Miksei ihmiset reagoi?

Viime yönä rapussamme sattunut tapahtuma pisti miettimään ihan tosissaan, että miksi ihmiset eivät reagaoi tavallisuudesta poikkeaviin ääniin naapurustossa, tai rapussa? Eikö ihmisiä vain kiinnosta? Vai onko ihmisillä ollut liikaa niin sanottuja huonoja vitsejä, ettei hätää oteta enää todesta, vaan kaiken kuvitellaan olevan vitsi?

Olimme juuri menossa nukkumaan The Walking Deadin jälkeen ja itse yritin imettää Niilon nukkumaan, kun yhtäkkiä jostain alkoi kuulumaan hysteerinen naisen huuto "Apua, apua, auttakaa". Luulimme ensin kyseessä olevan huonon vitsin tai esimerkiksi pahaan uneen heränneen lapsen huudon. Kun huuto kumminkin vain jatkui ja jatkui ja sama nainen jatkoi huutoaan "Apua, soittakaa poliisi, auttakaa, soittakaa ambulanssi!", tajusimme ettei kyseessä tosiaankaan voinut olla mikään vitsi ja jollain oli oikeasti hätä. J veti äkkiä vaatteet takaisin päälleen, nappasi kännykän ja lähti rappuun kuuntelemaan mistä huuto oikein kuuluu. Pikkuveljeni heräsi myös ja lähti J:n mukaan jos kyseessä vaikka olisikin vaarallinen tilanne ja äänen aiheuttajan tulisivat rappuun samaan aikaan.

Ääni kuului kolmannesta kerroksesta ja huuto oli siis todella kovaa, koska ihan pieni ääni ei meille kantautuisi kuudenteen kerrokseen niin selkeästi kuin huutaja olisi ollut viereisessä huoneessa. Samalla kun J ja pikkuveljeni yrittivät saada varmuutta äänen lähteestä, tuli "huutoasunnon" vastapäisestä asunnosta ulos lauma virolaisia raksamiehiä, jotka iloisesti naureskellen lähtivät ulos kittaamaan kaljaa. Kukaan heistä ei siis reagoinut ääneen millään tapaa.
Kun äänen lähde varmistui, tuli J ja veljeni sisälle ja J soitti hätäkeskukseen. Yhtään ainoata ilmoitusta ei ollut vielä tullut, vaikka huuto oli jatkunut jo melkein vartin ja häke lupasikin lähettää partion samantien paikalle. Huuto jatkui vielä jonkun aikaa, kunnes se loppui kuin seinään. Itse aloin pelkäämään jo pahinta, koska huuto oli jatkunut niinkin pitkään ja lakkasi yhtäkkiä. Pian partio kurvasikin jo pihaan siviiliautolla ja parvekkeelta näimme / kuulimme, että huutanut nainen oli mennyt jo rapun ovelle ja itki siellä. Partio jututti naista ja tuli sen jälkeen rappuun.
Poliisit viettivät rapussa melkein 20min ja lopputulos oli, ettei kukaan lähtenyt heidän mukaansa ja partio jatkoi matkaansa. Jotain oli selkeästi kumminkin tapahtunut, koska poliisit viettivät paikalla niinkin kauan. Kumminkin ihmetyttää, että miksi kyseistä asuntoa vastapäätä asunut ryyppyporukka ei kiinnittänyt huutoon huomiota? Ja miksi kukaan ei ollut ilmoittanut huudosta aikaisemmin häkeen? Okei, olimme itsekin suhteellisen hitaita soittamaan, mutta J soitti kumminkin. Johan sen sanoo järkikin ettei kukaan huvikseen huuda apua noinkin kauan.

Samanlaista ihmetystä aiheutti tapaus, joka sattui siskolleni jokin aika sitten. Siskoni oli matkalla koulusta kotiin, kun bussiin hyppäsi keskiovista noin 6-7-vuotias selkeästi kehitysvammainen tyttö, joka ei silminnähden tiennyt missä oli ja mihin oli menossa. Kukaan muu lähes täydessä bussissa ei reagoinut tähän kuin siskoni ja eräs vanhempi nainen.
Siskoni ja tämä nainen soittivat hätäkeskukseen, kertoivat tilanteen ja sopivat jäävänsä tytön kanssa seuraavalla pysäkillä pois, jotta poliisit voisivat noutaa tytön. No, niin siskoni ja tämä nainen tekivätkin, jäivät reippaasti ennen omaa pysäkkiään pois tytön kanssa ja jäivät odottamaan poliisia. Hetken päästä hätäkeskus soittikin takaisin, että tytön isä oli soittanut sinne ja kertonut tytön karanneen pihalta kun isältä oli hetkeksi huomio herpaantunut. Kyseinen isä oli siis ollut ulkoilemassa kolmen kehitysvammaisen lapsensa kanssa ja oli äärimmäisen huolissaan tästä kadonneesta lapsesta. Hätäkeskus oli kertonut isälle, missä tyttö on ja kenen kanssa ja isä tuli hakemaan tytön ja oli äärimmäisen kiitollinen siskolleni, sekä tälle mukana olleelle naiselle.
Miksi tässäkään tapauksessa kukaan ei reagoinut? En tosiaankaan tarkoita, että jokaiseen bussiin tulevaan kehitysvammaiseen, tai pieneen lapseen pitäisi reagoida, mutta jos lapsi on silminnähden eksynyt ja tulee vääristä ovista sisään, eikä osaa kertoa minne on menossa, niin miksei kukaan auta lasta?
Tässäkin tapauksessa olisi voinut käydä todella pahasti, jos joku mieleltään sairas olisi niin sanotusti bongannut tytön ensin ja ottanut mukaansa. Onneksi tämä tarina päättyi kumminkin onnellisesti ja tyttö pääsi isänsä luokse vain lyhyen kateissa olon jälkeen.

Nämäkin ovat vain muutama tapaus, vaikka tuo välittämättömyys ja reagoimattomuus on nykyisin todella yleistä. Ihmiset voisivat ajatella, että entä jos omalle kohdalle kävisi vastaavanlaisesti ja kukaan ei auttaisi, miltä se tuntuisi? Ja miten ihmiset voivat elää välittämättömyys omallatunnollaan jos ei ole edes varmuutta, onko käynyt jotain pahasti? Itse en olisi ikinä voinut antaa itselleni anteeksi, jos naapurissamme olisi pahimmassa tapauksessa joku kuollut koska emme olisi reagoineet avunhuutoihin, vaikka ilmeisesti nyt ei käynyt mitään vakavampaa, niin olen tyytyväinen että soitimme apua paikalle ja asiaan saatiin selvyys.

Itse olen iloinen siitä, kun olin lähdössä Niiloa synnyttämään ja kärsin järkyttävistä supistuksista (joita tuli noin 1-2min välein) parkkipaikallamme kun odotin kyytiäni niin kaksi ohi kulkenutta naista kääntyivät vielä takaisin ja kysyivät onko minulla kaikki hyvin. Kun vastasin, että odotan vain kyytiä, he jäivät vielä tarkkailemaan että kyyti myös tuli ja että pääsin auton kyytiin. Tällaisia ihmisiä on nykyisin hyvin harvassa ja olen erittäin kiitollinen näille naisille, että he välittivät, vaikka minulla ei mitään hätää ollutkaan.