Lapsiperheen arki voi satunnaisesti olla hyvinkin hektistä, varsinkin kun lapsia on neljä kappaletta jotka kaikki ovat alle kouluikäisiä. Välillä hermot palaa hyvinkin pahasti ja välillä on olo sellainen että tekisi mieli vain lukittautua tyyliin parvekkeelle huutamaan. Onnekseni hermot ovat kumminkin säilyneet ainakin tähän saakka kun on ainakin muutamia tapoja rentoutua sekä saada ajatukset muualle.
Ihan paras keino rentoutumiseen on luonnollisesti lapsivapaa jolloin ei joudu kuuntelemaan "äitiiiii" huutoja tai miettimään että kohta joku lapsista kumminkin taas tahtoo jotain. Koska tämä on kumminkin suhteellisen harvinaista luksusta niin lapsivapaasta osaa myös nauttia ihan eri tavalla. Yleensä lapsivapailla lähden viihteelle sillä silloin saa täysin nollattua päänsä eikä lähistöllä varmasti ole yhtään lasta missään tai kenenkään toimesta. Kamalan usein tälläistä ei kumminkaan osaa edes kaivata ja onneksi on muitakin tapoja rentoutua.
Toinen tapa rentoutua on tietenkin nukkuminen. Nukkuminen on todellista luksusta varsinkin kun meillä on edelleen yöheräilyjä lasten toimesta, mutta onneksi olen tottunut pärjäämään myös vähemmillä yöunille. Vaikka nukkuminen kumminkin on tapa rentoutua, ei se tarkoita että osaisin nukkua nykyisin enää loputtomiin. Joskus ennen lapsia olisin voinut nukkua vaikka vuorokauden ympäri mutta nykyisin vaikka kuinka väsyttäisi, herään aamulla ihan viimeistään kahdeksalta ja päiväunienkin nukkuminen tuntuu vaikealta.
Yksi loistava tapa rentoutua on myös se, että kun lapset ovat menneet nukkumaan avaan telkkarin ja yleensä myös tietokoneen ja koomaan sohvalla hiljaisuudessa. Yleensä telkkarin katselu kylläkin menee siihen, että vilkuilen telkkaria toisella silmällä ja todellisuudessa keskityn netissä surffailuun sekä eri keskustelupalstojen selaamiseen. Facebookin pahamaineinen äitylit ryhmä on myös loistava tapa laittaa aivot narikkaan sillä siellä jutut ovat välillä niin hämmentäviä ettei voi muuta kuin jäädä selaamaan keskustelua vaikka todellisuudessa pitäisi olla jo esimerkiksi nukkumassa. Silloin kun J ei satu olemaan yövuorossa niin katsomme hyvin usein elokuvia yhdessä. Onneksi on olemassa Viaplay, sekä Netflix joten tarjonta ei ihan heti lopu.
Nyt kun meidän laumaan kuuluu myös koira niin on tullut huomattua, että koiran kanssa yksin lenkkeily on myös aivan mahtavaa aivot narikkaan touhua. Koiran kanssa lenkkeillessä löytää myös uusia paikkoja, niinkuin esimerkiksi yksi päivä löysimme metsän jossa oli ihan älyttömästi mustikkaa, puolukkaa sekä villivadelmaa. Puolukat eivät toki olleet vielä kypsiä, mutta ei siihenkään varmaan kauaa mene.
Eikä aina tarvitse välttämättä käydä edes ilman lapsia lenkillä koiran kanssa vaan joskus jopa lasten kanssa lenkkeily voi olla rentouttavaa. Riippuu toki ihan siitä, miten lapset käyttäytyvät mutta esimerkiksi uusia paikkoja tutkiessa lapset jaksavat olla kiukkuamatta ja heidän kanssaan on kiva tutkia luontoa. Ainoa mihin touhuun en kovin mielelläni ota lapsia mukaan on ne hetket kun yritän kouluttaa Windyä. Nämä hetket haluan rauhoittaa niin, että lapset eivät riehu vieressä ja Windyllä on rauha keskittyä siihen mitä opetellaan.
Ennen lapsia rentouduin hyvin usein muunmuassa kirjoja lukemalla, mutta nykyisin en oikeastaan osaa keskittyä lukemiseen. Aina välillä haikailen lukemisen perään, mutta tiedän kumminkin ettei aikaa ole niin paljon että saisin kirjan luettua loppuun saakka ilman monen päivän taukoja. Ehkä sitten kun lapset ovat isompia otan taas lukemisen mukaan harrastuksiini, mutta sen näkee sitten. Ainakin uusia kirjoja on tullut markkinoille siinä vaiheessa iso pino ja valinnanvaran ei luulisi loppuvan ihan hetkessä...
Miten te rentoudutte arjen keskellä? Mikä on teillä paras keino saada aivot narikkaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)