Kääpiö on syntynyt + jonkinlaista synnytyskertomusta.

Eli siis nyt vihdoin olen kahdessa osassa ja synnytyskin käynnistyi ihan luonnollisesti ilman minkäänlaisia käynnistyksiä lauantaina kun viikkoja oli kasassa 41+6. Lauantaina kärsin siis koko päivän suoraan sanottuna helvetillisistä supistuksista ja aamulla tuli muutamaan otteeseen itkukin kun sattui niin paljon. Pidin kumminkin pintani, kun olin aivan varma ettei mitään edistystä ollut tapahtunut perjantaista ja en halunnut turhaan lähteä Jorviin (olin siis perjantai iltanakin käynyt turhaan näytillä kun supisteli koko päivän kivuliaasti). No lauantai päivä meni kirotessa ja kivuista kärsien, niin etten voinut itse tehdä yhtään mitään ja edes sohvalta en päässyt ylös ilman apua. Joskus klo 20.00 kaverini ja J puhuivat minut ympäri, että soitan Jorviin koska kivut olivat ihan järjettömät. No, Jorvista luvattiin ainakin kipulääkettä jos ei muuta ja soitinkin kyydin sairaalaan. Kyytini oli meillä joskus puoli yhdeksän maissa ja Jorvissa oltiin vähän ennen klo 22.
Hetken aikaa odoteltuani pääsin käyrille, jotka näyttivät säännöllisiä supistuksia n. 3-4min välein ja supistusten voimakkuus oli jo synnytyssupistusten laatua. Tehtiin siis sisätutkimus, jossa olin 3cm auki ja kohdunkaula kokonaan kadonnut. Sain käskyn siirtyä synnytyssaliin, jonne meninkin sitten pihan kautta kun piti käydä J:lle soittamassa, että jään sisälle ja että pärjäilee Eemilin kanssa. Synnytyssaliin päästyäni kätilö lupasi käydä tarkistamassa ammeen vapauden kun pyysin niin ja onneksi se olikin vapaana. Pääsin siis kokeilemaan ammetta kivunlievitykseen ja hetken aikaa se auttoikin, ja viihdyin ammeessa melkein tunnin verran kunnes kivut alkoivat olla entistä helvetillisemmät ja en enää kestänyt. Pyysinkin siis epiduraalia ja mahdollisimman pian, siihen jäi siis suunnitelmani ilman kivunlievitystä synnyttämisestä..
No, anestesialääkärit olivat molemmat leikkauksessa juuri silloin ja sain ilokaasua aluksi. Piti kuulemma katsoa kerkeääkö anestesialääkäri ollenkaan ajoissa paikalle. No, joskus klo 24 anestesialääkäri pääsi vihdoin paikalle ja laittoi epiduraalin, jonka jälkeen tehtiinkin uudelleen sisätutkimus. Yllätys oli melkoinen kun kätilö totesi paikkojen olevan auki jo huimat 8cm, eli synnytys oli edennyt todellakin vauhdilla. En siis olisi vissiin saanut epiduraalia ollenkaan jos paikkojen olisi tiedetty olevan noin paljon auki jo tuossa vaiheessa... No, aika menikin odotellessa ja ilokaasua ottaessa (epiduraali kun ei pahemmin tuntunut vaikuttavan), kunnes kätilö totesi vihdoin klo 03.40, että saan alkaa ponnistamaan. Ponnistusvaihe kesti 10min ja vihdoin klo 03.50 sain tuhisevan pikku nyytin syliini.
Pikku miehen mitat olivat 4290g ja 53cm, eli loppujen lopuksi kamalan pienestä tapauksesta ei ollut kyse, mutta koin silti synnytyksen huomattavasti helpommaksi kuin Eemilin synnytyksen ja synnytyksestä jäikin vain positiivinen muisto. Tikkejä ei tullut yhtään ja olo oli muutenkin heti aivan loistava, vaikkakin suihkuun mennessäni meinasi jalat lähteä alta kun nousin vähän liiankin nopeasti. Niin ja tukihenkilönäni ollut kaverini sai leikata napanuoran ja traumojakaan ei tälle kuulemma jäänyt, vaikka omia lapsia ei kys. henkilöllä olekaan.

Kuva vielä pikkumiehestä heti syntymän jälkeen:

 Ja vähän päälle tunnin ikäisenä:

 Ja tänään ennen kotiin lähtöä:

Hassua muuten miten Kääpiö on prikulleen saman näköinen kuin Eemil saman ikäisenä, vaikka omasta mielestäni kaikki vauvat eivät tosiaankaan ole saman näköisiä. Ja vaikka Kääpiö muuten onkin erilainen jo nyt luonteeltaan kuin Eemil tuon ikäisenä. Ruokaa kun minimies haluaa, niin sitä on tultava sillä sekunnilla tai alkaa ihan jäätävä huuto ja se loppuu vasta kun saa ruokaa.

Tänään siis tosiaan päästiin kotiin ja hiukan on vielä totuttelua kahden lapsen kanssa, mutta eiköhän se siitä. Ainakin nyt Eemil on ottanut pikkuveikan vastaan ihailtavan hyvin ja osoittaa suurta mielenkiintoa pikkumiestä kohtaan, toivotaan nyt että näin jatkuisi jatkossakin... Torstaina neuvolaan vauvan kanssa ja viimeistään sen jälkeen tulen varmaan kertoilemaan lisää. :)