maanantai 7. lokakuuta 2013

Soseiden aloittelua.


Eilen aloitettiin siis soseiden maistelu maissisoseella ja Niilo ei ilmeisesti tykännyt järin paljoa kyseisestä soseesta, sillä samaa vauhtia kun laitoin sosetta pojan suuhun, räki Niilo soseen ulos. Jonkin verran sosetta jäi kyllä suuhunkin ja yhteensä maissisosetta upposi noin puoli purkillista (ulos räkäistyt soseet mukaan laskien). Nyt sitten totutellaan pikku hiljaa ensin maissisoseeseen niin että Niilo saa päivässä noin puoli purkillista ja vähitellen lisätään määrää, sekä makuja.

Muistin myös tuota maissisosetta syöttäessä miksi inhoan kaupan soseita. Se veden määrä soseessa on nimittäin aivan järkyttävä ja kunhan nuo muutama kaupan purkki on loppu, siirryn itse tehtyihin soseisiin jotka eivät vetisty heti lautaselle (tai jääkaappiin) laiton jälkeen. Pitääkin siis käydä ostamassa mm. perunoita ja porkkanoita jotta saan tehtyä sosetta pakkaseen.

Ennen kuin kukaan kerkeää arvostelemaan sitä, että aloitamme soseet ennen maagista neljän kuukauden ikää, kerron että olemme aloittaneet soseet Eemilin kanssa 2,5 kuukauden iässä ja Veetin kanssa 3 kuukauden iässä sillä yhdellekään pojista ei ole pelkkä maito riittänyt ja neuvolasta on sanottu ettei yletön maidon juonti tee hyvää vauvan elimistölle, lisäksi en tahdo huudattaa lasta nälässä vaan mielummin annan täyttävämpää ruokaa.
Lisäksi Niilo puklailee erittäin rajusti melkein jokaisen ruokailun jälkeen ja tiedän kokemuksesta että kiinteiden aloittaminen rajoittaa puklailua, joten soseiden aloittamiselle suurin syy on Niilon mukavuus, sekä se että lapsi saa tarpeeksi ravintoa kun maito ei tunnu pysyvän sisällä.

Mitenkäs te lukijat, milloin olette aloittaneet soseiden syöttämisen ja millä soseilla olette aloittaneet? Lisäksi, teettekö soseet itse vai ostatteko kaupasta?

2 kommenttia:

  1. Mahdollisimman helpolla päästäkseni täysimetän 6kk ikään, jonka jälkeen sormiruokaillaan ;)...

    VastaaPoista
  2. Itsellänikin oli tarkoitus täysimettää tuohon 6kk ikään saakka, mutta kun maito ei riitä edes lisämaidon kanssa pitämään nälkää poissa ja maito ei vain nouse kunnolla niin oli pakko luovuttaa :/

    VastaaPoista

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)