Näytetään tekstit, joissa on tunniste J. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste J. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. helmikuuta 2014

Lahjoitetaan pari räkätautia.

Meidän perheessä riehuu edelleen räkätautikierre, joka sai alkunsa minulta ja nyt kun itse olen parantunut, on J aivan tukossa, Niilo rohisee, sekä on tukossa, Veetin nenä vuotaa aivan koko ajan ja Eemilillä on ilmeisesti kurkunpääntulehdus. Juuri tällaista flunssaepidemiaa en toivonut talouteemme kun Eemilillä on kumminkin nyt lauantaina 4-vuotis synttärit ja toivon todella, että pikkumies kerkeisisi paranemaan ennen juhliaan (ja että kaikki muutkin paranisivat ja ettei tuo hiton flunssapöpö hyökkää uudelleen kimppuuni).
Eilen käytiinkin ostamassa kassillinen flunssalääkkeitä apteekista koko perheelle ja jos noilla ei saa häädettyä flunssaa niin jo on ihme...

Hieman kyllä ärsyttää noiden Eemilin synttäreiden järjestämisessä se, että herra sai itse kutsua neljä kaveriaan paikalle (pidän sopivana kaverimääränä sitä, että yksi kaveri per ikävuosi) ja paikalle pääsee näillä näkymin tasan yksi. Okei, sukulaisetkin tulevat samana päivänä käymään, mutta eihän se nyt ole ollenkaan sama asia kuin kaverit.
Omistin itse myös suuria suunnitelmia noiden synttäreiden suhteen, mutta hieman lannistui tuo suunnitteluinto kun ei pojalle tulekaan oikeastaan kavereita, Eemil itse kyllästyi omaan teemaansa (mopoteema) kun ei mitään siihen sopivia koristeita löytynyt ja niinpä ei synttäreillä olekaan mitään varsinaista teemaa, vaan Eemil saa toivomansa mopoaiheisen synttärikakun ja muut tarjottavat, koristeet tehdään ihan fiilispohjalta. Ainakin ilmapalloja ja serpentiiniä olisi tarkoitus käydä ostamassa koristeiksi.

Nyt tämän jylläävän räkätaudin vuoksi on blogikin jäänyt hieman hiljaiselolle, sillä kun Niilo herää tsiljoona kertaa yössä siihen ettei henki kierrä nenän kautta kunnolla ja kun yöunilta herätään joskus puoli kuuden aikaan (kun nukkumaan on päästy ehkä kymmenen - yhdentoista aikaan) niin ei oikein ole energiaa millekään. Varsinkaan kun pitäisi saada suursiivouskin tehtyä lauantaita varten ja samalla hoitaa kaikki normaalit päivärutiinitkin. Toivotaan, että kun räkätauti lähtee perheestämme, jaksaisin taas kirjoittaa blogiinkin enemmän.

Olisiko jollakulla postaustoiveita? Ainakin yksi haaste on tulossa, heti kun jaksan kaivaa kameran pölyn alta sen toteuttamiseen (suurin osa kuvista tulee nykyään otettua kännykällä), mutta jos te lukijat ehdottaisitte jotain postausaihetta, niin ehkäpä saisin enemmän inspiraatiota kirjoittaakin...

Nyt painelen hoivaamaan juuri herännyttä ja ilmeisesti kuumeista Eemiliä, sekä räkänokka Niiloa. Huomenta vaan siis teille lukijoille.

perjantai 3. tammikuuta 2014

Uuden vuoden alku.

Nyt on vuosikin vaihdettu ja hieman on jäänyt blogi hiljaisemmalle kun on suoraan sanottuna laiskottanut kirjoittaa yhtikäs mitään, mutta ehkäpä se kirjoitusinto pikkuhiljaa palailee. Vietimme tosiaan uudenvuoden ihan rauhallisesti ja kotona ollen. Kävimme toki pihallakin katsomassa kun enoni oli perheensä kanssa ampumassa raketteja, mutta koska Veeti pelkäsi raketteja hysteeristi, emme viihtyneet pihalla kovinkaan kauaa. Oli kyllä ihan hyväkin päätös lähteä jo vähän päälle seitsemän hipsimään kotia kohti sillä kotiin päästessämme Veeti jaksoi hädin tuskin syödä iltapalan ja lopputulos oli, että poika nukahti ruokapöydän äären istualteen. J kantoi Veetin nukkumaan ja alettiin katsomaan Netflixistä Kimmo nimistä sarjaa...
Annoin Eemilille luvan valvoa niin pitkään kun jaksaa ja hyvin poika jaksoikin kukkua hereillä katsoen meidän aikuisten kanssa telkkaria. Eemil sai sipsejä naposteltavaksi ja aikuiset ottivat lasit valkoviiniä telkkaria katsellessa. Välillä Eemil pomppi ikkunaan katsomaan raketteja ja sitten taas leikki Duploilla ja katsoi telkkaria, mutta varttia yli yhdeksän poika alkoi olla jo niin koomainen, että oli pakko komentaa Eemil nukkumaan. Eipä mennytkään montaa minuuttia kun poika jo veteli sikeitä sängyssään. Jatkettiin telkkarin tuijotusta ja Niilokin söi kiltisti ruisleipää sitterissään (joka muuten on pojan uusi lemppari naposteltava). Nukkumaan me aikuiset mentiin joskus puoli yhden aikaan kun ei oikein aikaisemmin saatu unta rakettien paukkeen vuoksi, mutta kiva uusi vuosi oli kokonaisuudessaan!

Niin ja maanantaina oli muuten Niilon 6kk neuvolakin, jossa neuvolantäti hämmästeli kun poitsu oli samana aamuna oppinut itse nousemaan istumaan ja jouluaatonaattona poika oli oppinut ryömimään. Konttausasentoakin harjoitellaan jo kovasti, joten eiköhän Niilo opi pian jo konttaamaankin. (Tämä on myös yksi syy, miksi blogi on ollut hieman hiljaisempi, sillä Niilo liikkuu koko ajan ja kaikkialle, varsinkin johtojen luokse, niin ei pahemmin jää aikaa kirjoitteluun.) Painoa pikkujätkälle oli kertynyt yhteensä 8980g ja pituutta 71cm, Niilo kasvaa siis hyvin omalla käyrällään ja kasvu on juuri niin tasaista kuin kasvu voisikin olla. Tällä käynnillä varattiin samalla myös Niilolle seuraava neuvola, joka on kahdeksan kuukauden iässä ja Eemilille varattiin 4-vuotis neuvolakäynti helmikuulle.

Mitään ihmeempiä ei perheessämme ole tapahtunut ja itse olen yrittänyt hamstrata töitä mahdollisimman paljon jotta rahaa jäisi joskus säästöönkin. Kuun lopussa olisi lisäksi Veetin puheterapia ja jännityksellä odotan, mitä puheterapeutti sanoo pojan puhumattomuudesta.

Jospa nyt kumminkin lähtisin tekemään iltatoimia poikien kanssa ja palailen kunhan on taas jotain kirjoitettavaa...

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Joulu tuli, joulu meni.

Niin on sitten joulu juhlittu ja ainakin meidän taloudessamme jo kuusikin siivottu pois, samoin jouluvalot ikkunasta, johan se kuusi kerkesikin melkein kuukauden nököttää tuolla olohuoneen nurkassa. Nyt oli jonkun aikaa hiljaisempaa blogissa kun hieman ehkä söi kirjoitusaiheita tuo joulukalenteri, mutta nyt taas voisin kertoa kuulumisiamme ja siitä, miten se joulu oikein meni meidän perheessämme.

Jouluaattona Eemil ja Veeti heräsivät muita aikaisemmin ja hiippailivat leikkimään Duploilla olohuoneeseen, joten saatiin Niilon ja J:n kanssa jatkaa unia vielä jonkun aikaa ja se nukkuminen tekikin ihan hyvää, sillä Niilo päätti aamuyöllä että kun kerran nousin ottamaan kinkkua pois uunista niin ei sitten tarvitse enää nukkuakaan. Siirryttiinkin siis minimiehen kanssa sohvalle pötköttelemään melkein puoleksitoista tunniksi, kunnes Niilo suvaitsi nukahtaa uudelleen. Jossain vaiheessa ennen isompien poikien heräämistä siirryttiinkin sitten makkariin jatkamaan unia vielä hetkeksi...

Kun sitten noustiin ylös J:nkin kanssa niin syötiin aamupala kaikessa rauhassa ja isommat pojat saivat pienet paketit, jotta jaksaisivat odottaa ruokaan ja varsinaiseen lahjojen jakoon saakka. Paketeista paljastui molemmille uudet pikkuautot ja niillä jaksettiinkin leikkiä vallan mainiosti useampi tunti ja varsinkin Veeti tuntui olevan innoissaan kun kyseessä on pojan ensimäinen "oikea" pikkuauto, eikä sellainen kovaa muovia oleva auto... Kun pojat leikkivät kiltisti autoillaan, alettiin me J:n kanssa tuijottamaan Joulupukin kuumaa linjaa ja hetken päästä pojatkin tulivat tuijottamaan telkkaria.

Joulupukin kuuman linjan jälkeen lähdin tekemään ruokaa ja pikkuveljeni tuli auttamaan kun J viihdytti poikia, jotta pysyisivät poissa keittiöstä. Yllättävän kauan ruuan laitossa menikin kun olin ehkä "hieman" liioitellut ruuan kanssa muunmuassa maksalaatikkoja oli neljä kappaletta, porkkanalaatikoita kaksi, perunalaatikoita kaksi, perunoita melkein kolme kiloa. No, hyvähän se on ettei ruoka ainakaan päässyt loppumaan.
Syötiin joskus yhden aikaan ja kun kaikki olivat aivan ähkyjä ja ruokapöytä oli siivottu, menin poikien kanssa leikkimään kun Niilokin oli sopivasti nukahtanut. Tällä välin kun olin leikkimässä, meni pikkuveljeni "nukkumaan", eli puki pukinvaatteet päälleen, nappasi lahjasäkin (pussilakana täynnä lahjoja), hiipi hiljaa ulos ulko-ovesta ja pimpotti. Pojat olivat ihanan innoissaan joulupukista, vaikka tiesivätkin jo etukäteen sen olevan heidän enonsa. Jostain kumman syystä pojat kumminkin luulivat kyseessä olevan oikea joulupukki kun enohan oli mennyt nukkumaan ja joulupukki olikin kiva tyyppi kun lahjoja tuli niin paljon.

Kuvia en valitettavasti muistanut ottaa kun oli niin paljon häslinkiä, mutta ainakin pojat saivat sen verran liikaa lahjoja, että ensi vuonna aloitan lahjojen oston aikaisintaan viikkoa ennen jouluaattoa jottei lahjavuori pääsisi kasvamaan liiallisuuksiin. Onneksi sukulaiset olivat kuunnelleet lahjatoiveita ja kaikki lahjat oli toivottuja. Koko loppuilta menikin uusilla leluilla leikkiessä, vaikka niistäkin kerkesi tulla muutama tappelu (esimerkiksi Duploja tuli neljä kertaa enemmän kuin mitä niitä oli entuudestaan ja silti molemat halusivat juuri saman Duplon leikkeihinsä). Nukkumaan mennessä oli hieman kiukkua kun poikia olisi huvittanut leikkiä vielä uusilla leluilla, mutta nyt jo suurin osa leluista on unohtunut...

Nyt odotellaankin vain uutta vuotta ja huomista Niilon puolivuotis neuvolaa, eli varmaan tulen kertomaan huomenna tai ylihuomenna neuvolakuulumiset. Uusivuosi vietetään näillä näkymin serkkuvauvan perheen kanssa, jos he eivät keksi muuta menoa, mutta siinä tapauksessa vietetään vuodenvaihde vain perheen kesken.

Mitenkäs teidän joulu meni?

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Vapaailta!

Eilen oli tällä tytöllä pitkästä aikaa vapaailta, vaikka päätös lähteä juhlimaan tulikin ihan extempore. Kaverini oli nimittäin kysynyt jo pari päivää aikaisemmin, josko saisi ottaa Niilon yökylään ja tottakai suostuin siihen, lisäksi koska sain aamulla nukkua suhteellisen pitkään (kiitos omatoimisten lasten) niin virtaakin riitti. Ilmoitinkin siis J:lle aamupäivällä, että koska Niilo menee yökylään, aion pitää vapaaillan lastenhoidosta ja lähteä jonnekin liikenteeseen, ainoastaan seura vain puuttui. Laitoinkin siis Facebookkiin ilmoituksen, että olin lähdössä vapaalle ja josko joku jaksaisi lähteä mukaan.

Ennen juhlimaan lähtöä kävin kumminkin enollani ja hänen naisystävällään, kun heidän vanhin lapsensa täytti 9-vuotta ja kävimme vähän maistelemassa synttäriherkkuja poikien kanssa. Tietty serkkuvauvaakin tuli ihasteltua, on se nimittäin sen verran ihana tapaus. Emme kerenneet kumminkaan kauhean kauaa olla vierailemassa kun pitikin jo lähteä kotiin, sillä serkkuni olivat tulossa käymään ja mukana oli muunmuassa serkkuni jonka kerroin jo aikaisemmin muuttaneen Suomeen ja jota en ollut siis nähnyt taaperoiän jälkeen. Jälleennäkeminen oli suoraan sanottuna hieman hämmentävä, sillä en jotenkin osannut jutella yhtään mistään kun ei tuo englantikaan suoraan sanottuna taivu liian hyvin. Josko kumminkin ajan myötä uskaltaisin puhua serkulleni enemmän jos ja kun tullaan tulevaisuudessa näkemään enemmän.

Kun serkut lähtivät meiltä, olinkin jo saanut seuraa itselleni juhlimaan ja Niilokin oli jo haettu yökyläilemään. J:n sisko oli nimittäin lupautunut lähtemään mukaani ja nyt oli edessä enää odottaminen, että J:n sisko tulisi meille ja saataisiin paikka päätettyä. Tällä välin sain kumminkin itse laitettua itseni kuntoon erittäin hyvin ja eihän meillä ollut mikään kiirekään mihinkään, sillä ei kukaan mene baariin noin kuudelta illalla, tai no ehkä johonkin pikkukuppilaan saattaisi mennäkin mutta emme tahtoneet sellaiseen paikkaan.

Jonkun ajan odottelun jälkeen juhlaseurani ilmestyikin jo meille ja pienen pohdinnan jälkeen päätimme, että suuntaisimme Tikkurilaan ja Pormestari nimiseen ravintolaan. Katsoimme, että bussit menisivät sopivasti niin että olisimme perillä vähän yli yhdeksän ja lähdimmekin siis lyhyen istuskelun jälkeen matkaan. Koska Pormestarissa ei kumminkaan ollut ketään vielä silloin vähän päälle yhdeksän, päätettiin mennä vähän matkan päässä sijaitsevaan pikkukuppilaan muutamille ja kuluttamaan aikaa. Yllättävän äkkiä aika vierähtikin pari tuntia eteenpäin ja lähdettiin uudelleen kohti Pormestaria.
Tällä kertaa paikalla olikin jo enemmän väkeä ja ilta pääsi varsinaisesti alkamaan. Kovin yksityiskohtaisesti en jaksa reissusta kirjoittamaan (saatika että ihan kaikkea edes muistaisin), mutta hauskaa oli! Lähdettiin J:n siskon kanssa meille joskus kolmen aikaan kun taksikuskina toimiva Niilon kummisetä tuli hakemaan meitä keikkojensa välissä. Aamulla olo ei ollut kyllä alkuunsakkaan hauska ja onneksi kaverini toi minulla Fantaa, särkylääkkeen, sekä karkkia krapulapäivää helpottamaan. Kyllähän se olo lähti siitä paranemaan ja pakko myöntää, että nyt ei ole kyllä tarvetta lähteä pitkään aikaan yhtikäs mihinkään, sen verran järkyttävä olo oli aamulla...

torstai 31. lokakuuta 2013

Mä sain töitä!

Hihkun ilosta yksinään ja olen hihkunut jo toissapäivästä saakka, sillä sain sen paikan Staffpointilta jonne hainkin ja jota koskien olin työhaastattelussakin perjantaina. Vaikka työnkuva ei ole se maailman hehkein (eli olen vuokrafirman kautta tuuraaja pk-seudun Siwoihin ja Valintataloihin), niin olen silti tyytyväinen sillä palkka on hyvä, saan itse päättää vuorot jotka teen ja saan tehdä ilta- ja viikonloppuvuoroja, eli pojille ei tarvitse etsiä vakituista hoitopaikkaa vaan J voi hoitaa lapsia minun ollessani töissä. Satunnaisesti kumminkin tarvitsemme lapsenvahtia ja itse stressaan tällä hetkellä siitä, kerkeänkö löytää ajoissa meille sopivan lapsenvahdin joka voi tehdä myös arkivuoroja minun ollessani muunmuassa koulutuksessa.

Yksi erittäin potenttiaalinen hakija oli eilen laittanut hakemuksen työstä, mutta nyt pitäisi vielä tarkastaa voiko kyseinen tyttö tehdä arkipäivä vuoroja. Tämän lisäksi kaverini kertoi, että hänen pikkusiskonsa olisi töitä vailla ja tulisi melko varmasti vahtimaan poikiamme jos niin tahtoisin ja pyysinkin varmistamaan asian hänen siskoltaan. Tämä sisko totesi asian olevan ok ja hän olisikin meille hyvä lapsenvahti, sillä kyseinen tyttö tuntee pojat, sekä toimintatapamme jo entuudestaan. Valitettavasti en kumminkaan usko että kyseinen henkilö olisi aina käytettävissä kun on tarvetta, joten tarvitsemme varalle vielä toisenkin lapsenvahdin jottei esimerkiksi koulutuspäiväni kaadu siihen ettei olekaan lapsenvahtia...

Lapsenvahtirintamalla alkaa siis pikku hiljaa kaikki olemaan kunnossa, joten se ei enää niinkään stressaa, nyt vain ensi viikon torstaina sitten infotilaisuuteen ja allekirjoittamaan työsopimus. Sen jälkeen sovitaankin aika kahdelle koulutuspäivälle, sekä ikärajapassin suoritukseen ja sitten pääsenkin jo aloittamaan varsinaiset työt. Ihanaa saada ylimääräistä rahaa juuri ennen joulua, sillä jouluna sitä rahaa menee välillä vähän turhankin paljon kun pitää hankkia kuusi, koristeet siihen, lahjat, sekä vielä jouluruuat. Ei siis ole halpaa tuo joulunvietto ei. Ja nyt voidaan alkaa säästämään ensi kesän kesälomareissuunkin ja mahdollisesti avata jopa säästötili johon aletaan säästämään omaa asuntoa varten. Ja autokin olisi kiva. Okei, nyt alkaa menemään liiallisuuksiin tämä haaveilu ja suunnittelu, eli jospa keskityn nyt siihen että pääsen edes tekemään ensimäiset vuorot ja saan tietää kuinka paljon töitä on tarjolla ja haaveilen sen jälkeen lisää...

Ainiin ja muitakin hyviä uutisia on. Meidän koko perhe kutsuttiin Heurekaan tutustumaan kahteen uuteen näyttelyyn (Heureka tulee hulluksi & Määränpäänä Mars) ja kerronkin siis kyseisistä näyttelyistä kunhan ollaan käyty Heurekassa, eli joko nyt tämän viikon sunnuntaina tai ensi viikon sunnuntaina...

tiistai 29. lokakuuta 2013

Lapsenvahtipohdintaa.

Nyt kun töiden hakeminen on jo suhteellisen ajankohtaista ja odotan tietoa sainki töitä Staffpointilta jossa kävin perjantaina työhaastattelussa, on tullut ajankohtaiseksi etsiä myös lapsenvahtia pojille. Itsehän etsin ilta- ja viikonlopputöitä ja senpä vuoksi en poikia laitakaan tarhaan tai vastaavaan hoitoon, koska pääsääntöisesti J pystyy pojat hoitamaan minun ollessani töissä, mutta esimerkiksi mahdollisille koulutuspäiville tarvitsemme lapsenvahdin ja tahdon olla ajoissa sen etsimisen kanssa ettei tule kiire ja pakko palkata vain jotakuta.

Laitoinkin jo toissapäivänä muutamalle Facebookin lastenvahti sivustolle ilmoituksen ja yhdelle itse ilmoituksen laittaneelle laitoin sähköpostia. Eilen laitoin sitten Mollin sivuille ilmoituksen ja nyt vain odotellaan josko joku sopivan kuuloinen laittaisi viestiä ja kyselisi paikkaa.

Eilen meillä kävikin jo yksi tyttö "työhaastattelussa" ja tuo työhaastattelu on heittomerkeissä koska kyseessä oli siskoni kaveri, jonka olen nähnyt jo muutaman kerran aikaisemmin. Halusin vain kysellä hieman lisää kokemuksesta ja nähdä miten pojat tulevat kyseisen tytön kanssa toimeen. Pojat tulivatkin tytön kanssa erittäin hyvin toimeen ja häntä tulenkin käyttämään lapsenvahtina aina silloin tällöin jos ja kun tarvetta tulee. Ainoa vain, että koska kyseinen tyttö opiskelee täysipäisesti, ei hän sovellu muunmuassa koulutuspäivikseni lapsenvahdiksi. Näille päiville pitääkin siis keksiä joku toinen ratkaisu, eli tuntematon lapsenvahti.

Työhakemuksia on tullut yhteensä kolme kappaletta tähän mennessä, yksi Facebookin kautta ja kaksi sähköpostitse Mollista ilmoitukseni löytäneiltä. Huono vain, että nämä kaksi jotka olivat laittaneet sähköpostiini työhakemuksen, eivät voi olla vaihtoehtoja koska kumpikin puhuu ainoastaan vietnamia ja englantia ja meidän pojathan eivät osaa kumpaakaan kieltä. Lisäksi koska Veeti ei puhu vielä sanaakaan, en tahdo sekoittaa lasta vierailla kielillä. Toinen näistä hakijoista kuulosti hakemuksensa perusteella muuten aivan täydellinen hakija, mutta harmi että tuo kieli ei ole yhteinen poikien kanssa...

Nyt pitää vain toivoa että löydämme edes yhden potenttiaalisen hakijan jonka saisimme kutsuttua työhaastatteluun saakka, sillä olen hyvin skeptinen sen suhteen että löytäisin hakijan joka miellyttäisi meitä ja vieläpä jaksaisi tätä hullujen huonetta, nuo pojat kun eivät tosiaankaan ole aina helpoimmasta päästä. Täytyy vain pitää mieli korkeana ja toivoa, että löytyy sopiva hoitaja. Onneksi työvoimatoimistosta soittanut ja lisätietoja kysellyt henkilö oli hyvin positiivisella mielellä ja kertoi että yleensä lastenhoito työpaikkoihin on hakijoita todella paljon ja paikat täyttyvät yleensä erittäin nopeasti. Täytyykin siis luottaa kyseisen henkilön sanaan ja toivoa hänen olleen oikeassa.

Ainiin ja asiaan kuulumattomasti, ei meillä ollutkaan tänään neuvolaa, sillä eilen soitettiin neuvolan ajanvarauksesta että neuvolalääkärimme lapsi on kipeänä ja aika siirtyi torstaille. Toivotaan että silloin neuvolalääkäri on paikalla ja ettei aikaa jouduta taas siirtämään. Nyt menen jatkamaan siivousta ja odottelemaan pesukoneen pysähtymistä että saan pyykit heitettyä kuivausrumpuun (olen jo niin rakastunut eilen saapuneeseen kuivausrumpuun, joka helpottaa pyykkirumpaa ihan mielettömästi!)

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Paljon kaikenlaista.

Paljon mahtuu lyhyeen aikaan ja viimeisen blogipäivityksen jälkeen onkin tapahtunut niin sanotusti todella paljon. Ensinnäkin sain kutsun työhaastatteluun ensi viikon perjantaiksi. Okei, äitiysloma jatkuu vielä mutta laitoin hakemuksen Staffpointille kaupan kassoille tuuraamaan ilta- ja viikonloppuvuoroihin sillä näinkin isossa perheessä ei rahaa ole koskaan liikaa ja tekisi hyvää omalle mielenterveydellenikin että pääsisin välillä tekemään muutakin kuin kotijuttuja ja jäisi sitä omaa rahaakin ehkä vähän itseni ja J:n hemmotteluun. Nyt pitää vain toivoa että saisin tuon paikan, vaikka hieman jännittää etten pääse edes koko haastatteluun jos en saa lapsenvahtia pojille siksi aikaa. Enoni naisystävä lupautui jo hommaan, mutta koska hänellä on laskettu aika ihan pian, en ole varma uskallanko poikia sinne viedä jos hän vaikka synnyttääkin silloin. Tai ei ole myöskään varmuutta, onko hän jo synnyttämässä perjantaina...

Toiseksi, asia josta olen jo pidemmän aikaa on pikku hiljaa saamassa tuulta purjeisiinsa, nimittäin oman firman pystyyn laittaminen. Vielä en paljasta sen enempää firman toimialasta tai vastaavasta, mutta sen verran voin sanoa, että kaksi liikekumppania on jo löytynyt, jokaisen sijoittama alkupääoma on sovittu ja vielä pitäisi vain täyttää noin sata erilaista paperia, keksiä firmalle nimi ym. jotta firma lähtisi oikeasti toimimaan. Voin myös paljastaa sen verran, että kyseessä on kaupallisen alan yritys. Nyt vain toivotaan, että kaikki menee niin kuin pitääkin ja pääsisimme mahdollisimman pian toimimaan oikean firman nimen alaisuudessa.

Sitten olen buukannut meille POMPdeLUXin lastenvaatekutsut ensi kuulle. Hieman jännittää sillä en ole aikaisemmin pitänyt ikinä lastenvaatekutsuja, mutta eiköhän ne ihan hyvin mene, olenhan sentään pitänyt Oriflame kutsuja joskus ja ollut Oriflame kutsuilla jopa edustajana, joten enpä usko että lastenvaatekutsuja on sen hankalampaa pitää. Nyt vain pitää toivoa että paikalle ilmestyy väkeä, jotten ihan turhaan vaivaa edustajaa... On kyllä sen verran ihania vaatteita tuolla firmassa, että voipi olla ettei pankkitilini saldo tykkää hyvää noista kutsuista...

Kuntoprojektinikin edistyy ihan kivasti. Olen nimittäin nyt aloittanut juoksun ja kunnon juoksukengätkin tuli hommattua kun tajusin ettei normaaleilla tennareilla paljon juosta ilman että jalkapohjat kipeytyvät... Juoksu on kyllä ihan mielettömän ihanaa ja hermo lepää kun pääsee juoksemaan yksinään, tai vaikkapa seurassa kun J:n sisko on ollut kerran juoksuseuranani ja löydettiinkin ihan kiva aloittelijoille sopiva neljän kilometrin pituinen juoksureitti. Tänäänkin pitäisi lähteä juoksemaan kunhan ruoka ensin sulaa, koska eihän täydellä vatsalla saa juosta...

Sata muutakin asiaa oli joista piti kirjoittaa, mutta enpä muista niitä enää. Kirjoittelenkin lisää jälleen kunhan asiat muistuvat mieleeni.

lauantai 28. syyskuuta 2013

Hääpäivä.

Tänään on se päivä kun olen ollut jo vuoden naimisissa J:n kanssa. Yllättävän äkkiä tuo aika on mennyt ja tuntuu että vastahan me juhlittiin häitämme. Tänään on siis luvassa kaksinkeskinen ruokailu, kun lähdemme syömään ravintolaan ja pojat menevät pariksi tunniksi hoitoon. Niilo ja Eemil menevät kaverini kanssa lentokentälle katsomaan lentokoneita ja Veeti menee enolleni ja hänen naisystävälleen.

Tiedossa siis kiva päivä ja toivottavasti näitä hääpäiviä on vielä monta edessä.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Mysteeri diagnoosi.

Lähipäivät on mennyt aika paljolti sairaalassa oleskellessa sillä viime viikon tiistaina alkoi illalla aivan jumalaton ylävatsakipu joka säteili selkään saakka ja sai kirjaimellisesti sen päivän ruuat tulemaan paluupostissa takaisin mahalaukusta, sekä itkun tulemaan. Kuvittelin kyseessä olevan vatsataudin ja annoin asian olla. Keskiviikko-iltana sama toistui, samoin torstai-iltana, perjantai-iltana ja lauantai-iltana. Lauantai-iltana kipu alkoi käydä jo niin pahasti voimille, että kun uni ei tullut kivun takia, päätin keskellä yötä lähteä Peijaksen päivystykseen.
Odotin päivystyksessä monta tuntia ja välissä koitin nukkua. Kipu korvensi keuhkojani ja tuntui kuin joku olisi puristanut keuhkojani, sekä kylkiluitani kasaan ja välillä tuntui ettei henki olisi kulkenut kunnolla. Oksennuskin meinasi tulla kivun vuoksi. Odotin hieman lisää ja jopa minun jälkeeni tulleet juopot pääsivät lääkärille ennen minua. Meinasin jo menettää toivoni, kunnes vihdoin kuului nimeni ja luulin saavani helpotuksen olooni.
Lääkäri kyseli jonkin verran kysymyksiä ja lopulta ilmoitti, että kyseessä on todennäköisesti närästys. Lopputuloksena oli siis paikan päällä saatu närästyslääke ja käsky mennä kotiin nukkumaan. Särkylääkettä en saanut koska sitä kyseistä lääkettä ei saanut ottaa imetyksen aikana. No, tilasin siis taksin ja lähdin hieman pettyneenä kotiin kun en saanut tietää mikä vaivasi, mutta luotin lääkärin arvioon että kyseessä olisi ollut vain närästys.

Sunnuntai päivä meni kohtuullisen hyvin ja vieläpä ilman kipuja. Illalla helvetti iski kumminkin uudelleen ja en tiennyt miten päin olla, nappasin kumminkin kaksi 500mg särkylääkettä ja yritin nukkua. Nukkumisestahan ei kumminkaan tullut yhtikäs mitään kun tuntui ettei saa hengitettyä ja mikään asento ei ollut hyvä. Särkylääkekkään ei auttanut. Jossain vaiheessa sain kumminkin nukahdettua, mutta aamulla sama helvetillinen kipu jatkui jälleen.
Tässä vaiheessa laitoin jo Facebookkiin huhuilun, että kuka heittäisi lääkäriin koska luulin kuolevani kipuun. Serkkuni tarjoutuikin heittämään päivystykseen töidensä jälkeen, eli neljän jälkeen. Sovittiinkin että serkkuni olisi heittänyt... Onneksi enoni naisystävä tarjoutui kumminkin heittämään päivystykseen vieläkin aikaisemmin koska kipu vain paheni koko ajan ja yhdessä vaiheessa lamaannuin kokonaan sängylle enkä päässyt liikkumaan, enkä tekemään lähes mitään muutakaan. Imetyskin onnistui itkua tuhertaen ja makuullaan, vaikka siinäkin asennossa sattui aivan mielettömästi. Soitinkin siis J:lle, että saa alkaa tulemaan töistä kotiin sanoin pomo mitä tahansa, itse en kykenisi yhtikäs mihinkään. J lähtikin tulemaan kotiin ja vähän ajan päästä enoni naisystävä olikin jo oven takana.
No, pääsin päivystykseen ja istuin odottamaan. Onneksi enoni naisystävä odotti kanssani koska hän kävi pyytämässä minulle särkylääkettä ja kun se ei auttanut vaan olo vain huononi niin että meinasi taju lähteä, sekä oksennus tulla kivun takia kävi hän pyytämässä hoitajan paikalle. Tässä vaiheessa oli siis jo otettu verikokeet ja pissanäyte minusta. Pääsin makuupaikalle lepäämään ja yhdessä vaiheessa nukahdinkin hetkeksi. Kun heräsin jälleen kipuun, tuli hoitaja paikalle ja kertoi maksa-arvojeni olevan äärimmäisen pahasti koholla (normaalisti naisilla alle 50 ja minulla oli hieman yli 600). Hoitaja ilmoitti, että kyseessä oli kuulemma sappikivet ja joutuisin jäämään yöksi sekä joutuisin leikkaukseen.
Kävinkin siis ilmoittamassa enoni naisystävälle, että joutuisin jäämään yöksi ja lähdin hoitajan perässä tarkkailuosastolle. Tarkkailussa odottelin pari tuntia, kunnes toinen lääkäri tuli kertomaan että joutuisin uudelleen kotiin sillä minusta pitäisi ottaa vielä vatsanalueen ultra ennen kuin minua voisi leikata. Soitinkin siis taksikuski kaverilleni ja pyysin kyytiä kotiin. Takaisin piti tulla tiistai aamuksi kello kahdeksaksi.

Kotona söin hieman ja menin nukkumaan, ennen sairaalaan menoa kun piti olla koko yö ja aamu syömättä ja juomatta. Aamulla sain kyydin enoltani takaisin sairaalaan. Ilmoittauduin, odottelin hetken ja pääsin uusiin verikokeisiin. Verikokeiden jälkeen menin toiselle osastolle odottelemaan vatsanseudun ultraa. Pääsin ultraan ja minut komennettiin odottamaan samaan paikkaan kuin missä olin odottanut edellisenäkin päivänä, joten menin tietysti odottamaan päivystyksen aulaan.
Odotin noin neljä tuntia kunnes puhelimeni soi ja sielä oli kirurgisen päivystyksen lääkäri, joka kyseli missä olin kun en ollut vastannut kutsuihin. Oli siis sattunut väärinkäsitys ja minut oli ohjattu väärään paikkaan odottamaan joten siirryi kirurgisen päivystyksen odotustilaan. Hetken päästä lääkäri tuli ja pyysi antamaan vielä pissanäytteenkin ja odottamaan sen jälkeen vielä.
Odotin jonkun aikaa kunnes lääkäri kutsui miten huoneeseensa. Vatsaani paineltiin ja lääkäri sanoi suoraan ettei osannut sanoa mikä minua vaivaa. Kyseessä ei kuulemma olleetkaan sappikivet, vaan sappirakossani on jotain liejua josta lääkäri ei osannut sanoa mitä se on ja miksi sitä on sappirakossani. Maksa-arvotkin olivat kohonneet edellisestä päivästä niin, että nyt ne olivat noin 700 ja tulehdusarvotkin olivat alkaneet nousemaan. Lääkäri kyseli myös, käytänkö paljon alkoholia koska maksa-arvoni oli erittäin korkea, mutta kun kerroin etten ollut juonut vuoteen alkoholia kuin kerran, ei lääkäri osannut sanoa miksi maksa-arvoni oli niin koholla.
Lääkäri laittoi kumminkin lähetteen magneettikuvaukseen ja lupasi sen olevan parin päivän sisällä jotta saisimme hieman lisätietoa mikä minua vaivaa ja miten sitä hoidetaan. Onneksi sain myös reseptin kipulääkkeisiin, ainoa vain että jos syön niitä, en voi imettää. Se siis tarkoittaa imetyksen loppua jos en pärjää ilman kipulääkkeitä...

Tänään tuli sitten odotettu puhelu ja magneettikuvaus on maanantaina kello 15 ja toivottavasti sen jälkeen olen viisaampi että mikä vaivaa ja miten tuo hoidetaan. Lisäksi todellakin toivon ettei kyseessä ole mitään vakavaa ja että vaivan voisi hoitaa mahdollisimman helposti pois...

torstai 25. heinäkuuta 2013

Huoh.

Blogi jäänyt hieman vähemmälle väsymyksen vuoksi sillä armas minibeibimme ei oikein viihdy sitterissä, eikä lattialla, eikä aina oikein sylissäkään. Iltaisin on kaikkein hankalista kun pikkuinen ei viihdy oikein tissilläkään ja kaikki tuntuu olevan huonosti ja koko ajan raivotaan ja röyhtäisyäkään ei tule vaikka kuinka yrittäisi röyhtäyttää ja silti Tyyppi raivoaa ilmeisesti ilmaa vatsassaan ja huutaa naama punaisena. Viimeksi eilen pikkuinen huusi vajaa viisi tuntia putkeen naama punaisena ilman että mikään oli hyvin. Tissillä ei suostuttu syömään, sylissä ei ollut muutenkaan hyvä, röyhtäisemään ei suostuttu ja auta armias jos yritin laittaa Tyyppiä sitteriin edes vessassa käynnin ajaksi, siitä se huuto vasta kovenikin. Onneksi J palaa töihin vasta ensi viikon torstaina ja siihen saakka on apunani kunnes J:n on pakko alkaa menemään aikaisin nukkumaan jotta jaksaa aikaiset herätykset...

Hieman kyllä jännittää jäädä yksin kotiin kolmen pojan kanssa J:n töihin paluun vuoksi, mutta kaipa siitä selviää hengissä. Saapa vain nähdä miten käy imetyksen sillä Veeti keksii aina pahuuksia juuri silloin kun Tyyppi on tissillä, joten saapi nähdä miten käy imetyksen sen jälkeen. En meinaan todellakaan meinaa polttaa itseäni loppuun tissillä raivoavan pikkumiehen, tuhojaan tekevän varhaisuhmaisen ja kaikesta raivoavan uhmaikäisen kanssa, vaan meinaan suoraan sanottuna mennä siitä mistä aita on matalin jos se yhtään helpottaa päivän toimia.

Onneksi sentään parvekkeellamme asuneet ampiaiset saivat häädön myrkyttäjän toimesta, joten nyt Tyyppiä voi jo nukuttaa parvekkeelle joka toivottavasti helpottaa päiväunille saamista ja näin ollen aikaa jää enemmän isommille pojille... Ei tarvitse sitten J:n antaa pelkästään pojille huomiota koko ajan ja näin ollen isommat pojat eivät vissiin sitten kiukkua niin paljoa huomiotta jäämisestä.

Kiukkuamista lukuunottamatta on mennyt ihan hyvin ja odotan innolla että pieninkin kasvaisi ja alkaisi leikkimään isompien kanssa. Nyt kumminkin vauva nukahti parvekkeelle edes pieneksi hetkeksi ja taidan nauttia hiljaisuudesta ja ehkäpä keittää jopa kupin kahvia... Jatketaan juttua myöhemmin ja postaustoiveita saa toki ehdottaa :)

torstai 14. maaliskuuta 2013

Iskias, laiskotus, pesänrakennusvietti.

Minua vaivaa siis otsikon mukainen kombo erilaisia asioita, asioiksi kutsun niitä koska nuo kaikki eivät ole vaivoja, ainoastaan iskias on oikea vaiva ja laiskotus nyt olisi korjattavissa keräämällä motiaaviota itselleen. Pesänrakennusvietti taasen ei ole vaiva mistään suunnasta. Ja ennen kuin kukaan kerkeää mitään sanomaan, tiedän ettei kyseinen kombo ole millään tavalla looginen, mutta en koe olevani itsekään kovin looginen persoona aina, joten en oleta minua vaivaavien asioidenkaan olevan kovin loogisia...

Iskias. Tämä vaiva on vaivannut minua jo pidemmän aikaa tämän raskauden aikana ja oikeastaan kahden aikaisemmankin raskauden aikana. Pahoittelen, jos joku jo meinaa kyllästyä valittamiseeni selkäkivuistani, mutta onpahan ainakin muistissa miksen tahdo enempää lapsia tämän raskauden jälkeen jos meinaa vauvakuume iskeä enää kertaakaan. Iskias on vaivannut huomattavasti pahemmin tämän raskauden aikana kuin ikinä ennen ja nyt selkäkipu tuntuu pahenevan päivä päivältä. Välillä helpottaa hetkellisesti, mutta sitten taas seuraavana päivänä saattaa olla kirjaimellisesti helvetti irti selkäkivun vuoksi. Iskias rajoittaa päivittäisiä toimiani hyvinkin paljon, mutta koska olen itsepäinen niin en osaa olla esimerkiksi siivoamatta ja sen vuoksi selkä kipuileekin välillä enemmän.
Maanantaina kerkesin jo päivystyksessäkin pyörähtämään iskiaksen vuoksi kun olin sunnuntai-illasta saakka kärsinyt niin kovista selkäkivuista, että itku meinasi tulla. Lisäksi en voinut laskea yhtään painoa oikealle puolelle ja en siis näin ollen päässyt liikkumaan senttiäkään esimerkiksi sohvalta. Päivystysreissu tuntui kylläkin mitä turhimmalta, sillä koko päivän lepäämisen + päivystyksessä kolmen tunnin istuen odottamisen jälkeen ei selkä kipuillut enää yhtään niin pahasti kuin aikaisemmin ja siksi sainkin vain reseptin särkylääkkeisiin ja käskyn mennä kotiin. Onneksi J sai kumminkin olla maanantain ja tiistain kotona työharjoittelusta, jotten ollut aivan pulassa. Onneksi on vielä mukavia työnantajia jotka ymmärtävän ns. hädän kotona.
Tänäänkin selkä kipuilee, joten varmasti jää siivoaminen tänään väliin jos en meinaa nappailla särkylääkkeitä koko päivää. Pakko se on kumminkin jotain tehdä, joten jos vaikka yritän pärjätä mahdollisimman vähällä siivouksella ja niinsanotusti kiertää kaiken helpoimman kautta niin josko selkä olisi kipeytymättä lisää.

Laiskotus. Toinen minua vaivaava niin sanottu vaiva on laiskotus. Tämä olisi ihan korjattavissa asenteen muutoksella, mutta edellisessä kohdassa puituun iskiakseen vedoten ei asenteen korjaus ole kovinkaan helppoa. Ja ei, laiskotus ei koske pääasiassa siivousta, lastenhoitoa tai muutakaan arkista vaan minun laiskotukseni kohdistuu pääasiassa muunmuassa Eemilin ryhmikseen vientiin ja kaikkeen missä pitäisi liikkua johonkin vähänkin pidemmälle. Eemilhän on siis nyt ollut kohta kuukauden putkeen poissa ryhmiksestä, koska milloin Eemil on ollut kipeä, milloin oma selkäni on kipuillut niin paljon ettei olla päästy liikkeelle, milloin Veeti on ollut kipeä ja milloin ollaan vaan nukuttu pommiin ettei Eemil ole päässyt ryhmikseen.
Itse olen hyvin hanakasti puolustellut kaikille, miksi Eemil on ryhmiksessä vaikka itse olen kotona ja siihen onkin mielestäni aivan loistavat syyt sanoi kuka mitä tahansa. En kumminkaan rupea siihen, että laitan aamuisin herätyksen herra ties kuinka aikaisin soimaan ja revin pojat väkisin sängystä ylös vaikka kuinka väsyttäisi, vain jotta Eemil pääsisi ryhmikseen leikkimään. Mielummin nukutaan niin pitkään kun nukuttaa ja sitten vien pojan ryhmikseen jos kerkeän.
Nyt olen kumminkin alkanut miettimään, josko ottaisin Eemilin kokonaan pois ryhmiksestä. Ei kai siitä sen suurempaa haittaakaan olisi kun ei Eemil nytkään vietä ryhmiksessä paljon ollenkaan aikaa ja voisin veikata etteivät ryhmiksen hoitajatkaan meistä kauheasti pidä kun paikka on Eemilin nimissä, vaikka poika ei siellä melkeinpä yhtään vietä aikaa. Tämä on kumminkin tarkkaan pohdittava aihe ja onneksi J on tekemässä päätöstä tästä kanssani, etten joudu yksin tekemään mitään ns. isoja päätöksiä...

Pesänrakennusvietti. Tämä on normaali oire raskaudessa ja tähän osasinkin varautua. En vain muistanut, että pesänrakennusvietti alkaa ihan näin aikaisilla viikoilla. Nautin kumminkin siitä, että kerrankin tunnen olevani omassa elementissäni kun siivoan, käyn turhia tavaroita läpi ja järjestelen niitä loogisemmille paikoille, tavallisesti en nimittäin pidä mistään siivoamiseen liittyvästä ollenkaan ja se hoituu pakollisena kotityönä joka on pakko tehdä. Nyt kumminkin olen pessyt vessat, heittänyt ihan mielettömän kasan turhaa tavaraa pois, aloittanut joka aamu pienen siivouksen heti herätessäni samalla kun aamukahvi valuu ja viimeistellyt lähes koko asunnon siivouksen kunhan J on tullut kotiin ja voi olla poikien kanssa.
Odotan ihan mielettömästi sitä, että saataisiin uusi (kosteusvahingoton) asunto ja pääsisin sisustamaan ja laittamaan uutta kotia kivaksi. Harmi vain, että ne asunnot joita ollaan haettu, valmistuu vasta huhtikuun viimeinen päivä ja vuokralaisetkin päätetään ilmeisesti vasta silloin, joten muutto menisi pakosti toukokuun puoliväliin - loppuun. Eihän tässäkään muuta, mutta en osaa jotenkin nähdä itseäni sisustamassa noin kuukausi ennen laskettua aikaa ja voin vain sääliä muuttoapua + J:tä jos olen itse siinä kunnossa että voin kirjaimellisesti vain määrätä kaapin ja muiden huonekalujen paikan. Onneksi tiedossamme on kumminkin jo kyseisen asunnon pohjapiirrustus, joten olen jo aika pitkälle tehnyt suunnitelmat asunnon sisustuksesta ja huonejärjestyksestä, nyt pitää vain tosiaan toivoa että kyseinen asunto saadaan, muuten voin suoraan sanoa että petyn ja pahasti.

Nyt alkoi jo juttukin vissiin hieman luisia alkuperäisestä aiheesta, joten kaipa se olisi aika lopettaa ja mennä kokeilemaan, josko saisin jotain kotitöitä aikaiseksi tehdä.

torstai 28. helmikuuta 2013

Pirun selkävammaisuus.

Pakko purkaa turhautumista jonnekin, joten valitan että luvassa taas jonkinasteista valitusta. Iskias meinaan vaivaa ja kipuilee vähän turhankin pahasti ja grammaset Panadolitkaan ei kipuun auta. Kipugeeliä ei voi käyttää raskauden vuoksi ja kipulääkettä piikkinäkään en voi hakea lääkäristä, koska se olisi Voltarenia jonka jollekin ainesosalle olen allerginen.

Pakko siis kärsiä kivusta jonka vuoksi pelkään nyt jo loppuraskautta ylitsepääsemättömän paljon, koska jos jo viikoilla 25+5 selkä kipuilee niin paljon ettei sängystä / sohvaltakaan meinaa ylös päästä niin ei paljon naurata. Voitte myös vain kuvitella, ottavatko pojat kaiken ilon irti äidin selkäkivuista kun kielletyistä paikoista ei joudukaan pois niin ripeästi? J:n opiskellessa päivisin olen täysin kahden tuholaisen armoilla ja saan muunmuassa nostaa Veetiä pois ruokapöydältä noin sata kertaa päivässä ja siivota molempien poikien jälkiä sitä mukaa kun sotkevat, vaikka asunnon sotkuisuus tuntuu silti vain kasvavan koska siivotakkaan ei voi yhtä paljon kuin normaalisti. Siivoan siis noin 15min, jonka jälkeen on pakko pitää ainakin 30min - 1h tauko koska selkää särkee niin mielettömästi.

Eilen sain kumminkin tutultani neuvon Facebookissa, että kannattaa kokeilla iskiakseen B-vitamiinia ja magnesiumia, kuulemma auttaa mielettömän hyvin pidemmän päälle. Ihmettelen vain, miksei yksikään lääkäri tai neuvolantäti ole vaivautunut ikinä vinkkaamaan minulle tuosta, vaikka olen ahkerasti selkää valittanut neuvolassa ja käynyt selkäsäryn vuoksi päivystyksessäkin. Aina on vain neuvottu lepäämään ja syömään Panadolia, yritäköön itse levätä kahden pienen lapsen kanssa. Nyt tosiaan toivon, että tänään aloitettu B-vitamiini ja magnesium kuuri auttaisi mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman hyvin jottei tarvitse enää kovinkaan kauaa kärsiä särystä.

Ajattelin myös pyytää neuvolassa, josko synnytys voitaisiin käynnistää viimeistään laskettuna päivänä jos selkäkipu pahenee entisestään niinkuin pelkään. Epäilen kylläkin ettei tuohon suostuta, mutta yrittänyttä ei laiteta ja siksi ajattelin ainakin keskustella ajatuksesta kunhan ensi viikolla on neuvolalääkärille aika.

Onneksi huomenna tulee pikkuveljeni pohjoisesta meille ainakin osaksi hiihtolomaa ja saan siis ainakin jonkunlaista apua edes muutamaksi päiväksi. Kiva myös, että Eemil näkee enoaan jota on ikävöinyt kovasti.
Nyt kumminkin painelen katsomaan tv:tä ja jatkan taas myöhemmin.

torstai 31. tammikuuta 2013

Sekalaisia kuulumisia.

Pojat uutenavuotena.
Ihan ensimäiseksi voisin varoittaa, että tästä postauksesta tulee hyvin todennäköisesti todella sekava, koska asiaa on paljon (tai ainakin siltä tuntuu tässä vaiheessa), mutta yritän pitää postauksen mahdollisimman selkeänä.
Lauantaina meillä olisi Eemilin 3-vuotisjuhlat tiedossa ja jännittää jo valmiiksi, että millä ihmeellä saan kaikki tarjottavat tehtyä ja asunnon siivottua kun pojat sotkevat samaa vauhtia kun itse siivoan. Onneksi tänään tulee kumminkin kaverini kaitsemaan poikia siksi aikaa, että päästään J:n kanssa kaupoille ilman lapsia ja huomenna tulee samainen kaveri auttamaan tarjottavien teon kanssa + siivouksessa. Onni on ihanat kaverit jotka auttavat tarvittaessa!
Tarjottavaksi olen siis suunnitellut seuraavanlaisen "menun":
Suklaa kuivakakku
Sirtuuna kuivakakku
Hedelmäsalaatti
Kinkku-pasta salaatti
Kana kolmioleipiä (pieniä)
Keksiä, mehua, limua, kahvia ja teetä.

Joo, jonkun mielestä voi olla ehkä hiukan tylsät tarjottavat, mutta koska olen suoraan sanottuna laiska ja vihaan leipomista (paitsi satunnaisesti kun innostun jostain uudesta reseptistä), niin ajattelin mennä sieltä mistä aita on matalin. Lisäksi jos itse leipoisin täytekakun, niin sitä ei todennäköisesti söisi kukaan. Se nähtiin jo kun joskus muutamia vuosia sitten leivoin itselleni täytekakun synttärikahveilleni ja kakku näytti siltä, ettei kyseistä kakkua kehdannut kellekään tarjota. Siihen jäi siis omat haaveeni kakkujen teosta. Kun joskus tulee aika, että pojat itse tahtovat täytekakun synttäreilleen, palkkaan jonkun tutun vaikka leipomaan...
Ja tosiaan Eemilin synttäreille ei edes tule järin paljon väkeä, ainoastaan isovanhemmat, minun ja J:n sisarukset, Eemilin kummeista kaksi (kolme kummeista ovat estyineitä tulemaan) ja vieraiden seurustelukumppanit. Eli ei siis mitkään isot juhlat tiedossa. Ainiin, tietty Eemilille tulee kaksi kaveriakin vanhempineen, yksi kaveri ei valitettavasti pääse tulemaan, mutta eiköhän pikkumiehellä riitä leikkiseuraa kahdessakin kaverissa.
Riepu Eemilin kuvaamana.
Toisena asiana voisin kertoa jo nyt lyhyesti, että pääsin Buzzadorin kampanjaan testaamaan Belvita aamupalakeksejä. Nyt vain siis odotellaan keksejä saapuvaksi postitse ja kun olen päässyt keksejä testaamaan, niin on vuorossa raportointi tänne blogiinkin. Jos joku tahtoo liittyä Buzzadoriksi ja saada ilmaiseksi tuotteita testattavaksi, niin hihkaiskaa kommenttiboksissa mailiosoitteenne, niin voin lähettää liittymiskutsun. Nyt Buzzador etsii varsinkin testaajia, jotka kirjoittavat säännöllisesti blogia, eli varsinkin sellaiset liittymään.
Veeti
Ja vaikka kaikilla meneekin kohta hermot raskaussepustuksiini, niin pakko purkaa tänne sitä, kuinka paljon ärsyttää etten VIELÄKÄÄN tunne liikkeitä! Viikkoja siis kasassa 21+5 ja yhtään sata prosenttisen varmaa liikettä en ole tuntenut. Muutama joku pieni liikkeentapainen on tuntunut, mutta ei mitään varmaa. Tiedän, että edessä oleva istukka heikentää liikkeitä ja niiden tuntemiseen voi mennä aikaa, mutta ärsyttää kun ei noita oireita muutenkaan tunnu olevan ja ei ole jotenkin todellinen olo olla raskaana ilman minkäänlaisia tuntemuksia.
Okei, raskausoireina on nyt ilmestynyt pakottava tarve öisin herätä pissalle. Ja paine keuhkojen kohdalla ja vihlaisut kylkiluissa ja jatkuva pissahätä ympäri vuorokauden. Kaikki oireet siis mitä en todellakaan ole kaivannut. Ei saisi valittaa, mutta kun ne liikkeet olisi tosiaan kiva jo tuntea. Onneksi maanantaina on taas neuvola, niin pääsen kuulemaan sydänäänet ja toteamaan, että vatsassa on tosiaan kaikki hyvin.
Ainiin, ja oireina on tullut myös närästys. Olisinpa tajunnut olla edellisten raskauksien aikana ottamatta Rennietä pieneenkin närästykseen, niin se ehkä auttaisikin tämän raskauden aikana, mutta kun en tajunnut niin tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Pakko varmaan kysyä neuvolassa, saako närästykseen ottaa muuta kuin Rennietä, joka ei tosiaan vaikuta omalla kohdallani enää yhtään mitenkään...

Nyt kumminkin jos menisin taas kärsimään närästyksestä ja odottelemaan J:n äitiä ja siskoa käymään. Pakko kai yrittää hiukan siistiä paikkojakin ennen vieraiden tuloa...

tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulu oli ja meni.

Lahjaröykkiö (kuvassa siis poikien, minun, J:n, äitini, siskoni ja veljieni lahjat).
Eemilin ottama kuva osasta poikien lahjoista.
Luojan kiitos jouluaatto on vain kerran vuodessa! Ei siinä mitään, on ihana nähdä lapset iloisina uusista lahjoistaan ja syödä hyvin, mutta se stressi ennen jouluaattoa. Itsellänihän oli siis selkeä mielikuva siitä, että miten tahtoisin jouluaaton menevän ja stressaamiseni huomasi kyllä kaikki meillä olevat jo edellisenä iltana. Olin mm. jo mennyt nukkumaan, kun muistin, että matto on edelleen ulkona, porkkanalaatikko ja maksa (kissan jouluateriaksi) sulamassa edelleen hellan päällä (jossa siis kinkku paistumassa) ja kauhealla kiireellä juoksin alakertaan hoitamaan unohdetut asiat.
Aamulla kun heräsin, oli äitini jo ottanut kinkun uunista ja keittänyt riisipuuron valmiiksi, myös kahvi oli valmiina keittimessä. Ehkä ihanin herätys siis ikinä, kun sai valmiin kahvin kuppiin ja sen valumistakaan ei tarvinnut odotella. Ihanampaa kumminkin oli se, että koska pojat nukkuivat vielä herätessäni, sain juoda kahvini kerrankin ihan rauhassa, ilman häiriöitä. Kun pojat heräsivät, söimme riisipuuroa, katselimme jouluohjelmia tv:stä ja aloimme jonkun ajan päästä tekemään jouluruokia loppuun, jotta ainakin pojat saisivat normaali lounasaikaansa ruuan.
Kun pojat olivat syöneet, jaoimme lahjat ja niitähän siis oli aivan tarpeeksi ja roskakasakin oli lahjamäärän mukainen... Eemilin ehdottomat lempilahjat olivat digikamera, sekä nelipyöräinen potkulauta. Molemat ovat olleet kovassa käytössä pakettien avaamisen jälkeen... Omasta mielestäni paras Veetin lahja oli J:n äidin ja siskon ostama Jumpin, joka on kylläkin minimiehelle hiukan liian iso, mutta silti ihan paras oloasu pojalle.
Lahjojen jaon jälkeen menin itse hetkeksi lepäämään ja J lähti poikien, sekä pikkuveljeni kanssa ulos rakentamaan lumilinnaa, että lepo tekikin hyvää. Kun mies- / poikanelikko oli tullut sisälle, laitettiin sauna lämpiämään ja käytiin joulusaunassa.
Siinä siis jouluaattomme pähkinän kuoressa ja tosiaankin tuon stressaamisen jälkeen tulin siihen tulokseen, että ensi jouluna vietämme joulun vain perheen kesken, eli muut sukulaiset viettäköön joulun omissa kodeissaan (älkääkä armaat sukulaiset ottako tätä pahalla!).

Loppuun laitan vielä muutaman kuvan poikien jouluaatosta (ja Eemilistä ei tosiaan montaa kuvaa saanut, kun herra viihtyi enemmän itse kuvaamassa, kuin kuvattavana).
Eemiliä ei kuvattavana olo kiinnostanut (uutta villapaitaa oli tarkoitus kuvata).
Joko sä voisit lopettaa sen kuvaamisen?
Lahjojen availua.
Uusi Jumpin <3
Iso poika jo.
Saanks mäki kuvata?
Mä tässä vaan vähän syön.
Imurikin saatiin lahjaksi.
Eemilin ottama kuva veikastaan.
Mä tässä vaan hengailen.
Hyvää joulua vielä kerran kaikille, itse taidan siirtyä juomaan lisää teetä ja odottelemaan uhattua lumimyrskyä, joka viime vuonna vei meiltä sähköt kokonaan 29 tunniksi. Toivotaan, ettei tänä vuonna käy samalla tavalla, tai joudume jälleen anelemaan majoitusta sukulaisilta...

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Hyvää joulua!

Kaikista kolmesta kuvasta kiitos äidilleni.

Tulin toivottamaan hyvät joulut jo nyt, sillä huomenna pysyy tietokone kiinni, joten huomenna en pääse jouluja toivottelemaan. Yllä olevista kuvista voi varmaan päätellä, että missä merkeissä mennyt tämä päivä, jos joku ei kumminkaan arvaa, niin leipoessahan päivä on mennyt. Eemil oli ahkera apukokki muna-riisi-pasteijoita, joulutorttuja ja pipareita leipoessa ja voi että mikä harmistus tuli, kun leipominen loppui... Pasteijat loppuivatkin jo hyvän nopeasti, sillä meillä kävi Eemilin kummitädit kylässä ja lisäksi meillä on jo valmiina huomista varten oma äitini, pikkusiskoni ja pikkuveljeni (joka onneksi saapui pohjoisesta tänne meitä ilahduttamaan). Kohta taitaa kinkku mennä uuniin (vaikka äitini sen paistaakin) ja lahjatkin on siirretty poikien makuuhuoneen kaapista minun ja J:n makuuhuoneeseen piiloon.
Aamulla ajattelin antaa molemmille pojille yhdet lahjat, ihan niinkuin meillekin on pienenä annettu aina yhdet lahjat jo aamulla lievittämään loppuillan jännitystä ja loput jaetaan sitten jouluaterian jälkeen. Joulukuusta meillä ei ole, sillä tekokuusta on turha hankkia (edellinen meni pilalle varastossa kun hiiri kävi jyrsimässä kuusta + kakkaamassa säilytyslaatikkoon ja uudelle ei olisi sen parempaa säilytyspaikkaa) ja aitoa kuusta en raaski ostaa kissan kaadettavaksi / revittäväksi ja Veetin syötäväksi.
Pidemmittä jaaritteluitta, hyvää joulua vielä kerran ja viettäkää tekin rauhallinen jouluaatto! :)

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Ruokahaluttomuudesta.

Nämä ovat omia pohdintojani ja ajatuksia, mitään moraalisaarnaa syömisen tärkeydestä raskaana en kaipaa. Se tuskin ainakaan auttaisi ruokahaluttomuuteeni.

Kiva, ilmestynyt uusi vaiva. En tiedä liittyykö mitenkään raskauteen vai ei, mutta eipä tämä vaiva kovin mukava ole. Nimittäin ruokahaluttomuus. Saatan monta kertaa päivässä avata jääkaapin ja vain tuijottaa sen sisältöä, todeten ettei tee mitään mieli, vaikka olisi pieni nälkäkin. Tänään söin ensimäistä kertaa lämpimän ruuan kolmeen päivään, koska ei ole tehnyt mieli syödä. Eilen taisin syödä kaksi leipää (joista todellisuudessa Eemil söi toisen) aamulla ja Sellossa käydessä yhden täytetyn ruisleivän. Illalla possutin sipsejä jonkun verran leffaa katsoessa (Tshernobyl Diaries, oli muuten surkein kauhuelokuva ikinä!). Tänään J motkotti syömättömyydestäni sen verran paljon, että loppujen lopuksi söin makaronia, jauhelihaa ja wokkivihanneksia, ihan kunnon annoksen. Mutta, sitten kun kerrankin syön, tuntuu että vatsalaukku räjähtää jo pienestä määrästä ja että kylläisyys tulee huomattavasti nopeammin kuin aikaisemmin, joten se voi olla yksi syy ettei ruoka maistu kun ei ole kiva olla ihan ähkyssä ja tuntea oloansa sellaiseksi, ettei pääsisi eteenpäin kuin pyörimällä.
Voihan toki olla, että vatsa on kasvanut kokoaan sen verran ripeästi, ettei vatsalaukulle jää oikein tilaa ja siksi kylläisyyden tunne tulee nopeammin. Tai sitten voi olla, että alitajuntaisesti yritän vähentää painoani väärällä tavalla, eli syömättömyydellä, vaikka tosiasiassa tekisikin mieli syödä koko ajan jotain. Painoindeksini kun ei ensimäisellä neuvolakäynnillä ollut todellakaan mitään nättejä lukuja ja noista aikaisemmistakin raskauksista jäi kohtuullisesti kiloja tippumatta... Tai, voi olla että tämä on vain joku kausi, joka loppuu kohta ja ruokahalu palaakin huomattavasti suurempana. Vaihtoehtoja syillehän löytyy vaikka kuinka paljon, joten turha se on jossitella. Onneksi tiedän, että jouluna tulee syötyä näiden vähäruokaisempien päivien edestäkin, joten mitään hätää pitkästä jatkumisesta tälle vaivalle ei ole. Sekä onneksi ensi kuun alussa on seuraava neuvola, jossa voin kysellä vinkkejä jossei ruokahaluttomuus ala loppumaan.
Kaikkein inhottavinta tässä on se, että Eemil ottaa hyvin hanakasti mallia minun syömisistäni ja koska kipeä lapsi nyt ei muutenkaan syö mitenkään päätä huimaavia määriä, niin nyt kun en itse osaa olla hyvänä mallina ruokapöydässä, jää ruoka-annokset pojalla entistä pienemmiksi. Olen toki yrittänyt itse syödä samalla edes jotain pientä, tai ainakin ottanut ruuan lautaselle ja närpinyt siitä, jotta Eemil näkee minunkin syövän ja söisi itsekin, mutta kun ei niin ei. Voihan tuo olla Eemililläkin joku uhmaikään liittyvä juttu, ettei ruoka maistu silloin kun sitä olisi tarjolla, vaan ruokaa pitäisi saada tasan silloin kun pikkumiehelle sopii. Onneksi ainakin J osaa pitää päänsä tuossa asiassa ja ruokaa on tarjolla ruoka-aikoina, ei muulloin.
No, oli vain pakko päästä purkamaan ajatuksia tästä ja jos teiltä lukijoilta vaikka löytyisi vinkkejä, millä parantaa ruokahalua sekä omalta osaltani, että Eemilin osalta? Kaikki vinkit otetaan enemmän kuin mielellään vastaan.

torstai 6. joulukuuta 2012

Pahoittelut postaamattomuudesta.

Tosiaan en ole hetkeen kirjoitellut ihan kauheasti, mutta sille on ollut syynsä...

Tosiaan tuolla mahassa kasvaa kovaa vauhtia pienen pieni tyyppi. Tällä hetkellä viikkoja on kasassa 12+6 ja tuon ultrakuvan päivästäkin on jo hiukan yli viikko aikaa, mutta nyt kun sukulaisille on kerrottu, niin uskallan jo täälläkin uutisen julkistaa.
Alkuraskaus on mennyt yllättävän hyvin, yhdessä neuvolassakin olen jo käynyt ja siellä oli kaikki hyvin. Sydänäänetkin kuuluivat jo silloin, vaikkakin vasta puolen tunnin etsimisen jälkeen, mutta onneksi on ihana neuvolantäti, joka jaksoi sydänääniä etsiä.
Pahoinvointia on ollut jonkun verran, mutta ei onneksi läheskään niin paljoa, eikä niin pahasti kuin poikien aikana, mutta väsymystä on ollut sitten pahoinvoinnin edestäkin ja voisin vain nukkua koko ajan, jos se olisi mahdollista. Onneksi J on kumminkin mahdollistanut sen, että pääsen edes välillä nukkumaan hetkeksi ja keräämään voimia. Sekä onneksi Veeti nukkuu nykyisin täysin öitä (muutamia poikkeusöitä lukuunottamatta), joten saan levättyä myös öisin paremmin.
Vatsan turvotus on ihan järkyttävää ja kohta ei kyllä ole enää kenellekään epäselvää, että vatsassa kasvaa joku. Yhdetkään normaalit housut eivät mene jalkaan, joten olen joutunut käyttämään äippähousuja, sekä onneksi äitini osti minulle aikaiseksi joululahjaksi yhdet ihanat isot "treenihousut", jotka ovat aivan yber mukavat jalassa...

No, mutta voisin ehkä kertoa muitakin kuulumisia kuin pelkästä raskaudesta höpöttää, eiköhän siitä tule kirjoitettua tarpeeksi ennen synnytystäkin... Eemilillä on tällä hetkellä kurkunpääntulehdus, mutta onneksi se on jo paranemaan päin. Jouduin itse totaalliseen paniikkiin toissayönä kun Eemil heräsi yskäkohtaukseen kuulostaen kuin tukehtuisi ja hengitys oli todella raskasta, sekä kuulosti kuin henki ei kulkisi yhtään. Meinasin jo tilata ambulanssin, mutta annoin ensin hiukan vettä ja yskänlääkettä, joka rauhotti poikaa niin että pääsi jatkamaan unia. Itse en osannut mennä nukkumaan, koska pelkäsin pojan tukehtuvan yön aikana, joten menin koneelle istumaan ja kuuntelemaan Eemilin nukkumista. Muutama kaveri neuvoi Facebookissa laittamaan pojan viileään ilmaan, joten kun Eemil seuraavan kerran heräsi yskäkohtaukseen, kannoin pojan alakertaan, viilensin koko alakerran ja annoin Eemilin nukkua sohvalla. Itse en osannut vieläkään nukkua kunnolla, joten loppuyö menikin sitten sohvalla kaikkein ahtaimmassa nurkassa torkkuen, vaikka poika nukkuikin koko loppuyön välillä yskien, mutta ei kumminkaan siihen heräten.

Eipä tässä oikein muuta ihmeellistä ole tapahtunut, jouluvalmisteluita yritän kovasti tehdä ja suunnitella ensi viikolla olevia Veetin 1-vuotis synttäreitä... Nyt kumminkin lähden aloittamaan joulusiivousta, joten jatkan taas myöhemmin.

maanantai 29. lokakuuta 2012

Iltaa.

Mitään fiksua en keksinyt otsikoksi, joten olkoon nyt vaikka ajankohtaa ilmaiseva otsikko. Tämän postauksen sisältö nimittäin käsittelee taas varmaan kaikenlaista, joten turhaan otsikoida juttua yhdellä aiheella.

Perjantaina oltiin tosiaan messuilemassa, kuten taisinkin jo viime postauksessa mainita ja messuista jäi hyvä mieli, sillä muutamia joululahjoja löytyi pojille ja ruokamessuiltakin tarttui muutamia tuotteita mukaan. Kirjamessujen puolelta ostin siis Eemilille Barbapapa palapelikirjan, oma äitini osti pojille kaksi kirjaa, joissa toisessa oli "vedettävä" itsestään kulkeva paloauto ja toisessa oli mukana magneetteja, joilla pystyi itse kuvittamaan tarinan. Harmiksi puolet magneeteista on jo kerennyt katoamaan ja tuon paloautokirjan ajoradankin Eemil kerkesi jo tuhoamaan. Oma mummoni, ei poikien isomummi osti Eemilille kirjamessujen puolelta "sanakirjan", eli kirjan jonka avulla voi opetella sanoja ja Veetille Miina ja Manu kirjan (joita en edes tiennyt enään olevan olemassakaan) ja nuokin pistin piiloon joulua odottamaan, jottei pojat saa liikaa tavaraa normaaleina päivinä...
Ruokamessujen puolelta ostin irtoteetä (lakritsi-, suklaa ja mustikkateetä), sekä sen haudutuspallon. Varsinkin tuo mustikkatee oli aivan ihanaa ja se taisikin päästä suosikikseni teelaaduista. Lisäksi ostin aivan ihanaa Välimeren herkut merkkistä chili-aiolia, joka harmiksi on jo melkein loppunut. J:kin kun tykkäsi siitä. Hiukan hukkaostoksi koitui ostamani "juustovohvelipallot", joita siis ostin kolmea erillaista laatua (cheddar, wasabi ja pekoni) ja oikeastaan kukaan ei niistä tykännyt. Kaikki maistuivat samoilta ja juustocreme täyte noiden vohveleiden sisällä ei tosiaankaan ollut mikään varsinainen makuelämys. No, nyt ne odottelevat kaapissa kunnes vaikka joku vieraistamme tykkäisikin niistä ja söisi ne pois.
Ainiin ja musiikkimessuilta löysin J:lle isänpäivälahja pakettiin herralle oman tee- / kaakaomukin. Isänpäivälahjaa kun ei ole todellakaan helppoa keksiä ihmiselle, joka ei a) mitään tarvitse ja b) ei myöskään mitään turhaa tahdo. Onneksi tiedän J:n pitävän tuosta mukista...

Asiasta toiseen näppärästi hypäten. Huomenna olisi Eemilillä varattuna parturiaika aamusta, sillä torstaina olisi tarhakuvaus ja poika olisi kiva saada näyttämään vähemmän tytöltä. Rohkaistuin siis vihdoin varaamaan ihan koneleikkuu ajan ja saapa nähdä miten pian totun sitten Eemilin lyhyisiin hiuksiin, kun nyt pojalla on ollut pienestä pitäen järjetön ruuhkatukka. No, saadaanpahan ainakin siistit hiukset kuviin ja tarkoitushan olisi siis otattaa samalla pojista sisaruskuvat, jotta saadaan kerrankin (tai ainakin toivottavasti) edustavat  yhteiskuvat pojista.

Veetin kehityksestä sen verran, että pikkumies on vihdoin oppinut huutelemaan äitiä ja tuo ilmenee varsinkin kun Veeti on kiukkunen tai väsynyt. Ihana kumminkin, kun kuulee pojan huutavan äitiä, vaikka se sitten olisikin vain kun lapsi on kiukkuinen... Ainiin ja Veeti on oppinut myös kiipeämään asuntomme portaita ylös ja tuossa asiassa Eemil auttaa näppärästi avaamalla portin pikkuveljelle, jottei porttikaan estäisi Veetin ylös pääsyä. Nykyisin onkin siis pakko valvoa huomattavasti tarkemmin Eemilin toimia, ettei vaan pääse tapahtumaan vahinkoa ja Veeti tippumaan portaista...

Nyt kumminkin painelen tuo hoputtavan miehen kanssa katsomaan The Walking Deadia nauhalta. Jatkan taas kun kerkeän ja jaksan.
(ja yritän ryhdistäytyä blogijulkaisu kelpoisten kuvien ottamisessa, ettei teidän joka kerta tarvitsisi lukea täysin kuvatonta postausta)

tiistai 23. lokakuuta 2012

Syyssairastelua ja väsymystä

Vähän on jäänyt nyt kirjoittelu kun joku syysväsymys meinaa puskea kovasti päälle ja ei oikein ole jaksanut keksiä jutun aihetta... Nyt ajattelin tulla edes nopeaan kirjoittamaan jotain kuulumisia.
Haettiin siis asuntoa Helsingin puolelta ja olin jo ihan innoissani asunnosta, mutta ei saatu sitä sitten. Niin olisin toivonut, että oltaisiin se asunto saatu ja kerkesin melkeinpä jo innostua siitä, mutta kun ei niin ei... Pakko se on nyt sitten jatkaa asunnon hakua, koska voisin melkein väittää että tässä nykyisessä asunnossa on edelleen jossain kosteutta, Eemil kun ei vaan parannu tuosta jatkuvasta flunssastaan, paitsi silloin kun pikkumies on ainakin yhden yön poissa kotoa, niin flunssa häviää samantien. Ja en usko että asunnossamme olisi niin kylmäkään, että sen takia Eemilille puskisi flunssa koko ajan, koska jos flunssa johtuisi tuosta, niin eikai se paranisi aina samantien kun Eemil on jossain muualla kuin kotona?
Kaikkein inhottavinta tuossa Eemilin jatkuvassa sairastelussa on, että en voi viedä poikaa ryhmikseenkään. Ja ryhmiksen hoitajat eivät tunnu enää edes uskovan Eemilin jatkuvaa flunssaa, vaan hoitajat ovat jo selkeästi alkaneet näyttämään epäilynsä sairastelua kohtaan. Yritä siinä sitten selittää, että lapsi on oikeasti koko ajan kipeä ja mitään ei lääkärissäkään saada todettua, muuta kuin "normaali syysflunssa".
Ja jottei tuota sairastelua olisi vahingossakaan ollut meidän perheessä liian vähän, niin Veetikin kerkesi jo sairastamaan korva- ja silmätulehdukset. Onneksi molemat paranivat äkkiä lääkekuureilla, mutta nukkuminen jäi kohtuullisen vähälle tuona aikana. Ja koska tuo silmätulehdus on niin kauhean kiva tauti, niin se tarttui minullekin, sehän se vasta siistiä olikin... Näh, nyt tämä alkaa mennä jo pelkäksi valittamiseksi sairastelusta, joten jos vaikka kertoisin jotain muitakin kuulumisia.

Ensi viikolla olisi Eemilin tarhakuvauskin ja ennen sitä pitäisi keretä viemään poika parturiin. Tuo Eemilin reuhkatukka alkaa meinaan olla jo kohtuullisen tyttömäinen ja pakko siis saada se siistittyä ennen kuvausta (varsinkin kun itse näppäränä tyttönä leikkasin Eemilille kauhean "siistin" otsatukan, jottei hiukset olisi jatkuvasti silmillä). Ajattelin samalla otattaa pojista myös sisaruskuvan, jos kuvat eivät ole mitään yberkalliita. Saataisiin ainakin edes yksi edustava kuva pojista yhdessä...

Niin ja tosiaan kun viime postauksessa kerroin, että etsimme Albertille uutta kotia, niin se Albertia katsomassa käynyt tyttö tosiaan rakastui Albertiin ja kissa lähti uuteen kotiin viikon päästä siitä. Nyt elämä meillä on rauhoittunut huomattavasti, Eemil ei enää pelkää Riepuakaan, Riepu ei stressaa jatkuvasti ja turkkikin on alkanut Riepulle kasvamaan takaisin. Lisäksi Riepu viihtyy nyt huomattavasti enemmän meidän seurassamme alakerrassa kuin aikaisemmin, sillä nyt ei tarvitse olla koko ajan tappelemassa veljen kanssa. Voisin siis sanoa, että tuo uuden kodin etsiminen Albertille oli paras päätös pitkiin aikoihin. Albertkin kun on ilmeisesti kotiutunut todella hyvin uuteen kotiinsa, eli Albertillekaan muutosta ei koitunut haittaa, pikemminkin muutto oli sillekin vain parempi.

Loppuviikosta olisi edessä kirja-, musiikki-, art forum-, ruoka-, viini-, ja hyvä elämä messut. Voitin tuonne siis kaksi lippua ja tarkoitus olisi mennä käymään. Vielä kun keksisi, että kenen kanssa sitä menisi... J lähtee ehkä mukaan, niin että pyörin messuilla perjantaina aamusta siihen saakka, että J pääsee töistä ja sitten J tulee töiden jälkeen messuille. Oikeastaan mikään muuhan tuosta ei kiinnosta, paitsi nuo ruokamessut ja toivottavasti siellä olisi yhtä hyviä tarjouksia kuin pari vuotta sitten. Onneksi pikkusiskoni tulee meille vahtimaan ainakin Veetiä, niin ei tarvitse pienempää ottaa mukaan kiukkuamaan. Eemil nyt kulkee nätisti mukana ja nauttii menosta, mutta Veetille on tosiaan ehkä parempi jäädä kotiin ja noudattaa omaa päivärytmiään, jottei vaivalla kuntoon saatu rytmi mene ihan pilalle yhden päivän takia...

Nyt kumminkin velvollisuudet kutsuvat ja pitää mennä nukuttamaan Veeti aamupäiväunille + siivoamaan kissanhiekkalaatikko. Kirjoitan taas kunhan juttua keksin.

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Nyt sitten olen virallisesti rouva.

Tämä postaus käsittelee ainoastaan häitä ja minua, eli jos joku haluaa vain poikien ja / tai kissojen kuulumisia lukea, niin skippaa tämä suosiolla.

Perjantaina 28.09.2012 juhlittiin siis minun ja J:n häitä. Mitkään ison budjetin juhlat nuo eivät olleet ja itse vihkiminenkin tapahtui maistraatissa, mutta itse olen onnellinen kun sain kerrankin leikkiä prinsessaa ja pitkään suunniteltu naimisiin meno tapahtui vihdoin.
Aamu alkoi sillä, että lapsenvahtimme ja kaverini tulivat samalla kyydillä meille, jotta kaverini saisi rauhassa aloittaa hiusteni laiton ja jotta aikaa jäisi tarpeeksi myös kahvi-, wc- ja tupakkatauoille. (Ennen tuota olin kumminkin jännityksestä kärsiessäni puunannut koko alakerran, jotten vain stressaisi kaiken onnistumista.) Kun molemat odottamani henkilöt vihdoin saapuivat meille, keitin kahvia ja menin vaihtamaan häämekon päälleni, jottei sen myöhemmin puheminen sotkisi kampausta... (varoitus niille, jotka kuvia tässä postauksessa katsovat, näytin tuossa mekossa hiukan pulleahkolta ja ei, en ole raskaana vaikka tuo mekko sellaisen kuvan antaakin)

Kun kampaukseni oli valmis, aloin laittamaan naamaani kuntoon meikkaamalla, sekä aloin pikkuhiljaa myös keräämään juhlapaikalle vietäviä tavaroita kasaan. Ihme kyllä tällä kertaa meikkini eivät epäonnistuneet kertaakaan, sillä tavallisesti onnistun vähintään kerran levittämään ripsarit pitkin naamaa tai muuta kun yritän meikata vauhdilla. Ainoastaan meikkivoide rajoja jouduttiin korjailemaan pariin kertaan.
Kun vihdoin olin saanut itseni kuntoon, sekä kerättyä melkein kaiken kasaan, aloimme pakkaamaan tavaroita autoon ja lapsenvahtimme alkoi valmistautua siskollensa lähtöön pojat mukanaan, sillä pojat eivät tulleet ollenkaan maistraattiin, ainoastaan juhlapaikalle.
Kävimme vielä läheisessä kaupassa matkan varrella ja että osasikin hävettää kulkea täysin juhlavaatteissa + kampauksessa kaupassa, varsinkin korkokengillä, joilla en osannut kävellä. (en siis tavallisesti käytä ollenkaan korkoja) Tuon kauppareissun jälkeen matka maistraatille jatkui. Kun vihdoin pääsimme perille, totesimme että olimme melkein tunnin etuajassa, joten ei auttanut muu kuin odotella ulkona, jotta kello juoksisi eteenpäin ja pääsisimme vihittäväksi.

Maistraatin pihalla odottelua.
Vihdoin kumminkin päästiin sisälle maistraattiin ja kaikki vieraatkin ilmestyivät ajoissa paikalle. Piti täyttää vielä laput minun ja J:n sukunimistä, jotka meillä on vihkimisen jälkeen, sekä laput siitä, että molempien poikien sukunimet vaihtuivat samalla. Lappujen täyttämisen jälkeen piti odotella vielä hetkinen, että maistraatin työntekijä täyttää vihkitodistuksen valmiiksi ja antoi vihkivälle henkilölle meidän nimet + tiedon siitä, että molemat meistä saa sormukset. (tai mikä henkikirjoittaja se vihkivä henkilö nyt hienolta nimeltään onkaan)

Jalat huusivat hoosiannaa jo hetken päästä, joten istumaan piti päästä odotellessa.
 Päästiin kumminkin pienen odottelun jälkeen vihkisaliin ja vihkivä nainen tuli esittelemään itsensä. (yksi vieraistamme tunnisti naisen samaksi, joka silloin aikoinaan kävi myös vihkimässä BB-talossa ne kaksi asukasta, ihan tällein turhana huomiona). Vihkitilaisuus oli todella lyhyt ja kesti ehkä maksimissaan 5 minuuttia, joten turhan kauaa ei tarvinnut kipua aiheuttavissa korkokengissä seistä, vaikka ylimääräistä seisoskelua aiheuttikin se, että piti odottaa kaikkien vieraiden saavan tarpeeksi kuvia.
Luulin, että vihkiminen maistraatissa olisi kestänyt kauemmin, mutta onneksi se oli vain lyhyt tapahtuma, sillä piti vielä keretä juhlapaikalle mahdollisimman pian siirtämään astiat, ruuat ym. sisälle ja paikalleen. Juhlapaikkana meillä siis oli eräs pieni karaokeravintola, jossa olen ollut joskus töissä (ja olen edelleen hyvin satunnaisesti).

Juhlapaikalle päästyämme henkilökunta oli jo aloittanut paikan koristelun ja omasta mielestäni koristelu oli todella kiva. Erityiskiitoksen voisin osoittaa kumminkin eräälle kyseisen paikan asiakkaalle, joka täysin pyytämättä ja tuntematta minua tai J:tä oli käynyt omalta puutarhapalstaltaan keräämässä erilaisia kukkia pöytäkoristeiksi, ostanut koristekiviä ja simpukoita pöytiin, sekä käynyt tutulta kukkakaupan omistajalta lainaamassa kukkaruukkuja pöytiin. En olisi ikinä uskonut, että täysin tuntematon ihminen tekisi noin ison työn koristellakseen juhlapaikkaa, varsinkaan kun ei itse juhliin osallistu.
Kun kaikki oli melkein valmista, tajusin toisen ruokasalaateista jääneen kotiin, jääkaappiimme. Meinasin jo alkaa stressaaamaan, kunnes hiukseni laittanut kaverini suostui lähtemään hakemaan sitä. Kiitoksia siis siitä, olisin meinaan stressannut hiukset päästäni, jos salaatti olisi jäänyt jääkaappiin.

Hääpuku kokonaisuudessaan.

Kampaus.
Itse juhlat onnistuivat omasta mielestäni enemmän kuin hyvin ja vieraatkin kehuivat juhlien onnistuneen (tai siis ne, jotka ylipäänsä sanoivat mitään juhlista). Varsinkin erään sukulaiseni kehut juhlista oli kiva kuulla, sillä saman henkilön olin kuullut sanovan hyvin monista hääjuhlista ainoastaan negatiivista. Tuon kyseisen sukulaisen mielestä parasta oli kuulemma se, ettei juhlissa ollut mitään rutiininomaista ja pakollista ohjelmaa, vaan jokainen sai istua ja jutella missä halusi, sekä kenen kanssa vain halusi. Ainoa ns. rutiininomainen juttu oli kun minut siepattiin naapurikapakkaan siksi aikaa, kun J keräsi taksirahoja vierailta lunnaiksi.
Kokonaisuudessaan nautin päivästä ja odottelen nyt, että vaikka pikkuveljeni tai pikkusiskoni löytäisi itselleen sen oikean ja menisi naimisiin, jotta olisi jälleen hyvä syy juhlia iloisia juhlia.

Ja jos jotakuta kiinnostaa, että mitä meillä oli tarjottavana, niin tässä lista ns. jälkihuomautuksena:
Savukinkku-paahtopaisti ruokasalaatti
Kylmäsavulohi ruokasalaatti
Fazerin vadelma levykakku
Fazerin mansikka levykakku
Rukiisia karjalanpiirakoita + munavoi
Sämpylöitä
Keksejä
Kahvi
Tee

Ei siis mitään ihmeellistä tarjottavaa, mutta kuten jo sanoin alussa, niin häät olivat pienen budjetin ja eipä vieraita näyttänyt haittaavan, vaikka tarjolla ei ollut mitään "oikeaa ruokaa" ja noistakin jäi yli vaikka kuinka paljon, joten uskaltaisin väittää, ettei kellekään jäänyt ainakaan nälkä.