sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Suurperheen plussat ja miinukset

En tiedä, onko oikeasti ihan soveliasta luetella suurperheen plussia ja miinuksia tai onko sellaisia varsinaisesti edes olemassa. Suurperheen arki kun on suhteellisen muuttuvaista ja se mikä tuntuu nyt ihan mahtavalta, saattaakin tuntua joskus tulevaisuudessa siltä että miksi tuo nyt mukamas niin mahtavaa oli. Tai se mikä nyt saattaa tuntua arkea rasittavalta saattaa ajan kullatessa muistot tuntua ihanalta muistolta ja rasittavuudesta ei ole tietoakaan.

Nyt kumminkin eletään tätä hetkeä ja tämän hetkiset ajatukset kuuluvat tähän hetkeen, joten ei kai siitä mitään haittaakaan ole että listaan asioita jotka juuri nyt tällä hetkellä tuntuvat hyvilta puolilta suurperheessä ja ne asiat jotka olisivat joskus ehkä saaneet minut miettimään uudelleen lapsilukua jos joku olisi niistä puolista varoittanut.


Plussat:
* Lapsista on seuraa toisilleen - Varsinkin jos lapset ovat pienillä ikäeroilla niin lapsista on ihan suunnattomasti seuraa toisilleen. Näin ollen vanhemmat eivät joudu kokoajan toimimaan viihdetoimistona, vaan lapset osaavat leikkiä keskenään ja vanhemmille jää aikaa esimerkiksi siivoamiseen tai tv:n katseluun tai minun tapauksessani esimerkiksi blogin päivitykseen.

* Lapset oppivat sosiaalisiksi ja jakamaan pienestä pitäen - Sosiaalisuutta voi toki oppia monella muullakin tapaa, samoin kuin jakamisenkin oppii varmasti myös esimerkiksi päiväkodista tai vaikkapa leikkipuistosta. Kumminkin minusta tuntuu että mitä useampi lapsi niin sitä herkemmin lapsi oppii sosiaalisia taitoja sillä näitä on pakko soveltaa myös kotioloissa jatkuvasti. Ei se oppiminen toki siltikään käy mitenkään itsestään, mutta väittäisin sen silti olevan helpompaa.

* Vanhempien hermot kasvavat - Hermot ovat tottakai välillä tiukilla monen lapsen kanssa, mutta pakko myöntää että hermot ovat myös kasvaneet suunnattomasti. Enää ei hermot mene kamalan pienistä jutuista ja vaikka ne hermot välillä tuntuvatkin menevän lopullisesti niin hermostumisesta pääsee myös nopeammin ohi kuin aikaisemmin.

* Mitä useampi lapsi, sen varmempi on kasvatustapa - En nyt varsinaisesti tiedä onko tämä nyt ihan varsinainen plussa, mutta jokainen vanhempi on varmasti joissain asioissa epävarma kun on kyse esimerkiksi ensimäisestä lapsesta. Itse olen ainakin huomannut että jokaisen lapsen kohdalla olen ollut varmempi toiminta- ja kasvatustavoistani ja enää en kysele ihan jokaiseen pikkuasiaan neuvoa vaan luotan omaan maalaisjärkeeni.

* Oppii ajanhallinnan - Olen myös huomannut, että mitä useampi lapsi niin sitä taitavampi olen ajanhallinnassa. Ainakin itselleni on nimittäin tullut melkoiseksi automaatioksi suunnitella aikataulut etukäteen tai ainakin ruveta valmistautumaan hyvissä ajoin. Lisäksi olen todella paljon mieluummin kaikkialla ajoissa kuin myöhässä, vaikka se ajoissa olo sitten tarkoittaisi pidempään odottelua.

* Sopeutuu aamuvirkkujen yhteiskuntaan - En välttämättä pidä hyvänä asiana sitä, että nykyinen yhteiskunta on aikalailla vain aamuvirkuille soveltuva vaikka asia tuntuukin muuttuvan vähitellen. On sen sijaan hyvä asia että itse olen lasten myötä alkanut sopeutumaan todella paljon paremmin aamuaikatauluihin. Vielä Eemilin ja Veetin syntymän jälkeenkin oli aamuheräämiset yhtä tuskaa, mutta nyt kun lapsia on kaksi enemmän niin aamuheräämiset sujuvat melkein luonnostaan ja en edes osaa nukkua enää kovinkaan pitkään.


Miinukset:
* Rahan menoa ei voi estää - Mitä useampi perheenjäsen niin sitä enemmän rahaa tietenkin menee ruokaan sekä muuhun tarpeelliseen. Onneksi on olemassa tarjouksia, kirpputoreja ja bonuskortit joilla menoja saa hieman pienennettyä mutta pakko myöntää, että kyllä sitä rahaa kuluu siitäkin huolimatta ihan kiitettäviä summia.

* CV:ssä iso aukko kotona olon vuoksi - Usemman lapsen kanssa kotona olon jälkeen on luonnollisesti CV:ssä iso aukko. Itselläni esimerkiksi aukko ansioluettelossa on kuuden vuoden mittainen ja vaikka olen äitiyslomallakin tehnyt satunnaisia keikkatöitä niin onhan se aukko selitettävä jotenkin. Tähänhän sitten auttaa vain se, että kertoo rehellisesti olleensa äitiys- ja hoitovapaalla tuon ajan ja vaikkei lapset saisi vaikuttaa palkkaamiseen niin melko varmasti isompi määrä lapsia vaikuttaa jollain tapaa töiden saantiin. Itse sain onnekseni suhteellisen vaivattomasti töitä, mutta kaikille tämä ei ole niin helppoa.

* Kotitöiden määrä lisääntyy huimasti - Joskus ennen lapsia pidin jo viikottaista suursiivousta rankkana, mutta nyt niitä kotitöitä sitten vasta onkin. Pyykkiä tulee niin kovaa vauhtia ettei pyykkikorin pohjaa näe kovinkaan usein ja imuroidakin saa useamman kerran päivässä. Ruokaa saa onneksi tehtyä isompia satseja kerrallaan ja näin ollen ruuan laitto ei onneksi ole hankaloitunut mitenkään. Mutta uskokaa pois, niitä kotitöitä riittää vaikka muille jakaa...

* Oma aika tuntuu lähinnä kaukaiselta haaveelta - Itse en onneksi kaipaa kamalasti lapsivapaata aikaa ja silloin kun sitä on niin se on todellista luksusta. Joku kumminkin voi kaivata omaa aikaa todella paljon enemmän ja ihan näin varoituksen sanana että mitä useampi lapsi niin sitä hankalampi saada lapsia mihinkään hoitoon, varsinkaan samaan aikaan. On nimittäin hyvissä harvassa ne ihmiset jotka tahtovat hoidettavakseen useamman lapsen samaan aikaan. Itse saan kumminkin olla onnellisessa osassa sillä lapsilla on myös isä joka hoitaa lapsia vuorollaan ja näin ollen molemat saavat omaa aikaa vuorotellen.

Varmasti olisi vielä monta muutakin plussaa ja miinusta, mutta juuri nyt ei tule mitään mieleen. Lisäksi tahdon huomauttaa, että päivääkään ei vaihtaisi pois suurperheen elämästä, mutta jokaisessa elämänvaiheessahan on jotain sellaista mikä ei ehkä ole ihan niin mieluista. Suurperheessä on kumminkin todella paljon enemmän hyvää kuin huonoa ja ainakin meidän perhekoko on täydellinen juuri tälläisenään.

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Millainen äiti olen?


Ihan alkuun laitan äärimmäisen hehkeän kuvan itsestäni. Huomaa hyvin, että neljä raskautta ovat muuttaneet kroppaani todella paljon ja välillä se hieman häiritsee, mutta välillä taas olen todella sujut asian kanssa. En siis ole ainakaan äiti, joka jaksaisi pahemmin stressata omasta tyylistään (tai tyylittömyydestä) ja sen kyllä huomaa. Eipä sen puoleen että aamulla olisikaan pahemmin aikaa meikata tai laittaa hiuksia ja siksi yleensä laitankin vain huivin päähäni, kaapista ensimäiset vaatteet jotka osuvat käteeni ja sen jälkeen olen valmis aloittamaan päivän.
Aina välillä minulle tulee kausia kun yritän kamalasti panostaa esimerkiksi laihdutukseen, mutta yleensä tämä kausi loppuu ennen kuin se edes kunnolla alkaa. Olen nimittäin todella hyvä keksimään itselleni kaiken maailman ohjelmaa etten kerkeäisi esimerkiksi syödä säännöllisin väliajoin ja tällä hetkellä minulla onkin kausi että laihdun jos laihdun enkä jaksa siitä stressata. (Itseasiassa Windyn tulon jälkeen paino on tippunut 3kg ja ainakin itse kuvittelen vatsani pienenneen jonkin verran...)

En myöskään ole mikään pullantuoksuinen kotiäiti eikä näin ollen ruuanlaitto saatika varsinkaan leipominen ole mikään vahvuuteni. Osaan toki tehdä perusruokaa, mutta välillä sekin palaa pohjaan tai pojat katsovat ruokalautastaan muuten vain ilmeellä "pitäiskö tätä muka syödä...?" Hengissä ollaan kumminkin tähän mennessä selvitty, eli ainakin olen saanut perheeni ruokittua vaikkei ruoka mitään gourmeeta olekaan ollut. On synttäreillekin saatu hankittua tarjottavat vaikka en siinä leipomisessakaan ole taitava, mutta onneksi on tuttuja jotka osaavat leipoa minua paremmin ja auttavat tarjottavien kanssa

Sen sijaan olen suhteellisen hysteerinen ja vainoharhainen. Suomenlinnassa esimerkiksi pelkäsin että joku lapsista horjahtaa kielekkeen yli mereen. Tai jos joltain lapsista tulee verta niin joudun kokoamaan itseni ennenkuin voin toimia, eli putsata haavan ja laittaa siihen laastarin. Kun Niilolta esimerkiksi aukesi otsa pojan juostessa sohvaa päin ja verta tuli ihan älyttömästi, kirmasin ensin paniikissa ympäri taloa ennen kuin tajusin että otsalle voisi laittaa kylmää. Tämän jälkeen osasinkin toimia ja liimaustahan otsa vaati...
Kaatumiset tai pihalla rymyämiset sen sijaan eivät aiheuta sydämentykytyksiä vaan niistä totean yleensä vain "ei haittaa". Tämän ansiosta pojatkaan eivät yleensä jää turhaan huutamaan kaatumistaan vaan nousevat ylös ja jatkavat kirmailuaan.


Olen myös äiti, joka kovasti tahtoisi asunnon kiiltävän 24/7, mutta joka tietää ettei se ole neljän pienen lapsen kanssa mahdollista. Kovasti yritän pitää asunnon siistinä ja siivoankin todella paljon ja usein, mutta yleensä lopulta siivous menee siihen että vietän mielummin aikaa lasten kanssa. Siivota kerkeää toistekin ja asunto kerkeää kiiltämään tulevaisuudessa mutta lapset ovat pieniä vain hetken.

Haluan myös opettaa lapsilleni suvaitsevaisuutta jokaista ihmistä kohtaan, sekä sen että eläimiä pitää kohdella nätisti tai oikeastaan että kaikkia eläviä olentoja pitää kunnioittaa. Kohtuullisen hyvin pojat tämän jo ymmärtävät vaikka tietenkin aina välillä sattuu noloja yhteentörmäyksiä kun pojat ihmettelevät esimerkiksi jotain ihmisen ulkonäköpiirrettä hieman liian kovaan ääneen. Pyrin kumminkin tällöin selittämään asian parhaani mukaan ja esimerkiksi opaskoirat taikka pyörätuolia käyttävät ihmiset eivät kummastuta enää lainkaan. En nimittäin halua olla äiti joka käskee lapsensa olemaan utelematta jos lasta kummastuttaa joku asia. Tälläisiinkin olen nimittäin törmännyt ja melkeinpä olisi tehnyt mieli mennä tälläisissä tilanteissa itse selittämään asia lapselle. Valitettavasti siitä ei vain yleensä pidetä...

Olen myös äiti, joka sallii vieraiden aikuisten komentaa lapsiani. On nimittäin mielestäni aivan järjetöntä jos lapsen oma vanhempi ei ole paikalla lapsen törttöillessä ja silti lasta ei saisi komentaa. Olen itsekin pari kertaa muunmuassa leikkipuistossa joutunut komentaa vierasta lasta jos käytöstapoja ei ole löytynyt, mutta valitettavan usein tästä seuraa vain lapsen vanhemman pitämä puhuttelu siitä kuinka hänen Pirkko-Petteriään ei saa komentaa kukaan muu kuin hän vaikkei häntä juuri sillä hetkellä kiinnostaisikaan komentaa lastaan.

Lyhyesti sanottuna olen äitinä suhteellisen rento ja joidenkin mielestä välillä ehkä liiankin rento äiti. Joistain asioista olen kumminkin hyvin tarkka ja niitä asioita tahdon vaalia. Uskon kumminkin että lähes tulkoon kaikki äidit ovat parhaita äitejä omille lapsilleen (valitettavasti poikkeuksiakin on...) ja jokainen äiti tekee kasvatuksen suhteen valinnat jotka hänestä ovat parhaimmat. Itse arvostan myös omaa aikaa ilman lapsia, mutta samalla ajattelen että itsepä olemme lapsemme hankkineet ja siksi olen todella huono laittamaan lapsia hoitoon. Jos johonkin lähden niin melkein poikkeuksetta J on lasten kanssa ja toisinpäin. Tämän vuoksi harvemmin teemme mitään kahdestaan ilman lapsia, mutta kyllä sekin aika vielä koittaa kunhan lapset kasvavat.

Millainen äiti sinä koet olevasi?

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Tämän hetkinen edistys koiran kanssa.


Windy on ollut meillä nyt kolmisen viikkoa ja pientä edistystä on jo tapahtunut alkuun nähden ja nyt ajattelinkin, että olisi hyvä aika kertoa hieman edistymisestämme.

Kun Windy tuli meille, oli vaunujen kanssa kulkeminen hieman kyseenalaista vaikkakin samalla hyvin ymmärrettävää sillä eihän koira ollut edes aiemmin kävellyt vaunujen kanssa. Kovasti olemme kumminkin treenanneet muunmuassa sitä ettei vaunujen vieressä kulkiessa ole soveliasta kiskoa ja sitä, ettei vaunujen eteen kannata loikkia päättömästi. Muutaman kerran Windy jopa loikkasi vaunujen niin yllättäen etten kerennyt reagoida ja näin ollen ei ollut kaukana etteikö koira olisi jäänyt vaunujen alle. Montaakaan tälläistä läheltä piti tilannetta ei kumminkaan tarvinnut käydä kun nyt Windy osaakin kävellä jo vaunujen kanssa jopa nätimmin kuin silloin kun olemme ilman vaunuja lenkillä. Edes lintujen perään kiskominen ei ole yhtään niin pahaa vaunujen kanssa kuin ilman vaunuja.
Eemil kuvasikin yksi aamu videon siitä, kuinka nätisti Windy kulkee vaunujen vierellä ja se video on nähtävissä alta. Antakaa armoa videon laadulle sillä kuvaaja on tosiaan 6-vuotias..


Mitenkäs sitten se imurille haukkuminen ja hyökkiminen? Vielä ei olla tätä tapaa saatu karsittua pois tai ei ainakaan kokonaan...
Edelleen Windy haukkuu imurille ja hyökkäilee päin, mutta pientä editystä on tapahtunut. Nykyisin saadaan nimittäin imuroitua ilman haukkumista niin, että minä tai J istutaan lattialla Windyn kanssa ja rauhoitellaan koiraa. Näin Windy osaa olla rauhassa eikä hyökkäile imuria päin. Viereiseen huoneeseen jos laittaa koiran niin silloin tuloksena on vikinää, sekä ovea päin hyppimistä ja tämän vuoksi ainakaan itse en pidä tätä hyvänä vaihtoehtona imuroinnin ajaksi. Treenejä kumminkin jatketaan ja Windyä palkataan ahkerasti joka kerta kun tyttö osaa käyttäytyä imuroinnin aikana.

Entäs se tavaroiden syöminen yksin ollessa? Edelleen maistuvat varsinkin kengät Windylle satunnaisesti, mutta siihenkin keksittiin ratkaisu. Osa kengistä siirrettiin piiloon ja toinen osa peitettin pyyhkeellä ja tällä tavalla kengät saavat olla rauhassa. Muiden tavaroiden syöntiin auttoi se, että ennen kuin lähdin töihin, käytin Windyn lyhyemmällä lenkillä. Ilmeisesti hyvänä pitämäni pidempi lenkki aamulla aiheutti sen että Windyllä jäi kierrokset päälle ja koira tuhosi tavaraa riehaantuessaan. Kiitos tästä vinkistä tutulleni, sekä äidilleni joita konsultoin lähes jokaisessa mietityttävässä asiassa...


Entäs poikien ja koiran suhtautuminen toisiinsa? Pojat ovat aivan rakastuneita Windyyn ja Windykin tuntuu olevan todella paljon poikien perään. Yllä on video eilisesti iltalenkiltä kun Eemil sai taluttaa Windyä lyhyn matkaa. Ja ennen kuin kukaan saa mitään hepulia videosta niin "älä töni" kohdassa Eemil työnsi hyvin hellästi koiraa polvellaan pariin otteeseen jotta saisi Windyn liikkeelle. Lisäksi olin koko ajan hyvin pienen matkan päässä kaksikosta ihan jo siltäkin varalta että Windy olisi kiskaissut hihnan Eemilin kädestä.
Eemil tahtoo melkein jokaiselle lenkille mukaan ja Eemil myös odottaa kovasti että pääsisi Windyn kanssa "koirien kauneuskilpailuihin". Saakin siis nähdä tulevaisuudessa että millainen huippu koiranohjaaja Eemilistä tuleekaan jos innostus jatkuu samanlaisena.
Veeti ja Niilo taasen rakastavat istua iltaisin, sekä aamuisin lattialla Windyn kanssa telkkaria katsoen ja samalla Windyä rapsutellen ja onhan minun myönnettävä että kyseinen näky on äärimmäisen hellyyttävä.

Windyn suhteen innostuksen poikia kohtaan taasen näkee siinä, että aamuisin Windy on yleensä moikkaamassa poikia ennen kuin edes vilkaisee minua päin. Arkisin taasen jos Windy on mukana hakemassa poikia päiväkodista, innostuu koira ihan mielettömästi kun se näkee pojat. Häntä heiluu, Windy koittaa päästä mahdollisimman pian moikkaamaan lapsia ja kun Windy pääsee vihdoin moikkaamaan poikia niin se antaa useamman pusun. Lisäksi koira tarkkailee aina lenkillä poikien menoa kuin haukka ja jos pojat erehtyvät menemään liian pitkälle, yrittää Windy kiskoa paimentamaan pojat takaisin samaan kasaan. Eikä kyseessä ole edes paimenkoira joten sinällään tämä tapa tuntuu omasta mielestäni hieman kummalliselta. Pääasia kumminkin on, että pojat ja Windy tulevat hyvin toimeen ja edistystä yhteiselossa tapahtuu.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Postauspohdintaa

Nyt lähiaikoina olen huomannut, että muutamana päivänä on ollut ihan kamala hinku ja inspiraatio kirjoittaa mutta sitten fiksuja postausideoita ei ole kumminkaan löytynyt. Aina ei myöskään ole sopivia kuvituskuvia niihin postauksiin joista tahtoisin kirjoittaa. Joskus taas aiheita oikein syöksyy mieleeni ja luonnokset ovat täynnä postauksia joista en osaa päättää että missä järjestyksessä julkaisen ne.
Kiinnostaako ketään ylipäänsä kuvattomat tekstit? Vai ovatko kuvat juurikin blogin suola joka saa teidät lukemaan juuri niitä blogeja joita luette?

Tekisi mieli esimerkiksi esitellä asuntomme, mutta toisaalta taas eipä tässä paljon esiteltävää ole kun sisustus on vähän sitä sun tätä ja mitään huikean hienoja tai yllätyksellisiä ratkaisuja ei löydy. Lisäksi asunnon esittelyyn menisi väkisinkin useamman postauksen verran ellen tahtoisi tehdä mitään kilometripostausta. Lisäksi hieman mietin, että mahtaakohan asunnon esittely olla edes järin fiksua kun nykyisin saa pelätä murtovarkaita ja vastaavia. Ainakin joskus luin jonkun jutun jostain (joo hyvä muisti minulla ja niin edelleen...) että asuntoa ei kannattaisi pahemmin kuvata nettiin ettei kukaan pahansuopa ihminen ota sieltä ideoita. Eipä sen puoleen, ei meillä mitään niin arvokasta olekaan että se ketään murtovarasta kiinnostaisi...
Olisiko lukijoilla kumminkin kiinnostusta nähdä asuntomme esittely? Ja olisiko ideoita miten asunto kannattaisi jakaa useampaan postaukseen?

Tekisi mieli myös julkaista ruokaohjeita, mutta sitten taas olen todella huono kuvaamaan samalla kun teen ruokaa. Onhan minulla yleensä neljä kappaletta lapsia pyörimässä jaloissa joita pitää valvoa ja ruuan laitto on aikamoista showta yleensä. Varsinkin jos J ei ole kotona niin ruuan laitto onnistuu jos on onnistuakseen. Välillä tuloksena on pohjaanpalanut ruoka tai täysin mautonta ruokaa kun en muista olenko lisännyt mausteita vai en. Olisi myös miljoonittain ohjeita joita en ole vielä kerennyt kokeilla, mutta jotka kuulostavat sen verran hyviltä että tahtoisin niitä kokeilla ja niitä olisi kiva jakaa teidän lukijoiden kanssa.
Jätänkö suosiolla ruokaohjeiden jakamisen ruokabloggaajille vai odotanko hetkeä, että kerkeän myös kuvata ruuan laiton vaiheet sekä lopputuloksen?
Toisaalta koska blogini on suurimmaksi osaksi ihan omaksi ilokseni niin voisin julkaista ruokaohjeita, joita tahdon kokeilla jossain vaiheessa jotta ohjeet pysyisivät hyvässä tallessa. Joku sitten saattaisi innostua jos on innostuakseen.

Otan kumminkin enemmän kuin mielelläni vastaan postausideoita jos jollakulla on joku aihe mistä haluaisi minun kirjoittavan. Aiheita saa ehdottaa ihan maan ja taivaan väliltä, eihän sitä koskaan tiedä mistä innostun kirjoittamaan.
Syksymmällä ainakin tulee melko varmasti kirjoitettua Eemilin puheterapian jatkumisesta / adhd-testien alkamisesta, sekä Niilolla alkavista testeistä / puheterapiasta jossa aletaan tutkia että miksi Niilo ei oikeastaan puhu vielä. Kolme sanaa kun ei ole riittävästi 3-vuotiaalle... Pitää vain hieman vielä pohtia, että kuinka yksityiskohtaisesti haluan avata noita tutkimuksia täällä blogin puolella, mutta senkin näkee vasta sitten kun tutkimukset alkavat.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Lapset innostuivat lenkkeilystä


Monellakaan tuskin on jäänyt huomaamatta uuden Pokemon Go kännykkäpelin lanseerauksesta joten tuskin lienee tarpeellista kertoa tarkemmin, että mistä tässä pelissä oikein on kysymys. Lyhyesti kerrottuna pelissä on kumminkin ideana se, että lähdetään ulos liikkeelle ja etsitään samalla Pokemoja virtuaalikartalla liikkuessa. Kartta perustuu oikeaan maastoon ja näin ollen on suhteellisen helppoa päättää mihin suuntaan milloinkin kannattaa kääntyä.

Pojat ovat normaalisti olleet hyvin nihkeitä lähtemään lenkkeilemään ja vaikka pojat ulkona viihtyvätkin niin varsinainen lenkkeily ei tunnu poikia oikein kiinnostavan. Jos taas saan pojat houkuteltua kävelylle mukaan niin meno on varsin villiä ja vähintäänkin kaksi lasta juoksevat yleensä kaukana minusta niin että heitä saa koko ajan komentaa takaisinpäin.

Nyt kumminkin tuon kyseisen Pokemon Go sovelluksen jälkeen pojat ovat suorastaan alkaneet pyytää pääsemään lenkille mukaan. Enää ei kiinnosta ulkona leikkipuistot taikka koirapuisto vaan olisi päästävä kävelemään. Enää pojat eivät myöskään kirmaa päättöminä edelläni, vaan pojat pysyvät enemmän kuin hyvin vaunujen, sekä minun läheisyydessäni. Miksikö? Siksi, koska he haluavat pysyä kartalla ja tietää mitä Pokemoneja tulee milloinkin vastaan ja he haluavat tietää saadaanko ne kiinni. Eemil on myös alkanut harjoittelemaan kartan lukemista tämän sovelluksen avulla ja yllättävän näppärästi kartan lukeminen kun pojan pitää itse päätellä minne suuntaan pitää mennä löytääkseen pokestopin.


En nyt missään nimessä sano, että lasten kännykällä tai muullakaan laitteella pelaaminen olisi hyvä asia. On kumminkin hyvä asia että nykyinen sohvaperunakansa saadaan liikkeelle vaikka sitten tämän kaltaisen sovelluksen avulla. Olen myös nyt lähipäivinä huomannut, että lähellämme sijaitsevalla lammella on ollut tavallista suurempi ruuhka nuorista ja jopa hieman vanhemmista ihmisistä joita suurimpaa osaa yhdistää yksi asia, älypuhelin kädessä.

Lisäksi raitista ilmaa ei voi saada tarpeeksi joten en näe huonona asiana tätä peliä joka kannustaa ulkoiluun. En tokikaan anna lasten itse kulkea puhelin kädessä etsimässä Pokemoneja sillä pelkään, että he keskittyisivät liikaa puhelimeen eivätkä ympäröivään maailmaan ja näin ollen kun olemme etsimässä Pokemoneja, kulkee puhelimeni vaunujen kuomun päällä. Jenkeissähän on sattunut jo useampikin haaveri tämän pelin vuoksi ja en halua samaa kohtaloa omille lapsilleni joten opetan heille että ulkona keskitytään ympäristöön eikä puhelimeen. Puhelinta voi sitten tarkkailla paikallaan ollessaan.

Jos siis lapsesi on laiska lähtemään ulos niin voisin vinkata tästä sovelluksesta. Eiköhän ensihuuma jossain vaiheessa laannu kumminkin ja toivottavasti ulkoilun into säilyy senkin jälkeen. Voi kumminkin olla, että ensihuuman laannuttua pojat tahtovat taas ulkoilla ihan vain leikkipuistoissa, sekä koirapuistossa mutta se jää sitten nähtäväksi. Ainahan voin itse jatkaa Pokemonien jahtaamista itse ja peli onkin ollut hyvä itsensäviihdytys keino jos olen ollut keikkapaikan läheisyydessä liian aikaisin (niinkuin melkein aina). Tällöin voin itsekseni metsästää pokestoppeja, sekä Pokemoneja ja huomaamatta tulee käveltyä pidempiäkin matkoja keikan alkua odotellessa...


Niin ja mitenkäs oma innostukseni asian suhteen? Peli on tuonut ihan uusia ulottuvuuksia ulkoiluun ja juuri katselinkin, että viikon sisällä olen liikkunut pelkästään Pokemon peli päällä noin 40km. Eihän se kuulosta paljolta, mutta kun laskee mukaan kaikki ne liikkumiset mitkä on tehty ilman peliä ja niin, että peli ei ole toiminut niin todellisuudessa kävelty matka on ollut suunnilleen puolet enemmän.
Maanantaina kävin tutun kanssa jopa Ruttopuistossa, jossa oli iso tapahtuma Pokemonien metsästykselle. Monta uutta Pokemonia tuli saatua ja kävelyäkin tuli jonkun verran. Huomasi myös hyvin, kuinka erilaisia ihmisiä tämä peli kiinnostaa ja suurin osa oli jopa aikuisia vaikka toisin epäilin.

Joko te olette kokeilleet Pokemon Gota? Aiotteko kokeilla?

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Loppuvuoden tavoitteet koiran kanssa.


Nyt kun meillä on koira, on hyvä aika tehdä jonkin näköisiä tavoitteita minulle ja koiralle joiden etenemistä ajattelin kertoa täällä blogissakin. Tavoitteet haluan asettaa sen vuoksi, että on jotain mitä tavoitella ja jotta minulla olisi edes hieman konkreettisemmat suunnitelmat ettei vain tehtäisi sitä mikä tuntuu juuri sillä hetkellä hauskimmalta. Windyn sijoitukseen luovuttaneella ei ole mitään erityisempiä ehtoja harrastamisen suhteen ja senpä vuoksi en itse stressaa harrastamisesta kovinkaan paljon. Kyseessä on kumminkin aktiivinen ja aivotyöskentelyä vaativa koira joten ihan sohvaperunaakaan en Windystä tahdo tehdä.

Ihan ensin on varmaan realistista listata tämän loppuvuoden tavoitteet ja tavotteita en laita kovinkaan korkealle koska Windyhän ei ole vielä meillä turhan kauaa ollut. Näin ollen loppuvuoden tavoitteet ovat periaatteessa vain perusasioiden opettelua ja yhteiselämän pelisääntöjen oppimista. Ensi vuodelle voi sitten miettiä kovempia tavoitteita riippuen ihan siitä miten saadaan tämän vuoden tavoitteet täytettyä ja miten Windy edistyy.
Olen myös varautunut siihen ettei ihan kaikkia tavoitteita saada täytettyä, mutta yritys on kova ja teemme parhaamme jottei yksikään tavoitteista jäisi saavuttamatta.


Pidemmittä puheitta, ensi vuoden tavoitteet ovat seuraavat:
*Opettaa Windy olemaan haukkumatta imurille ja hyökkimättä imuria päin (tällä hetkellä ollaan edistytty sen verran että J saa imuroitua rauhassa jos istun imuroimisen ajan Windyn vieressä).

*Opettaa Windy olemaan pureskelematta tavaroita yksin ollessaan (saatiin useampikin hyvä vinkki tämän asian pois opettamiseksi kun vinkkejä kyselin ja tällä hetkellä Windy osaa olla 2-3h yksin ilman että tuhoaa mitään ja viime yö oli ensimäinen yö kun mitään ei oltu tuhottu).

*Käydä ainakin yhdessä match showssa kokeilemassa onneamme, mahdollisesti kahdessa tai kolmessa. Tämä riippuu ihan siitä miten pk-seudulta löytyy mätsäreitä meidän läheltämme.

*Saada hihnakäytös kuntoon niin ettei Windy juoksisi päättömästi vetäen jokaisen ihmisen, linnun, lepattavan roskan, perhosen tai toisen koiran luokse (eilen illalla ja tänään aamulla saatiin jo muutama ihminen ja yksi koira ohitettua ilman riehumista).

*Harjoitella tokon alokas luokan liikkeitä omatoimisesti rauhallisessa ympäristössä niinkuin esimerkiksi kotona tai tyhjässä koirapuistossa.

Montaa tavoitetta en ole asettanut sillä jo näissä saattaa mennä aikaa ennenkuin kaikki tavoitteet on saatu suoritettua. Aikaa on tässä kumminkin melkein puoli vuotta ja sen luulisi riittävän edes kohtuullisen hyvin tavoitteiden suorittamiseen. Katsotaan miten edistytään ja toivotaan parasta.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Vieraileva kirjoittaja: Ensimäisen lapsen odotus

Vierailevana kirjoittajana tällä kertaa on ensimäistä lastaan odottava nuori nainen. Pääset siis tutustumaan siihen, mitä ajatuksia ensimäinen raskaus tuo ja vaikkeivat kaikki ajattele samalla tavalla niin tässä yksi näkökulma.

Olen ollut puolisoni kanssa yhdessä kuusi vuotta. Lapsista olemme keskustelleet, mutta ikinä ei mikään hinku ole ollut niitä meidän perheeseen saada. (Onhan meillä jo yksi maailman ihanin hauvavauva <3) Kesällä 2015 jätin e-pillerit pois kun luin ja kuulin (pelotteluja) niiden vaikutuksista kehon toimintaan. Aloin syömään e-pillereitä 14-vuotiaana ja kuulin, että omat hormonini ei välttämättä toimi enää koska olen syönyt hormoneita niin kauan. Muuta ehkäisyä emme ottaneet käyttöön. Ensimmäisen testin tein tammikuussa 2016, kun aamulla jääkaapin oven avaaminen kuvotti ja oli jatkuvasti etova olo ja plussaahan se näytti. Raskaus oli siis toivottu ja suunniteltu.

Heti alkuviikoilla lemppariharrastus juoksu jäi pois, kun juostessa tuli älyttömän huono olo (ensimmäinen merkki mistä epäilin että olisinko…?). Alkuun kasvava vartalo ahdisti ja oli inhottavaa kun vaatteet rupesi kiristämään. Ärsytti myös kun olin koko ajan väsynyt, liikkumaan ei päässyt ja tuntui että kovalla vaivalla kuntoon treenaamani kroppa läsähti (liioittelua) liikunnan puutteesta. Raskauden aikana en ole antanut itseni syödä mitä haluan, enkä ole käyttänyt raskautta tekosyynä olla liikkumatta. Vaikka aiemmat rankemmat harrastukset on jäänyt kalenterista pois niin päivittäin käy koiran kanssa tunnin kävelylenkillä ja uimassa olen yrittänyt käydä. Nyt puolen vuoden raskaana olon jälkeen olen oppinut olemaan kropalleni armollinen. Synnytyksen jälkeen on hyvin aikaa treenata itseni taas kuntoon! Edelleen suunnitelmissa on kuitenkin karistaa raskauskilot (rv30 +10kg) pois mahdollisimman nopeasti ja mahtua taas omiin (ihaniin) vaatteisiin! Odotan jo että saan babyn kantoreppuun ja lähden juoksumaan Malminkartanon rappusia ylös alas! Ja jokuhan on sanonut että synnytys on kuin maratoni, joten syyskuussa pääsen suorittamaan elämäni rankimman urheilusuorituksen ja ”juoksemaan” ensimmäisen maratonini!

Kuvan (c) kirjoittaja
Raskaus on mennyt todella hyvin ilman suurempia raskausoireita. Olen ollut väsyneempi kuin aiemmin ja nyt rv30 vatsa rupeaa jo olemaan tiellä ja vaikuttamaan normaalielämään, mutta nämä taitavat olla pientä, kun on kuunnellut muiden kokemuksia. En kyllä ymmärrä miten raskaus on naisen parasta aikaa ja nainen hehkuu raskaana ollessaan. Itse tunnen olevani valtava ja oloni on kaikkea muuta kuin hehkuva. Vatsan sisältö on rakas mutta vatsa ei.

Vauvan tuloon olemme varautuneet hyvin vähillä hankinnoilla. Olen ostanut kolme bodya ja kantoliinan kaveriltani. Pinnasängyn, vaunut ja kantorepun saamme, ja onhan meillä äitiyspakkaus. Ja uskon että vauvan syntymän jälkeen saamme lahjaksi paljon vaatteita ja muita vauvatarvikkeita joten ei tarvitse etukäteen hamstrata. Ja kyllähän niitä kaupasta saa vauvan syntymän jälkeenkin jos huomaa jollekin olevan tarvetta. Vaikka emme mitenkään hössötä vauvan tuloa enkä hehkuta ultrakuvia enkä potkujen tuntumista, olemme todella onnellisia tulevasta perheenlisäyksestä ja tiedämme olevamme todella onnellisia kun meille on tällainen lahja annettu.

Synnytystä en jännitä lainkaan, kaikkihan siitä on selvinnyt. Sen sijaan jännitän sen jälkeistä aikaa. Miten osaamme elää pienen kanssa kun hän synnäriltä tulee mukaamme? Mitä jos vauva vaan itkee enkä osaa auttaa häntä? Mitä jos imetys ei onnistu? Mitä jos kasvatan hänet väärin? Mitä jos hänestä tulee koulukiusattu tai vielä pahempaa koulukiusaaja? Miten kestän sen huolen jos lapselleni sattuu jotain? Paljon ajatuksia pyörii päässä mutta hyvin vähän olen googlettanut apua. Olen liittynyt kahteen facebookin vauvaryhmään mutta etenkin toisessa keskustelu käy ajoittain niin kuumana ja kysymykset on niin naurettavia, etten ryhmän julkaisuja enää edes seuraa. Kun joku miettii voiko nukkua raskaana ollessa teltassa, käydä konsertissa metelin takia tai juoda alkoholittoman siiderin hörähdän itsekseni. Itse olen hyvin vähän miettinyt että voinko tai enkö voi jotain tehdä raskauden takia. Edes alkoholista en ole kokonaan luopunut raskauden aikana, vappuna join lasillisen kuohuviiniä, kerran olen juonut 0,33 oluen saunassa ja juhannuksena join lasillisen punaviiniä. Eikä tullut edes huono omatunto.

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Miten koira sopii päivärytmiimme?


Hyvin lyhyesti sanottuna alkuun, ihan mahtavasti! Joillain oli hieman ennakkoluuloja alkuun, että kuinka koira solahtaisi päivärytmiimme, mutta itse olin jo heti alussa luottavaisin mielin sillä olihan meillä ollut aiemmin jo hoitokoiriakin jotka ovat sopeutuneet päivärytmiimme. Päivärytmimmehän on varsin aamupainotteinen niin kuin varmaan kaikissa pikkulapsiperheissä joten jo sinällään aikuinen koira oli mitä paras vaihtoehto perheeseemme.

Aamumme alkavatkin 6.30 jolloin herättelen lapset ja keitän itselleni kupin kahvia ja samalla laitan koiralle ruuan likoamaan. Pojat saavat tuijottaa lastenohjelmia sillä välin kun itse juon kahvini ja tämän jälkeen rupean avustamaan poikia pukemisessa. Aamusta riippuen poikien pukemiseen menee 10-30 minuuttia ja kun vaatteet on saatu kiskottua päälle, lähdemme kävelemään päiväkodille. Koira tulee mukaan poikien päiväkotireissulle ja kun olen saanut pojat tipautettua päiväkotiin, jatkan lenkkiä koiran kanssa. Aamulenkin pituus riippuu ihan siitä, missä aamun ensimäinen keikka on ja siitä, onko minulla vapaapäivä, mutta tähän mennessä lenkin pituus on ollut yhteensä tunnista kahteen. Muutamina aamuina olen käynyt myös koirapuistossa juoksuttamassa Windyä ennen kuin tullaan takaisin kotiin. Kun koira on tuotu kotiin, lähden työmatkalle.

Töistä pääsen viimeistään neljältä joka päivä, mutta suurin osa päivistä päättyy aiemmin. Töiden jälkeiset toimet riippuvat siitä, onko J kerennyt hakemaan lapset päiväkodista vai haenko minä pojat. Jos pojat ovat jo kotiutuneet niin haen vain koiran kotoa ja lähden lenkille, välillä lasten kanssa ja välillä ilman. Jos taas minä haen pojat päiväkodista niin nappaan koiran kotoota mukaan ja lähden hakemaan poikia. Poikien haun jälkeen jatkamme lenkin loppuun. Muutaman kerran aikaisemmin päästyäni olen myös tehnyt niin, että ensin olen käynyt käyttämässä koiran lenkillä ja juoksuttamassa Windyä koirapuistossa ja vasta sitten hakenut lapset. Tämä kumminkin yleensä silloin kun pääsen siihen aikaan että pojat ovat päiväkodissa vielä päiväunilla tai välipala-aika lähestyy.


Illat ovat vielä hieman haastavia silloin kun J on yövuorossa. Illat on kumminkin tähänkin mennessä saatu onnistumaan ja varmasti iltalenkeille lähtö helpottaa entisestään kun aikaa kuluu ja lapset tottuvat paremmin siihen että vielä illallakin lähdetään ulkoilemaan jollei J ole kotona. Ennen iltalenkille lähtöä annan Windylle kumminkin ruuan ja ruuan jälkeen odotellaan hetki ennen kuin lähdetään ulos. Yleensä pojat syövät samaa aikaa iltapalansa kun koira syö omaa ruokaansa, näin taataan lapsille ruokarauha kerjäämiseltä ja Windylle ruokarauha lasten metelöinniltä.
Suoraan sanottuna iltalenkki on paljon miellyttävämpi ilman lapsia sillä lapsilla alkaa yleensä väsymys jo painaa illalla ja näin ollen meno saattaa olla hieman levotonta. Onneksi kumminkin esimerkiksi lampea kiertäessä pojat löytävät vähän väliä jotain tutkittavaa joka vie huomion toisaalle iltakiukusta ja näin ollen iltalenkkikin ollaan saatu suoritettua kunnialla loppuun muutamia kiukkuja huomioon ottamatta.

Yöt Windy nukkuu rauhassa omalla pedillään ja aamuisin on aina yhtä iloinen koira tervehtimässä kun nousen ylös. Pakko kyllä myöntää, että herääminen on miljoona kertaa helpompaa kun lähtee melko samantien ulos ja pojatkaan eivät kerkeä aamulla aloittaa tappelemista kun turhaa luppoaikaa ei pääse kertymään.

Sanoisinkin, että koira sopii päivärytmiimme vallan mainiosti. Ainakin Windy. Pentu ei välttämättä olisi ihan näin vaivattomasti solahtanut perheeseemme ja päivärytmiimme, mutta aikuinen koira onkin eri asia. Saa nähdä, miten saamme tulevaisuudessa aikataulut sopimaan J:n kanssa yksiin jos löydän minulle ja Windylle jonkun treeniryhmän jossa treenata mutta eiköhän nekin aikataulut saada sopimaan yhteen. Onneksi J:llä on joustava pomo ja myös J saa minun tavoin vaikuttaa omiin vuoroihinsa.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Perheen lempiruuat

Heinäkuussa Mammalandian blogiyhteistyön aiheena on perheen lempiruuat.
Näiden blogiyhteistyö postausten tarkoituksena on kirjoittaa mahdollisimman monen Mammalandian bloggaajan kanssa samasta aiheesta oma mielipidepostaus. Muihin Mammalandian blogeihin voit tutustua täällä.

Perheemme lempiruuat on hieman hankala määritellä, sillä perheeseemme kuuluu kumminkin kuusi jäsentä ja jokaisella on hieman omat mieltymyksensä. Jos nyt kumminkin avaisin aihetta vaikka jokaisen perheenjäsenen mieltymysten kautta, niin että listaan hieman mistä kukakin perheessämme pitää.

Minä itse - Olen oikeastaan aika nirso persoona ja olen myös hyvin epäluuloinen ruokia kohtaan. Sen sijaan kumminkin melkein kaikki tuttu ja turvallinen maistuu hyvältä enkä oikeastaan osaa edes nimetä yhtä lempiruokaa. Lempiruokakin kun vaihtelee hyvin paljon kausittain ja tällä hetkellä olen aivan rakastunut parsakaali-kukkakaali-porkkana-gratiiniin. Välillä on kumminkin kausia kun voisin syödä kyllästymiseen saakka esimerkiksi tortilloja tai keittoja. Makaronilaatikko "löysänä" on myös äärimmäisen hyvää, harmi vaan etten ole vieläkään oppinut tekemään sitä samalla tavalla kuin äitini joka laittaa juuri sopivasti munamaitoa ettei se pääse täysin hyytymään uunissa. Se vasta hyvää onkin.

J pitää oikeastaan kaikeasta ruuasta ja herra onkin varsin kaikkiruokainen. J myös on perheessämme se, joka ensimäisenä ehdottaa uusien tuotteiden ja reseptien kokeilemista. Onkin siis lähes mahdotonta lähteä nimeämään yhtä lempiruokaa J:n osalta. Jos nyt kumminkin joku olisi nimettävä niin se olisi kaikki mausteinen. Mitä enemmän tulisuutta ja mausteita niin sitä paremmin se herralle maistuu ja hän saakin yleensä maustaa oman lautasensa lisämausteilla sillä muut meistä eivät kestä ihan sellaista maustemäärää.

Eemil pitää pastasta ja ketsupista. Mikä tahansa missä on näitä kahta uppoaa enemmän kuin hyvin ja ketsuppia poika voisi tunkea joka ikiseen ruokaan, jopa keittoon ja sitä ketsuppia laitetaan paljon jos määrää ei valvota. Ketsuppia ei kumminkaan voi nimetä lempiruuaksi koska ruokaahan se ketsuppi ei varsinaisesti ole. Sen sijaan lempiruuaksi voisin nimetä melkein kaikki muut pastaruuat paitsi italianpadan. En ihan ole saanut selkoa miksi italianpata tökkii niinkin pahasti kuin tökkii, mutta jostain syystä se ei vain uppoa. Kasviksista taasen uppoaa parhaiten porkkana, kurkku ja paprika.

Veeti taasen on tullut ihan isäänsä ruuan suhteen ja melkeinpä mikä tahansa ruoka uppoaa. Nyt lähiaikoina ei itseasiassa ole tainnut tulla vastaan yhtään ruokaa, mikä Veetille ei maistuisi ja kaikkia ruokia yleensä santsataankin isoja määriä. Uusien ruokien suhteen Veeti saattaa olla hieman epäileväinen, mutta kun sitä on kerran maistettu niin se on ihan yhtälailla lempiruokaa kuin kaikki muukin. Veetin lempiruokaa onkin siis aikalailla mahdoton arvailla, eikä poika sitä osaa edes itsekään nimetä.

Niilo on hyvin tarkka syömisistään ja tälle pojalle maistuu pääsääntöisesti melkein kaikki viileä ruoka. Kuuma ruoka ei maistu melkein ollenkaan ja siksi Niilo mielellään odottaakin että ruoka jäähtyy kunnolla ennenkuin hän suvaitsee saapua syömään. Sen sijaan, että Niilon lempiruokaa olisi mikään perustavallinen pastaruoka tai vastaava niin Niilo rakastaa kylmiä vihanneksia. Esimerkkinä näistä porkkana, kurkku, paprika, makeat tomaatit ym. Niilo on lapsistamme se, joka santsaa lautaselleen useammin vihanneksiä kuin jotakin muuta. Jos joku ruoka pitäisi kumminkin nimetä ehdottomaksi inhokiksi niin se olisi melko varmasti keitot. Niilo ei pidä keitoista erityisemmin ja osittain voisin uskoa syyn olevan siinä, että keitto ei yleensä jäähdy ihan niin vauhdikkaasti kuin muut ruuat.

Leevin lempiruokaa on vielä hieman hankala sanoa, varsinkin nyt kun pojalla tuntuu olevan meneillään joku lakko kaikkea kunnollista ruokaa kohtaan. Maito, leivät, sekä hedelmäsoseet sen sijaan maistuvat. On tällä hetkellä ihan sama, yrittääkö ruokaa tarjota sormiruokana, samanlaisessa muodossa kuin muulle perheelle vai soseena niin lopputulos on se ettei Leevi syö. Jos kumminkin jostain syystä saan huijattua pojan suuhun edes hieman ruokaa niin tuloksena on se, että Leevi kaivaa ruuat suustaan... Hieman toivon tämän kauden liittyvän jollakin tapaa hampaiden puhkeamiseen sillä eihän tuo lapsi voi kamalan kauaa pelkillä "välipaloilla" elää...

Tässä hieman juttua meidän perheemme lempiruuista. Mitkä ovat teidän perheen lempiruuat?

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Karvaisen perheenjäsenen kotiutumista


Karvaeläin nimeltä Windy saapui tosiaan eilen ja siitä saakka ollaan hieman harjoiteltu kotiutumista. Koeaika jatkuu ensi viikon maanantaihin saakka. Siihen mennessä on sekä minun, että koiran sijoitukseen luovuttavan henkilön tulee olla päättänyt että jääkö Windy meille pysyvästi sijoitukseen.

Eilinen meni jo ihan mahtavasti. Windyä jännitti hieman bussissa, mutta tyttö käyttäytyi kumminkin matkalla hyvin. Uskaltauduimme jopa eläinkauppaan yhdessä hakemaan raakaruokaa ja siellä Windyä kiinnosti kovin paljon kaikki hyvät tuoksut jotka lähtivät erilaisista ruuista. Löydettiin eilen jopa lenkiltä jo uusia koiratuttavuuksia kun tapasimme herttaisen vanhan rouvan kahden villakoiran kanssa. Juttelinkin tämän rouvan kanssa samalla kun koirat leikkivät ja sain kuulla, että alueella on ainakin kolme muutakin walesinspringerspanielia. Pojista yksi oli jo nukkumassa eilen kun saavuimme Windyn kanssa kotiin, mutta poikien kanssa meni ilta ihan loistavasti. Myös yö sujui täysin ilman ongelmia ja tyttö olikin todella iloinen aamulla kun heräsin ja sain osakseni paljon hännänheilutusta sekä pusuja.


Aamulla käytiinkin sitten koirapuistossa juoksemassa ennen kuin lähdin töihin ja kun pojat oli viety päiväkotiin. Windy kirmaili innoissaan tennispallon perässä kun puisto oli tyhjä niin uskallettiin heitellä tennispalloa. Hyvä tovi siellä vierähtikin ja Windy oli aikalailla väsynyt kun päästiin takaisin kotiin. Onneksi oli hieman viileämpää niin ei tyttökään läkähtynyt juoksennellessaan. Ennen töitä piti vielä käydä kaupassakin ja samalla tuli hyvin testattua, että kuinka Windy osaa olla yksinään. Ainoa "tuho" mitä oli käynyt kauppareissun aikana oli se, että Windy oli repinyt yhden laskun kirjekuoren reunasta palasen. Pitääkin siis suunnitella joku patentti postilaatikon eteen ettei Windy pääse tuhoamaan enempää posteja, vaikka eihän tuokaan tuhoutunut mutta en tahdo alkaa selittelemään laskuttajille että "koira söi laskut..."

Imuri sen sijaan hieman jännitti tänään ja sille piti varmuuden vuoksi haukahtaa pariin otteeseen. Onneksi tämä jännitys meni pian ohi ja Windy uskaltautui jopa hieman menemään päällä olevaa imuria tutkimaan. Montaa sekunttia koira ei kylläkään imurin lähellä viihdy, mutta eiköhän siihenkin totuta hyvin pian. Lastenkin kanssa on mennyt todella mukavasti ja eiköhän tämä elo tästä lähde sujumaan vieläkin paremmin.
Ainoa vain että nyt on hieman sovellettava kun Windyllä hieman kaula alkoi ärtymään trimmauksesta joka sille tehtiin viikonloppuna, tai oikeastaan siitä kun kun tyttö rapsutteli kaulaansa trimmauksen jälkeen. Huomenna onkin siis edessä kaulurin ostaminen sillä sukat lähtee jalasta hyvin hätäisesti eikä itse sukasta sovellettu kaulurikaan tunnu auttavan.. Josko kaulurin avulla saisi ärtyneen kohdan paranemaan.

Tässä kumminkin hieman kuulumisia siitä miten kotiutuminen on lähtenyt sujumaan, lisää tulee mahdollisimman pian.

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Perhe kasvaa.


Heti alkuun sanon että ei, meille ei ole tulossa lapsia lisää eli sukulaisten tai tuttujen ei tarvitse saada sydänkohtausta. Lapsimäärä on juuri nyt hyvä, joten sitä ei tarvitse pelätä. Perheemme kumminkin kasvaa maanantaina yhdellä jäsenellä, mutta uusi perheenjäsenemme on nelijalkainen tyyppi. Kyseessä ei kumminkaan ole tuo kuvissa näkyvä nelijalkainen sillä se on vain hoitokoiramme. Minulla ei ole vielä itse ottamiani kuvia uudesta perheenjäsenestämme, joten niitä kuvia saatte odottaa ensi viikkoon.

Olemme tässä jo pidemmän tovin miettineet koiraa ja jopa etsineet sopivaa. Sopivan koiran löytäminen osoittautuikin hankalammaksi kuin mitä kuvittelin sillä neljä pientä lasta olivat suurelle osalle kasvattajista, sekä myyjistä ongelma. Mikään kiire meillä ei kumminkaan ollut koiran etsimisen suhteen ja niinpä jaksoimme kärsivällisesti odottaa sen juuri oikean löytämistä.
Muutamia koiria meille tarjottiin ostoilmoituksenikin johdosta, mutta yksikään näistä ei tuntunut juuri siltä oikealta ja meille sopivalta yksilöltä. Kuin sattuman kaupalta eräs tuleva kasvattaja näki kumminkin ilmoitukseni Facebookissa ja laittoi minulle viestiä, että joko olemme löytäneet sopivan koiran. Emme olleet löytäneet ja näin ollen hän pyysikin soittamaan. Juttelimme puhelimessa suhteellisen pitkät pätkät ja sovimme, että menemme jo samana päivänä katsomaan koiraa.

Mukana ensimäisellä tutustumiskerralla oli Eemil ja Veeti. Totesin, että on helpompi käydä isompien poikien kanssa ensimäisen kerran katsomassa koiraa jottei koira saa kamalia traumoja heti. Meitä olikin vastassa hyvin sympaattinen vajaa 1-vuotias walesinspringerspanieli-narttu Windy ja sekä minä, että isommat pojat ihastuimme koiraan.
Eilen sitten koira kävi omistajansa kanssa meillä katsomassa hieman, että miten koira suhtautuu kun kaikki neljä lasta ovat paikalla. Tapaaminen meni ihan loistavasti, koira käyttäytyi ja pojat tykkäsivät Windystä. Omahan koirasta ei tule paperilla vielä hetkeen sillä teemme sijoitussopimuksen. Tämä tarkoittaa, että koira siirtyy omistukseemme kun luovuttaja on teettänyt sillä yhden pentueen tai kun Windy täyttää 4-vuotta.


Koira siis saapuu meille maanantaina ja on alkuun ainakin pari päivää koeajalla jotta näemme että Windy käyttäytyy yhtä hyvin ilman tämän hetkistä omistajaansa kuin tämän kanssa. Uskon, että kaikki menee loistavasti ja jos ja kun näin käy niin täytämme viralliset paperit koiran sijoitukseen ottamisesta.

Mitäs suunnitelmia meillä sitten on koiran kanssa? Ainakin aiomme alkaa treenaamaan tokoa, tai oikeastaan jatkamme treenaamista siitä mihin nykyinen omistaja on päässyt. Mahdollisesti jos taitoni sallivat niin kokeillaan myös kilpailemista. Rallitoko, sekä mejä ovat myös yhdet vaihtoehdot harrastuksiksi. Eemil esitti myös toiveen, josko hän voisi kokeilla koiran kanssa kilpailemista ja hyvin mahdollisesti päästänkin Eemilin jossain vaiheessa kokeilemaan ainakin match showssa lapsi & koira kehää, mutta muut harrastukset riippuvat ihan siitä miten hyvin Eemil oppii ohjaamaan koiraa.

Suunnitelmia siis löytyy jo jonkin verran, mutta varsinkin Eemilin suhteen niiden toteutuminen riippuu täysin pojan omasta motivaatiosta. Ainakin Eemilillä on tähän mennessä riittänyt auktoriteetti koirien komentamiseen hyvin, joten mahdollisuus onnistumiseen on hyvä.

Ensi viikolla tulen kumminkin kertomaan enemmän koirasta.