Dementiako?

Hieman on jäänyt taas kirjoittelu, mutta yöheräämiset ja kaksi huomiota vaativaa isompaa lasta viemät voimia sen verran ettei oikein ajatus kulje kokonaisen blogitekstin verran. Ilmeisesti ajatus ei myöskään kulje niinkään paljoa, että olisin Tyypin neuvolaa muistanut sillä tänään neuvolantäti soitti ja kyseli oltiinko unohdettu neuvola vai oltiinko vain myöhässä. Itse kun olin sata prosenttisen varma että neuvolan piti olla huomenna, no kerran sitä vain unohtaa (tai joka lapsen kanssa vähintään kerran) ja onneksi neuvolantäti ymmärsi että pikkulapsiperheessä ei aina muisti toimi. Neuvolatäti kyseli sitten miten jaksan ja miten ollaan voitu ja riittääkö maito ja kun kaikki oli omasta mielestäni vallan mainiosti niin seuraava aika laitettiin vasta ensi viikon tiistaille. Josko siis silloin muistaisin ilmestyä neuvolaan paikalle... Ja oikeasti siis ensi viikolla pitäisi olla jo Tyypin kolmas neuvola, mutta eipä voi mitään, me pärjäämme ilman viikoittaisia mittauksiakin ja vauva-arki onnistuu ilman itsestäänselviä neuvojakin...

Pienoista dementiaa lukuunottamatta nämä kaksi ja puoli viikkoa kolmelapsisena perheenä ovat menneet ihan hyvin. Veetillä on pienoista mustasukkaisuutta, mutta sekin alkaa luojan kiitos jo hellittämään pikkuhiljaa ja Veeti ei siis ole enää koko aikaa hakkaamassa minua ja Tyyppikin saa aina välillä hellyyttä osakseen silityksien ja lelujen tuonnin muodossa. Harmi vain että Veeti tuntuu loukkaantuvan hyvin herkästi kun Tyyppi ei vielä tajua leluja ottaa käteen eikä varsinkaan leiki niillä. Illat ovat kumminkin pahimmat Veetin suhteen kun Veetillä painaa väsymys ja äidin sylissä olisi aivan mahtava hengata, mutta kun vauva haluaa tankata yötä vasten niin imetys ja Veetin sylittely ei valitettavasti onnistu samaan aikaan. Ja isin sylihän ei ole Veetistä yhtään niin hyvä kuin äidin syli... Muutamaan otteeseen on meinannut jo tulla huono omatunto kun ei voi enää antaa huomiota isommille ihan niin paljon kuin he haluaisivat, mutta onneksi tuo vauva-aika on loppujen lopuksi niin lyhyt aika että kaikki kolme poikaa kerkeävät varmasti saada huomiota myös myöhemminkin kunhan imetysten välit hieman pitenevät ja Tyyppi hieman kasvaa.

Eemil taasen on aivan hurmioissaan uudesta pikkuveljestä ja Eemil tahtoisi joka käänteessä olla auttamassa vauvan hoidossa. Kun vauva itkee, niin Eemil toteaa ettei ole mitään hätää ja Eemil on myös hyvin hanakasti hakemassa vaippoja minulle kun Tyypiltä pitää vaihtaa vaippa. Vauvalle haluttaisiin myös antaa tuttia kun Tyyppi vähänkään inahtaa ja harmistus on suuri kun ei Eemilin tarjoama tutti aina kelpaa. On kyllä ihanaa seurata sitä, kuinka huolehtivainen isoveli Eemil on molemmille pikkuveljilleen jo noin nuorena ja innolla odotan että kaikki kolme poikaa hieman kasvavat ja pääsen näkemään kuinka veljesrakkaus tuosta vielä kehittyykään. Pakko kyllä todeta, että ainakin tällä hetkellä ajattelen minun ja J:n tehneen oikean päätöksen kun hankimme lapset lyhyillä ikäeroilla. Vaikka nyt kahden ja puolen viikon aikana onkin ollut välillä jo hieman rankkaa kun kaikki kolme huutaa samaan aikaan, mutta hyviä puolia on ilmennyt niin paljon enemmän ettei osaa edes ajatella voisiko kaikki olla helpompaa isommilla ikäeroilla.

Ainiin ja lauantaina käytiin vauvan kanssa ensimäisellä pidemmällä autoreissullakin jo. Lähdettiin nimittäin minä, Eemil ja Tyyppi käymään Orimattilassa Megamyynti areenalla Veetin kummitädin ja tämän poikaystävän kanssa. Hyvinhän tuo reissu meni, vaikka pelkäsinkin Tyypin huutavan koko automatkan molempiin suuntiin ja pahimmillaan vielä koko shoppailureissunkin. Pelko osoittautui kumminkin täysin turhaksi, sillä Tyyppi nukkui matkat molempiin suuntiin ja shoppailu onnistui vallan mainiosti vauva sylissä ja samalla Tyyppiä pullosta syöttäen. Ei siis mitään ongelmaa, vaikkakin hieman inhotti kun jokainen vastaan tuleva (varsinkin vanhempi rouvashenkilö) pysähtyi höpöttelemään ja yhdeltä sain jopa kuulla saarnan siitä, kuinka kehtaan tuoda kaksi viikkoisen lapsen noinkin isoon paikkaan kun vauvahan voi saada vaikka jonkun tappavan pöpön sieltä... No hengissä selvittiin ja ihan terveeltä tuo pikkumieskin vaikuttaa reissusta huolimatta.
Eemil taasen osasi olla harvinaisen rasittava kun ei suostunut ollenkaan olemaan lähelläni, vaan halusi seurata Veetin kummitädin poikaystävää ja minulle käytiin juttelemassa vain kun minun olisi pitänyt ostaa jotakin. Eipä saanut poika kumminkaan kaikkea mitä halusi, muuten olisi lähtenyt puoli Megamyynti areenaa mukaan. Ostettavaa löytyi kumminkin ihan kiitettävästi ja lisääkin olisi löytynyt jos olisi ollut enemmän rahaa mukana ja onneksi ei ollut, muuten olisin ollut hyvinkin köyhä kotiin tullessani. Mukaan lähti seuraavanlaiset ostokset: Eemilille kauluspaita, 2kpl muovisia ruokalappuja, Veetille kirja, isommille pojille yhteiseksi saippuakuplia, J:lle viisi paria sukkia, pikkuveljelleni viisi paria sukkia, Eemilille huivi, minulle mekko, kolme pussia suolakaloja, laatikollinen suklaahedelmiä, kaksi pussia ruissnaksejä, suklaalevy ja paluumatkalle minulle ja Eemilille limupullot.

Nyt kumminkin alkaa pikkumies huutelemaan ruuan perään, joten jatkan taas toisella kertaa.