torstai 12. syyskuuta 2013

Vielä kerran vanhasta asunnostamme.

Jo pidempään blogiani seuranneet muistavat ehkä lukuisat valitukseni vanhasta asunnostamme, mutta ne jotka eivät ole lukeneet blogiani niiltä ajoilta niin tiivistettynä: Asuimme siis Espoon asuntojen (vanhalta nimeltään Espoonkruunun) asunnossa noin vuoden ja sinä aikana asunnossa ilmeni lähes koko ajan uusia vikoja ja vuokranantaja ei ollut todellakaan yhteistyöhaluinen vikojen korjaamisen suhteen. Jos haluat, voit lukea lukuisat valitukseni seuraavista postauksista (osa sisältää myös muuta juttua, joten pääpointti kaikissa ei ole valittaminen):
Osa 1
Osa 2
Osa 3
Osa 4
Osa 5
Osa 6
Osa 7
Osa 8
Osa 9
Osa 10
Osa 11

Haluan kyseisen ongelman tulevan mahdollisimman laajalti tietoon, sillä en usko Espoon asuntojen olevan ainoa kaupungin asuntoja välittävä firma joka toimii yhtä törkeästi (emmekä ole edes ainoita tuttavapiiristämme joilla on ollut saman tyyppisiä ongelmia Espoon asuntojen kanssa) ja siksi olenkin kertonut epäkohdista muunmuassa blogissani, sekä tutuilleni ja joillekin tuntemattomillekin jos asuntojen ongelmista on tullut puhetta. Vastasin myös heinäkuun alussa Ylen Kuningaskuluttajan kyselyyn joka koski vuokra-asuntojen, sekä vuoranantajien ongelmia ja vaikka tiesinkin että kyseinen kysely saattaa poikia haastattelupyynnön, en suoraan sanottuna uskonut niin tapahtunut ja kerkesinkin jo unohtamaan koko kyselun.
Eilen oli kumminkin sähköpostiini kolahtanut haastattelupyyntö asiaan liittyen ja vähän aikaa mietittyäni päätin suostua. Nyt on ohjelmassani siis viikolla 39 kuvaukset Kuningaskuluttajaan ja pääsen kertomaan asiasta laajemmin. Toivottavasti kyseinen jakso saa ihmiset miettimään ettei kaikessa kannata uskoa vuokranantajaa sinisilmäisesti vaan joskus kannattaa uskoa siihen mitä itse tuntee.

P.S. Luotettavan lähteen mukaan tuo vanha asuntomme on tällä hetkellä täydellisessä remontissa sekä ulko-, että sisäpuolelta, eli vaatimuksemme remontista eivät olleet täysin turhia ja toivotaan että remontti tehtäisiin nyt kunnolla jottei kukaan enää joutuisi kärsimään kosteusvahingon aiheuttamista terveyshaitoista...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)