torstai 25. elokuuta 2011

Eemilin neuvolakuulumisia.

Eilen siis tosiaan oli Eemilin 1,5-vuotias neuvola, vaikkakin oli pari viikkoa tuon 1,5-vuoden iän saavuttamisen jälkeen... Kaikki oli todella hyvin, painoa oli 12 660g ja pituutta löytyi 84cm verran. Päänympärystä en nyt muista, kun neuvolantäti unohti sen neuvolakorttiin merkitä, mutta eipä se niin kamalan tärkeä mitta ainakaan itselleni muutenkaan ole... Neuvolassa kyllä huomasi hyvin, että Eemil ei tosiaan ollut hyvällä tuulella, sillä kaikki kiukutti. Oli aivan kamalaa kun herraa yritettiin punnita isojen poikien vaa´alla ja auta armias, mikä huuto tuli tuosta päänympäryksen mittauksesta. No, kun mitat oltiin ensin otettu terveydenhoitajan puolesta, niin päästiin hetkeksi odottelemaan neuvolalääkärille pääsyä.
Kun vihdoin päästiin neuvolalääkärin luokse, niin Eemilin kiukku vain yltyi... Mikään ei tuntunut kiinnostavan ja kaikesta nousi aivan järjetön meteli. Varsinkin korvien katsomisesta (oli pakko katsoa ennen rokotteen laittoa, koska korvakäytävä oli torstaina hiukan punottanut) ja paikalle jouduttiin pyytämään terveydenhoitaja pitämään hysteerisesti huutavaa poikaa. Neuvolalääkärin mielestä ei 1,5-vuotias saisi käyttäytyä ihan noin hysteerisesti toimenpiteitä kohtaan, mutta minkäs sille voi jos uhmaikäisellä sattuu olemaan huono aamu ja kokemukset lääkäreistä on, että aina on jonkinlainen lääkekuuri tullut... Eipä itseänikään tuossa vaiheessa kauheasti kiinnostaisi tutkimiset. No, korviin saatiin lopulta katsottua, vaikka toisen korvan tärykalvoa ei mukamas vaikun takia näkynyt. Kumma kyllä kun kotona putsasin herran korvat, ei korvasta irronnut yhtään vaikkua ja muutenkin kun korvat putsaan joka toinen päivä kylvyn yhteydessä, niin ei tosiaankaan pääse vaikkua niin paljon kerääntymään, ettei korvaan näkyisi... Takaisin asiaan, eli siis lääkäri tutki myös sydämen ja keuhkot, sekä kurkkasi kurkkuun (rokotteen antamisen varmistamiseksi) ja totesi, ettei rokotetta voida antaa, koska kurkku punoitti hiukan. Pitää siis varata ensi viikolla uusi aika rokotteen ottoa varten.
Eemilille tehtiin myös palikkatesti (piti koota kuusi palikkaa pinoon) ja sen mukaan herra vastaa kehitykseltään täysin ikäistään lasta. "Kävelytestissä" pojalla todettiin hiukan lättäjalat, mutta se on kuulemma täysin normaalia vielä tuon ikäiseltä lapselta ja kuulemma paranee iän myötä.
Muuten tuossa neuvolassa ei ollut mitään erikoista ja 2-vuotisneuvola pitää varata sitten lähempänä synttäreitä. Niin ja pituusennuste pikkuherralle on näiden mittojen mukaan 181cm. Kiva jos pojasta tosiaan tulee hiukan yli 20cm minua pidempi, niin siinäs sitten taputtelee minua teini-iässä päälaelle... No, onneksi nuo pituusennusteet harvoin pitävät paikkaansa, itsekin odottelen vielä pituusennusteestani puuttuvaa 19senttiä.

No, eipä tässä kai muuta. Kertokaas ihmeessä te muutamat lukijani, mistä haluaisitte lukea, kun ei oikein näitä kirjoitusaiheita tunnu olevan...

Ensi viikolla kerron sitten omat neuvolakuulumiseni.

perjantai 19. elokuuta 2011

Rv 24+5

Koska en taaskaan mitää kuvaavaa otsikkoa keksinyt, niin ajatkoot raskausviikot sen asian. Ajattelin siis taas tulla yleisesti kuulumisia kertomaan, kun ei varsinaisesti mitään huimaa ole tapahtunut raskauden eikä Eemilin kehityksen kannalta... Tiistaina oli siis aika sosiaaliviranomaiselle keskustelemaan unikoulusta ja edelleen kuulin vain saman asian, eli Helsingin ensikodin rytmibluesiin on aivan järjettömät jonot kun ainoastaan kolme paikkaa unikoululaisille on ja Helsingin ensikoti hoitoo Espoon, Helsingin ja Vantaan unikouluilut... Pitää siis nyt katsoa, että saadaanko me paikkaa ennen Kääpiön laskettua aikaa, vaikka kovasti niin toivonkin. Ja tultiin sosiaaliviranomaisen kanssa myös siihen tulokseen, että siitä Tuomarilan perhetukikeskuksesta ei ole periaatteessa mitään hyötyä meidän tilanteessa, koska ongelma on Eemilin nukkumisessa öisin ja siellä Tuomarilassa ei ole ollenkaan henkilökuntaa öiseen aikaan. Nyt siis sekin on kokonaan pois laskuista, eli pidetään vain peukkuja unikoulupaikan saantiin.

Sitten jälleen kuulumisia Eemilin päivähoidosta. Hyvinhän siellä on muuten mennyt, mutta kun poika ei edelleenkään syö. Muutaman kerran näykkinyt ruokaansa yhden tai kahden lusikallisen verran ja kerran syönyt välipalansa. Kumminkin kaikki muu menee aivan mainiosti ja vaikka minun lähtiessäni tuleekin itku, niin sekin loppuu alta kahden minuutin, kun Eemil pääsee leikkimään kavereidensa kanssa. Ja potallekin herra kipittää ihan omatoimisesti kavereiden seurana, vaikka pottaan ei mitään tulekkaan niin pidän sitä silti isona asiana, että Eemil edes suostuu harjoittelemaan. Muutenhan tuolla hoidossa menee tosiaan ihan hyvin, vaikka eilen jouduinkin hakemaan Eemilin aikaisemmin kotiin kun pikkuherra alkoi yskimään kovin limaisesti ja nenä vuosi jatkuvasti. Kotona siis oli ollut aamulla vain pientä nenän vuotamista, mutta kuulemma tuollaista flunssaa on liikenteessä ja eilen joutui myös yksi hoitaja lähtemään kotiin kuumeen nousun takia ja kahta muutakin lasta oltiin Eemilin lisäksi tulossa hakemaan kotiin.
No, Eemilin haun jälkeen menimme käymään Samariassa näyttämässä korvat ja onneksi siellä ei ollut välikorvantulehdusta. Tällä kertaa ainoastaan korvakäytävä punoitti hiukan ja saatiin viiden päivän korvatippakuuri, joka toivottavasti auttaa. Ensi viikon keskiviikkona kun pitäisi olla Eemilin 1,5-vuotis neuvolankin... Nyt sitten sairastetaan kotona ainakin tämä päivä ja jos herra on maanantaina terveempi, niin Eemil menee taas hoitoon. Mutta jotain hyvääkin tästä sairaspäivästä on, Eemil teki tänään ensimäiset pissansa pottaan aamulla! Jos se vaikka siitä lähtisi sitten eteenpäin ja poika olisi edes päiväkuiva joulukuussa...

Aika on muuten alkanut menemään ihan järkyttävän hitaasti, vaikka se alussa pomppi huimaa vauhtia eteenpäin... (Jälleen aihetta vaihtaen, huoh, kun en osaa samassa aiheessa pysyä) Nyt kun on lähes tulkoon kaikki valmiina Kääpiötä varten, on vauvanvaatteet pesty, uusi sitteri ostettu, pinnasängyn petivaatteet pesty ja viikattu kaappiin, vauvanlelun kaivettu esille yms, niin tuntuu ettei enää mitään enempää viitsi tehdä, että jää loppuraskauteenkin vielä tekemistä... Vielä olisi siis jäljellä: Sisarusrattaiden hankkiminen, uusien tuttipullojen + tuttien hankkiminen (vaikka tuskin tällekään vauvalle tuttia tarjoan, kun ei Eemilkään sitä ensimäisten kahden viikon jälkeen tarvinnut), pinnasänkyyn pitää ostaa vielä yksi pohjaa ylhäällä pitävä tappi (se kun hävisi muutossa) ja ostaa kaikki "pikkukrääsä" vauvaa varten (mm. vaipat, puhdistuspyyhkeet yms...). Paljoakaan ei siis tosiaan ole tehtävää jäljellä ja pikku hiljaa on alkanut tulemaan olo, että voisin jo haluta Kääpiön syliini, vaikka varsinaisesti en tunne itseäni vielä valmiiksi synnyttämään... Varsinkaan kun en ole edelleenkään varma, että millä tavalla haluan synnyttää. No, kaipa sekin sitten ajan myötä varmistuu se olo, että miten haluan synnyttää, vaikka nyt olenkin melkein 100% varma, että täysin ilman kivunlievityksiä ainakin yritän, saapa nähdä onnistunko siinä.

Mutta nyt loppuu tämä aiheesta toiseen poukkoilu. Tulen taas kertoilemaan kuulumisia, kunhan ajatus kulkee hiukan paremmin...

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Kuulumisia yleisesti.

Ajattelin tulla kertoilemaan kuulumisia yleisesti, kun ei taaskaan varsinaisesti mitään kirjoitettavaa ole... Koko ajan tuntuu vain, että raskausviikot humahtelee eteenpäin ja pikku hiljaa on alkanut tuo edessä oleva synnytys jännitämään / melkein jopa pelottamaan... Eemilin synnytyksestä kun jäi jonkinasteiset traumat epiduraalista, kun kahdesti epäonnistuneen epiduraalin seurauksena sain postspinaalisen päänsäryn. Alkuun tietenkin luulin sitä vain väsymyksestä johtuvaksi päänsäryksi ja kärsin siitä kolme vai neljä päivää, ennen kuin ahkeran Googlettelun tuloksena tajusin mikä minulla on ja soitin uudelleen Jorvin äippäpolille. No, ei siitä sen enempää, pointtina nyt kumminkin oli, että epiduraalia en halua ja spinaalipuudutuskaan ei ole varsinainen vaihtoehto (siitä kun voi vielä helpommin saada tuon postspinaalin päänsäryn), joten täytyy vissiin seuraavassa lääkärineuvolassa keskustella tästä. Mieluitenhan tahtoisin mahdollisuuden ammesynnytykseen, mutta koska se ei kuulemma ole enää Jorvissa mahdollista (vaikka oli silloin kun Eemiliä odotin ja vielä synnytyksen aikaankin), niin en ole synnytyssairaalaakaan vaihtamassa enää tässä vaiheessa pelkän ammesynnytyksen mahdollisuuden vuoksi. Onneksi vielä on aikaa miettiä synnytystapaa ja kivunlievityksiä kun viikkojakin on kasassa "vasta" 23+3.

Sitten taas asiasta toiseen (olen todella hyvä hyppäämään aiheesta toiseen, varsinkin jos varsinaista asiaa ei alunperinkään ollut), eli Eemilin hoitopaikkaan. Nyt on siis takana kolme päivää itsenäistä oleskelua Eemililtä takana ja hyvinhän herralla on mennyt. Tänään oli ensimäinen kerta kun tuli itku pojan jäädessä omahoitajansa kanssa, mutta muuten on mennyt aivan loistavasti, ruokailua lukuunottamatta... Eemilhän siis ei ole suostunut syömään yhtään mitään eilen, eikä toissapäivänä, ei edes maistamaan ruokaansa, mutta luulen että se on vain jonkinasteista protestointia tarhaan jäämistä kohtaan... Ja toisaalta, eihän Eemil kotonakaan syö järin hyvin... Ja saapa nähdä ensi viikolla, miten hoidossa nukkuminen menee kun tällä viikolla sovittiin ettei Eemil nuku vielä päiväunia hoidossa, vaan saa niin sanotun pehmeän alun hoidon aloituksessa, vaikkakin huomenna yrittää nukkumista ja jos siitä ei tule mitään niin haen pojan kotiin. Ensi viikolla ei sitten ole enää kotiin hakemista, vaikka poika ei nukkuisikaan edes viittä minuuttia hoidossa.

Jälleen uuteen aiheeseen, eli Eemilin unikouluasian edistymiseen... Eilen siis soitti se meidän alueen oma lastensuojeluviranomainen (viimeksi meillä kävi vissiin tuuraaja) ja kertoi, että unikouluun on aivan järjettömät jonot ja unikouluun pääseminen voi mennä hyvinkin pitkälle eteenpäin. Nyt siis saattaakin olla, että jos unikouluun ei tosiaan pääse ennen Kääpiön syntymää, niin meille varataan paikka Tuomarilan perhetukikeskuksesta, joka niin sanotusti kuntouttaa lastensuojen asiakkaiden perheitä. Eli siis käyttännössä tuo tarkoittaa, että menisin Eemilin kanssa tuonne Tuomarilaan kuukaudeksi (niin että olisin aina viikonloput kotona) ja tuona aikana laitettaisiin päivärytmi täysin uusiksi ja samalla "opetettaisiin" Eemil myös syömään kunnolla ja pidettäisiin unikoulu yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa. Hiukan kyllä karmii ajatus kuukaudesta täysin tuntemattomien kanssa, mutta toisaalta taas jos se saa Eemilin nukkumaan yönsä ja minut sitä kautta paremmalle tuulelle kun Eemil nukkuu, niin olen valmis kokeilemaan lähes tulkoon mitä vain. En nimittäin tosiaankaan halua, että meillä on joulukuun jälkeen kaksi öisin heräilevää lasta talossa, veikkaanpa ettei oma pääni nimittäin kestäisi kovinkaan montaa vuotta enää kroonista univelkaa.

No mutta, eiköhän tuossa ollut taas ihan tarpeeksi jaarittelua tälle päivälle, varsinkaan kun ei aihekkaan pysynyt lähellekään samassa. Nyt voisin pikku hiljaa valmistautua Eemilin hoidosta hakuun ja sen jälkeen mennä omaa äitiäni vastaan hänen työpaikallensa...

perjantai 5. elokuuta 2011

Hoitopaikka harjoittelua viikko takana.

Eli siis nyt ollaan Eemilin kanssa oltu harjoittelemassa hoidossa oloa ensimäinen viikko ja hyvinhän se on mennyt, vaikka hiukan muutamia hoitotätien tapoja kummastelenkin... Ensimmäisenä on se toisten hoitotätien kanssa juttelu ulkoillessa. Ei siinä mitään, hyvähän se on vain että ylläpitävät kaverisuhteitaan työkavereihinsa, eivätkä istu tuppisuina koko ulkoilun aikaa, mutta jos se juttelu menee niin tiiviiksi, ettei yksikään neljästä tädistä huomaa lapsen kaatuneen lyöden takaraivonsa, tai huomaa puolitoistavuotiaan kipanneen ämpärillisen vettä syliinsä, tai huomaa edes neljän lapsen heittelevän hiekkaa päällensä, niin silloin ainakin omasta mielestäni sietäisi jättää juttelu vähemmälle. Ei nimittäin tosiaankaan ole ainakaan omasta mielestäni minun asia, lapsen kanssa hoitopaikkaan tutustuvana (ja lisäksi lapsille täysin ulkopuolisena henkilönä) kertoa siitä mitä pihalla tapahtuu, koska muuten nuo tädit eivät siihen mitään huomiota kiinnittäisi.
Toinen kummastuksen aihe oli eilen, kun istuimme Eemilin kanssa syömässä hoitopaikassa ja yksi lapsista oksensi pöytään. No, täti oli sillä hetkellä yksinään sillä puolella ja koki hyvin kiireiseksi asiaksi mennä ilmoittamaan lapsen oksentamisesta toiselle puolelle, niin mitenkäs muuten asia hoidettaisiin kuin jättämällä minut yksin vieraiden lasten kanssa. Kys. lapsen kotiin ei myöskään asiasta ilmoitettu, koska katsottiin lapsen voivan aivan mainiosti jäädä nukkumaan päiväunet ja syömään välipala, vaikka lapsen isoveli olikin kuulemma kotona vatsataudissa. No, eipä kys. lapsi ollut tänäänkään kotona, vaan siellä se iloisesti leikki muiden lasten seurassa minun viedessä Eemiliä hoitoon.
Kolmas minua myös ihmetyttävä tapa on se, kuinka avoimesti hoitotädit kertovat muiden perheiden asioita minulle, joka olen edelleenkin täysin ulkopuolinen ja jolle ei ymmärtääkseni saisi mitään hoitolasten perheiden asioita kertoa. Hoitotädit kertovat siis hyvin avoimesti kaiken, mikä heitä ihmetyttää muiden lasten vanhempien kasvatustavoissa ja lasten kotioloista. Pistää vain miettimään, että mitäköhän meidän perheestä kerrotaan muille perheille, kunhan tädit vain tutustuvat meihin paremmin?

No, siis suurimmilta osinhan tuo hoitopaikka on ihan kiva ja hoitajat mukavia, pistää vain miettimään, että jos jo vaivaisen viikon aikana huomaan noin paljon epäkohtia (en siis kaikkea minua mietityttävää jaksa edes kirjata), niin kuinka paljon noita epäkohtia ilmenee seuraavan viiden vuoden aikana, jonka Eemil viettää samassa hoitopaikassa ennen esikouluun menoa? Onneksi minua myöskin varoiteltiin hoitotätien kummallisista tavoista ennen Eemilin hoitoon vientiä, jotta osasin varautua tuollaiseen...

No, mutta se siitä hoitopaikkaihmettelystä. Hiukan voisin meidän kuulumisiakin kertoa. Eli siis loppujen lopuksi ja kaikesta huolimatta, Eemil on sopeutunut hoitopaikkaansa aivan erinomaisesti. ja jo kolmantena päivänä herra suostui menemään omahoitajansa kanssa kahdesta pesemään kätensä + naamansa. Lisäksi aamuisin kävellään loppumatka hoitoon (sellainen jyrkkä hiekkatie) hymyssä suin. Kaipa tuo ensi viikko alkaa siis ihan hyvin, kun maanantaina pitäisi Eemil jättää yksin hoitoon ja ensi viikolla haenkin pojan jo ruokailun jälkeen kotiin, jotta Eemil saa mahdollisimman pehmeän alun hoidon aloitukseen... Sitä seuraavalla viikolla Eemil jääkin jo sitten hoitosopimuksen mukaiseksi viideksi tunniksi hoitoon ja pitää vain toivoa, että kaikki menisi hyvin.

Raskaudesta sen verran, että viikkojahan tosiaan on kasassa tällä hetkellä 22+5 ja nyt olen pikku hiljaa alkanut muistaa raskauden huonot puolet. Vähitellen olen nimittäin uudelleentutustunut maailman kaikkeuden hirveimpään närästykseen (josta en siis tosiaankaan kärsi muulloin kuin raskaana), sekä hyvin epämukaviin harjoitussupistuksiin. Nuo harkkasupistukset tuntuvat aivan kamalilta, varsinkin kun ne iskevät kävelylenkillä ja yleensä niiden jälkeen vatsaa + selkää vihloo ikävästi vielä hetki niiden ohimenonkin jälkeen. Yritä siinä sitten kävellä naama peruslukemilla kun joka paikkaan vihloo... Kauhulla odotan taas niitä oikeita synnytyssupistuksia, kun pikku hiljaa alkaa mieleen muistua niidenkin kivuliaisuus ja se, ettei lähdön hetkestä voinut todellakaan erehtyä... Niin joo ja hiukan positiivisempia "oireitakin" on, sillä J tuntee jo vauvan liikkeet pitäessään kättä vatsan päällä. Vaikka tämä onkin jo toinen raskauteni, niin tuntuu silti hassulta ajatukselta, että joku voi tuntea vauvan liikkeet vatsani läpi. Mutta onhan se kieltämättä kivakin, että J:kin voi jollakin tapaa osallistua raskauteen, vaikkakaan ei nyt mitenkään konkreettisesti...
Mutta jos nyt lopettaisin tämän höpöttelyn ja siirtyisin lepäämään kun Eemilkin meni jo nukkumaan (ihme ja kumma, varsinkin kun normaali nukkumaanmeno aika on ollut joskus klo 21-22). Pitää siis nauttia tästä omasta ajasta, kerrankin kun se alkaa ennen omaa nukkumaanmenoaikaani.
Tulen taas joku päivä höpöttelemään lisää...

maanantai 1. elokuuta 2011

Neuvolakuulumisia.

Tänään siis tosiaan oli neuvola ja viikkoja on kasassa 22+1. Eipä siellä mitään ihmeempiä todettu, hemoglobiini oli 136, eli laskenut aika huimasti alkuraskauden 156 lukemasta. Mutta vielä ei kuulema ole tarvetta rautatableteille, ellei omasta mielestäni kunto ala heikkenemään tai ala huononemaan, niin voin kuurin aloittaa... Painoa oli 66, eli hiukan vielä on kirittävää alkuraskauden painon saavuttamiseenkin, mutta eipä se itseäni haittaisi vaikka menisikin sen painon saavuttamiseen vielä hetki. Ja ainakaan ei haittaa tippaakaan, vaikka "ylimääräistä" painoa ei tulisi paljoakaan, jos vaikka nimittäin saisin tämän raskauden jälkeen raskauskilot oikeasti karistettua poiskin.
Sain Kelan paperitkin ja nyt pitäisi enää vain pohtia, että tahdonko äitiyspakkauksen vai sen 140e rahana. Periaatteessa kun tuo äitiyspakkaus olisi kiva ottaa, mutta toisaalta taas Kääpiölle on jo kaikki tarvittava, niin oikeastaan ei mitään siitä tarvittaisi. Ja toisaalta tuo 140e on järjettömän pieni summa sen pakkauksen arvoon nähden... Äh, kamalan hankalaa päättää kun Eemilin aikana oli sanomattakin selvää, että äitiyspakkaus me otetaan.

Niin ja uusin masukuva tältä päivältä:
Huono kuva, mutta minkäs teet kun en osaa tuota masua oikein kuvata... Pitää varmaan pyytää joku toinen kuvaamaan mahakuva joku päivä...

Niin joo ja tänään käytiin tosiaan sielä päivähoidossakin tutustumassa ja sopimassa, että nyt ainakin pari päivää olen Eemilin kanssa hoitopaikassa pari tuntia kerrallaan, jottei hoidon aloitus tulisi niin shokkina. Ihan kivaltahan tuo hoitopaikka vaikutti ja hoitotädit vaikuttivat kivoilta. Silti vain karmii kun Eemil on jo niin iso poika, että hoitoon pitäisi jo viedä. Ja kauhulla odotan myös, että kummalta tulee helpommin itku "ekana oikeana hoitopäivänä", minulta voi Eemililtä.
Huomenna mennään sitten hoitopaikalle kello yhdeksäksi aamulla, ulkoillaan siinä heidän kanssaan ja osallistutaan ruokailuun. Sen jälkeen lähdetäänkin taas kotiin ja keskiviikkona jälleen uusiksi. Toivottavasti tuo pikku-ukko sopeutuu nopeasti, jottei mamilla ole niin paha mieli sitten jättää sitä hoitoon aina itkemään...

No, eipä tässä kai muuta, painelen vahtimaan Eemilin iltapalan syöntiä ja siivoilemaan hiukan Eemilin tämän päiväisiä sotkuja...