maanantai 31. joulukuuta 2012

Hyvää uutta vuotta 2013!

Niin se vuosi vaihtuu taas ja tämä vuosi on ollut aivan mahtava. Uskoisin, että ensi vuodestakin tulee yhtä mahtava, joten sitä odotellessa.
Tässä kuvina Eemilin ja Veetin vuosi 2012.
Eemilin 2012:
Huhtikuussa alkoi olla kunnon ulkoilusäät.
Toukokuussa oli jo näin kiva ulkoilla.
Kesäkuussa vietettiin juhannusta vaarilla.
Heinäkuussa päästiin mm. Korkeasaareen.
Elokuussa talouteemme muutti kaksi kissaa.
Syyskuussa täytyi alkaa pukemaan jo enemmän kun ilmat viilenivät.
Lokakuussa kissojen määrä väheni yhteen.
Marraskuussa oli tarhakuvaus ja hiukset lyhenivät.
Joulukuussa valmistauduttiin jouluun.
 Veetin 2012:
Tammikuussa olin vielä pieni ja avuton.
Huhtikuussa kannattelin päätä jo näin hyvin.
Toukokuussa pääsi jo ulkoilemaan ilman kauheaa toppautumista.
Kesäkuussa käytiin juhlimassa äidin serkun ylioppilasjuhlia.
Heinäkuussa pärjäsi ulkona jo hyvin vähissä vaatteissa.
Elokuussa osasin jo istua näin hyvin.
Syyskuussa harjoiteltiin seisomaan nousemista.
Lokakuussa vietettiin paljon aikaa veikan kanssa.
Joulukuussa vietettiinkin jo 1-vuotis synttäreitä.
Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä lopettaa tämä vuosi. Vielä kerran hyvää ja onnelista uutta vuotta 2013 teille lukijat!

perjantai 28. joulukuuta 2012

Kiitoksia jälleen armas vuokranantajamme.

Ärsyttää niin, etten jaksa kirjoittaa koko juttua uudelleen, joten kopioin facebookin tilapäivitykseni, joka selvittää ärsyyntymiseni syyn (vuokranantajan nimi sensuroitu):
"Kiitos *** kun vuokraatte niin loistavia taloja, tykkään varsinki siitä kun kuuntelette asukasta ja tilaatte ainakin kosteusmittauksen heti ekalla kerralla. Tai sit ei.
Kesästä lähtien pyydetty kosteusmittausta, lopulta saatiin se alakerran vessaan, löyty kosteutta, korjattiin, yritettiin saada loppuasuntoonkin kosteusmittaus ja nyt vihdoin se tuli tänään.
No lopputuloksena kosteutta joka ikisen kantavan seinän yhteydessä lattianrajassa / lattiamaton alla ja kylppäriin tulee jossain vaiheessa joku poraamaan reiän lattiaan + mittaamaan kosteuden kunnolla, koska sieläkin on epäily kosteusvahingosta.
Nyt sit odotellaan et joku soittaa joskus *** ja kertoo jatkosta, jos me vaikka saatais kokonaan uus asunto, koska jos koko alakerta menee remonttiin, niin eihän tää paskakämppä oo enää asuttava samaan aikaan. -.-
"

Kuten siis olen jo muutamaan kertaan tänne blogiinkin valittanut siitä, että olen täysin varma, että asunnossa on kosteusvahinko ja ettei se jäänyt pelkästään alakerran vessaan joka siis remontoitiin joku aika sitten kosteusvahingon vuoksi. Ja siitä, että ei voi olla sattumaa, kuinka naapurit kertovat asunnosta muuttaneen kuuden perheen kuuden vuoden sisään pois, kuulemma kosteuden vuoksi ja kuinka olemme koko perhe sairastelleet jatkuvasti tähän asuntoon muuton jälkeen. Tänään sitten tuo epäilys kävi toteen ja eniten riepoo se, että olemme yrittäneet kosteusmittausta saada KOKO asuntoon ties kuinka kauan ja se saatiin alkuun tosiaan vain alakerran vessaan.
No, onneksi tiedämme jo asunnon jonka haluamme uudeksi asunnoksi ja meinaammekin kysäistä vuokranantajalta, josko saisimme kyseisestä taloyhtiöstä uuden asunnon. Ne talot valmistuisivat parin kuukauden päästä ja olisivat aivan unelmasijainnilla ja kyseisessä taloyhtiössä olisi yhden huoneen isompi asunto, joka olisi meille juuri sopiva.
Ainoa vain, että inhoan sitä kun vuokralaista ei kuunnella ja todellakaan ei kiinnostaisi muuttaa kolmatta kertaa kolmen vuoden sisään. Inhoan tavaroiden pakkaamista, muuttamista ja varsinkin laatikoiden purkamista. Ainoa positiivinen asia muutoissa on, että saa kaiken ylimääräiseen heivattua pois ja käytyä kaiken tavaran läpi. Ei vain yhtään huvittaisi, mutta eipä tässä paljon muita vaihtoehtoja taida olla kun en kosteusvahinkoasuntoon halua jäädä ja eipä tässä pystyisikään asua jos koko alakerta menee remonttiin.
Että sellaisia kuulumisia tällä kertaa..

tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulu oli ja meni.

Lahjaröykkiö (kuvassa siis poikien, minun, J:n, äitini, siskoni ja veljieni lahjat).
Eemilin ottama kuva osasta poikien lahjoista.
Luojan kiitos jouluaatto on vain kerran vuodessa! Ei siinä mitään, on ihana nähdä lapset iloisina uusista lahjoistaan ja syödä hyvin, mutta se stressi ennen jouluaattoa. Itsellänihän oli siis selkeä mielikuva siitä, että miten tahtoisin jouluaaton menevän ja stressaamiseni huomasi kyllä kaikki meillä olevat jo edellisenä iltana. Olin mm. jo mennyt nukkumaan, kun muistin, että matto on edelleen ulkona, porkkanalaatikko ja maksa (kissan jouluateriaksi) sulamassa edelleen hellan päällä (jossa siis kinkku paistumassa) ja kauhealla kiireellä juoksin alakertaan hoitamaan unohdetut asiat.
Aamulla kun heräsin, oli äitini jo ottanut kinkun uunista ja keittänyt riisipuuron valmiiksi, myös kahvi oli valmiina keittimessä. Ehkä ihanin herätys siis ikinä, kun sai valmiin kahvin kuppiin ja sen valumistakaan ei tarvinnut odotella. Ihanampaa kumminkin oli se, että koska pojat nukkuivat vielä herätessäni, sain juoda kahvini kerrankin ihan rauhassa, ilman häiriöitä. Kun pojat heräsivät, söimme riisipuuroa, katselimme jouluohjelmia tv:stä ja aloimme jonkun ajan päästä tekemään jouluruokia loppuun, jotta ainakin pojat saisivat normaali lounasaikaansa ruuan.
Kun pojat olivat syöneet, jaoimme lahjat ja niitähän siis oli aivan tarpeeksi ja roskakasakin oli lahjamäärän mukainen... Eemilin ehdottomat lempilahjat olivat digikamera, sekä nelipyöräinen potkulauta. Molemat ovat olleet kovassa käytössä pakettien avaamisen jälkeen... Omasta mielestäni paras Veetin lahja oli J:n äidin ja siskon ostama Jumpin, joka on kylläkin minimiehelle hiukan liian iso, mutta silti ihan paras oloasu pojalle.
Lahjojen jaon jälkeen menin itse hetkeksi lepäämään ja J lähti poikien, sekä pikkuveljeni kanssa ulos rakentamaan lumilinnaa, että lepo tekikin hyvää. Kun mies- / poikanelikko oli tullut sisälle, laitettiin sauna lämpiämään ja käytiin joulusaunassa.
Siinä siis jouluaattomme pähkinän kuoressa ja tosiaankin tuon stressaamisen jälkeen tulin siihen tulokseen, että ensi jouluna vietämme joulun vain perheen kesken, eli muut sukulaiset viettäköön joulun omissa kodeissaan (älkääkä armaat sukulaiset ottako tätä pahalla!).

Loppuun laitan vielä muutaman kuvan poikien jouluaatosta (ja Eemilistä ei tosiaan montaa kuvaa saanut, kun herra viihtyi enemmän itse kuvaamassa, kuin kuvattavana).
Eemiliä ei kuvattavana olo kiinnostanut (uutta villapaitaa oli tarkoitus kuvata).
Joko sä voisit lopettaa sen kuvaamisen?
Lahjojen availua.
Uusi Jumpin <3
Iso poika jo.
Saanks mäki kuvata?
Mä tässä vaan vähän syön.
Imurikin saatiin lahjaksi.
Eemilin ottama kuva veikastaan.
Mä tässä vaan hengailen.
Hyvää joulua vielä kerran kaikille, itse taidan siirtyä juomaan lisää teetä ja odottelemaan uhattua lumimyrskyä, joka viime vuonna vei meiltä sähköt kokonaan 29 tunniksi. Toivotaan, ettei tänä vuonna käy samalla tavalla, tai joudume jälleen anelemaan majoitusta sukulaisilta...

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Hyvää joulua!

Kaikista kolmesta kuvasta kiitos äidilleni.

Tulin toivottamaan hyvät joulut jo nyt, sillä huomenna pysyy tietokone kiinni, joten huomenna en pääse jouluja toivottelemaan. Yllä olevista kuvista voi varmaan päätellä, että missä merkeissä mennyt tämä päivä, jos joku ei kumminkaan arvaa, niin leipoessahan päivä on mennyt. Eemil oli ahkera apukokki muna-riisi-pasteijoita, joulutorttuja ja pipareita leipoessa ja voi että mikä harmistus tuli, kun leipominen loppui... Pasteijat loppuivatkin jo hyvän nopeasti, sillä meillä kävi Eemilin kummitädit kylässä ja lisäksi meillä on jo valmiina huomista varten oma äitini, pikkusiskoni ja pikkuveljeni (joka onneksi saapui pohjoisesta tänne meitä ilahduttamaan). Kohta taitaa kinkku mennä uuniin (vaikka äitini sen paistaakin) ja lahjatkin on siirretty poikien makuuhuoneen kaapista minun ja J:n makuuhuoneeseen piiloon.
Aamulla ajattelin antaa molemmille pojille yhdet lahjat, ihan niinkuin meillekin on pienenä annettu aina yhdet lahjat jo aamulla lievittämään loppuillan jännitystä ja loput jaetaan sitten jouluaterian jälkeen. Joulukuusta meillä ei ole, sillä tekokuusta on turha hankkia (edellinen meni pilalle varastossa kun hiiri kävi jyrsimässä kuusta + kakkaamassa säilytyslaatikkoon ja uudelle ei olisi sen parempaa säilytyspaikkaa) ja aitoa kuusta en raaski ostaa kissan kaadettavaksi / revittäväksi ja Veetin syötäväksi.
Pidemmittä jaaritteluitta, hyvää joulua vielä kerran ja viettäkää tekin rauhallinen jouluaatto! :)

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Ruokahaluttomuudesta.

Nämä ovat omia pohdintojani ja ajatuksia, mitään moraalisaarnaa syömisen tärkeydestä raskaana en kaipaa. Se tuskin ainakaan auttaisi ruokahaluttomuuteeni.

Kiva, ilmestynyt uusi vaiva. En tiedä liittyykö mitenkään raskauteen vai ei, mutta eipä tämä vaiva kovin mukava ole. Nimittäin ruokahaluttomuus. Saatan monta kertaa päivässä avata jääkaapin ja vain tuijottaa sen sisältöä, todeten ettei tee mitään mieli, vaikka olisi pieni nälkäkin. Tänään söin ensimäistä kertaa lämpimän ruuan kolmeen päivään, koska ei ole tehnyt mieli syödä. Eilen taisin syödä kaksi leipää (joista todellisuudessa Eemil söi toisen) aamulla ja Sellossa käydessä yhden täytetyn ruisleivän. Illalla possutin sipsejä jonkun verran leffaa katsoessa (Tshernobyl Diaries, oli muuten surkein kauhuelokuva ikinä!). Tänään J motkotti syömättömyydestäni sen verran paljon, että loppujen lopuksi söin makaronia, jauhelihaa ja wokkivihanneksia, ihan kunnon annoksen. Mutta, sitten kun kerrankin syön, tuntuu että vatsalaukku räjähtää jo pienestä määrästä ja että kylläisyys tulee huomattavasti nopeammin kuin aikaisemmin, joten se voi olla yksi syy ettei ruoka maistu kun ei ole kiva olla ihan ähkyssä ja tuntea oloansa sellaiseksi, ettei pääsisi eteenpäin kuin pyörimällä.
Voihan toki olla, että vatsa on kasvanut kokoaan sen verran ripeästi, ettei vatsalaukulle jää oikein tilaa ja siksi kylläisyyden tunne tulee nopeammin. Tai sitten voi olla, että alitajuntaisesti yritän vähentää painoani väärällä tavalla, eli syömättömyydellä, vaikka tosiasiassa tekisikin mieli syödä koko ajan jotain. Painoindeksini kun ei ensimäisellä neuvolakäynnillä ollut todellakaan mitään nättejä lukuja ja noista aikaisemmistakin raskauksista jäi kohtuullisesti kiloja tippumatta... Tai, voi olla että tämä on vain joku kausi, joka loppuu kohta ja ruokahalu palaakin huomattavasti suurempana. Vaihtoehtoja syillehän löytyy vaikka kuinka paljon, joten turha se on jossitella. Onneksi tiedän, että jouluna tulee syötyä näiden vähäruokaisempien päivien edestäkin, joten mitään hätää pitkästä jatkumisesta tälle vaivalle ei ole. Sekä onneksi ensi kuun alussa on seuraava neuvola, jossa voin kysellä vinkkejä jossei ruokahaluttomuus ala loppumaan.
Kaikkein inhottavinta tässä on se, että Eemil ottaa hyvin hanakasti mallia minun syömisistäni ja koska kipeä lapsi nyt ei muutenkaan syö mitenkään päätä huimaavia määriä, niin nyt kun en itse osaa olla hyvänä mallina ruokapöydässä, jää ruoka-annokset pojalla entistä pienemmiksi. Olen toki yrittänyt itse syödä samalla edes jotain pientä, tai ainakin ottanut ruuan lautaselle ja närpinyt siitä, jotta Eemil näkee minunkin syövän ja söisi itsekin, mutta kun ei niin ei. Voihan tuo olla Eemililläkin joku uhmaikään liittyvä juttu, ettei ruoka maistu silloin kun sitä olisi tarjolla, vaan ruokaa pitäisi saada tasan silloin kun pikkumiehelle sopii. Onneksi ainakin J osaa pitää päänsä tuossa asiassa ja ruokaa on tarjolla ruoka-aikoina, ei muulloin.
No, oli vain pakko päästä purkamaan ajatuksia tästä ja jos teiltä lukijoilta vaikka löytyisi vinkkejä, millä parantaa ruokahalua sekä omalta osaltani, että Eemilin osalta? Kaikki vinkit otetaan enemmän kuin mielellään vastaan.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Pirun lumi.

Möhömaha rv 15+2
Sama möhis edestä.
Eilen siis uskaltauduin ottamaan ensimäiset mahakuvat ja herran jumala, kuinka iso tuo maha jo on. Ilmankos yhdetkään ns. normaalit housut ei mene enää jalkaan ja olo on hiukan turvonnut. Huomaa kyllä, että on hiukan kahden edellisen raskauden kiloja ennestään, joten on päässyt maha kasvamaan huomattavasti nopeammin kuin edellisissä raskauksissa. Jossain vaiheessa voisin melkein tehdä koosteen mahakuvista, jotta näette, kuinka erikokoinen se vatsa voi olla eri raskauksien aikana.
Onneksi olo on muuten mitä mahtavin ja ei tunnu ollenkaan kuin olisin raskaana, ainoa mitä olen nyt huomannut, on raskaushormonien esilletulo. Pahoitan mieleni huomattavasti helpommin ja pinnakin palaa monta kertaa nopeammin kuin normaalisti, ihmettelen tosiaan miten J jaksaa kiukutteluani ja marttyyrin leikkimistä välillä, koska itse tajuan vasta jälkikäteen aina, että nyt ei oma käytöskään ollut ehkä parhain mahdollinen...
Jännittää ensi kuun toinen ultra ihan mielettömästi, koska vaikka nyt pitäisittekin minua ihan täysin pikkumaisena ja turhamaisena ym. niin jännittää kuulla sukupuoli. Kahden pojan jälkeen kun olisi enemmän kuin kiva saada tyttö perheeseen ja nyt kun oman olon perusteella olen jo hieman alkanut elättelemään toivoa tytöstä, niin pelottaa se ultra kun saa tosiaan tietää sukupuolen. Varsinkin kun tämä raskaus tulee tosiaan näillä näkymin olemaan viimeinen, niin se tyttölapsi olisi ihan kiva... Tietenkään en tarkoita, etteikö poikalapsi olisi yhtä rakas, tietenkin on jos vatsassa poika on. Mutta uskon kumminkin, että jokainen useamman samaa sukupuolta olevan lapsen vanhempana toivoo salaa jossain pienessä mielenkolkassaan vastakkaista sukupuolta olevaa lasta ja jos tänne blogiin eksyy yksikin, jonka kohdalla näin ole, saa ilmoittautua jotta tiedän että poikkeuksiakin on.
Kauheasti ei tästä raskaudesta kumminkaan ole loppujen lopuksi kirjoitettavaa, koska seuraava neuvolakin on vasta ensi kuussa ja kun oireita ei tosiaan pahemmin ole, niin ei ole myöskään mitään mitä raskaudesta kertoa.

Pieni synttäri-sankari
Lauantaina oli tosiaankin Veetin 1-vuotis synttärit, vaikka virallinen päivä onkin vasta tänään. Juhlat menivät omasta mielestäni hyvin, vaikka montaa vierasta ei paikalla ollutkaan ja synttärit pidettiin nyyttäriteemalla, eli pyysin vieraita tuomaan mielummin jotain tarjottavaa kuin lahjoja, joita Veeti ei olisi osannut vielä arvostaa. Tarjottavaa kertyikin ihan kivasti ja sitä on edelleen ihan mielettömästi, pitäisi varmaan laittaa Veetin kummitädille viestiä, että haluaako hän herkkuja kun nähdään tänään Veetin hammaslääkäritarkastuksen jälkeen...
Kuten varmaan tuosta kuvastakin jo huomaa, niin pikkusankari oli hiukan räkäinen synttäripäivänä korvatulehduksen vuoksi, mutta eipä se jaksanut paljoa menoa haitata. Housut häiritsivät Veetiä enemmän ja poika ei halunnut kävellä senttiäkään housut jalassa, joten lopulta tehtiin kompromissi ja annoin pojan juhlia pelkkä kauluspaita ja vaippa päällä.
Onneksi ei tarvitse seuraavia juhlia järjestää ainakaan ennen helmikuuta kun on Eemilin 3-vuotissynttärit. En meinaan pidä alkuunsakkaan juhlien järjestämisestä, koska stressaan niitä aina ihan mielettömästi ja kauan ennen juhlia. Vaikka tietäisinkin, että kaikki menee hyvin, mutta se stressi vain puskee jostain melkein pakonomaisesti. Pitäisi varmaan alkaa oppia luottamaan jo itseensä kun onhan sitä jo muutamia juhlia joutunut järjestämään lasten vuoksi (2x ristiäiset ja 3x lastensynttärit), eiköhän sitä varmuutta kumminkin kartu ajan myötä...

Eemilin kuvausnäkemys synttärisankarista
Ja jottei tuo otsikko tuossa hengaisi ihan turhaan, niin tosiaankin, pirun lumi. Kiva liikkua rattaiden kanssa kun joutuu rattaita kiskomaan perässään takaperin ja silti ei meinaa päästä eteenpäin. Varsinkin täällä Espoon peräkylässä, jossa me asutaan ei todellakaan ilmeisesti aurata teitä ensimäisten teiden joukossa, vaan usein saadaan odotella muutamakin päivä lumisateiden loppumisen jälkeen, ennen kuin tiet on aurattu. Huoltoyhtiömmekään ei kyllä tunnun turhan ripeää toimintaa harrastavan ja eilenkin aurausauto kävi vasta kun maassa oli valehtelematta noin 10-15cm lunta. Yritä siinä sitten lähteä vaikka kauppaan rattaiden kanssa kun lumikinos tulee vastaan heti ulko-ovella. No, pieni toivon kipinä elää, että huoltoyhtiö kävisi auraamassa ennen kuin lähden Veetin kanssa hammaslääkäriin ja moikkaamaan pojan kummitätiä, mutta enpä jaksa odottaa liikoja. Pettyisin kumminkin.
Onneksi lumisateen pitäisi Forecan mukaan loppua tänään ja alkaa uudelleen "vasta" huomenna. Jospa sillä aikaa kerkeisi kaupunkikin auraamaan tiet, jotta rattaiden kanssa kulkevatkin pääsisivät eteenpäin edes hiukan ongelmattomammin. Ns. onneksi J on tällä hetkellä sairaslomalla, jotta J voi jäädä Eemilin kanssa kotiin hammaslääkärin ajaksi, kahden lapsen raahaaminen tuolla olisi meinaan täysin itsemurhatouhua. Varsinkin kun tuntuu, että hiki meinaa puskea mitään tekemättäkin.

Jos sitä nyt kumminkin lopettaisi taas tämän jaarittelemisen ja menisi vähän siivoamaan ennen hampilääkäriin lähtöä, jotta kerkeän siivota hyvissä ajoin, ettei sitten myöhästytä lähdöstä vain sen takia, että minun tekee mieli siivota...

lauantai 15. joulukuuta 2012

Olo on kuin tiejyrän alle jääneellä.

Jo parisen kuukautta vanha kuva Veetistä.
Siis ihan järkyttävä olo. Niska jumissa, nenä tukossa, kurkkuun on muuttanut ilmeisesti kaktus. Siihen päälle kun lisää väsymyksen ja kaksi räkäistä lasta, joista toinen sairastaa korvatulehdusta, saadaan olo, että voisin kuolla tähän paikkaan. Tässä siis syy, miksi kirjoittelu on hiukan jäänyt taas kun ei jaksa koneella roikkua...
Eilen käytiin siis Veetin kanssa lääkärissä ja saatiin diagnoosiksi korvatulehdus. Onneksi ei kumminkaan mitään tarttuvaa, sillä tänään juhlitaan Veetin 1-vuotis syntymäpäiviä (vaikka virallinen päivä onkin vasta 18.) ja olisi ollut nihkeä perua juhlat jos pojalla olisikin ollut jotain tarttuvaa. Omasta flunssaisuudestani en viitsi edes huolestua, sillä sitä on jatkunut koko perheellä siitä lähtien kun tähän asuntoon muutettiin ja epäilenkin kosteusvahinkoa. Huono vain, että isännöitsijämme on sitä mieltä, että kosteusmittausta ei tehdä "turhaan" ja että sairastella voi ilman kosteusvahinkoakin... Eikä tuo kohtuu edullisen kosteusmittaajan löytyminenkään ole mikään kovin helppo homma, mutta pakko yrittää vielä löytää sellainen jotta saataisiin selvyys tähän jatkuvaan sairaskierteeseen.
Onneksi kuuma suihku ja kahvi / tee auttavat flunssaiseen oloon ja niiden kanssa meinaan jatkaakin itseni parantelua. Aikuisen yskä ja nuha kun eivät kuulemma ole lääkäriasia, joten lääkäriaikaakaan en saanut itselleni...
Meinaamme kyllä joka tapauksessa näillä näkymin hakea uutta asuntoa ensi vuoden puolella, kunhan yhdet ihanat asunnot valmistuvat. Kyseinen taloyhtiö olisi huomattavasti fiksumpien kulkuyhteyksien päässä, sukulaiset asuisivat hiukan lähempeänä (poikien toinen mummi melkein naapurissa) ja uusissa taloissa voisi ainakin luottaa, ettei talot olisi terveyshaitta... Nyt pitää vain toivoa, että hakuaika noihin taloihin alkaisi mahdollisimman pian ja että saisimme asunnon sieltä.

Kuva Eemilistä loppukesältä.
Poikien kuulumisista sen verran, että Eemil tosiaan on nyt ollut ryhmiksestä pois melkein koko ajan, sillä ei poikaa voi räkäisenä ja yskäisenä sinne viedä. Harmi vain, ettei ryhmiksen ohjaajat tunnu olevan yhtään samaa mieltä siitä, että pidämme paikkaa pojalle kun Eemil vain sairastaa koko ajan. Itse kumminkin uskon, että meillä on siitä huolimatta oikeus pitää paikka, koska terveinä päivinä Eemil selkeästi tarvitsee ryhmistä, jotta saa ikäistään leikkiseuraa ja erilaista tekemistä kuin kotona.
Veeti taasen oppii huimaa vauhtia uusia asioita ja nytkin Veeti kävelee jo ilman tukea. Tuota ilman tukea kävelyä on nyt jatkunut pari viikkoa ja hassu miettiä sitä, kuinka paljon nopeammin Veeti oikeen oppii kaiken, kuin Eemil aikoinaan. No, kaipa se on se isomman veljen malli, joka on paras opetus. Yksi hyvin ärsyttävä uusi tapa Veetille on myös ilmestynyt. Nimittäin sohvalle kiipeäminen. On todella ärsyttävää kun ei melkein uskalla edes vessaan mennä, ilman että pikkumies on kiivennyt sohvalle, eikä osaakkaan tulla alas, vaan tippuu yleensä satuttaen itsensä. Kaipa (toivottavasti) Veetikin sitten kohta oppii myös tulemaan alas sohvalta itse, tai tajuaa olla kiipeämättä sinne.

Raskaudesta sen verran, että olo on aivan mahtava. (jos ei oteta huomioon jatkuvaa flunssaa, mutta se nyt ei liity periaatteessa raskauteen). Pahoinvointi jäi jonnekin hyvin alkuviikoille ja ei ole tullut takaisin ja pientä (tai oikeastaan aika isoa) väsymystä lukuunottamatta tuntuu, että energiaa olisi vaikka pienelle kylälle. Asunto pysyy huomattavasti siistimpänä nyt kun tuntuu, että siivousinto ei vain lopu, leipomistakin olen yrittänyt lisätä, mutta koska en todellakaan ole mikään leipuri, niin en viitsi kovin erikoisia juttuja leipoa, muuten niitä ei söisi kukaan.
Maha taasen turpoaa mielestäni ihan hävytöntä vauhtia, mutta onneksi tuokin turvotus vissiin häviää vielä jossain vaiheessa hetkeksi jos oikein muistan. Liitoskipuja löytyy ja ne ovat suoraan sanottuna täyttä helvettiä, mutta onneksi nekään ei ole liian suuri vaiva pilatakseen hyvää oloani. En vain osaa täysin nauttia tästä hyvästä olosta, koska molemat edelliset raskauteni ovat olleet ihan järkyttäviä, joten pieni ns. järjen ääni huutelee pään sisällä, että sieltä se järkyttävä olo tulee jossain vaiheessa... Meinaan silti yrittää nauttia tästä raskaudesta täysillä, sillä näillä näkymin tämä jää viimeiseksi raskaudeksi, sillä kolme on ehdoton maksimi meidän perheen lapsiluvulle. Vaikka, niin piti olla yhdenkin ja sitten kahden... Nyt vain tunne on erilainen, koska tuntuu että lapsimäärä on aivan loistava silloin, kun viimeinen raskaus olisi koko raskauden ajan näinkin ihana ja voisin muistella raskauksia vain hyvällä.

Nyt taidan kumminkin lopettaa tämän jorinan ja mennä pesemään vielä lattiat ennen vieraiden tuloa. Tulen varmaan jossain vaiheessa laittamaan kuvia synttäreiltä ja kertomaan, miten ne menivät.

torstai 6. joulukuuta 2012

Pahoittelut postaamattomuudesta.

Tosiaan en ole hetkeen kirjoitellut ihan kauheasti, mutta sille on ollut syynsä...

Tosiaan tuolla mahassa kasvaa kovaa vauhtia pienen pieni tyyppi. Tällä hetkellä viikkoja on kasassa 12+6 ja tuon ultrakuvan päivästäkin on jo hiukan yli viikko aikaa, mutta nyt kun sukulaisille on kerrottu, niin uskallan jo täälläkin uutisen julkistaa.
Alkuraskaus on mennyt yllättävän hyvin, yhdessä neuvolassakin olen jo käynyt ja siellä oli kaikki hyvin. Sydänäänetkin kuuluivat jo silloin, vaikkakin vasta puolen tunnin etsimisen jälkeen, mutta onneksi on ihana neuvolantäti, joka jaksoi sydänääniä etsiä.
Pahoinvointia on ollut jonkun verran, mutta ei onneksi läheskään niin paljoa, eikä niin pahasti kuin poikien aikana, mutta väsymystä on ollut sitten pahoinvoinnin edestäkin ja voisin vain nukkua koko ajan, jos se olisi mahdollista. Onneksi J on kumminkin mahdollistanut sen, että pääsen edes välillä nukkumaan hetkeksi ja keräämään voimia. Sekä onneksi Veeti nukkuu nykyisin täysin öitä (muutamia poikkeusöitä lukuunottamatta), joten saan levättyä myös öisin paremmin.
Vatsan turvotus on ihan järkyttävää ja kohta ei kyllä ole enää kenellekään epäselvää, että vatsassa kasvaa joku. Yhdetkään normaalit housut eivät mene jalkaan, joten olen joutunut käyttämään äippähousuja, sekä onneksi äitini osti minulle aikaiseksi joululahjaksi yhdet ihanat isot "treenihousut", jotka ovat aivan yber mukavat jalassa...

No, mutta voisin ehkä kertoa muitakin kuulumisia kuin pelkästä raskaudesta höpöttää, eiköhän siitä tule kirjoitettua tarpeeksi ennen synnytystäkin... Eemilillä on tällä hetkellä kurkunpääntulehdus, mutta onneksi se on jo paranemaan päin. Jouduin itse totaalliseen paniikkiin toissayönä kun Eemil heräsi yskäkohtaukseen kuulostaen kuin tukehtuisi ja hengitys oli todella raskasta, sekä kuulosti kuin henki ei kulkisi yhtään. Meinasin jo tilata ambulanssin, mutta annoin ensin hiukan vettä ja yskänlääkettä, joka rauhotti poikaa niin että pääsi jatkamaan unia. Itse en osannut mennä nukkumaan, koska pelkäsin pojan tukehtuvan yön aikana, joten menin koneelle istumaan ja kuuntelemaan Eemilin nukkumista. Muutama kaveri neuvoi Facebookissa laittamaan pojan viileään ilmaan, joten kun Eemil seuraavan kerran heräsi yskäkohtaukseen, kannoin pojan alakertaan, viilensin koko alakerran ja annoin Eemilin nukkua sohvalla. Itse en osannut vieläkään nukkua kunnolla, joten loppuyö menikin sitten sohvalla kaikkein ahtaimmassa nurkassa torkkuen, vaikka poika nukkuikin koko loppuyön välillä yskien, mutta ei kumminkaan siihen heräten.

Eipä tässä oikein muuta ihmeellistä ole tapahtunut, jouluvalmisteluita yritän kovasti tehdä ja suunnitella ensi viikolla olevia Veetin 1-vuotis synttäreitä... Nyt kumminkin lähden aloittamaan joulusiivousta, joten jatkan taas myöhemmin.

lauantai 1. joulukuuta 2012