Ihan alkuun laitan äärimmäisen hehkeän kuvan itsestäni. Huomaa hyvin, että neljä raskautta ovat muuttaneet kroppaani todella paljon ja välillä se hieman häiritsee, mutta välillä taas olen todella sujut asian kanssa. En siis ole ainakaan äiti, joka jaksaisi pahemmin stressata omasta tyylistään (tai tyylittömyydestä) ja sen kyllä huomaa. Eipä sen puoleen että aamulla olisikaan pahemmin aikaa meikata tai laittaa hiuksia ja siksi yleensä laitankin vain huivin päähäni, kaapista ensimäiset vaatteet jotka osuvat käteeni ja sen jälkeen olen valmis aloittamaan päivän.
Aina välillä minulle tulee kausia kun yritän kamalasti panostaa esimerkiksi laihdutukseen, mutta yleensä tämä kausi loppuu ennen kuin se edes kunnolla alkaa. Olen nimittäin todella hyvä keksimään itselleni kaiken maailman ohjelmaa etten kerkeäisi esimerkiksi syödä säännöllisin väliajoin ja tällä hetkellä minulla onkin kausi että laihdun jos laihdun enkä jaksa siitä stressata. (Itseasiassa Windyn tulon jälkeen paino on tippunut 3kg ja ainakin itse kuvittelen vatsani pienenneen jonkin verran...)
En myöskään ole mikään pullantuoksuinen kotiäiti eikä näin ollen ruuanlaitto saatika varsinkaan leipominen ole mikään vahvuuteni. Osaan toki tehdä perusruokaa, mutta välillä sekin palaa pohjaan tai pojat katsovat ruokalautastaan muuten vain ilmeellä "pitäiskö tätä muka syödä...?" Hengissä ollaan kumminkin tähän mennessä selvitty, eli ainakin olen saanut perheeni ruokittua vaikkei ruoka mitään gourmeeta olekaan ollut. On synttäreillekin saatu hankittua tarjottavat vaikka en siinä leipomisessakaan ole taitava, mutta onneksi on tuttuja jotka osaavat leipoa minua paremmin ja auttavat tarjottavien kanssa
Sen sijaan olen suhteellisen hysteerinen ja vainoharhainen. Suomenlinnassa esimerkiksi pelkäsin että joku lapsista horjahtaa kielekkeen yli mereen. Tai jos joltain lapsista tulee verta niin joudun kokoamaan itseni ennenkuin voin toimia, eli putsata haavan ja laittaa siihen laastarin. Kun Niilolta esimerkiksi aukesi otsa pojan juostessa sohvaa päin ja verta tuli ihan älyttömästi, kirmasin ensin paniikissa ympäri taloa ennen kuin tajusin että otsalle voisi laittaa kylmää. Tämän jälkeen osasinkin toimia ja liimaustahan otsa vaati...
Kaatumiset tai pihalla rymyämiset sen sijaan eivät aiheuta sydämentykytyksiä vaan niistä totean yleensä vain "ei haittaa". Tämän ansiosta pojatkaan eivät yleensä jää turhaan huutamaan kaatumistaan vaan nousevat ylös ja jatkavat kirmailuaan.
Olen myös äiti, joka kovasti tahtoisi asunnon kiiltävän 24/7, mutta joka tietää ettei se ole neljän pienen lapsen kanssa mahdollista. Kovasti yritän pitää asunnon siistinä ja siivoankin todella paljon ja usein, mutta yleensä lopulta siivous menee siihen että vietän mielummin aikaa lasten kanssa. Siivota kerkeää toistekin ja asunto kerkeää kiiltämään tulevaisuudessa mutta lapset ovat pieniä vain hetken.
Haluan myös opettaa lapsilleni suvaitsevaisuutta jokaista ihmistä kohtaan, sekä sen että eläimiä pitää kohdella nätisti tai oikeastaan että kaikkia eläviä olentoja pitää kunnioittaa. Kohtuullisen hyvin pojat tämän jo ymmärtävät vaikka tietenkin aina välillä sattuu noloja yhteentörmäyksiä kun pojat ihmettelevät esimerkiksi jotain ihmisen ulkonäköpiirrettä hieman liian kovaan ääneen. Pyrin kumminkin tällöin selittämään asian parhaani mukaan ja esimerkiksi opaskoirat taikka pyörätuolia käyttävät ihmiset eivät kummastuta enää lainkaan. En nimittäin halua olla äiti joka käskee lapsensa olemaan utelematta jos lasta kummastuttaa joku asia. Tälläisiinkin olen nimittäin törmännyt ja melkeinpä olisi tehnyt mieli mennä tälläisissä tilanteissa itse selittämään asia lapselle. Valitettavasti siitä ei vain yleensä pidetä...
Olen myös äiti, joka sallii vieraiden aikuisten komentaa lapsiani. On nimittäin mielestäni aivan järjetöntä jos lapsen oma vanhempi ei ole paikalla lapsen törttöillessä ja silti lasta ei saisi komentaa. Olen itsekin pari kertaa muunmuassa leikkipuistossa joutunut komentaa vierasta lasta jos käytöstapoja ei ole löytynyt, mutta valitettavan usein tästä seuraa vain lapsen vanhemman pitämä puhuttelu siitä kuinka hänen Pirkko-Petteriään ei saa komentaa kukaan muu kuin hän vaikkei häntä juuri sillä hetkellä kiinnostaisikaan komentaa lastaan.
Lyhyesti sanottuna olen äitinä suhteellisen rento ja joidenkin mielestä välillä ehkä liiankin rento äiti. Joistain asioista olen kumminkin hyvin tarkka ja niitä asioita tahdon vaalia. Uskon kumminkin että lähes tulkoon kaikki äidit ovat parhaita äitejä omille lapsilleen (valitettavasti poikkeuksiakin on...) ja jokainen äiti tekee kasvatuksen suhteen valinnat jotka hänestä ovat parhaimmat. Itse arvostan myös omaa aikaa ilman lapsia, mutta samalla ajattelen että itsepä olemme lapsemme hankkineet ja siksi olen todella huono laittamaan lapsia hoitoon. Jos johonkin lähden niin melkein poikkeuksetta J on lasten kanssa ja toisinpäin. Tämän vuoksi harvemmin teemme mitään kahdestaan ilman lapsia, mutta kyllä sekin aika vielä koittaa kunhan lapset kasvavat.
Millainen äiti sinä koet olevasi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)