Nyt se sitten alkoi, nimittäin kiipeilykausi Niilolla. Onhan herra jo aiemminkin kiipeillyt itse sohvalle, sängylle ja muualle mihin on ollut helppo, sekä suhteellisen turvallinen kiivetä, mutta nyt pikkumies sitten kiipeää ihan kaikkialle. Kiipeiltystä on nyt jo kerennyt tulla muutamia vaaratilanteita eteen ja tuntuu kuin silmät saisi olla selässäkin, jotta kerkeäisin valvomaan Niilon apinointeja joka hetki...
Nyt Niilo on nimittäin alkanut kiipeilemään keittiöntuolien kautta keittiönpöydälle jos keittiön ovi unohtuu sekunniksikin auki, lisäksi pikkumies kiipeää syöttötuoliinsa seisomaan, vaunuihin taiteilemaan ja eräs aamu havahduin siihen etten löytänyt Niiloa mistään vaikka huuto kuului. Hetken etsiskeltyäni tajusin, että Eemil oli unohtanut vessanöpöntön auki ja siellä Niilo seisoi wc-pöntössä kun ei päässyt enää omin avuin ylös. Onneksi poika ei ollut jäänyt jumiin ja Niilo pääsikin pesun kautta takaisin jatkamaan leikkejään, mutta ainakin Eemil oppi miksi vessanpöntön kansi suljetaan aina vessassa käynnin jälkeen...
Tiedän, että kiipeileminen on yksi monista kausista, jotka kestävät oman aikansa ja sitten innostus siihen lakkaa vähitellen kun lapsi kasvaa, mutta on se silti ärsyttävää kun saa koko ajan olla nostamassa lasta alas kaikkialta ja samalla kieltämässä. Ja aiheuttaahan tuo kiipeily muutamia sydämentykytyksiäkin aina silloin tällöin kun kiipeilypaikka on tarpeeksi ylhäällä ja silti sinne on mukamas pakko päästä. Tänään pikkumies myös kerkesi yllättämään ja kiipeämään omatoimisesta alas syöttötuolistaan sillä välin kun käänsin selkäni kahvinkeittämistä varten. Tuo poika on siis vähän turhankin nopea kiipeämään joka paikkaan ja alas sieltä. Onneksi kumminkin alastulokin onnistuu jo ainakin jotenkuten ja alas tullessa ei ole vielä tapahtunut haavereita, toisin kuin kiipeillessä jos poika pelleilee esimerkiksi tuolilla ja tuoli kaatuu.
Onneksi lapset ovat kumminkin kestävää tekoa ja ihan pienestä ei satu pahasti. Lisäksi voin onnekseni todeta, että kuhmut, sekä mustelmat ja pienet haavatkin kuuluvat pikkulapsiperheisiin ja niiltä ei voi välttyä ellei kääri lastaan pumpuliin ja juokse perässä 24/7 lapsen hereillä ollessa. Vielä kun joskus oppisin olemaan panikoimatta jokaisesta pienestä kuhmusta tai pikkuhaaverista.
Harmikseni en vain yhtään muista kauan Eemilillä ja Veetillä kesti lopettaa tuo joka paikkaan kiipeäminen, mutta sen muistan että se loppuu aikanaan, ainakin osittain. Kiipeileehän Eemil ja Veetikin nimittäin edelleen mitä idiootimpiin paikkoihin ja esimerkiksi Veeti rakastaa levittää vaatteet vaatekaapista lattialle ja sen jälkeen kiivetä pötköttämään vaatekaapin hyllylle. Yhdessä vaiheessa Veetiä saikin olla koko ajan pelastamassa kaapista kun poika ei osannutkaan enää tulla omatoimisesti pois sieltä... Seuraavaksi pojat varmaan aloittavatkin sitten jo puihin kiipeämisen pihalla, jota isommat jo harjoittelevatkin kovasti jos lähistöllä sattuu olemaan puu jota pitkin pääsee kipuamaan edes vähän ylemmäs.
Toivonkin, että Niilon kiipeilykausi päättyy pian tai että poika saisi edes hieman järkeä, sekä itsesuojeluvaistoa päähänsä jotta pahimmilta haavereilta säästyttäisiin...
Kiipeileekö muiden lapset paljonkin? Milloin kiipeily alkoi ja kauanko kiipeilykautta kesti?
Meillä Kesäheinä (täytti kesäkuussa 2v) kiipeilee jatkuvasti ja vaikka mihin. Vähän hirvittää kyllä tuota touhua seuratessa... Totta kai tyttöä kielletään ja hänet nostetaan pois vaarallisilta paikoilta, esim. nyt niiltä pöydiltä, mutta ei tahdo mennä perille - tai ehkä menee, mutta pitää siitä huolimatta vielä kerran koittaa, että josko sittenkin... Muutaman kerran on tyttö tippunut mutta onneksi mitään säikähtämistä kamalampaa ei ole seurannut. Toivottavasti samoin seurauksin pärjätään myös jatkossa, saa kyllä nuo tilanteet sydämen läpättämään ihan kunnolla...
VastaaPoistaJoo lapsilla on huono tapa pelotella vanhempiaan, mutta onneksi oon ainakin ite todennut että lapset ovat yllättävän kovaa tekoa :)
Poista