perjantai 28. lokakuuta 2011

Hoitopaikka volinaa.

Pakko tulla nyt purkamaan ärsytystä, kun ärsyttää tuon Eemilin hoitopaikan toiminta välillä suunnattomasti (tai sitten ylireagoin raskaushormonien vuoksi). Toissapäivänä sain siis Eemiliä hoitoon viedessäni täytettäväksi lappusen, jossa pyydettiin ilmoittamaan lapsen hoidossa olopäivät aikaväliltä 19.12 - 8.1, no merkitsin siitä sitten päivät 19-21.12 ja 4-6.1, eli niin että Eemil pitäisi noin kahden viikon talviloman tarhasta. No, olin ihan tyytyväinen ja kun päivän päätteeksi palautin lapun Eemiliä hakiessani, niin sainpahan kuulla etten voi poikaa noina päivinä viedä hoitoon. No, ei tässä ärsytyksessä muuten mitään, mutta miksi kukaan ei voinut mainita, että tuo hoitoonviemismahdollisuus tuona ajankohtana on ainoastaan niille perheille, joissa on molemat vanhemmat töissä jokaisena niistä päivistä jotka lapsi on hoidossa? Ja miksi myöskään siinä saatelapussa, jossa oli ohjeet kys. lapun täyttöön ei tuota mainittu?
No, ei tuokaan vielä ärsytä niin paljoa kuin se, että kun kysyin hoitomaksusta tuolta ajankohdalta, jolla siis periaatteessa olisi mahdollisuus viedä lapsi hoitoon, mutta jona en lasta saa viedä sinne, niin sain vastaukseksi, että hoitomaksu tulee maksaa ihan normaalisti. Eli nyt siis joudun maksamaan kolme viikkoa kuukaudesta, vaikka minkäänlaista palvelua en tuolle ajalle saa. Eikä nuo hoitomaksutkaan olisi mikään ongelma tai ärsytyksen aihe JOS olisin itse ilmoittanut, ettei Eemil mene tuona aikana hoitoon, mutta kun valinnanvaraa ei edes anneta, niin ärsyttää suunnattomasti maksaa silkasta ilmasta. Onneksi hoitomaksu ei ole mitään ihan järjettömiä summia, mutta kun sitä rahaa ei tosiaan voi koskaan olla liikaa ja ärsyttää laittaa sitä täysin turhaan...

No, eiköhän tämä valitus ollut tässä, oli pakko päästä purkamaan ärsytystään jottei hermot pala totaallisesti.  Ja siis tosiaan voi myös olla, että olen hiukan turhan herkkä raskauden takia ja asiat saattavat ärsyttää minua tällä hetkellä kuin normaalisti...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)