torstai 28. heinäkuuta 2011

Päivittelyä.

Aina välillä tulee tunne, että haluaa päivitellä tätä blogia, mutta en varsinaisesti edes tiedä onko minulla mitään kirjoitettavaa. No, taas tuli tälläinen tunne ja päätin tulla purkamaan kirjoituksen haluni tänne.

Maanantaina pitäisi Eemilin aloittaa ryhmäperhepäivähoitajalla ja hiukan jänskättää, että pääseekö poika aloittamaan kun ei ne sopimuspaperit ole vieläkään postilaatikosta kolahtanut, vaikka niiden piti olla perillä jo ennen ryhmiksen + tämän alueen päivähoitovastaavan lomalle jääntiä, no eipä ole näkynyt. Vaikka papereita ollaan odotettu jo kohta 1,5kk. Pitää siis maanantaina soittaa heti oman aamuneuvolani jälkeen ryhmikseen ja kysyä, että mitenkäs tehdään, saanko viedä Eemilin hoitoon niin kuin alunperin päivähoitovastaavan kanssa sovittiin aloituspäiväksi, vai tullaanko vain pariksi tuntia tutustumaan hoitopaikkaan. Ja jännittää, kun ei yhtään ole tietoa mitä hoitopaikkaan pitää pojalle pakata mukaan...? Ilmeisesti ainakin oma vaippapaketti, unirätti + vaihtovaatteet, mutta muusta ei ole sitten tietoa... No, kaipa sekin selviää maanantaina sinne soittamalla.

Eilisestä sen verran, että käytiin kaverini + Eemilin velipuolen W:n kanssa Kaivarissa ihastelemassa benjihyppääjiä ja samalla itse muistelin kaiholla viime vuotista hyppyäni 150metristä. Pakko päästä ensi vuonna taas hyppäämään, oli se sen verran ihana kokemus, vaikka koko kroppa tärisikin vielä 30min hypyn jälkeen...
Muutama kuva eiliseltä.

Ensin istuttiin kiltisti nurmikolla:

Kunnes todettiin, että pikkuherra olikin istunut linnunkakkaan ja siirryttiin rattaisiin syömään eväitä:

Sitten tajuttiin, että isossa kaivurissa olikin kauniin pinkki kori, josta ainakin äidin selitysten mukaan ihmiset hyppäsivät alas:

Ja sitten alkoikin jo hyppijöiden katselu kyllästyttämään ja piti päästä rattaista pois:

Hyvin maistui kyllä Eemilillekin uni tuon reissun jälkeen ja harvinaista kyllä, herra nukahti alta viiden minuutin saatuaan iltamaidon ja mentyään sänkyynsä. Koko yö nukuttiin hyvin ja herättiinkin vain yhden kerran, tavallisen kahden-viiden kerran sijasta... Nyt on kyllä muutenkin muutama yö putkeen mennyt hyvin vain yhdellä heräämisellä, joten toivotaan että heräämiset jäisivät nyt vain tuohon yhteen tai jopa loppuisivat pikku hiljaa kokonaan...

Ihan pakko lisätä vielä fiilistelyvideo viime vuotisesta benjihypystäni, suosittelen kyllä samaa kokemusta kaikille joilla on korkeanpaikankammo. Katoaa kyllä kaiken maailman kammot siinä samalla, kun alas ei pääse muuta kuin hyppäämällä. Ja onhan se vapauttava olo sekin, että tietää voineensa voittaa oman pelkonsa.

No, pakko kai se on tämä kirjoitus lopetella, kun en oikeastaan mitään kirjoitettavaa keksi.. Palaillaan asiaan varmaan viimeistään maanantain neuvolan jälkeen kun tulen neuvolakuulumisia kertomaan. Ja viimeistään silloin yritän saada myös päivitetyn mahakuvan tänne.

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Helteet saisi jo loppua...

Jep, eli hiukan päivityksiä kuulumisiin ajattelin tulla kertoilemaan... Perjantaina siis tosiaan oli ultra ja silloin viikkoja oli kasassa 20+5. Kaikki oli vaavilla hyvin ja ultraaja ei uskaltanut varmaksi sanoa kumpaakaan sukupuolta, vaikka hiukan enemmän ehkä poikaan uskoi. Itse siis luotan nyt siihen, että poika tulee ja uskallan Eemilin vanhat vaatteet pestä jo valmiiksi lipastoon. Niin ja Kääpiön koko vastasi viikkoja 21+1, eli hiukan yläkäyrillä mennään koon kanssa, vaikka varhaisultrassa viikot laskivatkin parilla päivällä. Ultrakuvan laitan tännekin, kunhan jaksan siitä kuvan ottaa ja lisätä koneelle.
Ultraaja Jorvissa oli aivan superkiva ja nainen kertoili kaiken todella tarkkaan ja hartaasti, kun Eemiliä odottaessa totuin siihen, ettei lääkärit / ultraajat turhia höpötelleet, mutta tämä nainen oli kyllä paras kaikista joita eteeni on sattunut.

No, perjantaina menin sitten illaksi karaokeen vetämään karaoken pomoni tyttären 18-vuotis synttäreille ja ei se keikka ollut yhtään niin kamala kuin luulin. Ainoastaan kapakan sisälämpötila (34 astetta koko illan) ja ilmastoinnin toimimattomuus aiheuttivat pientä huonoa oloa illan aikana... Töistä pääsin puoli kaksi yöllä ja ai että kun uni maittoi kotona. Loppujen lopuksi menin sitten lauantainakin töihin, kun lapsenvahdin armottoman metsästyksen jälkeen saatiin vihdoin lapsenvahdiksi J:n ex.tyttöystävä ja Eemil meni siis velipuolelleen yökylään. Hyvinhän siellä oli kuulemma mennyt ja sunnuntaina kun haettiin poika, niin Eemil ei olisi millään halunnut lähteä kotiin...

Muuta ihmeellistä ei oikeastaan olekaan tapahtunut, paitsi että turpoan jatkuvasti vain lisää ja lisää ja alan oikeasti tuntemaan itseni hiukan ryhävalaaksi. Hassuinta on, että täysin tuntemattomat ihmiset kyselevät viikkoja ja kun kuulevat ne, niin epäilevät ettei vatsassa olisi vain yhtä vauvaa. Onneksi itse tiedän, että vain yksi vauva majailee vatsassa ja että vatsan "suurehko" koko saattaa johtua myös niistä edellisistä raskauskiloista joita oli jäljellä. Ja vatsahan kasvaa kuulemma aina seuraavassa raskaudessa nopeammin, kun on vatsanahka jo valmiiksi venynyt jonkin verran...
Niin ja Kääpiön liikkeetkin tuntuvat nykyisin päivittäin, vaikka aina ei olekaan niin mukavaa kun pikkuherra monottaa rintalastaa tai sisäelimiä. Muutenhan nuo liikkeet on ihana tuntea, kun tietää herralla olevan kaiken hyvin silloin.

Mutta juu, nyt suihkuun ja syömään lettuja iltapalaksi, jos vaikka J saisi Eemilin nukutettua suihkuni aikana. Ja jos vaikka Eemil suostuisi nukkumaan edes kohtuu hyvin tästä hiostavasta säästä huolimatta...

torstai 21. heinäkuuta 2011

20+4

Koska en mitään kuvaavaa otsikkoa yleiselle päivitykselle keksinyt, niin antaa nyt olla raskausviikkojen otsikkona... Eipä kai mulla ollut mitään oikeaa kirjoitettavaakaan, pakko vain päästä purkamaan jännitystä huomista kohtaan kun on rakenneultra. En edes tajua, miten ultra voi nyt jännittää niin järjettömästi, kun Eemiliä odottaessa kumpikaan ultra ei jännittänyt yhtään... No, toivottavasti saan huomenna tietää myös sukupuolen, niin pääsee shoppailemaan Kääpiölle kaikenlaista ja tietää vähän, että kannattaako noita Eemilin vanhoja vaatteita edes pestä käyttöön.
Huomenna pitäisi myös töihin mennä taas illaksi. Nimittäin juontamaan karaokea 60:nelle 18-19-vuotiaalle yksityistilaisuuteen. Hiukan ehkä jännittää mennä töihin pomon tyttären synttäreille, mutta toisaalta taas onneksi kukaan noista vieraista tuskin ihan mikään ammattilainen karaoken suhteen on, niin ei minunkaan tarvitse ottaa kauheita paineita säätöjen oikein menosta.
Saapa myös nähdä, palaako pikkusiskollani taas hermot lapsenvahtina oloon, kun J:kin on tulossa samaan tilaisuuteen töihin toimimaan Texas Hold'em jakajana.

Öm, eipä tässä kai mitään asiaa oikeastaan ollutkaan... Tai luulin, että kirjoitettavaa olisi ollut enemmän, kunnes aloitin kirjoittamaan, niin asia loppuikin kuin seinään.
No, pakko kai se on alkaa siivoilemaan hiukan, kun tänään tulee kaksi mahdollista hoitokoiraa käymään illalla, jos vaikka kys. koirat tulisivat ensi kuussa pariksi päivää hoitoon. Toivotaan, että ensi tapaaminen Eemilin ja toisen koiran Chencon kanssa menee hyvin, kun Chenco ei vissiin ole pahemmin lapsia nähnyt aikaisemmin. Ja Eemil kun tuppaa koiria rakastamaan välillä hiukan liikaakin.

Mutta, jatkan juttua vaikka huomenna rakenneultran jälkeen :)

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Annetaan tyrnin taimia.

Jos siis joku oman pihan omistava ja tyrnistä pitävä tätä blogia lukee, niin tervetuloa hakemaan tyrnin taimia meidän pihalta Espoosta.

Taimia noin 10kpl, kun tuo tyrni leviää pienen roskakasvin tavoin (uhkaa vallata koko pihan -.-) ja taimilla korkeutta ehkä n. 5-30cm...

Laittakaa vaikka mailia mhaavisto1@gmail.com jos taimet kiinnostavat, niin keskustellaan lisää. Ja ainoa ehto noiden tyrnien saamiselle tosiaan on, että kaivaa itse tuolta pihalta ylös.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Rv 20+0

Mitään kummempia muutoksia ei oikeastaan ole missään tapahtunut, mutta ajattelinpa tulla päivittelemään kuulumisia hiukan... Tänään siis alkoi raskauden puoliväli, eli viikko 20 ja en voi muuta kuin kauhistella, että kuinka äkkiä se aika loppujen lopuksi meneekään. Eemiliä odottaessa tuntui, ettei aika mene yhtään eteenpäin, mutta nyt nämä viikot vain humahtelee eteenpäin, ilman että sitä edes kerkeää tajutakkaan... Kääpiö on alkanut liikkumaan huomattavasti enemmän ja nyt tunnen jo melkein päivittäin liikkeet, parhaiten silloin kun maltan olla paikoillani pidemmän aikaa.

Niin ja mahakuva viikolta 19+3.
Onhan tuo maha ihan kiitettävästi kasvanut, ainakin omasta mielestäni ja vaikkei mahan koko ihan realistisesti ajateltuna ole edes valtava, niin alan jo pikkuhiljaa tuntea itseni aivan valaaksi, kun tuntuu ettei mikään vaate mahdu enää päälle. Mutta toisaalta taas rakastan raskausvatsaa niin paljon, että sen pallon voisi pitää tuossa ihan huoletta synnytyksen jälkeenkin, vaikkakin ilman niitä raskausoireita ja ilman että se vauva putkahtaisi sieltä ihan niin äkkiä.
Mahan koon kasvun huomaa myös hyvin siitä, että kun olin pe + la illat karaokea juontamassa entisessä lähiräkälässä, niin jokainen vähänkään vieraampi asiakas (joka ei siis vielä raskaudestani tiennyt) oli kysymässä, "Odotatko sä vauvaa?", "Mikä viikko menossa?" "Milloin on laskettu aika?" yms. Eikä tuossa kyselyssäkään mitään vikaa ole, mutta se inhottaa kun joku täysin tuntematon viinalta haiseva juntti tulee lääppimään vatsaa ilman lupaa, aivan kuin kaikkien raskaana olevien vatsat olisivat jotain yleistä omaisuutta. Onneksi osaan ja myös saan ärähtää asiakkaille, jos liian läheisiksi alkavat käydä...
Muuten töissä meni jälleen ihan hyvin, kun tuo karaoken juontaminen on kumminkin sen verran rentoa puuhaa ettei selkäkään pääse kipeytymään pahemmin. Ainoastaan väsymys alkoi hiukan ennen kahtatoista puskea läpi, mutta siitäkin selvittiin venyttelemällä hiukan ja Pepsiä juoden. Puoli kaksi kun pääsin töistä, niin olinkin jo aivan valmis nukkumaan.

Ainiin ja ultrakuvankin voisin laittaa tänne näkyville viikolta 11+1.
Hiukan on epäselvä kuva, mutta kuvia en saanutkaan mukaan kuin kaksi kappaletta ja toinen oli vielä huonompi kuin tuo. Siinä näkyi koko kohtu + vauva ihan pienellä ja alla näkyi sydänkäyrä. Toivotaan nyt, että perjantaina olisi ultrassa kaikki hyvin ja mahdollisesti saisin jopa tietää sukupuolen... Hiukkasen ehkä tuo sukupuolen kysyminen jännittää, kun omalla tavallaan toivoisi vauvan olevan tyttö (jotta lapset olisivat molempia sukupuolia), mutta toisaalta taas toivoisin vauvan olevan poika, jotta siitä olisi kasvaessaan ehkä hiukan enemmän seuraa Eemilille. Molemat sukupuolet ovat kumminkin tähän talouteen toivottuja ja vaikka alkuraskaudessa minulla olikin aivan tyttöolo, niin nyt tunne on vaihtunut poikaoloon. Jos nimittäin tyttö tulisi, niin se olisi ensimäinen laatuaan koko J:n puolen suvun miehien lapsista.

No, mutta voisin pikkuhiljaa lopettaa tämän jaarittelun ja jatkaa myöhemmin.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Ulkoilua ja Viron reissusta.

Tänään siis tosiaan käytiin uimassa tuossa lähilammen rannassa. Ja kuten kuvasta näkyy, niin Eemilkin nautti täysin siemauksin illasta rannalla ja vedessä olostakin niin kauan kunnes kaatui vedessä juostessaan. Loppuaika sitten vietettiinkin viltillä istuskellen ja hiekkakakkuja tehden, vuoroin viihdyttäjänä minä, vuoroin isi ja välillä taas eno. Kotona oltiin joskus ysin pintaan kun tuo kävelyaika melkein kolmen kilometrin matkaan arvioitiin hiukan väärin, mutta eipä se ollut paha aika vielä. Kotiin tultua syötiin iltapala, kylvettiin hiekat pois ja mentiin nukkumaan, aika perusilta siis.

Sitten voisin hiukan Viron reissusta kertoa. Laiva lähti siis Katajanokalta klo 11.30 ja olin jo valmiiksi hiukan väsynyt kun Eemil oli taas koko edellisen yön vain hillunut, aivan kuin tajuten että äiti ei ole seuraavaa päivää kotona. No, pyörittiin sitten kaverini kanssa pitkin laivaa ja odoteltiin Tallinnaan saapumista. Tallinnaan kun päästin, niin napattiin ensimäiseksi taksi Kristiine Keskukseen. Vaikka matka oli halpa, niin taksikuski vissiin kusetti meitä. Lähtötaksan piti olla hinnaston mukaan 3,20e ja kilometrihinnan piti olla 0,70e, mutta jotenkin kummasti neljän kilometrin matkan hinnaksi tuli 10e. Edes kuittia ei meinattu saada ja sitä pyytämällä saatiin käsin kirjoitettu kuitti, eikä sitä koneesta printattua joka olisi kuulunut saada. No, eipä jaksettu alkaa väittelemään ja kirottiin koko asiaa keskenämme.
Kristiine Keskuksessa meinasi aika loppua auttamatta kesken. Kerettiinkin siis loppujen lopuksi käymään vain muutamassa kaupassa (joista yhdestä ostin J:lle t-paidan tuliaisiksi) ja sitten mentiin syömään. Ai että toivon, että Suomessa olisi yhtä halpoja ruokapaikkoja joista saisi samanlaista luksusruokaa. Itse söin kunnon pihvin joillakin mausteperunoilla ja Coca-Colan kanssa. Vaikka aluksi katsoinkin annosta pieneksi, niin ainakaan nälän tunteesta ei ollut tietoakaan tuon annoksen jälkeen. Siitä maksettiin lasku ja lähdettiin jatkamaan matkaa kohti Super-Alkoa. Matka Kristiineltä Alkolle maksoi ainoastaan 6e, joka myös kertoo ensimäisen taksikuskin huijanneen... Hinnasto kun oli lähestulkoon sama, parinkymmenen sentin heittoa lukuunottamatta ja matkakin oli ihan maksimissaan vain kilometrin lyhyempi kuin Satamaan.
Super-Alkossa meinasi alkaa jossakin vaiheessa hiukan hävettämään minun ja kaverini ostosten määrä (okei, myönnetään, 80% oli minun ostoksiani tupareita ja kavereita varten ja loput 20% sitten kaverini). Onneksi kumminkin selvittiin pihalle saakka, vaikka epätoivo meinasikin iskeä, että kuinka saan kaljakärryn revittyä laivaan kaikkien muiden juotavien lisäksi. No, sattumalta paikalle tullut taksikuski pelastikin sitten päivän saapumalla siihen ja koska tietenkin luultiin saman taksifirman laskuttavan saman verran kaikissa autoissa, hypättiin kyytiin. Perillä todettiin, että eipä muuten sitten mennytkään ihan tuon meidän logiikan mukaan tuo laskutus. Max. 10min kävelymatkan pituinen pätkä taksilla tuli maksamaan 14,10e ja taksamittari oli ruksuttanut noin 4km (matka todellisuudessa noin 1km) verran kilometrikorvausta. Tuokin tajuttiin vasta kun saatiin kuitti ja oltiin menossa satamaan sisään. No, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis kun ei hinnastoa katsottu ennen autoon nousua ja kun ei ruvettu ja taksissa laskemaan ihmeen suuren summan kilometrimäärää, mutta tietääpähän ainakin ensi kerralla olla tekemättä samaa mokaa.

Takaisin tulomatka sujuikin sitten hikoilua tasoitellessa, tax freessä shoppaillessa, delipaikassa syödessä ja karaokea kuunnellessa. Tax freessä meinasi epätoivo iskeä kun en millään meinannut keksiä Eemilille tuliaisia. Loppujen lopuksi ostinkin sitten rantasetin, jossa tuli nuo kuvassa näkyvät kellukkeet, kumivene ja rantapallo. Kumivene osoittautuikin suureksi hitiksi sitten kotona kun puhallettiin se ja annettiin Eemilin istuskella siellä. Yhtä hauska vaikutti myös olevan kärry jossa nuo tavarat tulivat, sitä kun kiskottiin koko tämä päivä kaikkialla mukana. Kumminkin, oltiin takaisin Katajanokalla joskus klo 20.30 ja J tuli hakemaan minut satamasta, heitettiin myös kaverini kotiinsa. Reissu oli aivan huippu ja oli ihana viettää välillä täysin lapsivapaa päivä hyvässä seurassa. (Vaikkakin selkä on tänään pitkin päivää muistutellut kaljakärryjen kiskomisesta).

Nyt voisinkin alkaa painelemaan nukkumaan, jotta jaksan huomiset tuparit emännöidä. Ainiin ja ensimäiset kunnon potkut tuntuivat tänään Eemiliä nukuttaessa. Oli taas hassu tuntea kunnon potkut vatsassa kun siitä on niin "pitkä" aika kun Eemil vatsassa potkiskeli... Viikkoja siis tänään kasassa 18+5.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Tuntemattomien ihmisten arvostelu.

Mikä ihme teitä ihmisiä oikeen vaivaa kun täytyy anonyyminä tulla huutelemaan aivan järjettömyyksiä ja arvostelemaan minua ja tupakan polttoani, vaikka kukaan ei minua eikä tilannettani tunne? Arvostaisin suunnattomasti enemmän teidän kommenttejanne, vaikka sitten negatiivisiakin jos ne uskallettaisiin kirjoittaa omalla nimellä ja jos niissä osattaisiin käyttää asiallista kieltä. Nyt noiden anonyymien kommenttejen kanssa joita olen saanut, en vain suostu uskomaan että aikuinen ihminen kirjoittaisi niin epäkypsästi.

Edelleen painotan sitä, että en ole millään tavalla ylpeä tupakan poltosta raskaana ollessani, enkä sitä myöskään millään tavalla puolustele, mutta toisaalta taas en osaa hävetä asiaa enkä sitä halua myöskään kieltää. Kieltämällä tai häpeilemällä (ja sitä kautta asian salaamisen) ei ole mitään apua tupakkaan, eikä se myöskään asiaa miksikään muuta. Minulle myös tosiaan on molemmissa neuvoilla, joissa olen käynyt, sanottu että se stressi mikä ainakin minulle tulisi tupakan lopetuksesta on sikiölle huomattavasti pahempi kuin muutama tupakka silloin tällöin. (Samaa on myös sanoneet perhetyöntekijä, sekä sosiaalityöntekijä jotka ovat meillä käyneet Eemilin uniongelmien vuoksi. Ja nyt on ihan turha vetää mitään johtopäätöksiä, että olisimme huonot vanhemmat, sekä perhetyö, että sosiaalityö ovat käyneet meillä MINUN OMASTA PYYNNÖSTÄNI.) Ja ei, en todellakaan polta kuin korsteeni, enkä polta todellakaan mitään askillista päivässä, mitä osa teistä anonyymeistä tuntuu luulevan. Tupakka kun nyt vain sattuu olemaan minulle tapa poistaa ylimääräinen stressi ja tapa rauhoittua jos hermot palaa totaallisesti esimerkiksi väsymyksen vuoksi. Kun menen tupakalle hermojen uhatessa palaa, olen kummasti paljon rauhoittuneempi sen jälkeen ja näin ollen en pura turhautumistani esimerkiksi Eemiliin.
Ja ei, en myöskään polta Eemilin lähellä, niin kuin sitäkin osa teistä näyttää luulevan. Poltan ulkona ja kaukana Eemilistä, joten millähän tapaa tuo tupakan savu Eemiliä haittaa siinä vaiheessa kun poika ei sitä joudu hengittämään? En myöskään tule polttamaan tupakkaa tulevan vauvan läsnäollessa ja tupakan polttoa olen koko ajan vähentänyt entisestään, joten eiköhän sekin lopu jossakin vaiheessa kokonaan ainakin toivottavasti.

Ja edelleen painotan sitä, että onhan se netissä helppo huudella vaikka mitä ja vaikka kenelle, kun omaa nimeään ei ole pakko paljastaa. Mutta kuinka moni teistä anonyymeistä jotka minun blogiini tai kenen tahansa muun blogiin / nettikeskusteluun käytte huutelemassa, olisi valmis sanomaan samat asiat omalla nimellään tai vaikkapa päin naamaa arvostelun kohteelle?

Jos jollakin on vielä tupakasta sanottavaa, niin sanokaa ihmeessä omalla nimellänne, anonyymien arvosteluille en jaksa antaa minkäänlaista painoarvoa, eivätkä ne suoraan sanottuna edes kiinnosta.

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Huh hellettä.

Nyt on vähän jäänyt päivittely vähemmälle selkäsärkyjen ja kuumuuden vuoksi, mutta voisi sitä hiukan laitella tilannepäivitystä.. Eli siis oikeastaan mitään ihmeempiä ei ole tapahtunut, selkä ainoastaan ollut niin kipeä ettei töitä ole voinut tehdä, pakko varmaan kokonaan lopettaa töiden teko tämän raskauden osalta jotten selkää kokonaan riko. Nyt viimeksi kun kävin Jorvin päivystyksessä, niin iskias muuttuikin noidannuoleksi ja nyt on pakko raskauden jälkeen varata aika yksityiselle, jotta saan varmuuden, että mikä selässä oikein on vikana.

Raskauden suhteen ei ole mitään kummempia, maha turpoaa ja kiinteytyy kovaa vauhtia ja näillä helteillä saisin juoda koko ajan, jotta edes osa nesteestä ei muuttuisi hieksi samantien... Että säälinkin niitä, jotka ovat näillä helteillä viimeisillään, muistan itse kuinka hikoilin Eemiliä odottaessasi loppuraskaudesta, vaikka Eemil syntyikin helmikuussa kun oli kohtuu kylmä. Nyt on myös alkanut "mahanvenymiskivut" (joille en oikeaa nimitystä tiedä, mutta oli Eemiliä odottaessakin), eli siis tuntuu että mahanahkaa kiristäisi ihan jatkuvasti ja että se repeäisi kohta. Onneksi sekin muistaakseni helpottui jossakin vaiheessa, kunhan nahka tottuu venymään. Painokin muuten on vain tippunut ensimäisestä ultrasta (yhteensä 3,6kg), mutta niinhän se tippui ensimäisen raskaudenkin aikana aika hyvin ennen puoltaväliä ja nyt on nämä helteetkin jotka pistävät painon tippumaan kun nesteet poistuvat kehosta... Niin ja viikkoja siis nyt kasassa 17+6, hui kuinka äkkiä aika tuntuu menevän, vastahan tein positiivisen testin ja kohta jo puoliväli häämöttää...

Eemilin elämään ei oikeastaan mitään uutta, kovasti koheltaa ja teloo itseään koko ajan johonkin. Viimeisen viikon saldo itsensä telomisessa on kaksi sormea toisesta kädestä palanut (melkein jo parantuneet ja grilliin siis sörkkäisi sormensa), muhkea kuhmu otsassa (kaatui printteripöytää päin juostessaan), erinäinen kasa naarmuja jaloissa (tullut pihalla kontatessa), vissiin muutama kuhmu takaraivossa (kaatuillut mm. juostessaan ovia päin) yms. Kaipa tuohonkin tottuu ajanmyötä, mutta hassu ajatella kuinka noin pieni lapsi saa telottua itseään niin paljon, niin pienessä ajassa... Niin ja helteet rasittavat edelleen pikkumiehen ruokailua, eli syönti on edelleen hankalaa ja syömättömyys kun yhdistetään asunnon yölliseen kuumuuteen, niin yötkin ovat pääasiassa yhtä hulinaa muutamaa hyvää poikkeusyötä lukuunottamatta...

Hiukan omaa napaa tuijotellen, niin odottelen torstaista Viron reissua kaverin kanssa aivan älyttömästi. Ekaa kertaa Eemilin kanssa pääsen oikeasti koko päiväksi pois kotoa ja stressaamasta koti- / työasioita, ilman että tarvitsee puhelimeenkaan vastata hyvän syyn nojalla (liittymäni ei siis Virossa toimi). Pitää vain toivoa ettei mikään ihan järjetön helle iske Tallinnaan juuri sille päivälle, muuten koen lämpöhalvauskuoleman ja hikoilen kaiken nesteen ja kaverini saa soittaa viroilaisia lanssimiehiä pelastamaan minut. No, jos nyt ei kumminkaan, luotan kaverini elvytyskykyyn, lähihoitaja kun on...
Viikon päästä lauantaina sitten tuparit, joita odotan myös. Onneksi sinnekin on tulossa vain kivaa porukkaa, eikä mitään örmyjä... Jaksampahan itse paremmin selvinpäin. Saa sitten nähdä kuinka pahasti valitan sunnuntaina känniääliöitä, mutta sekin on sitten sen ajan murhe.
Nyt suunta kohti viileää suihkua ja sen jälkeen odottelen pikkusiskoa lapsenvahdiksi, jotta päästään J:n kanssa hiukan viettämään vapaa-aikaa. Jatkellaan myöhemmin.