keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Elämän kiertokulku.

Alkujärkytyksen jälkeen koin parhaimmaksi purkaa ajatuksiani etteivät ne pääse patoutumaan pääni sisälle. On nimittäin outoa, kuinka elämän kiertokulku toimii sillä viimeksi juuri ennen Veetin ristiäisiä kuoli pikkusiskoni vaari, eli isäpuoleni isä ja varsinkin pikkusiskoni juhli ristiäisiä hieman haikeissa tunnelmissa kun tiesi että pian olisi edessä hautajaiset.
Nyt sitten, juuri ennen vauvan ristiäisiä kuoli isoveljeni ja jossain vaiheessa ristiäisten jälkeen on tiedossa hänen hautajaisensa. Omat ajatukseni ovat erittäin riitaisat sillä näin isoveljeni viimeksi Veetiä odottaessani, eli noin pari vuotta sitten ja vaikka olisin kuinka veljeäni halunnut nähdä, ei se erinäisistä syistä ikinä onnistunut ja emme saaneet aikataulujamme sopimaan yhteen. En muutenkaan nähnyt isoveljeäni turhan usein sillä tiemme erosivat kun olimme pieniä ja äitini erosi isästäni jota en nähnyt ennen kuin hieman 18-vuotis syntymäpäivieni jälkeen ja hieman sen jälkeen kun olin uudelleen tutustunut isääni, tapasin myös isoveljeni pitkästä aikaa. Koska minulla ja veljelläni oli eri äidit, emme luonnollisestikaan nähneet ennen tätä, kun en omaa isäänikään varsinaisesti tuntenut ennen täysi-ikäisyyttä.
Vähäisistä tapaamiskerroista huolimatta kyseessä oli kumminkin isoveljeni jonka kanssa olen leikkinyt pienenä ja joka odotti useamman kerran rapussamme minun ja äitini kotiin tuloa, koska halusi meillä käymään. Lisäksi juttelimme facebookissa välillä sen jälkeen kun olimme uudelleen tutustunut ja uskoisin olleeni isoveljelleni tärkeä henkilö, ainakin hänen puheidensa perusteella, vaikka emme usein jutelleetkaan, saatika nähneet. Tästä huolimatta isoveli oli minulle isoveli ja ainoa sellainen.
Pakko myöntää, etten osannut alkuunsakkaan suhtautua asiaan kun isäni soitti ja kertoi suru-uutisen. En osannut sanoa oikein mitään, mutta en osannut itkeäkään. Viimeisestä tapaamisesta oli liian pitkä aika. Itku meinasi tulla vasta kun kerroin isoveljeni kuolemasta J:lle puhelun jälkeen. Itku jäi kumminkin tulematta koska en tahdo joutua pojille selittämään miksi äidillä on paha mieli, ei pojat ymmärrä vielä kuolemaa ja itse en osaa sitä selittää 3-vuotiaalle, saatika 1,5-vuotiaalle. En ainakaan tälläisessa tilanteessa. En osannut sanoa myöskään mitään lohduttavaa isälleni, en vain keksinyt mitään sanottavaa. Ikinä ennen en nimittäin ole joutunut samankaltaiseen tilanteeseen.
Tilanteen tekee vieläkin surullisemmaksi se, että viikonloppuna puhuin isoveljeni kanssa ja sovimme, että näkisimme pitkästä aikaa joku päivä ja että veljeni näkisi kaikki kolme poikaa joista kahta hän ei ollut vielä nähnyt kertaakaan. Olisin niin toivonut, että veljeni olisi nähnyt kolme poikaani ja sen, kuinka Eemil oli kasvanut viime näkemästä. Omia lapsia isoveljeni ei nimittäin ikinä kerennyt saamaan.
Edelleenkään en tiedä mitä ajatella. Jotenkin koko tilanne tuntuu epätodelliselta, ei isoveljeni kuullut vielä kuolla, ei vielä, eikä moneen vuoteen. Ajatukset eivät tällä hetkellä ole kovinkaan iloiset mutta jotenkin ei tunnu oikealta surea ihmistä jota ei varsinaisesti tuntenut ja toisaalta taas tuntuisi oudolta jos en surisi. Asian tekee hankalammaksi se, etten halua näyttää pojille suruani, samoin kun en kahta isompaa poikaa meinaa hautajaisiinkaan ottaa mukaan, en nimittäin ole valmis selittämään pojille kuolemasta, en nyt kun kyseessä on kumminkin lähisukulainen. Tai ainakin toivon että saan kutsun hautajaisiin, en nimittäin vieläkään näe isääni kovinkaan usein ja isoveljeni äitiä en tuntenut ollenkaan, joten jos veljeni äiti laatii kutsulistan, tuskin tulen kutsua saamaan ja näin ollen en pääsisi saattamaan veljeäni viimeiselle matkalleen.
Tälläistä elämä kumminkin valitettavasti on. Ihmisiä kuolee ja ihmisiä syntyy. Pitää vain yrittää koota ajatukset ja keskittyä iloisiin asioihin niinkuin esimerkiksi vauvan ristiäisiin ja juuri positiivisen raskaustestin tehneen ystäväni raskauteen.
Ehkä se itkukin pääsee jossain vaiheessa kun on sen aika ja saan ajatukset kokoon edes jonkin verran.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Isoveli halusi pitää sinua sylissä kun olit pieni.
Isoveli oli ensimmäinen esikuvasi.
Isoveli opetti sinut pelaamaan pleikkarilla ja antoi sinun voittaa peleissä.
Isoveli avaa tiukat limsapullon korkit ja vannoo pieksävänsä entiset ja tulevat poikaystäväsi ja haukkuu kaikki kaverisi.
Isoveli suojelee vaikkei kehtaakkaan myöntää sitä.

Lepää rauhassa isoveikka <3

Imetyksestä.

Imetyksestä voidaan olla hyvinkin montaa eri mieltä ja itsehän ajattelin jo Eemilin odotusaikana että tietenkin imetän juuri niin pitkään kuin mahdollista, mieluiten täysimetyksellä lähemmäs puolen vuoden ikään. No, kuten kaikki tietävät, eivät asiat aina mene suunnitellusta ja niinpä maidon tulo loppui kuin seinään hyvin aikaisessa vaiheessa ja vaihtoehtona ei siis ollut useista yrityksistä huolimatta muu kuin korvikkeen antaminen. Varsinkin ensimäisen lapsen kohdalla tämä oli hyvin kova paikka, sillä kaikkialla toitotettiin imetyksen tärkeyttä ja sitä, että lapsi pysyy paljon terveempänä rintamaitoa saadessaan kuin korviketta saadessaan. Tätä asiaa ei ollenkaan parantunut Eemilin monet korvatulehdukset joiden vuoksi päivystyksessä ja terveyskeskuksessa saatiin juosta vähän väliä ja itseasiassa mietin edelleenkin välillä, että jos olisin pystynyt imettämään pidempään, olisiko Eemil oikeasti ollut terveempi?

Veetin kanssa imetys taas onnistui hieman paremmin ja tavallaan loin itselleni alkuun hirveät paineet imetyksen onnistumisesta. Täysimetinkin Veetiä kolmen kuukauden ikään saakka, kunnes pelkkä rintamaito ei enää riittänyt vaan neuvolasta tuli kehoitus antaa lisäruokana jo vellejä, sekä aloitella soseita. No, kiinteiden alkamisen jälkeen imetinkin enää vain satunnaisesti ja julki-imetystä en edes harkinnut sillä vierastin ajatusta tissi paljaana yleisillä paikoilla hengaamisesta. Loppujen lopuksi osittaisimetystä kestikin sitten kuuden kuukauden ikään saakka, kunnes olin itse niin väsynyt Veetin kanssa samassa sängyssä nukkumiseen jonka vuoksi omat yöuneni kärsivät. Imettäessäni en siis vain osannut pitää unikoulua, sillä oli niin paljon helpompi tunkea tissi lapsen suuhun ja jatkaa itse uniaan. Vieroitus tissistä onnistui äärimmäisen helposti sillä pikkusiskoni tuli kaverinsa kanssa meille vahtimaan Veetiä yöksi ja samalla vietimme tupareitamme. Toiseksi yöksi Veeti meni kaverilleni ja sen jälkeen kaikki juominen tapahtuikin tuttipullosta korvikkeen muodossa.

Nyt Tyypin suhteen osaan olla ottamatta turhia paineita imetyksestä vaikka maitoa ei tunnu edelleenkään tulevan tarpeeksi kaikennäköisistä maidontulon lisäämisyrityksistä huolimatta. Tällä hetkellä ajattelen että imetys onnistuu jos on onnistuakseen, turha siitä on ylimääräisiä paineita ottaa kun huolia ja stressiä tuntuu olevan välillä muutenkin ilman että niitä luo turhaan omassa päässään yhtään enempää. Nyt jo olen muutaman kerran antanut lisämaitoa korvikkeen muodossa iltaisin jotta iltaraivoaminen rauhoittuisi edes jonkin verran, ei meinaan pää kestäisi muuten jos lapsi normaalin iltaraivoamisen lisäksi raivoaisi vielä tissillä kun ei maitoa tule tarpeeksi. Lisämaito on siis annettu aina molempien tissien tyhjenemisen jälkeen, eli yritys maidontulon lisääntymiseen on kova, josko se imetys vielä lähtisi paremmin käyntiin.
Imettää tahtoisin tälläkin kertaa vähintään puolen vuoden ikään saakka, mutta oma usko imetyksen onnistumiseen on hieman heikko. Nyt jo olen meiannut muutaman kerran luovuttaa, koska tuntuu turhalta edes yrittää jos ei maitoa vain tule. Ja varmasti siis juon sekä syön tarpeeksi, eli siitä ei maidon vähyys johdu. Jostain aivojen nurkasta on kumminkin aina tullut ajatus että vielä kannattaa yrittää ja yritänkin niin kauan kunnes yritys alkaa stressata liikaa tai en vain jaksa. Tyyppi siis nukkuu imetyksen vuoksi toistaiseksi melkein joka yö minun ja J:n vieressä, josta sitten siirtelen omaan petiin nukkumaan jos olen hereillä vielä kun vauva nukahtaa tissille...
Julki-imetykseenkin on tullut ihan toisenlainen ajatustapa. Imetystä on siis harrastettu jo muunmuassa Ikeassa, kahvilan terassilla, kauppakeskuksessa ja bussipysäkillä. Huomaa kyllä hyvin ettei ihmiset ihan täysin sulata yleisellä paikalla imettämistä, sillä poikkeuksetta saan osakseni kummastelevia katseita ja huomaan kuinka varsinkin nuoret vilkaisevat ja alkavat supattaa keskenään. Tässäkään kyse ei siis ole siitä, että olisin tissi paljaana kaiken kansan nähden, vaan peitän tissit liinalla niin ettei kukaan ulkopuolinen näe senttiäkään paljasta pintaa tissien alueelta. Miksi ihmeessä ihmisten pitää siis tuijottaa ja supatella keskenään? Pakkohan lapsen on saada ruokaa jos nälkä yllättää ja koska helpoin tapa ruokkia lapsi nyt sattuu olemaan imetys, niin mikä siinä on niin kummallista? En tosiaankaan nauti ihmisten tuijotuksesta ja siitä tulee suoraan sanottuna hyvin vaivautunut olo, mutta milläs saat ne ulkopuoliset tajuamaan ettei se tuijotus yhtään ainakaan paranna asiaa? Ja jos joku tosiaan pitää julkisella paikalla imetystä niin vastenmielisenä niin miksi ihmeessä pitää jäädä tuijottamaan?

Mitäs mieltä te lukijat olette julkisella paikalla imettämisestä? Jäättekö tuijottamaan ja kummastelemaan toimintaa vai onko se ihan normaalia mielestänne? Vai pitäisikö imetys julkisella paikalla jopa kieltää? Olen nimittäin myös kuullut ettei esimerkiksi joissain kahviloissa saisi imettää...

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Kissapohdintaa.

Meillähän on siis tosiaan pian 2-vuotta täyttävä kissapoika ja nyt olen alkanut pohtimaan, josko sittenkin olisi parempi etsiä Rievulle uusi koti. Siis toki kisu saa rapsutuksia aina silloin kun kerkeän rapsuttelemaan (J ei pahemmin kissalle huomiota anna sillä Riepu on minun lemmikkini ja sopimuksemme oli että hoidan lemmikkini täysin itse jos sen otan), hiekkalaatikko siivotaan tarpeeksi usein ja ruokaa tulee aamuin illoin. Lisäksi rokotukset ja madotukset hoidetaan tietenkin ajallaan. Asiassa on kumminkin mutta...

Olen nimittäin alkanut miettimään, saako kissa tarpeeksi huomiota kun suurin osa omasta ajastani menee vauvan tarpeiden hoitamiseen ja vapaa-aikani isompien poikien ollessa hereillä menee pääsääntöisesti isompien poikien huomioimiseen ja kotitöihin. Iltaisin poikien nukkuessa en sitten enää kauaa jaksa hereillä kukkua vaan nukkumatti kutsuu kyllä hyvin pian poikien mentyä nukkumaan. Toki tiedän ettei olisi kannattanut lemmikkiä hankkia ollenkaan jos epäilee aikansa riittävyyttä, mutta kun lapsia ei tosiaan pitänyt tulla enempää, ei ainakaan pitkään aikaan. Tiedän myös, että aika tulee riittämään paremmin kunhan Tyyppi hieman kasvaa lisää ja silloin kissakin tulee tietenkin saamaan enemmän huomiota, mutta koska en voi etukäteen tietää kuinka kauan vauvan iltahuudot tulevat jatkumaan tai kuinka kauan Tyyppi haluaa hengata kaiken aikansa sylissä niin en tiedä kauanko kissa joutuu olemaan vähemmällä huomiolla. Ja mistä tietää milloin kissa on tyytyväinen saamansa huomion määrään?
Riepu viihtyy kyllä päivänsä omissa oloissaan lähes kokonaan ja tulee kyllä viereen norkoamaan kun kaipaa huomiota. Lisäksi isommat pojat huomioivat kyllä kissaa silloin kun itse en kerkeä ja osa vieraistakin antaa Rievulle huomiota, mutta jotenkin itselläni on huono omatunto kun en kerkeä antamaan niin paljon huomiota kuin alkuun.

Toisaalta taas tuntuisi tyhmältä stressata kissaa uudella omistajalla vain sen vuoksi ettei vähään aikaan pysty kiinnittämään huomiota siihen niin paljon. Lisäksi Riepu tuntuu olevan erittäin tärkeä isommille pojille, kissaa leikitetään suht usein ja sen vieressä nukutaan päiväunia. Omasta mielestänikin on ihana kun niinä iltoina kun jaksan jäädä katselemaan telkkaria kaikkien kolmen pojan mentyä nukkumaan, tulee Riepu viereeni kehräämään ja kerjäämään rapsutuksia.

Sitten taas huonoa omaatuntoa ei paranna yhtään se kun muutamat tutut ovat kommentoineet, että kissalle olisi parempi etsiä uusi koti sillä kissa kuulemma kärsii vähästäkin ajasta vähemmällä huomiolla. Vaikka kuinka uskoisin itse asian olevan toisin, niin hankala se on olla kuuntelematta ulkopuolisten kommentteja, mutta kun aika ja jaksamus ei vain riitä kaikelle mille haluaisi tällä hetkellä ja valitettavasti pojat menevät kissan edelle huomion antamisessa.

Ehkäpä kumminkin seurailen tilannetta vielä jonkun aikaa ja en ainakaan tee hätiköityjä päätöksiä. Kummasti kyllä helpottaa kun pääsee ajatuksiaan purkamaan tekstiksi ja ne ajatukset on tosiaan helpompi purkaa osiksi kun siitä kirjoittaa. Jos blogissa sattuu kissaihmisiä käymään, niin mitäs mieltä te olette, kärsiikö kissa jos saa jonkun aikaa vähemmän huomiota? Tai onko itsekkäästi ajateltu etten hanki kissalle uutta kotia koska uskon ajan riittävän paremmin kolmelle lapselle, sekä lemmikille jonkun ajan päästä?

torstai 25. heinäkuuta 2013

Huoh.

Blogi jäänyt hieman vähemmälle väsymyksen vuoksi sillä armas minibeibimme ei oikein viihdy sitterissä, eikä lattialla, eikä aina oikein sylissäkään. Iltaisin on kaikkein hankalista kun pikkuinen ei viihdy oikein tissilläkään ja kaikki tuntuu olevan huonosti ja koko ajan raivotaan ja röyhtäisyäkään ei tule vaikka kuinka yrittäisi röyhtäyttää ja silti Tyyppi raivoaa ilmeisesti ilmaa vatsassaan ja huutaa naama punaisena. Viimeksi eilen pikkuinen huusi vajaa viisi tuntia putkeen naama punaisena ilman että mikään oli hyvin. Tissillä ei suostuttu syömään, sylissä ei ollut muutenkaan hyvä, röyhtäisemään ei suostuttu ja auta armias jos yritin laittaa Tyyppiä sitteriin edes vessassa käynnin ajaksi, siitä se huuto vasta kovenikin. Onneksi J palaa töihin vasta ensi viikon torstaina ja siihen saakka on apunani kunnes J:n on pakko alkaa menemään aikaisin nukkumaan jotta jaksaa aikaiset herätykset...

Hieman kyllä jännittää jäädä yksin kotiin kolmen pojan kanssa J:n töihin paluun vuoksi, mutta kaipa siitä selviää hengissä. Saapa vain nähdä miten käy imetyksen sillä Veeti keksii aina pahuuksia juuri silloin kun Tyyppi on tissillä, joten saapi nähdä miten käy imetyksen sen jälkeen. En meinaan todellakaan meinaa polttaa itseäni loppuun tissillä raivoavan pikkumiehen, tuhojaan tekevän varhaisuhmaisen ja kaikesta raivoavan uhmaikäisen kanssa, vaan meinaan suoraan sanottuna mennä siitä mistä aita on matalin jos se yhtään helpottaa päivän toimia.

Onneksi sentään parvekkeellamme asuneet ampiaiset saivat häädön myrkyttäjän toimesta, joten nyt Tyyppiä voi jo nukuttaa parvekkeelle joka toivottavasti helpottaa päiväunille saamista ja näin ollen aikaa jää enemmän isommille pojille... Ei tarvitse sitten J:n antaa pelkästään pojille huomiota koko ajan ja näin ollen isommat pojat eivät vissiin sitten kiukkua niin paljoa huomiotta jäämisestä.

Kiukkuamista lukuunottamatta on mennyt ihan hyvin ja odotan innolla että pieninkin kasvaisi ja alkaisi leikkimään isompien kanssa. Nyt kumminkin vauva nukahti parvekkeelle edes pieneksi hetkeksi ja taidan nauttia hiljaisuudesta ja ehkäpä keittää jopa kupin kahvia... Jatketaan juttua myöhemmin ja postaustoiveita saa toki ehdottaa :)

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Tyypin neuvola + kuntoilu vihdoin aloitettu.

Eilen oli siis Tyypin toinen neuvola ja ikää noin 3,5 viikkoa ja tuo neuvola oli vasta toinen sen vuoksi, koska unohdettiin viime viikon torstain neuvola joka olisi ollut niin sanotusti pari päivää myöhässä koska neuvolassa luotetaan että osaan toimia vauvan kanssa ja koska mitään hätää tai huolenaiheita ei ollut ensimäisessäkään neuvolassa. Nythän seuraava neuvola on vasta kuuden viikon päästä, jolloin on samalla oma jälkitarkastukseni ja Tyyppi pääsee lääkärintarkastukseen. Eilisessä neuvolassa oli kaikki ihan kunnossa, mitä nyt neuvolantäti epäili koliikkia koska kerroin että vauva huutaa melkein joka ilta noin 18-22.30 ja mikään muu ei ole hyvä kuin tissillä olo ja lopulta siinäkin vain raivotaan eikä huolita maitoa kun noin puoli minuuttia yhdellä imukerralla. Tuohon raivoamiseen pitää kuulemma kokeilla Cuplatonia josko se auttaisi ja näin ollen kyseessä ei olisi koliikki. (Ilmeisesti kumminkaan kyseessä ei ole koliikki, koska juuri kun sain asiasta mainittua neuvolassa, oli Tyyppi eilen illalla sitten järjestämättä tavanomaista huutokonserttiaan illalla.) Pituutta Tyypillä oli 56cm ja painoa 4700 jotain grammaa (neuvolakortti ei ole vieressä, joten en voi tarkastaa ja tarkkaa lukua en muista vaikka juuri sen aamulla tarkastin), eli poika kasvaa äärimmäisen hienosti.
Painoahan oli siis tullut keskimäärin 35 grammaa per päivä kun normaali painonnousu on päivässä noin 20-30 grammaa. Itse olin pudottanut painoa viimeisestä neuvolasta jo 12kg ja painoa on nyt siis noin 10kg vähemmän kuin ennen raskautta. Lisäksi oma hemoglobiinini oli noussut jo 135, eli sekin on lähtenyt hienosti nousemaan entisiin lukemiin. Vielä olisikin sitten 8kg pudotettavana tavoitepainooni, eli josko sen saisi ennen ensi kesää pudotettua niin olisin enemmän kuin tyytyväinen. Nyt onkin siis virallisesti alkanut operaatio kuntoilu, tai toisin sanottuna operaatio kesäkuntoon 2014.

Kunnollisen kuntoiluinnostuksen sain eilen kun meille saapui Xbox Kinect ja siihen Zumba Fitness Rush. Oli nimittäin pakko tilata kyseinen laite ja peli kun olivat NetAnttilassa sen verran hyvässä tarjouksessa. Kinectin mukana tuli Angry Birds ja Kinect Adventures pelit. Eilen tuli jo jonkun verran zumbattua ja pakko myöntää että hikihän siinä tulee jo lyhyellä tunnilla. Pelasin siis kaksi lyhyttä tuntia eilen ja tänään on tullut pelattua keskipitkä tunti puoleenväliin ja kaksi kertaa pitkä tunti puoleenväliin. Tyyppi ei nimittäin ole ihan samaa mieltä kuntoiluinnostani ja joka kerta kun pääsen noin puoleenväliin tuntia, alkaa vauva huutaa nälkäänsä. Pidempää treenausrauhaa odottaessa siis ja ajatuksena olisi zumbata joka päivä ainakin jonkun verran ja sitten kunnon parantuessa alkaa lenkkeilemään, sekä treenaamaan ensi vuoden naisten kymppiä varten.

Tässä kuulumiset lyhyesti, nyt alkaa Veeti taas vaatimaan huomiota. Ja pitää varmaan kohta lainata konetta tuolle pikkuveljellekin jotta voi katsella ihan omaa asuntoa netistä. Voi siis olla, että jatkossa blogissa näkyy jonkun verran juttua myös kuntoilusta...

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Asuntopostaus osa 1

Tässä osa yksi pitkän aikaa suunnitelmissa olleesta asuntopostauksesta. Postauksen teen kahdessa osassa sen vuoksi, että a) kuvia tulisi aivan liikaa yhteen postaukseen ja b) Tyypin huone on tällä hetkellä pikkuveljeni, eli alivuokralaisemme käytössä kunnes vauva tarvitsee oman huoneensa käyttöönsä ja sen vuoksi en vauvan huonetta vielä esittele.
Toiseen osaan tulee siis vauvan huoneen lisäksi ns. turhat huoneet, jotka tuskin ketään kiinnostavat eli: vaatehuone, wc, kylpyhuone ja parveke. Kerron tässä postauksessa vielä joskus toteutettavia sisustussuunnitelmia, jotka toteutetaan vähitellen kunhan rahaa on tarpeeksi...
Yleisesti asunnostamme: Asuntomme on siis 118 neliötä suuri kerrostaloasunto Vantaan Martinlaaksossa ja huoneita meillä on 5h + wc + kylpyhuone + keittiö + iso parveke. Saamme myös remontoida asuntoamme pienesti kunhan kysymme aina isännöitsijältä luvan ja nyt on jo seinät maalattu suurimmilta osin, vaikka valkoiset seinät pitäisi vielä hioa ja maalata uudelleen valkoisella.

Eteinen
Kuten kaikissa asunnoissa, meidänkin asuntoomme tullaan eteisestä. Tämä ei varmaan tullut kellekään yllätyksenä... Vaatehuoneen seinä on maalattu ja muuten eteinen olisi tarkoitus pitää mahdollisimman vähän tavaramäärän vallassa, noita kenkiä ja takkeja kun riittää sen verran että eteinen on koko ajan sekaisin...
Eteinen käytävältä päin katsottuna. Maton päässä oleva ovi on väliovi ja toinen ovi vie vaatehuoneeseen.
Eteinen ulko-ovelta käytävälle päin. Kuvassa oleva ovi vie vauvan huoneeseen.
Käytävä
Asunnossamme on myös käytävä, joka vie koko asunnon läpi ja joka ollaan pidetty mahdollisimman pelkistettynä. Jossain vaiheessa hankimme varmaan joko sisustustarroja tai tauluja siihen seinille jottei käytävä näyttäisi siis autiolta. Alunperin meidän oli tarkoitus maalata toinen seinä käytävältä, mutta sitten maali loppui kesken ja tulimme siihen tulokseen ettei seinää välttämättä tarvitsekaan maalata...
Käytävä olohuoneesta päin katsottuna. Ensimäinen ovi vie minun ja J:n makuuhuoneeseen, suoraan edessä oleva ovi vie Eemilin huoneeseen ja oikealla puolella oleva ovi Veetin huoneeseen.
Minun ja J:n makuuhuone (ja vauvan)
Tällä hetkellä minun ja J:n makuuhuone toimii myös vauvan huoneena kun pikkuveljeni asustaa Tyypin huoneessa. Huoneestamme on maalattu kaksi seinää ja vaatekaappien ovet, mutta vielä pitäisi sinne hankkia ainakin jokin pieni pöytä printterille, sekä pitäisi opetella muistamaan kastella kukat... Ja isolle tyhjälle seinälle olisi joskus tarkoitus hankkia joku iso taulu ettei seinä ole niin aution näköinen.
Tyyppi siis tosiaan nukkuu äippäpakkauksen laatikossa vaikka vannoin etten sellaiseen ikinä laita lasta.
Printteri ja tuuletin tyylikkästi ilman fiksua paikkaa.
Eemilin huone
Eemilin huone on lähes poikkeuksetta yksi iso leluvaltameri. Älkää siis kuvitelko että huone olisi läheskään noin siisti muulloin kuin sunnuntaisin jolloin tehdään iso siivous. Toisaalta, lastenhuone on lastenhuone ja siellä saakin näyttää siltä että huoneessa asuu lapsi ja toivo elää, että Eemilkin oppisi joskus siivoamaan omat jälkensä. Siistinä huone näyttää tosiaan äärimmäisen tyhjältä, mutta tilaa ei ole yhtään liikaa lelujen määrään nähden. Muutama taulu olisi vielä kiinnittämättä seinälle kunhan muistaisi joskus ostaa lisää taulukoukkuja... Lisäksi muutama leluhylly lisää ja vaatekaappi Eemilin omille vaatteille olisi hankinnassa. Ja tuo vihreä seinä on siis maalattu ja pikkumies itse valitsi värin. Automattokin oli kuvien oton aikaan pesussa, joten lattia ei ole aivan noin tyhjä normaalisti.
Näyttääpä tuo pehmolelukasa kauhean isolta, niillekin siis mietinnässä joku fiksumpi säilytysratkaisu.
Eemilin mitta-ankka ja kirahviasu. Mitta-ankassa tuo pituutta osoittava pikkuankka ei vain ikinä pysy oikeassa kohdassa...
Ruokanurkkaus joka on lähiaikoina ollut äärimmäisen kovassa käytössä molempien poikien osalta.
Eemilin huone ovelta katsottuna.
Veetin huone
Veetillä ei onneksi ole yhtään niin paljoa romua kuin Eemilillä, joten Veetin huone on huomattavasti helpompi pitää siistinä kuin isoveljensä huone. Toisaalta, pojat harvemmin leikkivät Veetin huoneessa paitsi kun tahtovat rakentaa Duploilla, joten sotkuakaan ei tule niin paljoa. Veetinkin huoneesta on yksi seinä maalattu ja taulut odottavat kiinnitystä, kunhan tosiaan muistaisi niitä taulukoukkuja ostaa tähänkin huoneeseen...
Lelunurkkaus.
Kuvasta puuttuu valtava Duplolaatikko, joka oli vissiin sängyn alla kuvien oton ajan.
Olohuone
Olohuone on yksi iso keskeneräinen huone, jonne pitäisi hankkia huonekaluja vaikka kuinka paljon, kunhan nyt ensin voittaisi vaikka lotossa jotta olisi varaa hankkia kaikki tarvittava. Kaksi seinää olohuoneesta on maalattu ja tarkoitus olisi vielä hankkia sisustustarroja antamaan lisää omannäköisyyttään olohuoneeseen. Huonekaluja joita pitäisi hankkia on: kirjahylly, sohvapöytä, iso matto, uusi sohva ja uusi tv-taso. Periaatteessa siis koko olohuoneen sisustus olisi tarkoitus uusia jossakin vaiheessa... Vaikka, uskoisin että tämäkin projekti joutuu odottamaan että ollaan J:n kanssa molemat töissä jotta on varaa ostaa kaikki mitä halutaan. Liikaa ei kumminkaan viitsitä tavaraa hankkia jotta vauvan on tilaa konttailla olohuoneessa kunhan oppii liikkumaan.
Olohuone käytävältä päin katsottuna.
Osa olohuoneesta parvekkeelta päin katsottuna.
Kuvaa parvekkeen suunnasta, kuvassa näkyvä avonainen ovi vie vessaan.
Verhot tyylikkäästi sidottu kuvassa jottei Veeti repisi niitä ihan koko ajan alas.
Keittiö
Keittiö on meillä huone, jolle ei ole oikeastaan mitään tehty ja jolle ei pahemmin mitään aiota tehdäkkään. Keittiössä ei nimittäin liikoja hengailla ja omasta mielestäni sitä ei ole järkeä laittaakkaan kauheasti kun ei ruokailun aikana tai ruokaa laittaessa tule pahemmin tarkkailtua keittiön viihtyisyyttä... Jostain kumman syystä kumminkin tuntuu että keittiö on kaikkein hankalin huone pitää siistinä ja vaikka kuinka yritän siivota joka päivä niin tuntuu, että keittiö räjähtää siitä huolimatta. Pahoittelut siis ettei keittiö ole noissa kuvissakaan mikään maailman siistein ilmestys...
Opetus, älä ota asuntokuvia kesken ruuanlaiton, ei näytä siistiltä...
Keittiö ovelta katsottuna.
Tässä olikin ensimäinen osa asunnostamme ja kuten kaikki varmaan huomaavat, en todellakaan ole mikään asuntokuvaaja, joten pahoittelut kuvien laadusta...

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Ristiäissuunnitelmia.

Pakko kirjoittaa jonnekin ylös hieman mitä ollaan jo saatu sovittua ristiäisten järjetämisen eteen ja mitä on vielä tekemättä ja mikäs sen luontevampaa kuin kirjoittaa tänne blogiin koska suunnitelmat eivät ainakaan pääse katoamaan täältä. Lisäksi pääsen hieman valottamaan samalla teille lukijoillekin suunnitelmiamme. Kursiivilla on kirjoitettu asiat, joita en ole vielä hoitanut / jotka vaativat vielä miettimistä.

Nimi
Kaikkein oleellisin asia ristiäisten järjestämisessä. Nimi on siis päätetty pitkällisten pohdintojen jälkeen, mutta sitä ei tietenkään paljasteta ennen ristiäisiä. Alunperin olisin tahtonut nimen, joka olisi sopinut Eemilin ja Veetin nimiin, eli nimen jossa on neljä kirjainta ja kaksi E-kirjainta, mutta koska sellaisia nimiä ei ole niin päädyttiin erilaiseen nimeen. Kivoja ns. joukkoon sopivia nimiä olisi kyllä ollut, mutta niissä jokaisessa tökki jokin. Esimerkiksi Leevi esimerkiksi olisi tuonut mieleeni entisessä työpaikassani käyneet vakiojuopon ja Eelis olisi ollut liian samankaltainen Eemilin kanssa. Sen verran voin paljastaa nimestä, että Tyypille tulee kolme nimeä ja kaksi niistä on J:n ehdottamia. Yksi nimi on sellainen että rakastuin siihen jo raskausaikana ja tahdoin ehdottomasti sen osaksi vauvan nimeä.

Paikka ja aika, sekä pappi
Toinen hyvin oleellinen asia ristiäisten järjestämisessä on aika ja paikka. Ristiäiset tulevat siis olemaan sunnuntaina 11.8 ja vietämme niitä kotonamme. Olisi varmaan ollut ns. helpompaa järjestää ristiäiset seurakuntatalolla niinkuin isompien poikien aikana. Jotenkin ei kumminkaan tuo Martinlaakson seurakuntatalo houkuta kun siinä on seinänaapurina baari ja en todellakaan tahdo viettää ristiäisiä ryyppävien ihmisten läheisyydessä. Lisäksi autottomina on helpompaa kun ei tarvitse raahata tavaroita yhtikäs mihinkään. Papiksi varattiin sama pappi kuin isommille pojille sillä hän on J:n perhetuttu ja tuntuu luontevalta että kaikilla pojilla on sama kastepappi. Onneksemme Espoon seurakuntaan kuuluva pappi saa hoitaa ristiäiset Vantaalla...

Ristiäismekko, kastemalja ja valkoinen pieni liina jolla kuivataan vauvan pää
Ristiäismekko saadaan onneksemme lainaan J:n isältä, joka onnistui jostain löytämään oman vanhan ristiäismekkonsa. Tuolla mekolla on siis ikää ihan kiitettävästi ja toivon ettei Tyyppi onnistu esimerkiksi puklaamaan sen päälle tai muutenkaan sotkemaan mekkoa. Kastemalja saadaan lainaan Veetin kummitädiltä, sillä kastemaljaksihan käy kuulemma mikä tahansa läpinäkyvä suht iso malja ja me emme nyt sellaista satu omistamaan, joten onneksemme sekin saadaan lainaan. Vielä pitää kumminkin käydä ostamassa joku valkoinen pieni liina vauvan pään kuivaamista varten, jos emme sellaista keksi lainaan jostain. Onneksi tuo ei todellakaan ole iso investointi joten ei ole edes paha sellaista ostaa. Tyypin pään kuivaamisen meinasin antaa tehtäväksi Eemilille jos poika tajuaa tehtävänsä.

Kummit
Kummit on päätetty jo raskausaikana ja onneksi kaikki neljä siihen hommaan pyydettyä suostuivat samantien. Kummeiksi tulee siis serkkuni (joka on sylikummi), pikkuveljeni ja ystäväpariskuntamme, joista kylläkin mies tulee olemaan vain haamukummi kun ei ole rippikoulua käynyt. Ainakin tällä hetkellä valinnat tuntuvat oikeilta ja toivottavasti tuntuu jatkossakin.


Vieraat
Tarkoitus oli alunperin että pidämme vain pienet ristiäiset juurikin koska pidämme juhlat kotona. No, ne pienet ristiäiset kaatui siihen että omistan liian ison suvun ja liian herkästi suuttuvat sukulaiset. Veetin ristiäisten jälkeen sain nimittäin niin vihaista palautetta osalta sukulaisista siitä kun heitä ei oltu kutsuttu etten jaksa samaa showta enää uusiksi. Oli siis pakko kutsua kummien ja lähisuvun lisäksi kaikki muutkin sukulaiset tädeistä ja enoista ja heidän perheistään lähtien. Loppujen lopuksi kutsuttuja vieraita on 28 kappaletta ja niihin ei ole edes laskettu pikkusiskoani ja hänen miesystäväänsä sillä siskoni ilmoitti suoraan ettei tule paikalle jos meitä ei haittaa. Hän ei nimittäin tahdo tulla paikalle kun talo on muutenkin täynnä ja ymmärrän siskoani vallan hyvin. Onnekseni tiedän ettei kaikki kutsutuista tule kumminkaan paikalle, joten määrä tuskin tulee loppujen lopuksi noin suuri olemaan.

Asunnon järjestäminen jotta vieraat mahtuvat meille
Tämä on suurin ongelma koko ristiäisissä ja en todellakaan tiedä minne saan kaikki vieraat ängettyä. Olohuoneemme kun ei ole mikään valtava vaikka sillä onkin kokoa ja istumapaikkoja nyt ei varsinkaan tule riittämään kaikille. Meillä on nimittäin neljä kappaletta keittiöntuoleja ja sohva johon mahtuu ehkä neljä, ihan maksimissaan viisi istumaan jos oikein änkee. Onneksi kaverini lupasi tuoda kolme kappaletta kokoon taitettavia tuoleja lainaan, joten ainakin 11 ihmistä pääsee istumaan. Tokihan meillä on kaksi kappaletta lasten pieniä muovijakkaroita, mutta niissä tuskin kukaan istuu ellei sitten Eemil ja Veeti. Onneksemme noista vieraista neljä kappaletta on kummeja, jotka kumminkin seisovat, joten istumapaikkoja jää puuttumaan "vain" 13 henkilöltä ja jos en keksi mitään niin saavat seistä. Ilkeältähän tuo kuullostaa, mutta jos kerran sukulaiset olisivat kumminkin suuttuneet jos en olisi heitä kutsuneet niin saavat ymmärtää ettei meillä vain riitä istumapaikkoja kaikille.
Muuten meinasin järjestää niin, että tv-tasosta tulee taso ristiäismaljalle ja tv + tason päällä tällä hetkellä olevat kaiuttimet siirretään minun ja J:n makuuhuoneeseen siksi aikaa. Tarjottavat tulevat keittiöön, jonne pitäisi vielä valkoinen pöytäliina keksiä jostakin, samoin kuin ristiäismaljan alle pitäisi keksiä vielä jostain joku valkoinen liina...

Tarjottavat
Tarjottavat ovat minulle se hankalin mietittävä sillä en todellakaan ole mikään mestarikokki, saatika mestarileipuri ja pelkkä tarjottavien miettiminen aiheuttaa harmaita hiuksia... Onnekseni Eemilin kummi lupasi tehdä täytekakun ja voileipäkakun ristiäislahjaksi, joten ne on hoidettu. Lisäksi yksi Veetin kummitädeistä lupasi auttaa sen verran että tekee porkkanakakun ja toimittaa sen samalla kun tuo kastemaljan, minulle mekon ja tuolit lainaan. Itse ajattelin tehdä ainakin raakasuklaata ja jonkun ruokasalaatin + salaatinkastikkeen (jonka kyllä ostan valmiina). Juomiksi ajattelin kahvia, teetä ja lapsille limua jonka luojan kiitos saa tehtyä Sodastreamilla. Lisäksi ajattelin ostaa jonkinlaisia keksejä, coctailpiirakoita ja tehdä munavoin. Eiköhän siinä ole ihan hyvin tarjottavaa... Minkälaisia tarjottavia muilla on ollut ristiäisissä?
Ainiin ja tarjottavien lisäksi pitää ostaa kertakäyttöastioita, sillä olen hyvin laiska ja en jaksa alkaa tiskaamaan juhlien jälkeen...

Jotain on nyt varmasti unohtunut tuosta listasta ja muutenkin unohtunut jotain suunnitella. Tuleeko teille lukijoille jotakin mieleen mitä en nyt ole listannut, mutta joka kuuluu ristiäissuunnitelmiin?

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Pöpökammoisuus

Lauantaina Megamyynti areenalla äärimmäisen pöpökammoiseen naiseen törmäämisen jälkeen ole alkanut miettimään, että mistää johtuu osan ihmisten hysteerinen kammo pöpöjä kohtaan? Ja mistä tulee luulo että pienet vauvat suunnilleen kuolevat yleiseltä paikalta saamiinsa pöpoihin lähes poikkeuksetta jos niiden kanssa menee johonkin jossa on vähänkin enemmän ihmisiä? Tuo kyseinen rouva kun ei tosiaankaan ollut ainoa joka on ihmetellyt sitä kuinka voin liikkua pienen vauvan kanssa niin sanotussa väenpaljoudessa, vaan samantyyppisiä rouvashenkilöitä on tullut vastaan Eemilin ja Veetinkin ollessa pieniä. Eemilin ollessa pieni sain kerran kuulla jopa ihmettelyitä siitä kuinka uskallan tuoda lapsen rattaissa koirapuistoon ja huoli ei suinkaan ollut kyseisellä rouvalla se, että vaikkapa äitini rottweiler hyppäisi innostuksissaan vaunuihin vaan nimenomaan koirapuistossa olevat pöpöt. Tässä tapauksessa voisin kumminkin kuvitella että se koira tuo samat pöpöt asuntoon sisälle joka tapauksessa, joten isompi huolenaihe sietäisi olla nimenomaan ne koirat.
Itsekin olen muunmuassa pienenä syönyt koirannappuloita koiran kanssa samaan aikaan ja samasta kupista ja silti olen hyvissä sielun ja ruumiin voimissa. Mitään korvatulehdusta, oksennustautia ym. normaaleja lastentauteja pahempaakaan minulla ei ole ikinä ollut. Joten se niistä koiran mukanaan kantamista pöpöistä. Itse en ainakaan niihin henkilökohtaisesti usko.

Lisäksi mielestäni on aivan järjetöntä väittää ettei pienen vauvan kanssa saisi liikkua yleisillä paikoilla ainakaan pariin viikkoon, mielellään noin kuukauteen. Ja tätä väitettähän en todellakaan ole kuullut yhdenkään ammattilaisen suusta, vaan nimenomaan minun tapaani toimia arvostelevilta rouvilta. (Nimenomaan rouvilta, yksikään vieras mies ei ole luojan kiitos tullut ikinä edes juttelemaan, saatika arvostelemaan tapaani toimia lasten kanssa.) Neuvolassakin on kaikkien kolmen lapsen kohdalla sanottu, että liikkua voi vapaasti kunhan kukaan kipeänä oleva ei esimerkiksi aivastele tai yski vauvaa kohden tai mene lähmimään vauvaa. Talvivauvojen kanssakin ainoa rajoitus liikkumisen suhteen oli, että kauheilla pakkasilla ei saa mennä pienen vauvan kanssa ulos, koska vauvan keuhkot eivät kestä kovin suurta pakkasta. Ja sekään ei siis liity millään tavalla pöpöihin.
Lisäksi olen ihmetellyt noiden yleisillä paikoilla liikkumisesta valittavien ihmisten logiikkaa sen suhteen, että miten he kuvittelet esimerkiksi yksinhuoltajan käyvän kaupassa jos ei vauvan kanssa? Pientä vauvaa kun ei voi hoitoon jättää ja kaikilla tuskin on tukijoukkoja jotka suostuvat käymään kaupassa joka kerta kun sieltä jotakin tarvitaan. Lisäksi uskoisin että tosiaan on olemassa naisia, jotka ovat yksinhuoltajia heti synnytyslaitokselta lähtien ja ne valitettavasti tuskin olevat kovin harvinaisiakaan. Ja vaikkei oma äitini ollutkaan yksinhuoltaja pikkuveljelleni, joutui hän silti ihan yksinään vauvan kanssa kauppaan kun pikkuveljeni oli vajaa kaksi vuorokautta vanha. Vaippoja oli nimittäin pakko ostaa. Hengissähän tuo pikkuveljenikin on edelleen, eikä hänkään ole sairastanut mitään normaaleja lastentauteja pahempaa. Enpä siis usko että yleisiltä paikoiltakaan kantautuisi vauvaan mitään tappavia pöpöjä ellei sitten joku juuri sillä hetkellä sairastava tule pärskimään vaunuihin jossa lapsi on.

Ja voihan kotootakin saada vaikka mitä pöpöjä jos tuolle linjalle lähdetään. Meillä meinaan muunmuassa Veeti käy hyvin ahkeraan dyykkaamassa roskapusseja ja taisi Eemilkin tehdä pienenä ihan samaa. Ja on Veeti käynyt muutamaan kertaan kissanhiekkalaatikkoakin "siivoamassa", eli ottanut kissanhiekkalapion ja yrittänyt tunkea sitä kissanhiekkalaatikkoon joka onneksi on kannellinen, eipä tule ainakaan lapsen kaivettua kissan jätöksiä sieltä. Nyt tuo kissanhiekkalaatikko innostus on onneksi hieman laantunut Veetiltä ja joka käänteessä ei olla enää karkaamassa sitä kaivamaan, mutta terve tuo lapsi silti on.
Eikä mielestäni lapsiperheen asunnon pidä kiiltää joka hetki, vaikka osa tutuistani ja sukulaisistani kauhistelee kuinka silloin tällöin saattaa lattialla olla joku poikien sinne heittämä leipä tai tiskejä saattaa olla tiskaamatta, eikä meillä edes imuroida päivittäin. Siis ajatella, meillä kun on muutakin tekemistä kuin siivota koko ajan. Tottakai kadehdin hieman niitä lapsiperheitä joiden asunnot kiiltävät koko ajan ja jotka uskaltavat sisustaa pääasiassa valkoisella, itse en vaan ymmärrä miten se on mahdollista... Olen nimittäin huomannut että jos esimerkiksi me tahtoisimme asuntomme olevan koko ajan virheettömän siisti, ei me kerettäisi muuta tekemään kuin siivoamaan. Onneksi perussiisteys on kumminkin helppo ylläpitää ja vastutuskykyhän siinä kasvaa kun kotona saa olla se muutama pölypallo vaikka sängyn alla ja lattialle heitetty leivänpala ei ole maailmanloppu...

Loppuun voisin vielä lisätä, että tunkeehan lapset ulkonakin vaikka mitä suuhunsa enkä silti tiedä yhdenkään lapsen kuolleen esimerkiksi hiekkaa tai lunta syötyään.

Miten te lukijat, kiiltääkö teidän asunnot? Ja pelottaako pöpöt?

torstai 11. heinäkuuta 2013

Dementiako?

Hieman on jäänyt taas kirjoittelu, mutta yöheräämiset ja kaksi huomiota vaativaa isompaa lasta viemät voimia sen verran ettei oikein ajatus kulje kokonaisen blogitekstin verran. Ilmeisesti ajatus ei myöskään kulje niinkään paljoa, että olisin Tyypin neuvolaa muistanut sillä tänään neuvolantäti soitti ja kyseli oltiinko unohdettu neuvola vai oltiinko vain myöhässä. Itse kun olin sata prosenttisen varma että neuvolan piti olla huomenna, no kerran sitä vain unohtaa (tai joka lapsen kanssa vähintään kerran) ja onneksi neuvolantäti ymmärsi että pikkulapsiperheessä ei aina muisti toimi. Neuvolatäti kyseli sitten miten jaksan ja miten ollaan voitu ja riittääkö maito ja kun kaikki oli omasta mielestäni vallan mainiosti niin seuraava aika laitettiin vasta ensi viikon tiistaille. Josko siis silloin muistaisin ilmestyä neuvolaan paikalle... Ja oikeasti siis ensi viikolla pitäisi olla jo Tyypin kolmas neuvola, mutta eipä voi mitään, me pärjäämme ilman viikoittaisia mittauksiakin ja vauva-arki onnistuu ilman itsestäänselviä neuvojakin...

Pienoista dementiaa lukuunottamatta nämä kaksi ja puoli viikkoa kolmelapsisena perheenä ovat menneet ihan hyvin. Veetillä on pienoista mustasukkaisuutta, mutta sekin alkaa luojan kiitos jo hellittämään pikkuhiljaa ja Veeti ei siis ole enää koko aikaa hakkaamassa minua ja Tyyppikin saa aina välillä hellyyttä osakseen silityksien ja lelujen tuonnin muodossa. Harmi vain että Veeti tuntuu loukkaantuvan hyvin herkästi kun Tyyppi ei vielä tajua leluja ottaa käteen eikä varsinkaan leiki niillä. Illat ovat kumminkin pahimmat Veetin suhteen kun Veetillä painaa väsymys ja äidin sylissä olisi aivan mahtava hengata, mutta kun vauva haluaa tankata yötä vasten niin imetys ja Veetin sylittely ei valitettavasti onnistu samaan aikaan. Ja isin sylihän ei ole Veetistä yhtään niin hyvä kuin äidin syli... Muutamaan otteeseen on meinannut jo tulla huono omatunto kun ei voi enää antaa huomiota isommille ihan niin paljon kuin he haluaisivat, mutta onneksi tuo vauva-aika on loppujen lopuksi niin lyhyt aika että kaikki kolme poikaa kerkeävät varmasti saada huomiota myös myöhemminkin kunhan imetysten välit hieman pitenevät ja Tyyppi hieman kasvaa.

Eemil taasen on aivan hurmioissaan uudesta pikkuveljestä ja Eemil tahtoisi joka käänteessä olla auttamassa vauvan hoidossa. Kun vauva itkee, niin Eemil toteaa ettei ole mitään hätää ja Eemil on myös hyvin hanakasti hakemassa vaippoja minulle kun Tyypiltä pitää vaihtaa vaippa. Vauvalle haluttaisiin myös antaa tuttia kun Tyyppi vähänkään inahtaa ja harmistus on suuri kun ei Eemilin tarjoama tutti aina kelpaa. On kyllä ihanaa seurata sitä, kuinka huolehtivainen isoveli Eemil on molemmille pikkuveljilleen jo noin nuorena ja innolla odotan että kaikki kolme poikaa hieman kasvavat ja pääsen näkemään kuinka veljesrakkaus tuosta vielä kehittyykään. Pakko kyllä todeta, että ainakin tällä hetkellä ajattelen minun ja J:n tehneen oikean päätöksen kun hankimme lapset lyhyillä ikäeroilla. Vaikka nyt kahden ja puolen viikon aikana onkin ollut välillä jo hieman rankkaa kun kaikki kolme huutaa samaan aikaan, mutta hyviä puolia on ilmennyt niin paljon enemmän ettei osaa edes ajatella voisiko kaikki olla helpompaa isommilla ikäeroilla.

Ainiin ja lauantaina käytiin vauvan kanssa ensimäisellä pidemmällä autoreissullakin jo. Lähdettiin nimittäin minä, Eemil ja Tyyppi käymään Orimattilassa Megamyynti areenalla Veetin kummitädin ja tämän poikaystävän kanssa. Hyvinhän tuo reissu meni, vaikka pelkäsinkin Tyypin huutavan koko automatkan molempiin suuntiin ja pahimmillaan vielä koko shoppailureissunkin. Pelko osoittautui kumminkin täysin turhaksi, sillä Tyyppi nukkui matkat molempiin suuntiin ja shoppailu onnistui vallan mainiosti vauva sylissä ja samalla Tyyppiä pullosta syöttäen. Ei siis mitään ongelmaa, vaikkakin hieman inhotti kun jokainen vastaan tuleva (varsinkin vanhempi rouvashenkilö) pysähtyi höpöttelemään ja yhdeltä sain jopa kuulla saarnan siitä, kuinka kehtaan tuoda kaksi viikkoisen lapsen noinkin isoon paikkaan kun vauvahan voi saada vaikka jonkun tappavan pöpön sieltä... No hengissä selvittiin ja ihan terveeltä tuo pikkumieskin vaikuttaa reissusta huolimatta.
Eemil taasen osasi olla harvinaisen rasittava kun ei suostunut ollenkaan olemaan lähelläni, vaan halusi seurata Veetin kummitädin poikaystävää ja minulle käytiin juttelemassa vain kun minun olisi pitänyt ostaa jotakin. Eipä saanut poika kumminkaan kaikkea mitä halusi, muuten olisi lähtenyt puoli Megamyynti areenaa mukaan. Ostettavaa löytyi kumminkin ihan kiitettävästi ja lisääkin olisi löytynyt jos olisi ollut enemmän rahaa mukana ja onneksi ei ollut, muuten olisin ollut hyvinkin köyhä kotiin tullessani. Mukaan lähti seuraavanlaiset ostokset: Eemilille kauluspaita, 2kpl muovisia ruokalappuja, Veetille kirja, isommille pojille yhteiseksi saippuakuplia, J:lle viisi paria sukkia, pikkuveljelleni viisi paria sukkia, Eemilille huivi, minulle mekko, kolme pussia suolakaloja, laatikollinen suklaahedelmiä, kaksi pussia ruissnaksejä, suklaalevy ja paluumatkalle minulle ja Eemilille limupullot.

Nyt kumminkin alkaa pikkumies huutelemaan ruuan perään, joten jatkan taas toisella kertaa.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Ensimäinen viikko kotona.

Eilen tuli siis viikko täyteen kotona oloa Tyypin kanssa ja samalla Tyypille ikää 9vrk. Myös ensimäinen neuvola oli eilen. Ensimäinen viikkomme kotona on mennyt paremmin kuin uskalsin toivoakaan. Okei, Veetillä on hieman mustasukkaisuutta havaittavissa sylistä ja Eemil tahtoisi hoitaa vauvaa vähän turhankin paljon ja turhan usein, mutta eiköhän tuokin rauhoitu ajan myötä. Totuttelua on myös toki siihen, että kerkeää tekemään kaikki kotityöt imetyksen ja vanhempien poikien huomioinnissa, vaikka luojan kiitos J auttaa sen verran mitä kerkeää ja alivuokralaiseksi meille muuttanut pikkuveljenikin auttelee sen verran mitä 12 tuntisilta työpäiviltään kerkeää ja jaksaa.

Mustasukkaisuus
Ensimäinen päivä kotona meni jo ihan hyvin, Veeti ei tietenkään ihan tajunnut että miksi äiti ja isi raahasivat kotiin rääkyvän nyytin ja miksi se vie paikan äidin sylistä. Nyt Veeti ei enää tuijota Tyyppiä niin epäilevästi koko ajan, vaan mustasukkaisuus purkautuu väkivaltaisuutena minua kohtaan muunmuassa kun imetän Tyyppiä. Veeti on kerran nimittäin mm. lyönyt laatikolla minua suuhun kun puhuin (tuloksena verta vuotavat ikenet), lyönyt minua henkarilla täysiä päähän kun imetin sohvalla makuultaan (tuloksena hervoton päänsärky) ja muuten vain hakannut lähes joka käänteessä kun imetän. Lisäksi tarve päästä syliin tuntuu iskevän juuri silloin kun imetän, vaikka muuten syliteltäisiin Veetin kanssa joka hetki kun Tyyppi nukkuu.

Vauvan hoito
Uudelleen totuttelu vauvan hoitoonkin on sujunut ihan hyvin vaikka alkuun jännitin ihan mielettömästi, että miten osaankaan enää hoitaa pientä ihmistä. Yllättävän hyvin taidot ovat kumminkin muistuneet mieleen ja kaipa se vauvan hoito on kuin pyörällä ajo, eli sitä ei kai sitten ikinä unohda kokonaan. Onneksi napatynkäkin tippui jo neljän päivän iässä sillä pakko myöntää, että navan putsaus ei ole ikinä ollut minulle se helpoin homma ja nyt kun napatynkää ei enää ole tiellä, onnistuu navan puhdistuskin huomattavasti helpommin. Eilen oli Tyypillä ensimäinen kylpypäiväkin ja yllättävän hyvin muistin, kuinka liukkaaksi vauva tulee kun veteen laittaa öljyä. Harmi vain ettei minimies tykännyt yhtään kylpemisestä ja samantien veteen päästyään Tyyppi aloitti hervottoman huutokonsertin joka lakkasi vasta kuivauksen ja tissille pääsyn jälkeen. No, ehkä tuo kylpeminenkin muuttuu kivaksi ajan myötä.

Imetys
Toistaiseksi meillä mennään vielä täysimetyksellä ja vaikka kuinka uskoin etten tule koskaan julki-imettämään niin ensimäinen julkisella paikalla imetyskin on jo tehty. Kauppareissulla ei nimittäin ollut muutakaan vaihtoehtoa kuin etsiä penkki ja ottaa Tyyppi rinnalle koska kauppaankaan ei oltu vielä päästy ja poika oli selkeästi jo hyvin kiukkuinen nälästään. Onneksi kyseessä oli hiljainen paikka ja ainoastaan yksi vanhempi rouva pysähtyi pällistelemään ja juttelemaan. Olisi kyllä kyseinen rouva voinut olla pysähtymättä, ei nimittäin ollut kovin luontevaa ruokkia lasta ja jutella mukavia samalla vieraalle ihmiselle... Imetystä olisi kumminkin tarkoitus jatkaa mahdollisimman pitkälle, vaikka liikoja en viitsi itseltäni odottaa, ei nimittäin Veetinkään aikana riittänyt täysimetys kuin noin neljään kuukauteen saakka, jonka jälkeen oli pakko siirtyä osittain kiinteisiin.

Periaatteeista luopuminen
Vaikka kuinka vannoin itselleni, etten tuttia anna tälle kolmannellekaan koska Eemil ja Veetikään eivät sitä tarvinneet pieninä. No, niinhän se lupaus itselleni meni jo ensimäisen kerran lähikaupassa käydessämme sillä tutilla oli helppo pitää Tyyppi hiljaisena hetken verran kunnes päästiin kotiin saakka ja pystyin vauvan ottamaan tissille. Mahdollisimman vähän yritän antaa tuttia jottei siitä tulisi jatkuva tapa, mutta saapa nähdä miten tutin käyttö jatkossa jatkuu...
Toinen mitä lupasin itselleni oli, etten ikinä nukuta vauvaa äitiyspakkauksen laatikossa, koska ajatus laatikossa nukkuvasta lapsesta oli jotenkin karu. Niin siinä kumminkin kävi, että Tyyppi nukkuu toistaiseksi äitiyspakkauksen laatikossa sänkymme vieressä, koska pinnasänky ei fiksusti mahtuisi minun ja J:n huoneeseen ja vielä en raaski vauvaa laittaa omaan huoneeseensa nukkumaan vaikka Eemil nukkuikin omassa huoneessaan heti syntymästään lähtien. Saapa nähdä siis jatkossa, kuinka moni periaate tulee unohtumaan vielä Tyypin vauvavuotena...

Nyt jo ikävä vauvavuotta...
Hulluhan minä olen, mutta nyt jo alkanut kaihertaa ajatus siitä, että Tyyppi tosiaan jäisi viimeiseksi lapseksi. Koko ajan yritän muistaa nauttia vauva-ajasta, koska tarkoitus tosiaan olisi jättää lapsiluku tähän kolmeen. Kolme poikaa on nimittäin aivan tarpeeksi meidän perheessä ja lisää ei ainakaan näillä näkymin ole tarkoitus hankkia. Toisaalta taas pakosti tulee mieleen että mitä sitten kun kaikki pojat ovat jo isoja? Aika menee niin nopeasti ja juuri tajusin, että kun Tyyppi on 1,5-vuotias, eli saman ikäinen kuin Veeti nyt niin Eemilkin on jo melkein 5-vuotias. Ja siitä sitten menee kohta esikouluun ja sitten ensimäiselle luokalle. Miksi lasten pitääkään kasvaa niin äkkiä? Onneksi kumminkin vielä on synnytyssupistusten aiheuttama kipu ja synnytystuska tuoreessa muistissa, joten ei todellakaan tekisi mieli kokea samaa uudelleen. Onneksi kumminkin toisaalta olen sen verran nuori, että aikaa on vielä hankkia lapsia myöhemminkin jos minusta ja J:stä siltä tuntuu.

Oma kuntoni
Niin kuin olen jo tainnut mainitakkin, niin oma kuntoni tuntuu aivan mahtavalta. Tai no, ei ehkä liikunnallisessa mielessä sillä hengästyn äärimmäisen pian huonon kunnon vuoksi, mutta muuten olo on aivan mahtava. Lievästä väsymyksestä huolimatta jaksan siivota ja touhuta isompien poikien kanssa huomattavasti paremmin kuin raskauden puolenvälin jälkeen ja olo on sellainen että voisin vaikka samantien alkaa treenaamaan ensi vuoden naisten kympille jos vain uskaltaisin. Ehkä kumminkin odotan vielä hetken ennen kuin alan kunnolla treenaamaan, jotta kroppa kerkeää edes jonkin verran palautumaan synnytyksen rasituksesta... 

Ensimäinen neuvola
Eilen oli tosiaan ensimäinen neuvola ja syntymäpainokin oli jo ylitetty 50 grammalla. Maito siis riittää ainakin vielä erinomaisesti ja koska mitään huolenaiheita ei ollut ja Tyyppi voi hyvin, on seuraava neuvola vasta ensi viikon perjantaina, vaikka normaalisti se olisi viikon päästä ensimäisestä neuvolasta. Saimme neuvolantädiltä kyllä muistutuksen putsata rähmivä silmä ja hiukan vielä erittävä napa erityisen huolella, mutta niin olen tehnyt jo ennen neuvolaakin joka vaipan vaihdon yhteydessä. Muuten neuvolakäynti oli suhteellisen lyhyt käynti sillä ei ollut mitään kysyttävää eikä huolen aiheita ja synnytyksestäkään ei jäänyt mieleen mitään mitä erityisesti olisin halunnut läpikäydä. Nyt siis tosiaan odotellaan vain seuraavaa neuvolaa ja ehkä muistan punnita itsenikin seuraavalla käynnillä jotta tiedän paljonko on tiputettavaa jotta pääsen tavoitepainooni ennen ensi kesää.