perjantai 31. elokuuta 2012

Unikouluyöt 4 ja 5

Piti tulla jo eilen kirjoittamaan unikouluyöstä numero neljä, mutta koska koko päivän asunnossa juoksi remonttimiehiä joka lähtöön, niin en oikein päässyt blogia kirjoittamaan. Asunnossamme alkoi siis vihdoin ja viimein se riivatun kuivaus alakerran vessassa kosteusvahingon vuoksi ja nyt kun kuivaus ollaan saatu, niin saadaan alkaa väittelemään isännöitsijän kanssa siitä, kuuluuko meille vuokranalennusta vai ei. Isännöitsijän mielestä kun tuosta remontista ei ole meille mitään haittaa, koska meillä on toinen vessa yläkerrassa kylpyhuoneessa, mutta kyllähän siitä nyt herran jumala haittaa on kun maksetaan joka ikisestä neliöstä myös tuon remontin aikana. Lisäksi tuo kuivauslaite käyttää 24/7 sähköä meidän laskuumme vähintäänkin kahden viikon ajan jos ei pidempäänkin ja ei yhtään huvita maksaa ylimääräistä sähkölaskuun kun se ei muutenkaan ole mikään järin pieni...

No, mutta itse asiaa. Eli keskiviikkona aloitin unikouluyön numero neljä ja Veeti meni nätisti nukkumaan iltamaitonsa kanssa, kuten tavallistakin. Joskus kymmenen aikaan Veeti hiukan kitisi ja nukahti pienellä silittelyllä saman tien uudelleen. Yllättävintä oli kumminkin, että pikkumies heräsi seuraavan kerran vasta neljältä aamuyöllä, jonka jälkeen jatkettiin unia vielä aamu seitsemään. (Vaikkakin annoin vähäsen vettä silloin aamuyöllä, koska en raaskinut flunssaista lasta ruveta huudattamaankaan). Tuosta yöstä ei siis ole järin paljon kerrottavaa ja tuo yö sai taas uskomaan unikoulun toimivuuteen.

Eilen alkoi sitten unikouluyö numero viisi ja pienen naiivin pääni sisällä kehittelin jostain ajatuksen, et nyt Veeti varmasti nukkuisi koko yön putkeen heräämättä kertaakaan. No, ei se sitten mennyt ihan niin kuin kuvittelin. Veeti heräsi yhteensä vissiin neljä kertaa ja joka kerralla annoin vettä, jottei flunssainen pikkumies tukehtuisi huutoonsa. Ei meinaan ollut paras yhdistelmä melkein seinän takana huriseva kuivauslaite (joka ei muuten todellakaan ole mikään hiljainen kapistus), flunssa, tukkoinen nenä ja unikoulu. Nyt seuraavaksi yöksi siirrämme kyllä pinnasängyn takaisin yläkertaan nyt kun kerran alkaa viikonloppukin ja J:n yöunet eivät häiriinny ennen töitä. Pitää nyt vain jaksaa vielä ja toivoa, että heräily lakkaisi viimeistään kun flunssasta päästään eroon.

Huomenna olisi omat synttärini ja vanhenen taas vuodella. Mitään ihmeempiä ei ole suunnitelmissa, paitsi että lähdetään J:n vanhemmille maalle viettämään rauhaisaa iltaa. Olenkin jo tottunut noiden raskauksien aikana viettämään selväpäisiä synttäreitä, joten ihan kiva jatkaa sillä linjalla.

Raportointia jatkan kun tapahtuu jotain raportoitavaa.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Unikouluyöt 2 ja 3.

Alunperin piti tulla jo eilen kirjoittamaan unikouluyöstä numero kaksi, mutta sitten Eemil oli koko päivän ihan järkyttävällä tuulella, riehui koko ajan, yritti potkia kissoja, varasti Veetiltä lelut, heitteli tavaroita seiniin ja ikkunoihin, niin en ihan päässytkään kirjoittamaan. Parempi kumminkin myöhään kuin ei milloinkaan.

Maanantaina annoin siis Veetille sänkyyn jälleen iltamaidon ja Veeti nukahti ongelmitta todella nopeasti. Koko pullo maitoa meni, vaikka tavallisesti iltamaidosta menee suunnilleen puolet. No, itse otin sohvalle mukavan asennon Veetin nukahdettua ja jatkoin BB 24/7kan katsomista, kunnes Veeti havahtui ensimäisen kerran kitisemään joskus puoli kymmenen aikoihin. Onneksi pikkumies nukahti kumminkin melkein heti uudelleen pienellä silittelyllä.
Kunnolla Veeti heräsi yhden aikoihin ja hyssyttelyä + silittelyä vaadittiinkin sillä kertaa hiukan pidempään, mutta ei kumminkaan mahdottoman pitkään... Vaikein herääminen Veetille tuli joskus neljän aikoihin aamuyöllä, kun pikkumies karjui 40 minuuttia naama punaisena ja rauhoittumatta. Loppujen lopuksi annoin jälleen vettä hiukan pulloon, jottei Veetin kurkku kuivuisi kokonaan huutamisesta ja siihen Veeti sitten rauhoittuikin juotuaan noin 50ml vettä. Aamulla nukuttiin klo 06.45 saakka, jolloin Eemil tuli herättämään.

Eilen illalla annoin jälleen normaalisti iltamaidon sänkyyn Veetille ja pikkuherra nukahtikin jälleen ongelmitta. Ensimäisen kerran Veeti heräsi kitisemään jo joskus vähän ennen yhdeksää, nukuttuaan noin tunnin, mutta jälleen Veeti rauhoittua samantien kun meni hyssyttelemään. Seuraava herätys olikin sitten joskus kolmen maissa kun Veeti jälleen kerran aloitti hysteerisen karjumisen, eikä rauhoittunut millään. Ja kaikkea siis kokeiltiin, ettei olisi jälleen tarvinnut vettä antaa. Loppujen lopuksi sorruin kumminkin 40 minuutin huudon jälkeen antamaan vettä, jottei pikkumies tukehtuisi ihan kokonaan ja jälleen noin 50ml juotuaan Veeti nukahti kiltisti. Aamulla heräsimme noin 7.15 jälleen Eemilin herätykseen.

Pakko vain jatkaa sitkeästi tuota unikoulua ja toivoa, että kohta alkaisi toimimaan. Nannit piilotin jo unikoulun ensimäistä yötä aloittaessani sohvan vuodevaatelaatikkoon (vaikka se kuinka tyhmältä kuulostaakin), jotten vahingossakaan pääse yön aikana sortumaan ja hakemaan maitoa Veetille. Taidan kumminkin pitää nannit piilossa niin kauan, kunnes unikoulu on suosiolla ohi.
Paitsi että, saapa nähdä nyt voinko jatkaa unikoulua kun aamulla herätessämme Veeti oli ihan räkäinen ja tukkoinen ja ilmeisesti unikoulua ei suositella kipeälle lapselle pidettäväksi. Meinasin kumminkin, että yritän edes jatkaa ja annan vaikka sitten vettä jos huuto ei vain lopu...

Nyt juomaan aamukahvi, jotta elimistö käynnistyy, jatkan unikoulun edistymisestä kertomista varmaankin jo huomenna.

maanantai 27. elokuuta 2012

Veetin 8kk neuvola

Torstaina oli siis Veetin 8kk neuvola ja siellä meni kaikki hyvin. Neuvolakorttia ei ole nyt tässä vieressä, joten tarkkoja mittoja en muista, mutta painoa oli 11 110g ja pituutta vähän päälle 75cm. Pituuskäyrä oli laskenut, sekä painokäyrä noussut. Tultiin kumminkin neuvolantädin kanssa siihen päätelmään, että painokäyrä on todennäköisesti noussut yömaidon takia, joten saatiin kehotus yrittää jaksaa pitää unikoulu, sekä neuvolantäti sanoi myös, että jos unikoulu alkaa liikaa vaatia voimia minulta, niin pitää ottaa herkästi yhteys neuvolaan avun saannin vuoksi.
Neuvolassa tutkittiin myös Veetin refleksit, kivekset, keuhkot, sydän ja kuulo. Kuulokokeen aikana Veetiä olisi kiinnostanut kaikki muu, paitsi se linnunlaulu jonka avulla kuuloa testattiin, mutta onneksi Veeti kumminkin reagoi puheeseen, sormien napsutteluun ym, niin neuvolantäti ei ollut alkuunsakkaan huolissaan Veetin kuulosta. Seuraava neuvola olisikin sitten vasta vuoden iässä, sillä kohteliaasti kieltäydyin 10kk ryhmäneuvolasta, koska kun kuulin, mitä asioita siellä olisi käsitelty, en kokenut tarpeelliseksi mennä kuuntelemaan täsmälleen samoja asioita, kuin jotka olen jo Eemilin aikana kuullut. Neuvolantätikään ei pitänyt tätä pahana, vaan sanoi että yleensä ryhmäneuvoloihin osallistuvatkin ainoastaan ensimäisen lapsen vanhemmat, sekä ne, joiden lapsien ikäero on suuri.

Eilen muuten aloitettiin unikoulukin (taas vaihteeksi) ja tällä kertaa päätin, että nyt pysyn tiukkana ja saan Veetin nukkumaan yönsä. Iltamaidon annoin kumminkin ennen nukkumaan menoa sänkyyn, koska en koe sitä niin pahana asiana. Yö meni mielestäni yllättävän hyvin ja Veeti heräsi ensimäisen kerran joskus yhden aikoihin, jolloin sain pojan kohtuullisen äkkiä nukkumaan pelkällä silittelyllä ja hyssyttelyllä. Seuraavan kerran Veeti heräsi joskus puoli viiden aikoihin, jolloin annoin loppujen lopuksi hiukan vettä ja iltamaidon loput (noin neljäsosa pulloa kun olin kerrankin muistanut maidon laittaa jääkaappiin Veetin nukahdettua). Ennen tuota juotavan antamista Veeti oli siis huutanut noin 45 minuuttia välillä rauhoittuen ja tulin siihen tulokseen, että annan mielummin jotain juotavaa, kuin että huudattaisin lasta kurkku kipeänä loppuyötä. Tuon jälkeen nukuimmekin varttia yli seitsemään, joka on huomattavasti pidempään kuin normaali puoli kuuden herätys. Lisäksi Veeti heräsi vain tuon kaksi kertaa, joka on myös huomattavasti parempi normaaliin 4-9 heräämiskertaan verrattuna.

Voisin kumminkin veikata, että Veetinkin yöunet rauhoittuvat entisestään, kunhan poika tottuu noihin itse tekemiini soseisiin, sillä luovuimme nyt kokonaan kaupan valmissoseista ja olen nyt kohta pari viikkoa soseuttanut sosetta pakkaseen ihan mielettömiä määriä. Hedelmäsoseiksi olen tehnyt: banaani-omena-nektariini, banaani-omena, banaani-päärynä, banaani-omena-päärynä, sekä pelkkää banaania. Hedelmäsoseisiin laitan nimittäin hyvin herkästi banaania, koska se tuntuu pikkumiehelle uppoavan parhaiten. Ruokasoseiksi taas olen soseuttanut: makaronilaatikkoa (samaa kuin mitä muukin perhe söi), juuressosetta (lanttua, porkkanaa, paprikaa, sipulia, perunaa ja vähän NANia), kana-riisi-vihannes-sosetta (maistamattomia broilerinsuikaleita, riisiä, kukkakaalia ja kesäkurpitsaa) ja tänään tai huomenna olisi tarkoitus soseuttaa myös jauhelihaa, sekä riisiä. Kaikkein parhaiten Veetille on tällä hetkellä uponnut tuo kana-riisi-vihannes-sose ja sitä pikkumies söisi varmaan vaikka koko ajan jos antaisi... Huomaa kyllä hyvin, että kuinka paljon tuo soseiden itse tekeminen säästää rahaakin, sillä viimeksi perjantaina kauppaan meni kirjaimellisesti yli puolet vähemmän kuin tavallisesti.

Ensi viikon lauantaina olisi omat synttärini ja niitä olisi tarkoitus juhlia jollakin tapaa, mutta saapa nyt nähdä mitä tehdään vai tehdäänkö mitään. Pojille olisi kyllä lapsenvahtikin valmiina, mutta en tiedä jaksanko unikouluviikon jälkeen enää juhlia... Mutta sen näkee sitten silloin.

Nyt kumminkin alan valmistautumaan "evakkoon" lähtemiseen, sillä jonkun ajan päästä tulee muurahaismyrkyttäjä taas vaihteeksi myrkyttämään pikkuvessamme. Toivotaan nyt, että se auttaisi edes siihen luvattuun vessaremonttiin saakka...

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Kolmas ja neljäs hammas.

Muru istuu jo näin hienosti.
Veeti on siis taas ollut lähipäivinä ihmeen kiukkuinen, ruoka ei ole maistunut ja öisin ollaan heräilty herra ties kuinka monta kertaa. No, eilen selvisi syykin tälle kiukkupyllyilylle... Veetille nimittäin tulee kovaa vauhtia kaksi hammasta ylöskin, niin että hampaat jo hiukan näkyvät, sekä tuntuvat. Toivon vaan, että nuokin hampaat puhkeaisivat mahdollisimman äkkiä kokonaan, jotta saisin taas öisin nukkua pidempiä kuin puolen tunnin pätkiä. Nyt kun on aamuisin todella tärähtänyt olo ja tuntuu että kuolen ennen kuin aamukahvi on valunut.
Nytkin olen ollut varsinainen sika muutamana aamuna ja hoitanut poikien aamutoimet, jonka jälkeen olen laittanut pojat leikkihuoneeseen leikkimään keskenään ja mennyt sohvalle torkkumaan koiranunta. Ilman tuota pientä torkkumishetkeä en varmaan pysyisi hereillä siihen saakka, kunnes J tulee töistä. Ja tiedän jo, että joku keksii taas jotakin valitettavaa tuosta, mutta koska nukun totaallista koiranunta, niin säpsähdän joka kerta pieneenkin ääneen, joten pojat eivät pääse kuolemaan torkkuessani. Enkä muuten ole tuttavapiiristäni ainoa joka näin tekee, vaan itseasiassa sain vinkin tuohon eräältä äitikaveriltani...
Niin ja huomenna olisi Veetin 8kk neuvolakin edessä. Saapa nähdä miten jaksan herätä, kun neuvola on jo 9.20 Espoon Keskuksessa ja joudutaan lähtemään ihan yber aikaisin, jotta a) keretään ja b) löydän oikean paikan ajoissa. Lisäksi joudun Eemilinkin raahaamaan mukana, kun jos veisin Eemilin tarhaan yhdeksäksi, en millään kerkeäisi neuvolaan enää. Saapa nähdä mitä siitäkin tulee...

Oltiin lauantaina Vermossa katsomassa heppoja.
Hiukan muita kuulumisia sen verran, että oltiin lauantaina katsomassa Vermon poninäyttelyssä poneja poikien kanssa. Vaikka eipä sielläkään voinut kauaa olla, kun Eemil käyttäytyi niin uhmaikäisen esikuvan mukaan, että meinasi hermot mennä ja en usko, että ponien omistajat + esittäjät arvostivat meitä erityisemmin kun Eemil yritti säntäillä joka paikkaan, kiukutteli ja itse jouduin muutamaan otteeseen korottamaan ääntäni, jotta pikkumies kuunteli. Mutta niinä muutamina hyvinä hetkinä, joina Eemil osasi käyttäytyä, Eemil myös tykkäsi hevosia katsella ja hoki koko ajan ihhahhaata.
Oma olo ei vain tuolloin ollut mikään paras, kun lähdettiin J:n kanssa extemporena perjantai-iltana kävelemään Luukkiin kuuntelemaan Weekend festareita ulkopuolelta (ja siis vakkarilapsenvahtimme oli muutenkin tulossa meille viikonlopuksi, koska oli lähdössä seuraksi Vermoon ja katsoi poikia mielellään). Juotiin muutama lonkero ja nautittiin hetkestä ilman poikia tai muuta hössötystä. Olo olisikin ollut muuten varmaan lauantaina ihan hyvä, mutta se yhdeksän kilometrin kävely yhteensä liikuntaan tottumattomalle minulle oli ehkä hiukan liikaa ja jalat tuntuivat kuolevan...

Mentiin J:n kanssa vielä lauantainakin Weekend festivaalia kuuntelemaan ulkopuolelle, mutta tällä kertaa mukana oli myös Eemilin kummitäti, tämän miesystävä ja Eemilin kummitädin pikkusisko. Heillä kaikilla oli rannekkeet molemmille päiville, mutta koska festarit olivat täysi floppi, ei ketään heistä kiinnostanut mennä enää sisäpuolelle, vaan hekin olivat mielummin ulkona kuuntelemassa musiikkia.
Sunnuntaina jalkani meinasivat kuolla vieläkin pahemmin, koska yhteensä tuli parin päivän aikana käveltyä noin 25 kilometriä ja se on minulle todella paljon. Jos nyt kumminkin saisin kunnolla aloitettua tuon kuntoilun ja nyt tämän jakson Oriflamen esitteestä olisikin tarkoitus tilata muutamia kuntoilujuttuja...

Loppuun vielä kuva kun Riepu nukkuu idiootilla tavalla.
Yritän tulla huomenna kertomaan neuvolakuulumiset, mutta nyt pitää taas mennä, kun Eemil fiksuna poikana kävi herättämässä pikkuveikan aamu-unilta...

torstai 16. elokuuta 2012

Kuulumisia.

Varoitus, tulossa todella sekava postaus, joka käsittelee montaa eri asiaa.

Taas vähän tylsä otsikko, mutta olen ihan yber huono keksimään niitä ja kuulumisiahan tässä postauksessa on tarkoitus kertoa. Aupparin etsiminen jatkuu edelleen ja yhteydenottoja tulee edelleen ihmisiltä, jotka eivät vastaa hakukriteereitäni, pistää vain miettimään, että lukevatko ihmiset ollenkaan niitä ilmoituksia, vai yrittävätkö he vain onneaan, että jos kriteerini eivät olisikaan paikkaansa pitäviä? No, kyllä se tästä, uskon että löydetään vielä juuri meille sopiva auppari, kun yhteydenottoja on tullut kumminkin ihan mukavasti.

Veeti kasvaa ja kehittyy kovaa vauhtia ja eteenpäin mennään hirveetä vauhtia ryömimällä. Myös konttausasentoa Veeti on kokeillut, mutta ei ihan vielä pääse eteenpäin sillä tavalla. Vihdoin ja viimein pari viikkoa sitten putkahti myös ensimäiset kaksi hammasta esiin. Huomaa kyllä, että kiukkuaminenkin on vähentynyt huomattavasti kun hampaat tulivat läpi.
Niin ja Veeti istuukin jo tukevasti ilman tukea, vaikka ei osaakkaan ihan vielä itse nousta istumaan, mutta eiköhän sekin jossakin vaiheessa ala onnistumaan. Samoin kun Veeti osaa jo lyhyitä aikoja seistä tukea vasten itse, ilman että kukaan pitää kiinni, vielä kun pikkumies oppisi itse nousemaan seisaalteen, niin ei olisi kävelemään oppiminen enää kaukana. Eiköhän Veeti kumminkin opi kävelemään nopeammin kuin Eemil, sillä nyt jo jos Veetiä kävelyttää käsistä kiinni pitäen, niin pikkumies kävelee todella tukevasti ja yllättävän pitkiä matkoja... Kauhulla vain odotan tuota kunnolla kävelemisen opettelua, sillä muistan kuinka paljon Eemilin opetellessa kävelyä tuo harjoittelu aiheutta kauhistuksia minulle ja J:lle.

Eemil on edelleen ihan innoissaan kissoista ja välillä ehkä jopa turhankin innoissaan. Muutaman kerran on meinaan Albert raapaissut Eemiliä, kun Eemil on mennyt liikaa ärsyttämään kissoja. Riepu ei pahemmin välitä yhtikäs mitään Eemilin hellyydenosoituksista, vaan ottaa ne ilolla vastaan ja kun Riepua alkaa kyllästyttämään, niin se menee omaan rauhaan piiloon.
Kissoillekin sain muuten varattua mikrosirutus + rokotusajat 3.9 maanantaille. Ei ole pahan hintainenkaan tuo Nuottaniemen eläinlääkäri minne ajan varasin. Sivujen hinnaston mukaan nimittäin kun laskin rokotuksien ja mikrosirujen hinnat molemmille kissoille, niin hintaa pitäisi tulla yhteensä 148euroa, joka on ehdottomasti halvin kaikista löytämistäni eläinlääkäreistä. Lisäksi Googlettaessani kokemuksia kyseisestä eläinlääkäristä, löysin ainoastaan positiivisia kokemuksia, joten hyvillä mielin uskallan kissat tuonne viedä. Mahdollisesti varaan samaan paikkaan myös kisujen kastroinnit, jos paikka vaikuttaa hyvältä nyt kun meillä on sinne aika...

Ainiin ja pakko vielä kertoa, kuinka ah niin laadukas, ehjä ja ihana talo meillä on (tai sitten ei). Muurahaiset eivät nimittäin ole vieläkään kadonneet ja ne jatkavat valloitustaan alakerran vessassa, paitsi että ne on nyt siirtyneet myös olohuoneeseen. Vastahan meillä on kolme kertaa käynyt isännöitsijän tilaama myrkyttäjä, meillä on muurahaisloukkuja ja Raidia on mennyt ihan kiitettävä määrä, mutta ei, muurahaiset jatkavat valloitustaan. Maanantaina selvisi vihdoin ja viimein syykin tälle muurahaisten valloitukselle. Alakerran vessassa on kosteusvahinko. Ja tuulikaapissammekin on hiukan kosteutta, mutta ei kumminkaan raja-arvoja ylittäen. Ja nuo olivat siis ainoat tilat, jotka isännöitsijä oli tilannut mitattavaksi. Herra ties missä muualle asunnossamme on kosteutta, kun ei taloa kuulemma huvikseen tai ilman oikeita epäilyjä kokonaan kosteusmitata.
Just, ihan kun ei olisi tarpeeksi syytä epäillä, että muuallakin on kosteutta, kun kumminkin mm. yläkerran kylpyhuoneen / vessan kattopaneelit olivat mätiä ennen muuttoamme, samoin kuin saunan seinäpaneelit. Ja naapuri vihjasi, että kuulemma meidän ja naapurin talossa on joskus ollut kosteusvahinko ja laaja sellainen. Nyt siis pitää vain jatkaa taistelua, että saadaan loppuasuntoonkin kosteusmittaus ja toivotaan, ettei kosteutta löydy enempää. Tuon pikkuvessan kun saa kuivatettua ilman muuttoa, mutta koko asunto ei olisikaan ihan niin helppo homma ja en todellakaan jaksa muuttaa nyt kun juuri ollaan kotiuduttu ja saatu kaikki paikalleen.
Niinjoo ja kaikkein paras puute tässä räjäytysvalmiissa tönössä, joka huomattiin pari päivää sitten on se, että ulkoseinän paneloinnista puuttuu kokonaan yksi lauta katonrajasta. On se nyt kumma kun ei sitä ole korjattu ja saapa nähdä kuinka kauan senkin korjaamista + tuota kuivatusta odotetaan...

Nyt kumminkin painelen syömään ja ruokkimaan pojat. Jatketaan taas.

tiistai 14. elokuuta 2012

Operaatio aupair

Kuulumisia ajattelin tulla kertoilemaan. Vaikka mitään kovin ihmeellistä ei olekaan tapahtunut, niin pääasiassa ajattelin raportoida operaatio aupairin edistymisestä. Laitoin siis vajaa viikko sitten ilmoituksen, että etsimme aupairia kahdelle eri sivustolle ja kiinnostuneita on ollut yllättävän paljon (yhteensä 6kpl, näin lyhyessä ajassa ja aupparia haemme kumminkin aikaisintaan ensi vuoden puolella aloittavaksi). Harmi vain, että olen todella nirso mm. maan suhteen, mistä aupairin meille haluan ja olen sitä mieltä, että tahdon aupairin joka on iältään 17-23-vuotias, koska en osaa kuvitella itseäni minua vanhemman työnantajana (ja haluan aupparin olevan ehdottomasti nainen, koska en tuntisi oloani kovin kotoisaksi enää jos kotonamme asuisi vieras mies). Lisäksi olen jo ilmoituksessa kertonut että meillä on kaksi kissaa. Ja valitettavasti, koska kaikki tuttavapiiristämme eivät ole maailman suvaitsevaisimpia ihmisiä tummempien ihmisten ihonväriä kohtaan, niin en myöskään halua meille tummaa aupairia. Tiedän, kuullostaa kamalan tyhmältä valita aupair osittain kavereiden mielipiteiden perusteella, mutta en myöskään halua aiheuttaa aupairin vuoden keskeytymistä sillä, että tuttumme eivät osaisi käyttäytyä meillä käydessään.
No, tuota ihonvärijuttua en tietenkään kirjoittanut ilmoituksiin, mutta mm. maa, ikähaarukka, sukupuoli ja ehdoton vaatimus siitä ettei aupair ole allerginen, on merkitty ilmoituksiimme, niin kiinnostuneet aupairit ovat olleet jotain ihan muuta... Ensimäinen oli 28-vuotias filippiiniläinen MIES, joka ei suostu työskentelemään eläinten seurassa (eli siis mikään ei mennyt oikein), toinen oli 18-vuotias venäläinen tyttö (ei muuten mitään vikaa, mutta jotenkin en osaa kuvitella meillä venäläistä aupairia...), kolmas oli 28-vuotias pakistanilainen uskonnoltaan budhistinainen joka harjoittaa uskontoaan säännöllisesti (joo, jos nyt jätetään tällä kertaa väliin), neljäs oli 24-vuotias filippiiniläinen nainen, joka oli allerginen eläimille (lukeeko noi ollenkaan niitä ilmoituksia?), viides oli 28-vuotias filippiiniläinen nainen, joka haluaa auppariksi vähintään kahdeksi vuodeksi samaan perheeseen (ja meidän ilmoituksessa lukee, että auppari olisi meillä 6kk-12kk), kuudes oli 25-vuotias portugalilainen nainen, joka puhuu vain todella vähän englantia (eli tulisi kommunikaatio-ongelma).
Siis olenko oikeasti liian ahdasmielinen ja aivan liian nirso, vai onko noissa aupair ehdokkaissa oikeasti vikaa, no joo onhan niissä, kun kukaan noista ei ilmeisestikään ole ilmoitustani lukenut. Ainakaan ajatuksella. Elättelen kumminkin uskoa, että jossain vaiheessa löydämme juuri sen oikean aupairin meille, meinasihan itselläni meinaan usko loppua kesken silloinkin kun itse olin lähdössä aupairiksi. Ja lopulta kun olin luovuttamassa, löytyi juuri se oikea perhe (joka kuitenkin ilmeni ihan täydelliseksi painajaiseksi ja olin heillä vain kolme viikkoa), mutta se on aivan toinen tarina.
Jos kumminkin nyt menen katsomaan poikien perään, kun ne vihdoin leikkivät kahdestaan. Ihana kun saa edes pienen kahvitauon välillä kun pojat viihdyttävät toinen toisiaan.

tiistai 7. elokuuta 2012

Riepu luvattomilla teillä.

Tänään sitten kävi ensimäinen vahinko, jonka seurauksena Riepu pääsi luvattomille teille ulkoilemaan. Kaverini joka oli meillä pari yötä ja lähti eilen, oli avannut leikkihuoneen ikkunan, mutta unohtanut sulkea sen. Tätähän en itse tajunnut ennen kuin vasta tänään liian myöhään, kun pikkusiskoni oli Eemilin kanssa ulkoilemaan lähtiessään jättänyt leikkihuoneen oven auki.
Kun tajusin, että en muuten ole Riepua nähnyt muutamaan hetkeen, aloin ihan paniikissa kiertämään taloa ympäri ja etsin kaikki mahdolliset paikat tuloksetta. Laitoin jopa Viikin löytöeläintaloon katoamisilmoituksen. Kun odottelin pikkusiskoani takaisin meille, jotta saisin rattaat ja pääsisin etsimään Riepua, tuli J kotiin ja kaverini käymään. No, kun kävimme kaverini kanssa tupakalla, käveli naapurimme etuovemme edestä ja kysäisin samalla, olisiko musta-valkoista kissaa näkynyt. Onneksi naapurimme oli nähnyt Riepun noin tuntia aikaisemmin, kun kissaherra oli yrittänyt heille sisään. Tämän seurauksena osasimme kaverini kanssa lähteä Riepua etsimään naapureiden takapihoilta.
Hetken Riepua huudeltuani, alkoi takaamme kuulua naukumista ja sieltähän Riepu löytyikin, naapurimme pensasaidan piilosta. Kun sain kissaherran kannettua kotiin, tein sille punkkitarkastuksen ja tarkastin samalla, ettei Riepu ollut päässyt vahingoittamaan itseänsä. Onneksi punkkeja ei löytynyt ja haavojakaan ei ollut päässyt syntymään...

Ainakin opimme tästä, että jatkossa täytyy olla entistä tarkempi ikkuinoiden ja ovien kanssa, jottei kissat vahingossakaan pääse karkaamaan...

Ainiin ja olin muuten voittanut Pirkka.fi:n napero-albumista Brion junaradan seuraavalla kuvalla:
Ja nyt Eemil on ihan onneissaan uudesta lelustaan, jonka käyttötarkoitusta pikkumies ei aivan vielä ymmärrä... Junaradalla ajellaan nimittäin nyt autoilla, eikä siihen kuuluvilla junilla. No, mutta tapansa jokaisella leikkiä. Oli kyllä kiva voittaa jotakin, josta on Eemilillekin iloa.

maanantai 6. elokuuta 2012

Hullujen huoneelta iltaa.

Eemil leikki aamulla nukkuvaa (olohuoneessa oli patja, jossa kaverini nukkui ollessaan meillä yötä)
Kuten otsikostakin voi päätellä, niin omasta mielestäni talomme on yhtä kuin iso hullujen huone välillä ja kaikista oudointa on, ettei kaksi kissaa edes pahentanut tuota tunnetta ollenkaan. Eemilin uhmaikä kun alkaa pikku hiljaa olemaan hyvinkin paha ja kaikki kielletty aiheuttaa ihan mielettömät raivokohtaukset, ovien paiskomiset ja tavaroiden heittelyt. (Vaikka tuo uhmaikäkin luultavasti pahenee vielä jonkin verran, mutta se tuntuu jo nyt ylitsepääsemättömältä). Lisäksi nyt kun Veetikin on alkanut ryömimään ihan mieletöntä vauhtia ja näyttämään jonkin verran omaa tahtoansa, niin raivoamista tulee myös Veetiltä. Varsinkin silloin kun ruokaa ei tule samantien, tai kun pikkumies nostetaan pois johtojen luota tai tekemästä muuta pahaa yms.
Hullujen huone tunnetta ei myöskään helpota yhtään Veetin hampaiden teko (joita on nyt tullut kaksi kappaletta), joiden myötä Veeti on alkanut heräämään 6-7 kertaa yössä. Toivon tosiaan, että tuo vaihe loppuisi pian, jottei edessä olisi samanlaista ongelmaa nukkumisen kanssa kuin Eemilin kanssa aikoinaan.
Onneksi meillä on sentään nyt kesän ajan ollut pikkuveljeni apunamme (pikkuveljeni tuli Pohjois-Suomesta tänne Pk-seudulle töihin kesäksi ja on menossa noin viikon päästä takaisin kotiinsa, mutta ei viitsinyt hankkia asuntoa täältä päin vain kesäksi, joten on asunut meillä), joten päivisin J:n ollessa töissä on minullakin ollut jotain seuraa ja edes vähäsen apua Eemilin uhmaraivokohtausten kanssa, joten pääni on kestänyt hiukan paremmin. Saapa nyt nähdä, kuinka orpo olo tulee kun pikkuveljenikin lähtee kotiinsa...

Eemil ja Albert
Kissojen kuulumisia sen verran, että molemmat ovat alkaneet tottua pikkuhiljaa tähän meidän hullujen huoneeseen ja kissatkin uskaltavat liikkua hiukan enemmän päivisinkin. Ruoka-aikoihinkin ovat kisut tottuneet todella hyvin ja tänään kun nukuin pari tuntia tavallista myöhempään (kaverini katsoi poikien perään sen aikaa), niin Albert tuli kyllä hyvin kovaäänisesti makuuhuoneen oven taakse mouruamaan ja vaatimaan ruokaa.
Niin ja kissat ovat myös alkaneet ilmeisesti taistelemaan johtajuudesta. Albert nimittäin välillä "astuu" Riepua ja puree samalla niskasta. En tiedä mitä tuo oikeasti on, mutta pienellä googlettamisella luulisin kyseen olevan juurikin johtajuustaistosta ja ilmeisesti senkin pitäisi hävitä leikkaamisen jälkeen... Vai onko jollain jotain kokemusta tuollaisesta, jos joku voisi kertoa oman epäilynsä siitä mistä oikein on kyse?

Kuva viime kuulta kun Eemil oli jäätelöllä kaverini kanssa.
Niin joo ja olihan minulla vielä yksi muukin asia kertomatta (jottei vain olisi liian vähän aiheenvaihdoksia yhdessä tekstissä)...
Mietittiin nimittäin J:n kanssa, että otettaisiin meille jossakin vaiheessa aupair. Silloin nimittäin voisin itse mennä töihin, ilman että Veetiä tarvitsisi laittaa tarhaan ollenkaan ja saisimme Eemilinkin otettua tarhasta pois. Ja koska aupairin minimikuukausi"palkka" ei ole edes järin suuri, niin sen maksaminen onnistuisi ongelmitta (tai miksei jopa hiukan isommankin kuin minimipalkan) jos minä ja J oltaisiin molemmat töissä. Ja oma huonekkin järjestyisi aupairille leikkihuoneesta, jos leluja karsisi rankalla kädellä ja siirtäisi kaikki lelut yläkertaan tämän hetkiseen Eemilin huoneeseen.
Lisäksi koska pojat ovat vielä noin pieniä, niin aupairin avulla molemmat pojat oppisivat hyvin todennäköisesti englantiakin edes vähäsen jo pienestä pitäen ja samalla oma englanninkielen taitoni paranisi edes hiukan.
Hassua oli myös kun tein ns. taustatutkimusta tuon aupair asian suhteen, niin todella moni halusi juurikin Suomeen aupairiksi ja halukkaita oli todella monesta eri maasta, sekä eri ikäisiä. Valinnanvaraakin siis löytyisi. Jos nyt aupairin ottaisimme, niin ajankohta olisi aikaisintaan ensi vuoden puolella, jotta kerkeisimme edes mailitse tutustumaan meille tulevaan henkilöön kunnolla ja jotta kerkeisin töitä hakea edes hiukan ennen aupairin tuloa. Ja tämäkin asia on siis täysin ajatusasteella vasta.
Mitä mieltä lukijat ovat, kuulostaako tämä nyt aivan järjettömältä idealta? Tai olisiko jollakulla jopa kokemuksia aupairista perheessään?
Isoveikka lainasi aurinkolasejaan pikkuveikalle aamulla.
Jos nyt kumminkin menisin viettämään aikaa meille yöksi tulleiden pikkusiskoni ja toisen pikkuveljeni kanssa ja tulen taas myöhemmin jatkamaan juttua. Voisin veikata, että juttua tulee lisää viimeistään loppukuusta, kunhan ollaan käyty Veetin 8kk neuvolassa (joka muuten jännittää tavallista enemmän, koska neuvola-aika on meille täysin vieraassa neuvolassa, josta en ole edes ihan varma, missä kys. neuvola sijaitsee).
Kuva viime kuun helteiltä, kun pikkuveljeni ajatteli, että Veetinkin täytyy saada nauttia altaastamme.

perjantai 3. elokuuta 2012

Esittelyssä Riepu & Albert

Toissapäivänä perheemme siis kasvoi kahdella karvaisella lapsella. Kuten kerroin, kävin katsomassa kahta vajaa 1-vuotiasta maatiaiskissa-kollia Riepua ja Albertia ja eihän poikia voinut olla ottamatta mukaansa... Alkuun vaikutti, että Riepu olisi ollut veljeksistä se arempi tapaus, mutta nyt kun kissat ovat alkaneet kotiutua, niin luonteet ovat alkaneet selvitä tarkemmin ja Albert onkin se hiukan arempi tapaus... Eemil on ihan tohkeissaan kissoista ja huutelee koko ajan "tiau", sekä "Aabee, Iipuu". Veeti taas ei vielä ymmärrä kissoihin kiinnittää mitään huomiota. Kissoista taasen Riepu hengailee päivät tutkien poikien touhuja, kun taas Albert viettää suurimman osan ajastaan portaiden alla nukkuen.
Kun tulee ilta, niin Albertkin rohkaistuu ja alkaa liikkumaan enemmän kun Eemil ei ole koko ajan huutelemassa. Molemat pojat ovat äärimmäisen persoja ruualle ja samantien kun ruokakaapin ovi aukeaa, niin molemat pojat ovat kerjäämässä ruokaa.
Hiukan on kissoillakin vielä totuttelua elämään lapsiperheessä, sillä ennen meille tuloa kumpikaan kissa ei ollut lapsia nähnyt ja siksi nyt alkuun joudutaankin olemaan hiukan enemmän varuillaan, ettei vain pääse vahinkoja sattumaan lasten seurassa. Lisäksi saatiin nyt vihdoin kiinnitettyä lapsiporttikin alakertaan, vaikka eihän se kissoja estä pääsemästä yläkertaan, koska ne pääsevät portaiden kaiteiden välistä, mutta saavatpahan olla rauhassa ilman Eemilin kiusaamista.
Eemil taasen ei ole järin innoissaan portista portaiden alapäässä, sillä nyt Eemilin kulku ylä- ja alakerran välillä ei ole yhtään niin vapaata, mutta eiköhän Emppukin totu porttiin ajan myötä.

Vielä olisi sekä Rievun, että Albertin kastroiminen edessä ja pyytäisinkin, että jos jollakin teistä lukijoista olisi suositella hyviä eläinlääkäreitä pk-seudulta niin kertokaa ihmeessä. Mielellään myös kohtuu edullisia paikkoja saa kertoa.

Loppuun vielä muutama kuva kissapojista:
Riepu ottaa rennosti.


Riepu tutkailee poikien touhuja.

Albert possu.