sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Aloittelija koiran raakaruokinnassa

Kuten olen jo pariinkin otteeseen kertonut, koiramme on täysin raakaruokinnalla ja koska olen vielä aloittelija raakaruuan parissa, ajattelin hieman kirjoittaa ajatuksiani tähän astisesta raakaruokinnan sujumisesta. Eihän sitä voi tietää vaikka joku jakaisi kanssani samoja ajatuksia.

Hieman ennen kuin Windy muutti meille, oli luuloni raakaruokinnasta aikalailla tasoa "koiralle lihaa tietty määrä kuppiin ja se on siinä." Luulinkin siis että raakaruokinta olisi yksi maailman yksinkertaisinmistä asioista ja siksi se kuulosti juuri minulle sopivalta mielestäni.


Kumminkin kun kävin Windyä katsomassa ensimmäisen kerran ja sijoittaja alkoi puhumaan kaikennäköisistä lisistä ja kuiduista ja kaikesta muusta, aloin miettimään että ehkä se raakaruokinta ei olekaan niin helppoa kuin kuvittelin ja siksi useampi koiranomistaja tyytyy lemmikkinsä ruokkimiseen nappulalla. Halusin kumminkin ehdottomasti oppia lisää ja niinpä kotiin päästyäni aloin tutkimaan raakaruokinnan perusteita.

Osa raakaruokinta infosta menikin ihan yli ymmärrykseni, mutta sehän ei minua lannistanut. Tahdoin oppia lisää ja onneksi Windy oli jo sijoitukseen luovuttaneella henkilöllä ollut 50/50 raaka- ja nappularuokinnalla. Siitä olikin helppo lähteä opiskelemaan asiaa lisää. Windyn hintelän rakenteen vuoksi raaka oli myös todella hyvä vaihtoehto nappulan lisänä sillä massaa oli tarkoitus saada hieman lisää.


Ensimmäisen kuukauden jälkeen kyllästyin kumminkin nappuloiden liottamiseen ja nappulan syöttämiseen eikä Windykään tuntunut pahemmin keräävän massaa tällä ruokinnalla. Ilmoitinkin sijoitukseen luovuttaneelle henkilölle, että siirryn koiran kanssa pelkällä raakaruokinnalle ja tämä oli hänelle ok.

Nyt Windy on ollut noin kuukauden pelkällä raakaruokinnalla eikä kaikki ole minulle vieläkään ihan selvää. Koko ajan tuntuu että opin jotakin uutta mutta onneksi se ei todellakaan ole huono asia.
Toki olen saanut laskettua Windylle sopivan määrän lihaa per päivä ja se on puoli kiloa päivässä syötettynä kahdessa osassa. Tämän lisäksi on tietenkin lisiä jonkinverran niinkuin esimerkiksi lohiöljy öljylisänä.


Pelkkään raakaruokintaan siirtymisen jälkeen on ruoka alkanut maistumaan Windylle aivan eri tavalla ja kuppiin ei enää jää puolia ruuasta. Massaakin tuli alkuun lisää ihan kivasti, mutta massan tulo on alkanut hieman tasoittumaan eli selkeästi ruuan määrä on oikea. Jos koirasta alkaa jostain syystä tulemaan tanakan puoleinen niin ruuan määrää vähennetään ja jos jostain syystä koira alkaa laihtumaan niin sitä puolestaan lisätään. Tämä on itsestäänselvyys varmasti, mutta itseäni ainakin helpotti tieto että ruuan määrät joita voi laskea ovat vain suuntaa antavia eikä ehdottomia.

Pakko kyllä myöntää, että alkuun en edes tiennyt että mikä virka on kasvisraakapötköillä kunnes uskaltauduin kysymään eräässä Facebook-ryhmässä tätä ja sain vastaukseksi että se on kuitulisää koiralle. Onneksi olin tuohon tietoonkin saakka syöttänyt Windylle kerran kuussa kasviksia ja sama linja jatkuu vieläkin.

En usko että vielä pitkään aikaan tulen tietämään kaikkea raakaruokinnasta, mutta tämä on hyvä alku ja tällä tiellä jatketaan. Lisäksi jos meille joskus vuosien päästä tulee toinen koira, aloitetaan sillä heti pennusta alkaen raakaruokinta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)