Minulta on muutamankin otteeseen pyydetty kirjoitusta siitä, miten suurperheessä oikein riittää rahat ja mihin sitä rahaa oikeastaan edes kuluu. Alkuun ajattelin, että aihe olisi liian henkilökohtainen blogiin jaettavaksi, mutta olenhan avannut asiaa jo esimerkiksi Facebookin mammapalstoilla niin miksen täälläkin. Jo pelkästään äityleissä kun kommenttini näkee varmasti useampi ihminen kuin blogiani lukee. Mitään tarkkoja summia on turha odottaa tässä postauksessa olevan, vaan puhun summista yleisellä tasolla ja noin summina. Tarkat summat haluan pitää perheen sisäisinä.
Aloitetaan perustiedoista. Olemme siis kuusi henkinen perhe, johon kuuluu meidän ihmisten lisäksi koira. Asumme vuokralla kerrostalossa Länsi-Vantaalla ja asuntomme on hieman vajaa 100 neliön kokoinen. Lapsemme ovat kaikki päivähoidossa kun minä teen henkilökohtaisen avustajan töitä keikkalaisena ja J työskentelee taksikuskina vuorotyössä. Koiramme ruokintaan täysin raakaruualla.
Sitten jatketaan tuloihin eli kaikkiin niihin rahoihin joita saamme kuukaudessa. Tuloinamme on tällä hetkellä asumistuki (hieman yli 800e), lapsilisät (kuukaudessa 490e), minun palkkani (kuukaudessa pyöreästi 1100e), sekä J:n palkka (kuukaudessa pyöreästi 1300-1500e). Oma palkkani maksetaan kahdesti kuukaudessa ja se helpottaa hieman kaupassa käyntiä, sekä laskujen maksua sillä budjetti tulee miettittyä tarkemmin ainakin minun toimesta kun rahat jakautuvat tasaisesti koko kuukaudelle.
Sitten ne menot. Menoina meillä on vuokra (josta asumistuki kattaa melkein kaiken), internet, puhelinliittymät, Sonera viihde, kotivakuutus (joka 3. kuukausi), sähkö (joka 3. kuukausi), sekä päivähoitomaksut ja tietenkin ruoka ja päivittäiseen elämään tarvittavat tuotteet.
Miten menomme sitten jakautuvat?
Vuokraan menee noin kolmasosa kaikista tuloistamme kun asumistuen laskee mukaan tuloihin. Tämä onkin yksi syy miksi olemme miettineet pienempää ja halvempaa asuntoa. Toisaalta vuokra on aina iso menoerä, mutta siitä olisi kiva saada hieman säästettyä.
Netti, puhelimet ja Sonera viihde ovat kohtuullisen pieniä menoeriä. Kilpailutamme puhelinliittymät säännöllisesti ja juuri viikko sitten saimmekin taas liittymät halvemmaksi kilpailuttamalla vaikka operaattori pysyi samana.
Sähkö ja kotivakuutus tulevat tosiaan kolmen kuukauden välein jolloin joka 3. kuukausi menee säännöllisiin laskuihin hieman enemmän. Samoin koiravakuutus tulee kolmen kuukauden välein.
Päivähoitomaksut eivät ole yhtään niin suuret kuin alkuun luulin. Kaikkien neljän päivähoitomaksut ovat nimittäin yhteensä 190e kuukaudessa eli töissä käynti ja lasten tarhassa pitäminen on taloudellisesti kannattavaa.
Koiran kuluista sen verran, että ainoa säännöllinen kulu koiran osalta on ruoka. Rokotukset, vitamiini lisät ja muut lisät, tai muut hankinnat eivät ole kuukaisittaisia. Windy syö raakaruokaa ja lihoihin menee kuukaudessa noin 75-100e joka on tottakai enemmän kuin mitä nappuloihin uppoaisi, mutta olen laskenut että pitkällä tähtäimellä lihan syöttäminen on kannattavampaa. Lisäksi Windy syö liha-annoksista kaiken ja nappulat jäävät lähes poikkeuksetta syömättä. Mieluummin siis käytän hieman enemmän ruokaan jota koira syö kuin käytän turhaa rahaa ruokaan jota koira ei syö.

Pääsääntöisesti pärjäämme siis vallan mainiosti. Välillä on toki kuukausia jolloin saattaa joutua lainaamaan hieman rahaa, mutta nämä ovat pääsääntöisesti sellaisia kuukausia jolloin on enemmän hankintoja sekä laskuja.
En nyt tiedä avasiko tämä aihetta kenellekään kun en tarkkoja lukuja tahdo kirjoitella. Sanoisin kumminkin että kaikilla on mahdollisuus pärjätä rahallisesti kunhan vain miettii mihin rahansa käyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)