Väsymystä ja äitiriippuvuutta

Eemilin uudet syysvaatteet. Ja pikkumies mökötti, koska tarhaan lähtö hidastui äidin valokuvausinnon vuoksi.

Väsyttää ja väsyttääkin niin paljon että hyvä kun hereillä pysyn. Veeti siis valvottaa edelleen öisin tuon hampaiden teon takia ja itse en edelleenkään ole tottunut heräämään tunnin - kahden välein. Mikään ei auta tuohon yölliseen heräilyyn, ei hyssyttely, sylissä rauhoittelu, silittely tai mikään mukaan, paitsi jääkylmä vesi. Pakko kai se on myöntää itselleni, että asetin liian suuret tavoitteet ja toiveet unikoulun toimimiseen ja nyt petyin kun unikoulu ei vaikuttanutkaan yhtä helposti kuin Eemilillä silloin kuin oltiin ensikodin unikoulussa... Kokeilen uudelleen, kun Veetin pieni syysflunssan alku on parantunut ja hampaat tulleet kokonaan läpi, nyt sitä on ihan turha edes yrittää oman jaksamiseni uhalla.

Väsynyt pikkumies ulkoilemaan lähdössä.

Niin ja omia hermojani koettelee myös Veetillä alkanut äitiriippuvuus. Koko ajan pitäisi olla näkyvissä ja edes vessaan en saa mennä ilman Veetiä. Isi ei kelpaa lohduttajaksi, syöttäjäksi tai miksikään muuksikaan. Muistan kyllä, että Eemilillä oli samanlainen vaihe jossakin vaiheessa, mutta ei muistaakseni yhtään noin pahana. Tai sitten melkein kolme vuotta jatkuneet pätkittäiset yöunet sumentavat muistiani, tai aika kultaa muistot niinkuin sanotaan. Eniten odotan tällä hetkellä sitä, että pääsen edes vessaan yksin, ilman että täytyy odottaa Veetin menevän päiväunille ja onneksi tiedän, että tämäkin vaihe on vain väliaikainen ja loppuu aikanaan. Sekä onneksi nuo lapset ovat suurimman osan päivästä mitä ihanimpia, joten pienet ärsytyksetkin haihtuvat siinä vaiheessa kun Eemil näyttää olevansa avulias lapsi ja huolehtiva isoveikka Veetille. Samoin kuin se, että Veeti syö omatekemäni soseet enemmän kuin mielellään, tai nauraa kun leikin poikien kanssa, piristää kummasti ja saa univelat unohtumaan.

Kieli keskellä suuta (kirjaimellisesti :D) keskitytään pystyssä pysymiseen.

Ja tosiaan, kuten jo aikaisemmin mainitsin, niin Veeti on oppinut seisomaan tukea vasten. Ja sen kyllä huomaa kuhmujen ja mustelmien lisääntymisen muodossa. Veeti kun nousee seisomaan kirjaimellisesti kaikkea vasten, mm. sohvaa, portaita, lapsiporttia, laatikoita, ovia, imuria ym. ja sitten kun esimerkiksi imuri ei pysykään paikalaan, pikkumies mätkähtää suoraan takaraivolleen ja kuuluu kamala huuto. Pitää varmaan kohta hankkia Veetille pyöräilykypärä seisomisharjoituksiaan varten, jottei pikkumiehen pää ole kohta vain yhtä isoa kuhmua. Hassua on kylläkin edelleen se, ettei Veeti vieläkään osaa nousta istumaan makuuasennosta (vaikkakin välillä osaa seisoma-asennosta mennä istumaan), eikä Veeti edelleenkään osaa kontata (Veeti on ottanut nyt max kahta - kolmea konttausaskelta kerrallaan), vaikka Eemil oppi nuo molemat taidot kohtuu paljon ennen seisomaan oppimista. Huomaa kyllä hyvin, että kuinka erilaisia lapset ovat ja kuinka eri aikoihin kaikki opitaan.
Hyvä esimerkki tuosta eri aikaan oppimisesta on myös se, että kaverini tyttö, joka täytti pari kuukautta sitten kaksi, osaa jo laskea viiteen, osaa nimetä värit, osaa muutamia lastenlauluja ulkoa, osaa nimetä todella monia eläimiä + kertoa miten ne ääntelevät, osaa nimetä kaikki Muumihahmot ym ja itse en voisi kuvitellakaan Eemilin osaavan moisia vielä. Samoin kun saman kaverin poika, joka on Veetiä viikon nuorempi, osaa jo kontata, nousta istumaan, ottaa muutamia askeleita tukea vasten, sekä osaa sanoa "äiti". Itse en myöskään osaisi edes kuvitella, että Veeti sanoisi vielä yhtäkään selkeää sanaa vielä vähään aikaan. No, mutta ei saa vertailla ja itse olen tyytyväinen omien poikieni kehitykseen ja niin kauan kun ei neuvolassakaan ilmene mitään poikkeavaa, niin en jaksa edes huolestua.

Eemil kyllästyi totaallisesti kun yritin kuvata syysvaatteita.

Loppuun vielä hiukan kissojen kuulumisia. Kissat tappelevat iltaisin ihan mielettömän paljon ja ruokakupillakin murisevat toisilleen. Todellakin jaksan ihmetellä kun ei edellisessä kodissa mukamas ollut minkäänlaista ongelmaa kissojen välillä ja kissatkin ovat kuulemma vaan leikkineet niinkuin veljesten kuuluisikin. En vaan jaksa millään uskoa, että tuo tappelu olisi alkanut vasta meillä. Onneksi kummallekaan ei ole vielä sattunut mitään ja kisut lopettavat tappelun aina siihen kun niitä kieltää. Ei siis tarvitse onneksi katsella karvojen pöllyämistä koko iltaa...
Kissat ovat myös alkaneet entistä enemmän sopeutumaan Eemiliin ja Veetiin. Nykyisin molemat kisut menevät ihan vapaaehtoisesti kerjäämään huomiota varsinkin Eemililtä ja hyvin usein varsinkin Riepu parkkeeraa Eemilin syliin ottamaan rapsutuksia vastaan. Myös Eemil on alkanut rauhoittumaan kissojen seurassa ja enää Eemilin käytös ei ole jatkuvaa kissojen jahtaamista, eikä väkipakolla silittämistä. On kyllä ollut aivan ihana seurata sitä, että miten sekä kissat, että lapset nauttivat toistensa seurasta ja jaksan elätellä toivoa, että kun aikaa kuluu hiukan enemmän, niin kissat ja pojat olisivat keskenään hyviä "kavereita", eli yhteiselo alkaisi sujumaan täysin ongelmitta.

Jos nyt kumminkin lopettaisin tämän tarinoimisen tähän, ettei juttu ala liikaa rönsyilemään aiheesta toiseen ja tulen jatkamaan taas myöhemmin kun on jotain kerrottavaa.