sunnuntai 28. elokuuta 2016
Match show kuulumisia
Eilen olimme jälleen kerran Windyn kanssa mätsärissä pyörähtämässä ja samalla nähtiin Windyn sijoitukseen luovuttanut henkilökin. Windy muisti vielä luovuttajansa, sekä hänen toisen koiran hyvin ja Windy sai samalla pikakotitrimminkin pisimmille karvoille.
Odotellessamme isojen aikuisten kehän alkua juttelimme hieman suunnitelmistani Windyn kanssa ja luovuttaja kertoi hieman omista suunnitelmistaan. Hyvältä kuulosti suunnitelmat luovuttajan suhteen muunmuassa pentuja miettien. Hieman ehkä ärsytti kylläkin kun seuraamme lyöttäytyi yli-innokas uroksen omistaja joka ei tuntunut millään ymmärtävän etten tahdo hänen koiransa hyppivän Windyn selkään mutta onneksi heistä pääsi eroon kun menin sivummalle treenaamaan ravaamista Windyn kanssa.
Koira määrä ei päätä huimannut eilisessä mätsärissä ja isojen aikuisten kehässä olikin vain kahdeksan koiraa. Minuahan tämä ei haitannut sillä mahdollisuus sijoittumiseen oli luonnollisesti parempi.
Olimme muuten ensimmäistä kertaa ihan näyttelyhihnan ja -pannan kanssa liikenteessä ja meni ainakin omasta mielestäbi paljon paremmin kuin kahdella aiemmalla kerralla.
Saimme myös vinkkejä jatkoa varten muunmuassa ravaamista ajatellen sillä kuulemma Windy ravaa paremmin kun se saa enemmän löysää eikä ravaa ihan vierelläni. Hyvä neuvo jatkoa ajatellen ja neuvot on aina hyvästä jos meinataan kehittyä.
Kokonaisuudessaan mätsäri oli todella onnistunut ja oltiin jälleen kerran sinisten kolmannet, mutta tästä on hyvä jatkaa harjoituksia. Parin viikon päästä olisikin jälleen uudet mätsärit ja pitääkin katsoa päästäisiinkö silloinkin paikalle.
Niin ja Eemilkin pääsi kokeilemaan onneaan lapsi ja lelukoira luokasta, mutta siitä lisää erillisessä postauksessa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)