Unikoulu, neuvola ja yleisiä kuulumisia.

Höms, mistäköhän sitä aloittaisi kun on mukamas paljon kerrottavaa kun huimaan kahteen viikkoon en ole mitään tänne jaaritellut... No, jos vaikka ihan ensimäisenä kertoisi hiukan unikoulusta Helsingin Ensikodissa. Eli siis unikoulussa vierähti näppärästi kaksi viikkoa aikaa ja ainakaan Eemil ei enää juo maitoa öisin, vaikkakin muutamia heräilyjä saattaa tulla edelleen yön aikana. Herra kumminkin nukahtaa hyvin äkkiä uudelleen ja yöunillekin mennään jo noin klo 20-20.30, eli huima parannus entiseen noin klo 22-23 tapahtui. Aamulla herätään viimeistään klo 7.30, eli ihan hyvät yöunet kerkeää tuossa ajassa ottamaan ja kuulemma tuo on ihan normaali määrä alle 3-vuotiaalle yöunia...
Kaikki ei kumminkaan mennyt ihan niin helposti ja mm. ensimäisenä yönä valvoin 2,5h Eemilin kanssa kun herra huusi maidon kaipuutansa. Muutamana muunakin yönä Eemil hiukan protestoi, mutta onneksi osasin pitää omat hermoni kasassa ja olla antamatta sitä maitoa (okei, siihen auttoi myös tieto, että voin koska tahansa soittaa yöhoitajan paikalle jos oikeasti menee hermot). Ja kaiken huipuksi Eemil ei syönyt melkeinpä kertaakaan lämmintä ruokaa tuon kahden viikon aikana ja muutenkin syöminen oli todella huonoa, lopputuloksena tästä parin viikon syömälakosta Eemil laihtui aika paljon. Onneksi ruokahalu palasi samantien kotiin päästyämme ja nyt nämä pari päivää mitä ollaan kotona oltu, on Eemil syönyt kuin pieni hevonen. Eiköhän se painokin siis pikku hiljaa palaile normaalilukemiin... Ja ennenkuin kukaan kerkeää tulla mitään saarnaamaan, niin paino ei tosiaan pudonnut huolestuttaviin lukemiin ja vaikka poika laihtuikin, niin normaalipainossa pysyttiin koko ajan.
Enempää en nyt oikeastaan osaa tuosta unikoulusta kertoa, jos jotakuta kiinnostaa niin kysykää ihmeessä, vastailen sitten parhaani mukaan. Minua saa myös lähestyä sähköpostitse (mhaavisto1@gmail.com), jos joku haluaa ns. yksityisemmin kysellä kokemuksia unikoulu ajastamme...

Sitten voisinkin kertoa neuvolakuulumisia... Eli meillä tosiaan oli neuvola viime viikon torstaina, jolloin viikkoja oli kasassa jo huimat 30+4 (meneepä aika nopeaa, nytkään enää muutama kuukausi aikaa laskettuun aikaan). Kaikki oli hyvin neuvolassa ja painoa oli tullut lisää 700g viikkoa kohden (eli nyt on koko raskauden aikana paino noussut 3,8kg), hemoglobiinikin oli vielä 131, eli edelleenkään ei tullut käskyä syödä rautatabletteja. Näillä näkymin en usko, että rautaa joutuisin syömään koko raskauden aikana, ainakin sen verran hyvältä näyttää tuo rauta-arvo vieläkin... Sf-mitta oli taas kasvanut kuukaudessa huimasti (oli nyt 30cm) ja hiukan jo alkaa pelottamaan, että mikä jättiläisvauva sielä mahassa kasvaa... Ei nimittäin Eemilinkään aikana sf-mitta ihan noin huimaa vauhtia kasvanut (oli korkeimmillaan 33cm).
Tällä kertaa varattiin myös kaikki loput neuvola-ajat ja onneksi niitä on vähemmän kuin ensi raskaudessa. Toisen raskauden aikana joutuu nimittäin viimeisillään käymään neuvolassa "vain" kahden viikon välein, kun taas ensimäistä odottaessa neuvolassa sai juosta viikon välein... Ainiin ja Eemil pelkäsi Kääpiön sydänääniä, joka sinällään oli minusta outoa, koska luulisi pikkuisen vielä muistavan mahassa oleskelu ajalta miltä sydänäänet kuulostavat...

Sitten niihin yleisiin kuulumisiin. Eli siis Eemil ei enää käytä tuttipulloakaan ollenkaan (päästiin siitäkin eroon lopullisesti unikoulussa, kun ei enää nukkumaan mentäessä anneta maitoa pullosta) ja kaikki juotava menee joko juomapullosta, nokkamukista, normi mukista tai lasista.
Eemil on myös periaatteessa kokonaan päiväkuiva, tuo periaatteessa sana tulee siitä, että aina ei oma ajoitukseni Eemilin potalle kiikuttamisessa onnistu ja hätä kerkeää tulla vaippaan. Onneksi tuollakaan asialla ei ole mikään aivan mieletön hoppu ja tyytyväinen olen siinä vaiheessa, kunhan Eemil olisi päiväkuiva viimeistään 2,5-vuoden iässä.
Raskauskuulumisia ei oikeastaan ole mitään uusia, joka asia vain vihloo vatsaan ja aiheuttaa harkkasupistuksia, mutta niidenkin kanssa olen jo oppinut elämään, vaikka välillä tuleekin ruma irvistys kun sattuu niin järjettömästi... Maha myöskin tuntuu olevan vain entistä enemmän koko ajan tiellä ja esim. lattialta en pääse enää yhtään niin helposti ylös jos sinne erehdyn istumaan vaikkapa leikkiäkseni Eemilin kanssa. Nyt on myös alkanut ah niin kamalan ihanat liitoskivut, jotka sattuvat ja saavat myös irvistelemään. Nyt toista lasta odottaessani, ihmettelen entistä enemmän, että miksi kaikki aina hokevat raskauden olevan elämän ihaninta aikaa? Ja että siitä pitäisi vielä nauttia? Itse nautin huomattavasti enemmän vauva-arjesta kuin tästä jatkuvasta tukalasta olosta ja joka paikan särkemisestä... Keskiraskaus oli vielä kohtuullisen ihanaa aikaa ja rakastan raskausmahaani (johon ei luojan kiitos ole vielä yhtään raskausarpea ilmestynyt), mutta joku voisi kyllä kertoa miten tästä olosta voi vielä nauttiakin?

Mahakuvan pyrin ottamaan seuraavan kerran viikolla 33, jotta saan verrattua sitä Eemilin odotuksen aikaiseen mahakuvaan samalta viikolta...

Nyt tämä meni kyllä jo ihan överiksi tämä kirjoituksen pituus, mutta toivottavasti edes joku jaksaa lukea loppuun saakka.