Kyseessä on kaupallinen postaus, joka tarkoittaa että olen saanut postauksessa esitellyt tuotteet ilmaiseksi kokeiluun. Vaikka kirjoitus on kaupallinen, mielipiteet ovat täysin omiani. Enemmän Mitosyl tuotteista täällä.
Sain jo suhteellisen kauan sitten (jo vanhassa asunnossa asuessamme) kokeiluun Mitosylin sinkki-kalanmaksaöljyvoidetta, sekä saman sarjan puhdistuspyyhkeitä, mutta vasta nyt kun tuo voide on päässyt todelliseen testiin Niilon synnyttyä, uskallan kirjoittaa jonkin näköistä arviota tuotteista. Puhdistuspyyhkeethän tuli käytettyä jo hyvin pian niiden saavuttua, sillä puhdistuspyyhkeillä on todella näppärä puhdistaa esimerkiksi isompien poikien naamat ja / tai kädet liikenteessä ollessa jos lähellä ei satu olemaan vesipistettä jossa hoitaa peseytymistä esimerkiksi eväiden syönnin jälkeen. Toisaalta taas noita puhdistuspyyhkeitä tuli käytettyä myös kotona ollessa naaman puhdistamiseen esimerkiksi ruokailun yhteydessä.
Puhdistuspyyhkeet ajoivat asiansa erittäin hyvin ja ainoa mikä kyseisissä puhdistuspyyhkeissä häiritsi itseäni oli niiden erittäin voimakas tuoksu. Liekö hajuherkkyys johtunut silloisesta raskaudestani, vai oliko haju oikeasti voimakas, sitä on paha sanoa, mutta itse en ainakaan rehellisesti sanottuna ostaisi Mitosylin kosteuspyyhkeitä koska laventelin (tai ainakin sille se mielestäni tuoksui) tuoksu ei ole lempituoksuni ja tuppaan saamaan siitä pientä migreeninpoikasta...
Äärimmäisen hyvä asia noissa kosteispyyhkeissä oli kumminkin se, etteivät ne sisällä ollenkaan alkoholia, väriaineita, eikä parabeenejä ja tämän lisäksi Mitosylin kosteusvoiteet ovat pH neutraaleja ja sisältävät aloe veraa. Vaikka meidän pojilla, varsinkin Eemilillä olikin siis erittäin herkkä iho edellisessä asunnossa asuessamme (ilmeisesti kosteusvahingosta johtuen), eivät nämä kosteuspyyhkeet aiheuttaneet minkäänlaisia iho-oireita, toisin kuin osasta muiden merkkien kosteuspyyhkeistä.
Kosteuspyyhkeitä löytyy isommassa 72 kappaleen pakkauksessa, joka riittää hieman pidemmäksikin aikaa. Sekä pienemässä, 24 kappaleen matkapakkauksessa joka on helppo pakata vähän pienempäänkin hoitolaukkuun mukaan.
Tosiaan tuo sinkki-kalanmaksaöljyvoide on päässyt tositoimiin vasta nyt Niilon iholla, vaikka sitä välillä käytettiinkin Veetin vaippaihottumaankin. Alkuun hieman vierastin voiteen hajua, sillä se haisee / tuoksuu, miten jokainen sen määrittelee, aivan kalanmaksaöljylle. Nyt kumminkin olen tottunut hajuun ja nykyisin voisin melkein kutsua tuota hajua tuoksuksi.
Ominaisuuksiltaan tuo sinkki-kalanmaksaöljyvoide on mielestäni huomattavasti parempi kuin normaalit sinkkivoiteet, sillä se ei tunnu niin kuivalta omissa käsissäkään ja lisäksi voide levittyy huomattavasti paremmin kuin yksikään muu kokeilemani sinkkivoide. Uskoisin myös että juuri tuo kalanmaksaöljy voiteessa helpottaa meidän poikien suhteellisen herkkää ihoa, sillä iho ei ole päässyt kuivumaan liikaa vaippaihottumaa rasvatessa.
Mitosylin sinkki-kalanmaksaöljyvoide on ainakin Niilon kohdalla poistanut myös ilkeän vaippaihottuman todella nopeasti. Ei tarvita montaakaan rasvauskertaa vaipan vaidon yhteydessä ja vaippaihottuma on jo poissa. Paras saavutus on tähän mennessä ollut yhdellä rasvauskerralla hävinnyt ihottuma. Mitosylhän on ollut Ranskan suosituin vaippaihottumavoide ja ainakaan itse en yhtään ihmettele tätä asiaa, sillä meille kyseinen voide tulee jäämään pysyvästi käyttöön tehokkuutensa ansiosta. Alkuun inhottanut kalanmaksaöljyn hajukin on pieni vaiva sen rinnalla, että vaippaihottuma häviää äärimmäisen helposti.
Tätä voidettahan saa siis sekä pienemmässä 20g tuubissa, että 65g isommassa tuubissa, joten jos sinkkivoiteen vaihto tähän epäilyttää, voihan sitä vaikka ostaa ensin pienemmän tuubin kokeiluun ja sitten pysyä vanhassa jossei Mitosyl jostain syystä sovikkaan teidän lasten iholle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)