keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Neuvolakuulumisia viikolta 38+2 + muuta

Eilisen neuvolakuulumisia siis ajattelin tulla kertoilemaan, kun ei oikein muutakaan jutun aihetta ole... Kaikki oli siis ihan niinkuin pitikin, paitsi hemoglobiini oli laskenut 116:sta, joten sain määräyksen aloittaa rautalisän syönnin. Tuossa olikin varmaan selitys jatkuvalle päänhuippaukselle ja pahalle ololle, verenpaine oli nimittäin onneksi noussut lähes normaalilukemiin, joten siitäkään ei saatu selitystä huippaukselle, joka saattaa alkaa jopa sohvalla istuessa... Sain myös käskyn mennä lääkärissä käymään jos ei huippaus lopu tai se tuntuu pahenevan, no toivoa sopii ettei ainakaan pahene, sillä nyt jo tekee välillä tiukkaa viedä ja hakea Eemil ryhmiksestä kun tuntuu taju lähtevän matkalle. Oikeastaan muuta en osaa neuvolasta sanoakaan, paitsi että ensi viikon perjantaina olisi uusi aika ja samalla Eemil saa sen puuttuvan 1,5-vuotis rokotuksen...

Pakko muuten purkaa ärsytystä siitä, että kuinka rasittavaa on tässä vaiheessa raskautta ihmisten "joko vauva on syntynyt?", "milloin synnytät?", "etkö voisi jo synnyttää?" kyselyt. Ei siinä mitään jos yksi tai kaksi ihmistä kysyisi kerran, mutta kun joka ikisen tutun pitää olla samoja asioita kysymässä joka ikisessä käänteessä. Jos olisin jo synnyttänyt, niin eiköhän ihmiset siitä jo tietäisi? Tai jos tietäisin milloin Kääpiö suvaitsee tulla ulos, niin olisin enemmän kuin onnellinen. Vielä onnellisempi olisin jos voisin itse päättää sen ajankohdan. Miksi ihmeessä siis ihmisten on pakko kysyä samaa asiaa joka päivä? Ihan kuin itse en odottaisi muutenkin tarpeeksi lähenevää synnytystä ilman että ihmisten täytyy koko ajan ns. hoputtaa asiaa, siihen kun ei valitettavasti voi millään tapaa vaikuttaa...

Ainiin ja pakko myös kertoa, että nyt on taas ilmennyt ah niin ihania uusia loppuraskauden oireita, mm. hyvin kivuliaat suonenvedot (joihin herää aamuisin niin että itku tulee kivun vuoksi), sekä loppuraskauden unettomuus. Viime yönäkin pyörin sängyssä melkein kirjaimellisesti koko yön (nukuin lyhyissä pätkissä yheensä ehkä max. 2 tuntia) ja nyt olo on kuin kuolleista nousseella, eikä uni tule silti... No, onneksi tiedän unenlahjojen palautuvan synnytyksen jälkeen, mutta onhan se turhauttavaa kun Eemil vihdoin nukkuu yönsä heräämättä klo 20.30 - 07.00 niin itse ei sitten saa nukuttua ei millään. Pitää vain sitkeästi yrittää tuota nukkumista, koska pian saan tuskin nukuttua yhtään enempää kun on Kääpiö valvottamassa.

Niin ja piti myös kysyä teiltä lukijoilta, (jos teitä edes on :D) että milloin olette aloittaneet jouluvalmistelut? Ja mitä teidän jouluvalmistelurutiineihin kuuluu? Itse kun olen ihan pihalla kaikista jouluvalmisteiluista, kun ensimäistä kertaa vietetään joulua ihan kotona ja hiukan jo jännittääkin kun kaikki jouluostokset ajattelin jättää veronpalautuksiin, joten saapa nähdä joutuuko J yksinään ostamaan joulutarvikkeet, jos vaikka Kääpiö suostuisi ennen sitä syntymään... Onneksi on myös ihana pikkusisko, joka suostuu tarvittaessa auttamaan, joten ainakaan ei jää jouluostokset tekemättä. Ongelmana on myös, että kannattaako Kääpiölle ostaa ollenkaan joululahjoja? Kääpiö kun on jouluaattona maksimissaan kuukauden ikäinen (jos siis tulisi nyt parin päivän sisällä ulos) ja minimissaan noin viikon ikäinen (jos menisi sen sallitun kaksi viikkoa yli), eli pikkuinen ei kumminkaan tajua joulusta vielä yhtikäs mitään... Äh, kamala stressata jotain sellaista kuin joulua näin paljon, mutta ehkä se on normaalia.

Mutta nyt jätän valitukset taas sikseen ja yritän oikeasti keksiä ensi kerraksi jotain positiivista kirjoitettavaa, ettei kaikki mene aina vain valitukseksi...

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Neuvolakuulumisia.

Tänään oli siis neuvolalääkäri ja viikkoja kasassa 36+3. Oli kovin "kiva" neuvolakäynti, sillä jos synnytys ei tähän mennessä pelottanut ja olen tähän saakka suunnitellut ilman kipulääkkeitä synnytystä, niin nyt pelottaa ja en todellakaan synnytä ilman kipulääkkeitä... Vauva oli nimittäin tehnyt kahdessa viikossa jonkun ihmeellisen kasvuspurtin mahassa taas ja neuvolalääkäri hiukan pelotteli, että Kääpiö on syntyessään isompi kuin Eemil syntyessään (Eemil oli syntyessään 52cm ja 3990g) ja omasta mielestäni Eemil oli ihan tarpeeksi iso vauva synnytettäväksi. Tuon ennustuksen jälkeen mieleeni muistui myös kauhukuva siitä, että perhetuttumme tytär on juuri vähän aikaa sitten saanut 5,1kg painavan lapsen alateitse ja lapsi jäi synnytyksessä kiinni hartioistaan, jonka seurauksena vauva halvaantui vasemmalta puolelta. No onneksi lääkärit osasivat asiansa ja leikkauksen + muiden hoitojen jälkeen vasenkin puoli toimii jo jotenkuten ja vauva on päässyt jo kotiinsa toipumaan... Näen silti kauhukuvia mielessäni, että vauva on varmasti joku ihan järkyttävän kokoinen ja minulle käy synnytyksessä samalla tavalla kuin tuolle perhetuttumme vauvallekin.
Pakko kumminkin ehkä hiukan rauhoittua ja pyytää ensi neuvolassa painoarviota vauvasta, jos nuo kauhukuvat eivät katoa mielestäni. Ei vain tunnu kamalan kivalta kun muutenkin jossittelen aina ihan kauhesti ja olen muutenkin hyvin vainoharhainen, niin hyvin helposti sitä tulee luotua kaikkein pahimmat kauhuskenaariot mielessään tuollaisesta pienestä asiasta, josta kumminkin jossain päin aivojani tiedän, että neuvoiloiden kokoarviot harvoin pitävät paikkaansa.

Niin ja ne neuvolakuulumiset muuten (suluissa viime neuvolakäynnin arvot, viikolta 34+2) [ja hakasuluissa samoilta viikoilta arvot Eemiliä odottaessani]:
Paino 70,2kg (70.3kg) [66.8]
Turvotus - (-) [-]
RR 94/66 (90/60) [107/75]
Pissa +- (--) [--] ja tämän seurauksena huomenna siis labraan antamaan pissanäyte.
Sf-mitta 36 (33) [34]
Syke 140 (135) [147]
Liikkeet ++ (++) [++]

Eli kaikki arvot oli ihan ok, paitsi tuo pissa jossa näkyi hiukan proteiinia ja kauhulla odotan huomista näytteen antoa kun pitää olla 12h syömättä ennen sitä ja vähintään 4h pissaamatta ennen näytteen antoa. Muutenkin huippaa koko ajan päästä tuon alhaisen verenpaineen vuoksi ja voin muutenkin aamuisin ihan yberhuonosti, niin karmii melkein tunnin bussimatka lähimpään labraan. Saapa siis nähdä joutuuko bussikuski soittelemaan ambulanssia kun minulta lähtee taju. Tai, voi olla että taju lähtee jo Eemiliä ryhmikseen viedessä...

No, eipä tässä kai muuta kerrottavaa ollutkaan, seuraava neuvola on taas parin viikon päästä ja palailen viimeistään silloin kertomaan kuulumisia, jos ei mitään kerrottavaa ennen sitä tule.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Uhmaikä.

Eli niinkuin osa saattaakin jo otsikosta arvata, niin meillä on alkanut Eemilillä uhmaikä ihan todenteolla. Tai no, uhmaikä minua kohtaan, isille ollaan todella kiltisti (ihan pientä normikiukuttelua lukuunottamatta) ja ryhmiksessä käyttäydytään vieläkin paremmin... En olisi ikinä uskonut, että vajaa 2-vuotias voi olla niin voimakas luonteeltaan, sekä voimiltaan, kuin mitä Eemil on ja välillä on hermot todella koetuksella pojan kanssa. Esimerkiksi aamuisin kun olisi aika lähteä hoitoon, niin herra lähtisi hyvin mielellään matkaan ilman aamupalaa, sekä pelkkä vaippa + kengät jalassaan. Ja auta armias kun tulee aika pukea päälle, saan osakseni sekä potkuja, huutoa, että hakkaamista ja raapimista, eikä kieltäminen pahemmin näytä asiaa auttavan, ainoastaan yllyttävän. Pakko kumminkin toivoa, että kieltämällä tarpeeksi johdonmukaisesti Eemil lopettaisi tuon järkyttävän riehumisen kun kaikki ei menekään pikkuherran tahdon mukaan.
Hyvä esimerkki uhmasta tuli myös perjantaina kun olin hakemassa Eemiliä hoidosta... Herra leikki ihan kiltisti pikkuautoilla siihen saakka, kunnes huomasi minut. Ensin Eemil koitti olla noteeraamatta minua mitenkään ja jatkaa leikkejänsä normaalisti, mutta sitten kun nostin pojan pukemaan päällensä, alkoi kirjaimellinen helvetti. Eemil heittäytyi vatsalleen maahan huutamaan, potkimaan ja hakkaamaan lattiaa, samalla heittäytyen niin veltoksi, ettei pukemisesta tullut mitään. Lopputulos oli sitten se, että eräs ryhmiksen hoitajista piti poikaa väkisin paikoillaan, jotta sain Eemilin puettua (tietty pikkumiehen potkiessa samaa aikaa minkä kerkeää).
Samanlainen raivoaminen alkaa myös esimerkiksi siitä, jos ruoka ei ole valmista tasan sillä sekunnilla kun Eemil päättää että on nälkä. Sekunttiakaan ei saa myöhästyä ruuan tarjoilusta, tai ruoka jää kokonaan syömättä raivoamisen vuoksi.
Kaikkein inhottavinta Eemilin uhmaiässä on oma loppuraskauteni, olo kun on valmiiksi jo tukala, niin asiaa ei auta ollenkaan Eemilin raivoaminen, sekä minuun kohdistuva niin sanottu väkivalta pikkumieheltä (varsinaiseksi väkivallaksi en sitä oikein miellä vielä tuon ikäiseltä, mutta en parempaakaan sanaa keksinyt).

No, toivotaan että uhmaikäkin helpottaa jossakin vaiheessa, eikä jatku murrosikään saakka.

Ylihuomenna yritän tulla kertomaan neuvolalääkärikuulumisia, jos vain muistan ja jaksan. Nyt lopetan tämän kertaisen valittamisen tähän...