Rv 20+2 ja toinen ultra.

Postauksen kuvitus on Eemilin näkökulma Elma-messuilta, vaikka kys. kuvat eivät mitenkään aiheeseen liitykään.

Lampaita.

Tänään oli siis toisen ultran aika ja kuten varmaan ainakin osa ahkerimmista blogin seuraajista on tajunnut, niin jännitin ultraa ihan mielettömästi etukäteen. Pääasiassa sen vuoksi, että pelkäsin pettyväni sukupuoleen ja niinsanotusti pelkäsin ihmisten kommentteja lapsen sukupuolesta, ne kun eivät kovin kohteliaita ole olleet tähänkään mennessä osalta.
No, lähdin aamulla hyvillä mielin bussilla kohti Jorvin äippäpolia ja kerkesin jopa näkemään ennen ultra-aikaa Jorvissa töissä olevan tuttunikin, jonka kanssa istuin hänen kahvitauon loppunsa Jorvin aulassa. Oli ihan mielettömän kiva jutella ihmisen kanssa, jota ei ole nähnyt hetkeen. Lähdin pian sitten lampsimaan äippäpolia kohti, toiveena että aika voisi olla etuajassa. Turha toivo. Ilmottauduin n. 15min ennen aikaa niinkuin asiaan kuuluikin ja istahdin lukemaan vanhoja naistenlehtiä. Odotin, odotin ja odotin, kunnes oma vuoroni oli vihdoin melkein 30min myöhässä. Ihmekkös aika tuntuikin matelevan.

Alpakoita.

Itse ultraajatäti vaikutti jo heti alkuun ihan mielettömän mukavalta ja kyseli vointiani heti alkuun. Kerroin jo siinä vaiheessa, että tahdon tietää sukupuolen jos se vain näkyy. Ultraaja alkoi ultraamaan ja kertoi todella tarkasti kaikki mitat, sekä kehotti moneen kertaan kysymään jos tulisi mitä tahansa kysyttävää mieleen. Tuntui, että kaiki kerrottiin todella paljon tarkemmin kuin ikinä ennen ultrassa. Siksi tästä käynnistä jäikin erityisen positiivinen kuva, vaikka aika alkoikin myöhässä, mutta parempi superhyvä palvelu ja aika myöhässä, kuin huono palvelu ja aika ajoissa.
Tyypillä oli vatsassa kaikki hyvin ja selvisi sekin miksi en vielä tunne liikkeitä. Istukka nimittäin hengailee etuseinämässä ja vaimentaa liikkeitä niin paljon, että liikkeet alkavat tuntua vasta kun Tyyppi saa lisää massaa ja voimaa liikkeisiinsä.
Syke oli 150 ja kuvaruudulla näkyi todella paljon liikettä, joten ainakin Tyyppi on todella eloisa kaveri. Painoa Tyypillä on tällä hetkellä 368g, eli juuri sopivasti viikkoihin nähden ja koko vastasi täysin viikkoja.
Kun tuli aika kurkkia sukupuolta, ei Tyyppi millään olisi halunnut avata jalkojaan ja vilauttaa kumpaa sukupuolta edustaa. Ultraaja joutuikin hetken tökkimään vatsaani ultralaitteella, jolloin jalat tuntuivat menevän entistä enemmän kiinni alkuun. Kunnes Tyyppi sitten vilautti sukupuolensa.

Laamoja.

Kolmas poikahan meille sitten näillä näkymin tulee kesällä. Ensin tunsin ehkä lievää pettymystä sukupuolesta, olinhan kumminkin koko ajan ajatellut Tyypin olevan tyttö ja olinkin aivan varma että vatsassa kasvaisi tyttövauva. Kumminkin pettymys laantui heti ultrahuoneesta lähtiessä ja rupesin ajattelemaan pelkkiä positiivisia asioita kolmannen pojan saamisessa.
-Pojista tulee nimittäin hyvin todennäköisesti erinomaista seuraa toisilleen, kunhan kasvavat.
-Ei tarvitse hankkia uusia vauvanvaatteita, vaan Eemilin ja Veetin vanhat sopivat pienelle pojalle täydellisesti.
-Osaanpahan ainakin toimia pojan kanssa (en nimittäin suostu uskomaan, että tytön ja pojan kasvatus olisi samanlaista).
-Ei tarvitse ylipäänsä hankkia lähes tulkoon mitään uutena, koska kaikki olemassa oleva vauvatavara on ns. poikaväreissä.
-Todellisuudessa tykkään huomattavasti enemmän mm. vaatteista ym. sillä tyttöjen vaatteet tuntuvat yleensä olevan liian ällösöpöjä.

Jotain sonneja(ko?)

En siis onneksi pettynyt niin paljoa kuin pelkäsin ja sain ultrasta mukaan ison kasan kuviakin muistoksi. Pakko kyllä myöntää, että ikinä ennen en ole saanut mukaan otettavaksi mm. ultrakuvaa aivoista (saatika kahta kappaletta) tai ultrakuvaa selkärangasta. Saatiin mukaan myös kuva, josta ei käy epäselväksi Tyypin sukupuoli... Erittäin positiivinen ultrakokemus siis kaiken kaikkiaan :)

Kuinka vanha "saa" hankkia lapsia?

Tankkeri rv 20+0

Sama tankkerivatsa edestä.

Eilen poksui siis puoliväli rikki ja nyt on pakko tulla kirjoittamaan aiheesta, joka on ollut mielessä jo pidempään ja joka osaa aina mieleen tullessaan ärsyttää ihan yhtä paljon. Nimittäin se, että mistä ihmeestä kukaan tietää milloin kukakin on valmis vanhemmaksi? Kuinka paljon on sopiva lapsiluku kenellekin? Miten kukakin jaksaa minkäkokoisen perheen kanssa? Varsinkaan kun mukana kulkee vielä lemmikikin? Tai mikä on sopiva ikäero kenenkin lapsille?
Itse olen meinaan saanut kuulla jo Eemiliä odottaessani, kuinka olin aivan liian nuori hankkimaan lapsia vielä. Olin siis tosiaan 20-vuotias, 21-vuotta eli en todellakaan tuntenut itseäni enää liian nuoreksi. Kun aloin odottamaan Veetiä, sain kuulla olevani sekopää ja hullu kun hankin niin pienellä ikäerolla lapsia ja pojilla siis tosiaan on ikäeroa 1v 10kk, joka ei mielestäni ole todellakaan liian vähää, vaan aivan sopivasti. Veetiä odottaessani sain kuulla myös kyselyitä, että olihan lapsi vahinko ja kai teen abortin? Voisin väittää, että kukaan odottava äiti, joka jo kertoo raskaudestaan kenellekään ja on päättänyt lapsen pitää, ei todellakaan halua kuulla kysymyksiä, että kai hän tekee abortin?
Nyt kun odotan kolmatta lasta, olen saanut kuulla entistä enemmän kyselyitä, että miksi ihmeessä näin nopeasti vielä kolmas lapsi? Veetillä ja tällä nuorimmaisella tulee olemaan ikäeroa 1v 6kk, joka sekään ei mielestäni ole liian vähän. Eemilillä ja nuorimmaisella taas tulee olemaan ikäeroa 3v 4kk, joka ei todellakaan ole liian vähän omasta mielestäni. Olen saanut kuulla myös entistä useammalta taholta, että kai teen abortin ja miksi ihmeessä en mennyt aborttiin kun se vielä oli mahdollista? Olen myös saanut kuulla ihmettelyjä, kuinka muka jaksan kolmen lapsen ja kissan kanssa? Eikö ihmiset tosiaan tajua, että lapsillani on myös toinen vanhempi, niiden isä, joka huolehtii myös lapsistaan?
Mikä ihmeen pakkomielle kaikilla on puuttua toisten asioihin tai ruveta arvostelemaan toisen päätöksiä perheen perustamisesta tai sen koosta? Miksi kaikki eivät voisi elää omaa elämäänsä ja antaa muiden elää omaansa?

Toinen mikä ärsyttää, on ihmisten kommentointi tämän kolmannen sukupuolesta, joka siis selviää vasta huomenna, jos on selvitäkseen. On nimittäin ihmisiä, jotka ihan hyvän tahtoisesti kyselevät onko sukupuoli jo selvillä ja aiommeko selvittää sen, ei siinä mitään, saa toki kysyä ei se haittaa. Mutta, kun ihmisten kysely on luokkaa: "Nyt olisi jo sen tytön aika kun teillä on jo kaksi poikaa.", "Ton kolmannen on nyt sit pakko olla tyttö", "Joo, suostun kummiksi jos se lapsi on tyttö", "Jos toi ei ole tyttö, niin teiän pitää sitten hankkia niin paljon lapsia, että tulee edes yksi tyttö."
Noiden kommenttien jälkeen en ole enää yhtään varma, tahdonko edes itse tietää sukupuolta tai varsinkaan kertoa sitä kenellekään muulle, koska itselleni on ihan sama vaikka poika tulisikin, ihan yhtä rakas lapsi se kumminkin on. Okei, pakko myöntää, tyttölapsi olisi aivan ihana ja voin rehellisesti sanoa että petyn hiukan jos tuleekin poika, koska koko raskauden on ollut todella vahva tyttöolo. Mutta se poika on oma lapsi kumminkin ja tuli sieltä tyttö tai poika, niin kunhan on hengissä niin olen iloinen. En siis voi edes sanoa, että kunhan olisi terve, koska vaikka lapsella paljastuisi syntyessään joku synnynnäinen vika, niin yhtä rakas se silti olisi ja ei sitä lasta hylätä sairauden vuoksi. Vaikka muutama kaveri onkin jo ilmoittanut, että jos jostain syystä syntyvällä lapsella olisikin jo sairaus syntyessään, eivät he enää meillä tulisi käymään. Joo, olipa taas tosi kivasti sanottu, vaikka mitään merkkejä vauvan sairastumisesta ei olekaan...

Tässä taas raskauden puolivälin valitus, pahoittelut niille jotka eivät jaksa valittamistani kuunnella, mutta pakko purkaa mieltään jonnekin. Olen nimittäin liian kiltti sanomaan ihmisille suoraan, vaikka nuo heidän kommentinsa eivät kivoilta tunnukaan...

Helteet saisi jo loppua...

Jep, eli hiukan päivityksiä kuulumisiin ajattelin tulla kertoilemaan... Perjantaina siis tosiaan oli ultra ja silloin viikkoja oli kasassa 20+5. Kaikki oli vaavilla hyvin ja ultraaja ei uskaltanut varmaksi sanoa kumpaakaan sukupuolta, vaikka hiukan enemmän ehkä poikaan uskoi. Itse siis luotan nyt siihen, että poika tulee ja uskallan Eemilin vanhat vaatteet pestä jo valmiiksi lipastoon. Niin ja Kääpiön koko vastasi viikkoja 21+1, eli hiukan yläkäyrillä mennään koon kanssa, vaikka varhaisultrassa viikot laskivatkin parilla päivällä. Ultrakuvan laitan tännekin, kunhan jaksan siitä kuvan ottaa ja lisätä koneelle.
Ultraaja Jorvissa oli aivan superkiva ja nainen kertoili kaiken todella tarkkaan ja hartaasti, kun Eemiliä odottaessa totuin siihen, ettei lääkärit / ultraajat turhia höpötelleet, mutta tämä nainen oli kyllä paras kaikista joita eteeni on sattunut.

No, perjantaina menin sitten illaksi karaokeen vetämään karaoken pomoni tyttären 18-vuotis synttäreille ja ei se keikka ollut yhtään niin kamala kuin luulin. Ainoastaan kapakan sisälämpötila (34 astetta koko illan) ja ilmastoinnin toimimattomuus aiheuttivat pientä huonoa oloa illan aikana... Töistä pääsin puoli kaksi yöllä ja ai että kun uni maittoi kotona. Loppujen lopuksi menin sitten lauantainakin töihin, kun lapsenvahdin armottoman metsästyksen jälkeen saatiin vihdoin lapsenvahdiksi J:n ex.tyttöystävä ja Eemil meni siis velipuolelleen yökylään. Hyvinhän siellä oli kuulemma mennyt ja sunnuntaina kun haettiin poika, niin Eemil ei olisi millään halunnut lähteä kotiin...

Muuta ihmeellistä ei oikeastaan olekaan tapahtunut, paitsi että turpoan jatkuvasti vain lisää ja lisää ja alan oikeasti tuntemaan itseni hiukan ryhävalaaksi. Hassuinta on, että täysin tuntemattomat ihmiset kyselevät viikkoja ja kun kuulevat ne, niin epäilevät ettei vatsassa olisi vain yhtä vauvaa. Onneksi itse tiedän, että vain yksi vauva majailee vatsassa ja että vatsan "suurehko" koko saattaa johtua myös niistä edellisistä raskauskiloista joita oli jäljellä. Ja vatsahan kasvaa kuulemma aina seuraavassa raskaudessa nopeammin, kun on vatsanahka jo valmiiksi venynyt jonkin verran...
Niin ja Kääpiön liikkeetkin tuntuvat nykyisin päivittäin, vaikka aina ei olekaan niin mukavaa kun pikkuherra monottaa rintalastaa tai sisäelimiä. Muutenhan nuo liikkeet on ihana tuntea, kun tietää herralla olevan kaiken hyvin silloin.

Mutta juu, nyt suihkuun ja syömään lettuja iltapalaksi, jos vaikka J saisi Eemilin nukutettua suihkuni aikana. Ja jos vaikka Eemil suostuisi nukkumaan edes kohtuu hyvin tästä hiostavasta säästä huolimatta...

20+4

Koska en mitään kuvaavaa otsikkoa yleiselle päivitykselle keksinyt, niin antaa nyt olla raskausviikkojen otsikkona... Eipä kai mulla ollut mitään oikeaa kirjoitettavaakaan, pakko vain päästä purkamaan jännitystä huomista kohtaan kun on rakenneultra. En edes tajua, miten ultra voi nyt jännittää niin järjettömästi, kun Eemiliä odottaessa kumpikaan ultra ei jännittänyt yhtään... No, toivottavasti saan huomenna tietää myös sukupuolen, niin pääsee shoppailemaan Kääpiölle kaikenlaista ja tietää vähän, että kannattaako noita Eemilin vanhoja vaatteita edes pestä käyttöön.
Huomenna pitäisi myös töihin mennä taas illaksi. Nimittäin juontamaan karaokea 60:nelle 18-19-vuotiaalle yksityistilaisuuteen. Hiukan ehkä jännittää mennä töihin pomon tyttären synttäreille, mutta toisaalta taas onneksi kukaan noista vieraista tuskin ihan mikään ammattilainen karaoken suhteen on, niin ei minunkaan tarvitse ottaa kauheita paineita säätöjen oikein menosta.
Saapa myös nähdä, palaako pikkusiskollani taas hermot lapsenvahtina oloon, kun J:kin on tulossa samaan tilaisuuteen töihin toimimaan Texas Hold'em jakajana.

Öm, eipä tässä kai mitään asiaa oikeastaan ollutkaan... Tai luulin, että kirjoitettavaa olisi ollut enemmän, kunnes aloitin kirjoittamaan, niin asia loppuikin kuin seinään.
No, pakko kai se on alkaa siivoilemaan hiukan, kun tänään tulee kaksi mahdollista hoitokoiraa käymään illalla, jos vaikka kys. koirat tulisivat ensi kuussa pariksi päivää hoitoon. Toivotaan, että ensi tapaaminen Eemilin ja toisen koiran Chencon kanssa menee hyvin, kun Chenco ei vissiin ole pahemmin lapsia nähnyt aikaisemmin. Ja Eemil kun tuppaa koiria rakastamaan välillä hiukan liikaakin.

Mutta, jatkan juttua vaikka huomenna rakenneultran jälkeen :)

Rv 20+0

Mitään kummempia muutoksia ei oikeastaan ole missään tapahtunut, mutta ajattelinpa tulla päivittelemään kuulumisia hiukan... Tänään siis alkoi raskauden puoliväli, eli viikko 20 ja en voi muuta kuin kauhistella, että kuinka äkkiä se aika loppujen lopuksi meneekään. Eemiliä odottaessa tuntui, ettei aika mene yhtään eteenpäin, mutta nyt nämä viikot vain humahtelee eteenpäin, ilman että sitä edes kerkeää tajutakkaan... Kääpiö on alkanut liikkumaan huomattavasti enemmän ja nyt tunnen jo melkein päivittäin liikkeet, parhaiten silloin kun maltan olla paikoillani pidemmän aikaa.

Niin ja mahakuva viikolta 19+3.

Onhan tuo maha ihan kiitettävästi kasvanut, ainakin omasta mielestäni ja vaikkei mahan koko ihan realistisesti ajateltuna ole edes valtava, niin alan jo pikkuhiljaa tuntea itseni aivan valaaksi, kun tuntuu ettei mikään vaate mahdu enää päälle. Mutta toisaalta taas rakastan raskausvatsaa niin paljon, että sen pallon voisi pitää tuossa ihan huoletta synnytyksen jälkeenkin, vaikkakin ilman niitä raskausoireita ja ilman että se vauva putkahtaisi sieltä ihan niin äkkiä.
Mahan koon kasvun huomaa myös hyvin siitä, että kun olin pe + la illat karaokea juontamassa entisessä lähiräkälässä, niin jokainen vähänkään vieraampi asiakas (joka ei siis vielä raskaudestani tiennyt) oli kysymässä, "Odotatko sä vauvaa?", "Mikä viikko menossa?" "Milloin on laskettu aika?" yms. Eikä tuossa kyselyssäkään mitään vikaa ole, mutta se inhottaa kun joku täysin tuntematon viinalta haiseva juntti tulee lääppimään vatsaa ilman lupaa, aivan kuin kaikkien raskaana olevien vatsat olisivat jotain yleistä omaisuutta. Onneksi osaan ja myös saan ärähtää asiakkaille, jos liian läheisiksi alkavat käydä...
Muuten töissä meni jälleen ihan hyvin, kun tuo karaoken juontaminen on kumminkin sen verran rentoa puuhaa ettei selkäkään pääse kipeytymään pahemmin. Ainoastaan väsymys alkoi hiukan ennen kahtatoista puskea läpi, mutta siitäkin selvittiin venyttelemällä hiukan ja Pepsiä juoden. Puoli kaksi kun pääsin töistä, niin olinkin jo aivan valmis nukkumaan.

Ainiin ja ultrakuvankin voisin laittaa tänne näkyville viikolta 11+1.

Hiukan on epäselvä kuva, mutta kuvia en saanutkaan mukaan kuin kaksi kappaletta ja toinen oli vielä huonompi kuin tuo. Siinä näkyi koko kohtu + vauva ihan pienellä ja alla näkyi sydänkäyrä. Toivotaan nyt, että perjantaina olisi ultrassa kaikki hyvin ja mahdollisesti saisin jopa tietää sukupuolen... Hiukkasen ehkä tuo sukupuolen kysyminen jännittää, kun omalla tavallaan toivoisi vauvan olevan tyttö (jotta lapset olisivat molempia sukupuolia), mutta toisaalta taas toivoisin vauvan olevan poika, jotta siitä olisi kasvaessaan ehkä hiukan enemmän seuraa Eemilille. Molemat sukupuolet ovat kumminkin tähän talouteen toivottuja ja vaikka alkuraskaudessa minulla olikin aivan tyttöolo, niin nyt tunne on vaihtunut poikaoloon. Jos nimittäin tyttö tulisi, niin se olisi ensimäinen laatuaan koko J:n puolen suvun miehien lapsista.

No, mutta voisin pikkuhiljaa lopettaa tämän jaarittelun ja jatkaa myöhemmin.