perjantai 3. elokuuta 2012

Esittelyssä Riepu & Albert

Toissapäivänä perheemme siis kasvoi kahdella karvaisella lapsella. Kuten kerroin, kävin katsomassa kahta vajaa 1-vuotiasta maatiaiskissa-kollia Riepua ja Albertia ja eihän poikia voinut olla ottamatta mukaansa... Alkuun vaikutti, että Riepu olisi ollut veljeksistä se arempi tapaus, mutta nyt kun kissat ovat alkaneet kotiutua, niin luonteet ovat alkaneet selvitä tarkemmin ja Albert onkin se hiukan arempi tapaus... Eemil on ihan tohkeissaan kissoista ja huutelee koko ajan "tiau", sekä "Aabee, Iipuu". Veeti taas ei vielä ymmärrä kissoihin kiinnittää mitään huomiota. Kissoista taasen Riepu hengailee päivät tutkien poikien touhuja, kun taas Albert viettää suurimman osan ajastaan portaiden alla nukkuen.
Kun tulee ilta, niin Albertkin rohkaistuu ja alkaa liikkumaan enemmän kun Eemil ei ole koko ajan huutelemassa. Molemat pojat ovat äärimmäisen persoja ruualle ja samantien kun ruokakaapin ovi aukeaa, niin molemat pojat ovat kerjäämässä ruokaa.
Hiukan on kissoillakin vielä totuttelua elämään lapsiperheessä, sillä ennen meille tuloa kumpikaan kissa ei ollut lapsia nähnyt ja siksi nyt alkuun joudutaankin olemaan hiukan enemmän varuillaan, ettei vain pääse vahinkoja sattumaan lasten seurassa. Lisäksi saatiin nyt vihdoin kiinnitettyä lapsiporttikin alakertaan, vaikka eihän se kissoja estä pääsemästä yläkertaan, koska ne pääsevät portaiden kaiteiden välistä, mutta saavatpahan olla rauhassa ilman Eemilin kiusaamista.
Eemil taasen ei ole järin innoissaan portista portaiden alapäässä, sillä nyt Eemilin kulku ylä- ja alakerran välillä ei ole yhtään niin vapaata, mutta eiköhän Emppukin totu porttiin ajan myötä.

Vielä olisi sekä Rievun, että Albertin kastroiminen edessä ja pyytäisinkin, että jos jollakin teistä lukijoista olisi suositella hyviä eläinlääkäreitä pk-seudulta niin kertokaa ihmeessä. Mielellään myös kohtuu edullisia paikkoja saa kertoa.

Loppuun vielä muutama kuva kissapojista:
Riepu ottaa rennosti.


Riepu tutkailee poikien touhuja.

Albert possu.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)