maanantai 29. syyskuuta 2014

Lasten kanssa Ruotsiin?

Ei, ei tosiaankaan olla suunniteltu matkaa Ruotsiin pitkään, vaan voisikin sanoa että matka on suoraan sanottuna hetken mielijohde. Käytiin siis lauantaina katsomassa Robinia Kauppakeskus Kaaressa ja sielä jaettiin alennuskuponkeja Ruotsin risteilylle, joilla matka tulee äärimmäisen halvaksi. Saatiin ensin yksi kuponki, mutta sitten J kysyi vitsillä jakajilta, josko saataisiin muutama kuponki lisää ja niinhän me saatiinkin, se ei vain ollut ihan muutama vaan oikeasti iso nippu niitä kuponkeja...
Hetken aikaa mietittyämme, päätimme että miksikäs ei, miksi emme lähtisi lasten kanssa laivalle kun kerran niin sanotusti halvalla päästäisiin. J soittikin ensin isälleen, josko hän lähtisi mukaamme kun J:n isän veli asuu Ruotsissa, mutta valitettavasti hän ei pääse mukaamme töiden vuoksi ja siksi mietimme, josko saisimme jonkun muun mukaamme. Ainoa vain, että nuo alennuskupongit käyvät vain lauantai - torstai lähdöille, eli suurimmalle osalle tulee ongelmaksi työt... No, soitinkin sitten omalle äidilleni ja hän lähtee näillä näkymin miehensä kanssa mukaamme ja lisäksi enoni naisystävä lupasi harkita josko lähtisi isompien lasten kanssa myös mukaamme, jos lapset saavat siis koulusta vapaata. Näin meillä olisi seuraa laivalla ja lahjakortteja ei jäisi ihan niin kamalan montaa käyttämättä...

Matkan ajankohta olisi näillä näkymin marraskuun alku - marraskuun keskiväli sillä ensi kuun vapaapäivät J on jo kerennyt anomaan ja ne eivät oikein osu yksiin niiden päivien kanssa, jotka muuten kävisivät. Lisäksi halutaan että meillä on hieman aikaa suunnitella reissua, sillä itse olen ollut Ruotsissa viimeksi joskus ihan mini-ihmisenä, samoin kuin tuo miehekekin ja niinpä pitää hieman tutkailla että mitä tehdään siellä ja mitä kannattaa ottaa mukaan ym.

Kieltämättä hieman jännittää tuo reissu jo valmiiksi, sillä en tiedä kuinka lapset nukkuvat laivassa, varsinkaan kun hyteissä on vain neljä sänkyä ja Niilo on jo liian iso laivoilta lainaan saatavaan vauvasänkyynkin. Lisäksi en tiedä miten lapset reagoivat meteliin, jota laivalla hyvin todennäköisesti on. Enkä myöskään osaa yhtään miettiä, mitä meidän kannattaa ottaa mukaamme... Ainakin vaunut, vaippoja ja Niilolle maitoa, sillä Niilo juo kumminkin maitoa kohtuullisen suuret määrät ja menee muunmuassa nukkumaan maidon kanssa ja uskoisin, että tuollaisten maitomäärien ostaminen laivalta tulisi vähän turhan kalliiksi, varsinkin kun ne on mahdollista ottaa mukaan jo Suomen päästä.

Laivana toimisi siis Viking Line ja uskoisin, että siellä on onneksi varmaan lapsille ainakin jonkinnäköistä tekemistä, tai uskoisin että kaikilla laivoilla on huomioitu myös lapset jotenkin. Sen sijaan minulla ei ole mitään tietoa, mitä tekemistä keksitään Ruotsin päässä, varsinkin kun ollaan siellä vain yksi päivä. Jotain aktiviteettejä kerkesinkin jo Googlettelemaan, mutta pitää katsella tarkemmin kun en tiedä yhtään minkänlainen sää marraskuussa on, tai kuinka kylmä silloin on.

Koska reissu on suhteellisen lähellä joulua, suunniteltiin J:n kanssa, että osa lasten joululahjoista korvaantuu tällä reissulla ja näin ollen pojat eivät tule tänä vuonna hukkumaan lahjoihin niinkuin viime jouluna. Toisaalta, eihän nuo pojat vielä niinkään ymmärrä joulun ideaa ja siksi laivareissu voikin olla ihan kivaa vaihtelua normaalitoimintaan, nyt kun voidaan vielä korvata osa materiasta jollain muulla kivalla.

Tulipa sekava postaus... No, mutta otan mielellään vastaan vinkkejä mitä ilman ei selviä laivalla lasten kanssa ja mitä tehdä Ruotsissa lasten kanssa? Kertokaa kaikki mahtavat vinkkinne, niin ehkä selviän ilman kamalaa paniikkia...

tiistai 16. syyskuuta 2014

Kun kotiäitiys ei olekaan aina kivaa.

Hieman olen arkaillut tästä aiheesta kirjoittamista, koska suoraan sanottuna pelkään kukkahattutätien reaktioita aiheeseen... Koska kumminkin varmaan kaikki äidit tietävät, ettei se kotiäitiys ole aina ruusuilla tanssimista, niin kaipa niitä hermoja riistäviäkin puolia voi hieman valottaa.

Kun odotin Eemiliä, tiesin kyllä, että uhmaikä tulee joskus vastaan ja että jokaisella lapsella on joskus uhmaikä, joka voi vieläpä kestää kohtuullisen pitkäänkin. Enkä osannut aavistaa vielä Eemilin vauva-aikanakaan mitä olisi edessä, vaikka välillä vauvavuoden heräilyt ottivatkin koville, varsinkin kun Eemilin yöheräilyt saatiin loppumaan vasta kun poika oli 1v10kk vanha ja silloinkin ensikodin unikoulun avulla kun odotin lähes viimeisilläni Veetiä.
Uhmaiän alkupuolella, joskus silloin kun Eemil oli noin 3-vuotias, ajattelin että tällaistako se uhmaikä on, kiukuttelua ja huutoa? Sehän oli vielä ihan siedettävää ja vaikka välillä jaksaminen oli koetuksella, ei se uhmaikä tuntunut alkuunsakkaan niin pahalta kuin olisin voinut ehkä kuvitella.

Nyt on kumminkin toinen ääni kellossa, se uhmaikä ei olekaan enää mikään ihan siedättävä asia ja lapsen kehitysvaihe jonka voi noin vain kestää. Ei, vaan nykyisin on oikeasti hermot koetuksella ja välillä tekisi mieli juosta ulko-ovesta ulos huutamaan. Välillä on myös olo, että tekisi mieli lukita Eemil parvekkeelle ja itse kirmata sisälle, laittaa musiikit täysille ja vain odottaa että pojan raivo laantuu. Valitettavasti en kumminkaan voi tehdä kumpaakaan noista, vaan Eemilin raivoaminen on vain kestettävä ja on yritettävä kaikkensa, jotta sen uhmakohtauksen saa loppumaan.

On vain helpommin sanottu kuin tehty tuo kestäminen ja rauhoittelu. Uhmakohtauksen aiheutumiseen ei nimittäin tarvita nykyisin mitään kovinkaan ihmeellistä, vaan raivoamiseen riittää sellaisetkin pikkuasiat kuin esimerkiksi väärin voideltu leipä, juusto ja leikkele väärinpäin leivän päällä, väärä pehmolelu sängyllä, telkkarin kiinni laittaminen kun sitä on katsottu jo tarpeeksi, se että jompikumpi pikkuveljistä ottaa lelun jolla Eemil ei alunperin edes leikkinyt, maidon kaataminen väärän väriseen mukiin ja melkeinpä ihan kaikki mitä nyt ylipäänsä satutaan tekemään päivittäisissä rutiineissa. Pahimman uhmakohtauksen saa kumminkin aikaan se, että Eemiliä käsketään siivoamaan oma huoneensa.

Teinkin virheen silloin joskus kun siivosin itse Eemilin huoneen, jos poika ei sitä siivonnut kun minulla vain yksinkertaisesti meni hermot huoneen sotkuisuuteen. Näin Eemil oppi, että kun on tarpeeksi kauan siivoamatta omaa huonettaan, kyllä se äiti tulee sen siivoamaan. Olisi vain pitänyt uskoa sitä, kun J sanoi, että poika siivoaa itse huoneensa tai muuten huono on siivoamatta.
Nykyisin jo pelkkä vihjaus huoneen siivoamisesta saa Eemilistä esille raivoavan pikkuhirviön. Olen jo useamman kerran saanut kokea, kuinka noin pienessä lapsessa on voimaa kuin pienessä kylässä ja voin sanoa, että jo tuo vajaa 5-vuotias saa aikaan mustelmia, naarmuja ja ei ole itkukaan ollut kamalan kaukana muutamina kertoina kun voimat tuntuu välillä olevan suoraan sanottuna täysin loppuun kulutettu.
Nytkin omassa kropassani on mustelmia ja olkapääni on naarmuilla ja minkä takia? Sen vuoksi, etten suostu antamaan periksi huoneen siivouksen suhteen. Silmäänikin särkee kun Eemil onnistui täräyttämään silmäkulmaa nyrkillään ja kaiken tämän lopputulos oli jälleen kerran se, ettei poika kumminkaan siivonnut sitä huonettaan. Ei, koska kello oli tappelun jälkeen jo niin paljon, että oli aika siirtyä iltapalalle, iltatoimille ja nukkumaan. Eli jälleen kerran lapsi voitti tahtojen taistelumme ja näin ollen ensikerralla tahtojen taistelu tulee taas olemaan vaikeampi.

Kyse ei myöskään ole siitä, etteikö Eemil saisi rangaistusta tuollaisesta käytöksestä, vaan poika kannetaan aina nurkkaan istumaan / seisomaan, ihan miten tahtoo nurkka-aikansa viettää ja poika laitetaan myös pyytämään anteeksi jos siitä on kyse. Kumminkaan tuo nurkkarangaistus ei näytä toimivan, vaan Eemil viettää nurkassa juuri sen ajan mitä poikaa pidetään siellä ja heti kun käännän selkäni, lapsi kirmaa pois nurkasta ja jälleen sama juttu alusta. Lopulta tämä nurkkaan vieminen menee lähes tulkoon aina siihen, että istun Eemilin kanssa nurkassa, pitämässä raivostunutta, hakkaavaa, purevaa, potkivaa ja raapivaa lasta väkisin sylissäni jotta saisin pojan rauhoittumaan ja istumaan rangaistuksensa loppuun. Ja istuuhan Eemil lopulta sen neljä minuuttia siellä nurkassa, mutta se työ minkä saa nähdä sen eteen, että poika kärsii rangaistuksensa loppuun saakka, se on se joka tuntuu välillä ylitsepääsemättömän uuvuttavalta. Eikä asiaa tosiaankaan helpota se, että Eemil on muutenkin voimakastahtoinen lapsi, joka tahtoo saada tahtonsa läpi tai joka laittaa kaikki muut kärsimään käytöksestään jos ei saa sitä tahtoansa läpi.

Suoraan sanottuna, kyllä, välillä olen äärimmäisen väsynyt tähän kaikkeen tappeluun uhmaikäiseni kanssa ja päälle laskee vielä satunnaiset huonosti nukutut yöt, uhmaikäänsä aloittelevan Veetin ja Niilon, joka kaipaa muuten vaan paljon huomiota, ei se itku ole oikeasti aina kaukana. Välillä olen jopa ajatellut, että mitä ihmettä olen tehnyt väärin noiden lastenkasvatuksen kanssa kun uhmaikä onkin tuollaista?
Onnekseni minulla on kumminkin kavereita, joilla on myös uhmaikäisiä lapsia ja joiden lapset ovat kuulemma aivan samanlaisia uhmaiässä kuin meidän Eemil. Onnekseni myös netin mammapalstoilla suurin osa sanoo, että tuo on normaalia uhmaikää joka menee ohi. Onnekseni neuvolassakin hoetaan että tuo kuuluu normaaliin uhmaikään ja onnekseni uhmaikäisten lasten äidit jaksavat myös kannustaa tilanteen kanssa. En siis ole yksin tämän uhmaiän kanssa. Nämä asiat auttavat jaksamaan, samoin kuin se, että tämä on oikeasti taas vain kausi joka menee ohi.

Todellisuudessa en vaihtaisi päivääkään pois äitiydestä ja todellisuudessa Eemil osaa olla myös ihana, kiltti ja muita ajatteleva lapsi jonka kanssa on ilo viettää aikaa ja touhuta silloin kun poika on hyvällä tuulella. Ne hetket kun Eemil käyttäytyy kuin pieni enkeli, ne luovat uskoa siihen että kyllä poika oppii vielä käyttäytymään ja saan lapseni tottelemaan. Ehkä se huoneen siivouskaan ei lopulta ole oikeasti niin vakava asia.

Toivon tosiaan, että nyt kerrankin kun kerron avoimemmin siitä, kuinka kotiäitiys ei olekaan aina ihanaa, että jokainen kommentoija osaisi miettiä kommenttinsa sisältöä ennen sen lähetystä. Olisi myös ihana saada vertaistukea muiden uhmaikäisten vanhemmilta ja vaikkapa neuvoja, kuinka tuota uhmaa voisi hillitä.

Pojat tahtoivat ostaa mulle kukkia.
Järjestettiin Eemilin kanssa osa pehmoleluista seinälle talteen.
Eemil tahtoi auttaa vaunujen työntämisessä.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Kahvi, tuo kotiäidin pelastus.

Tiedättekö sen tunteen kun tekisi vain mieli jäädä sängynpohjalle makaamaan ja nukkumaan, eikä pitkätkään yöunet tunnu riittävän sitten millään? Itselläni on nimittäin aika useinkin tuollainen olo aamuisin kun pitäisi nousta ja onnekseni lapset osaavat leikkiä edes pieniä hetkiä keskenään, joten olenkin saanut aamulla heräillä kohtuullisen rauhassa kun lapset leikkii.
Olen kumminkin huomannut, että mitä pidemmäksi ajaksi pojat antavat minun jäädä pötköttelemään ja keräilemään itseäni ennen heräämistä, sitä vaikeampaa se on nousta lopulta ylös ja mitä pidemmän aikaa vietän aikaa sängynpohjalla, sitä enemmän tuhoa lapset saavat aikaiseksi ja sitä tyhmempiä temppuja he keksivät.

Jottei kukaan kumminkaan pääse vetämään vesimelonia nenäänsä, en ikinä jää kunnolla nukkumaan poikien heräämisen jälkeen vaan saatan jäädä hetkeksi pötköttelemään tai ummistaa silmät vielä pieneksi hetkeksi. Nukkumaan en kumminkaan kykene enää poikien heräämisen jälkeen, sillä tiedän että minun on omattava salamannopeat refleksit jos talo yhtäkkiä hiljenee epäilyttävästi tai joku pojista alkaa huutamaan tavallista kovempaan, saatika itkemään. Pojat eivät siis kertaakaan ole joutuneet minkäänlaiseen vaaraan sen vuoksi, että olen jäänyt pötköttelemään. Lisäksi pojat osaavat itse ottaa keittiöstä esimerkiksi banaania, tai vanukasta tai milloin mitäkin jos heille iskee ihan mieletön nälkä. Kumminkin, jos mikään näistä ei maistu jokin aamu, nousen laittamaan pojille aamupalaa. On vain helpottanut ihan mielettömästi aamujamme kun pojat saavat itse otettua edes jonkinlaista syötävää.

Sen jälkeen kun olen päässyt ylös sängystä, on aika keittää monta kuppia kahvia. Ilman kahvia en nimittäin pääse kunnolla hereille ja tämä aamukahvi hetki on minulle pyhitetty hiljainen hetki. Myös pojat oppineet, että tahdon juoda edes yhden kupillisen kahvia täydessä hiljaisuudessa ja tällöin pojat yleensä katsovat lastenohjelmia kaikessa rauhassa. Välillä kumminkin käy niin, että kun juon kahvia keittiössä, on muualla asunnossa aivan liian hiljaista ja varmasti ainakin jokainen äiti tietää mitä tarkoittaa liian hiljaista. Yleensä se on meillä Veeti, joka keksii päättömyyksiä, mutta onneksi nekin ovat yleensä ihan turvallisia hölmöylyitä.


Kuten yhtenä aamuna pojat olivat tyhjentäneet Eemilin vaatekaapin leluista ja tilalle oli mennyt Veeti, joka halusi kylläkin alas samantien minut nähdessään. Hyllyjen kestävyys on tullut tämänkin jälkeen todettua vielä monen monta kertaa kun Veeti jostain syystä tuntuu tykästyneen Eemilin vaatekaappiin piilopaikkanaan... Ainoa haittapuoli tässä on se tsiljoonan vaatteen uudelleen viikkaaminen...


Tai kun yhtenä aamuna en meinannut löytää Veetiä mistään ja meinasin jo hieman hätääntyäkin, kunnes Niilon huoneesta kuului nauramista. Sieltä poika löytyi Niilon pinnasängystä pötköttelemästä pikkuveikkansa jättikokoisen unikaverin kanssa. Enpä tosiaankaan osannut ihan heti etsiä Veetiä pinnasängystä ja sielläkin poika kerkesi pötköttelemään useamman kerran ennen kuin Niilo luopui pinnasängystään ja siirtyi niin sanottuun isojen poikien sänkyyn nukkumaan.

Sen muutaman pyhän aamukahvikuppini aikana kerkeää kumminkin yleensä tapahtumaan vähän kaikenlaista, mutta onneksi aamukahvini uppoaa kitusiini sen verran nopeasti ettei pojat kerkeä mitään erityisiä tuhmuuksia tekemään... Päivän aikana tulee kumminkin juotua vielä monen monta kupillista lisää ja parhaimpina päivinä taidankin juoda useamman pannullisen kahvia pysyäkseni hereillä...

Pakko siis kiittää kahvin keksijää loistavasta keksinnöstään, en nimittäin tiedä miten oikein pärjäisinkään ilman kahvia, varsinkin kun olen alkanut kyllästymään energiajuomienkin makuun.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Kuivaksi opettelu.

Tämä on aihe, josta haluan kirjoittaa pääsääntöisesti vain muistutukseksi itselleni, jotta voin vaikkapa tarpeen tullen luntata täältä kun on Niilon aika opetella kuivaksi, mutta toki muutkin saavat katsoa neuvoja jos tuntevat että tästä kirjoituksesta jotain apua on.

Eemilhän oli alkuun päiväkuiva jo vähän päälle 1,5-vuotiaana kun poika oli ryhmäperhepäiväkodissa ja silloin poika oppi päiväkuivaksi hoidossa. Alkuun Eemil oli päiväkuiva vain hoidossa ollessaan, mutta pikku hiljaa kun uskaltauduin pitämään poikaa enemmän ilman vaippaa, alkoi päiväkuivuus onnistua myös kotioloissa. Tämä tapahtui joskus 2,5-vuoden iässä ja tarkoitti omaksi harmikseni lisää lattioiden pesu, sekä lisäpyykkiä kun vahingoilta ei vältytty alkuun kovinkaan montaa kertaa. Tästä huolimatta onnistuin kasaamaan hermoni ja Eemil saatiin päiväkuivaksi myös kotona sitkeän harjoittelun tuloksena. Kumminkin Eemilin päiväkuivuus taantui hetkeksi vähän päälle vuosi sitten kun muutimme ja poika käytti hetken aikaa vaippaa muuton jälkeen, kunnes totesin että nyt riittää ja nappasin tylysti vaipan pois. Vahinkoja sattui vain muutama ja sen jälkeen poika osasi olla täysin päiväkuiva jopa kaupoilla käydessämme, jolloin ollaan muutamaan otteeseen jouduttu juoksemaan kiireellä muunmuassa ruokakaupasta ulos etsimään vessaa.

Yökuivaksi Eemil oppi noin 3,5-vuotiaana, vähän tähän nykyiseen asuntoomme muuttamisen jälkeen kun totesin päiväkuivaksi oppimisen jälkeen, että nyt saa riittää vaipan pito yölläkin. Tällöinkin nappasin vaipan vain tylysti pois ja ohjeistin Eemiliä, että jos yöllä tulee hätä, mennään vessaan aivan kuin päivälläkin. Varauduin kumminkin siihen, että saan seuraavina öinä juosta vaihtamaan lakanoita ainakin tsiljoona kertaa ja senpä vuoksi olikin kohtuu suuri yllätys kun poika tosiaan ryhtyi yökuivaksi sen siliän tien. Okei, ihan rehellisesti sanottuna, kyllä Eemilillä on vieläkin käynyt yöllä vahinko muutamaan kertaan, mutta sellaista se on pienen lapsen kanssa ja en edes oleta että 4,5-vuotiaalla olisi täydellinen pidätyskyky tai että tuon ikäinen tajuaisi mennä yöllä oikeasti vessaan jos näkee esimerkiksi jännää unta tai vastaavaa. Ja onnekseni vahingoistakin selviää sillä, että heittää lakanat vaihtoon, kyseessä ei siis onneksi ole mikään vakava asia.

Veeti taasen vasta opettelee päiväkuivana oloa ja oikeastaan vasta vain kotioloissa. Vaippa otettiin Veetiltä pois heinäkuun lopulla, eli noin 1,5kuukautta sitten ja noin 2,5-vuoden iässä. Myöhemmin siis kuin Eemililtä alunperin, mutta aiemmin kuin mitä Eemil oli lopulta päiväkuiva. Osittain tätä kuivaksi harjoittelun aloittamista on hidastanut myös kommunikointiongelmat Veetin kanssa, mutta nyt kun poika on alkanut puhumaan enemmän, on helpompi ottaa selvää milloin hänellä on vessahätä. Luonnollisesti kuivaksi opettelu onkin siis myös huomattavasti helpompaa...
Miksi sitten Veeti harjoittelee päiväkuivuutta vain kotona eikä esimerkiksi ulkoillessa? Tämä ihan sen vuoksi, että Veeti osaa käydä itse vessassa silloin, jos poika on ilman kalsareita tai ilman vaippaa, mutta heti jos erehdyn laittamaan edes kalsarit jalkaan niin vahinko tapahtuu. Vielä on siis harjoiteltavaa, mutta pidän jo sitä edistysaskeleena että Veeti menee itse vessaan silloin kun on tarve.

Miksi emme sitten aloittaneet kuivaksi opettamista jo aiemmin? Koska itse olen sitä mieltä, että lapset kyllä ilmaisevat kun ovat valmiita oppimaan kuiviksi ja minulla ei henkilökohtaisesti ole mikään kiire hoputtaa lapsia siihen. En myöskään usko, että lapsi hengaisi koko loppuelämäänsä vaipassa, vaikka vaipattomuutta ei alettaisikaan harjoittelemaan heti vuoden iän jälkeen, taikka niinkuin joissain tapauksissa jo ennen yhden vuoden ikää. Eikä minulla suoraan sanottuna kestäisi hermotkaan sellaista hommaa, vaan koko perhe pääsee paljon helpommalla kun sitä aletaan harjoittelemaan silloin kun lapsi ilmaisee siihen halukkuutta, tai sitten kokeilemalla aina välillä olisiko lapsi jo valmis siihen. Ja meillä tämä taktiikka on toiminut erinomaisesti, vaikka toki ymmärrän niitäkin joilla on omat tapansa toimia. Onkin hyvä, että kaikilla on hieman erilaiset tavat, sillä en usko että kaikille edes sopisi toistensa tavat toimia eri asioissa.

Vaikka kirjoitankin tämän postauksen pääasiassa vain itseäni varten, niin toivon, että tämä avaa näkökantoja myös niille jotka ovat kovasti ihmetelleet sitä, miksi annan lasten pitää vaippaa vielä suhteellisen reippaasti yli 2-vuotiaana. Ja niille, jotka ovat olleet sitä mieltä että jotain on mennyt vikaan kun en ole "jaksanut" opettaa lapsia kuivaksi aiemmin. Olen nimittäin kuullut muutamilta tutuilta joiden lapset ovat oppineet kuiviksi jo todella paljon aiemmin, että se on vaan laiskuutta jos ei saa lasta oppimaan kuivaksi ihan viimeistään 2-vuoden ikään mennessä. En tiedä edes, lukevatko kyseiset ihmiset tätä blogiani, mutta jos lukevat, niin toivottavasti he ajattelevat sanojaan ensi kerralla hieman tarkemmin. En nimittäin tosiaankaan pidä itseäni laiskana, taikka saamattomana äitinä, vaan haluan ennemminkin ajatella, että etenen lapsentahtisesti niissä asioissa, joissa se tuntuu luontevalta ja fiksummalta.

Jossain vaiheessa olisi edessä Niilonkin kuivaksi opettaminen, mutta josko odottelen jälleen ihan rauhassa että poika itse osoittaa valmiutensa hommaan ja sitten otan vasta vaipan pois käytöstä. Nyt ollaan tyytyväisiä siihen että talossa on vain yksi vaippoja käyttävä, vaikkakin Veetikin käyttää vielä vaippaa sekä nukkuessaan, että ulkona.

Milloinkas teillä on luovuttu vaipoista? Tai milloin se on suunnitelmissa? Suunnitteletteko tuollaisia edes etukäteen?

perjantai 5. syyskuuta 2014

Lapset ja elektroniikka.

Joskus vannoin, ettei minun lapseni tule ikinä pelaamaan pelikonsoleilla, eikä käyttämään kännykkää ennen kuin ovat vähintäänkin 9-10-vuotiaita ja mieluiten vasta yläasteikäisinä... Miksi ihmeessä minun pitäisi antaa lasten pelata vaikkapa pleikkarilla kun ei ne lapset siitä mitään hyödy? Ja eipä se liian aikainen elektroniikan kanssa pelleily ainakaan hyvästä olisi. Niin, se oli silloin joskus ennen lapsia ja vielä Eemilin vauva-aikanakin ja oikeastaan vielä noin vuosi sitten. Se on siis ollut ja mennyt periaate monien muidenkin periaatteiden ohella.

Alkuun annoin Eemilin pelata kanssani samaan aikaan Zumbaa, sekä tanssipeliä, koska Eemil nautti siitä kun sai "tanssia" kanssani minun pelatessani. Seuraava askel olikin sitten se, että ostin pojille oman pelin Xbox Storesta, nimittäin Kinectille tarkoitetun Fantastic Pets nimisen pelin, jossa lapsi toimii itse ohjaimena ja ajattelin, etteihän se nyt olisi paha jos lapsi pelaa vähän kerrallaan kun pelissä joutuu liikkumaan ja miettimään, eikä pelaaminen ole pelkkää ruudun edessä tapittamista. Kyseinen peli saavuttikin sekä Eemilin, että Veetin osalta suuren suosion ja edelleen pojat tahtovat pelata joko "lemmikkipeliä" taikka tanssipeliä aina silloin tällöin, mutta seuraava askel pelaamisessa olikin sitten että menin ostamaan pojille Smurffipelin Xboxille ja Raymanin....
Oikeastaan tuon Raymanin ostin itselleni, mutta rehellisesti sanottuna pojat sitä pelasivat enemmän valvonnassani kuin minä itse. No, Smurffipeli ja Rayman eivät erikoisemmin kiinnostaneet, joten tuonne ne jäivät hyllyyn pölyyntymään ja pojat jatkoivat pelaamista silloin tällöin samalla tutulla ja turvallisella lemmikkipelillä, sekä tanssipelillä ja Zumballa kanssani "kaksinpelinä". Todellisuudessahan pojat eivät edes ymmärrä että tanssipelissä ja Zumbassa pitäisi tehdä jotain tiettyjä juttuja saadakseen pisteitä, vaan enemmänkin näiden pelien pelaaminen on yhteistä hauskanpitoa satunnaisesti muunmuassa Niilon päiväuniaikaan kun Niilo ei pääse häiritsemään pelaamista.

Jottei periaatteeni olisi kumminkaan tuhoutunut näin vähällä määrällä, menin ostamaan Eemilille eräänä kauniina päivänä Lego Movie elokuvaan perustuvan playstation 3 pelin. Ja ennen kuin kukaan kerkeää tulla sanomaan, kyllä, tiedän pelin olevan K-7 ja kyllä, Eemil täyttää helmikuussa vasta 5-vuotta mutta poika ei pelaa peliä ikinä ilman minun vieressä istumista ja minun neuvojani. En siis koe tätä mitenkään lapsen turvallisuudentunnetta tai lapsuutta rohjuttavaksi tekijäksi, varsinkaan kun kävimme kyseisen elokuvan katsomassa ennakkonäytöksessäkin 3d:nä.
Periaatteenamme on ollut kyseisen pelin suhteen, että Eemil saa pelata pleikkarilla maksimissaan kahtena päivänä viikossa ja tällöin muutaman tunnin kerrallaan. Kyseisen pelin tallennuskohdat kun tuntuvat olevan äärimmäisen harvassa, ei Eemil pääsisi ikinä pelissä eteenpäin jos peliaika olisi esimerkiksi maksimissaan 30min. Lisäksi ehtoina pelaamiselle on ollut se, että ennen pelaamista Eemil käyttäytyy koko päivän, siivoaa huoneensa ja pleikkaria ei pelata enää kello 17 jälkeen illalla, jottei peli vaikuta yöuniin.
Tämän lisäksi Eemil on myös nyt oppinut, että jos pleikkarin sulkemisesta tulee tappelu, vähenee pelikerrat joksikin aikaa, eli nämä sovitut asiat ovat saaneet Eemilin käyttäytymään edes hieman paremmin uhmaiän ohella kun poika saa tykkäämänsä palkkion hyvästä käytöksestä.

(Välihuomautuksena, koska kyseinen Lego Movie peli on jo pelattu kertaalleen läpi, sorruimme tänään J:n kanssa ostamaan Eemilille Lego Batman pelin, katsotaan saako se yhtä suuren menestyksen pojan silmissä kuin edellinen peli...)

Miksi sitten ostin Eemilille Lego-pelin? Tai mistä idea pelin ostamiseen edes syntyi? Siitä, että kaverini vei Eemilin oman kaverinsa lapsen synttäreille, jossa poika sai kokeilla Lego peliä ja jossa kipinä pelaamiseen syntyi. Tämän jälkeen Eemil kinusi joka ikinen kerta kaupassa peliosaston ohi kuljettaessa omaa Lego-peliä ja lopulta annoin periksi kun poika oli käyttäytynyt koko päivän huomattavasti tavallista paremmin. Suoraan voisi siis sanoa, että ensimäinen pleikkaripelin ostaminen oli täysin hetken mielijohde...

Mistä sain idean tästä aiheesta kirjoittamiseen? Olen antanut Veetin nyt pelata muutamia kertoja kännykälläni yksinkertaisia lasten pelejä esimerkiksi pidemmillä bussimatkoilla, jotta olen saanut Veetin pidettyä hereillä bussimatkan ajan ja tänään kun matkustimme Jumboon, mulkoili eräs nainen lapsensa kanssa minua äärimmäisen vihaisesti ja halveksuvasti koko bussimatkan ajan kun annoin Veetin pelata sylissäni kännykälläni. Vielä bussista jäädessäänkin tämä kyseinen rouva mulkoili olkansa yli minua ja Veetiä. Rupesinkin miettimään, että onko se nyt niin kamalaa jos lapsi pelaa jonkun aikaa bussissa kännykällä, varsinkin kun peli on Lego Duplo peli joka ei mitenkään päin ole melkein 3-vuotiaalle sopimaton peli? Eihän tämä rouva tietenkään tiennyt, mitä Veeti pelaa sillä kännykällä, mutta jos ilmeestä näkee kuinka rouva halveksuu toimintaani, olisiko hän voinut avata suunsa ja kysäistä asiasta?

Lisämietittävää elektroonikka + lapset yhdistelmästä aiheuttaa se, että pikkumiehemme Eemil on alkanut harjoittelemaan yksin pihalla olemista ja koska asumme kuudennessa kerroksessa, josta kyllä on näköyhteys leikkipaikallemme, mutta josta ääneni ei kantaudu kovinkaan hyvin pihalla leikkivän lapsen korviin, olen alkanut harkitsemaan kännykän ostamista Eemilille. Kyllä, tiedän ettei vajaa 5-vuotias oikeasti todennäköisesti tarvitsisi kännykkää yhtikäs mihinkään, mutta olen miettinyt, että helpottaisiko se Eemilin ulkoilua kun saisin pojan tarvittaessa puhelimella kiinni ja tulemaan esimerkiksi kotiin syömään? Lisäksi uskaltaisin päästää Eemilin paljon vapaammin ja useammin ulos, kun tietäisin että saisin pojan tarvittaessa kiinni.
Tämä kännykänkin hankinta on tosiaan ihan vasta mietintäasteella ja jos kännykän hankimme Eemilille, tulee se olemaan joku markkinoiden halvin, sekä yksinkertaisin puhelin johon ei saa pelejä ja jolla voi vastata puheluihin, ei muuta. Lisäksi liittymä tulisi olemaan sellainen jossa olisi estot kaikkiin muihin numeroihin, paitsi minulle ja J:lle. Näin ollen Eemilkin saisi minut ja J:n kiinni tarpeen tullen, vaikka poika ei tulekaan vielä olemaan varsinaisesti yksin, mutta joskushan se yksin ulkoilun harjoittelu pitää aloittaa kunnolla ja joskushan pojan pitää opetella olemaan yksin lyhyitä aikoja kotona (esimerkiksi vuoden päästä jonkun roskien vienti reissun ajan tai vastaavaa) ja tällöin se puhelin tulee kumminkin tarpeeseen. Siksi voisinkin kuvitella, että puhelimen käyttöäkin tulisi harjoitella jo valmiiksi, jottei se tulisi täytenä shokkina silloin.

Mitäs mieltä te lukijat olette yhdistelmästä lapset ja elektroniikka?

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Talvivaate pohdintaa.

Nyt kun ilmat ovat pikkuhiljaa alkaneet viilenemään, olen alkanut pohtia talvivaatteita. Veetille ja Niilolle pitäisi löytyä varastosta sopivat talvivaatteet sillä niitä on jo muutamaa kokoa kertynyt Eemilin jäljiltä, mutta Eemilille olisikin sitten talvivaatteet hankittavana...

Olen jo muutamia nettikauppoja selannut ja löytänytkin aivan ihania talvivaatteita, mutta valitettavasti en ole miljonääri ja sen vuoksi näiden talvivaatteiden osto on jäänyt. Olen jo kumminkin niin kauan himoinnut Molo Kidsin Rainbow haalaria, että voi olla, että anelen sukulaisilta josko joku tahtoisi osallistua kyseisen puvun ostoon vaikkapa minun synttäri-/joululahjana ja saisin sen hankittua Eemilille. Toisaalta, poika itse ei vaikuttanut järin innostuneelta kun näytin hänelle kyseisen haalarin, vaan poika tykkäsi enemmän Racoonin Alvin tähti haalarin tyyppisistä haalareista kun katseltiin yhdessä talvivaatteita...

Sen lisäksi, että pitäisi löytää miellyttävä kuosi, joka miellyttäisi sekä minua, että Eemiliä niin tahtoisin vaatteen olevan kivalla kuosilla, mielellään myös värikäs, kestävä (jotta puku kestäisi mielellään myös pikkuveljille) ja vieläpä inhimillisen hintainen. Toki tiedän, että laatu maksaa ja jos tahdon talvivaatteet jotka ovat kaikkien kriteerieni mukaiset, saan siitä maksaa, mutta jotenkin nuo talvivaatteet vain tuntuvat ihan älyttömän hintaisilta. Onnekseni Eemilin vaatteet periytyvät lähes poikkeuksetta Niilolle, sekä Veetille joten sinällään niihin voi satsata, mutta koska en tunne noita merkkejä pahemmin, en tiedä mikä merkki on sellainen josta kannattaa maksaa enemmän. Olen nimittäin myös kuullut kokemuksia, joiden perusteella kallis hinta ei takaa kestävyyttä, joten olen aivan pihalla kaikesta...

Sorruin jopa selaamaan Ebaytä, josko sieltä löytyisi kriteerejäni vastaavat talvivaatteet Eemilille sillä ilmeisesti aika moni on alkanut tilaamaan sillä onhan siellä osa tuotteista ihan tosi paljon halvempia kuin Suomessa. Hieman vaan mietityttää nuo kokoasiat, eli miten koot vastaavat ilmoitettuja, samoin toimitusaika ja vastaavat jutut. Onneksi tässä on vielä jonkin verran aikaa talveen, joten kerkeän miettimään ihan rauhassa...

Ja jottei mietittävää olisi valmiiksi liikaa talvivaatteiden suhteen, en ole vielä edes täysin varma, tahdonko Eemilille haalarin vaiko takki + housu yhdistelmän. Eemil itse toivoisi haalaria, mutta kun muistelen viime vuoden tappelua haalarin päälle pukemisesta, niin se ei oikein houkuttele toista vuotta putkeen. Lisäksi takki olisi helpompi riisua esimerkiksi kaupassa, mutta toisaalta taas haalari olisi helpompi Eemilin itse pukea. Ehkä pitää mennä ihan johonkin liikkeeseen Eemilin kanssa yhdessä tutkailemaan tarjontaa, josko poika sitten osaisi päättää kumman tahtoo ja josko saisin itsekin hieman selvyyttä valinnan tekoon.

Joko te lukijat olette hankkineet talvivaatteet? Mitkä kriteerit teillä oli tai on talvivaatteiden hankinnalle? Ja kaikki vinkit talvivaatteiden hankintaan otetaan toki vastaan, sillä tunnen itseni edelleen ihan aloittelijaksi tämän homman suhteen...