tiistai 19. kesäkuuta 2012

Pihakirppis suunnitelmia.

Nyt se on päätetty. Tämä tyttö pitää pihakirppiksen. Ensi viikon lauantaina olisi tarkoitus pitää pihakirppis ja sitä olisi tarkoitus mainostaa jakamalla lähitalojen postilaatikoihin mainokset, sekä lähikaupan ilmoitustaululle. Toivottavasti joku vain innostuu tulemaan ja mahdollisesti jopa ostamaankin jotakin. Ajattelin nimittäin myydä lastenvaatteita, kirjoja, omia vanhoja vaatteitani, leluja yms, nyt kun tätä tavaraa on kertynyt ihan kiitettävä määrä ja en todellakaan raaski hyvää tavaraa heittää poiskaan, saatika jaella ilmaiseksi ennen kuin olen edes yrittänyt myydä niitä (vaikkakin aika paljon ollaan tavaraa annettu Uffille, sekä kierrätyskeskukselle).

Ajattelin laittaa mainokseen myös maininnan, että meillä on keinutuoli, sekä yksi astiasto myynnissä, jos joku vaikka niistä kiinnostuisi ja ostaisi pois. Haikein mielinhän tuosta keinutuolista luovun (mummini on siis hankkinut sen kun ensimäinen sisaruskatraasta syntyi, äitini sai sen kun minä synnyin ja itse sain sen vähän Veetin syntymän jälkeen). Ihanahan se olisi säilyttää tunnesyistä, mutta kun se ei alkuunsakkaan mahdu fiksusti meille, eikä edes sovi muuhun talon kalustukseen, niin pakko oli tehdä päätös myydä se. Turhaan sitä keinutuoliakaan vain pölyynnyttää jossakin nurkassa ja pitää koko ajan tukkimassa väylää kotona.
Harmittaa muuten ihan mielettömästi kun tuonne ulkovarastoonkaan ei voi tuota keinutuolia laittaa kun siellä homehtuu kaikki. Olisi ollut ihan mieletöntä säilyttää tuo keinutuoli ja antaa jommalle kummalle pojalle kunhan itse saavat lapsia. Valitettavasti aina ei vain voi saada kaikkea mitä haluaa...

Nonii ja nyt alkoi taas asia harhailemaan, eli palataanpas takaisin pihakirppikseen. Nyt on vain ihan mieletön kriisi päällä, että miten hinnoittelen tuotteet? Olen siis myymässä mm. Lapsi-kirjaa (Anna Wahlgrenin), lasten ulkovaatteita, omia vanhoja farkkujani, nuorten kirjoja ym. Ja kuinka paljon varaan vaihtorahaa? Ja kuinka pientä?
Onneksi kyse on kumminkin pihakirppiksestä, niin ei tarvitse koko ajan kykkiä pihalla jos ketään ei kiinnostakkaan tulla paikalle, niin siitä ei tarvitse stressata liikaa. Saan myös kahvia ihan milloin haluan... :D

No, nyt kumminkin menen jatkamaan Veetin yöunille laittoa, jota ei ilmeisesti voisi vähempää kiinnostaa nukkuminen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)