keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Muutto ilmeisesti lähellä.

Tosiaan kuten kerroin tuossa jo aikaisemmin, todettiin asunnossamme ennen uuttavuotta kosteusvahinko ja koska mitään ei lupauksista huolimatta kuulunut isännöitsijän taholta, päätti J soittaa tänään itse isännöitsijälle ja kysyä, että missä mennään asian hoitamisen suhteen.
No, saatiin kuulla, että juttu on mennyt isännöitsijää isommalle taholle käsittelyyn ja sen mukaan mitä isännöitsijämme on kuullut, hän epäilee, että koko alakerta menee remonttiin, samoin kuin kylpyhuone. No, ei tuossa muuten mitään, mutta kun jos koko alakerta menee kuivatukseen ja remonttiin, emme todellakaan voi tässä asunnossa asua, koska mm. uloskäynti on alakerrassa ja emme todellakaan saa kaikkia tavaroita tungettua yläkertaan remontin ajaksi. Varastokaan ei ole vaihtoehto tavaroiden säilytykseen, koska sen katto vuotaa vesisateella ja kaikki homehtuu siellä + viimeksi varastoa siivotessa sieltä löytyi hiirten jätöksiä. Se ei siis todellakaan ole vaihtoehto tavaroiden säilytykseen.. Ja tahtoisimpa tietää, miten lapsiperhe elää noin 1-8vko ilman kylpyhuonetta kun taloyhtiössämme ei ole edes yleisiä suihkutiloja. Kaverille ja hänen perheelleen oli vastaavanlaisessa tilanteessa hyvitetty vuokrassa uimahalli käynnit huimat KAKSI KERTAA VIIKOSSA ja se ei todellakaan riitä suihkukäyntien määräksi, ainakaan meille, tuskin kellekään muullekaan. Lisäksi kaiken huipuksi lähin uimahallimme on tunnin bussimatkan päässä per suunta ja ei todellakaan houkuta lähteä yhteensä kahdeksi tunniksi lasten kanssa bussiin, vain jotta pääsisi suihkuun.
Onneksi isännöitsijä soitti jo tänään myöhemmin uudelleen kertoakseen, että ensi viikolla tulee jotkut duunarit repimään lattiamattoa hiukan ja poraamaan seiniin + lattioihin reikiä mitatakseen tarkat kosteusarvot ja paikallistaaksen tarkat kohdat joissa kosteutta on. Samoin kuin kylpyhuoneesta tullaan repimään muutama laatta + poraamaan sinnekin muutama reikä, jotta sieltä saadaan tarkat kosteusarvot.
Nyt sitten odotellaan, että saadaan tietää lisää jatkosta, sillä vuokranantajan pitää kuulemma miettiä myös, että miten kosteus on päässyt joka ikiseen kantavaan seinään, ennen kuin remonttia voidaan aloittaa. Itse voisin väittää, että suoraan sanottuna paska firma ollut rakentamassa näitä taloja ja että tuo johtuu rakennusvirheestä. Nyt meinaan kun ollaan naapureiden kanssa juteltu, niin tässä yhtiössä on ainakin kaksi muutakin asuntoa ollut / on kosteuskämppiä. Pakko sanoa, että suoraan sanottuna vituttaa.
Jos nyt vaikka lopettaisin valituksen ja lopettaisin stressaamisen, onneksi se taloyhtiö josta halutaan asunto, tulee pian haettavaksi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)