Koska en taaskaan mitää kuvaavaa otsikkoa keksinyt, niin ajatkoot raskausviikot sen asian. Ajattelin siis taas tulla yleisesti kuulumisia kertomaan, kun ei varsinaisesti mitään huimaa ole tapahtunut raskauden eikä Eemilin kehityksen kannalta... Tiistaina oli siis aika sosiaaliviranomaiselle keskustelemaan unikoulusta ja edelleen kuulin vain saman asian, eli Helsingin ensikodin rytmibluesiin on aivan järjettömät jonot kun ainoastaan kolme paikkaa unikoululaisille on ja Helsingin ensikoti hoitoo Espoon, Helsingin ja Vantaan unikouluilut... Pitää siis nyt katsoa, että saadaanko me paikkaa ennen Kääpiön laskettua aikaa, vaikka kovasti niin toivonkin. Ja tultiin sosiaaliviranomaisen kanssa myös siihen tulokseen, että siitä Tuomarilan perhetukikeskuksesta ei ole periaatteessa mitään hyötyä meidän tilanteessa, koska ongelma on Eemilin nukkumisessa öisin ja siellä Tuomarilassa ei ole ollenkaan henkilökuntaa öiseen aikaan. Nyt siis sekin on kokonaan pois laskuista, eli pidetään vain peukkuja unikoulupaikan saantiin.
Sitten jälleen kuulumisia Eemilin päivähoidosta. Hyvinhän siellä on muuten mennyt, mutta kun poika ei edelleenkään syö. Muutaman kerran näykkinyt ruokaansa yhden tai kahden lusikallisen verran ja kerran syönyt välipalansa. Kumminkin kaikki muu menee aivan mainiosti ja vaikka minun lähtiessäni tuleekin itku, niin sekin loppuu alta kahden minuutin, kun Eemil pääsee leikkimään kavereidensa kanssa. Ja potallekin herra kipittää ihan omatoimisesti kavereiden seurana, vaikka pottaan ei mitään tulekkaan niin pidän sitä silti isona asiana, että Eemil edes suostuu harjoittelemaan. Muutenhan tuolla hoidossa menee tosiaan ihan hyvin, vaikka eilen jouduinkin hakemaan Eemilin aikaisemmin kotiin kun pikkuherra alkoi yskimään kovin limaisesti ja nenä vuosi jatkuvasti. Kotona siis oli ollut aamulla vain pientä nenän vuotamista, mutta kuulemma tuollaista flunssaa on liikenteessä ja eilen joutui myös yksi hoitaja lähtemään kotiin kuumeen nousun takia ja kahta muutakin lasta oltiin Eemilin lisäksi tulossa hakemaan kotiin.
No, Eemilin haun jälkeen menimme käymään Samariassa näyttämässä korvat ja onneksi siellä ei ollut välikorvantulehdusta. Tällä kertaa ainoastaan korvakäytävä punoitti hiukan ja saatiin viiden päivän korvatippakuuri, joka toivottavasti auttaa. Ensi viikon keskiviikkona kun pitäisi olla Eemilin 1,5-vuotis neuvolankin... Nyt sitten sairastetaan kotona ainakin tämä päivä ja jos herra on maanantaina terveempi, niin Eemil menee taas hoitoon. Mutta jotain hyvääkin tästä sairaspäivästä on, Eemil teki tänään ensimäiset pissansa pottaan aamulla! Jos se vaikka siitä lähtisi sitten eteenpäin ja poika olisi edes päiväkuiva joulukuussa...
Aika on muuten alkanut menemään ihan järkyttävän hitaasti, vaikka se alussa pomppi huimaa vauhtia eteenpäin... (Jälleen aihetta vaihtaen, huoh, kun en osaa samassa aiheessa pysyä) Nyt kun on lähes tulkoon kaikki valmiina Kääpiötä varten, on vauvanvaatteet pesty, uusi sitteri ostettu, pinnasängyn petivaatteet pesty ja viikattu kaappiin, vauvanlelun kaivettu esille yms, niin tuntuu ettei enää mitään enempää viitsi tehdä, että jää loppuraskauteenkin vielä tekemistä... Vielä olisi siis jäljellä: Sisarusrattaiden hankkiminen, uusien tuttipullojen + tuttien hankkiminen (vaikka tuskin tällekään vauvalle tuttia tarjoan, kun ei Eemilkään sitä ensimäisten kahden viikon jälkeen tarvinnut), pinnasänkyyn pitää ostaa vielä yksi pohjaa ylhäällä pitävä tappi (se kun hävisi muutossa) ja ostaa kaikki "pikkukrääsä" vauvaa varten (mm. vaipat, puhdistuspyyhkeet yms...). Paljoakaan ei siis tosiaan ole tehtävää jäljellä ja pikku hiljaa on alkanut tulemaan olo, että voisin jo haluta Kääpiön syliini, vaikka varsinaisesti en tunne itseäni vielä valmiiksi synnyttämään... Varsinkaan kun en ole edelleenkään varma, että millä tavalla haluan synnyttää. No, kaipa sekin sitten ajan myötä varmistuu se olo, että miten haluan synnyttää, vaikka nyt olenkin melkein 100% varma, että täysin ilman kivunlievityksiä ainakin yritän, saapa nähdä onnistunko siinä.
Mutta nyt loppuu tämä aiheesta toiseen poukkoilu. Tulen taas kertoilemaan kuulumisia, kunhan ajatus kulkee hiukan paremmin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)