Kolmas ja neljäs hammas.

Muru istuu jo näin hienosti.

Veeti on siis taas ollut lähipäivinä ihmeen kiukkuinen, ruoka ei ole maistunut ja öisin ollaan heräilty herra ties kuinka monta kertaa. No, eilen selvisi syykin tälle kiukkupyllyilylle... Veetille nimittäin tulee kovaa vauhtia kaksi hammasta ylöskin, niin että hampaat jo hiukan näkyvät, sekä tuntuvat. Toivon vaan, että nuokin hampaat puhkeaisivat mahdollisimman äkkiä kokonaan, jotta saisin taas öisin nukkua pidempiä kuin puolen tunnin pätkiä. Nyt kun on aamuisin todella tärähtänyt olo ja tuntuu että kuolen ennen kuin aamukahvi on valunut.
Nytkin olen ollut varsinainen sika muutamana aamuna ja hoitanut poikien aamutoimet, jonka jälkeen olen laittanut pojat leikkihuoneeseen leikkimään keskenään ja mennyt sohvalle torkkumaan koiranunta. Ilman tuota pientä torkkumishetkeä en varmaan pysyisi hereillä siihen saakka, kunnes J tulee töistä. Ja tiedän jo, että joku keksii taas jotakin valitettavaa tuosta, mutta koska nukun totaallista koiranunta, niin säpsähdän joka kerta pieneenkin ääneen, joten pojat eivät pääse kuolemaan torkkuessani. Enkä muuten ole tuttavapiiristäni ainoa joka näin tekee, vaan itseasiassa sain vinkin tuohon eräältä äitikaveriltani...
Niin ja huomenna olisi Veetin 8kk neuvolakin edessä. Saapa nähdä miten jaksan herätä, kun neuvola on jo 9.20 Espoon Keskuksessa ja joudutaan lähtemään ihan yber aikaisin, jotta a) keretään ja b) löydän oikean paikan ajoissa. Lisäksi joudun Eemilinkin raahaamaan mukana, kun jos veisin Eemilin tarhaan yhdeksäksi, en millään kerkeäisi neuvolaan enää. Saapa nähdä mitä siitäkin tulee...

Oltiin lauantaina Vermossa katsomassa heppoja.

Hiukan muita kuulumisia sen verran, että oltiin lauantaina katsomassa Vermon poninäyttelyssä poneja poikien kanssa. Vaikka eipä sielläkään voinut kauaa olla, kun Eemil käyttäytyi niin uhmaikäisen esikuvan mukaan, että meinasi hermot mennä ja en usko, että ponien omistajat + esittäjät arvostivat meitä erityisemmin kun Eemil yritti säntäillä joka paikkaan, kiukutteli ja itse jouduin muutamaan otteeseen korottamaan ääntäni, jotta pikkumies kuunteli. Mutta niinä muutamina hyvinä hetkinä, joina Eemil osasi käyttäytyä, Eemil myös tykkäsi hevosia katsella ja hoki koko ajan ihhahhaata.
Oma olo ei vain tuolloin ollut mikään paras, kun lähdettiin J:n kanssa extemporena perjantai-iltana kävelemään Luukkiin kuuntelemaan Weekend festareita ulkopuolelta (ja siis vakkarilapsenvahtimme oli muutenkin tulossa meille viikonlopuksi, koska oli lähdössä seuraksi Vermoon ja katsoi poikia mielellään). Juotiin muutama lonkero ja nautittiin hetkestä ilman poikia tai muuta hössötystä. Olo olisikin ollut muuten varmaan lauantaina ihan hyvä, mutta se yhdeksän kilometrin kävely yhteensä liikuntaan tottumattomalle minulle oli ehkä hiukan liikaa ja jalat tuntuivat kuolevan...

Mentiin J:n kanssa vielä lauantainakin Weekend festivaalia kuuntelemaan ulkopuolelle, mutta tällä kertaa mukana oli myös Eemilin kummitäti, tämän miesystävä ja Eemilin kummitädin pikkusisko. Heillä kaikilla oli rannekkeet molemmille päiville, mutta koska festarit olivat täysi floppi, ei ketään heistä kiinnostanut mennä enää sisäpuolelle, vaan hekin olivat mielummin ulkona kuuntelemassa musiikkia.
Sunnuntaina jalkani meinasivat kuolla vieläkin pahemmin, koska yhteensä tuli parin päivän aikana käveltyä noin 25 kilometriä ja se on minulle todella paljon. Jos nyt kumminkin saisin kunnolla aloitettua tuon kuntoilun ja nyt tämän jakson Oriflamen esitteestä olisikin tarkoitus tilata muutamia kuntoilujuttuja...

Loppuun vielä kuva kun Riepu nukkuu idiootilla tavalla.

Yritän tulla huomenna kertomaan neuvolakuulumiset, mutta nyt pitää taas mennä, kun Eemil fiksuna poikana kävi herättämässä pikkuveikan aamu-unilta...