lauantai 31. joulukuuta 2011

Hyvää uutta vuotta lukijoille!

Pian siis eletäänkin jo vuotta 2012 ja tuntuu että tämä vuosi on hujahtanut ihan järjetöntä vauhtia ohi. Ylihuomenna tulee myös täyteen 3 vuotta minun ja J:n seurustelua ja sekin tuntuu menneen vähän turhankin nopeasti... Uusi vuosi meinattiin viettää ihan rauhassa kotona, vaikkakin Eemil saa valvoa hiukan tavallista myöhempään ja jossakin vaiheessa mennään vissiin katsomaan raketteja hetkeksi ulos.

Torstaina unohdin tulla neuvolakuulumiset kertomaan ja ajattelin ne kertoa nyt samalla. Eli siis kaikki oli Kääpiöllä hyvin (ihon hilseilyä ja silmän rähmimistä lukuunottamatta) ja pituutta oli huimat 56cm ja painoa 4505g, eli hyvin kasvaa herra rintamaidolla. Hiukan kyllä ihmetyttää että kuinkahan paljon tuo pituus on heittänyt synnärillä, sillä eihän Kääpiö voi olla kasvanut kolmea senttiä hiukan päälle viikossa... Ihon hilseilyyn saatiin neuvoksi öljytä poikaa ahkerasti ja silmän rähmimisen syyksi neuvolatäti arveli liian ahdasta kyynelkanavaa, johon saatiin neuvoksi painella sitä hiukan suuremmaksi pumpulipuikolla tai sormella. Vuoden ikään mennessä jos ei ole rähmiminen loppunut, niin kyynelkanavaa suurennetaan kuulemma kirurgisella toimenpiteellä. Toivotaan kumminkin että ihan siihen ei tarvitsisi ryhtyä.

Nyt jatkamaan uuden vuoden viettoa J:n isän ja äitipuolen, sekä perheeni kanssa, eli jatkellaan myöhemmin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)