Kuinka vanha "saa" hankkia lapsia?

Tankkeri rv 20+0

Sama tankkerivatsa edestä.

Eilen poksui siis puoliväli rikki ja nyt on pakko tulla kirjoittamaan aiheesta, joka on ollut mielessä jo pidempään ja joka osaa aina mieleen tullessaan ärsyttää ihan yhtä paljon. Nimittäin se, että mistä ihmeestä kukaan tietää milloin kukakin on valmis vanhemmaksi? Kuinka paljon on sopiva lapsiluku kenellekin? Miten kukakin jaksaa minkäkokoisen perheen kanssa? Varsinkaan kun mukana kulkee vielä lemmikikin? Tai mikä on sopiva ikäero kenenkin lapsille?
Itse olen meinaan saanut kuulla jo Eemiliä odottaessani, kuinka olin aivan liian nuori hankkimaan lapsia vielä. Olin siis tosiaan 20-vuotias, 21-vuotta eli en todellakaan tuntenut itseäni enää liian nuoreksi. Kun aloin odottamaan Veetiä, sain kuulla olevani sekopää ja hullu kun hankin niin pienellä ikäerolla lapsia ja pojilla siis tosiaan on ikäeroa 1v 10kk, joka ei mielestäni ole todellakaan liian vähää, vaan aivan sopivasti. Veetiä odottaessani sain kuulla myös kyselyitä, että olihan lapsi vahinko ja kai teen abortin? Voisin väittää, että kukaan odottava äiti, joka jo kertoo raskaudestaan kenellekään ja on päättänyt lapsen pitää, ei todellakaan halua kuulla kysymyksiä, että kai hän tekee abortin?
Nyt kun odotan kolmatta lasta, olen saanut kuulla entistä enemmän kyselyitä, että miksi ihmeessä näin nopeasti vielä kolmas lapsi? Veetillä ja tällä nuorimmaisella tulee olemaan ikäeroa 1v 6kk, joka sekään ei mielestäni ole liian vähän. Eemilillä ja nuorimmaisella taas tulee olemaan ikäeroa 3v 4kk, joka ei todellakaan ole liian vähän omasta mielestäni. Olen saanut kuulla myös entistä useammalta taholta, että kai teen abortin ja miksi ihmeessä en mennyt aborttiin kun se vielä oli mahdollista? Olen myös saanut kuulla ihmettelyjä, kuinka muka jaksan kolmen lapsen ja kissan kanssa? Eikö ihmiset tosiaan tajua, että lapsillani on myös toinen vanhempi, niiden isä, joka huolehtii myös lapsistaan?
Mikä ihmeen pakkomielle kaikilla on puuttua toisten asioihin tai ruveta arvostelemaan toisen päätöksiä perheen perustamisesta tai sen koosta? Miksi kaikki eivät voisi elää omaa elämäänsä ja antaa muiden elää omaansa?

Toinen mikä ärsyttää, on ihmisten kommentointi tämän kolmannen sukupuolesta, joka siis selviää vasta huomenna, jos on selvitäkseen. On nimittäin ihmisiä, jotka ihan hyvän tahtoisesti kyselevät onko sukupuoli jo selvillä ja aiommeko selvittää sen, ei siinä mitään, saa toki kysyä ei se haittaa. Mutta, kun ihmisten kysely on luokkaa: "Nyt olisi jo sen tytön aika kun teillä on jo kaksi poikaa.", "Ton kolmannen on nyt sit pakko olla tyttö", "Joo, suostun kummiksi jos se lapsi on tyttö", "Jos toi ei ole tyttö, niin teiän pitää sitten hankkia niin paljon lapsia, että tulee edes yksi tyttö."
Noiden kommenttien jälkeen en ole enää yhtään varma, tahdonko edes itse tietää sukupuolta tai varsinkaan kertoa sitä kenellekään muulle, koska itselleni on ihan sama vaikka poika tulisikin, ihan yhtä rakas lapsi se kumminkin on. Okei, pakko myöntää, tyttölapsi olisi aivan ihana ja voin rehellisesti sanoa että petyn hiukan jos tuleekin poika, koska koko raskauden on ollut todella vahva tyttöolo. Mutta se poika on oma lapsi kumminkin ja tuli sieltä tyttö tai poika, niin kunhan on hengissä niin olen iloinen. En siis voi edes sanoa, että kunhan olisi terve, koska vaikka lapsella paljastuisi syntyessään joku synnynnäinen vika, niin yhtä rakas se silti olisi ja ei sitä lasta hylätä sairauden vuoksi. Vaikka muutama kaveri onkin jo ilmoittanut, että jos jostain syystä syntyvällä lapsella olisikin jo sairaus syntyessään, eivät he enää meillä tulisi käymään. Joo, olipa taas tosi kivasti sanottu, vaikka mitään merkkejä vauvan sairastumisesta ei olekaan...

Tässä taas raskauden puolivälin valitus, pahoittelut niille jotka eivät jaksa valittamistani kuunnella, mutta pakko purkaa mieltään jonnekin. Olen nimittäin liian kiltti sanomaan ihmisille suoraan, vaikka nuo heidän kommentinsa eivät kivoilta tunnukaan...