Kahvi, tuo kotiäidin pelastus.

Tiedättekö sen tunteen kun tekisi vain mieli jäädä sängynpohjalle makaamaan ja nukkumaan, eikä pitkätkään yöunet tunnu riittävän sitten millään? Itselläni on nimittäin aika useinkin tuollainen olo aamuisin kun pitäisi nousta ja onnekseni lapset osaavat leikkiä edes pieniä hetkiä keskenään, joten olenkin saanut aamulla heräillä kohtuullisen rauhassa kun lapset leikkii.
Olen kumminkin huomannut, että mitä pidemmäksi ajaksi pojat antavat minun jäädä pötköttelemään ja keräilemään itseäni ennen heräämistä, sitä vaikeampaa se on nousta lopulta ylös ja mitä pidemmän aikaa vietän aikaa sängynpohjalla, sitä enemmän tuhoa lapset saavat aikaiseksi ja sitä tyhmempiä temppuja he keksivät.

Jottei kukaan kumminkaan pääse vetämään vesimelonia nenäänsä, en ikinä jää kunnolla nukkumaan poikien heräämisen jälkeen vaan saatan jäädä hetkeksi pötköttelemään tai ummistaa silmät vielä pieneksi hetkeksi. Nukkumaan en kumminkaan kykene enää poikien heräämisen jälkeen, sillä tiedän että minun on omattava salamannopeat refleksit jos talo yhtäkkiä hiljenee epäilyttävästi tai joku pojista alkaa huutamaan tavallista kovempaan, saatika itkemään. Pojat eivät siis kertaakaan ole joutuneet minkäänlaiseen vaaraan sen vuoksi, että olen jäänyt pötköttelemään. Lisäksi pojat osaavat itse ottaa keittiöstä esimerkiksi banaania, tai vanukasta tai milloin mitäkin jos heille iskee ihan mieletön nälkä. Kumminkin, jos mikään näistä ei maistu jokin aamu, nousen laittamaan pojille aamupalaa. On vain helpottanut ihan mielettömästi aamujamme kun pojat saavat itse otettua edes jonkinlaista syötävää.

Sen jälkeen kun olen päässyt ylös sängystä, on aika keittää monta kuppia kahvia. Ilman kahvia en nimittäin pääse kunnolla hereille ja tämä aamukahvi hetki on minulle pyhitetty hiljainen hetki. Myös pojat oppineet, että tahdon juoda edes yhden kupillisen kahvia täydessä hiljaisuudessa ja tällöin pojat yleensä katsovat lastenohjelmia kaikessa rauhassa. Välillä kumminkin käy niin, että kun juon kahvia keittiössä, on muualla asunnossa aivan liian hiljaista ja varmasti ainakin jokainen äiti tietää mitä tarkoittaa liian hiljaista. Yleensä se on meillä Veeti, joka keksii päättömyyksiä, mutta onneksi nekin ovat yleensä ihan turvallisia hölmöylyitä.

Kuten yhtenä aamuna pojat olivat tyhjentäneet Eemilin vaatekaapin leluista ja tilalle oli mennyt Veeti, joka halusi kylläkin alas samantien minut nähdessään. Hyllyjen kestävyys on tullut tämänkin jälkeen todettua vielä monen monta kertaa kun Veeti jostain syystä tuntuu tykästyneen Eemilin vaatekaappiin piilopaikkanaan... Ainoa haittapuoli tässä on se tsiljoonan vaatteen uudelleen viikkaaminen...

Tai kun yhtenä aamuna en meinannut löytää Veetiä mistään ja meinasin jo hieman hätääntyäkin, kunnes Niilon huoneesta kuului nauramista. Sieltä poika löytyi Niilon pinnasängystä pötköttelemästä pikkuveikkansa jättikokoisen unikaverin kanssa. Enpä tosiaankaan osannut ihan heti etsiä Veetiä pinnasängystä ja sielläkin poika kerkesi pötköttelemään useamman kerran ennen kuin Niilo luopui pinnasängystään ja siirtyi niin sanottuun isojen poikien sänkyyn nukkumaan.

Sen muutaman pyhän aamukahvikuppini aikana kerkeää kumminkin yleensä tapahtumaan vähän kaikenlaista, mutta onneksi aamukahvini uppoaa kitusiini sen verran nopeasti ettei pojat kerkeä mitään erityisiä tuhmuuksia tekemään... Päivän aikana tulee kumminkin juotua vielä monen monta kupillista lisää ja parhaimpina päivinä taidankin juoda useamman pannullisen kahvia pysyäkseni hereillä...

Pakko siis kiittää kahvin keksijää loistavasta keksinnöstään, en nimittäin tiedä miten oikein pärjäisinkään ilman kahvia, varsinkin kun olen alkanut kyllästymään energiajuomienkin makuun.