Rv 20+2 ja toinen ultra.

Postauksen kuvitus on Eemilin näkökulma Elma-messuilta, vaikka kys. kuvat eivät mitenkään aiheeseen liitykään.

Lampaita.

Tänään oli siis toisen ultran aika ja kuten varmaan ainakin osa ahkerimmista blogin seuraajista on tajunnut, niin jännitin ultraa ihan mielettömästi etukäteen. Pääasiassa sen vuoksi, että pelkäsin pettyväni sukupuoleen ja niinsanotusti pelkäsin ihmisten kommentteja lapsen sukupuolesta, ne kun eivät kovin kohteliaita ole olleet tähänkään mennessä osalta.
No, lähdin aamulla hyvillä mielin bussilla kohti Jorvin äippäpolia ja kerkesin jopa näkemään ennen ultra-aikaa Jorvissa töissä olevan tuttunikin, jonka kanssa istuin hänen kahvitauon loppunsa Jorvin aulassa. Oli ihan mielettömän kiva jutella ihmisen kanssa, jota ei ole nähnyt hetkeen. Lähdin pian sitten lampsimaan äippäpolia kohti, toiveena että aika voisi olla etuajassa. Turha toivo. Ilmottauduin n. 15min ennen aikaa niinkuin asiaan kuuluikin ja istahdin lukemaan vanhoja naistenlehtiä. Odotin, odotin ja odotin, kunnes oma vuoroni oli vihdoin melkein 30min myöhässä. Ihmekkös aika tuntuikin matelevan.

Alpakoita.

Itse ultraajatäti vaikutti jo heti alkuun ihan mielettömän mukavalta ja kyseli vointiani heti alkuun. Kerroin jo siinä vaiheessa, että tahdon tietää sukupuolen jos se vain näkyy. Ultraaja alkoi ultraamaan ja kertoi todella tarkasti kaikki mitat, sekä kehotti moneen kertaan kysymään jos tulisi mitä tahansa kysyttävää mieleen. Tuntui, että kaiki kerrottiin todella paljon tarkemmin kuin ikinä ennen ultrassa. Siksi tästä käynnistä jäikin erityisen positiivinen kuva, vaikka aika alkoikin myöhässä, mutta parempi superhyvä palvelu ja aika myöhässä, kuin huono palvelu ja aika ajoissa.
Tyypillä oli vatsassa kaikki hyvin ja selvisi sekin miksi en vielä tunne liikkeitä. Istukka nimittäin hengailee etuseinämässä ja vaimentaa liikkeitä niin paljon, että liikkeet alkavat tuntua vasta kun Tyyppi saa lisää massaa ja voimaa liikkeisiinsä.
Syke oli 150 ja kuvaruudulla näkyi todella paljon liikettä, joten ainakin Tyyppi on todella eloisa kaveri. Painoa Tyypillä on tällä hetkellä 368g, eli juuri sopivasti viikkoihin nähden ja koko vastasi täysin viikkoja.
Kun tuli aika kurkkia sukupuolta, ei Tyyppi millään olisi halunnut avata jalkojaan ja vilauttaa kumpaa sukupuolta edustaa. Ultraaja joutuikin hetken tökkimään vatsaani ultralaitteella, jolloin jalat tuntuivat menevän entistä enemmän kiinni alkuun. Kunnes Tyyppi sitten vilautti sukupuolensa.

Laamoja.

Kolmas poikahan meille sitten näillä näkymin tulee kesällä. Ensin tunsin ehkä lievää pettymystä sukupuolesta, olinhan kumminkin koko ajan ajatellut Tyypin olevan tyttö ja olinkin aivan varma että vatsassa kasvaisi tyttövauva. Kumminkin pettymys laantui heti ultrahuoneesta lähtiessä ja rupesin ajattelemaan pelkkiä positiivisia asioita kolmannen pojan saamisessa.
-Pojista tulee nimittäin hyvin todennäköisesti erinomaista seuraa toisilleen, kunhan kasvavat.
-Ei tarvitse hankkia uusia vauvanvaatteita, vaan Eemilin ja Veetin vanhat sopivat pienelle pojalle täydellisesti.
-Osaanpahan ainakin toimia pojan kanssa (en nimittäin suostu uskomaan, että tytön ja pojan kasvatus olisi samanlaista).
-Ei tarvitse ylipäänsä hankkia lähes tulkoon mitään uutena, koska kaikki olemassa oleva vauvatavara on ns. poikaväreissä.
-Todellisuudessa tykkään huomattavasti enemmän mm. vaatteista ym. sillä tyttöjen vaatteet tuntuvat yleensä olevan liian ällösöpöjä.

Jotain sonneja(ko?)

En siis onneksi pettynyt niin paljoa kuin pelkäsin ja sain ultrasta mukaan ison kasan kuviakin muistoksi. Pakko kyllä myöntää, että ikinä ennen en ole saanut mukaan otettavaksi mm. ultrakuvaa aivoista (saatika kahta kappaletta) tai ultrakuvaa selkärangasta. Saatiin mukaan myös kuva, josta ei käy epäselväksi Tyypin sukupuoli... Erittäin positiivinen ultrakokemus siis kaiken kaikkiaan :)