihan omana tietonanne, suoraan sanottuna ne eivät minua kiinnosta ja tästäkin aiheesta kirjoitin julkisesti blogiini vain jotta saisin ajatuksiani jotenkuten kasaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)