perjantai 11. tammikuuta 2013

Oma neuvola ja Eemilin 3v hammaslääkäri.

Eilen oli siis oman neuvolakäyntini aika ja viikkoja kasassa eilen 18+5. Kaikki oli täysin kunnossa, vaikka säikähdinkin aika pahasti kun tyypin sydänääniä ei meinannut ensin löytyä millään. Onneksi muistin kumminkin sanoa loppujen lopuksi, että ensimäisellä neuvolakäynnillä äänet löytyivät todella korkealta ja pian sen jälkeen sydänäänet löytyvätkin reippaina. Tyypin syke oli siis eilisessä neuvolassa 149. Hemoglobiinia ei edes mitattu kun se oli edellisellä kerralla ollut 151, niin tultiin siihen tulokseen ettei mittaukselle ollut tarvetta. Painoakin oli tullut kahdessa kuukaudessa vain 200g lisää, eli ei todellakaan paljoa. Vaikka painoa ei kuulemma saisi tulla yhtään lisää, mutta en jaksa stressata sillä painoa tulee melkein pakosti vauvan kasvaessa masussa.
Seuraava neuvola onkin ensi kuussa samaan aikaan kuin Eemilin 3-vuotis neuvola ja siellä saankin jo raskaustodistuksen Kelalle, että saan alkaa hakemaan tukia ja äitiyspakkausta...

Ja otsikon mukaisesti käytiin siis tänään Eemilin kanssa herran 3-vuotis hammaslääkäritarkastuksessa. Eipä sielläkään mitään ihmeellistä todettu, juteltiin suunhoidosta ja hammaslääkäri tarkisti hampaiden määrän suussa. Viimeinen tähän ikään mennessä tullut hammas (eli siis pitäisi olla 3-vuotiaana ainakin 10 maitohammasta) oli juuri tulossa läpi, eli ei mikään ihmekkään, että Eemil on ollut hiukan kiukkuinen lähipäivinä... Hammaslääkärin tuoli aiheutti pientä pelkoa Eemilissä ja loppujen lopuksi hampaiden tarkastus onnistui niin, että Eemil makasi sylissäni. Vaikka, suun avaus tuotti hieman ongelmia, mutta lupaamalla purkan tarkastuksen jälkeen aukeni pojan suukin.

Eipä tässä mitään kummempia muuten, ajattelin tulla vain uusimmat kuulumiset kertomaan nyt kun pojat leikkivät hetken nätisti keskenään...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)