sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Nyt sitten olen virallisesti rouva.

Tämä postaus käsittelee ainoastaan häitä ja minua, eli jos joku haluaa vain poikien ja / tai kissojen kuulumisia lukea, niin skippaa tämä suosiolla.

Perjantaina 28.09.2012 juhlittiin siis minun ja J:n häitä. Mitkään ison budjetin juhlat nuo eivät olleet ja itse vihkiminenkin tapahtui maistraatissa, mutta itse olen onnellinen kun sain kerrankin leikkiä prinsessaa ja pitkään suunniteltu naimisiin meno tapahtui vihdoin.
Aamu alkoi sillä, että lapsenvahtimme ja kaverini tulivat samalla kyydillä meille, jotta kaverini saisi rauhassa aloittaa hiusteni laiton ja jotta aikaa jäisi tarpeeksi myös kahvi-, wc- ja tupakkatauoille. (Ennen tuota olin kumminkin jännityksestä kärsiessäni puunannut koko alakerran, jotten vain stressaisi kaiken onnistumista.) Kun molemat odottamani henkilöt vihdoin saapuivat meille, keitin kahvia ja menin vaihtamaan häämekon päälleni, jottei sen myöhemmin puheminen sotkisi kampausta... (varoitus niille, jotka kuvia tässä postauksessa katsovat, näytin tuossa mekossa hiukan pulleahkolta ja ei, en ole raskaana vaikka tuo mekko sellaisen kuvan antaakin)

Kun kampaukseni oli valmis, aloin laittamaan naamaani kuntoon meikkaamalla, sekä aloin pikkuhiljaa myös keräämään juhlapaikalle vietäviä tavaroita kasaan. Ihme kyllä tällä kertaa meikkini eivät epäonnistuneet kertaakaan, sillä tavallisesti onnistun vähintään kerran levittämään ripsarit pitkin naamaa tai muuta kun yritän meikata vauhdilla. Ainoastaan meikkivoide rajoja jouduttiin korjailemaan pariin kertaan.
Kun vihdoin olin saanut itseni kuntoon, sekä kerättyä melkein kaiken kasaan, aloimme pakkaamaan tavaroita autoon ja lapsenvahtimme alkoi valmistautua siskollensa lähtöön pojat mukanaan, sillä pojat eivät tulleet ollenkaan maistraattiin, ainoastaan juhlapaikalle.
Kävimme vielä läheisessä kaupassa matkan varrella ja että osasikin hävettää kulkea täysin juhlavaatteissa + kampauksessa kaupassa, varsinkin korkokengillä, joilla en osannut kävellä. (en siis tavallisesti käytä ollenkaan korkoja) Tuon kauppareissun jälkeen matka maistraatille jatkui. Kun vihdoin pääsimme perille, totesimme että olimme melkein tunnin etuajassa, joten ei auttanut muu kuin odotella ulkona, jotta kello juoksisi eteenpäin ja pääsisimme vihittäväksi.

Maistraatin pihalla odottelua.
Vihdoin kumminkin päästiin sisälle maistraattiin ja kaikki vieraatkin ilmestyivät ajoissa paikalle. Piti täyttää vielä laput minun ja J:n sukunimistä, jotka meillä on vihkimisen jälkeen, sekä laput siitä, että molempien poikien sukunimet vaihtuivat samalla. Lappujen täyttämisen jälkeen piti odotella vielä hetkinen, että maistraatin työntekijä täyttää vihkitodistuksen valmiiksi ja antoi vihkivälle henkilölle meidän nimet + tiedon siitä, että molemat meistä saa sormukset. (tai mikä henkikirjoittaja se vihkivä henkilö nyt hienolta nimeltään onkaan)

Jalat huusivat hoosiannaa jo hetken päästä, joten istumaan piti päästä odotellessa.
 Päästiin kumminkin pienen odottelun jälkeen vihkisaliin ja vihkivä nainen tuli esittelemään itsensä. (yksi vieraistamme tunnisti naisen samaksi, joka silloin aikoinaan kävi myös vihkimässä BB-talossa ne kaksi asukasta, ihan tällein turhana huomiona). Vihkitilaisuus oli todella lyhyt ja kesti ehkä maksimissaan 5 minuuttia, joten turhan kauaa ei tarvinnut kipua aiheuttavissa korkokengissä seistä, vaikka ylimääräistä seisoskelua aiheuttikin se, että piti odottaa kaikkien vieraiden saavan tarpeeksi kuvia.
Luulin, että vihkiminen maistraatissa olisi kestänyt kauemmin, mutta onneksi se oli vain lyhyt tapahtuma, sillä piti vielä keretä juhlapaikalle mahdollisimman pian siirtämään astiat, ruuat ym. sisälle ja paikalleen. Juhlapaikkana meillä siis oli eräs pieni karaokeravintola, jossa olen ollut joskus töissä (ja olen edelleen hyvin satunnaisesti).

Juhlapaikalle päästyämme henkilökunta oli jo aloittanut paikan koristelun ja omasta mielestäni koristelu oli todella kiva. Erityiskiitoksen voisin osoittaa kumminkin eräälle kyseisen paikan asiakkaalle, joka täysin pyytämättä ja tuntematta minua tai J:tä oli käynyt omalta puutarhapalstaltaan keräämässä erilaisia kukkia pöytäkoristeiksi, ostanut koristekiviä ja simpukoita pöytiin, sekä käynyt tutulta kukkakaupan omistajalta lainaamassa kukkaruukkuja pöytiin. En olisi ikinä uskonut, että täysin tuntematon ihminen tekisi noin ison työn koristellakseen juhlapaikkaa, varsinkaan kun ei itse juhliin osallistu.
Kun kaikki oli melkein valmista, tajusin toisen ruokasalaateista jääneen kotiin, jääkaappiimme. Meinasin jo alkaa stressaaamaan, kunnes hiukseni laittanut kaverini suostui lähtemään hakemaan sitä. Kiitoksia siis siitä, olisin meinaan stressannut hiukset päästäni, jos salaatti olisi jäänyt jääkaappiin.

Hääpuku kokonaisuudessaan.

Kampaus.
Itse juhlat onnistuivat omasta mielestäni enemmän kuin hyvin ja vieraatkin kehuivat juhlien onnistuneen (tai siis ne, jotka ylipäänsä sanoivat mitään juhlista). Varsinkin erään sukulaiseni kehut juhlista oli kiva kuulla, sillä saman henkilön olin kuullut sanovan hyvin monista hääjuhlista ainoastaan negatiivista. Tuon kyseisen sukulaisen mielestä parasta oli kuulemma se, ettei juhlissa ollut mitään rutiininomaista ja pakollista ohjelmaa, vaan jokainen sai istua ja jutella missä halusi, sekä kenen kanssa vain halusi. Ainoa ns. rutiininomainen juttu oli kun minut siepattiin naapurikapakkaan siksi aikaa, kun J keräsi taksirahoja vierailta lunnaiksi.
Kokonaisuudessaan nautin päivästä ja odottelen nyt, että vaikka pikkuveljeni tai pikkusiskoni löytäisi itselleen sen oikean ja menisi naimisiin, jotta olisi jälleen hyvä syy juhlia iloisia juhlia.

Ja jos jotakuta kiinnostaa, että mitä meillä oli tarjottavana, niin tässä lista ns. jälkihuomautuksena:
Savukinkku-paahtopaisti ruokasalaatti
Kylmäsavulohi ruokasalaatti
Fazerin vadelma levykakku
Fazerin mansikka levykakku
Rukiisia karjalanpiirakoita + munavoi
Sämpylöitä
Keksejä
Kahvi
Tee

Ei siis mitään ihmeellistä tarjottavaa, mutta kuten jo sanoin alussa, niin häät olivat pienen budjetin ja eipä vieraita näyttänyt haittaavan, vaikka tarjolla ei ollut mitään "oikeaa ruokaa" ja noistakin jäi yli vaikka kuinka paljon, joten uskaltaisin väittää, ettei kellekään jäänyt ainakaan nälkä.

torstai 20. syyskuuta 2012

Nickelback ja arvonnan voittajat.

Kameran linssisuoja.
Ihan ensimäiseksi mainitsen, että tämän postauksen kuvitus on Eemilin käsialaa kun herra nappasi kameran ja tyhjensi kameran akun valokuuvamalla.

Riepu Eemilin perspektiivistä.
Ja toisena asiana arvonnan voittajat. Tuo arvontahan ei kauhesti osallistujia kerännyt, ihan niinkuin arvelinkin ja osallistujia oli loppujen lopuksi tasan kaksi, jotka molemat voittivat liput. Eli onnea: Henssu ja maruska. Molempiin on otettu yhteyttä henkilökohtaisesti alkuviikosta ja toinen lippu on päässyt jo postiinkin, toisen voittajan osoitetta vielä odotellaan.

Leikkihuone ja vieraspatja.
Toisena asiana voisin kertoa aivan mahtavasta Nickelbackin keikasta sunnuntaina, jossa olin äitini kanssa. Bändin nimi oli entuudestaan kohtuu vieras ja vaikka olin nimen kuullut, en vain yksinkertaisesti osannut sitä yhdistää biiseihin. Kumminkin kun äitini kuuntelutti kyseisen bändin biisejä minulla, niin osasin havainnollistaa, että kyseessä olikin ihan tuttu bändi. Alunperinhän tuonne keikalle piti lähteä pikkusiskoni, mutta koska siskolleni tuli esteitä, niin lähdin mukaan. Vitsailtiinkin äidin kanssa, että kyseessä oli ns. polttarit (tuosta lisää vähän alempana tässä postauksessa).
Mutta siis Hartwall Areenalla ollut ja loppuunmyyty keikka oli aivan mahtava. Tykkäsin bändin laulajan huumorista, jota laulaja heitti aina välillä ja biiseissäkään ei ollut mitään valitettavaa. Tykkäsin myös lämppäribandistä (Daughtry), jonka musiikki oli myös ihan kuunneltavaa.
Ainoa mikä keikalla risoi, oli vieressäni istunut 50+ ikäinen eukko, joka oli ilmeisesti nauttinut muutaman oluen liikaa ennen keikkaa ja heilui koko keikan ajan niin, että eukon kyynärpäät olivat minun suussani, kyljessäni, kyynärpäässäni ym koko ajan. Lisäksi poistuessaan eukko nojasi koko painollaan kaikkiin jotka ohitti ja keikkaa ei tosissaan ollut mikään nautinto katsoa oma kyynärpää ylhäällä, jottei eukko pääse hutkimaan käsillään. Ja siis tuon eukon mieskin lähti lätkimään 5min keikan alkamisen jälkeen, koska ei kestänyt vaimonsa heilumista...
Onneksi oli hyvä bändi, muuten olisin lähtenyt lätkimään tuon naikkosen vuoksi.

Leikkiperuna ja Ressu.
Niin ja kun tuossa edellisessä jakeessa kerroin, että oltiin äitini kanssa naureskeltu, että keikka oli polttarit minulle niin tosiaan, olemme J:n kanssa menossa naimisiin 28.9 perjantaina, eli vähän päälle viikon päästä. Itse vihkitilaisuus on maistraatissa ja sen jälkeen on hääjuhla. Jännittää niin pirusti, mutta onneksi vähän päälle viikon päästä jännitys on ohi.
Onneksi äitini on myös auttanut ihan mielettömästi hääjärjestelyissä ja mm. tilannut tarjottavat ym. Onneksi eräs kaverini tulee tekemään hääkampaukseni, jotta en joudu sen kanssa stressaamaan... Jonkinlaisia kuvia hääjuhlasta on varmaan tulossa tännekin sitten. Ja veikkaan, että jos vielä kirjoitan ennen hääjuhlaa, niin kirjoituksissa vilahtelee jännitykseni. Luojan kiitos emme alkaneet suunnittelemaan häitä jotain kahta vuotta aikaisemmin, sillä olisin kuollut stressiin ja jännitykseen. Nostan kyllä hattua niille, jotka pystyvät stressaamaan jopa pari vuotta ennen häitä.

Väsynyt pikkuveikka.
Nyt kumminkin voisin lähteä siivoamaan ja vahtimaan ettei Eemil piirrä taas seinille. Kirjoittelen taas myöhemmin lisää.

Ja toinen kuva väsyneestä pikkuveljestä.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Väsymystä ja äitiriippuvuutta

Eemilin uudet syysvaatteet. Ja pikkumies mökötti, koska tarhaan lähtö hidastui äidin valokuvausinnon vuoksi.
Väsyttää ja väsyttääkin niin paljon että hyvä kun hereillä pysyn. Veeti siis valvottaa edelleen öisin tuon hampaiden teon takia ja itse en edelleenkään ole tottunut heräämään tunnin - kahden välein. Mikään ei auta tuohon yölliseen heräilyyn, ei hyssyttely, sylissä rauhoittelu, silittely tai mikään mukaan, paitsi jääkylmä vesi. Pakko kai se on myöntää itselleni, että asetin liian suuret tavoitteet ja toiveet unikoulun toimimiseen ja nyt petyin kun unikoulu ei vaikuttanutkaan yhtä helposti kuin Eemilillä silloin kuin oltiin ensikodin unikoulussa... Kokeilen uudelleen, kun Veetin pieni syysflunssan alku on parantunut ja hampaat tulleet kokonaan läpi, nyt sitä on ihan turha edes yrittää oman jaksamiseni uhalla.

Väsynyt pikkumies ulkoilemaan lähdössä.
Niin ja omia hermojani koettelee myös Veetillä alkanut äitiriippuvuus. Koko ajan pitäisi olla näkyvissä ja edes vessaan en saa mennä ilman Veetiä. Isi ei kelpaa lohduttajaksi, syöttäjäksi tai miksikään muuksikaan. Muistan kyllä, että Eemilillä oli samanlainen vaihe jossakin vaiheessa, mutta ei muistaakseni yhtään noin pahana. Tai sitten melkein kolme vuotta jatkuneet pätkittäiset yöunet sumentavat muistiani, tai aika kultaa muistot niinkuin sanotaan. Eniten odotan tällä hetkellä sitä, että pääsen edes vessaan yksin, ilman että täytyy odottaa Veetin menevän päiväunille ja onneksi tiedän, että tämäkin vaihe on vain väliaikainen ja loppuu aikanaan. Sekä onneksi nuo lapset ovat suurimman osan päivästä mitä ihanimpia, joten pienet ärsytyksetkin haihtuvat siinä vaiheessa kun Eemil näyttää olevansa avulias lapsi ja huolehtiva isoveikka Veetille. Samoin kuin se, että Veeti syö omatekemäni soseet enemmän kuin mielellään, tai nauraa kun leikin poikien kanssa, piristää kummasti ja saa univelat unohtumaan.

Kieli keskellä suuta (kirjaimellisesti :D) keskitytään pystyssä pysymiseen.
Ja tosiaan, kuten jo aikaisemmin mainitsin, niin Veeti on oppinut seisomaan tukea vasten. Ja sen kyllä huomaa kuhmujen ja mustelmien lisääntymisen muodossa. Veeti kun nousee seisomaan kirjaimellisesti kaikkea vasten, mm. sohvaa, portaita, lapsiporttia, laatikoita, ovia, imuria ym. ja sitten kun esimerkiksi imuri ei pysykään paikalaan, pikkumies mätkähtää suoraan takaraivolleen ja kuuluu kamala huuto. Pitää varmaan kohta hankkia Veetille pyöräilykypärä seisomisharjoituksiaan varten, jottei pikkumiehen pää ole kohta vain yhtä isoa kuhmua. Hassua on kylläkin edelleen se, ettei Veeti vieläkään osaa nousta istumaan makuuasennosta (vaikkakin välillä osaa seisoma-asennosta mennä istumaan), eikä Veeti edelleenkään osaa kontata (Veeti on ottanut nyt max kahta - kolmea konttausaskelta kerrallaan), vaikka Eemil oppi nuo molemat taidot kohtuu paljon ennen seisomaan oppimista. Huomaa kyllä hyvin, että kuinka erilaisia lapset ovat ja kuinka eri aikoihin kaikki opitaan.
Hyvä esimerkki tuosta eri aikaan oppimisesta on myös se, että kaverini tyttö, joka täytti pari kuukautta sitten kaksi, osaa jo laskea viiteen, osaa nimetä värit, osaa muutamia lastenlauluja ulkoa, osaa nimetä todella monia eläimiä + kertoa miten ne ääntelevät, osaa nimetä kaikki Muumihahmot ym ja itse en voisi kuvitellakaan Eemilin osaavan moisia vielä. Samoin kun saman kaverin poika, joka on Veetiä viikon nuorempi, osaa jo kontata, nousta istumaan, ottaa muutamia askeleita tukea vasten, sekä osaa sanoa "äiti". Itse en myöskään osaisi edes kuvitella, että Veeti sanoisi vielä yhtäkään selkeää sanaa vielä vähään aikaan. No, mutta ei saa vertailla ja itse olen tyytyväinen omien poikieni kehitykseen ja niin kauan kun ei neuvolassakaan ilmene mitään poikkeavaa, niin en jaksa edes huolestua.

Eemil kyllästyi totaallisesti kun yritin kuvata syysvaatteita.
Loppuun vielä hiukan kissojen kuulumisia. Kissat tappelevat iltaisin ihan mielettömän paljon ja ruokakupillakin murisevat toisilleen. Todellakin jaksan ihmetellä kun ei edellisessä kodissa mukamas ollut minkäänlaista ongelmaa kissojen välillä ja kissatkin ovat kuulemma vaan leikkineet niinkuin veljesten kuuluisikin. En vaan jaksa millään uskoa, että tuo tappelu olisi alkanut vasta meillä. Onneksi kummallekaan ei ole vielä sattunut mitään ja kisut lopettavat tappelun aina siihen kun niitä kieltää. Ei siis tarvitse onneksi katsella karvojen pöllyämistä koko iltaa...
Kissat ovat myös alkaneet entistä enemmän sopeutumaan Eemiliin ja Veetiin. Nykyisin molemat kisut menevät ihan vapaaehtoisesti kerjäämään huomiota varsinkin Eemililtä ja hyvin usein varsinkin Riepu parkkeeraa Eemilin syliin ottamaan rapsutuksia vastaan. Myös Eemil on alkanut rauhoittumaan kissojen seurassa ja enää Eemilin käytös ei ole jatkuvaa kissojen jahtaamista, eikä väkipakolla silittämistä. On kyllä ollut aivan ihana seurata sitä, että miten sekä kissat, että lapset nauttivat toistensa seurasta ja jaksan elätellä toivoa, että kun aikaa kuluu hiukan enemmän, niin kissat ja pojat olisivat keskenään hyviä "kavereita", eli yhteiselo alkaisi sujumaan täysin ongelmitta.

Jos nyt kumminkin lopettaisin tämän tarinoimisen tähän, ettei juttu ala liikaa rönsyilemään aiheesta toiseen ja tulen jatkamaan taas myöhemmin kun on jotain kerrottavaa.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Arvonta.

Järjestän arvonnan jossa palkintona on kaksi kappaletta lippuja Odotus & Vauva messuille, jotka ovat 29.-30.9. Molemat liput voittaa eri henkilö, joten kahdella on mahdollisuus voittaa 15 euron arvoinen lippu kyseisille messuille.

Yhden arvan saat kertomalla miksi juuri sinun pitäisi voittaa kyseiset liput?
Toisen arvan saat jos olet liittynyt blogini lukijaksi ja kolmannen arvan jos mainostat tätä arvontaa blogissasi (muistathan laittaa linkin postaukseen, jossa mainostat tätä arvontaa).
Mainitsethan myös monellako arvalla osallistut.

Muistattehan laittaa mukaan sähköpostiosoitteenne, tai muun tunnisteen joilla saan yhteyden voittajaan.

Aikaa osallistumiseen on sunnuntaihin 16.9.2012 kello 12.00 saakka, jonka jälkeen otan voittajaan mahdollisimman pian yhteyttä.

Kissojen ell käynti + muita kuulumisia.

Veeti taiteilee portaita vasten.
Unikoulusta en jaksa enää edes raportoida, kun nyt jo mennyt yli viikko ja Veeti ei edelleenkään nuku öitänsä. Maitoa en ole ensimäisen unikouluyön jälkeen antanut yhtään, mutta silti tuo pikkumies herää sitä vaatimaan. Vettäkin olen antanut vain vähän ja senkin vain Veetin flunssan takia. En meinaan viitsi räkäistä ja yskivää lasta huudattaa koko yötä, ilman että antaisin edes vettä. Unikoulu raportointi jää siis toistaikseksi tähän, mutta kerron kyllä jos muutosta yöunissa ilmenee.

Riepu ulkoilemassa
Veetikin oppi vähän aikaa sitten seisomaan tukea vasten. Tai no, olisiko ollut viime viikon keskiviikko vai torstai, kun Veeti seisoi pinnasängyssään kun heräsin. Nyt pikkumies nousee seisomaan ihan kaikkea vasten ja kaatumisiakin on tapahtunut ihan kohtuullisesti. Onneksi osaan kumminkin olla jo stressaamatta pienistä kolhuista, toisin kuin Eemilin ollessa pieni, meinasin saada sydänköhtauksen kaikesta. Istumaan Veeti ei edelleenkään osaa itse nousta, eikä Veeti myöskään konttaa vieläkään, mutta eiköhän nekin taidot sieltä jossakin vaiheessa tule. En jaksa edes huolestua, onhan Veeti vasta 8,5kk ja seisomaankin nousee jo, niin kyllä ne muutkin taidot sieltä hitaasti, mutta varmasti tulevat.

Mikä siellä meni?
Kuvien puolesta tämä postaus on aika kissakuvapainotteinen. En meinaan ole pojista niin paljoa ottanut julkaisukelvollisia kuvia, mutta aina välillä on kiva laittaa postauksiin jotain väriä. Ja olihan minulla kissoistakin kerrottavaa. Meillä oli siis maanantaille varattu rokotusaika Nuottaniemen eläinlääkäriin (tai alunperin piti ottaa mikrosirutkin, mutta tulin toisiin ajatuksiin, koska eiväthän kisut edes ulkoile tai muuta, niin en usko niiden olevan tarpeelliset tällä hetkellä, katsoo niitä sitten myöhemmin). Onneksi J heitti minut ja kissat autolla eläinlääkäriin, koska olisin eksynyt alta aika yksikön sinne Nuottaniemen pientaloalueelle. Alue ei nimittäin näyttänyt alkuunsakkaan siltä, että sielä olisi eläinlääkäriä ollut, mutta ihan oikeaan paikkaan navigaattori meidät kumminkin ohjasi.
Eläinlääkäri oli siis asuintalon yhteydessä ja odottelimme hetken aikaa ulkona, sillä olimme aika reippaasti etuajassa. Pian kumminkin eläinlääkäri tulikin jo paikalle ja pääsimme sisälle. Ensin eläinlääkäri tutki Riepun (silmät, korvat, turkin, polvet, sydämen, sekä painon) ja Riepu sai kehuja kunnostaan, sekä luonteestaan, joka ei kuulemma ollut alkuunsakkaan kissamainen, vaan enemmänkin koiramainen. No, tämänhän me jo tiesimmekin. Riepun paino oli 4,4kg, eli ihan hyvän kokoinen kolli kyseessä, painoa ei vain saa tulla yhtään enempää. Rokotusten pistäminenkin meni hyvin.
Seuraavana eläinlääkäri tutki samat asiat Albertilta ja Albertkin sai kehuja kunnostaan, mutta luonne oli kuulemma hyvin paljon kissamaisempi kuin Riepulla. Albert ei meinaan ollut alkuunsakkaan samaa mieltä tutkimisesta, vaan herra olisi mielummin lähtenyt tutkimaan eläinlääkärin huonetta. Painoa Albertille oli kertynyt 4,9kg, mutta sekään ei kuulemma ollut yhtään liikaa, sillä Albert on rakeenteeltaan todella paljon tanakampi kuin Riepu. Silti painoa ei saa tulla yhtään enempää.
Kokonaisuudessaan tuosta eläinlääkärireissusta jäi hyvä mieli ja kun tulee aika kissapoikien leikkautukselle, niin menemme ehdottomasti samalle eläinlääkärille. Niin mukava nainen oli kyseessä.

Maistuupa nurmikko hyvältä.
Mitään ihmeempiä ei oikeastaan ole tapahtunut ja synttärinikin tuli vietettyä selvinpäin J:n isällä maalla. Ihan kivaa oli ja kaikkein ihaninta oli nukkua täydessä hiljaisuudessa ilman minkäänlaisia häiriöitä. Tai no, olihan se aika ihanaa kun ruuatkin sai valmiina ilman omaa työpanosta ja valmiiseen ruokapöytään oli aivan ihana päästä. Varsinaista hermolomaa siis tuo matka.


Ja nyt kun juttu kerran rönsyilee muutenkin aiheesta toiseen, niin voisin mainita, että Eemilin sanavarasto on alkanut yhtäkkiä karttumaan ihan mielettömästi. Vaikkakin, eihän Eemilin puhe ole vielä ihan täydellistä, mutta olen ihan yllättynyt, kuinka puhe alkaa täysin yllättäen lisääntymään. Muutamia uusia sanoja ovat mm. "kira" (kirahvi, Eemilin tärkein unilelu), "pupu" (oikeasti Veetin unirätti, mutta Eemilin omittua sen, siitä tuli Eemilin toiseksi tärkein unilelu), "voi" (Eemil ilmoittaa yleensä tuon kun on itse käynyt hakemassa leipää ja haluaa voita päälle), "nammiia" (tarkoittaa mitä tahansa makeaa), "kikka / miau" (kissa), "aai" (Albert), sekä muutamia nimiä ja muitakin sanoja on alkanut tulla ihan kamalasti. Siitä se puhe siis lähtee pikkuhiljaa kehittymään.

Albert piileskelee vaunujen alla.
Ja muistattehan käydä kurkkimassa silloin tällöin tuota myytävät-välilehteä. Tänään juuri lisäilin vähän uusia tavaroita ja illalla yritän keretä jatkamaan. Kaikkea en siis ole todellakaan vielä kerennyt lisäämään.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Uusi välilehti.

Loin siis uuden välilehden, jonne laittelen myytävää tavaraa nyt kun on juuri kaappien siivous meneillään. Iltaan mennessä yritän saada kaiken lisättyä, mutta jos vielä jää lisättävää niin sitten kerron (tai ainakin yritän muistaa kertoa) blogissa kun uutta tavaraa on lisätty.

(ja varsinaisen kuulumispostauksen yritän keretä tehdä huomenna viimeistään).