Eli siis nyt ollaan Eemilin kanssa oltu harjoittelemassa hoidossa oloa ensimäinen viikko ja hyvinhän se on mennyt, vaikka hiukan muutamia hoitotätien tapoja kummastelenkin... Ensimmäisenä on se toisten hoitotätien kanssa juttelu ulkoillessa. Ei siinä mitään, hyvähän se on vain että ylläpitävät kaverisuhteitaan työkavereihinsa, eivätkä istu tuppisuina koko ulkoilun aikaa, mutta jos se juttelu menee niin tiiviiksi, ettei yksikään neljästä tädistä huomaa lapsen kaatuneen lyöden takaraivonsa, tai huomaa puolitoistavuotiaan kipanneen ämpärillisen vettä syliinsä, tai huomaa edes neljän lapsen heittelevän hiekkaa päällensä, niin silloin ainakin omasta mielestäni sietäisi jättää juttelu vähemmälle. Ei nimittäin tosiaankaan ole ainakaan omasta mielestäni minun asia, lapsen kanssa hoitopaikkaan tutustuvana (ja lisäksi lapsille täysin ulkopuolisena henkilönä) kertoa siitä mitä pihalla tapahtuu, koska muuten nuo tädit eivät siihen mitään huomiota kiinnittäisi.
Toinen kummastuksen aihe oli eilen, kun istuimme Eemilin kanssa syömässä hoitopaikassa ja yksi lapsista oksensi pöytään. No, täti oli sillä hetkellä yksinään sillä puolella ja koki hyvin kiireiseksi asiaksi mennä ilmoittamaan lapsen oksentamisesta toiselle puolelle, niin mitenkäs muuten asia hoidettaisiin kuin jättämällä minut yksin vieraiden lasten kanssa. Kys. lapsen kotiin ei myöskään asiasta ilmoitettu, koska katsottiin lapsen voivan aivan mainiosti jäädä nukkumaan päiväunet ja syömään välipala, vaikka lapsen isoveli olikin kuulemma kotona vatsataudissa. No, eipä kys. lapsi ollut tänäänkään kotona, vaan siellä se iloisesti leikki muiden lasten seurassa minun viedessä Eemiliä hoitoon.
Kolmas minua myös ihmetyttävä tapa on se, kuinka avoimesti hoitotädit kertovat muiden perheiden asioita minulle, joka olen edelleenkin täysin ulkopuolinen ja jolle ei ymmärtääkseni saisi mitään hoitolasten perheiden asioita kertoa. Hoitotädit kertovat siis hyvin avoimesti kaiken, mikä heitä ihmetyttää muiden lasten vanhempien kasvatustavoissa ja lasten kotioloista. Pistää vain miettimään, että mitäköhän meidän perheestä kerrotaan muille perheille, kunhan tädit vain tutustuvat meihin paremmin?
No, siis suurimmilta osinhan tuo hoitopaikka on ihan kiva ja hoitajat mukavia, pistää vain miettimään, että jos jo vaivaisen viikon aikana huomaan noin paljon epäkohtia (en siis kaikkea minua mietityttävää jaksa edes kirjata), niin kuinka paljon noita epäkohtia ilmenee seuraavan viiden vuoden aikana, jonka Eemil viettää samassa hoitopaikassa ennen esikouluun menoa? Onneksi minua myöskin varoiteltiin hoitotätien kummallisista tavoista ennen Eemilin hoitoon vientiä, jotta osasin varautua tuollaiseen...
No, mutta se siitä hoitopaikkaihmettelystä. Hiukan voisin meidän kuulumisiakin kertoa. Eli siis loppujen lopuksi ja kaikesta huolimatta, Eemil on sopeutunut hoitopaikkaansa aivan erinomaisesti. ja jo kolmantena päivänä herra suostui menemään omahoitajansa kanssa kahdesta pesemään kätensä + naamansa. Lisäksi aamuisin kävellään loppumatka hoitoon (sellainen jyrkkä hiekkatie) hymyssä suin. Kaipa tuo ensi viikko alkaa siis ihan hyvin, kun maanantaina pitäisi Eemil jättää yksin hoitoon ja ensi viikolla haenkin pojan jo ruokailun jälkeen kotiin, jotta Eemil saa mahdollisimman pehmeän alun hoidon aloitukseen... Sitä seuraavalla viikolla Eemil jääkin jo sitten hoitosopimuksen mukaiseksi viideksi tunniksi hoitoon ja pitää vain toivoa, että kaikki menisi hyvin.
Raskaudesta sen verran, että viikkojahan tosiaan on kasassa tällä hetkellä 22+5 ja nyt olen pikku hiljaa alkanut muistaa raskauden huonot puolet. Vähitellen olen nimittäin uudelleentutustunut maailman kaikkeuden hirveimpään närästykseen (josta en siis tosiaankaan kärsi muulloin kuin raskaana), sekä hyvin epämukaviin harjoitussupistuksiin. Nuo harkkasupistukset tuntuvat aivan kamalilta, varsinkin kun ne iskevät kävelylenkillä ja yleensä niiden jälkeen vatsaa + selkää vihloo ikävästi vielä hetki niiden ohimenonkin jälkeen. Yritä siinä sitten kävellä naama peruslukemilla kun joka paikkaan vihloo... Kauhulla odotan taas niitä oikeita synnytyssupistuksia, kun pikku hiljaa alkaa mieleen muistua niidenkin kivuliaisuus ja se, ettei lähdön hetkestä voinut todellakaan erehtyä... Niin joo ja hiukan positiivisempia "oireitakin" on, sillä J tuntee jo vauvan liikkeet pitäessään kättä vatsan päällä. Vaikka tämä onkin jo toinen raskauteni, niin tuntuu silti hassulta ajatukselta, että joku voi tuntea vauvan liikkeet vatsani läpi. Mutta onhan se kieltämättä kivakin, että J:kin voi jollakin tapaa osallistua raskauteen, vaikkakaan ei nyt mitenkään konkreettisesti...
Mutta jos nyt lopettaisin tämän höpöttelyn ja siirtyisin lepäämään kun Eemilkin meni jo nukkumaan (ihme ja kumma, varsinkin kun normaali nukkumaanmeno aika on ollut joskus klo 21-22). Pitää siis nauttia tästä omasta ajasta, kerrankin kun se alkaa ennen omaa nukkumaanmenoaikaani.
Tulen taas joku päivä höpöttelemään lisää...
Hoitopaikan touhu kuulostaa vastuuttomalle ja sai minut miettimään huomista tutustumistamme meidän hoitopaikkaan! APUA!
VastaaPoistaEn vain jotenkin suostu uskomaan, että lähellekään kaikissa hoitopaikoissa touhu olisi samanlaista, vaikka niin usein pelotellaankin.. Ja en myöskään suostu pienessä päässäni uskomaan, että tuo olisi ihan normaalia meidänkään hoitopaikassa ja saatan itse myös hiukan ylireagoida tuohon touhuun / kiinnittää huomiota tarkemmin epäkohtiin kun välillä hiukan turhan hössöttäjä olen...
VastaaPoistaToivotaan että teillä on mukavat hoitajat ja hyvä hoitopaikka tiedossa :)
...ja näin taas huomataan, että alle 3-vuotiaan paikka ei todellakaan ole päiväkodissa, ellei sinne lasta ole ihan pakko laittaa.
VastaaPoistaVähän hurjalta kuulostaa, että meinaat kuitenkin seuraavat viisi vuotta poikaasi pitää päiväkodissa, vaikka itse olet kotona vauvan kanssa.
-TiiviTaavi-
Ano: Kuten olen jo aikaisemmissa kommenteissa vastannut, niin vielä ei tosiaankaan ole varmaa jatkaako Eemil hoidossa sen ajan mitä vietän vauvan kanssa kotona. Ja tosiaankaan en meinannut olla äitiyslomalla sitä "pakollista" 9-kuukautta pidempään, vaan ajattelin palata työelämään / hakeutua kouluun mahd. pian.
VastaaPoistaJa kuten olen myös aikaisemmin todennut, niin jos Eemil jatkaa päivähoidossa vauvan synnyttyäkin, niin se tapahtuu sekä perhetyöntekijämme, että muutaman muun meidän perheen tuntevan asiantuntijan / kaupungin työntekijän suosituksesta.
Ja kaipaisin perusteluja tuolla miksi alle 3-vuotiaan paikka ei ole päiväkodissa? Siellä kun lapsi oppii tärkeitä taitoja + sosiaalistumista ja Eemilhän ei siis ole päiväkodissa, vaan ryhmäperhepäivähoitajalla, joka periaatteessa on aivan eri asia kuin päiväkoti, vaikka kumminkin lähes tulkoon sama asia.
Alle 3-vuotiaan paikka on kotona vanhemman kanssa. Toki, jos vanhempi/vanhemmat ei pysty tarjoamaan tarpeeksi virikkeitä ja läheisyyttä, niin sitten on ehkä parempi olla muiden hoidettavana.
VastaaPoistaMe ainakin puistoillaan 1-2 kertaa päivässä, käydään muskarissa, perhekerhoissa, toisilla äitikavereilla kylässä ja meillä käy kaverit kylässä. Tottakai haluan, että lapseni saa viettää kanssani aikaansa ja näen itse lapseni kehityksen kuten uudet opitut sanat jne. Minusta olisi kauheeta, jos joku muu, täysin vieras ihminen, näkisi ja kokisi nämä asiat. Lapset on vain kerran lapsia. Sitä aikaa ei saa takaisin.
Ano: Se, että laittaa alle 3-vuotiaan hoitoon ei todellakaan tarkoita, että vanhempi ei itse pystyisi virikkeitä tai läheisyyttä lapselle antamaan. Kyllähän itsekin haluan ja myös vietän Eemilin kanssa aikaa ja tuota hoitoon laittoa en olisi alunperinkään edes ajatellut ellei ALAN AMMATTILAINEN olisi sitä suositellut oman jaksamiseni vuoksi.
VastaaPoistaJa jos alle 3-vuotiaalle olisi jotakin haittaa hoidossa olosta joko henkisesti tai fyysisesti, niin niitä ei myöskään hoitoon otettaisi.