Hyvin aikaista synnytyspohdintaa.

Eilisen ultran jälkeen aloin itsekseni miettimään lähestyvää synnytystä, sillä kokemuksesta tiedän kuinka äkkiä nämä loppuviikot ja kuukaudet menevät ohitse. Varsinkin nyt kun jaloissa pyörii valmiiksi kaksi lasta, ei todellakaan kerkeä miettimään ajan liian nopeaa kulumista.
Vaikka juuri ylitin vasta puolivälin, niin on silti synnytys alkanut mietityttämään enemmän kuin paljon. Jo Veetin synnytyksen olisin halunnut hoitaa ilman lääkkeellistä kivunlievitystä ja ei se kaukana ollutkaan, että toive olisi toteutunut tahtomattani. Lopulta väsyin kumminkin kipuiluun ja tahdoin nukkua hetken, joten sain sitten epiduraalin, joka ei loppujen lopuksi kerennyt edes vaikuttamaan melkein yhtään.
Tällä kertaa ajattelin ottaa enemmän selvää lääkkeettömistä kivunlievitystavoista, jos vaikka onnistuisin pitämään oman tahtoni ja synnyttämään ilman lääkkeitä. Yksi ihana kivunlievitys keino voisi olla ammeessa synnyttäminen, mutta valitettavasti Jorvissa ei ole ammesynnytys mahdollinen, vaan ammeen käyttö sallitaan ainoastaan avautumisvaiheessa kivunlievitykseksi.
Lisäksi epiduraalia en mielelläni haluisi, koska Eemilin synnytyksessä sain epiduraalista postspinaalisen päänsäryn ja se kummittelee edelleen mielessä, koska sitä en todellakaan tahdo kokea uudelleen. Oli sen verran kivulias kokemus etten toivo sitä kenellekään.

Toinen mikä mietityttää on synnytyksen tukihenkilö, eli doula. Okei, siihen "hommaan" on jo valittu kaverini ja ollaan jo sovittukin asiasta, mutta silti mietityttää, että entäs jos synnyttämään lähtö tuleekin vaikka keskellä päivää ja kaverini ei pääsekkään mukaan töidensä vuoksi? Tai entäs jos kaverini on muuten vain jossain mistä ei pääse mukaan? En nimittäin todellakaan voi velvoittaa kaveriani kykkimään kotonaan lasketun ajan tienoilla ja odottamaan, että milloin tulee puhelu lähdöstä. Ja missä vaiheessa ylipäänsä soitan, että tulee synnärille? Veetin synnytyksessä kun oli ihan mielettömän monta väärää hälytystä ja kun raskaus oli mennyt yliaikaiseksi, kävin synnärillä vähän väliä, koska tosissani luulin, että ne suoraan sanottuna helvetilliset supistukset olisivat saaneet jotain aikaiseksi.
Loppujen lopuksi Veetin synnytykseenkin mukaani tuli eräs toinen kaverini täysin suunnittelematta, koska oma äitini ei päässytkään paikalle ja kaverini nyt sattui meillä olemaan sinä iltana kun oikea lähtö tuli. Ja todellakaan en olisi kestänyt synnytystä yksin.
Nyt joku varmaan miettii, miksen ota J:tä mukaan synnytykseen... Yksinkertainen syy on, etten tahdo. J ei ole niin sanotusti ollut tervetullut kumpaakaan aikaisempaankaan synnytykseen, koska en vain ole tahtonut. En tiedä voiko tuohonkaan laskea ns. fiksuksi syyksi sen, etten usko miehen osaavan olla synnytyksessä tukena yhtä hyvin kuin naisen tai sitä, että mies ei voi kumminkaan koskaan ymmärtää synnytyskipuja, mutta minulle ja J:lle ne ovat ihan pätevät syyt siihen että J jää kotiin poikien kanssa.
Lisäksi J:n on pakko olla kotona, koska en voi olettaa että joku suostuisi päivystämään lastenvahtikeikan vuoksi koko aikaa synnytyksen lähestyessä tai raskauden mennessä yli. Okei, yksi lapsenvahti on ns. buukattu jo poikia vahtimaan jos J:llä on töitä tai vastaavaa, mutta en silti ajatellut laskea yhden ihmisen varaan.

Lisäksi mietityttää myös polikliininen synnytys. Toisaalta tahtoisin nimittäin polikliinisen synnytyksen ja kotiutua vauvan kanssa samantien, mutta toisaalta taas onko se sitten loppujen lopuksi fiksua? Niinkuin tuolla alumpana mainitsinkin, niin tuo postspinaalinen päänsärky kummittelee edelleen mielessä ja sehän ei tule samantien synnytyksen jälkeen, joten entäs jos lähdenkin kotiin ns. liian aikaisin ja joudun taas kokemaan saman kivun?
Ja olisiko se muutenkin fiksumpi levätä päivä tai kaksi ennen kotiin tuloa, jotta saan rauhassa toipua edes vähän synnytyksestä ennen kuin palaan arkeen isompien lasten luokse? Mutta mitäs jos jäänkin ns. lepäilemään sairaalaan ja isommat pojat pettyvätkin kun en tule kotiin jos he käyvät vaikka J:n kanssa katsomassa minua ja Tyyppiä sairaalassa?

Äh. Kauheasti mietittävää ja pohdittavaa. Onneksi tässä on vielä n. 5kk aikaa, joten kerkeän miettimään tarkasti kaiken ja kaikilta kanteilta. Onneksi on edes yksi asia jota en stressaa. Nimittäin sairaalalaukku. Sen olen nimittäin molemmilla aikaisemmillakin kerroilla juuri ennen synnärille lähtöä ja niin meinaan tehdä nytkin. Ei sitä tavaraa kumminkaan loppujen lopuksi niin paljoa tarvitse sielä sairaalassa...