Tänään oli siis Niilon 3kk neuvola, vaikkakin kaksi viikkoa "myöhässä" sillä 2kk neuvola oli saman verran myöhässä ja toinen annos rotarokotetta piti antaa neljän viikon päästä ensimäisestä annoksesta, niin luonnollisesti tämäkin neuvola oli 3kk päivän jälkeen. Neuvolassa oli kaikki hyvin ja pikkumies olikin kasvanut huomasti kuukaudessa, pituutta oli nimittäin jo 65,5cm (kasvanut 3,2cm kuukaudessa) ja painoa oli 7595g (painoa tullut kuukaudessa lisää 1095g), eli ihan hyvin Niilo kasvaa, vaikka olinkin hieman huolissani kasvusta puklailun takia. Neuvolantäti kumminkin totesi ettei ole mitään huolta ja ruokaa jää selkeästi vatsaankin kun poika kasvaa noinkin hyvin.
Niilo sai muutenkin kehuja iloisuudestaan ja jäntevyydestä, vaikka poika ei ollutkaan alkuunsakaan iloinen saamistaan rokotuksista. Niilo sai nimittäin kaksi piikkiä, yhden molempiin jalkoihin ja rotarokotteen toisen osan. Kolmas osa rotarokotteesta tuleekin sitten 5kk neuvolassa ja seuraava neuvola onkin jo kuun lopussa oleva 4kk neuvola.
Ärsyttää vain kun joka kerralla on eri neuvolantäti, sillä oma neuvolantätimme huitelee milloin lomalla, milloin kokouksessa ja milloin jossain muualla, joten oman neuvolantätimme olenkin nähnyt vasta tasan kaksi kertaa ja nekin raskaana ollessani. Olisihan se kiva jos joka ikinen kerta ei joutuisi kertomaan samoja asioita esimerkiksi puklailusta uudelle tädille. No, josko jossain vaiheessa tuo neuvolantätien vaihtuminen tasaantuisi ja pääsisimme käymään omalla terveydenhoitajallamme...
Nyt vain toivotaan ettei nuo rokotteet nosta lämpöä tai aiheuta muitakaan sivuoireita, en nimittäin millään jaksaisi Niilonkin kiukkua kun Eemil ja Veeti ovat kiukunneet aivan tarpeeksi lähipäivinä.
Nyt kumminkin keittämään vielä kuppi kahvia ja huomenna käymään isosiskollani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)