keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Hyvin Espoon sosiaalitoimi vetää.

Monellekaan tuskin tulee yllätyksenä, että lapsiperhe, niinkuin esimerkiksi me haemme toimeentulotukea, koska Kelan äippärahoilla (ja yhden henkilön palkalla) ei pitkälle pötkitä nelihenkisessä perheessä... No, olen ennenkin ihmetellyt Espoon sosiaalitoimen touhuja, esimerkiksi sitä, kuinka jonot vaan venyvät ja venyvät, vaikka päätöksenteko ajan pitäisi olla maksimissaan seitsemän arkipäivää. No, tuo seitsemän arkipäivää on vain haave, sillä todellisuudessa päätöksen tekoon menee hyvin paljon kauemmin, tästä ollaan jo yksi virallinen valitus tehty Espoon sosiaalitoimen johtajalle sossujen kehoituksesta. No, eikä tuo vielä mitään, mutta nyt viime hakemuksen kohdalla aloin oikeasti epäilemään sossujen ammattitaitoa.

Kaikki alkoi siitä, kun viime viikolla minulle soitettiin ja kyseltiin hakemuksessa mukana olleesta Instrumentariumin kuitista. Itse olin ihan puulla päähän lyöty, koska todellakaan ei oltu mitään kuitteja mukaan laitettu, saatika ainakaan Instrun, koska kukaan meistä ei ole kyseisen puljun palveluita tarvinnut... Kumminkin sanoin puhelimessa kuitin tulleen hakemukseen vahingossa, koska epäilin, että se saattoi olla pikkuveljeni (joka oli juuri hakenut silmälasit itselleen) ja menneen hakemuksen mukaan vahingossa.
Eipä tuossa vielä mitään, mutta kun eilen tuli toimeentulotukipäätös postitse, aloin tutkimaan, että mikäköhän kuitti sinne mukaan on mennyt... Kun kuitin löysin papereiden seasta, selvisi, että se on jonkun täysin tuntemattoman 6-vuotiaan tytön kuitti, joka oli niitattu kiinni tytön silmälääkärilähetteeseen. Jossa siis luki tytön nimi, sotu, osoite ja äidin puhelinnumero. Lisäksi kun tarkemmin tutkailimme sossun papereita, niin selvisi, että meille on myös maksettu tämän kyseisen tytön reseptilääkkeistä 16 euroa meidän toimeentulotukeen mukaan, sekä meidän papereissa luki myös, että tytön lääkärilasku on maksettu suoraan laskuttajalle.
Siis miten ihmeessä voi olla mahdollista, että meille lähetellään täysin tuntemattomien ihmisten papereita, tai että meille maksetaan toiselle ihmiselle kuuluvia korvauksia? Onneksi siinä silmätutkimuslapussa oli tosiaan tytön äidin puhelinnumero, niin saatiin soitettua kyseiselle henkilölle ja selvitettyä asia. Tänään tytön äidin pitäisi tulla paperi meiltä hakemaan, jotta se pääsee oikealle omistajalleen, mutta eipä vaikuttanut kyseinen äiti kovin iloiselta, että hänen tyttärensä tietoja sisältänyt lappu oli joutunut väärälle henkilölle. Eikä myöskään siitä, että heille kuuluvat rahat olivat joutuneet meille... Vaikka kyse ei isosta summasta olekkaan, mutta eihän se silti meidän tilillemme kuulu.
Ilmeisesti tytön äiti on myös tekemässä asiasta virallisen valituksen, sillä vaikka ne toimeentulotukipäätökset tekevätkin ovat vain ihmisiä, mutta pitäisihän se vähän tarkkuutta olla mukana. Kai nuo työntekijätkin osaavat lukea papereista toimeentulotukea hakevan perheen jäsenten nimet ja siinä samalla myös lähetteissä, resepteissä ym. olevat nimet ja niiden perusteella päätellä, että nyt on kyllä paperit joutuneet väärään pinoon. Itse en nimittäin todellakaan olisi järin iloinen jos meidän poikien tietoja sisältävät paperit joutuisivat vääriin käsiin. Kenenkään sotu kun ei todellakaan kuulu vieraille ihmisille.

No, onneksi tosiaan tämäkin asia saatiin selvitettyä ja paperi pääsee tänään oikean henkilön haltuun. Jotenkin vain inhottaa ajatus siitä, että kaikki eivät tosiaankaan samassa tilanteessa soittaisi sille, kenelle paperi kuuluu, vaikka lapussa puhelinnumero olisikin...
Ainiin ja kaikista hassuinta tässä asiassa on se, että kyseinen nainen on asunut tässä meidän nykyisessä asunnossa viisi vuotta sitten. Hassu yhteensattuma siis...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)