Hihkun ilosta yksinään ja olen hihkunut jo toissapäivästä saakka, sillä sain sen paikan Staffpointilta jonne hainkin ja jota koskien olin työhaastattelussakin perjantaina. Vaikka työnkuva ei ole se maailman hehkein (eli olen vuokrafirman kautta tuuraaja pk-seudun Siwoihin ja Valintataloihin), niin olen silti tyytyväinen sillä palkka on hyvä, saan itse päättää vuorot jotka teen ja saan tehdä ilta- ja viikonloppuvuoroja, eli pojille ei tarvitse etsiä vakituista hoitopaikkaa vaan J voi hoitaa lapsia minun ollessani töissä. Satunnaisesti kumminkin tarvitsemme lapsenvahtia ja itse stressaan tällä hetkellä siitä, kerkeänkö löytää ajoissa meille sopivan lapsenvahdin joka voi tehdä myös arkivuoroja minun ollessani muunmuassa koulutuksessa.
Yksi erittäin potenttiaalinen hakija oli eilen laittanut hakemuksen työstä, mutta nyt pitäisi vielä tarkastaa voiko kyseinen tyttö tehdä arkipäivä vuoroja. Tämän lisäksi kaverini kertoi, että hänen pikkusiskonsa olisi töitä vailla ja tulisi melko varmasti vahtimaan poikiamme jos niin tahtoisin ja pyysinkin varmistamaan asian hänen siskoltaan. Tämä sisko totesi asian olevan ok ja hän olisikin meille hyvä lapsenvahti, sillä kyseinen tyttö tuntee pojat, sekä toimintatapamme jo entuudestaan. Valitettavasti en kumminkaan usko että kyseinen henkilö olisi aina käytettävissä kun on tarvetta, joten tarvitsemme varalle vielä toisenkin lapsenvahdin jottei esimerkiksi koulutuspäiväni kaadu siihen ettei olekaan lapsenvahtia...
Lapsenvahtirintamalla alkaa siis pikku hiljaa kaikki olemaan kunnossa, joten se ei enää niinkään stressaa, nyt vain ensi viikon torstaina sitten infotilaisuuteen ja allekirjoittamaan työsopimus. Sen jälkeen sovitaankin aika kahdelle koulutuspäivälle, sekä ikärajapassin suoritukseen ja sitten pääsenkin jo aloittamaan varsinaiset työt. Ihanaa saada ylimääräistä rahaa juuri ennen joulua, sillä jouluna sitä rahaa menee välillä vähän turhankin paljon kun pitää hankkia kuusi, koristeet siihen, lahjat, sekä vielä jouluruuat. Ei siis ole halpaa tuo joulunvietto ei. Ja nyt voidaan alkaa säästämään ensi kesän kesälomareissuunkin ja mahdollisesti avata jopa säästötili johon aletaan säästämään omaa asuntoa varten. Ja autokin olisi kiva. Okei, nyt alkaa menemään liiallisuuksiin tämä haaveilu ja suunnittelu, eli jospa keskityn nyt siihen että pääsen edes tekemään ensimäiset vuorot ja saan tietää kuinka paljon töitä on tarjolla ja haaveilen sen jälkeen lisää...
Ainiin ja muitakin hyviä uutisia on. Meidän koko perhe kutsuttiin Heurekaan tutustumaan kahteen uuteen näyttelyyn (Heureka tulee hulluksi & Määränpäänä Mars) ja kerronkin siis kyseisistä näyttelyistä kunhan ollaan käyty Heurekassa, eli joko nyt tämän viikon sunnuntaina tai ensi viikon sunnuntaina...
Onnea työpaikasta! :)
VastaaPoistaOnna työpaikasta!!! :)
VastaaPoistaKiitoksia molemmilla :)
VastaaPoista