Masupäivittelyä (ja ehkä vähän muutakin)

Tällä hetkellä on siis menossa viikko 33+1 ja olo on niin totaallisen kyllästynyt koko raskauteen ettei mitään rajaa. Kääpiö laskeutuu kovaa vauhtia ja sen mukaiset ovat myös liitoskivut, vatsan vihlomisen ym. muut ah niin mukavat oireet. Olen ihan sitä mieltä, että lapsi saa syntyä samantien kun viikko 36 on täynnä, tai ainakaan ei tarvitsisi syntyä viikolla 42 niin kuin isoveljensä teki... Masukuvaa tältä aamulta:

Yhtään en enää tuon kuvan näkemisen jälkeen ihmettele, miksi osa ihmisistä järkyttyy vatsani kokoa (varsinkin omalla äidilläni on tapana kommentoida vatsan kokoa joka kerta kun nähdään). Ennen tuota kuvaa olin nimittäin pitänyt vatsaani vain isona ja hiukan turvonneena, en sentään kirjaimellisesti valtavana.

Vertailun vuoksi masukuva Eemiliä odottaessa viikolta 33+0:

(joo ja matto tyylikkäästi kasassa taustalla odottamassa roskiin menoa). Onhan tämä vatsa nyt tämän raskauden ajalta ihan järkyttävästi suurempi, joten jos vatsan koko on verrannollinen lapsen kokoon, niin en todellakaan edes tahdo tietää, että mikä mutaatiovauva vatsassani asustaa. (Eemil oli syntyessään 3990g ja 52cm, joten kauhesti isompaa lasta ei tarvitsisi tulla).

Ja jos nyt edes vähäsen kertoisi muitakin kuulumisia, niin Eemil on oppinut itse pukemaan kengät, hanskat, housut melkein täydellisesti ja pipon. Varsinkin tuo kenkien jalkaan laitto on niin järjettömän hauskaa, että sitä on ihan pakko tehdä koko ajan ja kaikkien kengillä... Tässä muutama kuva esimerkkinä tämän pikkumiehen hauskasta leikistä (joka varsinkin itseäni karmii kun Eemil lähtee yli-isoilla kengillä kävelemään pitkin asuntoa ja pelkään nilkan nyrjähtävän...)

 ^ Ensin siis laitetaan vain yksi kenkä ja kokeillaan naurun kanssa, että suuttuuko äiti vai ei...

 

^ Kun on yhdet kengät saatu jalkaan, niin todetaan että juttu olikin niin hauska, että kokeillaan saadaanko toisetkin kengät samaan aikaan jalkaan...

^ Loppujen lopuksi pitää vielä hiukan tuijotella äitiä ja hakea hyväksyntää mahtavalle idealle, jonka äiti sitten loppujen lopuksi pilaa kieltämällä kys. leikin...

Ainiin ja tällä viikolla pitäisi vihdoin tulla huoltomiehen suorittamaan muutosta saakka odotettu kosteusmittaus koko asuntoon! Toivon tosiaan että kosteutta ei löytyisi, mutta toisaalta se olisi helpotus kun saisi syyn Eemilin jatkuvalle sairastelulle, jota on jatkunut aina siitä asti kun tähän asuntoon muutettiin. Ja kuulemma neuvolassa on melkein kaikki tässä samassa taloyhtiössä asuvat valittaneet lasten oireilevan ja kaiken huipuksi sain joku aika sitten kuulla Eemilin hoitotädiltä, että tämä talo on rakennettu suon päälle, josta olohuoneen lattian vajoumakin (oli muuten kolmas kerta silloin kun muutimme tähän) todennäköisesti johtui... No, pidetään peukkuja että joku syy oireilulle löytyy ja jos talossa mahdollisesti on kosteutta, niin että saadaan mahd. pian uusi asunto, jottei tarvitsisi lapsen enää kärsiä...

Äh, nyt loppu inspiraatio taas kirjoittamiseen ja väsykin puskee läpi, pakko se on kai jotain syödä ja painella sitten sängynpohjalle päiväunille... Jatkan taas paremmalla ajalla kun ajatus kulkee paremmin...