Pakko purkaa turhautumista jonnekin, joten valitan että luvassa taas jonkinasteista valitusta. Iskias meinaan vaivaa ja kipuilee vähän turhankin pahasti ja grammaset Panadolitkaan ei kipuun auta. Kipugeeliä ei voi käyttää raskauden vuoksi ja kipulääkettä piikkinäkään en voi hakea lääkäristä, koska se olisi Voltarenia jonka jollekin ainesosalle olen allerginen.
Pakko siis kärsiä kivusta jonka vuoksi pelkään nyt jo loppuraskautta ylitsepääsemättömän paljon, koska jos jo viikoilla 25+5 selkä kipuilee niin paljon ettei sängystä / sohvaltakaan meinaa ylös päästä niin ei paljon naurata. Voitte myös vain kuvitella, ottavatko pojat kaiken ilon irti äidin selkäkivuista kun kielletyistä paikoista ei joudukaan pois niin ripeästi? J:n opiskellessa päivisin olen täysin kahden tuholaisen armoilla ja saan muunmuassa nostaa Veetiä pois ruokapöydältä noin sata kertaa päivässä ja siivota molempien poikien jälkiä sitä mukaa kun sotkevat, vaikka asunnon sotkuisuus tuntuu silti vain kasvavan koska siivotakkaan ei voi yhtä paljon kuin normaalisti. Siivoan siis noin 15min, jonka jälkeen on pakko pitää ainakin 30min - 1h tauko koska selkää särkee niin mielettömästi.
Eilen sain kumminkin tutultani neuvon Facebookissa, että kannattaa kokeilla iskiakseen B-vitamiinia ja magnesiumia, kuulemma auttaa mielettömän hyvin pidemmän päälle. Ihmettelen vain, miksei yksikään lääkäri tai neuvolantäti ole vaivautunut ikinä vinkkaamaan minulle tuosta, vaikka olen ahkerasti selkää valittanut neuvolassa ja käynyt selkäsäryn vuoksi päivystyksessäkin. Aina on vain neuvottu lepäämään ja syömään Panadolia, yritäköön itse levätä kahden pienen lapsen kanssa. Nyt tosiaan toivon, että tänään aloitettu B-vitamiini ja magnesium kuuri auttaisi mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman hyvin jottei tarvitse enää kovinkaan kauaa kärsiä särystä.
Ajattelin myös pyytää neuvolassa, josko synnytys voitaisiin käynnistää viimeistään laskettuna päivänä jos selkäkipu pahenee entisestään niinkuin pelkään. Epäilen kylläkin ettei tuohon suostuta, mutta yrittänyttä ei laiteta ja siksi ajattelin ainakin keskustella ajatuksesta kunhan ensi viikolla on neuvolalääkärille aika.
Onneksi huomenna tulee pikkuveljeni pohjoisesta meille ainakin osaksi hiihtolomaa ja saan siis ainakin jonkunlaista apua edes muutamaksi päiväksi. Kiva myös, että Eemil näkee enoaan jota on ikävöinyt kovasti.
Nyt kumminkin painelen katsomaan tv:tä ja jatkan taas myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)