Hoitopaikka harjoittelua viikko takana.

Eli siis nyt ollaan Eemilin kanssa oltu harjoittelemassa hoidossa oloa ensimäinen viikko ja hyvinhän se on mennyt, vaikka hiukan muutamia hoitotätien tapoja kummastelenkin... Ensimmäisenä on se toisten hoitotätien kanssa juttelu ulkoillessa. Ei siinä mitään, hyvähän se on vain että ylläpitävät kaverisuhteitaan työkavereihinsa, eivätkä istu tuppisuina koko ulkoilun aikaa, mutta jos se juttelu menee niin tiiviiksi, ettei yksikään neljästä tädistä huomaa lapsen kaatuneen lyöden takaraivonsa, tai huomaa puolitoistavuotiaan kipanneen ämpärillisen vettä syliinsä, tai huomaa edes neljän lapsen heittelevän hiekkaa päällensä, niin silloin ainakin omasta mielestäni sietäisi jättää juttelu vähemmälle. Ei nimittäin tosiaankaan ole ainakaan omasta mielestäni minun asia, lapsen kanssa hoitopaikkaan tutustuvana (ja lisäksi lapsille täysin ulkopuolisena henkilönä) kertoa siitä mitä pihalla tapahtuu, koska muuten nuo tädit eivät siihen mitään huomiota kiinnittäisi.
Toinen kummastuksen aihe oli eilen, kun istuimme Eemilin kanssa syömässä hoitopaikassa ja yksi lapsista oksensi pöytään. No, täti oli sillä hetkellä yksinään sillä puolella ja koki hyvin kiireiseksi asiaksi mennä ilmoittamaan lapsen oksentamisesta toiselle puolelle, niin mitenkäs muuten asia hoidettaisiin kuin jättämällä minut yksin vieraiden lasten kanssa. Kys. lapsen kotiin ei myöskään asiasta ilmoitettu, koska katsottiin lapsen voivan aivan mainiosti jäädä nukkumaan päiväunet ja syömään välipala, vaikka lapsen isoveli olikin kuulemma kotona vatsataudissa. No, eipä kys. lapsi ollut tänäänkään kotona, vaan siellä se iloisesti leikki muiden lasten seurassa minun viedessä Eemiliä hoitoon.
Kolmas minua myös ihmetyttävä tapa on se, kuinka avoimesti hoitotädit kertovat muiden perheiden asioita minulle, joka olen edelleenkin täysin ulkopuolinen ja jolle ei ymmärtääkseni saisi mitään hoitolasten perheiden asioita kertoa. Hoitotädit kertovat siis hyvin avoimesti kaiken, mikä heitä ihmetyttää muiden lasten vanhempien kasvatustavoissa ja lasten kotioloista. Pistää vain miettimään, että mitäköhän meidän perheestä kerrotaan muille perheille, kunhan tädit vain tutustuvat meihin paremmin?

No, siis suurimmilta osinhan tuo hoitopaikka on ihan kiva ja hoitajat mukavia, pistää vain miettimään, että jos jo vaivaisen viikon aikana huomaan noin paljon epäkohtia (en siis kaikkea minua mietityttävää jaksa edes kirjata), niin kuinka paljon noita epäkohtia ilmenee seuraavan viiden vuoden aikana, jonka Eemil viettää samassa hoitopaikassa ennen esikouluun menoa? Onneksi minua myöskin varoiteltiin hoitotätien kummallisista tavoista ennen Eemilin hoitoon vientiä, jotta osasin varautua tuollaiseen...

No, mutta se siitä hoitopaikkaihmettelystä. Hiukan voisin meidän kuulumisiakin kertoa. Eli siis loppujen lopuksi ja kaikesta huolimatta, Eemil on sopeutunut hoitopaikkaansa aivan erinomaisesti. ja jo kolmantena päivänä herra suostui menemään omahoitajansa kanssa kahdesta pesemään kätensä + naamansa. Lisäksi aamuisin kävellään loppumatka hoitoon (sellainen jyrkkä hiekkatie) hymyssä suin. Kaipa tuo ensi viikko alkaa siis ihan hyvin, kun maanantaina pitäisi Eemil jättää yksin hoitoon ja ensi viikolla haenkin pojan jo ruokailun jälkeen kotiin, jotta Eemil saa mahdollisimman pehmeän alun hoidon aloitukseen... Sitä seuraavalla viikolla Eemil jääkin jo sitten hoitosopimuksen mukaiseksi viideksi tunniksi hoitoon ja pitää vain toivoa, että kaikki menisi hyvin.

Raskaudesta sen verran, että viikkojahan tosiaan on kasassa tällä hetkellä 22+5 ja nyt olen pikku hiljaa alkanut muistaa raskauden huonot puolet. Vähitellen olen nimittäin uudelleentutustunut maailman kaikkeuden hirveimpään närästykseen (josta en siis tosiaankaan kärsi muulloin kuin raskaana), sekä hyvin epämukaviin harjoitussupistuksiin. Nuo harkkasupistukset tuntuvat aivan kamalilta, varsinkin kun ne iskevät kävelylenkillä ja yleensä niiden jälkeen vatsaa + selkää vihloo ikävästi vielä hetki niiden ohimenonkin jälkeen. Yritä siinä sitten kävellä naama peruslukemilla kun joka paikkaan vihloo... Kauhulla odotan taas niitä oikeita synnytyssupistuksia, kun pikku hiljaa alkaa mieleen muistua niidenkin kivuliaisuus ja se, ettei lähdön hetkestä voinut todellakaan erehtyä... Niin joo ja hiukan positiivisempia "oireitakin" on, sillä J tuntee jo vauvan liikkeet pitäessään kättä vatsan päällä. Vaikka tämä onkin jo toinen raskauteni, niin tuntuu silti hassulta ajatukselta, että joku voi tuntea vauvan liikkeet vatsani läpi. Mutta onhan se kieltämättä kivakin, että J:kin voi jollakin tapaa osallistua raskauteen, vaikkakaan ei nyt mitenkään konkreettisesti...
Mutta jos nyt lopettaisin tämän höpöttelyn ja siirtyisin lepäämään kun Eemilkin meni jo nukkumaan (ihme ja kumma, varsinkin kun normaali nukkumaanmeno aika on ollut joskus klo 21-22). Pitää siis nauttia tästä omasta ajasta, kerrankin kun se alkaa ennen omaa nukkumaanmenoaikaani.
Tulen taas joku päivä höpöttelemään lisää...

Neuvolakuulumisia.

Tänään siis tosiaan oli neuvola ja viikkoja on kasassa 22+1. Eipä siellä mitään ihmeempiä todettu, hemoglobiini oli 136, eli laskenut aika huimasti alkuraskauden 156 lukemasta. Mutta vielä ei kuulema ole tarvetta rautatableteille, ellei omasta mielestäni kunto ala heikkenemään tai ala huononemaan, niin voin kuurin aloittaa... Painoa oli 66, eli hiukan vielä on kirittävää alkuraskauden painon saavuttamiseenkin, mutta eipä se itseäni haittaisi vaikka menisikin sen painon saavuttamiseen vielä hetki. Ja ainakaan ei haittaa tippaakaan, vaikka "ylimääräistä" painoa ei tulisi paljoakaan, jos vaikka nimittäin saisin tämän raskauden jälkeen raskauskilot oikeasti karistettua poiskin.
Sain Kelan paperitkin ja nyt pitäisi enää vain pohtia, että tahdonko äitiyspakkauksen vai sen 140e rahana. Periaatteessa kun tuo äitiyspakkaus olisi kiva ottaa, mutta toisaalta taas Kääpiölle on jo kaikki tarvittava, niin oikeastaan ei mitään siitä tarvittaisi. Ja toisaalta tuo 140e on järjettömän pieni summa sen pakkauksen arvoon nähden... Äh, kamalan hankalaa päättää kun Eemilin aikana oli sanomattakin selvää, että äitiyspakkaus me otetaan.

Niin ja uusin masukuva tältä päivältä:

Huono kuva, mutta minkäs teet kun en osaa tuota masua oikein kuvata... Pitää varmaan pyytää joku toinen kuvaamaan mahakuva joku päivä...

Niin joo ja tänään käytiin tosiaan sielä päivähoidossakin tutustumassa ja sopimassa, että nyt ainakin pari päivää olen Eemilin kanssa hoitopaikassa pari tuntia kerrallaan, jottei hoidon aloitus tulisi niin shokkina. Ihan kivaltahan tuo hoitopaikka vaikutti ja hoitotädit vaikuttivat kivoilta. Silti vain karmii kun Eemil on jo niin iso poika, että hoitoon pitäisi jo viedä. Ja kauhulla odotan myös, että kummalta tulee helpommin itku "ekana oikeana hoitopäivänä", minulta voi Eemililtä.
Huomenna mennään sitten hoitopaikalle kello yhdeksäksi aamulla, ulkoillaan siinä heidän kanssaan ja osallistutaan ruokailuun. Sen jälkeen lähdetäänkin taas kotiin ja keskiviikkona jälleen uusiksi. Toivottavasti tuo pikku-ukko sopeutuu nopeasti, jottei mamilla ole niin paha mieli sitten jättää sitä hoitoon aina itkemään...

No, eipä tässä kai muuta, painelen vahtimaan Eemilin iltapalan syöntiä ja siivoilemaan hiukan Eemilin tämän päiväisiä sotkuja...